Googlen RCS:n aktivivoituminen operaattorin vaihdon jälkeen

Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
28
Muokattu otsikko, eli kyse Googlen RCS:n aktivoinnista

Operaattori vaihtui perjantaina ja RCS:n tila on edelleen määritetään, eli ei ole mennyt läpi. Olisi tarve saada Googlen koodi, mutta eivät nyt tule läpi kun tuo on ollut käytössä. Onkos kokemuksia kauanko aktivoinnissa menee ja saako jotain kautta nopeutettua, tai edes Googlen päästä pois päältä.
 
Viimeksi muokattu:
Eipä ole Suomessa vielä yksityiskäyttöön saatavilla, joissakin yritysliittymissä tieten mahdollisuus (en ole 100% varma).

Euroopassa RCS:n mukanaan tuomista hyödyistä pääsee hyötymään toistaiseksi vain harvat. Applen mukaan sitä tukevia operaattoreita on vain Euroopan tasolla 16 kappaletta, joista yksikään ei ole Suomessa. Tuetut operaattorit keskittyvät suuriin Euroopan maihin, kuten Saksaan, Espanjaan ja Ranskaan.

Kyllähän rcs on käytössä mm. Google messages sovelluksessa, toki palvelimet lienevät Googlen. Lähinnä tässä ajan takaa että kauankohan tuossa uuden simmin aktivoinnissa voi mennä aikaa.
 
Eipä ole Suomessa vielä yksityiskäyttöön saatavilla, joissakin yritysliittymissä tieten mahdollisuus (en ole 100% varma).

Euroopassa RCS:n mukanaan tuomista hyödyistä pääsee hyötymään toistaiseksi vain harvat. Applen mukaan sitä tukevia operaattoreita on vain Euroopan tasolla 16 kappaletta, joista yksikään ei ole Suomessa. Tuetut operaattorit keskittyvät suuriin Euroopan maihin, kuten Saksaan, Espanjaan ja Ranskaan.

Höpö höpö. Androidissa on natiivi rcs tuki Googlen Messages sovelluksessa. Googlelle on omat RCS palvelimet jolloin operaattorien taakka jää kokonaan pois.
 
Riippuu puhutaanko operaattori tasolla vai sitten Googlen omista palvelimista netissä.

Mutta Suomen operaattorit itsessään ei tue RCS viestejä, Googlen omien palvelimien kautta onnistuu viestittely. Itse ainakin haluaisin ihan omien operaattorien kautta noidenkin kulkevan...
 
Operaattori vaihtui perjantaina ja RCS:n tila on edelleen määritetään, eli ei ole mennyt läpi. Olisi tarve saada Googlen koodi, mutta eivät nyt tule läpi kun tuo on ollut käytössä. Onkos kokemuksia kauanko aktivoinnissa menee ja saako jotain kautta nopeutettua, tai edes Googlen päästä pois päältä.
Googlen Android Viestit/Messages sovellus ?
En tiedä, mutta sinulla numero pysy samana, mutta SIM(operaattori) vaihtui ? Sellaiseen törmännyt että viestit voi tulla vanhaan , vaikka SIM uudessa, mutta mutuna että vuorokaudessa päivittynyt ilman kikkailuja. Tosin tuossa kai ollut jotain tahmaamista kuukauden sisään, eli vaikka ei mitään SIM/operaattori vaihtoja niin RSC viestit jääneet matkalla ja tai herjannut lähettäjälle että offline.

En asiaa enempää miettimättä keksi muuta kuin kytkee sen pois päältä ko ohjelman asetuksista ja yrittää myöhemmin päälle.

Edit:
Onko SIM sellainen että siinä ei ole mitään tekstari rajoitteita ? ja tavis kuluttaja puheliittymä.

. Olisi tarve saada Googlen koodi,
Tarkoitatko jotain manuaalista koodia, ollut siinä käsityksessä että homma hoituu ilman käyttäjän jumppaa.

Oletan siis että Google Android tuore ja sen Googlen vakio viesti softa.
 
Tarvin siis Googlelta varmistuskoodin jotta pääsen tilille. Muuten viestit tulevat, vain Googlen eivät.
 
Tarvin siis Googlelta varmistuskoodin jotta pääsen tilille. Muuten viestit tulevat, vain Googlen eivät.
Siis sinulla ei toimi RCS viestit, jos siis tarkoitat että muut viesti tulee, paitsi RCS viestit, vai tarkoitatko että muut RCS viestit tulee ? Eli ei liity RS viestien aktivointiin.

Oletetaan että RCS viestit ei tule eikä lähde lainkaan ja sinulla joku kaksivaiheinen tunnistus missä nimenomaan käytät RCS viestejä. Eikä se lähettäjä osaa lähettää sitä tekstarina. Etsisin vielä vaihtoehtoisia vahvistuksia.

Oletan tässä että sinulla joku Android luuri ja olet tehnyt numeron siirron toiselle operaattorille, eli SIM vaihtunut, numero sama, samassa jupakassa viestit sovelluksessa on tippunut RCS tuki pois, ja et pääse viesti sovelluksen asetuksiin ilman tuota varmistuskoodia. Ja Google jostain syystä haluaa nimenomaan lähettää varmistuksen RCS viestillä, ei push, ei tekstari, ei soittamalla. Etkä pääse tilille muualtakaan. Googlella on kyllä konstit ja ohjeet miten toimia jos yksi varmitus lenkki ei toimi.

Vähän epäilen jotain muuta häikkää, mutta jos muutama päivä jo mennyt, niin viimeinen oljenkorsi voisi olla se että kaivaa jostain jonkin vanhan Android luurin, missä riittävän tuore Googlen viestit sovellus ja laittaa SIMin siihen. Jos siellä on valmiina joku Google tili, niin laitteeseen pitää olla pääsy, jos nollattu, niin joku tili mihin pääsy, tai uusitili.

Jos jossain laatikossa joku vanha puhelin missä sama tili kuin tuo mihin yrität kirjautua, niin siitä laitteesta voi olla apua kirjautuessa tuolla ongelma laitteella.
 
Kaikki muut viestit tulevat kyllä perille, ainoastaan Googlen viestit eivät. On siis ollut Google messages käytössä ja niiden RCS päälle. Vaihdoin operaattoria ja Google messages sovellus ei nyt saa aktivoitua tuota RCS, ei lue enää Moi vaan Elisa ja tila määritetään.
Työpuhelimella testasin, niin sinne tuli RSC:llä koodi.
Mutta haluaisin siis että tuo toimii myös omalla puhelimellani ja mietin että mitä pitää tehdä että lähtee toimimaan. Googlen tukeen laittelin jo viestiä josko saisivat poistettua tuon numeroltani. Varsinaista paniikkia ei ole, mutta hiukan ikävää jos varsinaiselle palautus numerolle ei viestit toimi.
 
Oletko kokeillut tyhjentää sovelluksen cachea tai ihan kaikkea dataa, jälkimmäinen tietysti poistaa sitten viestit myös sovelluksesta.
 
Oletko kokeillut tyhjentää sovelluksen cachea tai ihan kaikkea dataa, jälkimmäinen tietysti poistaa sitten viestit myös sovelluksesta.
Moi

Joo, koitin tyhjentää eilen ja kysyi tämän jälkeen numeron uudestaan. Olen testannut myös toisella puhelimella mutta sama juttu. Ei ole oikein hajua miten tuo toimii, eli hakeekohan google päivityksiä operaattoreilta ja päivittävät nuo x päivässä.
 
Elisan tuen kanssa juuri keskustelin ja pyysivät testaamaan uudestaan. Nyt sain vahvistuskoodin, ilmeisesti tekstiviestinä kun tila edelleen määritetään. Mitä nyt tänään aiemmin tein, niin paritin puhelimen koneen kanssa ja kirjauduin Google messages web-portaaliin. Tuolla ei ollut mitään millä olisi saanut RCS:n pois, mutta käytin sitten puhelimella.
Eli joko tuo auttoi, tai sitten aika. Toki olin Googlen tukeen yhteyksissä mutta oletan että eivät mitään tehneet.
Koitan päivittää tähän jos huomaan kun RCS:n aktivointi menee läpi.
 
Kaikki muut viestit tulevat kyllä perille, ainoastaan Googlen viestit eivät. On siis ollut Google messages käytössä ja niiden RCS päälle.
Jos muut RCS viestit tulee, niin ei eikö silloin RCS viestit toimii. Jos olet varma että muut tulee oikeasti RCS viesteinä.
Ja jos jos kirjoitat viesti sellaiseen numeroon jolla on RCS käytössä, niin siinä editointi ruudussa pitäisi lukea jotain RCS alkuista, ennenkuin lisäät siihen itse mitään. Ja se lähetä kuvake on lukonkuvalla.

Juurikin tästä, tai edes numeron varmistamisesta. Eli en voi edes testitilille vahvistaa numeroa kun ei tule viestiä.
Elisan tuen kanssa juuri keskustelin ja pyysivät testaamaan uudestaan. Nyt sain vahvistuskoodin, ilmeisesti tekstiviestinä kun tila edelleen määritetään. Mitä nyt tänään aiemmin tein, niin paritin puhelimen koneen kanssa ja kirjauduin Google messages web-portaaliin. Tuolla ei ollut mitään millä olisi saanut RCS:n pois, mutta käytin sitten puhelimella.
Eli joko tuo auttoi, tai sitten aika. Toki olin Googlen tukeen yhteyksissä mutta oletan että eivät mitään tehneet.
Koitan päivittää tähän jos huomaan kun RCS:n aktivointi menee läpi.
Kuullostaa siltä että tekstarienkanssa ongelmaa, oliko reitityneet vielä edelliselle operaattorille.

No hyvä että sait korjattu ja huomasit vian nyt, eikä vasta sitten kun jostain muualta jotain kiireellisempää pitäisi tekstarilla vahvistella.

Uteliaisuutta, kokeilitko aiemmin lähettää itsellesi viesti ko ohjelmalla ?
 
Jos muut RCS viestit tulee, niin ei eikö silloin RCS viestit toimii. Jos olet varma että muut tulee oikeasti RCS viesteinä.
Ja jos jos kirjoitat viesti sellaiseen numeroon jolla on RCS käytössä, niin siinä editointi ruudussa pitäisi lukea jotain RCS alkuista, ennenkuin lisäät siihen itse mitään. Ja se lähetä kuvake on lukonkuvalla.

Kuullostaa siltä että tekstarienkanssa ongelmaa, oliko reitityneet vielä edelliselle operaattorille.

No hyvä että sait korjattu ja huomasit vian nyt, eikä vasta sitten kun jostain muualta jotain kiireellisempää pitäisi tekstarilla vahvistella.

Uteliaisuutta, kokeilitko aiemmin lähettää itsellesi viesti ko ohjelmalla ?
En tiedä onko muita tullut RCS-viesteinä kuin Googlen, mutta muuten viestit toimivat, ainoastaan Googlen eivät. Testailin siis lähetellä eri numeroista ja Microsoftin viestitkin löysivät perille. Itselleni en tuolla lähettänyt.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 341
Viestejä
4 553 284
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom