EVGA: New Worldin beetassa hajonneiden GeForce RTX 3090 -näytönohjainten vika löytyi juotosten laadusta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Uutisoimme aiemmin New World -pelin aiheuttamista näytönohjainten hajoamisista. Ongelmat koskivat ennen kaikkea EVGA:ta, mutta myös muiden valmistajien näytönohjaimia tiedetään hajonneen.

Nyt EVGA on kertonut saaneensa tutkintansa päätökseen ja löytänyt ongelmien todellisen syyllisen. Vika ei ollut esimerkiksi Igor’s Labin ehdottamassa tuuletinohjaimessa ja lämpötilasensoreissa, vaan heikkolaatuisissa juotoksissa. Vaikka ongelmat ilmenivät New Worldissa, olivat kortit todellisuudessa joka tapauksessa tikittäviä aikapommeja.

EVGA:n mukaan se sai tutkittavakseen kaksitoista GeForce RTX 3090 -näytönohjainta, jotka olivat hajonneet pelatessa New Worldin beetaversiota. Yhtiön mukaan kaikki heidän tutkimansa kortit olivat aikaisen pään tuotantoeristä ja röntgenkuvien perusteella näytönohjainten MOSFETtien juotokset on tehty hutiloiden. EVGA:n mukaan se arvioi ongelman koskevan alle yhtä prosenttia myydyistä RTX 3090 -näytönohjaimistaan.

EVGA:n edustajan mukaan tuuletinohjaimen epäilylle oli sinänsä perusteita, mutta ne eivät liittyneet todellisuudessa korttien hajoamiseen. Yhtiön mukaan oudosti käyttäytyvän tuuletinohjaimen selitys on näytönohjaimen datan lukemiseen käytettävän i2c-väylän kohinassa, jonka vuoksi kolmansien osapuolten sovellukset raportoivat epärealistia lukemia esimerkiksi tuuletinten nopeudesta.

EVGA:n mukaan sen oma Precision X1 -työkalu osaa suodattaa väylän kohinat ja näyttää oikeita lukuja jo valmiiksi, mutta yhtiö on julkaissut myös mikrokoodipäivityksen, jonka avulla myös päivitetyt versiot kolmansien osapuolten sovelluksista osaavat näyttää oikeat lukemat. Mikrokoodipäivityksen tarpeen voi tarkistaa asentamalla EVGA Precision X1 -sovelluksen, joka tarkistaa ja tarjoaa sen päivitysmahdollisuutta.

Lähde: PCWorld

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 259
Eli yhdellä prosentilla on edelleen tikittävä aikapommi Ewga GeForce RTX 3090:ää.

Mitähän aikovat noille tehdä? Takuuaikana varmaan saa uuden kortin ja muu saava kärsiä nahoissaan, jos kortti ei hajoa takuuaikana.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Eli yhdellä prosentilla on edelleen tikittävä aikapommi Ewga GeForce RTX 3090:ää.

Mitähän aikovat noille tehdä? Takuuaikana varmaan saa uuden kortin ja muu saava kärsiä nahoissaan, jos kortti ei hajoa takuuaikana.
Miten niitä voi olla yhdellä prosentilla, jos alun perin niitä on ollut selvästi alle yksi prosentti myydyistä ja ainakin osa niistä on jo hajonnut?
 

tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 259
Miten niitä voi olla yhdellä prosentilla, jos alun perin niitä on ollut selvästi alle yksi prosentti myydyistä ja ainakin osa niistä on jo hajonnut?
"arviolta alle yksi prosentti", "mutta myös muiden valmistajien näytönohjaimissa."

Ilmoita sitten oma näkemyksesi lukumäärästä, jos tuntuu että sinulla tarkempi kuva hajoavista näytönohjaimista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Jaska 2 senttiä tehnyt jatkoa tälle New World ja näytönohjaimet kuolee jutulle. Tai yrittää puolustella EVGA:ta. :hmm:
 

Timanttia

Köyhä
Liittynyt
16.02.2021
Viestejä
275
Ainakin mitä Reddittiä selaillut niin on ihmiset ilmoitellut melkeinpä kaikista 3000-sarjalaisista (poislukien 3060 en ole nähnyt) sekä kaverilla 1070 tehnyt tuota että blackscreen, tuulettimet 100% ja kone ei meinaa käynnistyä. Pari kertaa noin kävi eikä ole uskaltanut uudestaan avata peliä. Itsellä taas ollut RX 6900 XT ongelma että kortti ei kyseisessä pelissä suostu boostaamaan jostain syystä.
 

Leopardi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 620
Ainakin mitä Reddittiä selaillut niin on ihmiset ilmoitellut melkeinpä kaikista 3000-sarjalaisista (poislukien 3060 en ole nähnyt) sekä kaverilla 1070 tehnyt tuota että blackscreen, tuulettimet 100% ja kone ei meinaa käynnistyä. Pari kertaa noin kävi eikä ole uskaltanut uudestaan avata peliä. Itsellä taas ollut RX 6900 XT ongelma että kortti ei kyseisessä pelissä suostu boostaamaan jostain syystä.
Voisi luulla että liittyy siihen kuinka powerisuositukset on 750W vaikka piikit vaatisi yli 1000W powereita
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Hmm eli New Worldilla vois tesmii kokoonpanon rasituksensietokykyä. Voiskin kokeilla tässä joku päivä!
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Kontekstiksi voidaan todeta että eilen New World on toistaiseksi joka päivä tehnyt uuden yhtäaikaisten pelaajien piikkiennätyksen steamissa, eilen illalla kympin aikaan oli 913k pelaajalla peli käynnissä. Koska serverit on (tarkoituksella) pienehköllä kapasiteetilla (perusmäärä on 2k mutta joillain servereillä sitä on kasvatettu) niin osa porukasta idlailee pitkiäkin aikoja siellä pahamaineisessa valikkoruudussa odottelemassa jononumeron pienenemistä.

Tuosta luvusta voi sitten kertoa sopivalla kertoimella että paljon peliä on myyty noin kaikkiaan kun kaikki ei tietysti samaan aikaan ole pelaamassa. Ollaan konservatiivisia ja sanotaan että pari miljoonaa kopiota maailmalla.

Siihen jos peilaa toistaiseksi tiedossa olevat raportit kuolleista (tai edes temppuilevista) korteista niin en tiedä riittääkö promilletkaan tarkkuudeksi vai joutuuko niitäkin jakamaan pienemmäksi ilmaisemaan osuutta siitä laitemäärästä jolla peliä on ajettu.

Jotain ilmeisesti peli tekee erilailla kuin muut (kohtuu raskas peli taitaa olla kyseessä), mutta jos se oikeasti onnistuisi syömään muuten virheettömiä kortteja rikki niin kyllä tässä olisi jo melkoinen hulabaloo käynnissä kun sadat tuhannet GPU:t olisi kuollut. Toistaiseksi vaikuttaa siis enemmän siltä että uusissa korteissa on (odotetusti?) maanantaikappaleita ja niistä nyt vaan herkästi sitten huudellaan joka puolella EVGA:n kämmin jälkeen.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 146
Prosentti noista luvuistahan olisi se 9000 korttia, joka ei vikaantumismääränä mitenkään poikkeuksellinen edes olisi.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Tämä huutelu siitä, että New World tappaa GPU kortteja johtuu siitä, että ihmiset eivät ymmärrä korrelaation ja kausaliteetin eroa. Todellisuudessa se New World ei tapa kortteja sen enempää kuin jäätelön syönti hukuttaa ihmisiä kesällä. Jäätelönsyönnin kieltäminen ei lopeta hukkumiskuolemia sen enempää kuin New World kieltäminen lopettaa viallisten korttien hajoamisen pian ostamisen jälkeen.

Se, että viallisia kortteja hajoaa New World pelatessa johtuu siitä, että se on niin suosittu peli tällähetkellä, että moni viallisen kortin omaava pelaa juuri sitä tällä hetkellä jolloin hajoaminen sattuu sen parissa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 302
Viestejä
4 156 817
Jäsenet
70 406
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom