• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Feminismi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Lisäksi palaten taas siihen, että se sukupuolittunut toiminta on kyllä ihan primitiivinen ominaisuus, niin se käsite sukupuolesta tuskin tarvii mitään opetusta. On tietenkin mahdotonta sanoa varmaksi, mutta jos otettaisiin kasa lapsia ja laitetaan heidät elämään siten, että heille ei erikseen opeteta sukupuolista mitään, niin pitäisin sitä erittäin todennäköisenä, että noille henkilöille kehittyisi hyvin pitkälle nykyistä vastaava käsite sukupuolista ja sukupuoli-identiteeteistä, vaikka kukaan ei niitä heille mitenkään opettaisi. Eikä tuo ole mitään ”harhaa”, vaan ihan suora seuraus noista biologisista eroista sukupuolien välillä.
Se, että biologia - tai muut luonnontieteet - vaikuttaisivat uskomusten syntyyn, ei tee niistä tottakaan. Keksinnöt voidaan keksiä uudelleen - jos laitetaan lapsia kasaan opettamatta heille mitään jumalista, niin varmasti sellaisiakin ilmenisi. Toisaalta jos lapsille ei opetettaisi mitään - edes kieltä -, niin aika varmasti yksikään heistä ei alkaisi uskoa olevansa eri sukupuolta väärän sukupuolen kehossa.
 
Olisiko tuossa tilanteessa väärää sukupuolta taikka sukupuolia käsitteenä ylipäätään? Sinakaan kromosomijaottelua ei olisi, mutta olisiko edes ulkoisten syiden perusteella?

Ihmisillä on luontaisesti suuri tarve luokitteluun, oli kyse silmien väristä sukupuolesta taikka syntymäajasta (horoskoopit). Tuossa lapset joutuisivat kehittämään uuden kielen. Ennen pitkää toki kehittyisi suunnilleen samat luokitukset.
 
Olisiko tuossa tilanteessa väärää sukupuolta taikka sukupuolia käsitteenä ylipäätään? Sinakaan kromosomijaottelua ei olisi, mutta olisiko edes ulkoisten syiden perusteella?
Siis ilman kieltä? Ei. Erittelyä ulkoisten ominaisuuksien perusteella varmasti.
 
Mitään sukupuoli-identiteettiä ei voi olla olemassa, sillä kukaan ihminen ei voi kokea olevansa mies tai nainen, sillä kenelläkään ei ole mitään vertailupohjaa siihen, että voisi kokemansa perusteella todeta olevansa jompaa kumpaa. Jokaisella on vain kokemus siitä, millaista on olla oma itsensä. Näin ollen kenellekään ei voi tulla mitään tuntemusta siitä, että kokisi olevansa jotain sukupuolta. Kaikki ajatukset siitä, että edes voisi olla jotain muuta sukupuolta kuin mitä oikeasti on, on ympäristön aiheuttamaa.

Tämä sukupuoli-identiteetti on vain huuhaata, joka on keksitty selittämään asioita kun pää on sekaisin.

Miksi se ympäristön aiheuttama identiteetti olisi muka jotenkin epävalidi? Ihminen on kuitenkin laumaeläin joten on vain luonnollista, että se identiteetti muodostuu juurikin suhteessa muihin ympärillä oleviin ihmisiin.
Tuotahan aikalailla kaikki identiteetit ovat, ne kuvaavat sitä, että mihin ihminen sijoittaa itsensä suhteessa muihin ihmisiin.

Jos otettaisiin kasa pelkästään poikalapsia ja eristettäisiin heidät muusta maailmasta, niin väitätkö, että heille muodostuisi käsite sukupuolista? Se käsitys syntyisi vasta, jos olisi vertailukohtana niitä toisen sukupuolen edustajia. Eli ympäristön vaikutuksesta. Ja voin 100 % varmuudella sanoa, että sitten jos niitä lapsia olisi siellä molemmista sukupuolista, niin he jokainen oppisi sen käsitteen sukupuolen eroista nimenomaan fyysisten erojen perusteella. Eikä siellä kukaan alkaisi kehittelemään harhoja siitä, että olisikin eri sukupuolta kuin mitä oikeasti on.

Itse veikkaisin juurikin päinvastaista lopputulosta. Kun siellä ei olisi sitä kristilliseen dogmaan nojautuvaa pakotusta vain miehiin ja naisiin, niin lopputuloksena olisi paljon kirjavampi käsitys sukupuolesta. Samaan tapaan kuten on nähty monissa muissa kulttuureissa.
 
Kun siellä ei olisi sitä kristilliseen dogmaan nojautuvaa pakotusta vain miehiin ja naisiin, niin lopputuloksena olisi paljon kirjavampi käsitys sukupuolesta. Samaan tapaan kuten on nähty monissa muissa kulttuureissa.
Tuohan tuossa trans-hommassa onkin tietysti erikoinen piirre, että puhutaan kirjavammasta käsityksestä sukupuolesta, mutta silti yritetään pakottaa sitä jakoa miehiin ja naisiin -> kehoa pitää leikellä, jotta identiteetti ja keho olisi "samaa" sukupuolta.
 
Ei kaikilla. Tuo on liukuma, jossa eri transihmiset ottavat eri tason hoitoja. Osalle riittää vain korjaus papereihin.
 
Tuohan tuossa trans-hommassa onkin tietysti erikoinen piirre, että puhutaan kirjavammasta käsityksestä sukupuolesta, mutta silti yritetään pakottaa sitä jakoa miehiin ja naisiin -> kehoa pitää leikellä, jotta identiteetti ja keho olisi "samaa" sukupuolta.
Mitenkä muka yritetään pakottaa sitä jakoa? Jos katsot LGBTQ-yhteisöä, niin sieltähän löytyy laajaalla skaalalla erilaisia sukupuolen kirjoja, joissa transmiehet ja transnaiset ovat vain yksi monista. Eikä edes transnaisten ja -miestenkään kohdalla ole mitään pakotusta leikkauksiin vaan sieltäkin löytyy väkeä laajalla kirjolla. Jotku näkevät tarpeelliseksi korjata sitä kehoa kun taaskin toiset eivät.
 
Leikkaamalla kehoa. Mm, olet ehkä oikeassa, että kehon leikkaajat eivät puhu sukupuolen kirjosta - ovat binäärisen jaon kannalla, mutta kokevat vain kehonsa olevan väärä. Itsellä on eri mielikuva, mutta se on vain mielikuva ja voi olla pahasti väärässä.
 
Miksi se ympäristön aiheuttama identiteetti olisi muka jotenkin epävalidi? Ihminen on kuitenkin laumaeläin joten on vain luonnollista, että se identiteetti muodostuu juurikin suhteessa muihin ympärillä oleviin ihmisiin.
Tuotahan aikalailla kaikki identiteetit ovat, ne kuvaavat sitä, että mihin ihminen sijoittaa itsensä suhteessa muihin ihmisiin.

Sellainen identiteetti ei ole validi, missä kuvitellaan olevansa jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Pitäisitkö validina, jos ihminen identifioituu kissaksi? Vai pitäisitkö mielisairaana?

Kun siellä ei olisi sitä kristilliseen dogmaan nojautuvaa pakotusta vain miehiin ja naisiin, niin lopputuloksena olisi paljon kirjavampi käsitys sukupuolesta.

Ei helvetti :D Vai että jako miehiin ja naisiin on kristillinen dogma? Kyllä se on ihan biologinen tosiasia.
 
Sellainen identiteetti ei ole validi, missä kuvitellaan olevansa jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Pitäisitkö validina, jos ihminen identifioituu kissaksi? Vai pitäisitkö mielisairaana?
Paitsi että se koko pointti oli se, että tuossa ei kuvitella olevansa jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Vaan että sille henkilölle on kehittynyt ne toisen sukupuolen mukaan sukupuolittuneet aivot jolloin se identiteetti vastaa sitä aivojen kehitystä.

Ei helvetti :D Vai että jako miehiin ja naisiin on kristillinen dogma? Kyllä se on ihan biologinen tosiasia.
Kristilliseen dogmaan sisältyy vanha usko siitä, että niitä sukupuolia voi olla vain ne kaksi ja sitten hyökätään vahvasti sitä ajatusta vastaan, että niitä olisi enempää. Kun taaskin monien muiden uskontojen alla kehittyneet kulttuurit ovat olleet paljon avoimempia sille sukupuolen luonnolliselle kirjolle ja siten noissa kulttuureissa on kehittynyt niitä kolmansia (tai useampia) sukupuolia vastaamaan tuota luonnollista varianssia.
 
Leikkaamalla kehoa. Mm, olet ehkä oikeassa, että kehon leikkaajat eivät puhu sukupuolen kirjosta - ovat binäärisen jaon kannalla, mutta kokevat vain kehonsa olevan väärä. Itsellä on eri mielikuva, mutta se on vain mielikuva ja voi olla pahasti väärässä.

Eihän se kehon leikkaaminen tarkoita, että siinä yritetään pakottaa tuota binääristä jakoa. Siinä on kyse vain siitä, että sen kyseisen henkilön kohdalla hänelle sopii se toinen sukupuoli paremmin myös fyysisesti. Ei siinä oteta kantaa siihen, että mikä olisi jollekin toiselle henkilölle sitten se oikea ratkaisu. Eli se, että joku kokee olevansa mies naisen sijaan ja sitten kokee tarvitsevansa sen leikkauksen ei tarkoita, etteikö sama henkilö voisi hyväksyä että joku toinen henkilö on vaikkapa ei-binäärinen. Tai että joku toinen henkilö on transmies mutta ei itse kaipaa sitä leikkausta.
 
Seta käyttää termiä sukupuolen moninaisuus. Nimenomaan siten, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Konservatiivit yrittävät rajoittaa sukupuolen vain miehiin ja naisiin. Ihminen voi olla setsn mukaan mies, nainen, jotain siltä väliltä, useampaa tai ei mitään.
 
Eihän se kehon leikkaaminen tarkoita, että siinä yritetään pakottaa tuota binääristä jakoa. Siinä on kyse vain siitä, että sen kyseisen henkilön kohdalla hänelle sopii se toinen sukupuoli paremmin myös fyysisesti. Ei siinä oteta kantaa siihen, että mikä olisi jollekin toiselle henkilölle sitten se oikea ratkaisu. Eli se, että joku kokee olevansa mies naisen sijaan ja sitten kokee tarvitsevansa sen leikkauksen ei tarkoita, etteikö sama henkilö voisi hyväksyä että joku toinen henkilö on vaikkapa ei-binäärinen. Tai että joku toinen henkilö on transmies mutta ei itse kaipaa sitä leikkausta.
Juu, ei tarkoita, että pakottaisi muita mihinkään. Mutta kaventaa omalta kohdaltaan sitä sukupuolen moninaisuutta, että binäärisen jaon sijasta on tällainenkin sukupuolen kirjo kuin itsellä, ja leikkaamalla yrittää saada itsensä siihen binääriseen jakoon.

Paitsi että se koko pointti oli se, että tuossa ei kuvitella olevansa jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Vaan että sille henkilölle on kehittynyt ne toisen sukupuolen mukaan sukupuolittuneet aivot jolloin se identiteetti vastaa sitä aivojen kehitystä.
Toki kuvitellaan, identiteetti on aina kuvitelma. Sitä paitsi aika kivikautista tuollainen ajattelu, että aivot olisivat jotenkin binäärinen asia. On aivojen kirjo.
 
Tässä keskustelussa sotketaan nyt lahjakkaasti (ja epäilemättä tietoisesti) sosiaaliset sukupuolet ja biologiset sukupuolet. Monien muiden uskontojen alla kehittyneet kulttuurit ovat joskus olleet avoimempia sosiaalisille sukupuolille.

Biologisen sukupuolen kyseiset kulttuurit näkivät enemmän kuorena, mutta selkeänä ja havainnoitavana tosiasiana.
 
Lisäksi on yhtä mahdollista, kuin ymmärtää jumalan olevan pelkkää oman mielikuvituksen tuotetta ja lakata uskomasta siihen, ymmärtää identiteetin olevan mielikuvituksen tuotetta ja lakata uskomasta siihen.
Identiteetti ei ole mielikuvitusta, vaan se on jokaisen ihmisen psyyken välttämätön osa. Se määrittää ihmisen käsityksen omasta itsestään ja sitä voi muovata mm. asennoitumalla uudelleen niihin asioihin, jotka hallitsevat omaa identiteettiä. Ristiriidat oman järjen ja opitun ajattelumallin välillä saattavat aiheuttaa identiteettikriisiä ja muutenkin henkisen hyvinvoinnin säröilyä. Esim. tilanteessa, jossa mies haluaa uskoa voivansa olla nainen ja tukea identiteettinsä muodostumista naiseksi, saattaa aiheuttaa ristiriitaisia tuntemuksia se fakta, että hän on silti mies, vaikka käyttäisi kuinka paljon rahaa meikkiin, kirurgisiin toimenpiteisiin tai hormonihoitoihin.

Identiteetti on varmaan jonkin verran sukupuoleen sidonnainen, mutta se ei määritä sukupuolta lainkaan. Sukupuoli on määrittynyt ihmiselle jo ennen syntymää kromosomien kehityksessä. Esim. yhteiskunnan asettamien sukupuolinormien kuten "miehinen mies" tai "naisellinen nainen" muodostamat käsitykset voivat vaikuttaa identiteettiin, esim. miehisenä/naisellisena miehenä/naisena. Voi vaatia psyykeltä töitä, että fyysisesti miehekäs nainen hyväksyy itsensä naisena, jos ei koe itseään omasta mielestään tarpeeksi naiselliseksi.

Sukupuolen määrittäessä identiteettiä liikaa, on oikea osoite oman hyvinvointialueen mielenterveyspalvelut. Siellä voi hoitosuhteen muodostuessa ja jatkuessa oivaltaa ja ymmärtää tosiasioita itsestään, kokemuksistaan, elämästään ja maailmasta yleisesti.

Edit:
Tässä keskustelussa sotketaan nyt lahjakkaasti (ja epäilemättä tietoisesti) sosiaaliset sukupuolet ja biologiset sukupuolet. Monien muiden uskontojen alla kehittyneet kulttuurit ovat joskus olleet avoimempia sosiaalisille sukupuolille.

Biologisen sukupuolen kyseiset kulttuurit näkivät enemmän kuorena, mutta selkeänä ja havainnoitavana tosiasiana.
Jos keskustellaan sosiaalisesta ja biologisesta sukupuolesta, mitkä eivät termiparina ole kovin vakiintuneita suomenkielessä (ainakaan ensin mainittu, mikä tästä keskustelusta tekeekin epämääräistä), niin olisi ehkä keskustelun kannalta selkeämpää joko aina mainita kumpaan termiin viittaa tai sitten käyttää näistä termejä identiteetti (sosiaalinen) ja sukupuoli (biologinen). Jos puhuu sosiaalisesta sukupuolestaan, puhutaan henkilön itsensä korvien välissä olevasta näkymättömästä asiasta. Vai miltä kuulostaisi jos istuisin kenialaisen ihmisen kanssa Ylen A-studiossa ja kertoisin olevani tummaihoinen, pyytäisin toimittajaa lakkaamaan loukkaamasta minua kutsumalla vaaleaihoiseksi (olettaen että jakson aiheen kannalta muutoin olisi relevanttia puhua ihonväristä) ja jättäisin kertomatta, että tummaihoisuus on oma subjektiivinen käsitykseni, joka ei vastaa helposti havaittavaa ulkoista olemustani.
 
Viimeksi muokattu:
Identiteetti ei ole mielikuvitusta, vaan se on jokaisen ihmisen psyyken välttämätön osa. Se määrittää ihmisen käsityksen omasta itsestään

Höpsis. Identiteetti ei ole välttämätön, eikä määritä käsitystä. Tuossa menee syy- ja seuraussuhde väärinpäin. Identiteetti on kokoelma ihmisen uskomuksia siitä, mitä hän on. Eli Ihmisen käsitys omasta itsestään määrittää identiteetin.

ja sitä voi muovata mm. asennoitumalla uudelleen niihin asioihin, jotka hallitsevat omaa identiteettiä.

Tämä on totta. Mutta on myös mahdollista ymmärtää se kokoelmaksi uskomuksia ja lakata uskomasta.
 
Tässä keskustelussa sotketaan nyt lahjakkaasti (ja epäilemättä tietoisesti) sosiaaliset sukupuolet ja biologiset sukupuolet. Monien muiden uskontojen alla kehittyneet kulttuurit ovat joskus olleet avoimempia sosiaalisille sukupuolille.

Biologisen sukupuolen kyseiset kulttuurit näkivät enemmän kuorena, mutta selkeänä ja havainnoitavana tosiasiana.

Tuo onkin voinut toimia hyvin kulttuureissa joihin kommunismi ei päässyt ulottamaan lonkeroitaan. Noissa kultuureissa avoimuus perustui ympäristön havainnoimiseen ja suvaitsevaisuuteen normista poikkeavia yksilöitä kohtaan. Nykyisenlaisessa woke-sosialismissa kyse ei ole tuosta, vaan tarkoituksellisesta yhteiskuntarakenteiden mädätyksestä. Identiteettipolitiikalla isketään nuorten mieliin ja yritetään hämmentää juuri niitä biologisia faktoja joille nuo luonnonlapsikultuuritkaan eivät olleet sokeita. Näin tuhotaan maan tulevaisuus nuorten mielenterveyden ja lisääntymiskompetenssin kautta, olennaista on myös että ydinperheen merkitys yksilölle sekä yhteiskunnalle yritetään tuhota samalla. Samaan aikaan perheen ja lisääntymisen merkitystä korostetaan maissa jotka ohjailevat sosialistisen woke-ihanuuden levittämisestä vastuussa olevia länsimaisia hölmöjä. Ne osaavat tämän pitkän pelin.
 
Viimeksi muokattu:
No miksi sitten pitää kehitellä juttuja useammista sulupuolista tai että mies onkin nainen, jos kerta hyväksyttäisiin että se mies voisi ollakin ihan mies?

Jos tässä olla vielä siinä joko tai, 100% jne. Niin ilmeisesti siitä ei ole erimielisyyttä että ns biloginen suupuolia on useampia, ihmiselleä karkeasti, mies, nainen, tai muu/epäselvä. Jälkimmäisiä joissain yhteyksissä sitten arvotaan joko mieheksi tai naiseksi. Jossain yhteydessä on persuteltua valita mies tai nainen, jollain kriteerilla, mutta se kriteeri toisessa yhteydessä voi olla päinvastainen.

Sitten on juridinen sukupuoli, joissain yhteyksissä siinäkin pitää sitten valita jompikumpi, jos ei ole useampaa vaihtoehtoa. Tietotekniikka painotteisella palstalla kyse siitä että varattu vain yksi bitti, kun tarvittaisiin useampi.

Sitten on sosiaaliset, identiteetti jutut. Joku voi olla sellanen ei oikein mitää sukupuolta oleva, joten voi olla hyvin vaikea ymmärtää että moni ihminen on identiteetiltaan hyvin vahvasti jotain. osa hyvin vahva tyyppiesimerkki.

Osa moninaisuus ongelmista johtuu siitä että sukupuoli merkintää, dataa kuljetetaan tietokannoissa, papereissa mukana asiayhteksissa missä sitä ei tarvi. Tänäpäivänä vo kysyä että miksi matkustusasiakirjassa on merkintä sukupuolesta, henkilön yksilöimiseen sitä ei tarvita nykyään.
 
Niin ilmeisesti siitä ei ole erimielisyyttä että ns biloginen suupuolia on useampia, ihmiselleä karkeasti, mies, nainen, tai muu/epäselvä.

Olet väärässä. Ei niitä biologisia sukupuolia ole kuin kaksi. Ei ole mitään muuta. Ja niissäkin tapauksissa missä on epäselvä, niin ei se ole mikään uusi suokupuoli, vaan se on edelleen mies tai nainen, se vaan voi olla kehityshäiriön vuoksi vaikeampi selvittää.

Nyt täytyy muistaa, että ei kehityksessä tapahtunut häiriö määritä sukupuolta joksikin uudeksi, vaan sukupuolia on edelleen vain se kaksi.

Jos leivot pullaa ja joku pulla menee pilalle, niin ei se silti ole mikään uusi leivonnainen, vaan se on vain viallinen pulla.
 
Olet väärässä. Ei niitä biologisia sukupuolia ole kuin kaksi. Ei ole mitään muuta. Ja niissäkin tapauksissa missä on epäselvä, niin ei se ole mikään uusi suokupuoli, vaan se on edelleen mies tai nainen, se vaan voi olla kehityshäiriön vuoksi vaikeampi selvittää.

Se on juuri ongelmallista että vuosikymmenniä monessa yhteydessä yritetty arpoa jompikumpi. ja sitten yritetty yksilö jopa pakko sovittaa siihen muottiin niin juridisesti, kuin sosiaalisesti (identiteetti).

Se rippuu sitten asiyhteydestä kuin tarkkaan ja miten sukupuolia tarve jaotella. se vie ongelmiin jos yksilötasolla jaotellaan vain kahteen, jos ns "kantakortissa" on tarkuutta (laaja kirjo), niin siitä voidaan sitten muodostaa tilanteen ja tarpeen mukaan sopiva.

Terveydenhuollossa on omat tarpeet, urheilussa omansa, jos esim sukupuolen mukaan jaottelua (vaihdella laijeittainkin), identiteetti, sosiaalinen juttu omansa. Juridinen eri tilanteissa, tilastot.

Yksilö joka on tyyppiesimerkki naisesta, bilogisesti, terveuden huollon, juridisen, sosiaalise, identiteetin jne , niin hänen kohdallaan sitten voi olla nainen. Heitä on joku prosentti, Ihmiset ei kuitenkaan ole joku mallityyppi, vaan siitä poikkeavia.
 
Identiteetti ei ole mielikuvitusta, vaan se on jokaisen ihmisen psyyken välttämätön osa. Se määrittää ihmisen käsityksen omasta itsestään ja sitä voi muovata mm. asennoitumalla uudelleen niihin asioihin, jotka hallitsevat omaa identiteettiä. Ristiriidat oman järjen ja opitun ajattelumallin välillä saattavat aiheuttaa identiteettikriisiä ja muutenkin henkisen hyvinvoinnin säröilyä. Esim. tilanteessa, jossa mies haluaa uskoa voivansa olla nainen ja tukea identiteettinsä muodostumista naiseksi, saattaa aiheuttaa ristiriitaisia tuntemuksia se fakta, että hän on silti mies, vaikka käyttäisi kuinka paljon rahaa meikkiin, kirurgisiin toimenpiteisiin tai hormonihoitoihin.

Identiteetti on varmaan jonkin verran sukupuoleen sidonnainen, mutta se ei määritä sukupuolta lainkaan. Sukupuoli on määrittynyt ihmiselle jo ennen syntymää kromosomien kehityksessä. Esim. yhteiskunnan asettamien sukupuolinormien kuten "miehinen mies" tai "naisellinen nainen" muodostamat käsitykset voivat vaikuttaa identiteettiin, esim. miehisenä/naisellisena miehenä/naisena. Voi vaatia psyykeltä töitä, että fyysisesti miehekäs nainen hyväksyy itsensä naisena, jos ei koe itseään omasta mielestään tarpeeksi naiselliseksi.

Sukupuolen määrittäessä identiteettiä liikaa, on oikea osoite oman hyvinvointialueen mielenterveyspalvelut. Siellä voi hoitosuhteen muodostuessa ja jatkuessa oivaltaa ja ymmärtää tosiasioita itsestään, kokemuksistaan, elämästään ja maailmasta yleisesti.

Edit:

Jos keskustellaan sosiaalisesta ja biologisesta sukupuolesta, mitkä eivät termiparina ole kovin vakiintuneita suomenkielessä (ainakaan ensin mainittu, mikä tästä keskustelusta tekeekin epämääräistä), niin olisi ehkä keskustelun kannalta selkeämpää joko aina mainita kumpaan termiin viittaa tai sitten käyttää näistä termejä identiteetti (sosiaalinen) ja sukupuoli (biologinen). Jos puhuu sosiaalisesta sukupuolestaan, puhutaan henkilön itsensä korvien välissä olevasta näkymättömästä asiasta. Vai miltä kuulostaisi jos istuisin kenialaisen ihmisen kanssa Ylen A-studiossa ja kertoisin olevani tummaihoinen, pyytäisin toimittajaa lakkaamaan loukkaamasta minua kutsumalla vaaleaihoiseksi (olettaen että jakson aiheen kannalta muutoin olisi relevanttia puhua ihonväristä) ja jättäisin kertomatta, että tummaihoisuus on oma subjektiivinen käsitykseni, joka ei vastaa helposti havaittavaa ulkoista olemustani.
Alla identiteettiä käydään läpi trauman kautta, ja sen kehitystä. Juha Klaavulla on melko painavaa asiaa. Kestää tunnin mutta väärät identiteetit, väärät minäkuvat yms on mahdollista lähteä kasvamaan. Identiteetti on pääosin alitajuinen.

Arvoton, häpeällinen, ei-rakastettava – miten oirehtii kehityksellinen trauma?

Se on juuri ongelmallista että vuosikymmenniä monessa yhteydessä yritetty arpoa jompikumpi. ja sitten yritetty yksilö jopa pakko sovittaa siihen muottiin niin juridisesti, kuin sosiaalisesti (identiteetti).

Mikä siinä on ongelmallista? Eihän se, että tällaisen kehityshäiriöisen sukupuoleksi määritellään papereihin jompikumpi, mitenkään pakota tätä henkilöä mihinkään muottiin.
 
Riippuu mihinpaperehin, jos sellaiseen paperiin mistä se kopsataan muualle, niin se määrittelee paljonkin. Eli sellaisen paperin pitäisi olla mahdollisimman moninainen , joka sitten mahdollistaisi sen että sitä tietoa voisi käyttää seuraavilla tasoilla. (missä sukupuolitietoa tarvitaan)
 
Et sinä voi perustella asian ongelmallisuutta siten, että vain sanot että se on ongelmallista. Kerro esimerkki. Missä esimerkiksi tarvittaisiin jotain "moninaista" tietoa, eli jotain muuta kuin mies tai nainen?
 
Juridinen, tilasto, biologinen, terveys, sosiaalinen, identtiteetti.

Jos terveys/biologinen voi olla mies, nainen, epäselvä, jos jossain tilanteessa pitää kuitenkin olla mies tai nainen, niin sekin voi olla eritilanteissa eri. Elis jos perustiedoissa ei ole rajoituksia , niin siitä voidaan sitten johtaa tarvittava tieto tai tunnistaa että on epäselvä.

Jos se sukupuolitieto tarvitaa, niin silloin siitä on jotain arvoa, malli missä olisi vain mies tai nainen, niin ei tiedetä onko se oikea tieto käyttökohteeseen.
 
En nyt ymmärrä selostuksestasi pätkääkään, että mikä se ongelma tässä on.
 
Jos jossain , vaikka syntymän yhteydessä henkilölle määritellään sukupuoli, nainen tai mies, ei edes sitä kolmatta vaihtoehtoa. Jos se merkintä käytetää juridisen, terveys, sosiaalisen, identiteetti , tilasto sukupuolen tietona, niin se voi olla oikein, mutta me tiedetään että on epätarkka.

Jos henkilöstä on tarkempi sukupuolimerkintä, niin siellä missä tarvitaan sukupuolitietoa niin se olisi entistä useammin tontilla. Vähentää virheitä.

Toisesta suunnasta jos tuotetaan palveluita, säädöksiä, rajoituksia, etuuksia jotka kohdennettu sukupuoleen, niin se kohdistuu paremmin, oikein jos se sukupuoli on moninaisemmin merkattu. (palveluihin, mm terveyspalvelut)
 
Mihin sitä omaa kokemusta sukupuolesta tarvitaan oikeasti virallisissa papereissa?

Biologinen sukupuoli on tarpeen lääketieteellisissä asioissa, kuten sukupuolittuneiden sairauksien seulomisessa.
 
En varma mitä haet termillä "virallisissa papereissa", ja jos nyt mietit tilannetta missä kannassa on tieto sukupuoliidentiteetistä , niin terveydenhuollon lisäksi sielä missä sillä tiedolla tarvetta. Lisäksi muistaa että Suomi on kaksikielinen maa , jossa käytetään niiden lisäksi monia muitakin kieliä.

Yksi esimerkki mihin on etua että perustietoa on moninainen, jolloin voidaan poimia mm seulomiseen.
 
Niin siis mihin tarvitaan sitä koettua sukupuolta? Biologiselle on perusteet ja sitä tarvitaan aidosti, mutta se kokemus on päänsisäinen juttu eikä sillä ole mitään tarvetta. Ja edelleen kokemus on täysin mielivaltainen käsite joka voi olla ihan mitä tahansa, mukaan lukien leivänpaahdin ja taisteluhelikopteri ja juuri tästä syysä sillä ei ole mitään arvoa.
 
Niin siis mihin tarvitaan sitä koettua sukupuolta?
Noin lääkärikäyntien ulkopuolella, niin mihin oikeastaan tarvitaan merkintää sukupuolesta ylipäänsä- oli se sitten jotainsiltäväliltä tai muuta tämän ulkopuolelta?
Urheilukilpailuihin, mutta nyt se kikkeli-pimpsa minkä perusteella lääkäri määräs, ei kelpaakkaan. Muuten noin aika harvassa tilanteet missä se merkitsisi.
 
Jos jossain , vaikka syntymän yhteydessä henkilölle määritellään sukupuoli, nainen tai mies, ei edes sitä kolmatta vaihtoehtoa. Jos se merkintä käytetää juridisen, terveys, sosiaalisen, identiteetti , tilasto sukupuolen tietona, niin se voi olla oikein, mutta me tiedetään että on epätarkka.

Jos henkilöstä on tarkempi sukupuolimerkintä, niin siellä missä tarvitaan sukupuolitietoa niin se olisi entistä useammin tontilla. Vähentää virheitä.

Toisesta suunnasta jos tuotetaan palveluita, säädöksiä, rajoituksia, etuuksia jotka kohdennettu sukupuoleen, niin se kohdistuu paremmin, oikein jos se sukupuoli on moninaisemmin merkattu. (palveluihin, mm terveyspalvelut)

Et edelleenkään kerro mitään mistään ongelmasta. Kerrot vaan että on merkintä jossain, mutta et sanallakaan kerro, että mitä ongelmaa siitä olisi kyseiselle henkilölle.
 
Mitä ongelmaa et ymmärrä ?

Esim, on tietokanta mihin merkataan lapsen syntyessä sukupuoli, siihen voidaan merkata vain mies tai nainen (poika tai tyttö) joko tai. Tätä tietokantaa käytetään sitten juridisen sukuolen määrittelyyn, tätä tietokantaa käytetään bilogisen sukupuolen määrittelyyn, tätätietokantaa käytetään sosiaalisen, identiteetin jne määrittelyyn

Jos yksilön sukupuoli ei ole joko tai, on joku muu, epäselvä. Tietokantaan laitetaan että nainen. Yksilö on sitten nainen lähes kaikkialla mitkä pohjaa tuohon tietokantaan.

Jos hänen sosiaalinen sukuoli on mies, identtiteetti mies, niin Suomessa suomen kielessä se ei ole niin iso juttu, mutta mieti muita kieliä. Samoin terveydenhuoltoon jos valuu hänen sukupuoli naisena, niin se johtaa järjestäin hänen kohtelun naisena, ei erotu että onkin joku muu. Tilastoissa on nainen, ei joku muu, ei mies. Kaikessa mistä sukupuoli data kaivetaan tuosta tietokannasta niin häntä kohdellaan naisena.

Suomessa juridisen sukupuolen merkitystä on toki vähäinen, mutta ei merkityksetön (esim tietyt velvollisuudet), mutta jos se sitten valuu myös passiin niin ulkomailla sillä voi olla isomerkitys onko sukupuoli passissa mies vain nainen.

Jos hän urheilee, ja menestyy siinä, niin jos lajissa on sukupuoli rooleja tai erisarjoja, niin se nopeasti valuu myös sinne.

Jos taasen on vahasti sukupuoleton, niin ehkä vähemmän merkitystä varsinkin Suomessa, ehkä osa haluaa nimenomaan jommankumman yhtenevästi. no silti jää kohti missä ihan puhdas joko tai ei riitä.
 
Mitä ihmettä oikein sekoilet. Jos naisella on merkintä että on nainen, niin mitä väliä sillä on, jos nainen kuvittelee olevansa mies? Se nainen on silti oikea sukupuoli. Et edelleenkään osaa kertoa, että mitä ongelmaa siitä on tälle naiselle, vaikka sitten hänen sosiaalinen sukupuoli olisikin mies, eli siis kuvittelee olevansa mies? Ei mitään ongelmaa. Tuntuu ettet nyt edes itse tiedä mikä se ongelma on, jonka kuvittelet tässä olevan.
 
Niin siis mihin tarvitaan sitä koettua sukupuolta? Biologiselle on perusteet ja sitä tarvitaan aidosti, mutta se kokemus on päänsisäinen juttu eikä sillä ole mitään tarvetta. Ja edelleen kokemus on täysin mielivaltainen käsite joka voi olla ihan mitä tahansa, mukaan lukien leivänpaahdin ja taisteluhelikopteri ja juuri tästä syysä sillä ei ole mitään arvoa.

Jos yksilö ei koe itse olevansa mitään sukupuolta niin voi olla vaikea ymmärtää että moni kokee enemmän tai vähemmän vahvasti. Jopa ihan menee vaatekauppaan/osastolla missä on omalle sukupuolelle suunnattuja pukeutumisjuttuja.

Muissa kielissä se sukupuoli näkyy hyvin vahvasti, jos itselle ihan sama puhutellaanko naisena, vai miehenä, niin ok, mutta monelle sillä on merkitystä.
 
Mitä ihmettä oikein sekoilet. Jos naisella on merkintä että on nainen, niin mitä väliä sillä on, jos nainen kuvittelee olevansa mies? Se nainen on silti oikea sukupuoli. Et edelleenkään osaa kertoa, että mitä ongelmaa siitä on tälle naiselle, vaikka sitten hänen sosiaalinen sukupuoli olisikin mies, eli siis kuvittelee olevansa mies? Ei mitään ongelmaa. Tuntuu ettet nyt edes itse tiedä mikä se ongelma on, jonka kuvittelet tässä olevan.

Jos nyt on joku sukupuoli-identtiteetti suht tyyppi esimerkki sukupuolestaan muutenkin , niin sitä voi miettä jos siina tietokantaan olisi pistetty naisen sijaan mies,( tai miehen sijaan nainen). ja sukupuoleen liittyvä asiat olisi sitten sen mukaan. (siis kohtelu, velvoitteet, asiointi jne)

Osalla voi se sukupuoliasia olla ihan merkityksen, on lähinnä sukupuoleton, jos ei itse hetkauta, ja urheiluakaan ei harrasta, ja jos nainen papereissa, niin armejakin oma valinta. sinkkuna elelää ja sosiaalista elämää välttelee. Positissa voi tulla jotain kutsuja seulontaan, sitä sitten vain jättää menemättä, ja oikeisiin meneminen voi olla vaikeaa.

Se nainen on silti oikea sukupuoli.
Ja se nyt ymmärtää että eri asioissa tilanteissa voi olla nainen oikein, mutta ei välttämättä kaikssa tilanteissa ja voi olla myös tarpeellinen tieto että ei ole yksiselitteinen.
 
Mitään sukupuoli-identiteettiä ei voi olla olemassa, sillä kukaan ihminen ei voi kokea olevansa mies tai nainen, sillä kenelläkään ei ole mitään vertailupohjaa siihen, että voisi kokemansa perusteella todeta olevansa jompaa kumpaa. Jokaisella on vain kokemus siitä, millaista on olla oma itsensä. Näin ollen kenellekään ei voi tulla mitään tuntemusta siitä, että kokisi olevansa jotain sukupuolta. Kaikki ajatukset siitä, että edes voisi olla jotain muuta sukupuolta kuin mitä oikeasti on, on ympäristön aiheuttamaa.
Kyselin kerran transnaiselta miten sukupuoli tunnetaan ja hän alkoi kysellä "entä jos haluaisit pukeutua mekkoon?" ja kaikki loputkin kysymykset jatkoi samaa linjaa. Silloin tajusin, ettei hekään taida kokea sukupuolta mitenkään, mutta määrittelevät sen stereotypioiden kautta. Sen jälkeen sama logiikka paistanut silmään jatkuvasti, "en tykkää perinteisistä feminiisisistä asioista, joten olen muunsukupuolinen!" jne.
 
Se on juuri näin. Ja tuollaisen ideologian tuputtaminen lapsille on vaarallista.
 
Jos nyt on joku sukupuoli-identtiteetti suht tyyppi esimerkki sukupuolestaan muutenkin , niin sitä voi miettä jos siina tietokantaan olisi pistetty naisen sijaan mies,( tai miehen sijaan nainen). ja sukupuoleen liittyvä asiat olisi sitten sen mukaan. (siis kohtelu, velvoitteet, asiointi jne)

Osalla voi se sukupuoliasia olla ihan merkityksen, on lähinnä sukupuoleton, jos ei itse hetkauta, ja urheiluakaan ei harrasta, ja jos nainen papereissa, niin armejakin oma valinta. sinkkuna elelää ja sosiaalista elämää välttelee. Positissa voi tulla jotain kutsuja seulontaan, sitä sitten vain jättää menemättä, ja oikeisiin meneminen voi olla vaikeaa.

Ehkä parempi lopettaa. Et edelleenkään kerro mikä se ongelma on. Selität vain jotain sukupuolista ja merkinnöistä ja sanot tuollaista "sitä voi miettiä...", mutta et sanallakaan avaa mikä se varsinainen ongelma on.

Ja kun puhut noista seulonnoista, niin nimenomaan jos sukupuolimerkintöjä alettaisiin tekemään sen koetun/kuvitellun sukupuolen mukaan, niin noita virheitä tulisi, jos esim. mies on vaihtanut itsensä naiseksi, niin hänelle tulisi turhaan jotain naisiin liittyviä seulontakutsuja, jne. Ja nimenomaan kun se sukupuolimerkintä pidetään todellisena, biologian mukaisena, niin näitä virheitä ei tule. Eli olet nyt erehtynyt jostain ja kuvittelet jonkun ongelman jota ei ole.
 
Päinvastoin, jos merkintä mahdollistaa tarkemman, moninaisen , niin perustaessa ei tarvi arpoa jompaa kumpaa, vaan jo lähdössä tarkempi, terveys tilastointia, seulontaa varten vähemmän virheitä. Identiteetti jos merkattu, niin siinäkin tapauksessa virheet vähäisempiä.

Verrattuna siihen että on vain kaksi vaihtoehtoa nainen tai mies.

Tuossa moninaisessa rekisteri mallissa joku sukupuoli identiteetti juttu ei olisi mikään järjestelmä ongelma, suurin osa olisi nainen tai mies, identiteetti vaativat palvelut, tilanteet saisi sen tiedon. Yksilö jonka sukupuoli ei ole ollut selkeä, kulkisi järjestelmissä selkeämmin, vs että joko tai. jos biologinen määritelmä tarkentuu, niin sekin menisi helpommin ilman että juridinen, sosiaalista tarvitsee muuttaa.

Urheilun puolelta aina välill pomsahtaa julkisuuteen yksittäisi tapauksia missä yksilön sukupuoli voi lajin rajausten mukaan olla joku muu kuin ykslön muu juridinen, yksilön syntymän jälkeen arvottu, yksilön identiteetti.
 
Päinvastoin, jos merkintä mahdollistaa tarkemman, moninaisen , niin perustaessa ei tarvi arpoa jompaa kumpaa, vaan jo lähdössä tarkempi, terveys tilastointia, seulontaa varten vähemmän virheitä. Identiteetti jos merkattu, niin siinäkin tapauksessa virheet vähäisempiä.

Verrattuna siihen että on vain kaksi vaihtoehtoa nainen tai mies.

Sinulla on aika kehno käsitys terveydenhuollosta. Luuletko että noihin asioihin vaikuttaa sukupuolimerkintä yhtään mitään? Tuollaiselle henkilölle, jolla on jokin kehityshäiriö, on siellä terveydenhuollon järjestelmissä kaikki tiedot syötettynä valmiiksi, eli ei niitä tarvitse minkään sukupuolimerkinnän perusteella alkaa arpomaan. Eihän tuossa muutenkaan olisi mitään järkeä, että sukupuolimerkintää tuollaiseen käytettäisiin. Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi tuollaista?
 
Tietoni ovat vajavaiset, mutta en kyseenalaistamatta nieli sitä että terveydenhuollossa on kaikista tarkemmat sukupuolitilastoinnit merkinnät syötetty valmiiksi.

Eli eri järjestelmissä on sitten erilaiset sukupuolimerkinnät.

Oletko ihan varma että kansallisesti (Suomessa) on noin. En sitä kiistä etteikö hoidossa ilmmenneistä asoista olisi merkintää, jossain paperissa.
 
Ei ne ole mitään sukupuolimerkintöjä. Vaan jos on esim. ihminen joka on intersukupuolinen, niin ne tiedot tämän terveydentilasta syötetään järjestelmään heti syntymän jälkeen ja siellä ne pysyvät. Eli ei niitä terveydenhuollossa tarvittavia tietoja mistään sukupuolimerkinnästä katsota.

Ja muutenkin jokainen intersukupuolinenkin on yksilö, eli vaikka olisi sellainen sukupuolimerkintä kuin intersukupuolinen, niin ei se merkintä kertoisi terveydenhuollon ammattilaisille yhtään mitään, vaan joka tapauksessa pitäisi katsoa mitä sinne järjestelmään on kyseisestä henkilöstä kirjattu.

Olet aika paljon nyt tähänkin ketjuun kirjoitellut tekstiä, joka pohjautuu ihan vain omiin virheellisiin käsityksiisi, mutta silti sinulla on vahva mielipide asiasta, vaikka nyt myönsit itsekin ettet siitä edes tiedä mitään.
 
Ei ne ole mitään sukupuolimerkintöjä. Vaan jos on esim. ihminen joka on intersukupuolinen, niin ne tiedot tämän terveydentilasta syötetään järjestelmään heti syntymän jälkeen ja siellä ne pysyvät. Eli ei niitä terveydenhuollossa tarvittavia tietoja mistään sukupuolimerkinnästä katsota.

Nyt ilmeisesti puhut Suomesta , niin mistä vuodesta lähtien on merkitty heti syntymästä. Ja eikö se voisi olla ihan siellä "perustietokannassakin".

Ja muutenkin jokainen intersukupuolinenkin on yksilö, eli vaikka olisi sellainen sukupuolimerkintä kuin intersukupuolinen, niin ei se merkintä kertoisi terveydenhuollon ammattilaisille yhtään mitään, vaan joka tapauksessa pitäisi katsoa mitä sinne järjestelmään on kyseisestä henkilöstä kirjattu.

No kertoohan se paljon enemmän kuin pelkkä mies tai nainen, jos yrität sanoa että nyt siellä terveystietokannassa on paljon tarkemmn jaoteltu, niin tarkasta saa aina otettu epätarkemman, esim mies, nainen, muu.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
310 368
Viestejä
5 263 740
Jäsenet
83 804
Uusin jäsen
vonhande

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom