- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 9 591
Google on päättänyt sallia epäyhteensopivat Android-jakelut Euroopan talousalueella Euroopan komisson heinäkuisen päätöksen myötä. Tapauksen taustat juontavat pitkään jatkuneisiin syytöksiin Googlea vastaan Androidin määrävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Euroopan komission mukaan Google on toiminut laittomasti vuodesta 2011 lähtien vaatiessaan laitevalmistajia esiasentamaan Google hakupalvelun ja Chrome selaimen laitteisiinsa ja käyttämään niitä oletuksena, jos laitevalmistajat ovat halunneet käyttää muita Googlen palveluita kuten Play Kauppaa. Tämän vuoksi esimerkiksi Acer joutui luopumaan Yun OS:n käyttämisestä yhdessäkään laitteessaan vuonna 2012. Komission mukaan Googlen toimet ovat estäneet vaihtoehtoisten Android jakeluiden kehittämisen markkinoille ja vahvistaneet Googlen asemaa entisestään.
Jatkossa laitevalmistajat voivat kehittää ja jakaa Googlen palveluiden kanssa epäyhteensopivia Android julkaisuja samaan aikaan, kun käyttävät Googlen palveluita muissa laitteissaan. Samassa yhteydessä Googlen palvelut muuttuvat maksullisiksi laitevalmistajille Euroopassa, sillä Google perii lokakuun 29. päivästä alkaen lisensointimaksua palveluiden käyttämisestä. Google hakupalvelu ja Chrome selain sisällytetään yhteen lisensointipakettiin ja loput Googlen palvelut toiseen. Android itsessään pysyy ilmaisena ja avoimena lähdekoodina jatkossakin.
Aiemmin Google on joutunut luopumaan Google haun käyttämisestä oletuksena Venäjällä paikallisten viranomaisten päätösten vuoksi, minkä ansiosta Yandex sai kasvatettua markkinaosuutta mobiililaitteissa lähes 48%:iin Venäjällä.
Lähde: Complying with the EC’s Android decision
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen: