Google lisää tekoälyvastauksia hakutuloksiin

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 811


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Generatiivista tekoälyä yritetään liittää paraikaa kaikkiin mahdollisiin ja välillä mahdottomiinkin palveluihin, ohjelmistoihin ja muihin. Generatiivisen tekoälyn kärkinimiin lukeutuva Google on nähnyt tarpeelliseksi lisätä tekoälyä myös hakupalveluunsa aloittaen Yhdysvalloista, mutta muu maailma on seuraamassa myöhemmin perässä.

Google ilmoitti reilu viikko takaperin lisäävänsä generatiivista tekoälyä hakutuloksiinsa oman Gemini LLM-kielimallinsa voimin. Kielimalli lisää hakutulosten alkuun itse tuottamiaan vastauksia hakuun ennen varsinaisia hakutuloksia. Aluksi muutos tuli käyttöön vain Yhdysvalloissa ja englanniksi, mutta tukea tullaan laajentamaan muualle maailmaan ja muille kielille myöhemmin. Yhtiön näkemyksen mukaan Gemini tekee hakemisesta entistä helpompaa ja nopeampaa.

Hakupalvelun uudistumista ei ole otettu monessakaan paikkaa vastaan hymyssä suin, vaan pikemminkin päinvastoin. Kuten kaikki alaa seuraavat tietävät, generatiiviset tekoälymallit ovat edelleen hyvinkin erehtyväisiä ja eri tasoisia mokia, kriisejä ja kohuja on nähty jo moneen kertaan. Googlen hakupalvelu ei ole sekään immuuni ongelmille ja sen kerrotaan esimerkiksi ehdottaneen juomaan virtsaa virtsakivistä eroon pääsemiseksi.

Onneksi vaivaan on myös lääke, kuten sanonta kuuluu, ja Tom’s Hardwaren Avram Piltch kirjoittikin pikavauhdilla Chrome-laajennoksen, joka suodattaa tekoälyn ”vastaukset” pois hakutuloksia pilaamasta. Toinen vaihtoehto olisi joka kerta mennä erikseen verkkohaku-lehdelle ja hakea tuloksia sitä kautta. Kolmas ja kenties paras vaihtoehto ainakin työpöydällä on lisätä selaimen hakumoottorivaihtoehtoihin uusi Google (Web) -vaihtoehto, jossa Oikotieksi (Shortcut) asetetaan google.com ja ”URL, jossa kyselyn tilalla on %s” kenttään lisätään ”{google:baseURL}/search?udm=14&q=%s”, mikä ohjaa haun automaattisesti verkkohakuun. Mobiililaitteilla toteutus vaatii ylimääräistä kikkailua, johon löytyy kätevät ohjeet Tom’s Hardwaren artikkelista.

Lähde: Tom's Hardware

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 815
Olen jo pari vuotta sitten vaihtanut toiseen hakukoneeseen, kun Google antaa tuloksiin pääasiassa mainosta ym. Roskaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
637
Mikä on tällä hetkellä hyvä hakukone? Google tosiaan työntää ensimmäisen sivun täyteen mainoksia ja kaikkea muuta kuin yritän hakea. Sellainen tarkka haku kuin ennen vanhaan.
 

kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 530
Tässä olisi nyt kilpailijoilla iskun paikka Googlea vastaan kun harva haluaa hakutuloksiin generoitua paskaa.

Näitä lopputuloksia on nähty kun on erehdytty, esim. Trumpin lakimiehen Bing haut jossa lopputuloksena oli ennakkopäätös oikeusjutusta jonka tekoäly hallusinoi.
 
Liittynyt
01.03.2021
Viestejä
122
Voisi kehittää sertifikaatin mitä myydä lätkänä joka sivulle joka ei ole AI tuotettu ja rikastua, tietekää lätkä ei oikeasti varmista mitään mutta rahat keräisi ja sitten kun tarpeeks iso oikeasti kehittää metodin verifioinnille
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
387
Ku chatgpt:stä tuli eka versio ni olihan se silleen siistiä, mut nykyään se lähinnä vituttaa ku joka saakelin paikkaan pitää sitä AI:ta laittaa.
 

Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 129
Tykkään Bing tyylistä missä tekoäly antaa lyhyen tiivistelmän ja linkit, ei tarvitse kahlata kaikkia huuhaa sivuja läpi. Vaikka välillä se meneekin ihan vihkoon.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 942
Ei sellaista tarkkaa hakua taida enää olla misään, mutta duckduckgo toimii ihan ok.
Nimen omaan ihan ok. Paremmat hakutukokset googlen haulla saa kun vain jaksaa ne oikeat hakutulokset etsiä sieltä mainosten alta.

Duckduckgo:ta itsekkin käytän mutta aina välillä, jos ei meinaa löytyä, pitää käydä google/bing hakuja katsomassa
 

Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 526
Mikä on tällä hetkellä hyvä hakukone? Google tosiaan työntää ensimmäisen sivun täyteen mainoksia ja kaikkea muuta kuin yritän hakea. Sellainen tarkka haku kuin ennen vanhaan.
Metager?

 

hik

Liittynyt
06.04.2017
Viestejä
1 978
Onneksi vaivaan on myös lääke
Melkein kaikki uudet palvelut ovat puutteellisia kun ne tuodaan ensimmäistä kertaa markkinoille.

Kriittinen vastareaktio tässä ketjussa saattaa näyttää 10 v päästä hassulta. Silloin ehkä ihmetellään, miten nykyisenlaisilla sekavilla hakukoneoptimoiduilla ja maksetuilla hakutuloksilla koskaan saatiin mitään aikaiseksi.

Eli aika on luultavasti ainoa lääke jolla tämä tulee aikanaan kuntoon. Kunnes sitten taas keksitään joku seuraava entistä jännempi juttu.

Saa nähdä koska pääsemme maksamaan tekoälylle siitä, että se viittaa meihin vastauksissaan, ja kertoo että kysessä on kaupallinen yhteistyö. 2025?
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
118
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
245 254
Viestejä
4 279 811
Jäsenet
71 635
Uusin jäsen
Fima

Hinta.fi

Ylös Bottom