God of War (PS4 2018) (PC 2022)

Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Helvetti, mitä lopareita ja tunnelmaa.

Rane voi ainakin lukea:

Ensimmäinen valkyrie hoidettu ja olihan siinäkin tekemistä jo. Parryt, kun alkoi menemään kohdilleen niin helpotti.
Juuri kävin tällaisen ensimmäisen kylmentämässä. Sitkeitä ovat pirulaiset! :)

Tässäpä oman ukon statsit tällä hetkellä:

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 922
Kokeilin taas nostaa vaikeustasoa ylöspäin, mutta ei vaan maistu peli sillä. Tukkaan tulevien osumien kipeyden nostaminen on ok, mutta vihollisten hipareiden nelinkertaistaminen ei. Ei ole yhtään sankarimainen olo kun jokaista rivirottaa saa hakata ihan perkeleesti ennen kuin kaatuvat. Tai sitten en vaan osaa.

Harmi, sillä toiseksi helpoimmalla peli on taas jopa liiankin helppo. Kaksi edellistä bossia on kaatunut kerrasta ja kuolemia tulee lähinnä kun eksyy liian isolle power level alueelle.

Selvästi kaipaisi yhtä vaikeustasopykälää lisää tuohon toisen ja kolmannen väliin.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070

Kuulostaa huolestuttavalta. Axe sponget ei innosta. Huomenna pitäisi pelin saapua ja en ole vielä päättänyt vaikeutasoa. Oiskohan mitään ideaa vaihdella helpommaksi seikkaillessa ja vaikeammaksi bosseissa...?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 355
Kokeilin taas nostaa vaikeustasoa ylöspäin, mutta ei vaan maistu peli sillä. Tukkaan tulevien osumien kipeyden nostaminen on ok, mutta vihollisten hipareiden nelinkertaistaminen ei. Ei ole yhtään sankarimainen olo kun jokaista rivirottaa saa hakata ihan perkeleesti ennen kuin kaatuvat. Tai sitten en vaan osaa.

Harmi, sillä toiseksi helpoimmalla peli on taas jopa liiankin helppo. Kaksi edellistä bossia on kaatunut kerrasta ja kuolemia tulee lähinnä kun eksyy liian isolle power level alueelle.

Selvästi kaipaisi yhtä vaikeustasopykälää lisää tuohon toisen ja kolmannen väliin.
Tuo nimenomaan, että eksyy. En itse ole ainakaan keksinyt mistä tuon tietää ennen kuin joku tulee ja tappaa yhdellä lyönnillä.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 922
Tuo nimenomaan, että eksyy. En itse ole ainakaan keksinyt mistä tuon tietää ennen kuin joku tulee ja tappaa yhdellä lyönnillä.
Vihun healthbarin väristä ja vieressä olevasta numerostahan sen näkee, mutta yleensä siinä vaiheessa olet jo taistelussa ja autosave seivannut sut sen edellisen checkpointin jälkeen, eli et pääse enää takaisin kuoltuasi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 355
Vihun healthbarin väristä ja vieressä olevasta numerostahan sen näkee, mutta yleensä siinä vaiheessa olet jo taistelussa ja autosave seivannut sut sen edellisen checkpointin jälkeen, eli et pääse enää takaisin kuoltuasi.
Sehän se onkin kun saat tietää aina liian myöhään. Ei tuota voi mitenkään ennakoida, ettei menisi liian iso tasoiselle alueelle.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Kannattaa tehdä manuaalisia tallennuksia aina silloin tällöin, niin voi palata niihin. :)
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 922
Jep olenkin ottanut tavaksi tallentaa aina kun rantaudun uuteen paikkaan johon mainquestimarker ei oo neuvonut.

Aiheeseen liittyen, milläs powerlevelillä kannattaa Muspelheimiin mennä? Heti kun pääsee vai myöhemmin?
 
Taas painottaisin että itselläkin peli vielä kesken niin toivottavasti kaikki etenemiseen liittyvät keskustelut käydään spoiler tageissa.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Aiheeseen liittyen, milläs powerlevelillä...
Itse kolusin tuon levelillä 6-7 tuon läpi, ja siltikin oli hardilla haastetta. Endgame paikka siis selvästi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 660
Kokeilin taas nostaa vaikeustasoa ylöspäin, mutta ei vaan maistu peli sillä. Tukkaan tulevien osumien kipeyden nostaminen on ok, mutta vihollisten hipareiden nelinkertaistaminen ei. Ei ole yhtään sankarimainen olo kun jokaista rivirottaa saa hakata ihan perkeleesti ennen kuin kaatuvat. Tai sitten en vaan osaa.
Ehkä alussa oli tälläiset fiilikset hardista. Kuitenkin kun lisää kampetta sai niskaan ja upgradeja skilleihin että aseisiin, niin alko noi perusmosatkin kaatumaan ihan näppärästi. Kyllä ne vieläkin iskua kestää, varsinkin ne joilla on jotain armoria mutta käytännössä niinhän niitten kuuluukin. Hardilla jos nopeasti haluaa saada viholliset kumoon, niin pitää kyllä väkisellä käyttää ihan kaikkea mitä on käytettävissä. Jos pelkällä R1 tai R2 hakkaa menemään niin kestäähän siinä sitten, kuitenkin Runic Attackit ja Atreuksen nuoletkin tekevät aika huomattavan määrän damagea loppujenlopuksi.

Mutta muuten se menee kyllä tässä pelissä niin että Hard on vaikeimmillaan heti alussa ja helpottuu vain mitä pidemmälle menet. Vähän vaikea tälläisessa RPG-elementtejä sisältävässä pelissä sitä hommaa on saada toimimaan toistepäin, ainakaan kovin tasaisesti.

Ei kyllä muuten enää naurata kun kolmas päivä putkeen kun joutuu patchia latailemaan, eihän noilla kokoa ole kun se alle 100mb mut jostain syystä noitten asentaminen kestää sen viitisen minuuttia.
 
Viimeksi muokattu:

Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Expaa tulee endgamessa kyllä tolkuttomasti. Nytkin kohta 200k expaa, ja kaikki skillit ostettu.
 
Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 416
Is there a God of War New Game Plus mode? The short answer is, unfortunately, a no. Upon beating the main story, you don't unlock a way to start the game with all or some of your items, skills, levels, and so on intact. This is rather unfortunate considering the fact there is a harder difficulty that upon selecting, you can't switch from it.

However, that isn't to say that without a God of War New Game Plus mode, there is no longevity to the game. This is a surprisingly deep game with many places to explore and side quests and activities to complete. The main story alone can take dozens of hours to complete, and attempting to 100% the game and collect every trophy will extend that playtime by twice as much or more. So, you certainly get your bang for your buck.

Read more at God of War New Game Plus: Is There a New Game Plus Mode? - GameRevolution
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
886
Läpihän se meni n 20h kului aikaa. Hyvä peli, lopussa alkoi jo liika putkimaisuus tökkimään. Ei tämä missään nimessä botw tai nier automatan tasoinen peli ole.

8.5/10 arvosanaksi.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 809

Minä olen haahuillut vähän ympäriinsä niin ei ole putkelta tuntunut. Tosin tämmöinen intensiivisempi kokemus on kyllä minulle itselleni ollut paikallaan. On tässä tullut näitä avoimen maailman pelejä hiljattain myös pelattua sen verran paljon.

Olen pelannut ehkä noin 25 tuntia. Mukavasti tuntuu olevan sisältöä ja eiköhän tule koluttua platinaan asti.

Viimeisin tapahtuma:

Pojan sain takaisin. Oli jo ikävää ilman. :)
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Läpihän se meni n 20h kului aikaa. Hyvä peli, lopussa alkoi jo liika putkimaisuus tökkimään. Ei tämä missään nimessä botw tai nier automatan tasoinen peli ole.

8.5/10 arvosanaksi.
Millainen completion prosentti tuohon aikaan ja mikä vaikeustaso?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
886
Millainen completion prosentti tuohon aikaan ja mikä vaikeustaso?
En muistanut tuota completion prosenttia edes katsoa vielä, vai näkikö sitä edes mistään? Paljon on vielä sidequesteja tehtävänä, mutta tuskin tulen 100% tätä. Toiseksi vaikeimmalla pelasin.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
No nyt meni peli nurin ensimmäistä kertaa. On varmaan aika lopettaa tältä päivältä. :D

Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Toivottavasti tulee patchia fonttiin. Eihän tommosta tihrua näe lukea..

Edit: näköjään tullut jo yks, mut menu size increase täysillä silti liian pieni
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Toivottavasti tulee patchia fonttiin. Eihän tommosta tihrua näe lukea..

Edit: näköjään tullut jo yks, mut menu size increase täysillä silti liian pieni
Isompaa töllöä! ;)

Pitihän se vielä vähän jatkaa. Nyt on vahva olo! :D

IMG_20180426_213105.jpg
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Isompaa töllöä! ;)

Pitihän se vielä vähän jatkaa. Nyt on vahva olo! :D

Ei oo nyt koosta kiinni koska 105 tuumanen projektio :-D mutta vain 720p/1080i tykki. Nooh siirssin sohvaa metrin lähemmäks nii menee tuo :-D
 
Liittynyt
13.04.2017
Viestejä
1 496
Joo fontti saisi kyllä olla hieman isompi. Itsellä 55" 4k Sony ja etäisyyttä joku vähän reilu 2m. Kyllä nuo nyt näkee, mutta ei haittaa vaikka olisi vähän suuremmat.

Mites nuo arkut jonka päällä on punaista juurta/oksaa saa auki? Vai tuleeko siihen vasta myöhemmin joku kikka?
 
saat myöhemmin työkaluja juuriin ja niihin punaisiin töhniin
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Antakaapa mielenrauhaa
pieksin ekan bossin ja strangerin (loki?). Ei pääse takas sinne alueelle vähän ennen sitä bossia takas. Pääseekö sinne myöhemmin kun sinne jäi yks salari ottamatta?
 
aikalailla pelin puolivälin jälkeen pääsee sooloilemaan joka paikkaan open world tyyliin
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Joskus kun on mahis tehä R3 grapple niin Kratos vaan vähä juoksuttaa heavy draugia eikä tee damaa. Pitäskö tossa painaa vielä jotai tai olöa lähempänä seinää?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 099

Pitää painaa vielä esim. R2:ta, jolla se voi heittää vihun vaikka kielekkeeltä alas, jos on kielekkeen lähellä. Pitääpä muuten itsekin kokeilla, että tuleeko muilla napeilla eri toiminto. Muistaakseni olen aina vain painanut R2:ta.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Onpa kyllä hyvä. Meneeköhän ylihypetykseksi, mutta tuntuu että tässä on saatu jopa toimimaan tuo 30fps. Yleensä 60fps tuo toimintapeleihin niiden vaatimaa sulavuutta, mutta tuo taistelun tempo ja rytmitys jotenkin sopii niin hyvin 30fps, että en kaipaa 60. (pelaan Prolla performancella niin onko sittenkin pikemminkin 40-60? Joka tapauksessa tappelussa varmaan alhaisimmllaan ja tuntuu hyvältä)
 
Liittynyt
10.04.2017
Viestejä
199
Pitihän se vielä vähän jatkaa. Nyt on vahva olo! :D

Sama. :D

Grindasin itselleni pääjuonen läpäisyn kunniaksi pelin parhaat romut, tappiin päivitettynä niskaan. Enchamenteissa suosin parhaita statseja isoimman levelin sijaan, toistepäin tekemällä olisin varmaan saanut levelin puskettua 9:n.

Seuraavassa ei paljastuksia juonesta, mutta hieman end game contentista:

Oli kyllä melkoisen kyrpä tuo Valkyrien kuningatar. 22 yritystä se otti, toiseksi vaikeimmalla vaikeusasteella ja pelin parhaat romut, sekä Valkyrien iskujen kestoa parantavat enchantit päällä. Jos joskus oli voittajafiilis virtuaalipelitaistelun jäljiltä, niin tämän jälkeen oli.

Kaiken kaikkiaan aivan huikea kokemus. Tarina, pelimaailma, taistelu, koko paketti omaan makuuni täyttä timanttia. Jos Kratos oli aikaisemmissa osissa melkoinen pahvipää ja äärimmäisen yksiulotteinen, jopa rasittava hahmo, niin tässä hän on edellisten osien vastakohta.

Tietääkö muuten joku, näkeekö mistään läpäisyprosentin? Mulla on todella häilyvä muistikuva, että jossain ohimennen näin, mutta silloin taisin olla n. puolessa välissä seikkailua. Nyt läpäisyn jälkeen ja pitkään samoiltuani (en todellakaan ole kaikkea kerännyt) olisi mielenkiintoista tietää.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
565

Mun mielestä siinä kun aukaset kartan. Niin siinä muistaakseni näkyi prosentit ainakin niistä alueista että onko niistä tehty minkä verran tehtäviä jne. Ainakin tämmönen muistikuva on nyt äkkiseltään.
 
Joo se kertoo ainakin sen, että kuinka paljon Midgardista on läpäissyt. Mulla se näytti olevan reilu 90%. Nifhelheimia lukuunottamatta muut näytti olevan 100%. Eli ei näköjään hirveästi olisi ainakaan löydettävää enää. Sitten on tietenkin nuo "laborit", eli tapa X määrä ötökkää Y ja niin edelleen. Kiitos, mutta ei todellakaan kiitos.

Eiköhän peli ollut mun osaltani nyt tässä. Olin lukevinani, että mitään DLC -lisäseikkailuja ei olisi tulossa, eli seuraavan kerran ilmeisesti God of Warista saadaan nauttia vasta seuraavan kokonaisen pelin muodossa. Harmi. Tuntuu hieman turhalta jopa tuo tahkoamisen määrä noiden varusteiden hankkimisessa ja hahmon tappiin virittämisen suhteen, jos tuota ei pääse hirveästi missään nyt hyödyntämään.
 
New Game+ olisi ollut ehdottoman mukava lisäys, kun lähtee vaikeimmalla tasolla peliä uudestaan pelaamaan. Toivotaan, että se tulisi vielä jossain vaiheessa peliin patchinä.
 
Sekin voisi teoriassa toimia pienimuotoisena kipinänä minulle, vaikka yleensä suosin ihan oikeaa uutta alkua. Uskonkin, että tulen tämän pelin vielä uudestaan pelaamaan läpi, mahdollisesti kesän jälkeen. Nyt jälkikäteen hieman kansainvälisiä keskustelupalstoja lukeneena tajusin, että aika paljon allekirjoittaneelta meni ohi näitä veneily ynnämuita keskusteluja, jotka sekä avaavat hyvin itse lorea kuin myös pääjuonta ja hahmojen motiiveja. Omasta mielestäni kyllä olin kärppänä, mutta täytyy myöntää, että aika paljon keskittymistä itse puheeseen haittasi aivan mahtavat maisemat ja tietenkin reitin hahmottaminen.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Loisto peli mut kartta niin surkea että vaikea ottaa selvää mikä on main path ja mikä side. Vaikeuttaa alueiden clearaamista optimaalisessa järjestyksessä
 
Liittynyt
19.11.2017
Viestejä
152

Samaa mieltä. Kartta on ehdottomasti pelin huonoin puoli. Siihen pitäisi pystyä myös lisäämään muistiinpanoja, jotta voi palata myöhemmin alueille, joita ei ole aiemmin saanut auki. Ei tarvitsisi hortoilla sokkona tai selata nettiä puhelimella.

Muuta valitettavaa en ole vielä keksinyt.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 809
Kartta on siistin näköinen, mutta käytännöllisyyden kannalta vähän heikko. Minä en hirveästi lämpene noille arkkupuzzleille. Ärsyttävää ollut välillä etsiä niitä riimuja. Muutamassa ollut sitten aika tiukka aikataulu. Ei mitään älyttömän pahoja, mutta ei mieleisiä kuitenkaan. Aika vähän valittamista siis kuitenkin. :)

Lisäys: Kovimmat souls-striimaajat vetävät jo vaikeimmalla ilman damagea pahimpia lopareita ja vieläpä level 1:llä. :D
 
Viimeksi muokattu:

Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Jos joku läpi pelannut ei tiedä, niin tässä on myös "oikea" loppu:

Mene lopputekstien jälkeen kotiin nukkumaan. ;)
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 809
Loppua kohden myös:

Liikkuvat piikkiansat on joko yksi paskimpia keksintöjä ikinä tai sitten tänään ei vaan suju. Tyrin paikassa olen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 099
Sekin voisi teoriassa toimia pienimuotoisena kipinänä minulle, vaikka yleensä suosin ihan oikeaa uutta alkua. Uskonkin, että tulen tämän pelin vielä uudestaan pelaamaan läpi, mahdollisesti kesän jälkeen. Nyt jälkikäteen hieman kansainvälisiä keskustelupalstoja lukeneena tajusin, että aika paljon allekirjoittaneelta meni ohi näitä veneily ynnämuita keskusteluja, jotka sekä avaavat hyvin itse lorea kuin myös pääjuonta ja hahmojen motiiveja. Omasta mielestäni kyllä olin kärppänä, mutta täytyy myöntää, että aika paljon keskittymistä itse puheeseen haittasi aivan mahtavat maisemat ja tietenkin reitin hahmottaminen.
Erittäin paljon on nähty vaivaa näihin lore-keskusteluihin. Myös juonen kannalta tärkeät kytkökset on toteutettu mielestäni mielenkiintoisella tavalla ympäri peliä. En tiedä pystyykö kukaan ennalta tekemään noita kytköksiä oikein, kunnes asioita paljastuu, mutta jos muistaa tiettyjä asioita aiemmista tapahtumista, niin melko kovaa iskee.

Kartta on siistin näköinen, mutta käytännöllisyyden kannalta vähän heikko. Minä en hirveästi lämpene noille arkkupuzzleille. Ärsyttävää ollut välillä etsiä niitä riimuja. Muutamassa ollut sitten aika tiukka aikataulu. Ei mitään älyttömän pahoja, mutta ei mieleisiä kuitenkaan. Aika vähän valittamista siis kuitenkin. :)

Lisäys: Kovimmat souls-striimaajat vetävät jo vaikeimmalla ilman damagea pahimpia lopareita ja vieläpä ase level 1:llä. :D
Kartassa ei ole kyllä kehuttavaa. Onneksi sitä ei tarvitse kauheasti availla. Kompassinkin laitoin HUDista pois, sillä tuntuu tässä pelissä turhalta. Täytyy kehua sen sijaan HUD-kustomointia. Saa näytettyä tietoa juuri sen verran kuin haluaa.

Osa noista riimuista on kyllä ärsyttäviin paikkoihin piilotettu, että vain jostain tietystä kulmasta näkee ne. Suurimmaksi osaksi olen kuitenkin tykännyt tehdä noita puzzleja siinä lahtaamisen ohella.

Jos joku läpi pelannut ei tiedä, niin tässä on myös "oikea" loppu:

Mene lopputekstien jälkeen kotiin nukkumaan. ;)
Eilen vasta luin tästä, että kotiin mennessä tapahtuu jotain. Oli ihan hauska teaseri jatkosta Marvel-elokuvien tapaan. Ainakin tiedämme, kenet näemme seuraavassa osassa, vaikka eipä tuota tarvinnut paljon arvailla muutenkaan. Joku toinenkin isukki on nyt vihainen.

Peli ylitti odotukseni melkoisesti. Taistelu on toteutettu erittäin hyvin ja erilaiset hyökkäystavat tuovat mukavan lisämausteen. Harvoissa peleissä olen jaksanut suorittaa lisätehtäviä, mutta tämän parissa viihtyy sen verran hyvin ja kun lisäjuttuihinkin on nähty paljon vaivaa. Varmaankin osa noista lisätehtävistä oli alun perin suunniteltu päätarinan ohella suoritettavaksi, mutta tiimipalavereissa onkin käynyt ilmi, että peli olisi liian pitkä, joten noita tehtäviä on siirretty pois päätarinasta. Ainakin tällainen fiilis jäi Barlogin puheista, kun olivat jossain välissä todenneet, että peli on liian pitkä. Se on positiivista, että ideoita riittää ja toteuttamatta jääneistä asioista saadaan varmasti nauttia seuraavassa osassa. Kirsikkana kakun päällä peli on todella kaunista katsottavaa. Arvelen myös, että tätä on mielekkäämpää pelata uudestaan läpi kuin Uncharted 4:ää, jos Sonyn pelejä verrataan.

Tämä jos mikä peli osoittaa rakkautta pelintekemistä kohtaan. Niin paljon yksityiskohtia.
 
Liittynyt
10.04.2017
Viestejä
199
Erittäin paljon on nähty vaivaa näihin lore-keskusteluihin. Myös juonen kannalta tärkeät kytkökset on toteutettu mielestäni mielenkiintoisella tavalla ympäri peliä. En tiedä pystyykö kukaan ennalta tekemään noita kytköksiä oikein, kunnes asioita paljastuu, mutta jos muistaa tiettyjä asioita aiemmista tapahtumista, niin melko kovaa iskee.
Näinhän se on. Yksi asia jäi mua pelin alussa vaivaamaan, johon vastauksen ja mielenkiintoisen oivalluksen sain sitten pelin lopussa. Laitan spoiler-tagien sisään, koska se oikeasti spoilaa rajusti, jos peliä ei ole läpäissyt:

Mä ihmettelin ensimmäisen Balduria vastaan käydyn myllyn jälkeen, että mitä ihmettä se höpisi, kun väitti Kratosin tietävän mistä on kyse ja Odinin lähettäneen hänet. Mietin sitä pitkään, eikä siihen oikein saanut vastausta, kunnes lopussa tuli tuo Faye on jätti paljastus ja samalla oivallus (en muista mainitsiko jopa Mimir tästä), että eihän se Baldur raukka edes ollut Kratosia etsimässä, saati saanut isäpapaltaan kunnon infoa.

Toinen mielenkiintoinen juttu mikä jäi mieleen oli se, että Lokihan on World Serpentin luoja 'oikeassa' Loressa ja tästä luin jotain napinaa muilla keskustelupalstoilla. Kunnes muistin, että pelin keskivaiheen kieppeillä, kun World Serpent puhalletaan esiin juttutuokiota varten, käärme mainitsee, että Atreus tuntuu tutulta hahmolta. Myös Mimir muistaakseni lätisi, että erään Thorin ja World Serpentin välisen taistelun päätteeksi tuo lisko matkasi ajassa taakse päin, joka selittäisi sen, että matelija elää ja voi hyvin samaan aikaan kuin hänen luojansa vielä taputtaa paskaa hiekkalaatikolla.

Yksi iso kysymys mulle jäi: mitä tapahtui jäteille? Kuoliko ne muuten vain vanhuuteen, vai tappoiko joku ne? Jotunheim oli täynnä jättien ruumiita, enkä nyt muista oliko ne turpaan saaneen näköisiä.
 
Minun mielestäni meille ei kerrottu, mitä jäteille tapahtui, tai sitten se meni minulta ohi. Toki tiedetään, että jätit ja jumalat sotivat toisiaan vastaan, joten ehkä Thorilla tai Odinilla oli jokin keino tappaa ne. Vaikea uskoa, että ne olisivat luonnollisista syistä kuolleet melkein sukupuuttoon. Emme myöskään saaneet kauheasti tietää Fayen kuolemasta, joten nämä kuolemat saattavat olla jotenkin kytköksissä toisiinsa. Oletan, että jatko-osassa käydään tätä tarkemmin läpi.

Jotunheimissa yhdessä piirroksessa paljastui jännä enne Kratoksen ja Atreuksen tulevaisuudesta, missä myös World Serpent oli mukana. Tästä on käyty spekulointia, että jos Kratos tulevaisuudessa kuolee, Atreus siirtäisi tämän hengen käärmeen olomuotoon ja siksi World Serpent tiesi tässä pelissä, millaiset fiilikset Kratoksella ja Atreuksella on. Ehkä vähän hullu ajatus, mutta miksipäs ei.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 666
Viestejä
4 188 184
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom