GlobalFoundries: 7 nm:n prosessi aikataulussa, massatuotantoon jo ensi vuonna

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452



GlobalFoundries, yksi neljästä jäljellä olevasta merkittävästä puolijohdevalmistajasta, on ilmoittanut seuraavan sukupolven valmistusprosessinsa olevan aikataulussa. Yhtiö päätti hypätä yli 10 nanometrin prosessin täysin ja valmistelee parhaillaan 7 nanometrin FinFET-valmistusprosessia.

GlobalFoundries kertoi alun perin 2016 syksyllä kehittävänsä oman 7 nanometrin valmistusprosessinsa ja hyppäävänsä kokonaan yli 10 nanometrin prosessin. Yhtiön nykyiset 14 nanometrin prosessit on lisensoitu Samsungilta. Nyt GloFo on ilmoittanut uuden valmistusprosessinsa suunnittelukittien olevan valmiita asiakkaille. Suunnittelukitit sisältävät kaiken asiakkaan kannalta tarpeelliset tiedot ja työkalut toimivien piirikaavioiden luomiseksi uudelle prosessille.

Yhtiön mukaan nyt valmiiksi saatujen suunnittelukittien pitäisi mahdollistaa ensimmäisten asiakaspiirien valmistuksen vuoden 2018 ensimmäisen puoliskon aikana ja massatuotannon aloittamisen saman vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

GloFo kutsuu 7 nanometrin FinFET-prosessiaan nimellä 7LP. Nykyisistä 14LPx-prosesseista poiketen LP ei kuitenkaan viittaa pieneen tehonkulutukseen (Low Power) vaan johtavaan suorituskykyyn (Leading Performance). Yhtiö kertoo prosessista tulleen jopa alkuperäisiä toiveita parempi ja odottavansa sen mahdollistavan yli 40 % kasvun suorituskyvyssä ja piirien pinta-alan skaalautuvan kaksinkertaisesti 14 nanometrin prosessiin nähden.

Global Foundriesin 7 nanometrin FinFET -prosessiin perustuvia piirejä tullaan valmistamaan New Yorkin Saratoga Countyssä sijaitsevassa Fab 8 -tuotantolaitoksessa.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Eli Zen3 tulossa "7nm" prosessilla kevät/kesällä 2019?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 032
Mitkä mahtanee olla tämän prosessin todelliset mitat?

(Eli onko "10nm" oikeasti skipattu vai päätetty vaan uudelleennimetä "7nm"ksi?)


edit: Ilmeisesti gate pitch 44nm tai 48nm, interconnect pitch 36nm.

(vs nykyisen "14nm" prosessin 78nm ja 64nm). Eli todellinen skaalauskerroin keskimäärin 0.56 tai 0.59, riippuen siitä kumpi noista 44nm vai 48nm pitää paikkansa tai jos molemmat eri tilanteissa niin kumpi yleisempi.

Eli onhan tuo tosiaan huomattavasti suurempi shrinkki kuin mitä shrinkki 10nm:ään olisi, mutta hiukan jää silti lyhyeksi täydestä 2x shrinkistä.
 
Viimeksi muokattu:

Fileguru

toaster blacksmith
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
113
Kylläpä alkaa mennä pieneksi. Hassua kun tuntuu ettei siitä ole kauaakaan aikaa kun vielä ihmeteltiin 45nm prosessoreita...
 

Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Eli Zen3 tulossa "7nm" prosessilla kevät/kesällä 2019?
Varmaankin juuri noihin aikoihin ensimmäiset ilmaantuu, jollei ihmeempiä tule. Olisi ihan mukava nähdä vertailua intelin 10nm vs GF:n 7nm.:kahvi:
 

Tup3x

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 331
Mitkä mahtanee olla tämän prosessin todelliset mitat?

(Eli onko "10nm" oikeasti skipattu vai päätetty vaan uudelleennimetä "7nm"ksi?)


edit: Ilmeisesti gate pitch 44nm tai 48nm, interconnect pitch 36nm.

(vs nykyisen "14nm" prosessin 78nm ja 64nm). Eli todellinen skaalauskerroin keskimäärin 0.56 tai 0.59, riippuen siitä kumpi noista 44nm vai 48nm pitää paikkansa tai jos molemmat eri tilanteissa niin kumpi yleisempi.

Eli onhan tuo tosiaan huomattavasti suurempi shrinkki kuin mitä shrinkki 10nm:ään olisi, mutta hiukan jää silti lyhyeksi täydestä 2x shrinkistä.
Muualta lueskelin, että koon suhteen vastaa hyvin pitkälti Intelin 10nm prosessia.


Mutta mitä tähän prosessiin tulee verrattuna GloFon nykyiseen 14nm prosessiin, niin vaikuttaa aika lupaavalta Ryzen kakkosta silmällä pitäen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 032
Muualta lueskelin, että koon suhteen vastaa hyvin pitkälti Intelin 10nm prosessia.
Juu, Intelin "14nm" on paljon pienempi kuin GFn/Samsungin "14nm", tai TSMCn "12nm" prosessit, melko lähellä TSMCn "10nm" prosessia.

Intel on ainoa joka ei ole antanut noiden nanometrilukemiensa deflatoitua pahasti (vaan vain pikkusen).
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Muualta lueskelin, että koon suhteen vastaa hyvin pitkälti Intelin 10nm prosessia.

Mutta mitä tähän prosessiin tulee verrattuna GloFon nykyiseen 14nm prosessiin, niin vaikuttaa aika lupaavalta Ryzen kakkosta silmällä pitäen.
Intelin 10nm:
Fin pitch 34nm
Min Metal pitch 36nm
Cell height 272nm
Gate pitch 54nm

Eli ainakin Gate pitch on selkeästi pienempi, etenkin jos se on 44nm. Verrokiksi Intelin 14nm Gate pitch on 70nm
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
398
Otsikosta sen verran, että GloFon tiedotteessa ei puhuta massatuotannosta 2018, vaan että "volume production ramping in the second half of 2018". Termi volume production, onko tämä sitten suomeksi volyymituotanto vai sarjatuotanto vai mikä, on syytä erottaa massatuotannosta, tämä epätarkkuus on tainnut esiintyä uutisoinnissa aiemminkin. Riskituotannon, jonka aikana valmistusprosessiin voi tulla vielä muutoksia, jälkeen alkava volyymituotanto on yleensä alussa pienimuotoista eli low-volume production, jota pikku hiljaa rampataan ylös kunnes saavutetaan high-volume production, joka on yhtä kuin massatuotanto. Näissä tiedotteissa käytetään varmasti tarkoituksella epämääräistä ilmausta volume production, koska se voi yhtä hyvin tarkoittaa massatuotantoa tai ihan pieniä tuotantomääriä, eikä yritystä voi siten jälkeenpäin syyttää virheellisen tiedon jakamisesta.

Eli Zen3 tulossa "7nm" prosessilla kevät/kesällä 2019?
Jo Zen 2 on käsittääkseni 7 nm tuote, sen julkaisu noihin aikoihin voi olla mahdollinen jos valmistus tapahtuu TSMC:llä. Minä olen kyllä valmis syömään hatullisen, jos GloFo saa merkittävissä määrin siruja ulos 7 nm prosessilla tällä vuosikymmenellä.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Tuntuu että moni kuvittelee GloFon olevan edelleen se AMDstä irtautettu valmistusosasto kun todellisuudessa se on haalinut sisäänsä muita valmistajia ja osaajia, mukaanlukien mm. IBMn tuotantopuolen vaikkei koko kehitysosasto mukana tullutkaan. itse uskoisin että saavat 7nmn ulos nyt luvatulla aikataululla ja sen jälkeen pysyvät suurin piirtein samassa ryhmissä tsmcn ja samsungin kanssa, ehkä jopa intelin jos niiden tuskailut jatkuu vielä 10nm prosessia seuraavien prosessien kanssa.

glofo tekee tietenkin edelleen yhteistyötä muidenkin valmistajien kanssa mutta tuskin lähtevät enää lisensoimaan valmista prosessia muilta.
zen 2 tulee noin 99.99% varmuudella glofon 7nmllä
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Hyvä, hyvä! Silloin AMD saa omia piirejään ulos pari vuotta sen jälkeen kun Intel saa omat 10nm piirinsä ulos. Ei enää 6-7 vuoden eroa valmistustekniikoissa. Tosin saattaahan Intel saada omat alle 10nm piirinsä ulos jo parissa vuodessa, mutta epäilen. Joten kohtuu samanlaisin asein olisi taistoa luvassa taas muutaman vuoden sisään ainakin jokunen vuosi.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
398
Tuntuu että moni kuvittelee GloFon olevan edelleen se AMDstä irtautettu valmistusosasto kun todellisuudessa se on haalinut sisäänsä muita valmistajia ja osaajia, mukaanlukien mm. IBMn tuotantopuolen vaikkei koko kehitysosasto mukana tullutkaan. itse uskoisin että saavat 7nmn ulos nyt luvatulla aikataululla ja sen jälkeen pysyvät suurin piirtein samassa ryhmissä tsmcn ja samsungin kanssa, ehkä jopa intelin jos niiden tuskailut jatkuu vielä 10nm prosessia seuraavien prosessien kanssa.
No sinä voit uskoa mitä haluat, mutta todellisuudessa GloFon tekee tulevaisuudessa tiukkaa kilpailla edes taiwanilaisen UMC:n ja kiinalaisen SMIC:n kanssa, capexilla mitattunahan nuo porhalsivat ohi jo viime vuonna. Intel, Samsung ja TSMC nyt painivat aivan eri sarjassa, näillähän mm. EUV-laitteita joita GloFo aikoo tiedotteen mukaan hankkia loppuvuodesta on ollut testikäytössä jo vaikka kuinka kauan.

Muutenkin uutiset GloFolta ovat olleet jatkuvasti negatiivisia, yritys mm. tuotti viime vuoden ensimmäisellä puolikkaalla 1,3 miljardia dollaria tappiota samaan aikaan kun kilpailijat takoivat tulosta. 14 nm prosessin yritys joutui lisensoimaan kun ei siinä itse onnistunut, 10 nm samoin yrittivät mutta skippasivat lopulta kokonaan ja nyt pitäisi uskoa että onnistuvat 7 nm prosessissa tuossa aikataulussa. Sekään ei taida olla puhtaasti oma prosessi vaan IBM:n kehittämä, ja GloFo tosiaan sai markittävän lisän R&D-puolelle IBM-kauppojen myötä, mikä antaa pientä toivoa, mutta kyllä käytännössä väite

zen 2 tulee noin 99.99% varmuudella glofon 7nmllä
tarkoittaa samaa kuin Zen 2 tulee tuolla todennäköisyydellä saataville vasta ensi vuosikymmenellä.

Joka tapauksessa, uutisotsikko massatuotannosta vuonna 2018 on virheellinen, parempi puhua vain tuotannosta.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 520
Viestejä
4 165 050
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom