Gigabyte B550 Aorus Pro V2:n BIOS-päivitys aiheutti ongelmia

Vanhus

Tukijäsen
Liittynyt
14.09.2021
Viestejä
20
Päivitin toissa päivänä emolevyni BIOSin uusimpaan versioon F15a. Sen jälkeen hiiri ja näppäimistö alkoivat mennä ajoittain hetkeksi pois päältä ja Teamsissa kameran (Microsoft LifeCam) kuva vilkkumaan alalaidasta. Hiiren ja näppäimistön osalta USB-porttien vaihto auttoi (USB 2.0:sta toisiin samanlaisiin), kameran osalta ei. Kävi myös niin, että kun olin BIOSissa niin hiiri lakkasi kokonaan toimimasta ja BIOS muutenkin jämähti paikalleen. Ainoa keino oli sammuttaa kotelon virtapainikkeesta koko kone. Kun menin uudestaan BIOSiin, niin sitten kaikki toimi taas normaalisti. Palautin vanhan BIOSin F14 ja päivitin kaikki päivitettävissä olleet ajurit, mutta ne toimenpiteet eivät ole auttaneet. Tämän päivän aikana kone on kaksi kertaa sammuttanut ja käynnistänyt itsensä aivan yllättäen, kerran pelin aikana ja kerran etsiessäni netistä vinkkejä ongelman ratkaisemiseksi. Myös BIOSissa ollessani kone taas "jäätyi", ja ainoa vaihtoehto sieltä pois pääsemiseksi oli koneen sammuttaminen virtapainikkeesta. USB-portteja, joissa näppis ja hiiri olivat, ei voi vieläkään käyttää.

Kokosin koneen uusista osista viime marraskuun lopulla, ja kone on toiminut moitteetta BIOSin tämänkertaiseen päivittämiseen asti. Mitä suosittelette minun tekevän ongelman ratkaisemiseksi?

Koneen kokoonpano:
- Gigabyten B550 Aorus Pro V2
- Ryzen 7 3800X
- Arctic Freezer 34 eSports Duo
- Seasonic 750W Focus GX-750 Gold
- jatkokaapelisarja CableMod Classic ModMesh Cable Extension Kit
- Asus RTX 3060 Rog Strix
- Gigabyte 2x8 GB Aorus RGB Memory, 3600 MHZ, CL18
- Samsung SSD 980 1 TB
- hiiri langallinen Corsair Ironclaw RGB
- näppäimistö SilentiumPC SPC Gear GK630K
- Windows 11
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
BIOS:in voi päivittää myös alaspäin. Laittaisin takaisin toimivan version.
 
Vanhus

Tukijäsen
Liittynyt
14.09.2021
Viestejä
20
Sen teinkin, kuten viestissäni kirjoitin, mutta tilanne ei korjaantunut. Onko se mahdollista, että emolevy on saanut jotain vauriota siitä, että mulla oli päivityksen sisältävä USB-tikku kiinni Q-Flash -portissa, kun käynnistin koneen ja menin BIOSiin tekemään päivitystä? Kirjoittaessani tätä viestiä koneeni jälleen kaatui ja käynnistyi uudelleen. Tapahtumienvalvonnassa näkyi seuraavaa

1647496441140.png

Nuo ilmoitukset eivät mulle kerro paljoakaan, mutta tuli mieleen, että voisiko Windowsin uudelleenasennus korjata tilanteen?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
No sitten laittaisin tuoreimman version BIOS:ista sisään.
Sitten amd.com/support ja sieltä chipset driverit ja täysi uudelleenasennus. Vanhat voi myös käsin koettaa poistaa ensin.

--

Jos ei sillä, niin kaapelijatkot pois, vaikka en kyllä ymmärrä, miten ne olisivat yht'äkkiä itsestään hajonneet..
 
Kiitos neuvoista, teen seuraavaksi nuo toimenpiteet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
Kiitos neuvoista, teen seuraavaksi nuo toimenpiteet.
Jos se ei auta (chipset-ajureissa on usb-ajurit), niin täytyy käyttää oikeaa rahaa.
Ja pistää dTPM päälle BIOS:sista.

(tai odottaa BIOS-päivitystä , joka ehkä nuo korjaa)

edit: tämä ei toimi gigabytessä, pitänee etsiä toinen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 887
Jos se ei auta (chipset-ajureissa on usb-ajurit), niin täytyy käyttää oikeaa rahaa.
Ja pistää dTPM päälle BIOS:sista.

(tai odottaa BIOS-päivitystä , joka ehkä nuo korjaa)
Korjataas sen verran, että tuo TPM-piiri ei tuossa Gigabytessä toimi.

Manuaalista:
Trusted Platform Module (TPM) header (2x6 pin, for the GC-TPM2.0_S module only)

Pinnimäärä jo eri.
Ja ymmärtääkseni tuo nykyinen fTPM bugi aiheuttaa lähinnä satunnaista tökkimistä ja äänten pätkimistä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
Korjataas sen verran, että tuo TPM-piiri ei tuossa Gigabytessä toimi.

Manuaalista:
Trusted Platform Module (TPM) header (2x6 pin, for the GC-TPM2.0_S module only)

Pinnimäärä jo eri.
Ja ymmärtääkseni tuo nykyinen fTPM bugi aiheuttaa lähinnä satunnaista tökkimistä ja äänten pätkimistä.
Valitan, minun virheeni. Luulin ja oletin, että nuo on universaaleja, kun minun MSI:hin käy tuo kympin palikka. Gigabyten moduuli ei ole 30€ arvoinen.
Voin ostaa tuon kympillä, jos tuli tilattua jo väärien ohjeideni mukaisesti. Postikulut kirjeessä puoliksi.

--

Itse katselin, että aiheuttaa oheislaitteiden pätkimistä ja taas mietin, että oheislaitteitahan nuo virheeseen menevät ovat. Toki kyseessä on pätkiminen, eikä sellainen, että hiiri ei ollenkaan toimi, mutta mielestäni oli kokeilemisen arvoinen asia.
 
Kiitos ystävällisestä tarjouksesta, mutta ei ole tarvetta myydä kun en ole ostanut sitä. :) Huomasin itsekin tuon eron. En vaan ehtinyt vastaamaan sinulle ennen Desgorria.

Olen nyt laittanut tuoreimman version BIOSista ja asentanut uudelleen chipset-ajurit. Lisäksi asensin Windowsin uudelleen. Eivät poistaneet ongelmaa. Nyt on käynnissä MemTest86, koska tyttäreni kehoitti ajamaan senkin mahdollisen muistiongelman selvittämiseksi. Huomenna avaan koneen ja tarkistan, että kaikki piuhat ovat kunnolla paikoillaan ja kokeilen koneen toimivuutta ilman jatkokaapeleita. Jos mitään ei selviä, eikä uusia neuvoja tule, niin viimeisin vaihtoehto taitaa olla hankkia lainaksi emolevy (tai ostaa halvalla) ja katsoa toimiiko sitten moitteetta. Jos toimii, niin sitten täytyy kääntyä Jimmsin puoleen takuuasiassa.
 
Huh! Pelästyin jo , että olin neuvonut väärin ja aiheuttanut turhaa rahanmenoa hosuessani. Onneksi joku tarkisti. Olen varovaisempi jatkossa. En kuitenkaan ryöminyt kiven alle piiloon, vaan tarjouduin korvaamaan mahdollisesti aiheuttamani vahingon..

--

Jimm's ottaa 50€, jos ei löydä vikaa. Tämän takia vika kannattaa todentaa kunnolla. Itse koettaisin toista valmistajaa, vaikka MSI tai Asus.

--

Oheislaiteajurit ovat noissa chipset-ajureissa ja tuorein versio on toimivin versio yleensä.

--

Jos muisteja katsot, niin yksi keino voi olla, että lataat XMP-profiilin (joka pistää voltit ja 3600MHz asetukset) ja sitten käsin lasket kellot 2400MHz. Tällöin käytössä on 2400MHz:lle löysät latenssit ja jos tällä toimii, niin tullaan harmaalle alueelle. Tuskin saat rahoja takaisin, jos muistit ei toimi tuolla yhdistelmällä 3600MHz.
 
Kiitos, tässä kertyy mulle hyvää oppia tietokoneen anatomiasta ja sielunelämästä. Tuo 50 euroa on kyllä jonkinlainen pelote, koska se summa olisi jo hyvä pesämuna uuteen emolevyyn. Saattaakin käydä niin, että jos ongelma ei ratkea lähipäivinä, niin ostan uuden emolevyn, jotta pääsen taas lapsenlasten kanssa taistelemaan roihuja vastaan Nether-linnoituksissa :D
 
Vanhus

Tukijäsen
Liittynyt
14.09.2021
Viestejä
20
Piti jo aiemmin kirjoittaa tänne, mutta unohdin. Vika oli emolevyssä ja sain uuden tilalle. Tosin sekin osoittautui sitten vialliseksi ja lopulta ostin pienellä välirahalla MSI:n emolevyn. Takuuasiointi Jimm´sin kanssa sujui todella mallikkaasti.
 
Loistavaa. Itse olen täällä lukenut kauhutarinoita , jossa takuu on evätty, kun toisella puolella emolevyä on ollut hiusnaarmu.

MSI:t on täällä toimineet loistavasti ja mitään tarvetta takuulle ei ole ollut. Gigabytejä on ollut, mutta olen ne myynyt pois. Niiden paras puoli on hyvä hackintosh-tuki, jos sellaisesta tykkää. Mutta Gigabytellä on nuo rev.1 ja rev.2 -versiot tuotteista ja minusta tuntuu, että jälkimmäinen on aina huononnus.
 
Liittynyt
15.12.2020
Viestejä
66
Piti jo aiemmin kirjoittaa tänne, mutta unohdin. Vika oli emolevyssä ja sain uuden tilalle. Tosin sekin osoittautui sitten vialliseksi ja lopulta ostin pienellä välirahalla MSI:n emolevyn. Takuuasiointi Jimm´sin kanssa sujui todella mallikkaasti.
Siis miten tämä nyt selvisi että vika emossa jos kaikki ongelmat alkoivat biosin päivityksen jälkeen? Nyt tuli itselle täysin sama ongelma kun päivitin biosin ja tuntuu aika hullulta että emo olisi vioittunut biosin päivityksellä.
 
Vanhus

Tukijäsen
Liittynyt
14.09.2021
Viestejä
20
Siis miten tämä nyt selvisi että vika emossa jos kaikki ongelmat alkoivat biosin päivityksen jälkeen? Nyt tuli itselle täysin sama ongelma kun päivitin biosin ja tuntuu aika hullulta että emo olisi vioittunut biosin päivityksellä.
Oman tapaukseni osalta en keksi muuta syytä kuin että emolevyssä oli jokin rakenteellinen vika ja kun laitoin päivitystä varten USB-tikun sille kuuluvaan porttiin, se aiheutti jonkinlaisen oikosulun vaurioittaen emolevyä. Tosin olin jo kerran aiemmin päivittänyt biosin vastaavasti (jopa samalla USB-tikulla) ilman ongelmia, mutta ehkä sillä kertaa oli vain hyvää onnea eikä emolevy vaurioitunut. Joka tapauksessa emolevy meni takuuvaihtoon, ja eiköhän Jimm'sillä tutkittu onko kyseessä tuotteessa olevasta virheestä vai ei. Niin kuin tuossa jo aiemmin mainitsin, niin tilalle saamani uusi vastaava emolevy oli myös viallinen (ei toiminut lainkaan). Onkohan kyseessä ollut kehnompaa tuotantoerää?
 
Liittynyt
15.12.2020
Viestejä
66
Tähän mennessä palauttanut aiempiin bioseihin,se on nyt pykälää uudempi kuin millä se toimi. Ei anna palauttaa jostain syystä sitä mikä siinä oli. Kuitenki tuli niin uusi näyttis ja paljon uudempi prossu että katsoin aiheelliseksi kun oli jotain muutoksia tullut biosiin juuri 3000 sarjan näytönohjaimille. Eilen meni myös Windows uusiksi ja tietty kaikki ajurit,ja sama juttu ne takana olevat 2 usbia missä hiiri ja näppäimistö yleensä on sekoaa jotenki hiiri ja näppäimistö lakkaa toimimasta välillä biosisa, välillä pelissä. Kokeilen tänään vielä eri usbeja niille mutta sitten alkaakin olemaan neuvot vähissä. Onneksi se on nyt ollut sellainen että kun se tilttaa ni uudelleen käynnistyksen jälkeen on toiminut tunteja ihan normaalisti.
 
Liittynyt
28.10.2023
Viestejä
81
Eksyin tähän lankaan ja pitää vain todeta että on tässä työstettävänä yksi Gigabyte b550 Aorus pro V2 ja löysin vian juuri USB puolelta. Emolevy ilman prossua ja ramia kiinni powerissa(ilman käynnistystä) saa jo sen aikaan että muutaman USB portin piirit käy niin kuumana että sormea ei niissä voi pitää. Normaalisti olisivat kyseisessä tilanteessa siis huoneenlämmössä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 671
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom