GTA VI (2025) (Playstation 5, Xbox Series X/S)

Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 969
En löytänyt tälle omaa ketjua, niin päätin tehdä semmoisen.

Nyt on tullut paljon vuotanutta pelivideota ilmeisesti vanhasta koontiversiosta. Itse uskon, että video on aitoa. Se on selvästi Rockstarin peli, sisältää viittauksia GTA V:n tapahtumiin ja videoilla näkyy paljon kehittäjätyökaluja. Saa nähdä, poistuvatko nuo videot vielä.

Huhu siitä, että pelissä olisi myös pelattava naispäähahmo, näyttäisi pitävän paikkansa. Ekassa videossa nainen ryöstää ravintolan ja pakenee poliiseja. Sijaintina näyttää olevan vanha kunnon Vice City sen perusteella, että poliisiautossa lukee "VCPD", eli Vice City Police Department. Palmuja ja uima-altaita näyttää myös riittävän. Sen sijaan huhut 80-luvusta eivät näytä pitäneen paikkaansa, eli ollaan nykyajassa. Loottaamiselle ja ryöstämiselle on uusia vaihtoehtoja, eli esimerkiksi rahtikontteja voi murtaa auki. Itse myös innostuin erittäin tarkasti mallinnetusta auton ohjaamosta, jossa jopa häikäisysuojat, istuimet ja ratti säätyvät realistisesti ja polkimet liikkuvat. Näyttää isolta päivitykseltä GTA 5:n autojen ohjaamoille.

Pakko sanoa, että odotan peliä kyllä innolla. Pääse taas Vice Cityn kaduille kruisailemaan ja toivottavasti grafiikat ja maailman koko ovat ihan eri luokkaa kuin aiemmin. Ei haittaisi, vaikka veisi 200GB SSD:ltä, jos on oikeasti massiivinen ja yksityiskohtainen maailma. Toivon myös, että yksinpeliin on oikeasti panostettu kunnolla. Vuotojen perusteella näyttää kyllä hyvältä, vaikka on vasta työn alla.

GTA VI leak (part 1) - YouTube

GTA VI leak (part 2) - YouTube

EDIT: Jotain häikkää videoissa, kun mitään ei pysty toistamaan foorumilla. Päivitin ihan linkkeinä, jos nyt toimisi :confused:

EDIT2: Videot näköjään poistettu Youtubesta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Onhan noi videot aitoja mut en tiedä miks porukka iloitsee näistä jutuista. Tai no videot taitais olla ihan se ja sama, mut lähdekoodiakin on sen n. 10k riviä vuotanu ja mikäli siihen ollaan päästy käsiks sen verta et ton verta on saatu napattua, niin on hyvä olettaa et se on kokonaisuudessaan viety. Ja täähän pahimmillaan tarkottaa sitä et valtaosa hommasta menee uusiks, eli katellaan sit joskus 2027.

Täys paniikkihan tuolla Rockstarilla on nyt päällä ja varmaan hetki menee miettiessä et mihis suuntaan tästä mennään. Yks asia kuitenkin on varma ja se on se et toi lähdekoodin vuotaminen tulee aiheuttamaan viivästyksiä, eri asia on vaan et kuinka paljon. Eikä tää peli ollu muutenkaan vielä kovinkaan lähellä valmista, mut riittävän paljon näytöstäis olevan valmiina et kyl musta vähän tuntuu et vähintään vuos tuli lisäaikaa just nyt.

Muuten kyllä aika sama itelle noi videot. Varmisti vaan sen mitä oli jo aiemmin kuullukkin, eli Vice City ja yks päähahmoista on nainen. Nähtäväks jää vielä et onks tossa sitä eri aikakausilla suhaamista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 560
Suomi mainittu (ainakin yhdessä pätkässä)! Muuten ei nyt hirveästi sanottavaa kyllä keskeneräisestä tekeleestä tässä vaiheessa kehitystä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Toivottavasti tosiaan vain uusien koneiden ehdoilla tehdään. Niin paljon voisi kehittää paremmiksi jos niiden tehoille saisi suunnitella.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
789
Onpas tylsä juttu. Toivottavasti hakkeri saa kunnolla turpaansa ja pitkän tuomion. Tulee viivästyttämään julkaisua aikalailla.
 
Liittynyt
09.03.2017
Viestejä
37
Huhu kertoo, että johonkin työnsisäiseen viestintäpalveluun oli kaverilla pääsy, mistä sitten lataili työntekijöiden videot talteen. Tiedä sitten vuotiko koko lähdekoodi :whistling:
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 969
10000 riviä koodia ei nyt isolle AAA-pelille vielä hirveästi ole. Mutta saa nähdä, mitä tuosta hakkeroinnista seuraa. Toivottavasti ei paljoa viivästy, kun nyt jo mennyt pitkään edellisen pelin julkaisusta.

Paikoin noissa videoissa näkyi päivämääriä vuoden 2021 alkuun. Sen jälkeen on todennäköisesti tullut vaikka mitä uutta ja peliä työstetty. Alakulmassa myös näkyy käytettävä näytönohjain ja sen perusteella useamman eri devaajan videoita. Oli ainakin GTX 1080 Ti:tä ja RTX 2080:aa ja 3080:aa :comp:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
Nyt siellä jo joku taho haluaa ostaa tuolta vorolta mahdollisesti hallussaan olevaa lähdekoodia.
Mihinköhän tämäkin soppa lopulta päätyy?

1663522347365.png
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Nyt siellä jo joku taho haluaa ostaa tuolta vorolta mahdollisesti hallussaan olevaa lähdekoodia.
Mihinköhän tämäkin soppa lopulta päätyy?

Juu, siis tosta oli just juttua et siellä olis halussa kokonaiset lähdekoodit sekä GTA5:stä että se mitä tosta kutosesta on tehty tähän mennessä.

Toi 10k rivin pätkä mikä julkastiin ei tosiaan kauheasti ole tän kokoselta peliltä, mut samalla voi myös pohtia et kuinka todennäköstä on et se määrä jää tohon kymmeneentuhanteen riviin mitä sillä jantterilla on hallussa, toi rivimäärähän julkastiin todennäkösesti vaan todisteena sille et se koodikin vietiin. Eihän sitä kukaan faktaks tiedä kun rockstar ite, mut lähtisin ite siitä olettamasta et sitä on huomattavasti enemmänkin hallussa, ellei sit ihan kokonaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Jollekin toiselle firmalle pohja tendä joku peli? Esim kiinassa/venäjällä ei varmaan haittaa vaikka olisikin hämärästi hankittua, kuinka monta sataa miljoonaa tuollaisesta voisi pyytää?
 
Ei tota tollasenaan voi käyttää oikeen mihinkään. Kai siitä vois pitkäjänteisesti koittaa muokata jotain, mut mulla menee kyllä siinä vaiheessa vähän ohi se et miks siinä tapauksessa maksaa tosta lähdekoodista mitään. Toki eihän nyt kiinalla tai venäjällä kauheasti kiinnostusta olis asiaa kohtaan, mut veikkaisin et sen pelin myyminen tai minkäänlaisen rahan tienaaminen sillä olis erittäin hankalaa koska Take Two lähtis samontein niiden perään ketkä tolla lähdekoodilla kehitettyä peliä myis.

GTA5 lähdekoodia vois periaatteessa käyttää siihen et kyhäis oman Online-puoliskon joka toimis täysin itsenäisesti irti Rockstarin vermeistä, mut tosta tulis aivan satavarmasti Take Twon lakimiehet niin syvälle sun perseeseen et ei tuossakaan mitään järkeä olis. Muutenkin oman käsityksen mukaan FiveM taitaa jo tota puolta täyttää aika mallikkaasti, vaikka onkin kaiketi edelleen Rockstarin palvelimiin sidottu? En siis ite tosta Online puolesta tiedä mitään kun ei se kiinnosta, mut googlettelin pikasesti.

Mut modiyhteisöä toi vitosen lähdekoodi varmaan kiinnostaa eniten.
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560
Onhan noi videot aitoja mut en tiedä miks porukka iloitsee näistä jutuista. Tai no videot taitais olla ihan se ja sama, mut lähdekoodiakin on sen n. 10k riviä vuotanu ja mikäli siihen ollaan päästy käsiks sen verta et ton verta on saatu napattua, niin on hyvä olettaa et se on kokonaisuudessaan viety. Ja täähän pahimmillaan tarkottaa sitä et valtaosa hommasta menee uusiks, eli katellaan sit joskus 2027.

Täys paniikkihan tuolla Rockstarilla on nyt päällä ja varmaan hetki menee miettiessä et mihis suuntaan tästä mennään. Yks asia kuitenkin on varma ja se on se et toi lähdekoodin vuotaminen tulee aiheuttamaan viivästyksiä, eri asia on vaan et kuinka paljon. Eikä tää peli ollu muutenkaan vielä kovinkaan lähellä valmista, mut riittävän paljon näytöstäis olevan valmiina et kyl musta vähän tuntuu et vähintään vuos tuli lisäaikaa just nyt.

Muuten kyllä aika sama itelle noi videot. Varmisti vaan sen mitä oli jo aiemmin kuullukkin, eli Vice City ja yks päähahmoista on nainen. Nähtäväks jää vielä et onks tossa sitä eri aikakausilla suhaamista.
En tiedä, onko koodia kuinka paljon vuotanut ja mitä se mahdollistaa, mutta en usko että nämä videot olisi tehty "itse", vuodetun koodin avulla. Nämä vaikuttaa ihan aidoille, pelin devaajien tekemille videoille.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
945
Asiaa sen enempää varmistelematta, niin huhut kertovat että mahdollisesti koko sorsa ja jonkun tasoinen keskeneräinen peli olisi vuotajan hallussa.

GTA:ta suurempi lypsylehmä Rockstarille on varmasti Online puoli. Voi olla vaikea saada sitä toimimaan, jos pelin rikkojia saadaan rakenneltua sorsan avulla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Tästä ei kai spoilereita ole tullut(?)
Half life 2 aikoinaan kävi samanlailla ja noin vuodella viivästyi peli mutta tämä on eri tason tekele, saapi nähdä :(

Liittynyt
13.04.2017
Viestejä
1 494
Ei ainakaan vielä mitään isompia spoilereita. Ikävä juttu tietysti tekijöille. Varmaan vuosikymmenen odotetuimpia pelejä :asif:
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560
No toivottavasti ei single player moodiin ja sen aikatauluun, niin hirveän dramaattisesti vaikuttaisi, vaikka samaa koodiahan ne suurimmaksi osaksi on.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
No toivottavasti ei single player moodiin ja sen aikatauluun, niin hirveän dramaattisesti vaikuttaisi, vaikka samaa koodiahan ne suurimmaksi osaksi on.
Eiköhän se vaikuta koko talon julkaisuihin, kun ensimmäiseksi on kartoittava mitä tässä on tapahtunut ja miten tästä voitaisiin välttyä jatkossa. Yritysmaailmassa tuollainen prosessi voi helposti viedä monta kuukautta. Puhumattakaan siitä mitä tuollainen projekti tulee maksamaan -> heijastuu meneillään olevien projektien budjetteihin yms ellei niitä rahoiteta ulkopuolelta.
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 592
Rockstarin facessa oli tuollainen.
rokkistara.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
999
Vähän ihmettelinkin että miksi tälläinen vuoto siihen vaikuttaisi? Joo, onhan se ikävää Rockstarin kannalta että näin kävi, mutta voiko joku selittää sen logiikan MIKSI lähdekoodin vuotaminen aiheuttaisi jotain viivästystä? Eihän se koodi käyttökelvotonta ole vaikka onkin vuotanut, enkä siksi ymmärrä alkuunkaan miksi se jotain viivästystä aiheuttaisi. Mukava siis kuulla sama ihan Rockstarilta itseltään ja toivotaan että näin tosiaan on.
 
Yhdellä toisella foorumilla oli asiasta jutustelua ja sielä joku epäili että ne joutuis tekemään uusiksi jotain osioita tuon vuodon takia. Mutta ei sille mitään sen järkevämpää syytä kukaan sanonut. En ittekään kyllä näe oikein mitään syytä miksi tuo vuoto aiheuttaisi jotain viivästyksiä, paitsi että jos joku kehityksen kannalta oleelinen tyyppi saa monoa tuon vuodon takia.
 
Liittynyt
06.10.2017
Viestejä
675
Nojoo ei video mitä näin hirveästi kertonut pelistä, lähinnä hahmojen animaatioiden toiminnan testausta näytti sisältävän se video (karkeaa vielä). Tietty jos kehitys työkalut ja koodi on vuotanut niin voi vaatia koodi muunnoksia, että ei voi enää hyödyntää (take two online-rahastus) tosin sitä en tiedä joko ne tässä vaiheessa olisi tehtynä tai edes testaajille jaettuna.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 047
Kyllähän siinä voi olla julkaisussa valmiina cheatit ja muut epämääräisyydet jos lähdekoodi on jo netissä ennen peliä.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
789
Hopea reunus tuossa on, että tahkovat edelleen mieletöntä summaa GTA 5 moninpelillä. GTA 6 julkaisu olisi väistämättä haitannut GTA 5 tuloja. Sinänsä siis GTA 6 julkaisulla ei ole kiire.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 969
Vuotaneet videot poistuneet aika tehokkaasti Youtubesta. Rockstar laittanut rattaat pyörimään :hammer:

Kuva kartasta olisi ollut erittäin mielenkiintoinen vuoto. Kiinnostaa kovasti, kuinka iso maailma on ja sitä ei noiden videoiden perusteella voi vielä sanoa. Varmasti ihan valtava hyppäys alkuperäisestä Vice Citystä ja todellisuudessakin Miami tarjoaa kyllä valtavan määrän katuja. Onhan Floridassa paljon maaseutua ja suoalueitakin, eli toivottavasti peli ulottuu myös niihin asti. GTA 5:een sain upotettua valtavasti aikaa, kun ajelin vain ympäriinsä eri autoilla.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604

Toivottavasti eivät uhraa aikaansa johonki suoalueisiin yms. Nuo kaupungit on jo nyt niin isoja, että niistä jää paljon näkemättä jos siellä ei pyöri muuten vaan, tehtävien aikana näkee ehkä 50% paikoista ja sillonki suurimman osan vaan kerran tai kahesti auton ikkunasta. Mitään hinkua noita paikkoja ei edes ole tutkimaan ja vielä vähemmän mitään suomaastoja ja metsiä kun siellä hyvin harvoin on yhtään mitään ja palkinto niiden etsimisestä lähestyy nollaa. Toki kun en osta shark cardeja yms. nii meikä ei oo ehkä kohderyhmää, mutta jo nelosessa alko tuntua, että paljon työtä menee ns. hukkaan kun tekevät paljon isoa aluetta ilman mitää kiinnekohtaa. Toivois että K18 leimalla tässäkin siirrettäisiin kohderyhmää pois sieltä 15-18 ikäryhmästä, mutta lienee sekin turha toivo.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Half life 2 aikoinaan kävi samanlailla ja noin vuodella viivästyi peli mutta tämä on eri tason tekele, saapi nähdä
Half-life 2:n vuoto oli siinä mielessä vielä merkittävämpi, että siitä vuosi pelattava alpha nettiin. Muistan sen jostain IRC-botilta itekin silloin imuroineeni.

Eipä sillä, harvinaisen valtavia vuotoja nämä molemmat.
 
Liittynyt
28.08.2018
Viestejä
772
Tiktokissa löytyy paljon dev videoo. valittavissa v1980 ja v 2022 kuten pelattavaa 4 hahmoa. grafiikasta yms ei kannata vielä sanoa kun teko vaiheessa. Helpompi devaa kun ei ylimääräistä karkkia ruudulla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Ei olekaan tainnut GTA:t ennen Hesariinkaan päästä, taisi eilen olla lööppi siellä tästä.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 969
Toivottavasti eivät uhraa aikaansa johonki suoalueisiin yms. Nuo kaupungit on jo nyt niin isoja, että niistä jää paljon näkemättä jos siellä ei pyöri muuten vaan, tehtävien aikana näkee ehkä 50% paikoista ja sillonki suurimman osan vaan kerran tai kahesti auton ikkunasta. Mitään hinkua noita paikkoja ei edes ole tutkimaan ja vielä vähemmän mitään suomaastoja ja metsiä kun siellä hyvin harvoin on yhtään mitään ja palkinto niiden etsimisestä lähestyy nollaa. Toki kun en osta shark cardeja yms. nii meikä ei oo ehkä kohderyhmää, mutta jo nelosessa alko tuntua, että paljon työtä menee ns. hukkaan kun tekevät paljon isoa aluetta ilman mitää kiinnekohtaa. Toivois että K18 leimalla tässäkin siirrettäisiin kohderyhmää pois sieltä 15-18 ikäryhmästä, mutta lienee sekin turha toivo.
Tuokin on makuasioita. Itse tykkään tutkia kaikki paikat autolla tehtävien ulkopuolella ja maaseutu ja suoalueet tuovat hyvää vaihtelua kaupunkimaisemiin. GTA V:n suoalueilla oli hauska ajella eri autoilla ja testailla jumiin jäämistä. Hyvät radiokanavat tuovat tuohon mielekkyyttä. Osa pelaa vain välttämättömän ja osa viettää paljon aikaa seikkaillen ympäri karttaa :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Nyt toivottavasti vihdoin sisätilojen määrä rakennuksissa "räjähtää" ja niistä tehdään myös saumattomia muun maailman kanssa, eli ei latauksia tms. Olisi hienoa esim mennä random-pilvenpiirtäjään ja summa mutikassa vaikka kerroksen 15 asuntoon b3 tms. Eli vapaata liikkumista joka puolella.
 
Kamis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
588
Aika tylsäksi se käy jos on pelkkää kaupunkimaisemaa, GTA V oli ok balanssi tuon suhteen, pääsi aina välillä maaseudulle kun betonihelvetti rupesi ahdistamaan. Tässä taitaa olla massiivinen kartta GTA V nähden niin kyllä sinne erilaista maisemaa luulisi riittävän.
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560
Tuokin on makuasioita. Itse tykkään tutkia kaikki paikat autolla tehtävien ulkopuolella ja maaseutu ja suoalueet tuovat hyvää vaihtelua kaupunkimaisemiin. GTA V:n suoalueilla oli hauska ajella eri autoilla ja testailla jumiin jäämistä. Hyvät radiokanavat tuovat tuohon mielekkyyttä. Osa pelaa vain välttämättömän ja osa viettää paljon aikaa seikkaillen ympäri karttaa :D
Itselle iso kartta ja suoalueetkin olis ihan jees, jos sinne saataisiin jotain ylläriä tms. RDR2 on todella hyvä esimerkki hienosti toteutetusta isosta open world mapista. Oli todella mielenkiintoista tutkia paikkoja, kun siellä saattoi törmätä mysteereihin tai mielenkiintoisiin hahmoihin yms.

GTA peleissä nuo paikat on yleensä olleet vaan melko "tyhjiä", joten ne eivät ole houkutelleet läheskään samaan tapaan tutkimaan nappia, kun RDR2.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 969
Itselle iso kartta ja suoalueetkin olis ihan jees, jos sinne saataisiin jotain ylläriä tms. RDR2 on todella hyvä esimerkki hienosti toteutetusta isosta open world mapista. Oli todella mielenkiintoista tutkia paikkoja, kun siellä saattoi törmätä mysteereihin tai mielenkiintoisiin hahmoihin yms.
Jep. RDR2:ssa tuli aina fiilis, että "ei jumaliste, täällä on tämmöinenkin paikka", kun kartta avautui hiljalleen. Saint Denisin lähellä olevat suot olivat yöllä jotain huikeaa. Kuutamo paistaa, usvaa nousee ja isoja krokotiileja pitää väistellä lyhdyn valossa. GTA V oli ihan hyvä myös siinä mielessä, että kartalla oli sekä paljon kerättävää että sivutehtäviä ja NPC-hahmojen kohtaamisia. Samoin esimerkkinä voi nostaa Witcher 3:n, jossa oli isolla kartalla valtava määrä oikeasti hyviä sivutehtäviä ja tutkittavaa.

Sitten taas vastapainoksi Ubisoftin pelit ovat nykyään liian isoja ja kartat ovat tyhjää copypastea, jota on puuduttava tutkia. Mutta uskoisin Rockstarin jatkavan samaan malliin, eli tulossa on iso ja todella yksityiskohtainen kartta. Vaikka kyseessä on rahanahne firma, niin omasta mielestä se osaa tehdä pirun hyviä pelejä. Jo GTA V:n kartta oli aika iso ja se julkaistiin vuonna 2013 nyt mopon tasoisille konsoleille. Teknologia on kehittynyt tuosta aika paljon ja kyllä sen on pakko näkyä pelimaailmassakin. The Matrix Awakens on hyvä esimerkki siitä, kuinka nykyään jo pieni firma voi saada ison kaupunkikartan tehtyä.
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 341
Jotta Sampsa ei saa vihapostia Rockstarilta niin kerkesin nappaamaan GTAForums foorumilta threadista "Mapping Vice City" kuvan ja sen laitoin Imguriin jossa on varmasti jonkinlaista totuudenperää mikäli on uskomista paikkoihin mitä videoissa nähdään. Ei voi kuitenkaan ihan yks yhteen tästä mappia tehdä. Ja jotain kuvia kerkesin myös näkemään missä verrattiin mappia GTA V mappiin pelkkien kordinaattien perusteella (Ilmeisesti käyttävät samaa metrisysteemiä kuin vitosessa jonka perusteella tämä kuvakin tehty) niin tuleva mappi olisi joka suunnassa isompi ja aika reilustikin näytti olevan GTA V mappiin verrattuna ne samat kordinaatit pitkästi merellä (jäi mieleen kuvasta että kaukana länsipuolella gta v mappia ja jonku verran myös etelästä siitä isosta lentokentästä etelään) eli ei tuu saman kokoista mappia ainakaan. Ei varmaa kauaksi heitä jos veikkaisin gigoja olevan pelissä 150-200.

Tässä kuva:

Edit: Laitettu spoilerii nii ei tuu paha mieli. (Kannattaako sit ylipäätänsä lukea näitä ketjuja, joku kuitenki osuu oikeaan joka on sitte spoileri :facepalm:)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Sellanen toive sitten tähän lankaan että niitä leakeja voi jatkossa pistää spoilereihin, ei kiinnosta vittuakaan katella tollasia keskeneräsiä leakkipaskeita.
Kattellaan sit kun on valmista.
 
Liittynyt
29.03.2021
Viestejä
170
Löytyykö täältä valistuneita arvauksia, tuleeko Gta 6 tukemaan VR:ää? En tarkoita mitään modia, vaan tehdäänkö peli VR:lle. En ole vuosiin enää oikein innostunut pelaamisesta, mutta Gta kutonen virtuaalilaseilla napostelisi sen verran, että pitäisi PS5 ja lasit ostaa.
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 341
Löytyykö täältä valistuneita arvauksia, tuleeko Gta 6 tukemaan VR:ää? En tarkoita mitään modia, vaan tehdäänkö peli VR:lle. En ole vuosiin enää oikein innostunut pelaamisesta, mutta Gta kutonen virtuaalilaseilla napostelisi sen verran, että pitäisi PS5 ja lasit ostaa.
En jaksa uskoa että Rockstar lähtisi tekemään VR-ominaisuutta paristakin syystä:
-Peli tulee varmasti olemaan jo sellaisenaan hieno graafinen suoritus ilman VR.
-Haluaako Rockstar lähteä tekemään ominaisuutta mikä ei lihota niiden omaa kukkaroa millään tapaa (jos nyt huomioidaan vain kuluttajamyynti)

Ja yleisesti vain se että näenkö mä GTA:ta VR-pelinä vai pelinä minkä monimuotoinen maailma hämmästyttää jo ilman vr-lasejakin nii kyllä mä itse näen ennemmin ilman vr-laseja tän pelin vaikka vr-lasit omistankin.
 
Juu, näin se voi olla. Olen itsekin ajatellut että todennäköisempää lienee ettei peli tue VR:ää, juurikin kustannusten takia. Mutta toisaalta Gta San Andreaksesta ilmeisesti on tekeillä VR-versio, jonka perusteella voisi toivoa että ehkä Rockstar sittenkin näkee pelisarjan tulevaisuuden myös virtuaalisena.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
565
Vaatisi aika erilaiset pelimekaniikatkin VR:lle ja näytölle, jos kunnolla haluttaisiin tehdä. Jos ne nyt tuon Questille lupaillun San Andeaksen joskus saa ulos, niin siitä nyt saanee vähän osviittaa Rockstarin vr-visioista. Vaan lieköhän haudattu kaikessa hiljaisuudessa koko projekti kun ei ole mitään tainnut kuulua pitkään pitkään aikaan.
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 341
Että eiköhän sitä traileria ihastella kuola suupielestä valuen syksyllä ;) Sopisi nimittäin GTA 5 trailerin julkaisun ajankohtaan ku tulee 10v täyteen.
 
Liittynyt
11.11.2021
Viestejä
157
GTA 5 tuli PC:lle puolitoista vuotta konsolijulkaisun jälkeen ja RDR2 vuoden jälkeen. Samanaikainen julkaisu on joka tapauksessa epätodennäköistä.
 
Liittynyt
23.10.2018
Viestejä
561
Tuo on kyllä melko hanurista, kun ei voi samaan aikaan julkasta. No, rahaahan siinä kaivetaan kun moneen kertaan taas myydään.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 626
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom