Galaxy S11 -sarjan renderöintivuodot jatkuvat – nyt vuorossa plus-huippumalli

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269



OnLeaks on vuotanut viime päivinä yhteistyösivustojensa kanssa renderöintejä tulevista Samsung Galaxy S11 -malleista ja nyt vuorossa on Galaxy S11 Plus -huippumalli, jonka myötä koko huhuttu kolmen mallin tuoteperhe on paljastettu. Tällä kertaa kuvat on julkaistu yhteistyössä CaskKaro-sivuston kanssa.

Trendi on tuttu tuoteperheen aiemmin vuotaneista malleista - näytön reunat ovat kaventuneet, näytön kaarevuus reunoja kohti on pienentynyt ja takakuori kaartuu nyt entistä voimakkaammin laitteen kylkiin. Ulkomitoiksi kerrotaan CAD-piirustusten pohjalta 166,9 x 76 x 8,8 mm, eli Galaxy S11 Plus kasvaa edeltäjämalliin nähden pituussuunnassa 9,3 mm, leveyssuunnassa 1,9 mm ja paksuussuunnassa millin. AMOLED-näytön kooksi arvioidaan kuvien perusteella noin 6,9 tuumaa, eli puoli tuumaa enemmän kuin nykyisessä Plus-mallissa ja 0,2 enemmän kuin nykyisessä 5G-mallissa.



Samoin kuin pienemmässä Galaxy S11 -mallissa, myös Plussassa on renderöintien perusteella viisi takakameraa, mutta ne sijaitsevat kokoluokkaa suuremmassa kamerakehyksessä, minkä perusteella kameran teknisessä toteutuksessa saattaa hyvinkin olla eroa. Kamerakohoumassa on myös salaman lisäksi kaksi sensoria, joiden tarkoituksesta ei ole vielä varmuutta. Pienemmän Galaxy S11 -mallin tavoin takakameran uskotaan tarjoavan 108 megapikselin pääkameran sekä 5-kertaisen periskooppizoomin. Mukana on myös 8K-videokuvaus.

Teknisesti Plus-malli tulee todennäköisesti vastaamaan keskeisimmiltä osin pienempiä Galaxy S11 -malleja, eli sisällä on Exynos 990- tai Snapdragon 865 -järjestelmäpiiri. Laitteiden julkaisu tapahtuu tällä tietoa helmikuun puolivälin tienoilla.

Lähde: Twitter, CashKaro

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

Foxy

• Artisti •
Liittynyt
11.01.2019
Viestejä
323
Mitä tuossa kameraryppäässä oikein tapahtuu :D
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Kopioin tähän viestini, jonka kirjoitin SGS11e-kuvavuotouutisen kommentteihin, jossa oli puhetta tästä SGS11+:sta:

No on kyllä tosiaan omituisen epäsymmetrinen ja "väljä" kamerarypäs takana. Mitähän tuollaisella asettelulla saavutetaan? Luulisi, että ne olisi järkevää pakata mahdollisimman lähekkäin, muuten jää tyhjää tilaa väliin.
En ois kyllä koskaan kuvitellut sanovani tätä, mutta iPhone 11 pro-mallien kamerakyhmy ulkonenive linsseineen on ollut parhaan näköinen näistä neliskanttisen kamerakyhmyn omaavista puhelimista. iPhonessa kamerat on kuitenkin symmetrisessä kolmiossa neliskanttisen kyhmyn päällä, näissä muissa kamerat on ripoteltu vähän miten sattuu kyhmyn sisään.

kyhmy.png kyhmyiphone.png

Toivottavasti CAD-kuvien pohjalta tehdyissä renderöinneissä kamerat ei ole oikeilla paikoillaan...

Etukamerasta pitää tosin sanoa, että nyt se näyttää olevan jopa tarpeeksi ylhäällä niin, ettei se vie hirveästi ylimääräistä tilaa normaalia korkeamman notifikaatiopalkin muodossa.
 

A Lake Elk

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
1 443
bbs matalana? Puskee erroria: "An unexpected database error occurred. Please try again later."
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
62
Alkaa noi pattihellaiphonet näyttämään jo ihan tyylikkäiltä tähän verrattuna. Kai noiden ulkoasua joku suunnittelee ja saa siitä rahaa? Mitä helvettiä niiden päässä liikkuu :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 521
Se on sitten toinen juttu onko tolla kamerakyhmyn ulkonäöllä oikeastaan mitään väliä. Puhelimet on nykyään niin luikkaita ja lasisia, että kuitenkin pakko käyttää kuorta takakannessa, joten sinne se kyhmykin hukkuu. Etupuoli taas on kokonaan näyttöä, niin kaikki puhelimet näyttää aikalailla samalta.

Muutenkaan ei puhelimen takapuolta tule katseltua.
 

Tup3x

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 331
Omalta osaltani tuntunut tältä jo vuosia, yhtä tylsiä kuin jokavuotiset Call of Duty/Assassin's Creed/urheilupelien julkaisut. :D

Kaiholla muistelen kun iPhone 6:n kamerakyhmylle naurettiin reilu 5 vuotta sitten. Ei kyllä osannut tuolloin arvata miten koomisen näköisiä näistä tulee jokusen vuoden päästä.
Olisi kiva jos jollain olisi munaa vain tehdä paksumpi luuri isommalla akulla.
 
Liittynyt
08.06.2017
Viestejä
169
ei tolla kyhmyn koolla niin väliä mut miks noi kamerat on lätkästy tohon ihan sinne tänne ilman symmetriaa :D
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Olisi kiva jos jollain olisi munaa vain tehdä paksumpi luuri isommalla akulla.
Pienemmät kiinalaiset valmistajat ovat julkaisseet tasaiseen tahtiin isolla akulla varustettuja malleja
Myös Samsungilta tuli juuri kovaan käyttöön suunniteltu Xcover FieldPro mutta sen akku ei ole mitenkään älyttömän suuri (4500mAh).
Oma lukunsa on sitten Energizerin Power Max P18K Pop (täysi vitsi)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
828
Täytyy oikein ääneen ihmetellä näitä uusia kameramoduuleita. On kyllä ruma.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Ei nyt ihan normivalmistajan lippulaiva. Saisivat nämä isot muuttaa muotoilua. Pari milliä usein riittäisi ja silläkin se akku kasvaisi varsin mukavasti.
Käsitin ettei merkitystä kun totesit että "jollain"

Mutta esim 5000mah luurei löytyy Motorolalta/Xiaomilta
Ja Galaxy M30s olisi 6000mah akku
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
77
99% "normikäyttäjistä" käyttävät kuitenkin suojakuoria puhelimessa ja niitä ajatellen tuollainen kamerakyhmy on todella hyvä. Kamerat tulevat samalle tasolle kuoren kanssa ja puhelin pysyy suhtkoht ohuena.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
99% "normikäyttäjistä" käyttävät kuitenkin suojakuoria puhelimessa ja niitä ajatellen tuollainen kamerakyhmy on todella hyvä. Kamerat tulevat samalle tasolle kuoren kanssa ja puhelin pysyy suhtkoht ohuena.
En taida allekirjoita tätä että 99% käyttää.
Mutta suositeltavaa kylläkin.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
OnLeaks julkaisi muutama päivä sitten tarkennetun kuvan GS11+:n takakameratoteutuksesta:

 
Liittynyt
16.01.2019
Viestejä
713
Paljon puhutaan puhelime ulkonäöstä mutta omasta puolesta saa näyttää vaikka harakan perseeltä jos kamerapuoli on kunnossa. Ja no, mun mielestä toi on hienon näköinen.

Kunhan tarkemmat speksit tulee esille ja jos kameroissa olisi iso harppaus niin hieman kiinnostaisi päivittää S10:stä joka on mun kohdalla harvinaista kun tähän asti luurit ollu aina 4 vuotta käytössä. Harmi että Samsungien arvo tipahtaa niin äkkiä ettei vaihtoarvo liene lämmitä
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
XDA-developers on julkaissut ensimmäisiä livekuvia puhelimesta - viimeisimpien tietojen mukaan nimeksi tulee Galaxy S20+ ja se tulee olemaan malliston keskimmäinen versio. Yläpuolelle huhuillaan vielä Ultra-mallia, jossa olisi mm. 5x periskooppizoom. Näyttölasin kerrotaan olevan selvästi edeltäjämallia suorempi ja kamerareiän koko on pienentynyt havaittavasti.

Exclusive: Here is the Samsung Galaxy S20+ in Live Images
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Tuoreimpien huhujen mukaan tämän uutisen Galaxy S11+ tuleekin olemaan nimeltään Galaxy S20 Ultra. Ultra-malliin huhutaan jopa 12 tai 16 Gt:n RAM-muistia sekä 5000 mAh akku 45 watin latauksella.

Takakameroista on nyt myös vuotanut tarkkoja speksejä ja Ultran toteutus poikkeaa pienemmistä sisarmalleista:
- 108MP S5KHM1 pääkamera
- 48MP IMX586 telekamera, 1/2", 0.8µm
- 44MP S5KGH1 ultralaajakulmakamera, 1/1.26", 0.7µm
- ToF IMX518

Lähde: Camera sensor info for all three Samsung Galaxy S20 phones leaks
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 380
Viestejä
4 159 105
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom