Gynekomastia vai pseudogynekomastia?

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
Moi,

Taustoista alkuun sen verran, että olen ollut ala-asteelta asti lihava. Vasta ennen armeijaa tuli aloitettua laihduttaminen. Pahimmillaan 110kg pelkkää rasvaa. Olen n. 171cm pitkä.

Mulla oli jo nuorena pahat miestissit, joten voisi hyvinkin olettaa, että mulla rasva vain helposti kerääntyy sinne. Etä PT sanoi, että mulla on selkeät gynot rinnoissa. Lääkärin mielestä ei löydy gynoja, kun niitä paineli. Rinnoistani ei löydy mitään "kiinteää" palloa, vaan on kokonaan sellaista pientä "suikaletta".

Nyt kohta 28 vuotta ikää ja mennään n. 86kg painossa ja lihaksia löytyy. Toisinsanoen elämäntaparemontti käynnissä. Dieetti tällä hetkellä menossa. Kun seisoo, niin selkeästi siellä on ylimääräistä ja nännien jatkeena sellaiset pussit. Kun nojaa eteenpäin vaikka istualteen, niin silloin pahenee, eli kainalosta lähtien rasvaa ja selkeät ketunnokat. Kroppa vielä sellaista tyyppiä, että kaikki loput rasvat on keskikropassa. Jaloissa ei ole paljoa jäljellä, käsissä jonkun verran.

Laitan myöhemmin parit kuvat tänne ihmeteltäväksi, mutta ei varmaan kannata liikaa miettiä ennenkuin rasvat saa sinne <15%? Ja jos joskus tarvitsisi veistä/rasvaimua joko rintoihin tai mahdollisesti löysään nahkaan, onko mitään mahdollisuuksia päästä julkiselle (vinkkejä otetaan vastaan)? Yksityisellä nuo toimenpiteet maksaa aivan järjettömästi.

Jälkikäteen kyllä kaduttaa mihin kuntoon kropan on aikanaan päästänyt, mutta se ei auta tässä vaiheessa. Vain tulevaisuudella on merkitystä.
 

Ragnarokkr

"Ei mikään turha jätkä"
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
514
Ehkäpä parempi ettet laita tänne sen enempää kuvia miestisseistäsi.
Jostain muistan kuulleeni että vaikka nahka ei palaudu täysin niin se kyllä palautuu jonkun vertaa ajan kanssa.
Jatka vaan elämäntapa remppaa, korvaa rasvaa lihaksella ja korjaa ruokavalio. Mikään nopea prosessi ei tuo ole
 

?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Rasvaimuun vain jos häiritsee. Sillä lähtee.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
Jos ei ole kiinteää, niin ei taida olla gynot.
Ei tunnu mitään kiinteää, kuin pientä sellaista suikaletta. Kun painelee niin mitään ei ns tule vastaan.

Rasvaimuun vain jos häiritsee. Sillä lähtee.
Tämä yksi vaihtoehto, mutta yritän nyt alkuun saada tuota r% alaspäin. Mitä nuo rasvaimut yleensä yksityisellä maksaa? Tuskin julkiselle pääsee.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
^ Jep jep. Kyllähän tuo helposti nelinumeroiseen lukuun menee. Joten halvemmaksi tulee kiristää ja katsoa sitten tilannetta että tarviiko veistä tai imua.
 

jermu1982

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
993
No onkohan tämä oikea paikka selvitellä tuota ongelmaasi? Mee vaikka eka terveyskeskukseen juttelee ja kato mitä mieltä ne on asiasta
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
824
No onkohan tämä oikea paikka selvitellä tuota ongelmaasi? Mee vaikka eka terveyskeskukseen juttelee ja kato mitä mieltä ne on asiasta
Ei oo välttämättä toisensa pois sulkevia asioita. Täältä saa henkistä tukea, ja ehkä jotain hyödyllistä vinkkiä, vaikka ei olekaan kirurgista hoitoa tarjolla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 364
Ei tunnu mitään kiinteää, kuin pientä sellaista suikaletta. Kun painelee niin mitään ei ns tule vastaan.
Kuvittelisin että pelkkää rasvaa ei saa kunnallisen piikkiin, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä mieltä kyseinen lääkäri on. Toki jos muuten on sutjakassa kunnossa, mutta jäänyt selvät tissit niin ymmärtääkseni mahdollista niidenkin leikkaaminen on "elämänlaadullisilla syillä" vaikka varsinaista gynekomastiaa olisikaan.

Itse olisin päässyt leikkaukseen (tuntuu kovaa kudosta), mutta kieltäydyin. Näin keski-ikäisenä tottunut ja sen verran tuota rasvaprosenttia päässyt kertymään, että varsinainen gynekomastia ei ole merkittävä ulkonäöllinen ongelma ;) Parikymppisenä olisin riemusta kiljuen mennyt veitsen alle jos sellaista olisi tarjottu, mutta ehkä minä joku päivä motivoidun ja aloitan elämäntaparemontin; 20 kiloa keveämpänä voisi miettiä taas operaatiota kun "ongelma" erottuu selvemmin.

Propsit aloittajalle hyvällä mallilla olevasta kehityksestä!
 
Liittynyt
10.10.2017
Viestejä
111
Itse kävin kanssa kunnallisella näyttämässä omia kun gynoja epäilin, rasvaahan siellä kuulemma vain on ja ylimääräistä ihoa tjsp. Olisin kyllä päässyt kunnallisella iha rasvaimuun ja leikkaukseen mutta päädyin kuitenkin perumaan kun ylipainoa oli vielä aika tavalla, että jospa nyt ensin laihduttaisi ensin siedettäväksi ja katsotaan sitten. Lääkäri myös pelotteli sen verran että kyllä siitä kuulemma ihan näkyvät arvet jää.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 197
Kiitos kommenteista.

Työterveyslääkäri tuumasi ettei ole ole gynoja. Viittasi rasvaan ja nimenomaan mahdollisesti ylimääräiseen ihoon. Toki voisin yrittää käydä kunnallisella lääkärillä ja mahdollisesti ultrassa. Näkisi totuuden tilanteessa. Ja en kieltäytyisi jos tarjoaisivat toimenpiteitä. Arvista viis.

Tuota rasvaa on kuitenkin vielä aika paljon. Tsäännssit jatkotoimenpiteisiin ja elämänlaatuun vaikuttavista syistä nousisi, jos vatsalihakset näkyy ja silti olisi tissit - voisi lääkäri helpommin suostua jatkoon, eikä ensimmäisenä tyrmää, että pudotahan rasvaprosenttia eka.

Jatkan harjoituksia ja päivittelen tilannetta jos kunnalliselle lääkärille eksyn.

Lopuksi vielä, dieettasin vuosi sitten ja pääsin alimmillaan 77,9kg (tosin lihaksia ei ollut niin paljoa kuin nykyään) ja tissit vielä löytyi, toki pienempänä. Siitä bulkkasin ja painoa kertyi 15kg. Mitä nyt lihasta, nesteitä ja läskiä. Oli sinänsä virhe, vaikka lihaksia tulikin, mutta tästä läskistä on vaikea päästä eroon. Jatkossa pyrin pitämään läskin kurissa.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 435
Viestejä
4 218 299
Jäsenet
71 043
Uusin jäsen
jlehtira

Hinta.fi

Ylös Bottom