Fiksuin tapa katsoa Netflixiä vanhemmassa taulutelevisiossa [RATKAISTU]

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
7 175
Otin ja testasin eilen elämäni ensimmäistä kertaa Netflixiä kuukauden ilmaisella kokeilujaksolla ja ensivaikutelmien mukaan tuntuu kovasti siltä että tulen jatkamaan maksavana asiakkaana.

Netflix tulee tällä hetkellä tietokoneelta HDMI-kaapelia pitkin taulutelevisioon, mutta jatkossa haluaisin toistaa leffat ilman että tietokone on välissä ja ehdottomasti pitäisi olla kaukosäädin käytettävissä.

Katselin Google Chromecastia, mutta en halua valjastaa kännykkää kaukosäätimeksi joten se vaihtoehto on suljettava pois.

Telkkariin on kytketty lähiverkossa toimiva Pivos XIOS DS linux softalla ja siihen ei saa Netflixiä, paitsi Android versioon jota taas en halua asentaa aiemman huonon kokemuksen takia.

Jääkö enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin alkaa säästämään uutta telkkaria varten jossa olisi Netflix ominaisuus?

Joku koteloitu Rasperry Pi kävisi myös jos budjetti ei kohoasi yli sataseen. Ylimääräisenä löytyisi vähän käytetty One For All ohjelmoitava kaukosäädin.

Televisio on jo vuosia vanha LG 37LG5300
 
Kyllä tuo Chromecast edellä mainitsemistasi vaihtoehdoista on näppärin. Jos et kännykällä halua käyttää, niin sitten vaikka läppärillä/tietokoneella. Myös muut muut videot on mukava ja helppo heittää tietokoneelta telkkariin esim. Play to for Chromecast-lisäosalla. Telkkareitten omat älyominaisuudet on vielä kaukana käytettävästä. Kaukosäätimellä käyteltäessä ainakin niin epäkäytännöllistä, että ei tule juuri käytettyä (LG webOS 3.0).
 
Viimeksi muokattu:
Osta käytetty pleikka3 tai nyt tarjouksessa oleva 4, saat samalla bluray soittimen samaan syssyyn. Ittellä 3 ja ihan näppärä käyttää netflixiä yms.
 
Miten PlayTo for Chromecast toimii?

Telkkarissa ei ole mitään WLAN tms. hienouksia. Läppäri kyllä löytyy, mutta se on pääasiassa lastenhuoneessa ja lasten käytössä.

Pitäisi kuitenkin olla mahdollisimman helppokäyttöinen sohvalta operoitava systeemi kaukosäätimellä eikä riippuvainen tietokoneesta, tabletista tai kännykästä.

Naapurilla on kuulemma 3kpl ylimääräistä Rasperry Pi laitetta jos semmoisesta saisi halvalla ja eBaysta osia tilaamalla soivan pelin jo valmiiksi ylimääräisenä olevan kaukosäätimen kanssa :)
 
Kolmannen sukupolven Apple TV:n jos löydät jostain niin sillä on erinomaisen kätevä katsella Netflixiä. On kaukosäädin eikä ole mitenkään sidottu mihinkään muuhun laitteeseen, paitsi tietysti verkkoyhteyteen. Tuo kolmonen ei maksanut uutenakaan satasta, käytettynä luulisi irtoavan muutamilla kympeillä. Uutena kaupasta tuota ei varmaan enää löydy, kun kaikki myy vaan sitä neljännen sukupolven mallia...
 
Tämä vaikutti hyvältä vaihtoehdolta tai sitten vaan laitan Androidin jo olemassa olevaan ja televisioon kytkettyyn Pivos XIOS DS laitteeseen.
 
Iso peukku tälle Applelle, asentelin joku aika sitten yhteen kouluun näitä, tykkien yhteyteen, opettajien käyttöön plus tein käyttöohjeet vielä. Todella näppärä laite käyttää ja käyttöliittymäkin simppeli.
Jos en jo ennestään käyttäisi plasmatelkkuani tietsikan kanssa, löytyisi tuollainen myös täältäkin. Itselläni oli aikoinaan myös Asus O!Play mikä oli näppärä sekin.
Sittenhän löytyy edullisempaakin, Chromecastia esimerkiksi...Google Chromecast -mediasoitin - Verkkokauppa - Sonera

Edit: hups Chromecast olikin jo poissa ajatuksista :)
 
3. sukupolven apple tv:t irtoaa 30-40€ käytettynä. Itse valjastaisin tuollaisen. En muista mitä muita sovelluksia kolmosesta löytyi. Itse käytän 4. gen apple tv:tä tällä hetkellä ja kaukona on logitechin harmony touch. Sillä ohjailen koko olohuonetta. Nyt rakenteilla kuitenkin htpc jonka kautta on tarkoitus sitten ottaa myös 4k netflix käyttöön ja hoitaa muutenkin olkkarin mediatoisto. Ainakin oman panasonicin oma netflix appi on aivan hirveä käyttää ja apple tv:n kuvakin on mielestäni parempi.
 
Kiitos hyvistä vastauksista. Puntaroin tulevan viikonlopun aikana parasta vaihtoehtoa lompakon liikaa kuitenkaan laihtumatta.
 
Taitaa joissaki blu-ray soittimissakin tulla tuo netflix sovellus mukana, ainaki omassa ja makso alennuksessa sen 70e.
 
Amazon firestick maksaa 40e, siihen saa myös Netflix clientin. En tiedä lähettääkö saksa-amazon suomeen ja millä hinnalla.
 
firestickille kannatus, siihen saa myös kodin asennettua joten siitä saa melkosen mediakeskuksen halvalla :)
 
Ehdottomasti Apple TV, on kuvanlaatu ja käytettävyys kohdillaan.
 
Täältä löytyy smart -tv, Chromecast, pleikka 3 ja Apple TV Gen3. Apple Tv vie ylivoimaisen voiton, toimii aina ja toimii kuin junan vessa. Ei siis takkuile ja plussana vielä erittäin toimiva itunes -vuokraamo. Ja ei, en ole omenamies.
 
Itsekin vähän vierastan Applen laitteita, mutta ei haittaa jos se hoitaa sen tarpeen (Netflix) missä sitä käytetään. Puhelin, tabletti tai tietokone ei tule koskaan olemaan iTuote :)
 
Itse irtisanoin Netflixin heti kun löysin kodin ja ei ole kaduttanut hetkeäkään. Katson ihan kaiken formuloita lukuunottamatta sieltä.
 
Itse irtisanoin Netflixin heti kun löysin kodin ja ei ole kaduttanut hetkeäkään. Katson ihan kaiken formuloita lukuunottamatta sieltä.
Ihan kiva, mutta jos kysymys on että "miten saan Netflixin näkymään laitteessa x", niin en tiedä millä logiikalla siihen sopii vastaukseksi Netflixin sopimuksen irtisanominen ja täysin erilaisen mediatoistimen käyttäminen? Kodin kautta striimaus on muutenkin vähän sama kuin sanoisi että ei kannata maksaa striimauspalveluista, kun aina voi warettaa.
 
Kitos vinkistä! Ei olisi pahan hintainen jos vaan ei ole mitään lastentauteja ja toimisi pitkälle tulevaisuuteen Netflixin omien päivityksienkin jälkeen.

Fire TV stickin lisäksi kannattaa harkita hieman järeämpää Fire TV:tä. Oman kokemukseni perusteella jälkimmäisessä on huomattavasti enemmän potkua ja suosittelisin sitä ellei budjetti ole tiukka.
 
Otin ja testasin eilen elämäni ensimmäistä kertaa Netflixiä kuukauden ilmaisella kokeilujaksolla ja ensivaikutelmien mukaan tuntuu kovasti siltä että tulen jatkamaan maksavana asiakkaana.

Netflix tulee tällä hetkellä tietokoneelta HDMI-kaapelia pitkin taulutelevisioon, mutta jatkossa haluaisin toistaa leffat ilman että tietokone on välissä ja ehdottomasti pitäisi olla kaukosäädin käytettävissä.

Katselin Google Chromecastia, mutta en halua valjastaa kännykkää kaukosäätimeksi joten se vaihtoehto on suljettava pois.

Telkkariin on kytketty lähiverkossa toimiva Pivos XIOS DS linux softalla ja siihen ei saa Netflixiä, paitsi Android versioon jota taas en halua asentaa aiemman huonon kokemuksen takia.

Jääkö enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin alkaa säästämään uutta telkkaria varten jossa olisi Netflix ominaisuus?

Joku koteloitu Rasperry Pi kävisi myös jos budjetti ei kohoasi yli sataseen. Ylimääräisenä löytyisi vähän käytetty One For All ohjelmoitava kaukosäädin.

Televisio on jo vuosia vanha LG 37LG5300

Käytetty Playstation 3 niitä saa halvalla tai sitten esim uusi Playstation 4 Slim tai Xbox One S

Rasperryllä ei taida Netflixejä saada toimimaan ollenkaan.

Chromecast on kyllä hyvä, en käsitä mitä "valjastamista" siinä on jos kännykällä sitä käyttää.
 
Meillä muksu katselee Netflixiä telkkarista, niin että se saattaa vaihdella ohjelmia tiuhaankin. Omaa kännykkää sillä ei ole, joten Chromecastin kanssa voisi olla haastavaa. PS3 ja kaukosäädin on olohuoneessa, panohuoneessa sitten käytän Chromecastia. Muksu tosin katsoo nykyään tabletin kauttakin.

Mutta oikeassa olet, ei tuossa sen kummempaa valjastamista vaadita.
 
Sonera Viihde -palvelun digiboksi päivittyi juuri parempaan malliin, jossa on mukana myös Netflix. Vaihtoehto sekin.
 
Täältä löytyy smart -tv, Chromecast, pleikka 3 ja Apple TV Gen3. Apple Tv vie ylivoimaisen voiton, toimii aina ja toimii kuin junan vessa. Ei siis takkuile ja plussana vielä erittäin toimiva itunes -vuokraamo. Ja ei, en ole omenamies.
Mutta maailman paskin kaukosäädin.
 
Katselen Netflixiä vieläkin tietokoneelta yhdistettynä HDMI-kaapelilla telkkariin.

Kaikkia vaihtoehtoja puntaroidessani kiinnostaisi eniten hommata Rasperry Pi 3 ja edetä näiden ohjeiden mukaisesti.
 
Jos chromecastin sopimattomuus oli, että pitää saada leffat pyörimään ilman muita laitteita, niin sitten tämä vinkki ei toimi. Kuitenkin, sen käyttöä telkkarin kanssa helpottaa, että aika tyhmissäkin malleissa saattaa toimia katselun aikana kaukosäätimestä play/pause. Siispä luuria/tablettia ei tarvitse näpertää vessatauon, tai purtavan hakemisen vuoksi, kaukosäädin riittää. Meni pitkään ennen kuin tämän tajusin, siispä ehkä hyvä vinkki sanoa eteenpäin muitakin varten.
 
Katselen Netflixiä vieläkin tietokoneelta yhdistettynä HDMI-kaapelilla telkkariin.

Kaikkia vaihtoehtoja puntaroidessani kiinnostaisi eniten hommata Rasperry Pi 3 ja edetä näiden ohjeiden mukaisesti.

Järjetöntä. Noiden ohjeiden mukaan tarvitset Windows PC:n jolla streamaat sen Netflixin sille raspberrylles. Ei se raspi yksin osaa DRM suojattuja Netflix streameja käsitellä.

Tulee tuollainen Raspi viritelmä niin kalliiksi että miksi ei osta 50€ vanhaa PS3 konsolia esim. Toimii surroundit jne.
 
Täällä käytetään Chromecastia ja Elisa viihdettä. Elisan boxia tulee käytettyä eniten, simppeli ja melko nopea käyttää.
 
Kaikkia vaihtoehtoja puntaroidessani kiinnostaisi eniten hommata Rasperry Pi 3 ja edetä näiden ohjeiden mukaisesti.

Elikkä halvalla pitäis päästä, mutta on kuitenkin varaa ostaa Raspberry Pi 3 kamoineen ja softaa $70 edestä?

In order to watch premium channels on the RPi, you will need to install commercially available software called PlayOn (get it here) on your Windows-based PC that allows you to stream premium content channels into Kodi running on any operating system.

Kuten tässä yllä on mainittu pariinkin otteeseen, järkevin vaihtoehto on käytetty pleikkari.
 
Torista saa vanhoja Android luureja 20-30 eurolla sellainenkin on kätevä Chromecast kaukosäätimenä.
 
Täältä löytyy Chromecastin lisäksi Xbox One sekä Elisa Viihteen boksi Netflixin katsomista varten. Eniten tulee käytettyä Viihteen Boksin kautta.
 
Täytyy haudata ainakin toistaiseksi toiveet Rasperry Pi 3 multimediatoistimesta ja suunnata katseet aiemmin ehdotettuihin vaihtoehtoihin.

Raspissa olisi kiinnostanut sen rakentelu ja softien asennukset sekä muokattavuus tulevaisuutta varten.

Menee kuitenkin kuunvaihteen yli ennen kuin pääsen tekemään lopullisia päätöksiä ja hankintoja Netflixin suhteen.
 
Värkkäile jostain vanhasta tietokoneesta.. Joku Dualcore Athlon/Core2Duo ja vähintään Nvidia 8400 näytönohjain (minimivaatimus h.264 GPU rautapurulle) niin sama kone pyörittää fileserveriä, tallentavaa digiboxia, netflixiä.. mitä vaan.
 
Siinä on minulle juuri ne napit jotka tarvitaan että saa laitteen päälle, Netflixin päälle (play, pause ym. toiminnot). Itse en tarvitse muita nappeja. Makuasia.
Järki lähti sen keskinapin kanssa. Jos ois Jobs ollunna lähellä ois löytäny anuksestaan sen kapulan
 
Värkkäile jostain vanhasta tietokoneesta.. Joku Dualcore Athlon/Core2Duo ja vähintään Nvidia 8400 näytönohjain (minimivaatimus h.264 GPU rautapurulle) niin sama kone pyörittää fileserveriä, tallentavaa digiboxia, netflixiä.. mitä vaan.
Muuten ihan hyvä idea, mutta haluaisin mahdollisimman äänettömän, yksinkertaisen 5- ja 7-vuotiaiden lapsienkin käyttää sekä energiapihin laitteen kiinni telkkariin.

Yksi vaihtoehto voisi olla, että hommaisin tähän tietokoneeseen langattoman näppiksen ja hiiren joilla ohjaisin tietokonetta sohvapöydältä käsin.
 
Chromecast on kaikkea tätä. Sinun pitää vaan hankkia mahdollisesti WLAN-reititin ja usb-tikku, jotta voit käskyttää sitä. Tai älypuhelin. Tai tabletti.

Lisäksi on se hyvä/huono puoli, että lapset eivät sitten helposti itse pääse valitsemaan katsomiaan ohjelmia.
 
@living_death

Nyt on ihan pakko kysyä, että mitä sinulla on chromecastia ja sen käyttämistä kännykällä vastaan?
Oletkos koskaan päässys chromecastia testaamaan?

Itse epäilin Chromecastia aluksi, mutta nyt kun olen sitä käyttänyt niin en vahtaisi pois.
Netflixiä on ihan ykkönen käyttää kännyllä. Todella sulavaa, ja kännykän näppäimistöllä on helppo hakea elokuvia/sarjoja. Kaukkarilla se on aika tuskaista.

Chromecastia voi käyttää myös musiikinkuunteluun. Esim TuneIn nettiradio tukee castia. Spotify myös.
 
En ole päässyt vielä koskaan testailemaan Chromecastia eikä minulla ole mitään sitä vastaan, ainoastaan vierastan kännykän kantamista joka paikkassa mukana kun kaikista yksinkertaisinta olisi ohjata kaukosäätimellä perinteiseen tapaan kuten telkkariakin.

Kännykkää en tarvitse Netflixin selaamiseen, sillä lisäilen katsomisen arvoisia elokuvia ja sarjoja Netflixin omaan listaani tietokoneella ja josta niitä on sitten helppo poimia nopeasti katseltavaksi.
 
Niin, siis pitääkö nyt saada kuva mahdollisimman helposti läppäristä telkkariin?
 
Värkkäile jostain vanhasta tietokoneesta.. Joku Dualcore Athlon/Core2Duo ja vähintään Nvidia 8400 näytönohjain (minimivaatimus h.264 GPU rautapurulle) niin sama kone pyörittää fileserveriä, tallentavaa digiboxia, netflixiä.. mitä vaan.
Jos PC-puolelle lähtee, niin suosittelisin Apollo Lake NUC:ia, pieni/hiljainen/virtapihi jne. ja kuvanlaatu hakkaa wanhat nVidiat 6-0, 4k ja HEVC-purku bonuksena. Noita voi käskeä millä tahansa infrapuna-kaukosäätimellä.
 
Sain kaverilta Apple TV:n ja hienosti näyttäisi toimivan + on kaukosäädin joka oli koko homman yksi tärkeimmistä asioista.

Tämän näköinen laitos (netistä ladattu kuva).

apple-tv.jpg
 
Statistiikka

Viestiketjuista
256 595
Viestejä
4 459 875
Jäsenet
73 781
Uusin jäsen
JarkkoRuutu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom