Google ja HTC solmivat 1,1 miljardin dollarin yhteistyösopimuksen

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 271



Kuten eilisessä uutisessa jo aavistelimme, Google ja HTC ovat julkistaneet tänään rahakkaan yhteistyösopimuksen matkapuhelinliiketoimintaan liittyen. Toisin kuin ennakkoon aavisteltiin, HTC:n koko älypuhelinyksikkö ei kuitenkaan siirry Googlen haltuun, vaan Google saa käyttöönsä vain osakokonaisuuksia. Sopimuksen myötä Google maksaa HTC:lle 1,1 miljardia dollaria.

Käytännössä Googlen palkkalistoille siirtyy merkittävä osa HTC:n älypuhelimien parissa työskennelleistä henkilöistä - arvioiden mukaan noin puolet, eli 2000 henkeä. Googlen mukaan monet yrityksen palvelukseen siirtyvät henkilöt ovat työskennelleet jo aiemmin tiiviisti Pixel-puhelimien parissa. Lisäksi Google saa rajoittamattoman oikeuden HTC:n kaikkeen älypuhelimiin liittyvään immateriaaliomaisuuteen, eli patentteihin ja designiin.

Googlen mukaan solmittu sopimus vahvistaa sen sitoutumista mobiililaitteiden rautapuoleen erityisesti Pixel-tuoteperheen puitteissa. Yritys uskoo HTC-sopimuksen vahvistavan rautapuolen ydintoimintoja tulevaisuuden tuotteita silmällä pitäen. Yrityksen tavoitteena on tarjota laitteen, ohjelmiston ja palvelut sisältävän kokonaisratkaisun maailmanlaajuisille kuluttajamarkkinoille.

Kaupasta huolimatta HTC jatkaa edelleen myös omien puhelimiensa valmistamista ja parhaillaan työn alla olevan uuden lippulaivamallin julkaisun kerrotaan tapahtuvan aikataulussaan. HTC:n mukaan kaupan myötä yritys pystyy toimimaan kevyemmällä kulupohjalla ja aikoo keskittyä entistä karsitumpaan tuotevalikoimaan. Toistaiseksi ei ole selvää kuinka pitkälle HTC:n puhelinten tulevaisuudensuunnitelmat yltävät ja onko kyseessä vain matkapuhelinyksikön hallittu alasajo.

Yhteistyösopimus odottaa toistaiseksi kilpailuviranomaisten hyväksyntää ja sen odotetaan vahvistuvan ensi vuoden alussa.

Lähteet: HTC, Google

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 

DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 157
Hallittu HTC:n alasajohan tämä tosiaan on. Ei varmasti kovinkaan kauaa enää mene kunnes HTC brändinä kuopataan haudan lepoon.

Voisin silti kyllä veikata että Googlen alaisuuteen siirtyneet työntekijät huokaisivat helpotuksesta. Nyt ollaan paljon vakaammalla maalla ja tulevaisuus valoisampi. Vaikka ei kai HTC:llakaan ny kovin huonosti mennyt taloudellisesti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 860
Näkisin enemmän tämän olevan puhelinkilpailun häviämisen myöntäminen htclla, toivottavasti panostukset painottuu nyt htclla uusien markkinoiden etsimiseen ja valloittamiseen. Virtuaali maailmaan tuntuu panostukset nyt menevän.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Itse en tällä hetkellä usko että HTC brändinä olisi kuolemassa mihinkään.
VR puolihan on käsittääkseni ihan hyvässä hapessa.
Jos tuolla mobiilipuolella kevennetään taakkaa ja keskitään pienempään linjastoon niin eiköhän siitä tule ihan OK toimiva osasto.
Minulla nyt ei enää ole mitään "tunteita" HTC:ta kohtaan, seuraava puhelin ei tule olemaan HTC. Päivitysten yleinen hitaus ja keskittyminen johonkin alueeseen hetken ja sitten toiseen ja taas toiseen. Tammikuu > heinäkuu tietoturva päivityksissä EU luureilla meni se 6-7kk ja sillä välin jenkeissä sitä luuria päivitettiin.

Vaikka ei kai HTC:llakaan ny kovin huonosti mennyt taloudellisesti.
No jaa (edit: million korjattu billion, nyt noissa numeroissa on jotain järkeä)
upload_2017-9-21_15-21-41.png upload_2017-9-21_15-22-12.png upload_2017-9-21_15-22-33.png



Tämän vuoden puolella toki esim liikevaihto kasvanut ihan ok, en muita lukuja jaksanut katsoa tähän hätään.
Edit: Ei se itseasiassa olekkaan, muistin väärin.. Tai no jos vertaa tämän vuoden Q2 tulosta Q1:een niin sitten toki kasvanut mutta mitä nyt tätä katsoo niin aika pian voisi olla plussan puolella kun operating loss pienentynyt ja jos vaikka saisivat sen mobiilipuolen toimimaan kevyempänä ja ketterämpänä niin ehkä sille on toivoa.
upload_2017-9-21_15-49-40.png
Tuo 1.1 miljardin dollarin paukku on kyllä ihan tervetullut panostus. NT$:na siis ~33'249'700'000.
Eli tuo ~33.25 miljardia taiwanin dollaria on melkein yhtä paljon kuin HTC:n Q1'17+Q2'17 liikevaihto (30.6)

Tuosta esim 2016 annual report (sivulta 71/157 löytyy operating results)
http://media.corporate-ir.net/media...nualReports/2016HTC-Annual_Report-English.pdf
Ja tuolla oli niitä vuosineljännesten tuloksia HTC Investors - Quarterly Results

Edit: Meni million / billion sekaisin, kuvat korjattu. En ole mikään finanssialan ekspertti :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 106
Karkkirahoja. Älykäs veto Googlelta ja toisaalta HTC:lle viimeisiä mahdollisuuksia rämpiä ylös suosta.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
kiinnostaisi jostain saada tietoon millaista "nokiajohtamista" HTCllä on harrastettu, oli kumminkin aikanaan yksi edistyksellisimmistä ja innovatiivisimmista mobiililaitevalmistajista. joskus 2010 jälkeen alkoi konsernin sisäinen taantumus, joku johti nykytilaan.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Pieni markkinointi budjetti, surkeat iskulauseet, epäselkeä malliston nimeämistapa ja jatkuvasti vaihtuva. Myös aivan liikaa eri malleja. Ei sitä selkeää brändiä jota käyttäisivät kuten Samsungilla Galaxy.
Aluksi tunteita malliniminä, sitten tuli One XSV jne, One, One M8, One M9 ja sitten pelkkä 10. Sitten U/Ultra ja nyt U11.
Kuitenkin low endissä edelleen kaiken maailman Desirejä eli yrittävät sillä the originaalin maineella ratsastaa mikä aika hyödytöntä.
Sitten oli näitä operaattoreille "kustomoituja" eksklusiivisia variantteja ja koska HTC ei ollut Apple niin..

Tuossa aika hyvä juttu Android Authorityltä
HTC in a nutshell: What went wrong and what went right
ja aiempi
A history of HTC's Android designs
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Uusin HTC on ilmeisesti kovastikkin hyvä luuri. Gsm areenassa kehuivat parhaaksi musapuhelimeksi tällä hetkellä, eikä ilmeisesti ollut pöllömpi muutenkaan.
Itseä ei vain se lasinen takakuori kiehdo, mutta mahdollistaahan se kai sen langattoman latauksen.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 271
Uusin HTC on ilmeisesti kovastikkin hyvä luuri. Gsm areenassa kehuivat parhaaksi musapuhelimeksi tällä hetkellä, eikä ilmeisesti ollut pöllömpi muutenkaan.
Itseä ei vain se lasinen takakuori kiehdo, mutta mahdollistaahan se kai sen langattoman latauksen.
Kyllä pari viimeistä HTC:n lippulaivaa (10 ja U11) ovat olleet mielestäni varsin hyviä luureja.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Tämä diili sai muuten sinettinsä.
Finally, with the official close of this deal, we’re expanding our footprint in the Asia Pacific region. Taiwan is a key innovation and engineering hub for Google, and Taipei will now become the largest Google engineering site in APAC.
Taiwanista muodostuu näin ollen yksi keskeisistä toimintapaikoista Googlelle.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 534
Viestejä
4 165 740
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom