Googlen tuleva Pixel 3 XL laajassa kuvavuodossa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 377

Googlen odotetaan julkaisevan Pixel 3 -sarjan älypuhelimet myöhemmin tämän vuoden aikana. Nyt tulevista puhelimista isommasta, Google Pixel 3 XL:stä, on saatu lukuisia kuvavuotoja.

Luotettavaksi vuotajaksi kerta toisensa jälkeen osoittautuneen Steve ’OnLeaks’ Hemmerstofferin mukaan Googlen Pixel 3 -älypuhelimista vain isommassa tulee olemaan lovi näytössä. Juuri isompi kaksikosta onkin tuoreiden kuvavuotojen kohteensa. Pixel 3 XL:n loven mitat ovat kaaviokuvien mukaan 8,1 x 23, 8 millimetriä ja se on sijoitettu luonnollisesti näytön yläreunan keskelle. Puhelimen alaosassa näytön ja rungon alareunan väliin jää 8,8 millimetrin kaistale reunusta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana loveen on sijoitettu kuulokkeen ja oleellisten sensoreiden lisäksi kaksi kameroilta vaikuttavaa sensoria. Toinen niistä on epäilemättä etukamera, mutta toistaiseksi ei tiedetä onko Google päätymässä kahteen etukameraan, vai olisiko toinen niistä esimerkiksi kasvojen tai iiriksen tunnistuksessa käytettävä sensori.

Tuoreet vuotokuvat paljastavat Googlen luottavan ainakin prototyyppien perusteella Pixel 3 -sarjassa edeltäjistä tuttuun muotokieleen. Puhelimen takapuolen yläosa on lasin peitossa ja loput takakuoresta on metallia. Sormenjälkilukija on sijoitettu hieman lasikoristeen alapuolelle. Nykytrendeistä poiketen Pixel 3 XL käyttää vain yhtä takakameraa, mutta sen ja salaman väliin on ilmestynyt toistaiseksi tunnistamaton uusi sensori. Puhelimesta ei tule löytymään 3,5 mm:n kuulokeliitäntää.

Puhelimen tekniset ominaisuudet ovat edelleen suurimmaksi osaksi hämärän peitossa, mutta ainakin osassa prototyyppejä on 4 gigatavua muistia ja 128 Gt tallennustilaa. Järjestelmäpiirin voidaan olettaa olevan Qualcommin suorituskykyisin vaihtoehto eli Snapdragon 845.

Lähde: XDA-Developers

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
3 571
Toivottavasti normi pixel 3 puhelin on kooltaan sama mikä pixel 2 tai pienempi.
Kun nykytrendin mukaan koko kasvaa jokaisen uuden version myötä.
Luulevat kai että asiakkaiden housuntaskut suurenevat joka vuosi myös.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
4 619

Eiköhän se pikkusen isompi ole. Tai sitten on aikalailla samaa kokoa, mutta näyttö isompi(18:9 kuvasuhteella varmaan jo). Vähän noissa on kuitenkin reunuksia ylhäällä ja alhaalla
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
318
Jos Pixel 3 tulee 5 - 5,2" näytöllä ja pienillä reunuksilla niin ahh tulis housuun kyllä tippa jos toinenkin. 5,2 tuuman näyttö on omilla käsillä kyllä the sweet spot, mutta harmittavan vähän siihen kokoon on mielenkiintoisia puhelimia. Noh katsotaan rauhassa mitä saadaan. Onneksi puhelimen ostolla ei ole ikinä kiire kun kehitys on niin nopeaa.
 
Mstk

Aina pitää säätää...
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
655
Vain 4GB muistia?
 
Juha Uotila

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Se on puhelin. Mihin ihmeeseen puhelimessa tarvitsee edes tuon vertaa muistia?
Käyttis on muistirohmu? Muistelen että Juha jossakin lähi kuukausien artikkelissa mainitsi RAMin käytöstä ja 4GB oli vähän.
Onhan tuo 4gigaa jo nykylippulaivoissa aika vähänlaisesti. Varsinkin kun nuo Pixelit tulee kuitenkin olemaan siellä 800-1000euron paikkeilla.

Kyllä tonnin puhelimessa tallennustilaa esim saisi olla jo 128 gigatavua. Vaikka tuo 4 gigatavua periaatteessa riittääkin niin tulevaisuusnäköisästi yleistynyt 6gb olisi aika hyvä.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 189

En niinkään tarkoittanut sitä onko siinä vähän vai paljon muistia muihin vastaaviin puhelimiin nähden. Nykyiset älypuhelitmethan ovat ergonomisia painajaisia: pieni näyttö, pienet näppäinet, rasittavat silmiä ja sormia yms. Miksi ihmeessa niiden pitäisi pystyä ajamaan mitä tahansa? Loppujen lopuksi älypuhelin on kommunikaation ulkopuolella enintään keskinkertainen muiden toimintojen suhteen omista rajoituksistaan johtuen. Niiden ainoa oikea vahvuus on se, että ne (yleensä) mahtuvat taskuun ja se ei ole paljon se.
 
Juha Uotila

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
En niinkään tarkoittanut sitä onko siinä vähän vai paljon muistia muihin vastaaviin puhelimiin nähden. Nykyiset älypuhelitmethan ovat ergonomisia painajaisia: pieni näyttö, pienet näppäinet, rasittavat silmiä ja sormia yms. Miksi ihmeessa niiden pitäisi pystyä ajamaan mitä tahansa
Olen kyllä täysin eri mieltä. Nykyisin varmaan se ylemmän hintaluokan laitteissa keskimääräinen näyttökoko tänä ja viime vuonna on varmaan liikkunut 5.8”-6.2” välissä.

Tuollaiset laitteet ovat jo monelle ihmiselle se ainoa laite jolla hoidetaan asioita. Ja miksi ei hoidettaisi, ne hoitavat asiat jopa joissain tapauksissa nopeammin kuin se läppäri tai pöytäkone (joka mahdollisesti tarvitsee käynnistää jne), ne kulkevat paremmin mukana kuin tabletit jne.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 930

Järjellisesti ajateltuna tuollaisella laitteella ei ole mitään järkeä hoitaa asioita. Jos hoidettavia asioita on paljon ja tarvitaan liikuteltavuutta, silloin käytetään kannettavaa. Jos hoidettavia asioita on vähän, silloin ei myöskään tarvita liikuteltavuutta jolloin ne on n kertaa kätevämpi hoitaa isommalla näytöllä varustetulla laitteella.

Vähän sama juttu kuin jonkun Nokia Communicatorin kanssa. Kyllähän sillä pystyi tekemään paljonkin asioita, tosin saman aikakauden pöytäkone tai kannettava hoiti homman n kertaa kätevämmin. Masokismia on monenlaista.
 
Kyllä ne hommat mieluusti hoitaa suoraan silloin kun tarve -> kännykkä.

Kyllä se puhelin on nykyisin enemmän työväline kuin kommunikaatioväline, kiitos älypuhelinten ja "vihdoinkin" kasvaneiden näyttökokojen.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
3 571
Ise en käytä puhelinta kun soittamiseen ja viestittelyyn ja jotain kuvia tulee napsittua päivittäin työn takia eli hyvä kamera ja pieni koko olisi plussa kun näitä suurikokoisia huippupuhelimia on jo tarpeeksi saatavilla.
Tietysti satunnainen selailu käy yhtä hyvin pieneltä näytöltä jos ominaisuudet ovat kohdallaan ohjelmistopuolella.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 930
Kyllä ne hommat mieluusti hoitaa suoraan silloin kun tarve -> kännykkä.

Kyllä se puhelin on nykyisin enemmän työväline kuin kommunikaatioväline, kiitos älypuhelinten ja "vihdoinkin" kasvaneiden näyttökokojen.
Todella vähissä ovat käytännössä asiat jotka pitäisi hoitaa "heti" eikä "samana päivänä" silloin kun ollaan "liikkeellä". Varsinkin mikäli kyseinen asia on vähänkin monimutkaisempi kuin "maksa yksi lasku", siihen liittyy yleensä muutakin asioita (sähköistä tai paperista) eikä silloin asioita pysty tekemään elleivät ne muut asiat ole saatavilla. Tietenkin löytyy niitä jotka laittavat tallentavat puhelimeen kaiken ja puhelimen kadotessa tiedot ovat muiden kopioitavissa. Vielä toopemmat laittavat kaiken pilveen muiden kopioitavaksi (silloin kun kyse on julkkisten alastonkuvista, siitä on jopa jotain hyötyä :D). Jo pelkästään niin yksinkertainen asia kuin copypaste on puhelimella ilmeisesti äärimmäisen rasittava tehdä. Tälläkin foorumilla monen mielestä lainauksen jakaminen kahteen osaan on liian vaikeaa "kun käytän puhelinta". Pöytäkoneiden tai kannettavien omistajien en ole koskaan nähnyt moisesta valittavan :smoke:

Olivat näyttökoot kasvaneet tai eivät, ei puhelin silti pärjää alkuunkaan paremmille laitteille. Vrt. Communicator. Sehän teki kännykästä enemmän työvälineen kuin kommunikaatiovälineen. Huolimatta 4,5 tuumaisesta näytöstä, tuskin kukaan vapaaehtoisesti alkoi sillä hoitamaan asioita mikäli parempi laite oli saatavilla.

Samahan pätee lähes missä tahansa asiassa. Sopivan välineen valinta hommaan auttaa kummasti. Kuvainnollisesti lattian putsaamisessa pöytäkone vastaa moppia ja kännykkä hammasharjaa. Molemmilla homma onnistuu, mopilla helkkaristi paremmin.
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
15
Olen kyllä täysin eri mieltä. Nykyisin varmaan se ylemmän hintaluokan laitteissa keskimääräinen näyttökoko tänä ja viime vuonna on varmaan liikkunut 5.8”-6.2” välissä.

Tuollaiset laitteet ovat jo monelle ihmiselle se ainoa laite jolla hoidetaan asioita. Ja miksi ei hoidettaisi, ne hoitavat asiat jopa joissain tapauksissa nopeammin kuin se läppäri tai pöytäkone (joka mahdollisesti tarvitsee käynnistää jne), ne kulkevat paremmin mukana kuin tabletit jne.
Järjellisesti ajateltuna tuollaisella laitteella ei ole mitään järkeä hoitaa asioita. Jos hoidettavia asioita on paljon ja tarvitaan liikuteltavuutta, silloin käytetään kannettavaa. Jos hoidettavia asioita on vähän, silloin ei myöskään tarvita liikuteltavuutta jolloin ne on n kertaa kätevämpi hoitaa isommalla näytöllä varustetulla laitteella.

Vähän sama juttu kuin jonkun Nokia Communicatorin kanssa. Kyllähän sillä pystyi tekemään paljonkin asioita, tosin saman aikakauden pöytäkone tai kannettava hoiti homman n kertaa kätevämmin. Masokismia on monenlaista.
Järjellisesti ajateltuna kyse on käyttöliittymän toteutuksesta.

Itse käytän verkkopankkia mielelläni kännykällä, koska se on paljon nopeammin käytössä ja esimerkiksi paperilaskun (kyllä, sellaisia vielä on) maksaminen (puhelimen kameralla viivakoodin luku) on myös tehokkaampaa, kuin pöytäkoneella tai kannettavalla naputella pitkä numerosarja(t). Ja ei niitä paperilaskuja enää toki niin paljon tule, että viivakoodinlukijassa olisi järkeä.

Ja communicatorin veto mukaan tähän keskusteluun on täysin älytöntä, koska ero sen aikaisissa laitteissa oli paljon suurempi, kuin nykyään. Myös kannettavat olivat pöytäkoneisiin verrattuna altavastaajia silloin.
 
Ei se käyttöliittymä paljoakaan auta. Rajallinen näyttötila = tekstiä/sisältöä mahtuu rajallinen määrä. Mikäli rajaa halutaan lisätä, silloin tekstin/sisällön kokoa pienennetään. Jossain kohtaa tulee raja vastaan.

Tuo "etu" yksittäisen laskun maksamisessa menee heti kun tulee lasku josta puuttuu viivakoodi. Kyllä, niitäkin tulee. Kun alkaa lääppimisvehkeellä naputtelemaan anteeksi lääppimään pitkää numerosarjaa, niin onnea vaan.

Communicatorin veto on täysin validi. Kuten nykyisilläkin puhelimilla, silläkin pystyi tekemään paljon samoja asioita mitä pöytäkoneella/kannettavalla. Lisäksi siinä oli fyysinen näppäimistö. Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta: monet asiat voi tehdä monella laitteella, tietyillä laitteilla kätevämmin kuin toisilla. On eri asia ymmärtävätkö kaikki sitä asiaa.

(Jos tämä on offtopiccia, saa siirtää sopivaan paikkaan)
 
Mstk

Aina pitää säätää...
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
655
Se on puhelin. Mihin ihmeeseen puhelimessa tarvitsee edes tuon vertaa muistia?
Tarkoitin juuri tätä, että lippulaivoissa aika harvinaista alkaa olla jo tuo <6/8GB muistia.

Onhan tuo 4gigaa jo nykylippulaivoissa aika vähänlaisesti. Varsinkin kun nuo Pixelit tulee kuitenkin olemaan siellä 800-1000euron paikkeilla.

Kyllä tonnin puhelimessa tallennustilaa esim saisi olla jo 128 gigatavua. Vaikka tuo 4 gigatavua periaatteessa riittääkin niin tulevaisuusnäköisästi yleistynyt 6gb olisi aika hyvä.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 189
Olen kyllä täysin eri mieltä. Nykyisin varmaan se ylemmän hintaluokan laitteissa keskimääräinen näyttökoko tänä ja viime vuonna on varmaan liikkunut 5.8”-6.2” välissä.

Tuollaiset laitteet ovat jo monelle ihmiselle se ainoa laite jolla hoidetaan asioita. Ja miksi ei hoidettaisi, ne hoitavat asiat jopa joissain tapauksissa nopeammin kuin se läppäri tai pöytäkone (joka mahdollisesti tarvitsee käynnistää jne), ne kulkevat paremmin mukana kuin tabletit jne.
Alkuperäisessä Nokia 6:ssa taitaa olla 5.5" näyttö ja jo tuo puhelin on kooltaan sellainen, että se ei tahdo mahtua taskuun. 5.8-6.2" menevät jo sellaiseen halkoluokkaan, että niitä ei saa mahtumaan juuri muiden kuin hiphop kuteiden taskuihin ja niihin mahtuu muutenkin puolet maallisesta omaisuudesta. Naisilla on toki käsilaukku, mutta jos mies joutuu kuskaamaan sitä puhelinta kädessä koko ajan se on hyvällä syyllä raahattava.

Töissä koko talo on täynnä IT ja erilaisia puhelinsoftiin yms. keskittyviä firmoja. Olen siellä pistänyt merkille, että ruokailussa se puhelin päätyy siihen tarjottimen reunalle tai pöydälle sen tarjottimen viereen. Syy ei taatusti ole se, että tulossa on se huipputärkeä työpuhelu, vaan luultavimmin ihan se, että parempaakaan paikkaa ei ole. Toisin sanoen sitä puhelin raahataan mukana sen sijaan, että se kulkisi luontevasti. Minusta tämä tappaa jo yksinään yhden laitteen vahvuuksista.

Ja silti tuon kokoiset näytöt ovat edelleen pateettisen pieniä jos niillä haluaa oikeasti tehdä jotain. Monta kertaa on tullut toivottua riisipuikon vahvuisia sormia, että sitä näppäimistöä saisi kunnolla käytettyä ja netin tai jonkun elokuvan katselu tuon kokoiselta ruudulta on oikeasti todella laimea kokemus.

Sitä en yhtään epäile, että monelle puhelin on se ainoa, silti se ei muuta sitä, että laitteena se on kommunikaatiota lukuunottamatta enintään keskinkertainen. Oikea kamera ottaa paremmat kuvat, 10" tabletti on paljon mukavampi mediasoitin / surffilauta, PC / konsolit pelaamisen kuninkaita ja hyötypuoli menee PC / Mac vaihtoehdoille. Toki erilliset laitteet ovat paljon kalliimpia ja vievät enemmän tilaa, mutta sitähän tässä ei kysyttykään.

EDIT: Ja työpuhelimena on iPhone 8 eli on niitä parempiakin luureja nähty ja käytetty.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
4 619
Alkuperäisessä Nokia 6:ssa taitaa olla 5.5" näyttö ja jo tuo puhelin on kooltaan sellainen, että se ei tahdo mahtua taskuun. 5.8-6.2" menevät jo sellaiseen halkoluokkaan, että niitä ei saa mahtumaan juuri muiden kuin hiphop kuteiden taskuihin ja niihin mahtuu muutenkin puolet maallisesta omaisuudesta.
Nuo 5.8"-6.2" puhelimet ovat aika samankokoisia tuon alkuperäisen Nokia 6 kanssa vaikka näyttö onkin paljon isompi.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 189
Nuo 5.8"-6.2" puhelimet ovat aika samankokoisia tuon alkuperäisen Nokia 6 kanssa vaikka näyttö onkin paljon isompi.
Se ei silti muuta mielipidettäni. Tuo Nokia ei sekään mahdu farkuissa yms. oleviin vakiokokoisiin taskuihin. En olisi edes ostanut sitä, jos olisin tajunnut ajoissa sen olevan noin suuri.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
4 619
Se ei silti muuta mielipidettäni. Tuo Nokia ei sekään mahdu farkuissa yms. oleviin vakiokokoisiin taskuihin. En olisi edes ostanut sitä, jos olisin tajunnut ajoissa sen olevan noin suuri.
Varmaan kannattaa jossain aina käydä kokeilemassa luurin kokoa ennen sen ostamista ;)

Tuskin noita pieniä luureja alkaa enää hirveästi näkymään kauppojen hyllyissä. Lippulaiva malleja ainakaan.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 189
Varmaan kannattaa jossain aina käydä kokeilemassa luurin kokoa ennen sen ostamista ;)

Tuskin noita pieniä luureja alkaa enää hirveästi näkymään kauppojen hyllyissä. Lippulaiva malleja ainakaan.
Se oli sitä aikaa kun sitä Nokia 6:sta joutui jonottamaan jopa kuukauden. Sellaisella jonolla tilausta ei ihan heti halua peruuttaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
6 644
Mitä asioita puhelimella voi oikeasti hoitaa? Jo pelkästään tekstin kirjoittaminen on surkeaa.
Puhumattakaan juuri copy+paste tapaisesta. Aina vaan näyttökoot kasvavat vaikka nämä on nyt jo ihan liian isoja. Kaipaan sitä suuntausta kun kaikki yritti tehdä näistä mahd. pieniä.
Tabletit ovat niitä juttuja varten joissa tarvii olla iso näyttö. Puhelin on ihan liian kömpelö jotta sillä voisi mitään asioita hoitaa.
Käyttää nettiä? Copy paste ei ole vaikeaa kännykällä.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 622
Well, oftopikiksi menee, mutta itselle tämä nykyinen Sony XZ1 compact on aika tavalla maksimikokoinen sopivaksi puhelimeksi. Sillä tulee luettua, postit ja jopa selailtua nettisivuja. Mutta toisaalta isommat lukemiset teen 9,7” tabletilla, johon tien päältä jaan netin tuosta puhelimesta.
Eli ymmärrän isojen puhelimien ystäviäkin. Lähinnähän sitä toivoo, että molemman kokoisia puhelimia löytyisi jatkossakin eri hintaluokissa. Tehokasta isoa ja pientä, keskitehoista isoa ja pientä jne. Molemmille löytyy ostajakuntansa.

Itse pixeleistä kyllä kiinnostaa nähdä mitä ne Googlella tällä kertaa suunnittelee niihin. Ovat omanlaisia konseptipuhelimiaan, joskus hyödyllisillä, joskus vähemmän hyödyllisillä erikoisuuksillaan. Mutta aina on kiinnostava lukea esittelyt niistä! Osa kokeiluista leviää kohtuuhintaisempinkiin luureihin ajan kanssa,
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 329
On kyllä erikoista, jos tuon designin säilyttävät edelleen takakuoressa. Onhan tuo ollut parissa edellisessä mallissa ihan persoonallinen, mutta vähän jotain evoluutiota siihen alkaisi tässä kolmosessa kaipaamaan.
Mitä asioita puhelimella voi oikeasti hoitaa? Jo pelkästään tekstin kirjoittaminen on surkeaa.
Puhumattakaan juuri copy+paste tapaisesta. Aina vaan näyttökoot kasvavat vaikka nämä on nyt jo ihan liian isoja. Kaipaan sitä suuntausta kun kaikki yritti tehdä näistä mahd. pieniä.
Tabletit ovat niitä juttuja varten joissa tarvii olla iso näyttö. Puhelin on ihan liian kömpelö jotta sillä voisi mitään asioita hoitaa.
Aika paljonkin voi hoitaa asioita, jos nyt vaikka tutkaillaan ihan pelkästään työnäkökulmasta asiaa. Ei se asioiden hoitaminen tarkoita sitä, että pitäisi aina pystyä tuottamaan suuria määriä tekstiä tai muuta sisältöä. Monissa tilanteissa yksinkertaisesti jonkun kysymyksen, viestin tai dokumentin tarkastaminen ja hyväksyminen saattaa olla asia, josta projektin tai tilanteen jatkuminen ja useamman ihmisen työt ovat kiinni. Tuohon liittyen puhelimella pystyy hoitamaan paljonkin tärkeässä roolissa olevia melko simppeleitä toimenpiteitä, kuten tarkastaa ja vastata sähköposteihin, surffata netissä, tarkistaa erilaisia dokumentteja, ottaa ja lähettää kuvia yms. Tablettia tai kannettavaa ei voi läheskään kaikissa tilanteissa kantaa mukana eikä myöskään käyttää liikkeessä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 329
Eli olla tavoitettavissa? Mutta tilannehan ei ole muuttunut tässä vuosien saatossa mitenkään, tuo on onnistunut jo aiemminkin.
Lisäksi puhelin on yhä kömpelö kaikkeen muuhun.
Asiat pystyy lisäksi hoitamaan ajallaan. Ei ole pakollista olla tavoitettavissa koko ajan.
Nyt sen sijaan suuntaus on koko ajan tuohon koon kasvattamiseen, eikä se ole mikään hyvä suuntaus. Lippulaivamallit on aina ne kaikkein isoimmat, vaikka asia voisi olla toisinkin.
Ei tuossa lainaamassani viestissä mielestäni puhuttu mitään siitä, ovatko asiat muuttuneet viime vuosina tuon suhteen tai ei. Ja kyllä nykyälypuhelimella pystyy hoitamaan monia mainitsemiani asioita paljon sujuvammin ja nopeammin kuin vaikkapa vielä 5-10 vuotta sitten. Monessa työssä on työaikana todellakin tarve olla tavoitettavissa koko ajan. Kuten jo edellisessä viestissä sanoin, monen ihmisen työt saattavat seisoa niin kauan, kunnes yhdeltä keskeisessä roolissa olevalta saadaan vahvistus johonkin asiaan. Tämä on ihan arkipäivää viikkotasolla jopa omassa työssäni.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 329
Aika marginaalisista jutuista puhutaan, asioista jotka voisi hoitaa toisinkin, mutta olet oikeassa, joitakin työhön liittyviä asioita voi hoitaa puhelimella kiireellisesti samalla kun jonottaa aamuruuhkassa seuraavat 2 tuntia.
Riippuu tosiaan paljon työstä mitä tekee. Itse tunnen lähi- ja työpiiristäni paljon ihmisiä, jotka ovat työpäivän aikana paljon liikkeellä ja älypuhelimen eri mahdollisuudet ovat puhdas elinehto nykypäivän nopeatempoisessa työelämässä.

Mutta niin tai näin, tämä alkaa olla jo mennyt aika pahasti ohi ketjun aiheen, eli tulevien Pixel 3 -puhelimien.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 622
Käytännöllisyys silti pitäisi olla se ykkös prioriteetti. Jos jo nyt ei mahdu taskuun ja retkottaa tarjottimella.
Tuo suuntaus on huono, vaikka jokin projektiportaali mahtuisikin isompana näytölle.
Suurin osa käyttäjistä ei tarvitse tuollaista käyttöä.
Yhdellä kädellä käyttö on tosi hankala makasi sit sängyllä tai pyörällä ajaessa, kun pitäisi yltää peukalolla toiseen laitaan. Reunattomat näytöt aiheuttaa vielä herkemmin näytön painamista samalla kun yrittää kurottaa.
Heti kun on pienempi puhelin, niin sen sisuskalut ovat vaihtuneet tyystin, kamerat sun muut ja hintaluokka on alempi.

Tulevat Pixel 3t eivät poikkea tuosta.

Mikä muuten on edes näiden Googlen omien puhelinten pointti? Google vaan haluaa olla myös puhelin valmistaja itsekin ja olla mukana laajoilla markkinoilla saadakseen edes pienen palan sieltä?
Pointti on aika tavalla sama kuin MS Surface pro laitteilla.
Niillä saadaan näkyvyyttä ja esitellään konsepteja.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 622
Pointti on aika tavalla sama kuin MS Surface pro laitteilla.
Niillä saadaan näkyvyyttä ja esitellään konsepteja.
Onko näissä Pixel laitteissa ollut jotain uusia konsepteja tai käytännöstä poikkeavia ratkaisuja?
Muistaakseni kokeilivat erillistä kuvanmuokkauspiiriä nykyisissä malleissa... jossain aikaisemmissa oli erilaisia sensoreita, joita nyt löytyy lähes joka luurista.
Mutta ei muistaakseni mitään tajuttoman ihmeellistä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
186 686
Viestejä
3 394 669
Jäsenet
60 850
Uusin jäsen
Bhopperi

Hinta.fi

Ylös Bottom