Google Pixel kokemuksia

Tila
Keskustelu on suljettu.
Liittynyt
09.07.2017
Viestejä
26
Moi, ajattelin kertoa nyt kaikille millainen puhelin se niin kehuttu ja odotettu Google Pixel on. En tiedä onko oikea alue tälle, mutta vaihtakaa jos ei ole.

Olen siis käyttänyt vajaa puoli vuotta Google Pixel puhelinta jonka sain ilmaiseksi käyttöön.
Ennen tätä käytin Huawei Honor 7 jossa näppäimistö jäätyi ja meni mustaksi (gboard).
Aluksi olin iloinen, koska Google Pixelissä ei tätä ongelmaa ollut. Tosin nyt viimeisen kuukauden aikana samoja ongelmia on ilmennyt.

Olen puolen vuoden aikana"joutunut" resetoimaan luurin neljästi. Hetken toiminut hyvin, mutta sitten taas sekoillut. Talvella, kun otin tämän käyttöön, niin Pixel tykkäsi myös aina muutaman kerran päivässä pistää kotinäppäimen toiminnottomaksi. Rämppäsin kotinappia, mutta ei tullut muuta kuin efekti joka tulee sitä painaessa. Tämä korjautui puhelimen restarttaamisella. Puhelimen resetoiminen auttoi eliminoimaan sen vian. Muutaman kuukauden luuri toimi lähes ongelmitta, pieniä bugeja silloin tällöin.

Google Pixel on nopea ja sulava käytössä, mutta akku kuluu aika nopeasti. Virran lataaminen on myös melko hidasta. Lähes aina on hidas lataus -moodi (sitä ei saa itse valita). Joskus kun on nopea lataus (yleensä tietokoneesta ladatessa), kestää lataaminen vajaa tunnin vissiin.
Puhelimen mukana tuli usb-c - usb ja usb-c - usb-c). Käytän jotain random vanhaa sony ericssonin muuntajaa, koska pixelin mukana tuli vain amerikkalainen muuntaja.
Tykkäisin jos Google antaisi puhelimessaan mahdolisuuden vaihtaa koti, paluu, ja sen kolmannen näppäimen paikkoja. Oletuksena on kolmio, ympyrä, neliö. Itse tykkään enemmän neliä, ympyrä, kolmio järjestyksestä.
Ainiin, pixel kuumenee aika nopeasti ihan peruskäytössäkin. Vartti whatsappissa, youtubessa, instagramissa ja muissa perusappsesissa, on puhelin jo sen verran lämmin että luulis sen olevan tehty wc-pöntön istuimesta jolla joku on just istunut.:D

Paljon hyvääkin tästä puhelimesta tietenkin löytyy! Kamera on yksi parhaimmista mitä olen puhelimissa nähnyt ja käyttöjärjestelmä toimii nopeasti ja sulavasti, kuten jo mainitsinkin. Itselläni on tällä hetkellä puhelimessa android 7.1.2. Pixel saa kaikki päivitykset ensimmäisenä, joten se saattaa olla yksi syy bugeihin, kun uusia päivityksiä ei välttämättä olekaan hiottu ihan loppuun asti.
Kehuttavana on puhelimen ulkoasu. Takapuolen ulko-asu on jännä, koska siinä on osittain lasia ja osittain metallia. Se on kuitenkin ihan coolin näköinen, tosin minulla on luuri aina kuoressa joka tilattiin amazonista. Suomesta ei varmaan saa vielä pitkään aikaan pixelin kuoria.
Iso plussa tulee loputtomasta tallennustilasta kuville ja videoille pilvessä!
Sisäistä muistiakin on 119GB, kun taas edellisessä kännykässäni, Honor 7:ssa oli 16GB.
Google feed vasemmalle pyyhkäistäessä on erittäin kätevä. En käytä sen kummoisempia pixelin erikoisominaisuuksia. Pixelin sormenjälkitunnistus on hyvä, tosin ei niin nopea kuin esim Honor 8 Litessä. Kätevä on myös sama ominaisuus, jota käytin Honor 7:ssa: sormenjälkitunnistimelta alaspäin pyyhkäisy avaa ilmoituspalkin. Honor 7-älynäppäin on hyvä ja käytännöllinen, valitettavasti sitä ei ole muissa puhelimissa tietääkseni, varsinkaan pixelissä.


Positiivista on tietenkin myös 3,5mm audioliitäntä, kun nykyään ne ovat alkaneet tippua pois puhelinmalleista.

Tässä oli omia kokemuksia Google Pixel puhelimesta nopeasti kirjoitettuna. Itse en maksaisi puhelimesta yli 400€ kokemusten perusteella. En osaa sanoa onko tämä puhelin tehokas, kun en ole katsonut mitään maailman hienoimpia demoja tällä. Kai se keskivertoa parempi on?

Jos jollain muulla on kokemuksia tästä luurista, niin tietenkin voi ja mielelläänkin kertoo tuossa alhaalla! :)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos arvostelusta. Kannattaa pistää kymppi parempaan laturiin. Tossahan on joku pikalataus myös joten sellaiseen kykenevä laturi vois olla ihan kätevä myös.
 
Virran lataaminen on myös melko hidasta. Lähes aina on hidas lataus -moodi (sitä ei saa itse valita).

Käytän jotain random vanhaa sony ericssonin muuntajaa, koska pixelin mukana tuli vain amerikkalainen muuntaja.

No siinäpä se syy on miksi on "hidas lataus" käytössä. Tarvitset siis USB PowerDeliveryä tukevan laturin, niin latautuu Pixel myös nopsaa. Ei se noilla normaaleilla latureilla, eikä millään Quick Charge latureilla taida juuri "nopeasti latautua".
 
Kiitos vastauksista. Tiedostan toki, että tarvitsen tietynlaisen laturin mahdollisimman hyvään ja nopeaan lataukseen, kuitenkin koin hyväksi kertoa miten olen menetellyt nykyisin keinoin. :]
 
Tosiaan Pixel puhelimet käyttävät USB Power Delivery standardia eikä Qualcommin Quick Chargea. Google itseasiassa kehottaa valmistajia lopettamaan QC:n käytön, koska se on standardien vastainen:
Pixel tukee 15W PD latureita ja Pixel Xl puolestaan 18W:
PS: Google Pixel & Pixel XL
Noita latureita ei vaan oikein löydä mistään. Tosin en ole nyt Amazonia tms katsellut mutta Suomesta tuntuu olevan kovin hankalaa löytää noita PD latureita
 
Noita latureita ei vaan oikein löydä mistään. Tosin en ole nyt Amazonia tms katsellut mutta Suomesta tuntuu olevan kovin hankalaa löytää noita PD latureita

Niin, se siinä lähinnä onkin. Hintakaan ei varmaan kauhean alhainen ole.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
262 347
Viestejä
4 553 422
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom