Googlen mukaan Android-tabletti käyttäjiä on yli 175 miljoonaa

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Taulutietokoneiden markkinat ovat olleet laskusuunnassa viime vuosina ja etenkin Android-tablettien käyttökokemusta on kritisoitu vajavaiseksi. Tilannetta ole ainakaan edesauttanut Googlen kesäkuinen ilmoitus luopua taulutietokoneiden kehittämisestä. Tuoreimmassa blogikirjoituksessa Google kuitenkin patistaa sovelluskehittäjiä optimoimaan Android-sovelluksensa myös suurille näytöille käyttökokemuksen parantamiseksi. Samalla Google paljasti, että maailmanlaajuisesti on tällä hetkellä yli 175 miljoona Android-tablettia aktiivisessa käytössä. Todellisuudessa luku on vielä jonkin verran suurempi, sillä Googlen statistiikka pitää sisällään vain ne laitteet, joissa on Play Kauppa asennettuna.

Lähde: Android Developers Blog: Expand your app beyond mobile to reach Android users at large
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
888
Kieltämättä tablettien tökkiminen on jäänyt vähemmälle, vaikka kyllä se on edelleen aktiivisessa käytössä jossain sänky,sohva,vessa lukemisena.

Oikealla tietokonella isolla näppiksellä ja hiirellä kuitenkin mukavampi hoitaa surffailut ja pelit. Reissussa on mukana Windows kevytläppäri, joka sekin paljon helpompi, monikäyttöisempi ja hyödyllisempi kuin Androidin käpyset Wördit ja ankarasti rajoitetut mobiili-nettiselaimet.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 154
Ja veikkaan että nuo kännyköiden kasvaneet näytöt vieneet omalta osaltaan markkinoita tableteilta.
Todellakin. Suurimpien kännyköiden ja pienimpien tablettien välillä on vain marginaalinen kokoero. Ja kännykkä on AINA mukana.

Kuitenkin jännästi Apple on selvästi biitannut Androidin tablettien puolella, vaikka kännyköissä Android on selvä ykkönen. Sovitaan, että se johtuu vaikkapa paremmasta markkinoinnista, sillä Android-tablettien markkinointi on aika hiljaista ollut jo pitkään... Applen tabletit sen sijaan on tunnettu tuote. Kaikki ja sen isoisä tietää, mikä on "iPad". Lisäksi Applen käyttäjissä on varmaan enemmän niitä, joilla on kova hinku hankkia mahdollisimman paljon Applen eri tuotteita. iSitä ja iTätä, pääasia että on "i".
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 780
Todellakin. Suurimpien kännyköiden ja pienimpien tablettien välillä on vain marginaalinen kokoero. Ja kännykkä on AINA mukana.
Kun nyt katsoo kännyköiden ja läppäreiden kehityskaarta niin kyllähän tabletit tosiaan oli/on ns. väliaikainen ratkaisu sillä välin kun puhelinten näytöt odotti kasvamistaan ja läppärit kutistettuja keveitä malleja. Nyt molempia tunkee ovista ja ikkunoista niin ei ihme että tabletit alkaa kadota.

Apple varmaan on onnistunut markkinoinnin ja ihan laadun kautta rohmuamaan markkinat mitä on ja perinteisissä applen puhelimissa taitaa olla aika pienet näytötkin eli ne ei sinänsä aja niin paljon pädin varpaille videolaitteena niillä ketkä merkkiuskollisia on.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 735
Sovitaan, että se johtuu vaikkapa paremmasta markkinoinnista, sillä Android-tablettien markkinointi on aika hiljaista ollut jo pitkään.
Tai sovitaan, että se johtuu iPadien hyvästä käytettävyydestä, pädin suurempaa näyttöpinta-alaa hyödyntävistä natiiviapeista, hyvästä hintalaatusuhteesta, olemuksesta, pitkästä käyttöiästä jne.

Markkinointi ei auta anterotabuja laisinkaan. Natiiviapit, parempi käyttistuki päivityksineen, pulkkamuovin hylkääminen jne asiat auttaisivat ehkä.
 

KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 808
Todellakin. Suurimpien kännyköiden ja pienimpien tablettien välillä on vain marginaalinen kokoero. Ja kännykkä on AINA mukana.

Kuitenkin jännästi Apple on selvästi biitannut Androidin tablettien puolella, vaikka kännyköissä Android on selvä ykkönen. Sovitaan, että se johtuu vaikkapa paremmasta markkinoinnista, sillä Android-tablettien markkinointi on aika hiljaista ollut jo pitkään... Applen tabletit sen sijaan on tunnettu tuote. Kaikki ja sen isoisä tietää, mikä on "iPad". Lisäksi Applen käyttäjissä on varmaan enemmän niitä, joilla on kova hinku hankkia mahdollisimman paljon Applen eri tuotteita. iSitä ja iTätä, pääasia että on "i".
Tuossa itse sen syyn kerroitkin. Android-tablettien käyttökokemus on suurimman osan ajasta "suurennettu kännykän näyttö". Lisäksi olipa se tabletti 7" tai 12", sovellus näyttää tasan samalta kuin 4.7" kännykän näytöllä, venytettynä. Tästä on kyse tuossa uutisessakin mainitusta sovellusten isommille näytöille optimoinnista.

iPadeissa huomattavasti suurempi osa sovelluksista on saatavilla optimoituna tablettikäyttöön. Ei siinä kauheasti markkinointia tarvitse jos lääpyttimet on vierekkäin gigantin pöydällä kokeiltavana.


Esimerkkinä Facebookin android-appi toimii muuten ihan kivasti nykyään mutta marketplace kääntää käyttöliittymän kyljelleen :D Onhan tuo edistystä siihen verrattuna ettei landscapea ollut ennen lainkaan käytettävissä.
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Varman olisi noita tablet käyttäjiä olisi hieman enemmän jos valmistajat toisivat välillä jotain käyttökelpoista markkinoille eikä näitä muinaisraudalla ja vanhalla android versiolla.
Apllen puolella tilanne on ihan eri ja joka malli voi käyttää kohtalaisesti mitä näkyy hyvin esim. suomen koulut käyttävät niitä opetuksessa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 695
Viestejä
4 189 269
Jäsenet
70 782
Uusin jäsen
tolvmaister

Hinta.fi

Ylös Bottom