• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Euroryhmän 1540 mrd kriisipaketti ja Suomen maksutaakka

Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
1 022
Ei mennyt persujen "ovela" suunnitelma yrittää venyttää keskustelua elpymispakeista ihan putkeen. Keskustelevat nyt sitten keskenään vaikka maailman loppuun asti tästä paketista tämän upean viivätys taktiikkansa takia, varsinaisia neroja. :)

"Pääministeripuolue SDP iski keskiviikkona alkuillasta taktisen ässän eduskunnan väittelyssä EU:n elpymispaketista.

Pohjanmaalainen Kim Berg esitti asian panemista pöydälle eli lykkäämistä erikseen päätettävään täysistuntoon.

Eduskunnan työjärjestyksen mukaan jokin asia on mahdollista niin sanotusti pöydätä kertaalleen.

Berg esitti, että elpymispaketti laitettaisiin pöydälle ja sen käsittelyä jatkettaisiin lyhyen tauon jälkeen uudessa täysistunnossa.

Perussuomalaiset esitti, että pöydälle jättäminen olisi tehty 21. toukokuuta asti. "

Sebukin on ruvennut kunnon papukaijaksi ja kerennyt jo kuusi kertaa käyttää puheenvuoroa missä toistaa aina uudelleen ja uudelleen itseänsä. Seuraavaksi Halla-aho varmaan kääntää työmies Putkosen kaikki kirjoitukset elpymispakeista kirkkoslaaviksi, että ei vain lopu teksit kesken ja sirkus voi jatkua koko yön. Harmillista, vain että nähtävästi ketään ei kiinnosta tämä heidän show.

Viimeksi muokattu:

latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 039
Tuon paketin puolesta puhuttiin (Kai Mykkänen) lähinnä turvallisuus yms. seikoista, jolloin EU näyttää olevan yhtenäisempi Venäjän ja Kiinan silmissä. Rahallisesti toki täys vedätys.

Pitääkö muuten paikkansa meemi elpymispaketista jossa mainittu mm. että Unkari saa 7MRD, poistaa verotuksen alle 25v, Italia saa 173MRD, korottaa lapsilisät 250€/kk aina 21 ikään saakka, Espanja saa 140MRD ja aloittaa 4 päiväisen työviikon kokeilun? Nuo euromäärät varmaan kasvaneet. Mutta jos tuossa nyt mitään perää on niin eiköhän tuo riitä jo siihen että heittää elpymispaketin mereen Suomen osin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Itse paketti ei ole Suomen kannalta ongelmaton, mutta paketti on joka tapauksessa neuvoteltu. Käsittääkseni Suomi on nyt ainut maa, joka käytännössä voisi kaataa paketin.
Paketin kaataminen ei ole siksi järkevää, että se luo liikaa epävarmuutta, hidastaisi EU maiden elpymistä ja vaarantaa kilpailukyvyn. Tilanteessa jossa muut maat ovat hyväksyneet/hyväksyvät neuvotellun paketin, tuskin katsovat tilannetta hyvällä.

Muu maailma on jo menossa vauhdilla ylöspäin. Onneksi kovaa vauhtia elpyvä USA läikkyy myös EU:n alueelle asti.
Oliko paketti onnistunut neuvottelun tulos vai olisiko Suomen pitänyt liittyä nuukaan nelikkoon ja vaatia muiden pohjoismaiden rinnalla enemmän? Suomi ei käsittääkseni ole ainoa maa, joka voi kaataa paketin, vaan siellä on vielä niukkoja maita, kuten mm. Itävalta ja Alankomaat jäljellä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Ei mennyt persujen "ovela" suunnitelma yrittää venyttää keskustelua elpymispakeista ihan putkeen. Keskustelevat nyt sitten keskenään koko yön tästä paketista tämän upean viivätys taktiikkansa takia, varsinaisia neroja. :)
Onnistuivat sen verran venyttämään keskustelua, että saivat ihan pääministerinkin paikalle osallistumaan keskusteluun. No siitä heille maksetaan ja se heille suotakoon, demokratiaa nääs.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Eija-Korhola sanoo viisaita sanoja Ivan Puopolon haastattelussa.

Korhola jatkaa puolueensa kritisointia elvytyspakettiin liittyen. Kokoomuksen ongelma on se, että sille EU-myöteisyys kategorisesti tarkoittaa kaiken EU:n ehdottaman hyväksymistä. Mitään ei saa vastustaa.

Suomi on perinteisesti pystynyt EU:ssa luottamaan "isoihin poikiin" ja heidän tekemiin päätöksiin. Isojen poikien joukossa on ollut Iso-Britannia, joka on yleensä torpannut erilaisia älyttömyyksiä. Nyt Britanniaa ei enää ole, eikä Suomi ole ymmärtänyt tätä muutosta päätöksenteossa.

Korhola arvioi, ettei Suomi välttämättä saisi suurempia seuraamuksia mikäli se kaataisi paketin. Suomi kaataisi paketin vetoamalla olemassa oleviin sopimuksiin, joten jo senkin vuoksi meitä olisi vaikea rankaista. Ehkä Suomen meppien olisi ikävämpi tehdä työtä paketin kaatamisen jälkeen.

Korhola toteaa yllättävästi, että vain pienempi osa Suomen mepeistä puolustaa maan etua. Osa ei puolusta ja osa jopa tekee jatkuvasti työtä Suomen etua vastaan. Vihreiden mepit tekevät systemaattisesti sellaista työtä, jossa Suomen kilpailuetua järjestelmällisesti tuhotaan. Esimerkiksi Suomen suvereniteetti päättää omien metsien käytöstä halutaan viedä. Korhola sanoo, ettei hän tuntisi ikävää, mikäli Suomen meppien työ EU:ssa vaikeutuisi.

Korhola pitää todennäköisenä, että elvytyspaketteihin ja EU:n muuttuneisiin käytäntöihin sitoutumalla Suomi joutuu ennen pitkää alasajamaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion käsitteen.

Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Ja sitten Juhana Vartiainen Puopolon haastattelussa.

Vartiainen väittää, että valtionvarainministeriön elvytyspakettia koskevan mietinnön lausuma "paketin ainutkertaisuudesta" estää nykyistä hallitusta hyväksymästä uutta elvytyspakettia. Tämä mietintö on Vartiaisen mielestä valtava game changer, jonka ansiosta Kokoomus voi äänestää elvytyspaketin puolesta.

Valitettavasti Vartiainen puhuu aivan täydellistä potaskaa. Mietintö ei millään tavalla sido Marinin hallituksen käsiä. Eihän edes perustuslakivaliokunnan kielteinen kanta viime kesänä estänyt Marinin hallitusta, joka historiallisesti käveli perustulakivaliokunnan yli hyväksyessään EU:ssa alustavasti elvytyspaketin.

Miksi Suomen suuri media ei haasta Kokoomusta näistä valtionvarainministeriön mietintöön liittyvistä sontapuheista? Onko todellakin niin, että mikäli vain varauksetta kannattaa EU:ta, voi puhua vaikka mitä paskaa ilman julkista faktantarkastusta?

”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Eija-Korhola sanoo viisaita sanoja
Olen jo pitkän aikaa pitänyt Eija-Riitta Korholaa suoraselkäisesti Suomeen ja sen etuihin järkevästi suhtautuvana naisena joka ei ensisijaisesti ole huolissaan siitä mitä muut meistä ajattelevat. Se että pienempi osa Suomen mepeistä puolustaa maan etua ei tule yllätyksenä asioita seuraaville eikä muutosta ole odotettavissa.
Vihreiden meppien järjestemällisen myyräntyön happamista hedelmistä olemme saanet esimakua ja heidän järjetön päämääränsä on tuhota Suomen kilpailukyky sekä tehtaiden ja valmistuksen siirto halpatuotannon maihin. "Poissa silmistä poissa mielestä"

Myöskin energiatuotanto on vihreiden mielestä parempi olla meidän rajojen ulkopuolella. Omasta mielestäni tuulivoima ja auringosta saatavan energian käyttö ovat vielä pienimuotoista kallista puuhastelua eivätkä ne ole todellinen ratkaisu Suomen leveysasteille.

Suomen metsät tulevat muuttumaan kivoiksi puistoksi jos he pääsevät riittävästi vaikuttamaan asiaan.
Tällä hetkellä puutavarasta on enemmän kysyntää kuin tarjontaa maailmalla tuotannon ollessa vaikeuksissa Keski-Euroopan ja Venäjän puunkorjuuongelmien ja Kanadan metsien laajojen hyönteistuhojen vuoksi. Eikä tilanteeseen ole odotettavissa muutosta tulevaisuudessa.

Haluammeko todella antaa metsiemme kohtalon EU:n päätettäväksi?
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Tuliko jollekin yllätyksenä että aatteen kiima ajaa ohitse suomen edun? Minulle ei tullut. Tiedän kyllä ettei mitään mystistä suomen etua ole olemassa. Mutta näin perussuomalaisena ymmärrän kyllä, että läheisiä ihmisiä ovat samaa kieltä puhuvat ja suurin piirtein läntiset arvot omaavat. Olkootkin he sitten vaikka vihreitä tai sinisiä. Kuhan eivät ole pieniä vihreitä miehiä. Kyllähän se mauri pekkarinen totesi että pahalta vaikuttaa suomen osalta eu:n tulevat metsäkuviot eli saattaa olla että suomen metsät toimivat koko eun hiilinieluna puistona jota ei voisi enää hakata ollenkaan. Suomi varautuu taas puolustamaan talousmetsiä EU:ssa – Mauri Pekkarisen mukaan unionin päättäjät näkevät metsän puistona
 
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
1 022
Siellä persut on läpiyön eduskuntasalissa keskustellut toisilleen ja tämä teatteri jatkuu edelleen :oops:. Ei ole ihan normaalin ihmisen hommaa kyllä tuo. Samat hölinät kerta toisensa jälkeen. Tekevät ihan vain lapsellisuuttaan ja kiusallaan tota, eli täysin kyvyttömiä yhteistyöhön. En usko, että sataa nyt kyllä heidän laariin tämä pelleily, tai no.... Nehän vertaa tätä talvisotaan, joten eiköhän se mene Erkeille ja Pirkoille läpi että heilahda. Naurettavaa touhua vaikka toki heillä oikeus on patsastella siellä salissa, ainut että mihinkään se ei vaikuta, joten täysin puupäistä toimintaa.

Häpeällistä toimintaa kyllä kaikenkaikkiaan, mutta varmistavat nyt tuolla pelleilyllä sen että eivät tule kyllä koskaan istumaan hallituksessa. Kokoomuksessakin varmasti katsotaan että ei saatana mitä pellejä, että näiden kanssako muka pitäisi tehdä yhteistyötä joskus,joo "ihan varmasti". ... Tosin kokoomus kyllä tylyttikin jo persuja oikein kunnolla tuossa euro (EU) ero haaveidensa kanssa, eli se muka "kaveruus" loppui kyllä siihen.

"Keskustelun jatkumisesta piti yön aikana huolen lähinnä oppositiopuolue perussuomalaiset. Puolueella oli salissa koko ajan noin viisi edustajaa, jotka nousivat vuorotellen puhumaan läpi yön. Jonossa oli jatkuvasti viitisentoista puheenvuoroa. Perussuomalaisten puhujarinki vaihtui jonkin verran yön edetessä."

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443
Ja sitten Juhana Vartiainen Puopolon haastattelussa.

Vartiainen väittää, että valtionvarainministeriön elvytyspakettia koskevan mietinnön lausuma "paketin ainutkertaisuudesta" estää nykyistä hallitusta hyväksymästä uutta elvytyspakettia. Tämä mietintö on Vartiaisen mielestä valtava game changer, jonka ansiosta Kokoomus voi äänestää elvytyspaketin puolesta.

Valitettavasti Vartiainen puhuu aivan täydellistä potaskaa. Mietintö ei millään tavalla sido Marinin hallituksen käsiä. Eihän edes perustuslakivaliokunnan kielteinen kanta viime kesänä estänyt Marinin hallitusta, joka historiallisesti käveli perustulakivaliokunnan yli hyväksyessään EU:ssa alustavasti elvytyspaketin.

Miksi Suomen suuri media ei haasta Kokoomusta näistä valtionvarainministeriön mietintöön liittyvistä sontapuheista? Onko todellakin niin, että mikäli vain varauksetta kannattaa EU:ta, voi puhua vaikka mitä paskaa ilman julkista faktantarkastusta?

Kannattaa katsoa Hjalliksenkin video tästä aiheesta ellei ole tullut eteen jo. En laita videota tänne jotta ei tarvitse laiskuuttani referoida, mutta siinä Hjallis kertoo paketin huonot puolet ja miksi oli vastaan.

Loputhan on näitä perässä vedettäviä ketkä äänestää paketin puolesta silkasta pelosta EU:ta kohtaan.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
534
Tuon paketin puolesta puhuttiin (Kai Mykkänen) lähinnä turvallisuus yms. seikoista, jolloin EU näyttää olevan yhtenäisempi Venäjän ja Kiinan silmissä. Rahallisesti toki täys vedätys.

Pitääkö muuten paikkansa meemi elpymispaketista jossa mainittu mm. että Unkari saa 7MRD, poistaa verotuksen alle 25v, Italia saa 173MRD, korottaa lapsilisät 250€/kk aina 21 ikään saakka, Espanja saa 140MRD ja aloittaa 4 päiväisen työviikon kokeilun? Nuo euromäärät varmaan kasvaneet. Mutta jos tuossa nyt mitään perää on niin eiköhän tuo riitä jo siihen että heittää elpymispaketin mereen Suomen osin.

Espanjan neliviikkoisesta työviikosta on uutisoitu suomessakin jo aiemmin. Italian lapsilisistä huomioon sellainen asia, että ne on tulotasoon sidottuja, eikä kaikki saa 250€/kk.
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
1 298
Voitais tehdä kansan äänestys siitä, ketkä haluaa tukea Italian mafiaa, Espanjan nelipäiväistä työviikkoa, matalampaa verotusta, yms. etelän perseilyjä. Sitten sen puolesta äänestäneet vois maksaa itse ne tuet ja laittaa omat lapset takaamaan niitä velkoja, jos sattuu kuolla kupsahtamaan ennen kun lainat on maksettu.

Jos tämä paketti on niin hyvä suomen yrityksille, niin yritykset varmaan riemumielin maksavat Suomen osuuden siitä. Ja jos Suomen yritykset hyötyy, kun maksetaan Italialle ja kumppaneille tukia pari miljardia, niin miksi ei saman tien makseta tuhat miljardia ja hyödytä vielä enemmän.
 
Tai sitten oltaisiin voitu järjestää suoraan keräys tai tehdä maksusitoumus vuosiksi kaikilta halukkailta kansalaisilta ketkä näkevät tämän hyvänä juttuna. Mielenkiinnosta olisi hieno nähdä millainen potti olisi kasassa tällä tyylillä. Oma veikkaus, että ei kovin isoa. Mutta tuo sinunkin ehdotus olisi vallan loistava.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 157
Espanjan neliviikkoisesta työviikosta on uutisoitu suomessakin jo aiemmin. Italian lapsilisistä huomioon sellainen asia, että ne on tulotasoon sidottuja, eikä kaikki saa 250€/kk.

Kuitenkin ihan kiva, että maksetaan lapsilisää vielä 3 vuotta täysi-ikäistymisen jälkeenkin. Suomessahan tuota saa 5 vuotta vähemmän eli ikävuosille 0-16. Ihan käsittämätöntä meininkiä meidän veroilla rahoitetaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Voitais tehdä kansan äänestys siitä, ketkä haluaa tukea Italian mafiaa, Espanjan nelipäiväistä työviikkoa, matalampaa verotusta, yms. etelän perseilyjä. Sitten sen puolesta äänestäneet vois maksaa itse ne tuet ja laittaa omat lapset takaamaan niitä velkoja, jos sattuu kuolla kupsahtamaan ennen kun lainat on maksettu.

Jos tämä paketti on niin hyvä suomen yrityksille, niin yritykset varmaan riemumielin maksavat Suomen osuuden siitä. Ja jos Suomen yritykset hyötyy, kun maksetaan Italialle ja kumppaneille tukia pari miljardia, niin miksi ei saman tien makseta tuhat miljardia ja hyödytä vielä enemmän.
Ei voi järjestää äänestystä koska paketti ei sillä tavalla tulisi koskaan menemään läpi.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 157
Miksi ei menisi? Kyllähän esim Yle ja HS on kovasti kirjoittaneet miten suurin osa Suomalaisista kannattaa tuota pakettia. /s
Kysymyksenasettelu. Kun hyväksyntää haetaan esimerkiksi kysymyksillä "Hyväksyn EU:n elvytyspaketin, koska EU:n koossapysyminen ja yh- tenäisyys on myös Suomen etu " tai "Elvytyspakettia ei pitäisi hyväksyä, vaikka seuraamuksena olisi EU:n toimintakyvyn ja aseman heikentyminen maailman taloudessa", niin kummasti saadaan kannatusta ylös. Vaikka toisaalta tässä esimerkkitutkimuksessa, josta ko. kysymykset ovat (linkki) vain kolmannes on eri mieltä väittämistä "EU:n elvytyspaketti heikentää liiaksi Suomen taloutta" ja "Elvytyspaketti on turhanpäiväinen tulonsiirto etelän EU-maille".
 
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 516
Kyllähän se mauri pekkarinen totesi että pahalta vaikuttaa suomen osalta eu:n tulevat metsäkuviot eli saattaa olla että suomen metsät toimivat koko eun hiilinieluna puistona jota ei voisi enää hakata ollenkaan. Suomi varautuu taas puolustamaan talousmetsiä EU:ssa – Mauri Pekkarisen mukaan unionin päättäjät näkevät metsän puistona
Tämä kuvio on kyllä niin kaksinaamaista roskaa etenkin niiltä länsimailta jotka ovat omassa historiassaan hakanneet kaiken metsänsä ja nauttineet aikanaan siitä seuranneesta valtavasta talouskehityksestä. Samaa moralisointia on havaittavissa Amazonin sademetsien hakkuiden suhteen - mitä helvettiä jonkun Brasilian pitäisi tehdä jos heillä on mahdollisuus kaataa sademetsiä ja siten saada valtiolleen pääomaa.

Niin pitkään kun ei ole globaalia järjestelyä missä muut maat maksavat metsien säilyttämisestä pitäisi valtionpäänmiesten pitää turpansa tukossa sen suhteen mitä kukin maa tekee omilla resursseillaan.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
560
Mitä muutenkin tulee EU sisämarkkinoiden tuomaan etuun, tai siis sanotaanko siinä olevaan pieneen osaan nimeltä kauppaliitto, sulaa hyvin nopeasti ja kaatuu päälle jos EU alkaa toimimaan tukiaisten rahanjakoautomaattina yrityksille. Kuten nämä green deal ym. hypesanat ja muut kauniit kääreet. Tukiaiset nimittäin kerätään veroina yrityksiltä (kuten nyt on tapahtumassa) ja verot kohdistuvat silloin todennäköisesti kannattaviin bisneksiin. Rahaa siis otetaan kannattavasta tuotannosta ja siirretään kannattamattomaan ellei oteta sellaista lapsellista asennetta, että valtiot/EU kohdistaisi rahan jakamisen keskimäärin hyviin bisneksiin. Lisäkisi rahan jako on monesti väärin ajoitettua hallinnollisista viiveistä johtuen ja nytkin nähtävästi työnnetään hupirahaa nousukauteen.

Sosialismi on minusta hyvä asia kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin tasolla, mutta kapitalismiin sovellettuna se tappaa talossa ja puutarhassa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801

Ytimekkäästi ajateltuna enemmänkin yhtenäistää veroja ja asettaa yritykset samalle viivalle. Varmaan väärä paikka keskutella aiheesta.
 
Liittynyt
04.08.2017
Viestejä
732
Elina Valtonen Sarasvuon vieraana
Elina (Lepomäki) tuo esille saman uumoilun/pointin (n. 20 min jälkeen), josta kirjoitin aiemmin itsekin, eli todennäköisesti jos Suomi kieltäytyisi nyt tukipaketista, niin meiltä jäisi vaan saamatta se 2,7mrd, mutta jäisimme kuitenkin paketin maksumieheksi muuta kautta euron jäsenenä.

Ongelma paketissa toki on, että Suomi saa vähemmän kuin moni muu ja lisäksi se, ettei tämä sosialistinen paketti todennäköisesti vie EU:ta hyvään suuntaan, vaan päinvastoin. Suomen kieltäytyminen tässä kohtaa ei tulisi kuitenkaan olemaan kuin hidaste ja sellainen päätös tässä vaiheessa olisi haitaksi erityisesti meille itsellemme ellemme sitten eroaisi täysin eurosta ja pistäisi omaa talouttamme kuntoon. Emme ole valmiita laittamaan talouttamme kuntoon, emmekä eroamaan eurosta, joten kieltäytyminen nyt olisi idioottimaista.

Summa summarum suhtaudun pakettiin hyvin kriittisesti, mutta Suomen ei sitä kannata nyt enää kaataa.
 
Mikäli ymmärsin Valtosen ajatusmaailman oikein, niin hänen mukaansa Italian palatessa liiraan se jättäisi velkansa maksamatta. Italian velkakirjoja ostanut EKP menisi rajusti pakkaselle, minkä seurauksena euro-maiden keskuspankit joutuisivat pääomittamaan EKP:ta. Ja tämä pääomitus yhdistettynä euron arvon tippumiseen sitten näkyisi tavallisen palkansaajan kukkarossa. Valtonen on siinä mielessä oikeassa, että näinhän se menisi jos euro pysyisi Italian lähdön jälkeen pystyssä.

Hyvin todennäköisesti tapahtumaketju ei tule menemään näin, vaan Italian lähtiessä koko euro-järjestelmä purkaantuu. Todennäköisyys tälle on mielestäni +90%.

Moni elvytyspakettia kritisoinut taho on alusta lähtien sanonut kyseessä olevan euron pelastusoperaation ensimmäinen askel, eikä mikään korona-tukipaketti. Italian lähtö aiheuttaa välittömän ja massiivisen pankkikriisin Ranskassa, josta Ranska ei tule selviytymään ilman apua. Eli jäljellä olevat euromaat joutuisivat tukemaan EU:n toisiksi suurinta jäsenmaata ja sen lisäksi vielä pääomittamaan mahtavilla summilla EKP:ta. Tähän päälle vielä Espanja, Portugal ja Kreikka. Mistään ei tule rahat, jotka tähän operaatioon riittää.

Ensimmäinen elvytyspaketti ja EKP:n massiivinen QE ainoastaan siirtää vääjämätöntä eteenpäin. Nyt näyttää siltä, että Suomi sitoo viimeiset velanottovaransa tähän hulluuteen, minkä seurauksena meillä ei tule enää olemaan puskureita kun vääjäämätön tapahtuu.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Lisäisin vielä, että Jari Sarasvuo on näköjään poistanut tube-kanavaltaan Tuomas Malisen haastattelun. Kassandran huuto -saaga alkoi Malisen haastattelulla ja se sai suuren määrän katsojakertoja, mutta nyt se on poistettu. Olisi mielenkiintoista kuulla Sarasvuon kommentit, miksi näin.
 
Yksi skenaario tuo, ja toinen pontti se, ettei tätä tukipakettia tulla hyvinkään todennäköisesti "maksamaan takaisin" esim. keräämällä riittävissä määrin veroja, vaan ratkaisu tulee hyvinkin olemaan sen suuntainen uusi kokeilu, että EKP myöntää ja jättää taseeseensa ikuista nollakorkoista lainaa. Käytännössä tuo olisi sitten euron arvon liudentamista. Itse uskon, että jotain lisä EU-veroja näön vuoksi tulee, mutta EU maiden taloudet on suurimmaksi osaksi aivan liian heikossa hapessa ja velkaantuneita, että näistä veloista rehellisesti selvittäisiin.

Tuli tuossa kuunneltua vähän laajemmin aihetta käsittelevä podi, jossa vieraana tällä hetkellä ehkä kaikkein eniten arvostamani ekonomisti:
The Power of Politicized Credit: Russell Napier
En suosittele suurimmalle osalle ja äänenlaatu podissa kehno, mutta EU:n liittyenkin mielenkiintoisia pointteja:
- Toteaa suoraan, että erot EU-maiden taloustilanteissa on aivan liian suuret, jotta sama rahapolitiikka toimisi jokaisessa maassa
- Skenarioi, että jossain vaiheessa näkemyserot esim. Ranskan ja Saksan välillä kasvaa niin suuriksi, että Ranskan annetaan toimia niin kevyellä rahapolitiikalla kuin se haluaa, mutta käyttöön tulee capital controllit, eli eurot ei saa silloin enää liikkua Ranskasta ulospäin vapaasti. Tällaiset rahaliikenteen rajoituksethan olivat pitkään käytössä Kreikassa. Hyvä kysymys sitten, että onko kyseessä enää yhteisvaluutta, jos rahaliikenne on noin rajoitettua.

Pääpointti jutussa kuitenkin siinä, että Russelin mielestä olemme laajemmin siirtymässä pois ajasta, jossa liikepankit ovat luoneet rahaa siihen, missä rahanluonti siirtyy poliittisille tahoille. Halpaa rahaa tullaan luomaan esim. uusiutuvien tuotantoa varten ja kaikkeen muuhun mitä poliitikot suosii. Tähän liittyen Malinen on tuonut monesti esille Gosbankin Neuvostoliitosta ja kyllähän tässä suunnassa on yhtäläisyyksiä havaittavissa. Neuvostoliitossakin oli erittäin kauniit yhteiskunnalliset tavoitteet ja keskuspankki Gosbank sääteli taloutta. Kuulostaa monelle varmasti hullulle, mutta kovasti näyttää kehitys menevän nyt tähän suuntaan ja vaikkei keskuspankki tule todennäköisesti korvaamaan meillä liikepankkeja kokonaan, niin meillä tulee (Osin on jo tullut) sinne rinnalle toimijaksi uusi "Gosbank" nimeltään EKP.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Miksi ekp ei vaan tee sitä helikopteri rahaa vaan pitää kyykyttää suomalaisia?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
362
Lisäisin vielä, että Jari Sarasvuo on näköjään poistanut tube-kanavaltaan Tuomas Malisen haastattelun. Kassandran huuto -saaga alkoi Malisen haastattelulla ja se sai suuren määrän katsojakertoja, mutta nyt se on poistettu. Olisi mielenkiintoista kuulla Sarasvuon kommentit, miksi näin.
Mielestäni tähän saatiin epäsuorasti vastaus Sarasvuon keskustelussa Elina Valtosen kanssa. Sarasvuo sanoi (kohdasta 52:10 alkaen): "Yksi niistä asioista, jotka on minua henkilökohtaisesti loukannut, niin älyllisesti kuin ihmisenä, tässä viime aikoina, on tämä mölinä tästä Elina Valtosen Bilderberg-kytköksistä. (–––) Tuolla on siis ihan täysipäisten kirjoissa olleita ihmisiä, jotka sanovat, että sut on aivopesty Bilderberg-kokouksessa." (Lihavointi minun.)

Tuomas Malinen nimittäin selitti Heikelä & Koskelo -lähetyksessä muun muassa näin (kohdasta 17:00 alkaen): "Sitten tuli kesä (–––) Elina lähti käymään niin kuin Euroopan kiertueella, tapasi Emmanuel Macronin ja kävi Bilderbergin kokouksessa. Ja sen kesän jälkeen jotain muuttui. Mä en tiedä mitä tapahtui. (–––) Kun mä mietin sitä tilannetta, (–––) niin mä en voi olla miettimättä sitä mahdollisuutta, (–––) että häneen istutettiin siinä joku ajatus."

Samassa lähetyksessä Malinen jutteli muutenkin vähän levottomia: esimerkiksi pohdintaa siitä, että pääministeri Marinin asussa oleva nouseva kurki olisi jonkinlainen salainen viesti (kohdasta 35:00 alkaen).

Kenties Sarasvuo siis päätteli, että Malinen on vähän turhan syvällä kaninkolossa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112

Tästä nousevasta kurjesta oli jo viime vuoden keväällä juttua, että kannattaa seurata ketkä poliitikot sitä missäkin yhteydessä pitää. Tuolloisen teorian mukaan yleisimmin sillä viestitään (kiinan suuntaan?) halusta nousta yhteiskunnallisessa asemassa ja/tai vahvistaa henkilökohtaisesti esitetty lupaus.
 
Liittynyt
13.08.2018
Viestejä
587
Mikäli ymmärsin Valtosen ajatusmaailman oikein, niin hänen mukaansa Italian palatessa liiraan se jättäisi velkansa maksamatta. Italian velkakirjoja ostanut EKP menisi rajusti pakkaselle, minkä seurauksena euro-maiden keskuspankit joutuisivat pääomittamaan EKP:ta. Ja tämä pääomitus yhdistettynä euron arvon tippumiseen sitten näkyisi tavallisen palkansaajan kukkarossa. Valtonen on siinä mielessä oikeassa, että näinhän se menisi jos euro pysyisi Italian lähdön jälkeen pystyssä.

Hyvin todennäköisesti tapahtumaketju ei tule menemään näin, vaan Italian lähtiessä koko euro-järjestelmä purkaantuu. Todennäköisyys tälle on mielestäni +90%.

Moni elvytyspakettia kritisoinut taho on alusta lähtien sanonut kyseessä olevan euron pelastusoperaation ensimmäinen askel, eikä mikään korona-tukipaketti. Italian lähtö aiheuttaa välittömän ja massiivisen pankkikriisin Ranskassa, josta Ranska ei tule selviytymään ilman apua. Eli jäljellä olevat euromaat joutuisivat tukemaan EU:n toisiksi suurinta jäsenmaata ja sen lisäksi vielä pääomittamaan mahtavilla summilla EKP:ta. Tähän päälle vielä Espanja, Portugal ja Kreikka. Mistään ei tule rahat, jotka tähän operaatioon riittää.

Ensimmäinen elvytyspaketti ja EKP:n massiivinen QE ainoastaan siirtää vääjämätöntä eteenpäin. Nyt näyttää siltä, että Suomi sitoo viimeiset velanottovaransa tähän hulluuteen, minkä seurauksena meillä ei tule enää olemaan puskureita kun vääjäämätön tapahtuu.
Kuten myös Malinen on sanonut niin olisi täyttä idiotismia, jos Suomi ei kulissien takana varautuisi Eurosta irtautumiseen tai sen käytännön järjestelyjen valmistautumiseen.

Lopulta kuitenkin on vain ajan kysymys milloin Euro-niminen harjoitus päättyy. Se tulee ennen pitkää päättymään ellei mennä täysivaltaiseen liittovaltioon ja siihen ei suurin osa EU kansalaisista kuitenkaan suostu paitsi jos muutosta tarpeeksi pitkään naamioidaan nykyisen kaltaisilla keinoilla.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Mielestäni tähän saatiin epäsuorasti vastaus Sarasvuon keskustelussa Elina Valtosen kanssa. Sarasvuo sanoi (kohdasta 52:10 alkaen): "Yksi niistä asioista, jotka on minua henkilökohtaisesti loukannut, niin älyllisesti kuin ihmisenä, tässä viime aikoina, on tämä mölinä tästä Elina Valtosen Bilderberg-kytköksistä. (–––) Tuolla on siis ihan täysipäisten kirjoissa olleita ihmisiä, jotka sanovat, että sut on aivopesty Bilderberg-kokouksessa." (Lihavointi minun.)

Tuomas Malinen nimittäin selitti Heikelä & Koskelo -lähetyksessä muun muassa näin (kohdasta 17:00 alkaen): "Sitten tuli kesä (–––) Elina lähti käymään niin kuin Euroopan kiertueella, tapasi Emmanuel Macronin ja kävi Bilderbergin kokouksessa. Ja sen kesän jälkeen jotain muuttui. Mä en tiedä mitä tapahtui. (–––) Kun mä mietin sitä tilannetta, (–––) niin mä en voi olla miettimättä sitä mahdollisuutta, (–––) että häneen istutettiin siinä joku ajatus."

Samassa lähetyksessä Malinen jutteli muutenkin vähän levottomia: esimerkiksi pohdintaa siitä, että pääministeri Marinin asussa oleva nouseva kurki olisi jonkinlainen salainen viesti (kohdasta 35:00 alkaen).

Kenties Sarasvuo siis päätteli, että Malinen on vähän turhan syvällä kaninkolossa.
Tietyssä mielessä ymmärrän Sarasvuota. Tarjoilin itsekin aikoinaan foliota niille, jotka puhuivat Bilderbergin vallasta, yhdestä maailmanvallasta yms.

Sittemmin olen ymmärtänyt, että ekslusiivinen Bilderberg ja hieman laajemmalla kutsuvierasjoukolla toimiva Maailman talousfoorum WEF ovat oikeasti olemassa. Näiden organisaatioiden takaa löytyy maailman rikkaimpia ihmisiä ja maailman suurimpia sijoitusyhtiöitä ja rahoituslaitoksia. On turha väittää, etteivät ne yrittäisi vaikuttaa siihen, miten valtiot ja liittovaltiot toimivat.

Mikäli poliitikko kutsutaan kummankaan edellämainitun organisaation kutsuvieraaksi tai koulutusohjelmaan, on taustalla aina jonkinlainen vaikuttamisen halu.

Homma on niin pitkällä, että WEF ei enää tätänykyä yritä edes salailla toimiaan. WEF:n alaiseen "Young Global Leaders" programmiin on osallistunut mm seuraavia nimiä:
Sanna Marin
Annika Saarikko
(Young Global Leaders - Wikipedia)
Emmanuel Macron (Ranskan presidentti)
Annalena Baerbock (luultavasti Saksan seuraava liittokansleri)
Jacinda Ardern (Uudenseelannin pääministeri, työväen puolue)
Alexander De Croo (Belgian pääministeri, Flaamilaiset liberaalit ja demokraatit)
Ida Auken (Tanskan sosialistisen kansanpuolueen jäsen)
Jens Spahn (Saksan kristillisdemokraattien poliitikko, joka ei onnistunut nousemaan Merkelin seuraajaksi)
Ska Keller (Saksan Vihreiden poliitikko)
jne jne... Ei muuten hirveästi näy konservatiivipuolueiden poliitikkoja.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Nostaisin edellisestä viestistäni esiin tämän asian.

Keskustan nykyinen puheenjohtaja Annika Saarikko näköjään kuuluu WEF:n Young Global Leaders -ryhmään. Olen tiennyt sen, että Marin on kuulunut siihen, mutta että Saarikkokin.

Keväällä 2020 Keskustan Kulmuni hiillostettiin pois valtionvarainministerin ja Keskustan puheenjohtajan pallilta täysin mitättömään vuoden vanhaan koulutuslaskutus asiaan vedoten, johon Kulmuni ei itse edes ollut syyllinen. Tuolloin kirjoitin Iotech:iin, että Kulmuni laitettiin ulos valtionvarainministerin palilta vain ja ainoastaan sen vuoksi, että hän lupasi ettei Suomi menetä hänen valtionvarainministerin aikana budjettivaltaa EU:lle.

Nyt kun huomaan että Saarikko on kutsuttu vuonna 2019 jäseneksi WEF:n vasemmistoliberalistiseen Young Global Leaders -ryhmään, saa Kulmunin erottaminen ja vaihto Saarikkoon vuonna 2020 entistäkin mielenkiintoisempia sävyjä. Onko tämä kaikki vain sattumaa?

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Ottamatta varsinaisesti kantaa tuohon bilderbergiin, niin malisen kysymys elina lepomäen ajatusmaailman muuttumisesta on aiheellinen ja elina voisi kertoa mitä tapahtui, mikä sai mielen muuttumaan, miten elinasta tuli yht äkkiä liittovaltion kannattaja, ja mikä sai hänet kannattamaan näitä tukipaketteja, joita hän aiemmin vastusti.

Tämä on ihan asiallinen kysymys, oltiin bilderbergistä ihan mitä mieltä tahansa. Ja sitä suuremmalla syyllä jos toi bilderberg on vain salaliittoteoria vailla pohjaa, niin jos elina vastaa näihin kysymyksiin, se hälventäisi kummasti epäilyjä tuohon bilderbergiin liittyen.
 
Valtonen tuskin vastaisi kysymykseen muuta kuin että hän on muuttanut mieltään liittovaltiosta ja sen tarpeellisuudesta. Valtonen on ollut sen verran paljon julkisuudessa viime aikoina, että epäilen hänen oleva seuraava Kokoomuksen puoluejohtaja. Sittenhän meillä olisikin värisuora vanhoissa suurpuolueissa: Marin, Saarikko, Valtonen.

Suomessa kilpailevat puolueet ja on valtamedian kolumnistit ovat tarjoilleet Putin ja Kiina -leimoja Perussuomalaisten otsaan vailla yhtään minkäänlaisia todisteita.

Voisiko se Suomen vapaa ja puolueeton media nyt ruveta selvittämään, miksi supermiljardöörit haluavat vaikuttaa merkittävällä tavalla Suomen politiikkaan? Ihan pyyteetöntä toimintaa vailla mitään taka-ajatuksia?
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Valtonen tuskin vastaisi kysymykseen muuta kuin että hän on muuttanut mieltään liittovaltiosta ja sen tarpeellisuudesta. Valtonen on ollut sen verran paljon julkisuudessa viime aikoina, että epäilen hänen oleva seuraava Kokoomuksen puoluejohtaja.
Toinen josta voisi tulla puheenjohtaja on häkkänen. Sammallahti on arvioinut puheenjohtajuuden olevan kahden kauppa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 526
Älä viitsi olla noin tylsimys. Saksasta uitettuja, vähän käytettyjä, tai balttiassa kolarin jälkeen kasaan kursittuja tänne Suomeen kyllä saadaan ”halvalla”. Ja oletkos nähnyt tai kokenut Italialaista liikennettä. Kyllä tuolla tarvitaan uusia ja turvallisia autoja. Ja maaseutuauto ja kaupunkiauto pitää olla erikseen (terveiset Italiassa asuneelta). ;)

Tosin näin Korona aikoina lienee autokauppa ollut jäässä aika monessa paikassa.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Tuomas Malinen kävi viime viikolla Sami Miettisen haastattelussa.

Elvytyspaketti on myyty suomalaisille siten, että se on ainutkertainen ja kertaluontoinen. Allekirjoittaneen huomatuksena tämä mantra on hallituksen toimesta toistettu joka ikisessä eduskunnan istunnossa, jossa elvytyspakettia on käsitelty.

Malinen kysyy, että jos paketti ensi viikolla hyväksytään ja sitten esimerkiksi syksyllä rahastoa kasvatetaan huomattavasti tai tulee uusi paketti, niin kuka kantaa vastuun? Kuka eroaa? Kuka menee valtakunnanoikeuteen selittämään, miksi suomalaisille valehdeltiin? Pääministeri? Eurooppa-ministeri? Valtionvarainministeri?

Miettinen sanoo, että häntä harmittaa erityisesti EU:n perussopimuksen artiklan 310 (EU ei saa rahoittaa menojaan velalla) rikkominen elvytyspaketin yhteydessä, koska tämän seurauksena moni muu perussopimuksessa oleva artikla on runneltu. Malinen kertoo odottavansa mielenkiinnoilla, millaisen juridisen häkkyrän EU:n tuomioistuin joutuu elvytyspaketin seurauksena rakentamaan. Malisen mukaan elvytyspaketissa on kyseessä aivan selvä muutos sääntöperustaisuudesta mielivaltaisuuteen.

Suuri kysymys on, että nyt kun perussopimuksen keskeiset talouteen liittyvät artiklat on tuhottu, mihin artikloihin voidaan tämän jälkeen enää luottaa? Malinen ihmettelee oikeusoppineita, jotka eivät kykene nostamaan esiin tätä aivan ilmeistä ongelmaa.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Youtubesta löytyy Hannu Hoskosen puheet koskien EU-veroa. Arkadianmäellä on menossa aivan täysimittainen huijaus: hallitus väittää ettei mitään EU-veroja tule, mutta sitten niistä löytyykin dokumentaatiota useista lähteistä ja vielä valtiovarainvaliokunnan mietinnön maininta EU-verojen piilottamisesta.

Hoskonen kertoo kohdassa 1:15, että valtionvarainvaliokunnan mietinnössä ja valtioneuvoston selonteossa numero 7 puhutaan ihan selvästi miten EU-verotus tulee etenemään. Euroopan yhteinen yhteisövero alkaa vuonna 2026. Hoskonen kysyy, että miksi täällä eduskunnassa sitten väitetään, ettei yhteisiä veroja tule?

Valtiovarainministeriön informaatio kertoo, että veronmaksu päättyy 2058 eli samana vuonna kuin elvytyspaketin velka on maksettu.

Hoskosen ihmettelee uudestaan toisessa puheenvuorossa kohdassa 6:45, että miten ihmeessä voidaan väittää ettei mitään ylimääräisiä veroja ei tule. Näin on sanonut mm. perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja (Antti Rinne). Suomalaisille yrityksille kuitenkin tulee suomalainen yhteisövero + eurooppalainen yhteisövero siihen päälle. Allekirjoittanut miettii, miksi Kokoomus voi olla aivan hiljaa tästä asiasta?

Kolmannessa puheenvuorossa 11:15 Hoskonen kertoo, että valtiovarainvaliokunnan mietinnössä lukee, että EU-verojen vuoksi suomalaisten verorasitus ei saa nousta. Tämähän tarkoittaa sitä, että valtion ja kuntien omaan käyttöön tarkoitettua verokertymää on leikattava. Eli mitä verotusta nyt sitten leikataan, jotta suomalaiset eivät huomasi EU-verojen vaikutusta?

Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984

Tätä samaa persu ketjussa sanoin että ne verot tulee. Ja jos ei verokertymä ei saa nousta niin Suomessa on luvassa melkoset leikkaukset valtion ja kuntien tehtävissä. Suomi on ajamassa seinään ja lujaa. Huomenna jaata äänesvät tuhoaa tämän hyvinvointivaltion.
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
904
Youtubesta löytyy Hannu Hoskosen puheet koskien EU-veroa. Arkadianmäellä on menossa aivan täysimittainen huijaus: hallitus väittää ettei mitään EU-veroja tule, mutta sitten niistä löytyykin dokumentaatiota useista lähteistä ja vielä valtiovarainvaliokunnan mietinnön maininta EU-verojen piilottamisesta.

Hoskonen kertoo kohdassa 1:15, että valtionvarainvaliokunnan mietinnössä ja valtioneuvoston selonteossa numero 7 puhutaan ihan selvästi miten EU-verotus tulee etenemään. Euroopan yhteinen yhteisövero alkaa vuonna 2026. Hoskonen kysyy, että miksi täällä eduskunnassa sitten väitetään, ettei yhteisiä veroja tule?

Valtiovarainministeriön informaatio kertoo, että veronmaksu päättyy 2058 eli samana vuonna kuin elvytyspaketin velka on maksettu.

Hoskosen ihmettelee uudestaan toisessa puheenvuorossa kohdassa 6:45, että miten ihmeessä voidaan väittää ettei mitään ylimääräisiä veroja ei tule. Näin on sanonut mm. perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja (Antti Rinne). Suomalaisille yrityksille kuitenkin tulee suomalainen yhteisövero + eurooppalainen yhteisövero siihen päälle. Allekirjoittanut miettii, miksi Kokoomus voi olla aivan hiljaa tästä asiasta?

Kolmannessa puheenvuorossa 11:15 Hoskonen kertoo, että valtiovarainvaliokunnan mietinnössä lukee, että EU-verojen vuoksi suomalaisten verorasitus ei saa nousta. Tämähän tarkoittaa sitä, että valtion ja kuntien omaan käyttöön tarkoitettua verokertymää on leikattava. Eli mitä verotusta nyt sitten leikataan, jotta suomalaiset eivät huomasi EU-verojen vaikutusta?

Hyys hys, hiljaa!!! Näistä tulevista veroista ei saa puhua, ne on vain paskapaketin vastustajien propagandaa. Vaikka ne mainitaankin eu:n ja suomen hallinnon papruissa niin ne on siellä ihan muista tarkoituksista eikä mitään veroja ole tulossa. Rahat paketin maksuun tulee taikaseinästä eikä lisäveroja tarvita. Jos muuta väität.olet varmasti Persu, impivaralainen ja myös Putinin kätyri. Toistan vielä, näistä veroista ei saa puhua, ei ei ja ehdottomasti ei!
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801
Hoskosen ihmettelee uudestaan toisessa puheenvuorossa kohdassa 6:45, että miten ihmeessä voidaan väittää ettei mitään ylimääräisiä veroja ei tule.
Hyys hys, hiljaa!!! Näistä tulevista veroista ei saa puhua, ne on vain paskapaketin vastustajien propagandaa. Vaikka ne mainitaankin eu:n ja suomen hallinnon papruissa niin ne on siellä ihan muista tarkoituksista eikä mitään veroja ole tulossa.
Komissio ottanee ehdotukset pöydälle kesällä. Luonnollisesti hallitus ja eduskunta ovat näitä asioita käsittelleet etukäteen.

Eli asia on tulossa vasta pöydälle käsiteltäväksi. Itsellä ei ole mitään käsitystä toistaiseksi, miten EU-maat näihin esityksiin suhtautuu ja ovatko kuinka realistisia ehdotuksia.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Onko jossain nähtävillä tarkkaa äänestystulosta, että kuka äänesti puolesta, kuka vastaan?
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Onko jossain nähtävillä tarkkaa äänestystulosta, että kuka äänesti puolesta, kuka vastaan?

Jaata äänestäneet

Adlercreutz Anders /r
Aittakumpu Pekka /kesk
Alanko-Kahiluoto Outi /vihr
Andersson Li /vas
Arhinmäki Paavo /vas
Asell Marko /sd
Berg Kim /sd
Bergqvist Sandra /r
Biaudet Eva /r
Blomqvist Thomas /r
Elo Tiina /vihr
Eloranta Eeva-Johanna /sd
Eskelinen Seppo /sd
Filatov Tarja /sd
Forsgrén Bella /vihr
Grahn-Laasonen Sanni /kok
Gustafsson Jukka /sd
Guzenina Maria /sd
Haatainen Tuula /sd
Haavisto Pekka /vihr
Häkkänen Antti /kok
Harakka Timo /sd
Harjanne Atte /vihr
Hassi Satu /vihr
Heikkinen Hannakaisa /kesk
Heinäluoma Eveliina /sd
Henriksson Anna-Maja /r
Holopainen Hanna /vihr
Holopainen Mari /vihr
Honkasalo Veronika /vas
Honkonen Petri /kesk
Hopsu Inka /vihr
Huttunen Hanna /kesk
Hyrkkö Saara /vihr
Ikonen Anna-Kaisa /kok
Järvinen Heli /vihr
Jokinen Kalle /kok
Kaikkonen Antti /kesk
Kalli Eeva /kesk
Kalmari Anne /kesk
Kanerva Ilkka /kok
Kari Emma /vihr
Kari Mika /sd
Kärnä Mikko /kesk
Kaunisto Ville /kok
Kautto Juho /vas
Kemppi Hilkka /kesk
Keto-Huovinen Pihla /kok
Kiljunen Anneli /sd
Kilpi Marko /kok
Kinnunen Mikko /kesk
Kiuru Krista /sd
Kiuru Pauli /kok
Kivelä Mai /vas
Kiviranta Esko /kesk
Kivisaari Pasi /kesk
Könttä Joonas /kesk
Kontula Anna /vas
Koponen Noora /vihr
Kopra Jukka /kok
Koskinen Johannes /sd
Kosonen Hanna /kesk
Kurvinen Antti /kesk
Kvarnström Johan /sd
Kyllönen Merja /vas
Kymäläinen Suna /sd
Leppä Jari /kesk
Lindén Aki /sd
Lindtman Antti /sd
Lintilä Mika /kesk
Löfström Mats /r
Lohi Markus /kesk
Lohikoski Pia /vas
Mäkinen Riitta /sd
Mäkisalo-Ropponen Merja /sd
Mäkynen Matias /sd
Malm Niina /sd
Marin Sanna /sd
Marttinen Matias /kok
Mattila Hanna-Leena /kesk
Mikkonen Krista /vihr
Multala Sari /kok
Mykkänen Kai /kok
Norrback Anders /r
Nurminen Ilmari /sd
Ohisalo Maria /vihr
Ojala-Niemelä Johanna /sd
Ollikainen Mikko /r
Orpo Petteri /kok
Ovaska Jouni /kesk
Paatero Sirpa /sd
Pekonen Aino-Kaisa /vas
Pelkonen Jaana /kok
Petelius Pirkka-Pekka /vihr
Piirainen Raimo /sd
Pirttilahti Arto /kesk
Pitko Jenni /vihr
Pylväs Juha /kesk
Rantanen Piritta /sd
Rehn-Kivi Veronica /r
Rinne Antti /sd
Saarikko Annika /kesk
Salonen Kristiina /sd
Saramo Jussi /vas
Sarkkinen Hanna /vas
Sarkomaa Sari /kok
Satonen Arto /kok
Savola Mikko /kesk
Semi Matti /vas
Sipilä Juha /kesk
Sirén Saara-Sofia /kok
Sjöblom Ruut /kok
Skinnari Ville /sd
Soinikoski Mirka /vihr
Strand Joakim /r
Suomela Iiris /vihr
Taee Hussein /sd
Taimela Katja /sd
Talvitie Mari-Leena /kok
Torniainen Ari /kesk
Tuomioja Erkki /sd
Tuppurainen Tytti /sd
Väätäinen Tuula /sd
Valtonen Elina /kok
Vanhanen Matti /kesk
Vartiainen Juhana /kok
Viitanen Pia /sd
Vikman Sofia /kok
Viljanen Heidi /sd
Virolainen Anne-Mari /kok
Virta Sofia /vihr
Wallinheimo Sinuhe /kok
Werning Paula /sd
Zyskowicz Ben /kok
 
GJ

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
380
Kannattaa kyllä muistaa aina äänestäessä katsoa mitä kaveri on aiemmin touhunnut, kaikki vaalipuheet voi laittaa suoraan mutelle, puhe on ilmaista. Ainoastaan puolueen linja merkitsee, yksittäisillä edustajilla ei juuri ole valtaa mihinkään.
 
rehunmasiina

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
551
Suomen eduskunta hyväksyi kiistellyn EU-elpymispaketin äänin 134-57. Tyhjiä ääniä oli 2 ja poissa 6 kansanedustajaa.
Hallitus äänesti yhtenä rintamana paketin puolesta lukuun ottamatta ei-äänet antaneita keskustan Hannu Hoskosta ja Tuomas Kettusta.
Hallituspuolueiden kansanedustajista poissa olivat Katja Hänninen (vas.), Kimmo Kiljunen (sd.), Katri Kulmuni (kesk.), Markus Mustajärvi (vas.), Jari Myllykoski (vas.) ja Johannes Yrttiaho (vas.).

Oppositiopuolue kokoomuksen äänet jakautuivat: 26 äänesti paketin puolesta, 10 vastaan ja 2 tyhjää.
Muilta osin oppositio äänesti yhtenäisesti pakettia vastaan.
Kokoomuslaisista pakettia vastaan äänestivät Heikki Autto, Markku Eestilä, Janne Heikkinen, Timo Heinonen, Terhi Koulumies, Mia Laiho, Paula Risikko, Wille Rydman, Janne Sankelo ja Heikki Vestman. Tyhjää äänestivät Pia Kauma ja Kari Tolvanen.

Kokoomuksesta löytyi sentään muutamia selkärankaisia. Ei vaan riittänyt kaatamiseen rahan lahjoitukseen euroopalle. Tosi iso harmi!
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 467
Viestejä
4 163 047
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom