• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Etelä-Afrikan valkoisten kansanmurha

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Ei kaikki ole niin vakavaa. Yritän opettaa sinulle missä kohtaa viesti mättää.
Niin. Ainakin niiden pitäisi miettiä aika tarkkaan, jotka oikeasti haluavat viestin menevän muillekin kuin oman kuplan väelle.
Luin jo aika kauan sitten jonkun viestintätutkijan artikkelin, että jos käyttää termejä, mitkä ovat toisen puolen käytössä, niin se viestiminen loppuu jo siihen.

Tässä mielessä tuo vähänaikaa sitten käyty vihervasemmisto-keskustelu on hyvä esimerkki. Jos siis aikoo edes yrittää keskustella noiden vihervassarien kanssa, niin kannattaa jättää se vihervasemmisto-termi pois.

Ja jos se toisen puolen tyyppi on edes aikeissa käydä persujen kanssa jotain ajatustenvaihtoa, niin voisi jättää pois äärioikeiston, rasistin, natsin jne.

Mutta jos vaan vinoilee ja aukoo päätään, niin toki jatkaa vaan kuten tähänkin saakka.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951

"Vihervasemmisto" on kyllä ihan legimiitti termi, ei siinä ole mitään ivallista sinänsä, sehän on ihan neutraali sana. Vai miten vihervasemmistoa pitäisi kuvata, jossei sanalla "vihervasemmisto"? Olisiko vaikka "vihertävä vasemmisto-oletus"? :D Tai kommunistit?

Mutta ei voi kyllä mihinkään "natsiin" tai "rasistiin" verrata tuota sanaa. Kommunisti vastaisi enemmän noita, ja sekin on lievempi. "Stalinistifasisti" olisi enemmän samalla sivulla...
 
Viimeksi muokattu:

Kysehän on täysin siitä miten se, jonka kanssa keskustelee, kokee jonkun sanan.

Vaikkapa laittomasti maassa oleva on minusta täysin validi termi noille ns. paperittomille, mutta jos haluan edes yrittää keskustelua sellaisen kanssa, jonka mielestä yksikään ihminen ei ole laiton, niin en käytä sitä. Se nyt on toinen asia, että miksi viitsisi edes yrittää, mutta jos joku on tuollaiseen valmis, niin kannattaa olla tarkkana mitä sanoja käyttää, koska ekasta väärästä sanasta on varmasti nimittelykisa pystyssä.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486

Itse olen sitä mieltä, että vakiintuneita/loogia termejä ei pidä muuttaa vain koska syyt. Se, että naapurin Pirjo-Valtteripyyperö kokeen sanan loukkaavaksi ei ole mikään syy muuttaa vakiintuneita termejä. Keskustelu ilman yhteistä kieltä (esim. kaikki osallistujat ymmärtävät sanojen tarkan merkityksen) on mahdotonta ja turhaa.
 
Ja tähän on menty. Sinänsä kyllä aika hassua, kun ihan yksittäisistä sanoista pystyy päättelemään mihin kuplaan joku kuuluu.
Ennenvanhaan taisi lähinnä poliitikkoja pystyä helposti luokittelamaan, että oliko nyt kommunisti vai kokkari. Nykyään on tullut hitusen enemmän noita ihme ryhmiä.

Vaikkapa tämä Etelä-Afrikan tilanne. Voisiko kukaan kuvitella, että käynnissä ei olisi jotain hirveätä rasismia ja tappopartioita, jos mustat maanviljelijät olisivat samassa tilanteessa kuin mitä valkoiset? Kun on tietty maailmankatsomus, niin kaikki on aivan hyvin ja kiistetään loppuun saakka, että jokin olisi vialla. Ei voi ymmärtää, että miksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 210
Itse olen sitä mieltä, että vakiintuneita/loogia termejä ei pidä muuttaa vain koska syyt. Se, että naapurin Pirjo-Valtteripyyperö kokeen sanan loukkaavaksi ei ole mikään syy muuttaa vakiintuneita termejä. Keskustelu ilman yhteistä kieltä (esim. kaikki osallistujat ymmärtävät sanojen tarkan merkityksen) on mahdotonta ja turhaa.
Valitettavasti se vain ei enää nykypäivänä toimi, koska jokaisella ryhmittymällä on jokin vanha (joskus uusi) termi, jota sitten käytetään tarkoituksella miten sattuu haukuttaessa sitä vääränmielistä ryhmää.

Tälläisiä termejä on mm:
- Liberaali, riippuen keskustelijasta sillä tarkoitetaan useasti jotain täysin asiaan liittymätöntä ihmisryhmää jossa voi olla sekä liberaaleja, että muita.
- Vasemmisto, riippuen keskustelijasta sillä katetaan about kaikki mahdolliset ja mahdottomat aatteet koko vasemmisto-oikeisto akselilta. Nykyään vielä hassusti niin, että sitä käyttää monesti vasemmistopuoluetta äänestävä ihminen haukkuessaan perinteisen oikeistopuolueen äänestäjää.
- Vihervasemmisto, kts. edellinen. Netissä sillä tarkoitetaan pääosin ihmistä joka on kanssasi eri mieltä.
- Kommunisti, ihminen joka voidaan katsoa vasemmistolaiseksi yllä esitetyin kriteerein.
- Oikeistolainen, Ihminen joka on erimieltä kanssasi kun koet itse olevasi pyhä vasemmistolainen (ottamatta kantaa puolueeseen tai oikeaan edustamaasi aatteeseen).
- Suvakki, íhminen joka on maahanmuuttoon fiksautuneen keskustelijan tai nettipersun kanssa eri mieltä jostain asiasta ja vaikka olisi samaa mieltä, niin ei ainakaan jaa yhtenäistä käsitystä jostain ko. keskustelijan sankarista tai idolista.
- Agnostikko, ihminen joka on ateisti mutta ei sitä uskalla netissä anonyymisti sanoa. Tai ihminen joka on teisti, mutta ei sitä uskalla netissä anonyymisti sanoa

Noita termejä olisi muitakin, mutta kaikenkaikkiaan ne ovat nykyään merkityksettömiä nettikeskustelussa. Niin absurdia lausetta et saa aikaiseksi noita termejä käyttäen, ettetkö olisi jonkun nettikeskustelijan mielestä oikeassa ja etteikö muut keskustelijat voisi kuvitella sinun olevan tosissasi.
 
Ei noiden(kaan) termien merkitys muutu/ole muuttunut vaikka tyhmät/kierot/hullut niitä kilvan vääristelevätkin. Keskustelusta tosin ei tule mitään koska kukin "kskustelija" tulkitsee lauseet/sanat oman vinksahtaneen narrativinsa mukaisesti. Miten voit keskustella jos sama sana tarkoittaa yhdelle yhtä ja toiselle toista?
 
Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
756
Hyvä artikkeli, avaa vähän taustoja.

Genocide Watch in an international human rights organization especially concerned with genocide. It rates various countries with strong ethnic or religious conflicts according to ten stages of genocide. In the last few years, it has rated South Africa as being on the border of Polarization and Preparation, currently steps 6 and 7.

Step 8 is Persecution and Step 9 is Genocide.

South African genocide watch: Why have you not heard this? |
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 165
Melkoista selittelyä taas. Ei liity kulttuuriin ja kyllähän brititkin sata vuotta sitten.

"High incidence of acid assaults have been reported in some African countries, including Nigeria,[56] Uganda,[21] and South Africa."

Ehkäpä mm. Etelä-Afrikkalaiset, Ugandalaiset ja Nigerialaisten rotuominaisuus on sitten psykopatia, jos kyse ei ole kulttuurista? /s

Ja ainahan voi syyttää siirtomaaherroja ja orjalaivojen tervaa, mutta ei herran jestas sentään paikallisia! Ehkä ymmärtävät lopettaa "yksittäistapauksensa", kun selität heillekin, että kyse ei ole heidän kulttuuristaan, vaan ihan vain huonosta käytöksestä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
790

Älä yritä, vai väitätkö sinäkin sitten, jos Suomessa tai Ruotsissa tehdään happohyökkäys, niin se kuuluu Suomalaiseen/ Ruotsalaiseen kulttuuriin?

Etelä-Afrikassa asuu juuri tuolta aasian maista tuolleita huomattavia määriä, joissa nämä haponnakkelut on arkipäivää.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Mitä tulee siihen liittyykö tietty rikollinen teko itse kulttuuriin, niin siitä voi sen verran sanoa,
Mielenkiintoista. Minä kyllä luin tuon sinun tekstisi niin, että suunnilleen myönnät niiden asioiden liittyvän kyseisiin kulttuureihin, mutta sitten jotenkin väität ettei kuitenkaan.
Sanoisin että kyllä minä laitan paljon helpommin jonkun asian suoraan kulttuuriin liittyväksi. Jos kulttuurissa ei ole mitään estoja jollekin toiminnalle ja se on siellä erittäin yleistä, niin kyllä se nyt vaan kulttuuriin kuuluu.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 165
Älä yritä, vai väitätkö sinäkin sitten, jos Suomessa tai Ruotsissa tehdään happohyökkäys, niin se kuuluu Suomalaiseen/ Ruotsalaiseen kulttuuriin?
Yritä mitä? Kerrataanpa jutun faktat: Erikoinen murhasyyte: Mustasukkainen nainen heitti happoa kasvoille - hollantilaisinsinööri, 29, päätyi eutanasiaan: ”Tappakaa minut heti”
Teon tekijä etelä-afrikkalaistaustainen, teon uhri hollantilaistaustainen, tekopaikka Iso-Britannia. Jos tekopaikka olisi ollut Suomi tai Ruotsi, niin johtopäätös ei olisi muuttunut mihinkään. Kyse ei ollut paikalliskulttuurista, vaan etelä-afrikkalaisesta kultturista, jonka teko sijoittui Britanniaan.

Etelä-Afrikassa asuu juuri tuolta aasian maista tuolleita huomattavia määriä, joissa nämä haponnakkelut on arkipäivää.
Pistetään nyt vielä kuva "tuolta aasian maista" tulleesta siirtolaisesta joille "happonakkelu on arkipäivää", mutta joiden kulttuuriin se ei kuulu. :facepalm:

Jos asiassa on vielä jotain epäselvyyttä, niin Google ja hakukenttään "acid attack in south africa". En jaksa linkitellä loputonta listaa näistä "kulttuuriin kuulumattomista yksittäistapauksista", eikä mikään määrä niitä epäuskoisen mieltä muuttaisikaan, koska sitä ei muuta tutkimukseen pohjautuva wikiartikkelikaan. Aika mustia muuten nämä Etelä-Afrikan "pakistanilaiset ja intialaiset". Johtuukohan tuosta paikallisesta säästä... :eek:

Taas on niin vahvat lasit päässä millä näkee jokaisen viestin kieroituneella tavalla, en ole mitään brittejä syyllistänyt tai tervalaivoista puhunut. Noista Etelä-Afrikan luvuista en ollut perillä, mutta hyvä kun valaisit siltä osin ja tosiaan kuten Messmaker mainitsi intialaisia ja pakistanilaisia asuu Etelä-Afrikassa paljon.

Mitä tulee siihen liittyykö tietty rikollinen teko itse kulttuuriin, niin siitä voi sen verran sanoa, että suurin osa tiettyyn kulttuuripiiriin kuuluvien ihmisen tekemät rikokset eivät liity heidän valtakulttuuriinsa, tietyt rikokset liittyvät suoraan kulttuuriin kuten kunniamurhat islamilaiseen kulttuuriin tai verikostot mustalaisten kulttuuriin, sitten taas sellaiset irralliset seikat kuten happohyökkäykset tai nakkikiskaturpakäräjät Suomessa ovat kyseisen valtakulttuurin kuulumatonta rikolliskulttuuria tai lieveilmiöitä joiden laajuus riippuu siitä miten helppoa se on toteuttaa ja miten kulttuuri antaa tilaa sellaiselle epäsuorasti, näissä happoiskumaissa happoa voi ostaa helposti ja halvalla kadunkulmasta. Raja tosin hämärtyy helposti, esimerkkinä yksi tuttu oli vaihtopiskelijana Venäjällä, jätti yksi päivä moottoripyöräkypäränsä kerrostalon rappukäytävän alakertaan koska tuli rehellisyyttä arvostavasta kulttuurista, seuraavana päivänä sitä ei enää ollut, kaveri sanoi ettei Venäjällä saa jättää mitään irralleen sillä se varastetaan, siellä kun ajatellaan että mitäs on niin hölmö että jättää otanpa parempaan talteen, Venäjällä elää edelleen vanhankansan "viisaus" "ensin syödään hölmön eväät ja sitten omat". Siinä on vaikea sanoa kuuluuko varastelu varsinaiseen venäläiseen kulttuuriin vai mahdollistaako venäläinen kulttuuri tuollaisen varastelun.

Ei nigerialaishuijauksetkaan kuulu nigerialaiskulttuuriin, Nigerian viranomaisten välinpitämättömyys, nuorten miesten korkea työttömyys, hyvä englanninkielentaito ja kusetuksista saatava tulo sekä niiden onnistuminen (riittää että 1 ihminen 100 000 menee lankaan) mahdollistavat sen toteuttamisen erittäin laajassa mittakaavassa.

Ainoa missä voidaan tehdä melko selkeitä johtopäätöksiä kulttuurin ja erilaisen rikollisen käyttäytymisen välillä on esimerkiksi siinä kuinka maskuliininen kulttuuri kyseessä on. Vahvasti maskuliinisissa kulttuureissa nojaudutaan helposti väkivaltaan, koska se on miehekästä, kuten huomaamme mm. latinalaisesta Amerikasta, lähi-idästä, monista Afrikan maista, Venäjästä, murhaluvut kertovat hyvin kuinka voimakas maskuliininen ja mahco kulttuuri (ja köyhyys tietenkin) on kyseessä. Islamilaisessa maailmassa taas yleensä naisia ei arvosteta kovin paljon ja miehellä on suurempi oikeus, sekä vääräuskoisin kohtaan tunnetaan paremmuutta, tämän johdosta raiskauksia esiintyy selvästi enemmän tästä kulttuuripiiristä tulleilta, mutta raiskaus ei siitä huolimatta ole osa islamilaista kulttuuria, kyseinen kulttuuri pelkästään mahdollistaa sen paljon helpommin kuin muuut kulttuurit, sillä siinä on aina raiskatussa vika varsinkin jos ei ole hunnutettu nainen.
Mitä ihmettä te oikein selitätte? Onko tässä taustalla jokin sellainen ajatus, että kulttuuria on vain saunassa käymisen tai oopperan kaltaiset ilmiöt, koska muuten asiaa ei ole selitettävissä.

Kulttuurilla on monia toisiinsa liittyviä merkityksiä:
Sivistyksestä tässä yhtydessä on turha puhua, samoin arkeologiasta ja taitokin vähän venyttää uskottavuutta, joten boldasin oleelliset.

Kulttuuria on kaikki kyseisen kulttuurin piirissä olevien ihmisten opitut tavat ja teot. Jos ne ovat yleisiä voidaan puhua valtakulttuurista. Sitä en osaa sanoa onko kyse valtakulttuurista, eikä sitä mielestäni kukaan ole väittänytkään, mutta kyse on siitä huolimatta etelä-afrikkalaisesta kulttuurista. Et kai lähde siirtelemään maalitolppia?

Kyllä, nigerialaishuijaukset ikävä kyllä kuuluvat nigerialaiseen kulttuuriin ja happoiskut kulttuureihin joissa niitä tehdään. Se on aivan sama johtuuko se internetin saatavuudesta, poliisien kyvyttömyydestä, korruptiosta vai happojen halvasta hinnasta. Myös sadistiset teot ovat kulttuuria.

Varsin kummallinen ajatus, että tapa ei kuulu kulttuuriin, jos sen syyt ovat johdettavissa ...jostain? Vaikkapa nyt vaikka välinpitämättömistä poliiseista. Sitten toisaalta maskuuliinisuus on sellainen ominaisuus josta voidaan johtaa kulttuuria? Kuulostaa varsin satunnaiselta. Kuka nämä ominaisuudet jotka ovat hyväksyttäviä syitä kulttuurin muodostumiseen on määritellyt? Sinäkö @Herra Kuolema?
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tällainen esimerkki: Yleisesti ottaen voi sanoa että suomalaiseen kulttuuriin kuuluu kova ryyppääminen, mutta alkoholismia en itse ainakaan pidä suomalaisena kulttuurina. Ryyppykulttuurin seurauksena tulee rajan ylittäviä tapauksia tässä tapauksessa alkoholismi.

Happohyökkäyksistä vielä, esim. Intiassa asuu 1,35 miljardia ihmistä, joten edes 10 000 happoiskua vuodessa ei ole siellä kovin paljoa, Briteissä se olisi jo hälyttävän iso määrä. Suomesta nyt puhumattakaan. Tuo 10 000 happoiskua oli vain esimerkki ei faktaa, kun en ole nyt katsonut paljonko siellä tapahtuu niitä per 1 000 000 asukasta. Vaikea uskoa että missään näissä "happoiskukulttuurimaissa" iskut olisivat yleisesti hyväksyttyjä, vain pieni osa väestöstä pistää toimeen sellaisia.
Mutta itse en tiedä ainuttakaan happohyökkäystä tapahtuneen Suomessa. Eli sen verran harvinaista ainakin, että suunnilleen aivan tuntematonta. Ei kuulu mitenkään suomalaiseen kulttuuriin.
Itse kyllä pitäisin alkoholismia suomalaiseen kulttuuriin aika oleellisena kuuluvana asiana.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Siis tekotapako tässä nyt teki murhasta tai "murhasta" kulttuurin rikastumista? Morapuukko olis sitten vissiin kans rikastuttanut kulttuuria ja kukhri samaten mutta Fiskarsin puukko, kiehuvat vedet päälle tai ihan vaan ampuminen ei? Vai onko ampuminen amerikkalaista kulttuurista rikastamista?

Mustasukkaisuuksissaan tai muissa psykooseissa tehty murha päätyy siis rikastuttamislukuihin tekotavasta riippuen?
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 165
No Suomessa kun tapahtuu vähän vuosittain tapauksia jossa perheen mies tuikkaa tuleen vaimon, lapsensa ja talonsa, sekä paljon itsemurhia ajamalla rekkaan päin sitten nämäkin ovat osa suomalaista kulttuuria. Ei minua niinkään häiritse erilaisten rikosten ja toimintamallien liittäminen johonkun kulttuuriin, mutta lähes poikkeuksetta kaikki negatiiviset teot liitetään johonkin kaukaiseen ei-europpalaiseen kulttuuriin, mutta ei koskaan liitetä Suomessa suomalaisten tekemiä rikoksia suomalaiseen kulttuuriin vaikka samantyyppisiä rikoksia tapahtuu usein, kuten puukotuksia ryyppyillan aikana tai baarin sulkeutumisen jälkeistä turpaan vetämisiä. Ne kyllä kuitataan jonkun epämääräisen porukan välienselvittelyksi tai mielenterveyshäiriöisen riehumiseksi, ironisesti mikään ei-euroopalaisen tekemä rikos voi johtua mielenterveysongelmista tai epämääräiseen porukkaan kuulumisesta. Mites huumeiden käyttö, kuuluuko suomalaiseen kulttuuriin? Mites lasten hyväksikäyttö ja lapsiporno, niistä saa lukea kuukausittain, onko suomalaista kulttuuria?

Kyllä maskuliinen/macho kulttuuri liittyy vahvasti väkivalta, ei sillä että miehisyys ja maskuliinisuus olisivat pahasta, mutta vain sopivassa määrin, kultaista keskilinjaa, sama femiinisten ominaisuuksien kanssa.
Eli kyseessä on lähinnä maailmanparantaminen? Koska negatiiviset ilmiöt kytketään kaukaisiin kulttuureihin olet periaatteessa eri mieltä? Itsemurhat kuuluvat mielestäni suomalaiseen kulttuuriin. Samoin kännissä tehdyt veriteot. En ole huomannut, että suomalaiset polttomurhaisivat ihmisiä tai raiskaisivat lapsia mitenkään poikkeavissa määrin. Onko sinulla jotain näyttöä asiasta?

En sanoisi, että huumeiden käyttö on osa meidän kulttuuria, koska se ei ole tyypillistä vain osalle ihmiskuntaa eikä tietääkseni poikkeuksellisessa määrin meille. Päihtyminen on osa ihmiskunnan yhteistä käytöstä, mutta jos olisi paikka jossa mitään päihteitä ei käytettäisi, niin näiden mielestä se varmasti sitä olisi. Toinen tapa ilmaista asia on sanoa, että heidän kulttuurinsa olisi päihteetöntä. Havainto kulttuurista syntyy kahden erilaisen kulttuurin kontrastista. Kulttuurin ominaisuus on, että se poikkeaa alueellisesti muista, kuten linkkaamassani määritelmässä kerrottiin. Tälläisiä ovat esimerkiksi nämä happohyökkäykset, jotka kuuluvat tiettyihin kulttuureihin, mutta eivät moderniin länsimaiseen kulttuuriin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Suomalaisten itsemurhat ovat vähentyneet eurooppalaiselle keskitasolle. Itsemurhat ei siis kuulu mitenkään erityisesti "suomalaiseen kulttuuriin".

Itsemurhat vähentyneet Suomessa

Mites huumeiden käyttö, kuuluuko suomalaiseen kulttuuriin? Mites lasten hyväksikäyttö ja lapsiporno, niistä saa lukea kuukausittain, onko suomalaista kulttuuria?
Eivät nämäkään kuulu suomalaiseen kulttuuriin sen enempää kuin muihinkaan kulttuureihin. Ei Suomi näissä mitenkään erityisesti "kunnostaudu".

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu sen sijaan esimerkiksi saunominen ja ryssille nöyristely.

Jostain syystä täälläkin monet eivät laske Jenkeissä välillä tapahtuvien valkoista valtaa kannattavan henkilön tekemää terroritekoja terroriteoksi (kuten kirkkoisku), koska ovat yleensä yksinäisiä susia. No siinä tapauksessa myös Turun puukottaja ei suorittanut terroritekoa, sillä sekin oli yksinäinen susi. Myös tosissaan ainakin jenkkien alt-right selitteli että oli mielenterveysongelmainen, ei ollut mitään tekemistä äärioikeiston kanssa. Tämänkin uskoo moni ns. "mamukriittinen".
Ei-muslimeilla massamurhaajilla ei yleensä ole mitään yhteistä ideologista nimittäjää kuten uskonto, vaan ne murhaa kuka mistäkin päähänpinttymästä johtuen. Jos useampi tyyppi käy massamurhaamaan samasta ideologisesta syystä, niin sitten sen voi laskea terrorismiksi. Jos yksittäinen tyyppi murhaa ties mistä random-syystä, niin sitten se ei ole varsinaisesti terrorismia.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Jos alkoholismi on osa suomalaista kulttuuria niin eikö sitten kaikki muutkin lieveilmiöt ole kuten ylempänä mainitsen
Kyllä ovat. Jos jokin asia on erittäin yleinen kuten masennus, itsemurhat, perheväkivalta, ryyppyporukan puukkohipat ja vaikka demarius, niin ne ovat suomalaista kulttuuria.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
790
Yritä mitä? Kerrataanpa jutun faktat: Erikoinen murhasyyte: Mustasukkainen nainen heitti happoa kasvoille - hollantilaisinsinööri, 29, päätyi eutanasiaan: ”Tappakaa minut heti”
Teon tekijä etelä-afrikkalaistaustainen, teon uhri hollantilaistaustainen, tekopaikka Iso-Britannia. Jos tekopaikka olisi ollut Suomi tai Ruotsi, niin johtopäätös ei olisi muuttunut mihinkään. Kyse ei ollut paikalliskulttuurista, vaan etelä-afrikkalaisesta kultturista, jonka teko sijoittui Britanniaan.

Pistetään nyt vielä kuva "tuolta aasian maista" tulleesta siirtolaisesta joille "happonakkelu on arkipäivää", mutta joiden kulttuuriin se ei kuulu. :facepalm:

Jos asiassa on vielä jotain epäselvyyttä, niin Google ja hakukenttään "acid attack in south africa". En jaksa linkitellä loputonta listaa näistä "kulttuuriin kuulumattomista yksittäistapauksista", eikä mikään määrä niitä epäuskoisen mieltä muuttaisikaan, koska sitä ei muuta tutkimukseen pohjautuva wikiartikkelikaan. Aika mustia muuten nämä Etelä-Afrikan "pakistanilaiset ja intialaiset". Johtuukohan tuosta paikallisesta säästä... :eek:

Mitä ihmettä te oikein selitätte? Onko tässä taustalla jokin sellainen ajatus, että kulttuuria on vain saunassa käymisen tai oopperan kaltaiset ilmiöt, koska muuten asiaa ei ole selitettävissä.

Kulttuurilla on monia toisiinsa liittyviä merkityksiä:
Sivistyksestä tässä yhtydessä on turha puhua, samoin arkeologiasta ja taitokin vähän venyttää uskottavuutta, joten boldasin oleelliset.

Kulttuuria on kaikki kyseisen kulttuurin piirissä olevien ihmisten opitut tavat ja teot. Jos ne ovat yleisiä voidaan puhua valtakulttuurista. Sitä en osaa sanoa onko kyse valtakulttuurista, eikä sitä mielestäni kukaan ole väittänytkään, mutta kyse on siitä huolimatta etelä-afrikkalaisesta kulttuurista. Et kai lähde siirtelemään maalitolppia?

Kyllä, nigerialaishuijaukset ikävä kyllä kuuluvat nigerialaiseen kulttuuriin ja happoiskut kulttuureihin joissa niitä tehdään. Se on aivan sama johtuuko se internetin saatavuudesta, poliisien kyvyttömyydestä, korruptiosta vai happojen halvasta hinnasta. Myös sadistiset teot ovat kulttuuria.

Varsin kummallinen ajatus, että tapa ei kuulu kulttuuriin, jos sen syyt ovat johdettavissa ...jostain? Vaikkapa nyt vaikka välinpitämättömistä poliiseista. Sitten toisaalta maskuuliinisuus on sellainen ominaisuus josta voidaan johtaa kulttuuria? Kuulostaa varsin satunnaiselta. Kuka nämä ominaisuudet jotka ovat hyväksyttäviä syitä kulttuurin muodostumiseen on määritellyt? Sinäkö @Herra Kuolema?
Jos väittämäsi mukaan Etelä-Afrikassa happohyökkäykset on kulttuuria, kun niitä on joku kymmen vuodessa, asukkaita liki 60 miljoonaa. Onko tuolla tekijät juuriltaan aasialaisia vai keitä? Mikä osuus näillä hyökkäyksillä on verrattuna muihin pahoinpitelyihin, sanon että promille luokkaa, mikä ei tee siitä kulttuurillista tekotapaa, vaikka olisivat buureja, mustia, värillisiä tai afrikaanereita.
 
Ja mitä väliä tekotavan "kulttuurisuudella" edes on? Kunniamurha on "kulttuurin rikastumista", teki sen millä aseella vaan. Mustasukkaisuusmurha ei puolestaan ole sidoksissa oikein mihinkään kulttuuriin, teki sen millä aseella vaan. Ihminen tappaa sillä, mitä on käsillä tai mikä on jotenkin tuttua. Tässä yritetään nyt selkeästi pakottaa jotain omia asenteita tapaukseen, joka olisi eri työtavoilla voinut tapahtua ihan missä vaan.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 165
Jos väittämäsi mukaan Etelä-Afrikassa happohyökkäykset on kulttuuria, kun niitä on joku kymmen vuodessa, asukkaita liki 60 miljoonaa. Mikä osuus näillä hyökkäyksillä on verrattuna muihin pahoinpitelyihin, sanon että promille luokkaa, mikä ei tee siitä kulttuurillista tekotapaa, vaikka olisivat buureja, mustia, värillisiä tai afrikaanereita.
Teillä menee nyt valtakulttuuri ja kulttuuri sekaisin. Jos nämä hyökkäykset olisivat arkipäivää joka puolella maailmaa voitaisiin perustellusti väittää niiden olevan jotain muuta kuin paikallista kulttuuria, mutta koska näin ei ole ne ovat osa paikallista kulttuuria. Pahoinpitelyt sensijaan eivät ole afrikkalaista kulttuuria, koska ne ovat yleismaailmallinen ilmiö.

Jos väittämäsi mukaan Etelä-Afrikassa happohyökkäykset on kulttuuria, kun niitä on joku kymmen vuodessa, asukkaita liki 60 miljoonaa.
Olettaen, että luku on oikea, niin suhde väkilukuun on sama kuin Intiassa ja kyseinen tapa kuuluu Intialaiseen kulttuuriin. Mielenkiintoista onkin, että edellä huomautit kyseisen tavan olevan "aasiasta", aivan kuin itsekin tunnustaisit sen kuuluvan siihen kulttuuriin, mutta kiellät kuitenkin se olevan osa Etelä-Afrikkalaista kulttuuria. Oleellista tässä on se, missä määrin näitä hyökkäyksiä tapahtuu suhteessa muihin kulttuureihin, ei se montako hyökkäystä toteutuu absoluuttisesti.

Onko tuolla tekijät juuriltaan aasialaisia vai keitä?
Jokainen esimerkki, sekä tekijä että uhri, mitä selasin läpi oli ihan paikallinen afrikkalaisen näköinen, aivan kuten tämä kohuttu tekijäkin. Johtuuko se auringon tummentavasta vaikutuksesta vai siitä, että haluat vain periaatteessa syyttää intialaisia ja pakistanilaisia etelä-afrikkalaisten rikoksista jää edelleen hämärän peittoon.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
985
Kyllä ovat. Jos jokin asia on erittäin yleinen kuten masennus, itsemurhat, perheväkivalta, ryyppyporukan puukkohipat ja vaikka demarius, niin ne ovat suomalaista kulttuuria.
Eivät ole juurikaan sen yleisempääkuin muualla, aika harvinaista on, eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin eikä noita ylistetä, mistä johtuu joidenkin suomalaisten itseinho ja alemmuudentunteessa rypeminen. Ilmeisesti sinä liikut väärissä piireissä, jos tuollainen käytös on siellä yleistä, kannattaisi tehdä asialle jotain.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Eivät ole juurikaan sen yleisempääkuin muualla, aika harvinaista on, eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin eikä noita ylistetä, mistä johtuu joidenkin suomalaisten itseinho ja alemmuudentunteessa rypeminen. Ilmeisesti sinä liikut väärissä piireissä, jos tuollainen käytös on siellä yleistä, kannattaisi tehdä asialle jotain.
Minua syytetään yleensä siitä, että yleistän koskien ulkomaalaisia. Ei saisi sanoa, että tietty porukka vaikka raiskaa ihan simona tai ei työllisty ikinä.

Mutta kyllä minä ihan samalla tavalla yleisten koskien suomalaisiakin. Kyllähän nuo mainitsemani asiat ovat aivan liian yleisiä, jotain pitäisi tehdä.
 
Esim. mitä? Ei suomalaiset ole sen kummempia kuin muutkaan, keinoja noiden ongelmien poistamiseen ei taida löytyä keneltäkään.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Esim. mitä? Ei suomalaiset ole sen kummempia kuin muutkaan, keinoja noiden ongelmien poistamiseen ei taida löytyä keneltäkään.
Ei löydy. Mutta ei se ainakaan auta, että ongelmia vähätellään tai sanotaan jossain muualla olevan asiat vielä huonommin.
 
Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
756
Nollapostaus, offtopic, pelkkien kuvien postaaminen ei ole keskustelua, käytä kuvia tukemaan asiaasi, pyri esittämään väitteidesi tueksi uskottava lähde. Tahallinen keskustelun häirintä.
Vasemmisto muutti Etelä-Afrikan raiskaushelvetiksi?

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 530
Vasemmisto muutti Etelä-Afrikan raiskaushelvetiksi?

Voi kyllä laittaa ihan suoraan ylläpidollekin viestiä jos haluaa tunnuksen banneihin niin ei tarvitse häiriköidä keskusteluita tälläisillä viesteillä.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708

Ihan hyvä insight Etelä-Afrikan tilanteesta etelä-afrikkalaiselta. Käytännössä siis ihmiset ovat kuin villieläimiä jotka pistävät kaiken paskaksi ja tappavat kaikki jotka ovat ulkomaalaisia (muita afrikkalaisia), valkoisia, rikkaita, menestyviä, sivistyneitä yms. ja sitten ihmetellään miksi asiat ovat huonosti.

Ei tarvitse pelätä että tästä asiasta puhuttaisiin länsimaiden mainstream mediassa. :lol:
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Ketjun otsikon voisi päivittää kunnolliseksi.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
^ Onhan näistä puhetta ollut valtamediassakin, esimerkiksi: Ainakin viisitoista kuollut Etelä-Afrikan siirtolaismellakoissa
Puhuin yleisemmin koko Etelä-Afrikan tilanteesta ja sen syväluotaamisesta en yksittäisestä mustiin kohdistuneesta mellakasta viikko sitten. Esim. juuri tämä äärimmäinen rasismi valkoisia ja muita afrikkalaisia kohtaan joka on vuosien saatossa jo muuttunut kansallislajiksi. Hesarissa taisi joku "tutkija" olla joskus kuukausia sitten taas vaihteeksi selittämässä kuinka kaikki on alt-rightin propagandaa vaikka sekä mustat että valkoiset etelä-afrikkalaiset täysin tiedostavat ko. ongelman.

Tuossa ehkä hieman häiritsee se, ettei anneta Etelä-Afrikan valkoiselle vähemmistölle synninpäästöä vaan jää lukijan arvailujen vaaraan, että ketkä siellä nyt oikein murhaa ja mellakoi...
Ei tietenkään anneta, koska vasemmistoretoriikka on mahdollistanut säälinkerjäämisen ja vastuun kiertämisen sen sijaan että asioille tehtäisiin jotain. Ongelmat ovat 100% saamattomien rikollisten sekä maata hallitsevan terroristijärjestön aikaansaannoksia, mutta jos yleinen hyväksyntä annetaan sille että syy voidaan ohjata ihmisten niskaan joilla ei ole mitään vastuuta asiasta niin miksipäs nämä pedot sen jättäisivät käyttämättä. Eikä auta että Nelson Mandelan ja hänen ex-vaimonsa kaltaiset brutaalit terroristit saavat ylistystä ja nobeleja.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Saisiko nämä samat BLM aktiivit masinoitua afrikkaan WLM liikkeen aikaiseksi?

Taas on yksi perhe teloitettu.

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 525
Viestejä
4 165 366
Jäsenet
70 420
Uusin jäsen
TuplaT

Hinta.fi

Ylös Bottom