Google esitteli Android O:n uudistuksia ja kevyemmän Android Go -käyttöjärjestelmän

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
18 739

Googlen jokavuotinen I/O-tapahtuma on käynnissä parhaillaan San Franciscossa. Yhtiö on ehtinyt jo esittelemään tapahtumassa sekä Android Go -käyttöjärjestelmän että tulevan Android O -version uusia ominaisuuksia ja julkaisuikkunan ja paljastamaan, että maailmassa on jo yli 2 miljardia Android-laitetta.

Android Go on pian jo unohtuneen Android One -ohjelman henkinen jatkaja. Se on keveämpi versio Android-käyttöjärjestelmästä, joka on tarkoitettu puhelimille, joissa on gigatavu tai alle muistia. Googlen mukaan käyttöjärjestelmä on saanut paljon inspiraatiota hitaampien yhteyksien maihin tarkoitetusta YouTube Go -ohjelmasta.

YouTube Go:n tavoin Android Go pärjää täysveristä veljeään pienemmillä datamäärillä ja keveämmällä raudalla. Sen pika-asetuksiin lisätään käytetyn dataliikenteen seurantaan tarkoitettu kuvake, jonka kautta operaattorit voivat näyttää käytössä olevan datapaketin jäljellä olevan osuuden. Kaikki käyttöjärjestelmän mukana tulevat ohjelmat ovat käyneet saman keventämisprosessin ja ulkopuolisten kehittäjien pitää noudattaa Googlen Building for Billions -ohjeistuksen neuvoja keveiden ohjelmien kehittämisestä.

Ensimmäiset Android Go -puhelimet tullaan julkaisemaan vuonna 2018.

Android O:n uudistukset oli jaettu kahteen osaan: Fluid Experiences eli käyttökokemuksen sulavoittamiseen keskittyvät ominaisuudet ja Vitals eli Android-käyttöjärjestelmän sisäiseen toimintaan liittyviin ominaisuuksiin.

Fluid Experiencesin ominaisuuksista osa, kuten kuva kuvassa -toiminto, oli tiedossa jo etukäteen. Ominaisuus mahdollistaa esimerkiksi videopuhelun tai YouTube-videon pyörittämisen pienessä ikkunassa samalla kun käyttää puhelimen muita ohjelmia.

Toinen Fluid Experiences -ominaisuus on Notification Dots, joka lisää ohjelmien kuvakkeiden päälle pienen huomiopisteen silloin, kun ohjelmalla on uusia ilmoituksia. Ohjelmakohtaiset ilmoitukset voi lukea yksinkertaisesti painamalla sen kuvaketta pitkään.

Kaksi viimeistä Fluid Experiences -ominaisuutta keskittyvät helpottamaan tekstinsyöttöä. Google laajentaa Chromesta tutun Autofill- eli tekstikenttien automaattisen täytön tukemaan myös muita ohjelmia. Tämä helpottaa esimerkiksi kirjautumista ohjelmissa, jotka eivät muista käyttäjätunnuksia automaattisesti. Smart Paste Selection on puolestaan uusi ominaisuus, joka tunnistaa Googlen neuroverkkojen avulla kopioitavan tekstin tyypin ja kopioi esimerkiksi kaksoisnapautuksella koko nimen, osoitteen tai puhelinnumeron.

Vitals -puolen päivityksiä ovat esimerkiksi puhelimen käynnistysajan puolittaminen ja nopeammin käynnistyvät ohjelmat. Androidin kehittäjätyökaluihin on lisätty mahdollisuus eri ohjelmien verkkoyhteyksien, prosessoriajan ja muistin käytön seurantaan. Virallisesti tuettuihin ohjelmointikieliin on lisätty puolestaan Javan ja C++:n rinnalle Kotlin. Myös tietoturvaa on tuotu enemmän esille Google Play Protectin avulla. Jatkossa esimerkiksi Google Play kertoo käyttäjälle skannanneensa puhelimeen asennetut sovellukset haitakkeiden varalta. Käytännössä ominaisuus on ollut mukana jo Android 4.2:sta lähtien, mutta piilotettuna käyttäjältä.

Android O tullaan julkaisemaan loppukesästä, mutta sen virallisen beetaversion voi ladata jo nyt Android Beta Program -sivuilta.

Lähteet: Google, GSMArena, PhoneArena

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 050
En malta odottaa, että pääsen asentamaan Android Go:n johonkin vanhempaan Android luuriin :geek:. Moni kapula saa vielä uuden elämän, jos vain innokkaita kehittäjiä löytyy luurin taakse. Periaatteessa tällaista optimointia on voinut tehdä myös itse (kts. Android laitteen muistinhallinta (Task Killerit)) mutta Android Go tekee touhusta laajempaa. Opera Mini ja Facebook Lite saavat rinnalleen muitakin kevyempiä versioita sovelluksista :).

PS. Artikkelista puuttuu palautelomake
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 704
Linux hengen mukaisesti toki pitää myös Android pirstaloida paloiksi.
Miksei vaan tee yhtä kevyttä Androidia
Tuo nimi "Go" ei kerro mitään, typerämpää nimeä olisi voinut varmaan saanut pitkään miettiä.
Itse olisin nimennyt sen Android Lite tai vastaavaksi, että ihminen voisi edes jotenkin aavistaa mitä se tarkoittaa.
Go = mene
Ei mitään järkeä.
Android 4.4.4 KitKat pyörii 512mt vehkeissä, mitä uutta tässä on nyt sitten olevinaan?

Sitten on rikkaammille ihmisille tarkoitettu Android Full Bloated joka vaatii hivenen parempaa rautaa.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 050
Android 4.4.4 KitKat pyörii 512mt vehkeissä, mitä uutta tässä on nyt sitten olevinaan?
Google tosiaan ilmoitti aikanaan, että Android 4.4 KitKat toimii sulavasti 512Mb muistilla. Lollipopista lähtien 512Mb ei kuitenkaan ole ollut riittävä, vaikka minimivaatimuksien mukaan se vielä riittäisi 32-bit järjestelmälle (64-bit vaatii jo 816Mb).
Based on the results from the memory analysis and optimizations, several memory configurations are recommended:
  • For a 64 bit configuration, 2 GB RAM is recommended.
  • For a 32 bit configuration, a minimum of 1 GB RAM is recommended.
  • 512 MB is not recommended for Android 5.0 but may be used for Android 5.1 if the device features are sufficiently reduced to reduce overall memory demand.
Kyllähän Android pyörii ≤1Gb laitteillakin mutta silloin käyttökokemus kärsii ja esim. sovellusvalikoimaa ja ominaisuuksia täytyy karsia. Android Go:n myötä kehittäjät voivat tehdä erikseen kevyemmän sovelluksen nimenomaan heikommille laitteille. Android Go luo siis yhtenäiset stantardit kehittäjille, jotta voidaan muodostaa optimoitu ympäristö.
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 704
Google tosiaan ilmoitti aikanaan, että Android 4.4 KitKat toimii sulavasti 512Mb muistilla. Lollipopista lähtien 512Mb ei kuitenkaan ole ollut riittävä, vaikka minimivaatimuksien mukaan se vielä riittäisi 32-bit järjestelmälle (64-bit vaatii jo 816Mb).

Kyllähän Android pyörii ≤1Gb laitteillakin mutta silloin käyttökokemus kärsii ja esim. sovellusvalikoimaa ja ominaisuuksia täytyy karsia. Android Go:n myötä kehittäjät voivat tehdä erikseen kevyemmän sovelluksen nimenomaan heikommille laitteille. Android Go luo siis yhtenäiset stantardit kehittäjille, jotta voidaan muodostaa optimoitu ympäristö.

Täysin älytöntä touhua. Ei joku 2 gigan DDR2 tai DDR3 ram palikka puhelimeen mitään maksa. Senttejä.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 050
Täysin älytöntä touhua. Ei joku 2 gigan DDR2 tai DDR3 ram palikka puhelimeen mitään maksa. Senttejä.
Tästä olen täysin samaa mieltä. Ei ole mitään järkeä ostaa ≤1Gb muistilla varustettua Android laitetta tänä päivänä. Toisessa ketjussa meinasit kuitenkin, että 1Gb riittäisi?
Ja kyllä tuo 1 gigan ram riittää peruskäyttöön ihan hyvin.
Googlen tarkoituksena lienee kuitenkin suunnata Android Go kehittyville markkinoille todella edullisten puhelimien myötä ja tätä kautta saada lisää käyttäjiä. Sitähän Android Onellakin yritettiin. Vauraat markkinat on varmaankin koluttu jo puhki ja kasvua haetaan markkinoilta, missä älypuhelimia ei vielä juurikaan ole. Google on kuitenkin kiinnostunut nimenomaan käyttäjistä.

PS. En kuitenkaan valita, jos Android Go:n saa asennettua johonkin vanhempaan puhelimeen (vaikkakin custom romilla) ja sitä kautta lisää käyttöikää laitteelle :)
 
Niin 1gt riittääkin ihan hyvin kevyeen käyttöön yksi ohjelma kerrallaan.
Se on silti järjetöntä että tehdään näitä 1gt luureja koska RAM ei maksa mitään.
Mitään, tarkoitan että se 1gt ram siru maksaa 2 senttiä ja se 2gt siru maksaa 3 senttiä joten laitteen loppuhinnasta osuus ei ole merkittävä.

Mutta koska se on bisnestä, se on se syy. Siitä 2 gigan ram sirusta saa 30€ enemmän rahaa asiakkaalta kuin 1 gigan sirusta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
135

Ensinnäkin: Nuo hinnat on täyttä paskaa. Gigatavun DRAM-piirien hinnat liikkuvat luokassa euroja, ei senttejä.

Toisekseen: Android Go -käyttistä ei ole tarkoitettu mihinkään Suomen markkinoille, vaan Afrikkaan ja vastaaville kehttyville markkinoille. Puhelimiin jotka maksavat ehkä loppukäyttäjälle sen 30 euroa. Siinä hintaluokassa muistipiirin ostohinta 0,5€ vs. 1€ on aika merkittävä.
 
4 gigatavun DDR3 chippi maksoi vuosi sitten 1,8 dollaria joten älä nyt jaksa jauhaa enempää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
103
Täysin älytöntä touhua. Ei joku 2 gigan DDR2 tai DDR3 ram palikka puhelimeen mitään maksa. Senttejä.
No nyt kun tämä sama väite toistuu jatkuvasti, niin laitahan lähdettä mistä saa näitä senttien hintaisia muistipiirejä?

Aluksi voisi kiinnostaa ihan mistä saisi esim. 2 GB LPDDR3 alle kymmenellä eurolla kpl, ihan vapaasti valitsemassasi tilauserän koossa.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
27
Ensinnäkin: Nuo hinnat on täyttä paskaa. Gigatavun DRAM-piirien hinnat liikkuvat luokassa euroja, ei senttejä.

Toisekseen: Android Go -käyttistä ei ole tarkoitettu mihinkään Suomen markkinoille, vaan Afrikkaan ja vastaaville kehttyville markkinoille. Puhelimiin jotka maksavat ehkä loppukäyttäjälle sen 30 euroa. Siinä hintaluokassa muistipiirin ostohinta 0,5€ vs. 1€ on aika merkittävä.

4 gigatavun DDR3 chippi maksoi vuosi sitten 1,8 dollaria joten älä nyt jaksa jauhaa enempää.
Juu.. vuosi sitten oli tosiaan muistipiirien hinnat alimmillaan pitkään aikaan. Ovan tosin tainneet hinnat tuosta melkein tuplata.

Ja ihan vaan hieman perspektiiviä. Nyt puhutaan markkina alueista joissa GNI(gross net income) per capita pyörii 250$-300$ hujakoilla. Ja tuohan on siis vuosiansiot, ja kun aina tahtoo olla että toiset on vähän tasa-arvoisempia kuin toiset, niin niille oikeasti köyhille sen muistipiirin hintaero voi olla hyvinkin kuukauden palkka.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
982
Mielestäni ihan mielekästä toimintaa Googlelta tehdä erillinen kevyempi versio. Tai siis, tuo nykyinen Android toimii vielä nykyään jossain määrin tuolla gigalla, mutta nyt voivat huolettomammin seuraavassa versiossa pakottaa sallimaan isompia sovelluskohtaisia muistimääriä normaaliversiossa.

Giga LPDDR3-muistia näyttäisi olevan tällä hetkellä lähemmäs 10 euroa, eikä "senttejä". Tämä on noin yhden päiväpalkan verran jopa noissa Euroopan köyhimmissä maissa (Albania, 330 euroa vuonna 2015), valmiissa tuotteessa hintaero on vielä suurempi. Varmaan ison valmistajan hyvä hankintaketju pääsee puoleen tuosta. Siis, joku 5 euroa gigalta, joten ei sitäkään kannata vaan huvikseen laittaa halpoihin laitteisiin, jos voittoa haluaa tuottaa niitä myymällä.

Ehkä tämä on se syy miksi noissa alle sadan euron puhelimissa harvemmin on montaa gigatavua muistia, ja alle 50 euron puhelimissa ei varmaan missään. Ja, kun niille kuitenkin on kysyntää vähintään siellä, missä kallimpaan ei millään ole varaa, niin tuo Android Go voi olla ihan suosittukin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
173 793
Viestejä
3 201 623
Jäsenet
58 338
Uusin jäsen
Jpt

Hinta.fi

Ylös Bottom