Google julkisti Android P:n ensimmäisen beetaversion ja esitteli joukon uusia ominaisuuksia

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269

Google esitteli eilen illalla Google I/O -tapahtuman keynote-esityksessä uuden Android P -käyttöjärjestelmän ensimmäisen virallisen beetaversion. Samalla esiteltiin myös joukko P:n sisältämiä uusia ominaisuuksia. Ensimmäisen Android P -esiversion Google julkisti jo maaliskuun alussa, jolloin nähtiin ensimmäiset maistiaiset uudistuksista.

Android P uudistaa käyttöliittymän perusnavigointia tarjoamalla perinteisille navigointipainikkeille vaihtoehdoksi yksinkertaistetun pyyhkäisyeleitä hyödyntävän kotipainikkeen. Painamalla se toimii kotinäppäimenä, mutta ylöspäin lyhyesti pyyhkäisemällä se avaa uuden Overview-näkymän, joka sisältää sivusuunnassa selattavan näkymän viimeisimmistä sovelluksista sekä käyttäjän tottumuksiin perustuvan sovellusehdotusrivin. Toistamiseen ylöspäin kotinäppäimestä pyyhkäisemällä (tai yhdellä pitkällä pyyhkäisyllä) avautuu sovellusvalikko. Sivusuunnassa kotinäppäintä vetämällä voi selata viimeisimpiä sovelluksia. Paluunäppäin näkyy alapalkissa vain tarvittaessa, kuten myös uusi näytönkääntönäppäin, joka tulee näkyviin puhelinta käännettäessä, jos automaattinen kääntö ei ole käytössä.

Käyttöjärjestelmän koneoppimiseen liittyviä toimintoja ovat mm. Adaptive Battery, joka käyttötottumuksiin pohjaten ennakoi mitä sovelluksia käyttäjä todennäköisesti käyttää seuraavien tuntien aikana ja pienentää prosessorin herätyskertoja jopa 30 %:lla. Adaptive Brightness -ominaisuus puolestaan oppii käyttäjän näytön kirkkauden hienosäädöt eri ominaisuuksissa ja osaa mukauttaa kirkkauden automaattisäätöä sen mukaan.

Uudet hakunäkymässä, sovellusvalikossa, Assistantissa ja Play Storessa näkyvät Slices- ja App Actions -ominaisuudet näyttävät sovelluksiin liittyviä toimintoja opitun käyttäytymisen, sisällön ja käyttäjän hakujen perusteella. Slices tarjoaa monipuolisempaa dataa ja toimintoja sovelluksen sisältä ja App Actions yksinkertaisempia sovelluksen sisäisiä suoratoimintoja. Nämä molemmat vaativat sovelluskehittäjän toteuttaman tuen. Koneoppimisen käyttöönottoa helpotetaan tarjoamalla sovelluskehittäjille ML Kit -rajapintapaketti.

Käyttäjän hyvinvointiin panostetaan uusien Dashboard-, App Timer- ja Wind Down -toimintojen avulla, joita ei kuitenkaan vielä löydy julkaistusta beeta-versiosta. Dashboard tarjoaa tietoa sovellusten avauskerroista, puhelimen herätyskerroista sekä saapuneiden ilmoitusten määrästä. Sovelluskehittäjä voi tarjota myös yksityiskohtaisempaa sovelluskohtaista käyttötietoa. App Time tarjoaa mahdollisuuden asettaa sovellukselle päiväkohtaisen aikarajan, jonka lähestyessä käyttäjä saa muistutuksen ja ajan täytyttyä sovelluskuvake muuttuu harmaaksi ja sovellus ei enää käynnisty. Wind Down -ominaisuus puolestaan kytkee Älä häiritse -tilan päälle ja muuttaa näytön harmaaksi käyttäjän valitsemaan aikaan nukkumaanmenoon valmistautumiseksi.

Uudistettu Älä häiritse -tila mahdollistaa nyt kaikkien visuaalisten "häiriöiden" poistamisen käytöstä ja uusi Shush-ominaisuus aktivoi edellämainitun tilan, kun puhelin käännetään pöydällä näytölleen. Äänenvoimakkuuden säätöä on uudistettu ja äänenvoimakkuusnäppäimet säätävät nyt median äänenvoimakkuutta. Värinän saa aktivoitua nopeasti lukitus- ja äänenvoimakkuuden nostopainiketta painamalla.

Google Pixel -puhelimien lisäksi Android P beta on Project Treblen ansiosta ensi kertaa saatavilla myös muiden valmistajien laitteille. Tuettuja puhelinmalleja ovat Sony Xperia XZ2, Xiaomi Mi Mix 2S, Nokia 7 plus, Oppo R15 Pro, vivo X21, Essential Phone sekä tuleva OnePlus 6. Valmistajat tarjoavat beeta-päivitystä omilla sivuillaan, kuten esimerkiksi HMD Global täällä.

io-tech tutustuu Android P beetan uudistuksiin tarkemmin loppuviikon aikana julkaistavan katsauksen muodossa.

Lähteet: Android Blog, Android Developers, Android Developers Blog, The Verge

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
577
"Uusi beeta-Android on myös asennettavissa myös seitsemän ulkopuolisen valmistajan älypuhelimiin, kuten Nokia 7 Plussaan."

Upea puhelin!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
245
Moniajonäkymä vain muuttuu jatkuvasti paskempaan suuntaan. Miten pitkälle listaa joutuu scrollaamaan, että löytyy viimeksi käytetty listaa? Joutuu arvaamaan. Noi ny vttu google.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Moniajonäkymä vain muuttuu jatkuvasti paskempaan suuntaan. Miten pitkälle listaa joutuu scrollaamaan, että löytyy viimeksi käytetty listaa? Joutuu arvaamaan. Noi ny vttu google.
Mitä tarkoitat "viimeksi käytetty listalla"? Tuossa Overview-näkymässähän on juuri vaakasuunnassa selattava viimeksi käytettyjen sovellusten lista (aka. "moniajonäkymä").
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
245
Mitä tarkoitat "viimeksi käytetty listalla"? Tuossa Overview-näkymässähän on juuri vaakasuunnassa selattava viimeksi käytettyjen sovellusten lista (aka. "moniajonäkymä").
Tuolla tavalla listassa näkyy noin 1,5 sovellusta. Esim jos vaihtaa vaikka viiden eri äpin välillä, niin sivuttain suunnassa joutuu vierittämään äppilistaa täysin tuntimaton määrä, koska sovelluksen paikasta ei ole tietoa. Kuvittele vaikka, että Windowsissa Alt-tab näkymään mahtuu vain 1,5 sovellusta

Myös Windows Phonessa ja iPhonessa on kyseinen tyyli: aivan paska käytettävyys. Onneksi ovat tulleet järkiin iPadin puolella ja korjanneet moniajonäkymän:

https://cdn.igeeksblog.com/wp-content/uploads/2017/06/App-Switcher-in-iOS-11-on-iPad.jpg

Ilmeisesti Samsungilla ollaan tajuttu ongelma:

https://i.imgur.com/ENOchvg.jpg
 
Eihän siinä Android Oreonkaan sovelluslistassa näy kuin kolmen sovelluksen otsikkorivi ja sisältöä maksimissaan kahdesta kerrallaan? Lisäksi tässä uudessa Overviewissä voi selata sovelluksia yhdellä peukalon liikkeellä kotinäppäintä liu'uttamalla varsin näppärästi. Googlella on ilmeisesti haluttu, että sovelluskorteissa näkyy koko sovelluksen sisältö, joka ei aiemmin ollut mahdollista. Ja eihän tätä uutta näkymää ole pakko käyttää, sillä kuten uutisessa mainitsen, kyseessä on vaihtoehto, jonka voi siis kytkeä asetuksista käyttöön.

Ipadin suhteen tilanne on hieman eri, kun kyseessä on tabletti ja näyttöpinta-alaa enemmän. Tuo Samsungin ratkaisu on puolestaan vaihtoehtoinen ja sinällään kyllä varsin toimiva, jos haluaa mahdollisimman monta sovellusotsikkoa kerrallaan näkyviin.
 
Onneksi tuo on vaihtoehtoinen, toivottavasti ei muutu pakolliseksi P:n jälkeen. Peukalolla vierittämisen ongelma on se, että listan järjestys on vaikeasti ennustettava. Silmällä ruudun skannaus on aina nopeampaa, kuin peukalolla plärääminen.

Tuota sovelluslistaa ollaan omasta näkökulmasta huononnettu jatkuvasti. Jo Nougaseen vähennettiin viimeksi näkyviä alta pariin äppiin, kun vielä lollipopissa näkyi enemmän. Miksi sovelluksen sisältö on niin suuressa osassa? Recents-lista on ensisijaisesti tarkoitettu äppien välillä hyppimiseen.

Tilakysymys tuo ei ole, muinoin N900:n 3,5" ruudussa oli kohtuujärkevä multitasking:

http://www.kongtechnology.com/wp-content/uploads/nokia-n900-multitasking.jpg
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Miksi sovelluksen sisältö on niin suuressa osassa? Recents-lista on ensisijaisesti tarkoitettu äppien välillä hyppimiseen.

Tilakysymys tuo ei ole, muinoin N900:n 3,5" ruudussa oli kohtuujärkevä multitasking:

http://www.kongtechnology.com/wp-content/uploads/nokia-n900-multitasking.jpg
En osaa sanoa tuohon tarkemmin, että miksi haluavat korostaa sovellusten sisältöä, mutta sitä Googlen edustaja ainakin sanoi The Vergen jutussa, että koko sovellusnäkymä haluttiin korttiin. Lisäksi tämä uusi Overview-näkymä mahdollistaa sisällön, kuten esimerkiksi tekstin kopioimisen suoraan tuosta näkymäkortista ilman sovelluksen avaamista, eli kyseessä on oikea "ikkuna" sovellukseen, eikä vain kuva sovelluksen näkymästä.

Onhan noita ihan hyviä monen kortin näkymiä ollut vuosien mittaan monessakin eri laitteessa, mutta ei niihin saa silti näkymään sovelluksen sisältöä laajemmin, jos sellainen on tavoitteena. Tabletilla sovelluksen sisällön näyttäminen korteissa on helpompaa, koska näyttö on suurempi.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Ei tuo Androidin viimeisimmät sovellukset näkymän välttämättä kaikkein käytännöllisin ole, mistä myös kertoo Android GO:n karsittu näkymä. Jossain määrin menty liiaksi design edelle.

Koskakohan Google siirtyy kokonaan pyyhkäisyeleisiin navigoinnissa? Näytön pinta-ala kasvaa koko ajan ja eleillä sen saisi kokonaan varattua sisällölle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Koskakohan Google siirtyy kokonaan pyyhkäisyeleisiin navigoinnissa? Näytön pinta-ala kasvaa koko ajan ja eleillä sen saisi kokonaan varattua sisällölle.
Toivottavasti ei ikinä tai ainakin jättää vaihtoehdoksi perinteiset painikkeet joita on oikeasti kätevä käyttää.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 369
Siitä asti kun Jollasta luopui on kyllä ollut ikävä eleitä. Parempi kuin ei mitään, katsotaan kun saa ysiä tulille..
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Toivottavasti ei ikinä tai ainakin jättää vaihtoehdoksi perinteiset painikkeet joita on oikeasti kätevä käyttää.
Kuluttajan kannalta tietenkin paras ratkaisu, että vaihtoehtoja löytyy. Android itsessään mahdollistaa aika paljon customointia jo ihan ilman roottausta. Eri launchereilla ja vaikka All in one Gestures -sovelluksella voi muuttaa navigointitapoja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Kuluttajan kannalta tietenkin paras ratkaisu, että vaihtoehtoja löytyy. Android itsessään mahdollistaa aika paljon customointia jo ihan ilman roottausta. Eri launchereilla ja vaikka All in one Gestures -sovelluksella voi muuttaa navigointitapoja.
Harmillisesti jäänyt silti laitevalmistajien vastuulle korjata back ja overview ("alt-tab") nappien sijainnit kun vakio-Androidissa nykyään väkisin back vasemmalla.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Tuo N900:n tyyli on kyllä paras tapa toteuttaa moniajonäkymä. Jossain HTC:n luureissahan ainakin oli ennen tuon tyylinen. KitKatissa oli myös vielä varsin järkevä: https://cdn2.techadvisor.co.uk/cmsd...roid-L-vs-KitKat-screenshots-multitasking.png
Nykymallisesta on todella hankala saada valittua haluamansa appi kun lista liikkuu turhan herkästi miten sattuu.
Tuota ”nopeasti liikkumista” tapahtuu muuten vain Samsungin luureissa, eli ainakaan näissä stock androideissa on huomattavasti helpompi siirtyä ja valita se haluttu sovellus.
 
CryptoKid

Jonkun tarttis varmaan tehrä jottain
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
241
Harmillisesti jäänyt silti laitevalmistajien vastuulle korjata back ja overview ("alt-tab") nappien sijainnit kun vakio-Androidissa nykyään väkisin back vasemmalla.
Vasemmallahan sen kuuluukin olla. Ainakin HTC:lla on ollut aina näin. Paljon loogisempaakin kun se on siellä "takareunan" puolella. Ja moniajonappia muutenkin tarvitsee useammin.

Back-napista saisivat kyllä vihdoin korjata sen ettei ohjelma sulkeudu sitä painettaessa, kotinäppäin on sitä varten.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 331
Vasemmallahan sen kuuluukin olla. Ainakin HTC:lla on ollut aina näin. Paljon loogisempaakin kun se on siellä "takareunan" puolella. Ja moniajonappia muutenkin tarvitsee useammin.
Se kuuluu olla käyttäjän valittavissa. Jos laitteessa käyttää esim. pelkästään selainta, on tuo moniajonappi "turha", jolloin on parempi, että back-nappi on surffailukäden puolella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Vasemmallahan sen kuuluukin olla. Ainakin HTC:lla on ollut aina näin. Paljon loogisempaakin kun se on siellä "takareunan" puolella. Ja moniajonappia muutenkin tarvitsee useammin.

Back-napista saisivat kyllä vihdoin korjata sen ettei ohjelma sulkeudu sitä painettaessa, kotinäppäin on sitä varten.
Backia nimenomaan tarvitsee kokoajan jokaisessa appissa ja oikealla siihen on helpompi osua. Alun perinhän tuo on oikealla ollut (myös HTC:llä).
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
951
Omasta mielestäni takaisin-nappula on paljon ergonomisempi vasemmalla puolella. Ei joudu koukistamaan sormea kun sitä painaa. Olen siis oikeakätinen.

Mutta kuten todettua, valinnan vapaus tässäkin asiassa olisi paras.
 
Itse taas joudun vasemmalle puolelle epämukavasti kurottamaan jotta yltää painamaan.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
951
Itse taas joudun vasemmalle puolelle epämukavasti kurottamaan jotta yltää painamaan.
Juu, ehkäpä meikäläisellä on sitten isompi koura. Molempien puhelimet lienevät melko samankokoisia, mikäli kyseessä on tuo allekirjoituksesi S8.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
1 404
Juu, ehkäpä meikäläisellä on sitten isompi koura. Molempien puhelimet lienevät melko samankokoisia, mikäli kyseessä on tuo allekirjoituksesi S8.
Ihmisten kätisyys myös vaihtelee. Jos jokin toiminto on haluttu tietylle sivulle, sen pitäisi kai toimia peilikuvana vasenkätisille. Tämä on suht. vammaista, jos välitetään vain yhdenlaisista käyttäjistä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
En ole ikinä edes miettinyt kummalla puolella siihen olisi helpompi osua, mutta omaan makuun backin kuuluu ehdottomasti olla vasemmalla puolella, se vain tuntuu loogisemmalta.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Agree, yhdellä kädellä käyttäessä enemmän sitä softia vaihtelee (musasoittimesta kappaleenvaihtoa jne) kuin pomppii takaisin selaimessa tms. Ja tosiaan oikeakätinen olen. :D
En siis ajattele asiaa edes sen mukaan kumpaan käyttää enemmän, vaan taustalta löytynee niinkin yksinkertainen asia kuin "se on nuoli vasemmalle ja vie taakse (alkuun) päin, sen kuuluu olla vasemmalla"
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Joo siis totta, nuoli vasemmalle on loogista olla vasemmalla. Olen itsekin ihmetellyt miksi jotkut puhelinvalmistajat poikkeavat tuosta.
Jo wanhoissa nokioissa takaisin-painike oli oikeanpuolinen eli "ikiaikainen" perinne. Ja toisaalta backihan on tavallaan yhdenlainen negaatio ja kysymysdialogit jne. on perinteisesti ollut kyllä/ei eli ei on oikealla :)
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Jo wanhoissa nokioissa takaisin-painike oli oikeanpuolinen eli "ikiaikainen" perinne. Ja toisaalta backihan on tavallaan yhdenlainen negaatio ja kysymysdialogit jne. on perinteisesti ollut kyllä/ei eli ei on oikealla :)
"C" oli lähinnä backia vastaava aikoinaan ja se oli kyllä vasemmalla wanhoissa nokioissa (tai sitten sitä oli sekäettä, en joka mallia katsonut läpi)
 
Liittynyt
30.05.2017
Viestejä
174
"C" oli lähinnä backia vastaava aikoinaan ja se oli kyllä vasemmalla wanhoissa nokioissa (tai sitten sitä oli sekäettä, en joka mallia katsonut läpi)

Tämä näppäinasetteluhan oli monissa noksuissa, oikea näppäin on takaisin
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449

Tämä näppäinasetteluhan oli monissa noksuissa, oikea näppäin on takaisin
Monitoiminapit toki erikseen, viittasin itse tähän (ja muihin wanhoihin):

edit: lisätty spoiler-tagit ison kuvan vuoksi
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Monitoiminapit toki erikseen, viittasin itse tähän (ja muihin wanhoihin):
Äkkiseltään historiaa selaten ainakin vuodesta 1994 lähtien (Nokia 2110) ollut perinteinen vasen ja oikea painike asettelu käytössä. Toki noita C-näppäimellisiä ollut myöhemminkin (esim. 3210 ja 3310).
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Äkkiseltään historiaa selaten ainakin vuodesta 1994 lähtien (Nokia 2110) ollut perinteinen vasen ja oikea painike asettelu käytössä. Toki noita C-näppäimellisiä ollut myöhemminkin (esim. 3210 ja 3310).
Mitä tarkoitat nyt tarkalleen "perinteisellä vasen ja oikea painike -asettelulla"? Nokia 2110:ssa oli ihan sama tuttu C-painike kuin tuossa 1011:ssäkin minkä kuvan pistin
 
Liittynyt
30.05.2017
Viestejä
174
Mitä tarkoitat nyt tarkalleen "perinteisellä vasen ja oikea painike -asettelulla"? Nokia 2110:ssa oli ihan sama tuttu C-painike kuin tuossa 1011:ssäkin minkä kuvan pistin
Olettaisin, että tarkoittaa sitä kun tuo suuntanäppäin on vain suunnille ja näytön alla vasemmalla on valikkonäppäin ja näytön alla oikealla takaisin näppäin. Tuossa minunkin linkkaamassani kuvassa tuo suuntanäppäin toimii vain siirtymisissä, sillä ei voi valita mitään.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Back-napista saisivat kyllä vihdoin korjata sen ettei ohjelma sulkeudu sitä painettaessa, kotinäppäin on sitä varten.
Androidissa sovellukset eivät oikeasti sulkeudu back-napista.
Omasta mielestäni takaisin-nappula on paljon ergonomisempi vasemmalla puolella. Ei joudu koukistamaan sormea kun sitä painaa. Olen siis oikeakätinen.
Eri puhelimissa noiden navipainikkeiden keskinäinen väli on eri kokoinen. Jos väli suuri, vastakkaiselle puolelle hankalampi yltää.
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Androidissa sovellukset eivät oikeasti sulkeudu back-napista.
Sulkeutuminen itsessään on aika outo käsite androidissa. Sitä harrastaa lähinnä käyttis itse silloin kun huvittaa. Se jääkö tiedot talteen ja mitä back:sta lopulta tapahtuu riippuu sovelluksesta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 472
Viestejä
4 163 329
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom