Kyllä. Identiteetti kehittyy tosiaan ihmiselämän aikana. Sukupuoli-identiteettiin liittyviä hoitoja on kuitenkin terveydenhuollon toimesta tarjolla vain niille, joille sukupuoli-identiteetti on pitkäaikaisesti vakaa. "Objektiivinen totuus" ei nähdäkseni päde identiteettikysymyksissä juuri lainkaan, kun identiteetti on pohjimmiltaan subjektiivinen kokemus ja tunne omasta itsestä. Ihmisen identiteetti voi siis kehittyä ja siten muuttua, myös sukupuoli-identiteettikin. Transihmisillä sukupuoli-identiteetin on kuitenkin todettu olevan myöhemminkin koetun sukupuoli-identiteettinsä mukainen lähes kaikissa tapauksissa. Katumus myöhemmin on prosentin parin luokkaa ja iso osa siitä katumuksesta johtuu myös ympäröivän yhteiskunnan kielteisestä asenneilmapiiristä, josta diskurssia seuraavaksi.Ajatus siitä, että identiteetti ei olisi muutettavissa, voi olla uusi, mutta ei ole tiedettä tai totta. Tosin en kyllä usko, että se sen tuoreempikaan olisi, eiköhän siihen uskovia ole ollut "aikojen alusta" lähtien. Eheytyshoidoissa ongelma on se, että ne perustuvat ajatukseen, että identiteetti olisi muutettavissa ulkoapäin. Identiteetin voi muuttaa vain ihminen itse, ja sitä ei tule tapahtumaan niin kauan kuin kyseinen ihminen pitää identiteetistään kiinni, vieläpä mikäli hän uskoo identiteetin olevan objektiivisesti totta.
Identiteetin voisi kiteyttää olevan subjektiivinen kokemus omasta itsestä – so. minuudesta – ja sen eri osa-alueista, joista sukupuoli-identiteetti on vain yksi osa-alue. Harva tuota omaa identiteettiä sen koommin ajattelee tai sen kanssa kipuilee, jos yhteiskunnan normit ja sosiaalinen hyväksyntä sitä tukevat. Esimerkiksi transihmisillä oman sukupuoli-identiteetin ja yhteensopimattomuus sukupuolikokemukselle vastakkaisten kehonpiirteiden ja yhteisössä vallitsevien normien ja ajattelutapojen kanssa on yksilölle kuormittavaa ja heijastuu siten kokonaisvaltaisesti psyykeeseen.
On mielestäni aika arvottavan normatiivista ilmaista identiteetin olevan "harhakuvitelmaa". Mielestäni se luo konnotaatioita identiteetin ja harhaluulojen/mielenvikaisuuden välille ja olisi siten ulkopuolelta kiistettävissä ja jos niin tahdotaan – eheytystoimenpitein hoidettavissa. Totuus on siinä mielessä erikoinen asia, että sekin on uuden tutkitun tiedon valossa ajassa ja paikassa muuttuva asia. Joillekin subjektiivinen käsitys voi olla totuus. Objektiivisuus taasen on nykyisin hyvin poikkitieteellisestikin katsoen hyvin hankalasti saavutettavissa oleva asiaintila ja tieteenalan vallitseva konsensus vastaa enemmänkin kunkin aihealueen "viimeisintä totuutta".Ei ole läheskään niin hyödyllistä siirtyä uskomuksesta toiseen, kuin pyrkiä tulemaan tietoiseksi siitä, mikä on totta. Ikävä kyllä identiteetti on aina "harhakuvitelmaa", eikä se siitä muuksi muutu vaikka kuinka haluaisi toisin.