F1 2020 - Itävallan GP

Liittynyt
22.07.2017
Viestejä
671
Ja en yhtään ihmettelisi, jos kisoissa tuomarit rupeis katsomaan Lewistä sormien läpi, rasismisyyttelyn pelossa.
Sitä on katsottu sormien läpi jo vuosia. Parhaana esimerkkinä se kun se oikaisi jossain kisassa yhden mutkan ohi nurmikon kautta, saaden huomattavaa etua oikaisustaan, ja kukaan ei uskaltanut inahtaakaan tai muuten olisi ollut Adolf Hitler.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
303
Toisaalta eka kierros hylättiin, koska ajoi mutkan liian leveästi. Lewis väisti siis aika katastroofin, olisi jäänyt ilman aikaa jos olisi saanut penalttia toisestakin kierroksesta.

EDIT: Tai olisi tainnut rangaistuksena tulla kolmen sijan pudotus.
Kiitos tarkennuksesta. Ensimmäinen kierros tosiaan hylättiin asiaankuuluvasti. Kumma vain etteivät radan sensorit poimineet leveäksi menoa heti kättelyssä. Ja keltaisten lippujen huomiotta jättämisestä olisi oletettavasti tullut tuo 3 ruudun lähtöruuturangaistus, mutta kierros olisi jäänyt voimaan.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
525
Onko ne sensorit ihan kohdallaan kun tuo Hamiltonilta hylätty kierros oli vasta kahdeksas hylätty kierros koko viikonloppuna. :think:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
540
Siis, onhan siellä sentäs jotkin sensorit jos jopa Hamiltonin kierros kerran hylätään?

Mielenkiinnolla odotan huomista kisaseurantaa tällä foorumilla...

- millainen on lähtö?

- varikkokäynnit ja renkaiden kanssa pelailu tiimin sisällä

- saako Valtteri oikeasti voittaa mikäli johtaa kisaa?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
110
McLarenin mukaan oli muuten tallin paras aika-ajo kuuteen vuoteen.
Fernando Alonso sanoi:
Now we can fight!
Ellei mersulla sula renkaat alta huomenna niin vaikea on Verstappenin heitä haastaa, ellei Red Bullin kisavauhti ole maagista. Keskikastin kilpailusta voi kuitenkin odottaa tosi jännittävää, kivasti on pakka sekaisin ja nyt Ferrari on pudonnut samalle tasolle, eipä olisi uskonut tällaista romahdusta vaikka viitteitä suorituskyvyn heikkenemisestä nähtiin jo viime kauden loppupuolella. Ja jos kyseessä tosiaankin on moottorista johtuva heikkous niin tällaista eroa ei kiritä tämän kauden aikana kiinni. Nyt on isot odotukset laitettu Unkarin GP:n oletettuun isoon päivityspakettiin mutta mitään takeita suorituskyvyn parannuksesta ei vielä ole, joten voi hyvinkin olla että Ferrarilta on luvassa täydellinen rapakausi jonka myötä päitä tulee heilumaan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 363
Ellei mersulla sula renkaat alta huomenna niin vaikea on Verstappenin heitä haastaa, ellei Red Bullin kisavauhti ole maagista.
Verstappenin toivo lienee päästä lähtökahinoissa ohi ja saada mersut takana tappelemaan keskenään tai sitten pelata varikkokäyntien kanssa peliä jollain medium renkaita suosivalla taktiikalla. Toisaalta Verstappen on suunnilleen se ainoa kuski, jolta voi suorituksen puolesta aidosti odottaa lähes mitä tahansa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 171
Startti tulee olemaan Bottakselle haastava, tuo pitkä suora ensimmäisen mutkan jälkeen tarjoaa mainion imusta ohi mahdollisuuden Hamiltonille; on se ennenkin tällä radalla nähty.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 363
Startti tulee olemaan Bottakselle haastava, tuo pitkä suora ensimmäisen mutkan jälkeen tarjoaa mainion imusta ohi mahdollisuuden Hamiltonille; on se ennenkin tällä radalla nähty.
Totta. Toisaalta se tarjoaa myös vastaavan mahdollisuuden Verstappenille Hamiltonista. Tai Bottaksesta. Tai sitten Kimi saa megaimun kaikista edellä ajavista ja ampaisee suoraan kärkeen.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 031
Täytyy toivoa, että Valtteri on kehittynyt renkaiden hallinnassa lämpöisellä kelillä, muuten voi tulla kylmää kyytiä.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
842
Ai se sai sittenkin sen! Eilen vielä katsottiin läpi sormien.... No Bottaksen osakkeet nousi just 200%
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 363
Hamiltonille 3 ruudun lähtöruuturangaistus keltaisten valojen huomiotta jättämisestä.
Red Bull vetäisi näköjään toisen protestin, nyt koskien keltaisten valojen huomiotta jättämistä, jonka seurauksena tämä rangaistus. Red Bull esitti uutta kuvamatskua protestin tueksi ja se näytti tehoavan.
 
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 180
Bottaksen mahdollisuudet tippu just. Verstappen kiilaa sen pelistä pois sinne meni vedot :(
 

mittari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 152
Tämähän nyt päätettiin että kisasta tulis vähän jännempi kun Hamilton joutuu ohittelee. Eilen ei mitään rangaistusta ollut tulossa
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
813
Ai että tämä tietää hyvää Valtterille! Norris nousee myös ruutuun 3. :cool: Hype is real.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
842
Bottas saa taistella Verstappenin kanssa kunnolla tänään. Parhaassa tapauksessa ajavat yhteen ensimmäisessä mutkassa ja game over
 

Rensu

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
741
Bottakselle koko kisan osalta hyvä juttu tuo rangaistus, Hamilton ei pääse ekassa mutkassa kokeileen ohitusta. Mutta se että pääseekö ekan mutkan ehjänä läpi onkin sitten eri juttu... Verstappenin kovemmat renkaat tosin voi antaa Bottakselle edun.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
614
Verstappen kilkkaa Bottaksen ensimmäisessä mutkassa ja Hamilton kruisailee voittoon:hmm:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
652
Eiköhän bottas ota hyvän lähdön ja painele karkuun. Mielenkiintoista nähdä miten nopiaa Hamilton pääsee nousemaan maxin kantaan ja ohi.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 605
Bottas saa taistella Verstappenin kanssa kunnolla tänään. Parhaassa tapauksessa ajavat yhteen ensimmäisessä mutkassa ja game over
Näinhän siinä käy. Verstappen pakoittaa Valtterin hiekalle ja se on siinä. Hamilton ajaa voittoon.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 365
noh vitutukseen tää sunnuntai kuiteskin kääntyy ja korvakoru siellä kiittelee mahtavaa yleisöä.
 

dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Hämiksellä voi olla ahdasta ekaan mutkaan mennessä. Ympärillä on porukkaa, jotka ei mestaruudesta taistele niin riskiä voi ottaa hieman enemmän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
259
Hamilton voittaa tänään helposti koska on varmaan raivoissaan kahdesta asiasta. Siitä, että jäi taas valheesta kiinni, tuli rankkua ja red bullin protesti. Siihen päälle max ei polvistu ja alistu hamiltonin yksinoikeudella F1:ssä omimaansa rasistisuuden vastaiseen rintamaan. Mutta kuten muutkin kuskit ovat sanoneet he tukevat ajatusta ja ovat samaa mieltä, mutta eivät halua, että joku yksittäinen taho omii idean itselleen (tarkoittavat sillä hamiltonia).
 

mittari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 152
Tai sitten Bottas voittaa näytöstyyliin, lehdet alkaa hehkuttaa uutta maailmanmestaria. Puolessa välissä kautta taso laskee kuin lehmän häntä. Kuulostaako kaudelta 2019;)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
652
Tai sitten Bottas voittaa näytöstyyliin, lehdet alkaa hehkuttaa uutta maailmanmestaria. Puolessa välissä kautta taso laskee kuin lehmän häntä. Kuulostaako kaudelta 2019;)
Onneksi kausi on lyhyt, niin ei ehdi taso laskea
Elikkäs vale voittaa mestaruuden ylivoimaisesti.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 605
Mahtaa Suomen armeijassa näinä aikoina lentää blm -läppiä tuosta korkeasta polviasennosta. :D
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
199
Mutta kuten muutkin kuskit ovat sanoneet he tukevat ajatusta ja ovat samaa mieltä, mutta eivät halua, että joku yksittäinen taho omii idean itselleen (tarkoittavat sillä hamiltonia).
Tarkoittavat sillä radikalisoitunutta BLM-liikettä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 963
Pitäähän se mannekiinin näyttää hyvältä kuvissa/TV:ssä. Maski pois hetkeksi, että saadaan hyvät kuvat :lol: En tiedä oliko muillakin maski pois kun avasin kuvan "oikealla" hetkellä.

E: Oli siellä Vettel myös ilman maskia.
 
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 180
Millä järjellä Verstappi otti mediumit mutta kävi meille B painaa kauaks karkuun :)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 517
Viestejä
4 193 771
Jäsenet
70 746
Uusin jäsen
vateezz

Hinta.fi

Ylös Bottom