Harrasteautoilijan must have puhdistusaineet.

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Superi
  • Aloitettu Aloitettu

Superi

Genius Wizard
Yhteistyökumppani
Liittynyt
13.05.2017
Viestejä
380
Ajattelin aloittaa tällaisen ketjun puhdistusaineista ja menetelmistä. Nyt ei siis puhuta auton pesusta varsinaisesti vaan esimerkiksi auton moottorin/alustan osien puhdistelusta tmv.

Itte oon käyttänyt Motoxin bräkleen kopiota sillä puhdistellu oikestaan kaiken mahdollisen. Liittimien kontaktipintoja, öljytahroja konehuoneesta, lavuaarista, lattiasta ja milloin mistäkin. Myös hiottuja pisteosia olen sillä puhdistellut ennen maalamista (paukkupurkeilla). Kädet tulee toisinaan putsattua tuolla tavaralla ja rätillä. Käsiähän tuo aikalailla kuivattaa mutta muuten varsin toimiva menetelmä imo.

Käsille myös joskus käyttänyt kätettyjä kahvinpuruja, kivasti irtoo moska käsistä. Joskus taisi koululla olla myös jotain "saippuaa" haisi appellssiinille ja oli 5L pumppupullossa. Sisälsi jotain kiteitä tai hiekan jyviä tms. Aineen teho perustui ilmeisesti siihen hiovaan vaikutukseen kuten käytetyissä kahvinpuruissakin.

Oletteko huomanneet eroa CRC bräkleenin ja Motoxin tavaran välillä? Ajattelin seuraavaksi ostaa tuota CRC:n tavaraa tuossa 750ml purkissa kun on litrahinnaltaan 3snt kalliimpaa kuin motoxin vastaava ja 750ml purkin luulisi kestävän noin 50% pitempään kuin motoksin 500ml
 
Erästä mystistä ainetta tuli käytettyä, että kun sitä laittoi likaisiin käsiin niin pyyhkii vaan paperilla pois ettei tarttenut vettä ollenkaan. Tehosta en ole aivan varma, kun kerran tuli vaan kokeiltua. Se tuntui toki härölle, kun ei käyttänyt vettä.

Jonkinlaisia kiteitä noissa tehokkaammissa käsien puhdistuaineissa ja varmasti turvallisempi käyttää kuin pyykinpesujauhetta, joka vie kyllä lian mennessä myöskin. Vedellä huuhtelu tietty.
Meinaatko tosiaan, että pinttynyt lika lähtee kahvipuruilla?

Eikö nuo jarrucleaneri paukkupullot ole kuitenkin aika arvokkaita, että muistelisin valopetroolin olevan huokeaa ja tehokasta puhdistusainetta.
Tosiaan kyllä tuolla jarrucleanerilla on käsiä tullut putsattua.
 
Joskus taisi koululla olla myös jotain "saippuaa" haisi appellssiinille ja oli 5L pumppupullossa. Sisälsi jotain kiteitä tai hiekan jyviä tms. Aineen teho perustui ilmeisesti siihen hiovaan vaikutukseen kuten käytetyissä kahvinpuruissakin.

Oletteko huomanneet eroa CRC bräkleenin ja Motoxin tavaran välillä? Ajattelin seuraavaksi ostaa tuota CRC:n tavaraa tuossa 750ml purkissa kun on litrahinnaltaan 3snt kalliimpaa kuin motoxin vastaava ja 750ml purkin luulisi kestävän noin 50% pitempään kuin motoksin 500ml

Tuo käsiputsiaine taitaa olla fast orange. Itse tuota ostan ja sillä kyllä lähtee paskat käsistä.

Jarrujenpuhdistusaineissa eroa en ole koskaan huomannut, halvinta vaan mukaan mitä kaupasta löytyy. Tosin monesti tulee kaasarinpuhdistusaineella putsailtua kaikkea mitä ennen bräkleenillä hinkkasin, ei haihdu yhtä hätäisesti ja liuottaa rasvapaskaa yhtä hyvin.
 
Pitääpä tuohon kaasarinpuhdistusaineeseen tutustua, tuntuu bräkleenin kaa olevan just se nopea haihtuvuus ongelmana.

Nytkun joku mainitsi fast orangen niin sitähän se tavara tais koululla olla, tuntui toimivan kyllä. Olen myös testannut tuollaista vaahtoa jolla putsaantuu kädet ilman vettä mut jotenkin en tykännyt ja kädet jäi omasta mielestä nahkeiksi eikä kaikki lika lähtenyt kovin hyvin.
 
Ajattelin aloittaa tällaisen ketjun puhdistusaineista ja menetelmistä. Nyt ei siis puhuta auton pesusta varsinaisesti vaan esimerkiksi auton moottorin/alustan osien puhdistelusta tmv.

Itte oon käyttänyt Motoxin bräkleen kopiota sillä puhdistellu oikestaan kaiken mahdollisen. Liittimien kontaktipintoja, öljytahroja konehuoneesta, lavuaarista, lattiasta ja milloin mistäkin. Myös hiottuja pisteosia olen sillä puhdistellut ennen maalamista (paukkupurkeilla). Kädet tulee toisinaan putsattua tuolla tavaralla ja rätillä. Käsiähän tuo aikalailla kuivattaa mutta muuten varsin toimiva menetelmä imo.

Käsille myös joskus käyttänyt kätettyjä kahvinpuruja, kivasti irtoo moska käsistä. Joskus taisi koululla olla myös jotain "saippuaa" haisi appellssiinille ja oli 5L pumppupullossa. Sisälsi jotain kiteitä tai hiekan jyviä tms. Aineen teho perustui ilmeisesti siihen hiovaan vaikutukseen kuten käytetyissä kahvinpuruissakin.

Oletteko huomanneet eroa CRC bräkleenin ja Motoxin tavaran välillä? Ajattelin seuraavaksi ostaa tuota CRC:n tavaraa tuossa 750ml purkissa kun on litrahinnaltaan 3snt kalliimpaa kuin motoxin vastaava ja 750ml purkin luulisi kestävän noin 50% pitempään kuin motoksin 500ml
Ennen kuin joku neropatti keksii ottaa yleisaineeksi myös käsien pesuun:

Lihavoituun kohtaan sen verran, että en voi suositella usein suoritettavaksi toimeksi. Toimiva menetelmä kyllä. Tarpeeksi usein tapahtuva ja tarpeeksi pitkäaikainen kertaallinen altistus johti kuitenkin omaan nykytilanteeseen. Aine ei ollut aina kyseinen bräkleen, mutta liuottimia kuitenkin. Jännä juttu, kuinka yhdestä kädestä kaksi sormea tuli yliherkäksi liuottimille. Toinen sormista pahemmin. Nykyään jos esimerkiksi bräkleeniä tulee toisen käden keskisormelle vaikka pari ~10 sekunnin hetkeä tunnissa, sormea alkaa kirvelemään ja vuorokauden tai kahden perästä jo tursuaakin mädän ja veren sekoitusta kuivan ihon lohkeamista. Kivuliasta ja muutenkin hyi vittu. Joskus vuosia sitten, ja vuosien ajan, ei tullut mitään ongelmia mistään liuottimista, kunnes oireet _hyvin nopeasti_ alkoivat. Pahimmillaan auton rattiin tai vaihdekeppiin kevyesti nyrkkiotteella tarttuminen tuntui kuin puukko olisi viiltänyt, samalla kun mätää ja verta tihkui kuivan ja lohkeilevan ihon raoista. Homma meni tähän parissa viikossa siitä, kun ajatus oli: "Jännä, ettei väliaikainen kosteusvoiteen käyttö auta kuiviin käsiin". Onneksi ihotautilääkärit löysivät (muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen) aineet, joiden avulla kädet tulivat kuntoon. Sopivilla tököteilläkin pari kuukautta meni orjallisen kahden eri voiteen ja puuvillaisten suojahanskojen käytön parissa. Sen jälkeen olen joutunut kiskomaan kumihanskan käteen jo ennen kymmenen sekunnin altistumista mm. jarrujen puhdistusaineille. Toinen käsi ei ole moksiskaan, mutta en halua siitä samanlaista, joten siihen pätee samat sävelet suojauksesta.

Olisin jo silloin vuosia sitten käyttänyt kunnollisia suojahanskoja, ellei ne olisi tehnyt niin kömpelöksi pienten osien kanssa. Jos olisin nykytilan nähnyt ennalta, olisin tapellut kömpelyyden kanssa. Satunnainen ja lyhytaikainen altistus tuskin ketään normaali-ihon omaavaa satuttaa, mutta hyvä pitää mielessä sen mahdollisuus. Hyvin monien iho kestää liuottimia loputtomiin, mutta koskaan ei tiedä. Itsekin luulin kuuluvani niihin hyvin moniin, vuosien ajan.

En muuten varoittelisi, mutta kyllä vituttaa roudata paksuja kumihanskoja pienenkin homman vuoksi aina mukana. :(

edit:
Tarkoitukseni ei ole maalailla piruja seinille, mutta suosittelen kiinnittämään siihen huomiota, jos käsien "kuivuuden elpyminen" hidastuu normaalista.
 
Viimeksi muokattu:
Tottahan tuo on että kuivaa käsiä aika pahasti ja irottaa myös suojaaavan ihokerroksen joka koostuu kuolleesta iho solukosta, rasvasta ja muusta ihmisen iholle syntyvästä paskasta. Pitäis opetella esim maalaushommissa käyttämään hanskoja. Tuntuvat vain niin kömpelöille kuten mainitsit.

Varmasti nuo aineet tuhoaa myös elävää solukkoa sen suojaavan kerroksen alta kun sen tuhoaa liuottimilla ja näin ollen myös hidastaa normaalia palautumista. Nytkun mainirsit niin olen huomannut tämän ehkä haavojen hitaammalla parantumisella. Rupi saattaa olla useemman viikon sormessa ennenkuin katoaa, ennen meni ehkä viikko niin haavan rupinoli tiessään.

Ehkä pitää ruveta jotain fiksumpaa (Kuten Fast Orange) käyttämään kun tallilla värkkää.
 
Kertakäyttöiset lateksihanskat suojaa käsiä ihan hyvin, vaikka hajoavatkin aika herkästi. Tokihan siinä kädet hiostuu, mutta hyvällä säkällä ei tarvitse pestä käsiä ollenkaan.

Öljymaaleja käsitellessä ehdottomasti hanskat, missä esim. kämmen puolella kumi ja muualla hengittävää kangasta. Vaikka tulisi läpi niin on vähemmän putsattavaa.
 
Tiedä sitten kuuluuko nämä tähän threadiin, kun ovat enemmän muiden osien puhdistukseen/entisöintiin. Jokatapauksessa omassa käytössä hyviksi aineiksi on todettu mm.
- Renovon tuotteet rättikattojen puhdistukseen ja uudelleenvärjäykseen. Todella tip-top -jälkeä
- Sisustan putsailussa parhaaksi on osoittautunut 313 Aerospace protectant. Musta palautuu mustaksi, mutta pinta jää alkuperäisen himmeäksi.
- Nahkasisustan puhdistus, värinpoistossa tai uudelleenvärjäyksessä Furniture Clinicin tuotteet. Näillä maalasin yhden mustan nahkasisustan punaiseksi. Lopputulos on todella uuden veroiset penkit.
- Öljyiset alustan osat: pineline raakana. Ilmeisesti dieseli ruiskupullosta toimii tässä tarkoituksessa kanssa pirun hyvin, jos vaan hajun kestää.
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
261 846
Viestejä
4 548 980
Jäsenet
74 855
Uusin jäsen
Nåksuu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom