Etätyöt/Home-office keskustelu - kysy konkareilta & kerro omista jipoistasi

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Nyt kun etätyöt ovat sattuneesta syystä monella tulleet mukaan päivittäiseen elämään, niin avataan keskustelu aiheesta. Vaikka ketju onkin aloitettu korona-viruksen myllertäessä maailmaa, ei tämä sinänsä liity virukseen.

Lyhyt historia etäilystäni tiivistyy siihen, että tein vuosia sitten pienyrittäjän duunia ja yrityksellämme ei ollut omia toimitiloja. Olimme joko kotona tai asiakkaan tiloissa. Sittemmin vaihdoin normaaliksi korporaatio-orjaksi ja tein parin vuoden ajan enemmän tai vähemmän säännöllisesti 1pv/vko etäduunia ja päädyin sen kokemuksen pohjalta optimoimaan setuppiani.

Omien kokemusteni mukaan seuraavat asiat ovat todella tärkeitä etäilyn tehokkuuden (ja oman mielenterveyden) ylläpitämiseksi:
  1. Tarpeeksi tilaa pöydällä. Mistään ei tule mitään jos tilaa on aivan liian vähän.
  2. Hyvä tuoli (tässä on monia makuja, itse olen istunut Stokkella kotona 25v, eikä ole aikomusta vaihtaa. Toimistolla sitten normaalilla tuolilla)
  3. Järkevä näyttö tai kaksi. Itselläni on läppärissä varsin pätevä 16" näyttö, joten hommasin korokkeen sille ja nyt mennään tällä yhdistelmällä
  4. Ehkä tärkein asia: Hyvä kuulokemikrofoni
    Ja optimaalisessa tapauksessa näitä pitäisi olla kaikilla koko firmassa. Mikään ei vituta niin paljon kuin se, että olet telcossa tai priva-puhelussa jonkun työkaverin kanssa joka koittaa sönköttää keskinkertaisella englannilla surkeaan mikrofoniin ja taustalla kuuluu liikenteen melu ja huutavat lapset.
Liitteenä kuva omasta setupistani. Lattialla on oma henkilökohtainen pelikoneeni, joka on samassa näytössä kiinni. Jos vaihdaan pelimoodiin, niin isken näppiksen, hiiren ja headsetin näytön USB-portteihin kiinni ja klikkaan näytön input-nappia, jolloin homma on valmis ja pelimode-engaged. Muuten mennään mäkillä, joka on TB3-telakassa.

Olen itse tietysti kermaperseasemassa, kun olen saanut töistä useiden satojen eurojen edestä kunnollista etätyöroinaa himaan. Näyttö on omaa hankintaa, mutta ostettaessa tuli miettityä sitä, että mikä olisi hyvä myös tähän käyttöön.

Jos suinkin mahdollista, niin kannustan jokaista panostamaan välineisiin, kuten headsetteihin ja ulkoiseen näyttöön. 200e näytölläkin saa jo ihmeitä aikaan vs. pelkällä läppärin näytöllä työskentely. Nyt on myös hyvä hetki vinkua noihin rahoitusta pomolta - toteaa vaan, että tehokkuus kasvaa reilusti.

IMG_1550.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 378
Etäevakkoon tuli "jouduttua" itsekin. Ennen tätä olen etäillyt vain pari päivää jonkun koulutuksen tai kurssin parissa. Duuni on fillarilla parin minuutin päässä, joten normi tilanteessa olen aina lähtenyt mieluummin konttorille. Etäily on kyllä ollut koko ajan mahdolista, mutta itse pidän paljon enemmän duunipaikasta varsikn sosiaalisten kontaktien vuoksi.

Parin etäpäivän huomiot:
  • Duunikoneen ääreen jää helposti pidempään puuhastelemaan ja päivät venyvät "kun tuo työkone tuossa nyt on kuitenkin pöydällä auki"
  • Taukoja ei tule juuri pidettyä ja aamupala sekä lounaskin koneen ääressä. Töissä kävely lounaalle tuuletti sopivasti
  • Tulee oltua paljon enemmän paikallaan kuin toimimistolla. Siellä tulee välillä käytyä eri porukoiden luona pähkimässä ongelmia tai muuten vaan turisemassa
  • Yksin mölöttäminen alkaa välillä tympiä
Omat etätoimipiste:
  • Riittävä työpöytä ja kunnon ISKU STEP työtyoli
  • Läppäri 15.6" näytöllä + kunnollinen 27" 1440p 144Hz näyttö (Predator XB271HU)
    • Olisi tuossa 1½ metrin päässä 65" 4K OLED, mutta se ei varmaan olisi kovin fiksu omiin työhommiin, vaikka verkkoa ja kuvia saisi kyllä hyvin esille
  • Kunnon mekaaninen näppis ja hiiri (näppis pitää tosiaan vaihtaa huomiseksi, koska Logitechin pienempi matala langaton K400 ei ole hyvä jatkuvaan käyttöön)
  • Jabran ok headsetti

@zepi setupissa omaan silmään "sattui" juuri näppis ja hiiri. Itse en voisi työskennellä tuollaisella matalalla näpiksellä ja hiirtä en näe ollenkaan. Jos hiiri on tuo kosketuslevy, niin se on ensimmäinen asia minkä disabloin läppäristä :) Mutta kukin toki niin kuin itselle paras ja työtehtäviin sopii. Päivystys menee pelkällä läppärillä, mutta silloinkin jos jotain oikeaa pitää tehdä, niin hiiri kiinni.

Koska tätä etäilyä tulee nyt varmaan jonkin aikaa, pitää alkaa kiinittää huomiota noihin taukoihin ja käy vaikka pihalla vaikka söisikin himassa. Veikkaan että muuten alkaa turruttaa pidemmän päälle. Duuniporukassa joku jo järjestelee "etäkahveja" Skypellä. Vaikka silloinkin istuu koneella, niin tulee sentään jotain sosiaalista höpöttelyä sekä taukoa puurtamiseen. Uskoisin, että tämä koronan aiheuttama etäily muuttaa työtapoja monella ja monessa firmassa. Jotku löytävät etätyön hyödyt ja jotkut firmat huomaavat että aiemmin "kielletty" ja mukamas "tehoton" etätyö ei olekaan työntekijän lorvailua, vaan ihan oikeaa ja tehokasta työntekoa ja sitä ei tarvitse kyttäämällä kytätä.
 

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Etätöitä on nyt tullut tehtyä aikaisemmin ihan useasti (viime kesään asti kunnes uusi johtaja päätti kieltää kaikki etätyöt) ja ainakin myös itse huomannut välillä tuon että koneella tulee helposti roikuttua pitempään ja taukoja pitää vähemmän, tai kahvitauot on sitten koneella ja surffailee, eli siihen kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomiota, pikku kävelylenkki ulkona esim lounaan jälkeen on erittäin suositeltavaa. Ei tarvitse edes olla mikään pitkä lenkki.

Työvälineinä itsellä:
- Koneena tietysti duuniläppäri joka on yhdistetty TB3-telakkaan johon on istten kaikki tarvittava lisälaite kytketty.
- Näyttönä 34" Ultrawide
- Erillinen näppis (MX Keys) ja hiiri (mx master3)
- Vastamelukuulokket jossa hyvä mikrofoni (Bose NC700)

Näppikseksi kannattaa tosiaan hankkia sellainen jota tykkää käyttää, itsellä se on yleensä ollut tämä langaton MX Keys tai sitten Ducky:n mekaaninen, enemmän tuo mx keys on käytössä, sillä huomattavasti mukavampi kirjoittaa ja kun on langaton niin ei ole ylimääräisiä piuhojakaan.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Tänään ja eilen olen yrittänyt etätöiskennellä, mutta ei tästä nyt tule oikein mitään. Versionhallintaan ja buildijärjestelmään ei pääse kiinni kuin VPN:llä, joka on täysin tukossa muutaman tuhannen muun korporaation työntekijän pyrkiessä linjoille samaan aikaan. Paikallinen buildi kestää surkean kokousläppärin kanssa tunteja, jos levytila ja rammi eivät lopu kesken. Kehitys ylipäätään on mahdotonta Windowsilla mm. tiedostojärjestelmän älyttömyyksien vuoksi (esimerkiksi kaksoispisteillä varustettuja tiedostonnimiä ei ole mahdollista luoda), ja virtuaalikoneen pyörittäminen Windowsilla on kuin tervassa uisi. Testausta varten tarvitsee laitteita, joita kävin hakemassa yhden toimistolta kotiin, mutta nyt alkaa olla pöytä vähän turhan täynnä.

Taidanpa mennä takaisin toimistolle huomenna.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
@zepi setupissa omaan silmään "sattui" juuri näppis ja hiiri. Itse en voisi työskennellä tuollaisella matalalla näpiksellä ja hiirtä en näe ollenkaan. Jos hiiri on tuo kosketuslevy, niin se on ensimmäinen asia minkä disabloin läppäristä :) Mutta kukin toki niin kuin itselle paras ja työtehtäviin sopii. Päivystys menee pelkällä läppärillä, mutta silloinkin jos jotain oikeaa pitää tehdä, niin hiiri kiinni.
Lopetin useampia vuosia sitten hiiren käytön kaikkeen muuhun paitsi pelaamiseen. Touchpad gestureilla on omasta mielestäni täysin suvereeni tapa ohjata tietokonetta verrattuna hiirellä sohimiseen. (Joskin käytän 100%:sesti mäkkiä työkäytössä).

Headshotit sillä eivät napsu.

Omien kokemusten mukaan se on myös erittäin hyvä ergonomisesti, joskaan mitään oikeaa tutkittua tietoa rannetuppitulehduksen ehkäisystä minulla ei ole.
 
Viimeksi muokattu:

namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Noin puoltoista vuotta etänä tehnyt. Ennen tätä pandemiaa joka viikko kaksi päivää.Nytkun lapsi kotona niin Ite oon käyttänyt kuulokkeita ja sieltä ysäriä. Ja kun olen ilmeisesti kanavan ainut kuuntelija saa vielä musatoiveitakin menemään läpi :) harmi vaan että Rea ulkomailla ja vissiin karanteeniinkin joutuu. Ajatuksia häiritsee vähemmän kuin pojan äänet. Kun nyt lapsetkin kotona.

Meillä sopivasti yksi makkari käytettävissä koneella työskentelyyn. Kahvi ja ruokatauot oon pitänyt koneelta poikessa. Ruokkiksella oon joskus ottanut nokoset. Ja koiraa käyttänyt pissillä.

Kaksi näyttöä käytettävissä ja työpaikan läppärissä kiinni. Joholliset hiiri ja näppis on. En vaan jaksa puljata tyhjien pattereiden kanssa. Tuoli vois olla pehmeämpi. Oon lyönyt aina koristetyynyjä peffan alle jos alkaa puutua paikat. Työpöytänä peruspöytä mikä ei juurikaan heilu. Tiijä nyt että jussii astiko se tää korona kestää. Varmaan nuo skype sumpit tarttee viritellä. Kehtaa riskiryhmäläisenä sinne toimistolle mennä. Eipä siellä juuri muitakaan ole.
 
Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
1 399
Vähän aikaa kuljetellut läppäriä ja luureja mukaan mutta silti tuli yllärinä. Hirveä paniikki siivota huonetta (ehdin puoliksi) ja viritellä läppäristä johdot. Ostin joskus työpaikan poistolavalta pari ehkä 24-tuumaista näyttöä ja löin toisen VGAlla ja toisen dvi:llä kiinni, näppis ja hiiri ja ethernet ja se on siinä. Plyyssinen toimistotuoli kaikkine säätöineen vaihtui puiseen jakkaraan mutta ei ainakaan tänään tullut mitään ergonomiavajetta - päin vastoin, hiljaista ja kodikasta. Hyvä tehdä töitä.

Näppis tarttis kyllä.päivittää. varmaan uusi logitechin mx keys heti kun on varaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Omalla duunipaikalla ei ole kovin auvoinen etätyöpolitiikka ollut tähän mennessä, niin etänä on tullut tehtyä lähinnä satunnaisesti tähän mennessä. Nyt sitten varmaan mennään useampi viikko kotitoimistolla niin hyvä että on paikka kunnossa jo "omasta takaa".

Pöytänä joku perus ~120 x 70 kokoinen työpöytä Jyskistä. Tähän olen haaveillut säädettävää tilalle jotta voisi seisoskella välillä, mutta ei ole budjettia löytynyt..
Työtuolina firman poistosta talteen otettu ja itse korjattu EFG Splice
Näyttönä AOC:n 32" QHD
Läppäri duunin puolesta HP 840 G5 joka telakassa kiinni (oma läppäri menee samaan telakkaan niin helpottaa)
Näppiksenä Logitech K800 ja hiirenä Marathon 705
Headsettejä löytyy mm. Sony WH-1000XM3 sekä Turtle Beachin langallinen over-ear malli.
Kotona 100M valokuitunetti

Hyvin tällä setupilla pärjännyt, duunit luistaa niin kauan kuin VPN toimii, eilen hyvin, tänään huonommin... VPN:n puutteeseenkin kilpistyy vain osa hommista, joten toimettomana ei tarvitse olla vaikka se kyykkäisikin.

Nyt kun muksu on kotona niin tulee pidettyä tauotkin taukoina eikä vain vedetettyä kahvia koneen ääressä kuten usein toimistollakin.
Itse kyllä tekisin mieluusti enemmänkin kotona hommia niin saisi rauhassa keskittyä ilman häiriöitä. Toimistolla on aina niin paljon kaikkea hälinää ja keskeytystä, että kiireisinä hetkinä meinaa tuskastua kun ei mitään saa tehtyä ilman jatkuvaa häiriötä. Vähemmän häiriötä tuosta omasta päiväkoti-ikäisestä on ollut kuin avokonttorista :D

Toivottavasti tämän säädön jälkeen firmassakin huomattaisiin, että etänä voi oikeasti tehdä töitä, eikä sitä vastaan oltaisi enää niin tarmokkaasti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.08.2019
Viestejä
113
Etätöitä on tullut tehtyä satunnaisesti aiemmin kun on ollut tarve keskittyä ilman häiriöitä. (Eli työpiste avokonttorissa ja kysyjiä riittää. Tämä ollut mahdollista silloin kuin kohta 3v muksu on ollut hoidossa, mutta nyt säännöt pitää tehdä uusiksi kun on kotona vaimon kanssa. Muksulle tilannetta koitin selittää, että iskä ei voi olla työpaikalla töissä, niin pitää tehdä kotona töitä. Ja kun ovi huoneeseen on kiinni, niin ei saa tulla häiritsemään, mutta kun ovi on auki niin saa tulla katsomaan mitä touhutaan. Ihme kyllä pieni itkukohtaus oli oven takana, mutta ei tullut kuitenkaan huoneeseen!

Tälle etätyöjaksolle töistä sai ottaa tarvittavat kamppeet, mutta pelkkä läppäri + 3d hiiri riitti, kun kotona on 27" näyttö tarjolla. Normaalisti töissä 2x24", mutta tämä menettelee myös. Hiiri + näppis pitää irroitella omalla koneella ollessa, mutta ei ole niin suuri vaiva. Töissä pitää käyttää PDM/suunnittelu softia, availla paljon kuvia/piirrustuksia/malleja, niin niiden käyttö ei ole yhtä sujuvaa 4G.n yli kun työpisteellä, eli siitä tulee miinusta. Teams paltsut menee samoin kuin konttorilla ja ylipäätänsä taustamelua on huomattavasti vähemmän, eikä vastamelukuulokkeita tarvitse pitää kokoaikaa päässä.

Kuten muutama aiemmin kirjoitti, niin kotona päivät meinaavat hieman venyä ja taukojen pituudet ovat pienemmät. "käytäväkeskustelut" puuttuvat, niin tauot pitää rytmittää itselle passeliksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Aloituspostauksessa hyviä vinkkejä :thumbsup:.
Oma on vähän pienemmän budjetin ratkaisu, mutta toisaalta tässä nyt pitää enää saada oppari tehtyä. Samalla koneella sitten kasuaalipelailut illalla.

1. Tosiaan siivosin uskomattoman määrän ylimääräistä roinaa tuosta pöydältä. Hirimatto oli esim yli puoliksi peitossa. Periaatteessa tarviin aika vähän tilaa tähän hommaan, mutta tuntuu jo nyt mukavammalta tähän istua, kun on vähän siistimpää.

2. Kaivoin tuollaisen varmaan 15v vanhan Dellin toimistonäytön tuohon vierelle. Oli mulla joskus varanäyttönä, kun toisesta näytöstä poksahti virtalähde. Tämä nyt olisi pitänyt tehdä jo muutenkin, kun se nyt on ollut tyhjänpanttina varastossa. Varmaan aika sama mitä tekee, niin toinen näyttö helpottaa montaa asiaa. Tuo 16:9 näyttö on joku 1080p LG IPS-näyttö.

(huomaa muuten mikä ero on "markettinäytön" ja kunnon toimistonäytön jalustan ero, kun vähän lyö nyrkkiä pöytään)

3. Videopuheluita varten on tuosa vahvistimen päällä sitten läppäri. Ainakin vielä oon pärjännyt ihan sen omilla mikillä ja kaiuttimilla.

4. Tuoli vois olla parempi. Tämä on joku aika perus toimistotuoli, joskin ei mitään muoviosia. Ei natise ja pyörät rullaa sulavasti.
.IMG_20200317_221846.jpg

Johtohelvetti on kyllä myös melkoinen :whistling:
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
281
Ihan vaan puutarhapöytä autotallissa, joku ikean toimistotuoli ja kaksi läppäriä. Toisella tehdään työt ja toinen on kallis vpn-proxy...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
3. Videopuheluita varten on tuosa vahvistimen päällä sitten läppäri. Ainakin vielä oon pärjännyt ihan sen omilla mikillä ja kaiuttimilla.
Joo, mutta muut kärsivät kun mikin laatu on keskinkertainen ja jos et muista olla mutella, lähtee koko homma herkästi kiertämään, tai vähintään kaikki näppiksen äänet jne. kuuluvat läpi.

Jos telcoja on yhtään enempää, niin kannattaa hommata edes joku perus headsetti ihan vaan muiden mieltä parantamaan.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
609
Saakos täällä keskustella etäopiskelusta vai pitääkö tehdä oma ketju sille? :hmm:
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
109
Etätöissä viime torstaista asti ja tähän mennessä mennyt ihan hyvin, joskin pieniä ongelmia omassa ajanhallinnassa. Olen koittanut käydä aamulla & lounaan jälkeen kävelyllä, sekä pitää ajastinta jäljellä olevan työpäivän pituudesta ja päivän jaksottamista varten.

Työläppärikin löytyy, mutta jätin vahingossa telakan toimistolle ja tällä hetkellä en tarvitse mitään tiettyä kehitysympäristöä tai kulkea palavereissa, niin olen käyttänyt omaa pöytäkonetta. Meillä on myös töissä aloitettu päivittäiset etäkahvit ja niistä olen tykännyt, ettei sosiaalinen kanssakäyminen jää liian pieneksi tai ole ainoastaan tekstimuodossa.

Kokoonpanoni:
  • 150x75 + 200x80 cm IKEAn pöydät
  • 2kpl 25" 1440p IPS näyttöä
  • Blue Snowball -mikrofoni
  • Audio Technica ATH-M40x -kuulokkeet
  • Mekaaninen näppäimistö, Applen Magic Trackpad ja Logitech G502 -hiiri
setup_small.jpg



Seuraavaksi varmaan menee hankintaan sähköpöytä, monitorivarret ja web-kamera etäpalavereita varten.

@zepi Oletko tykännyt tuosta 16" MacBook Pro:sta? Pitäisi jossain välissä päivittää oma kannettava (2012 MacBook Air), mutta 2016- ja uudemmat Applen koneet eivät ole vakuuttaneet näppäimistön kestävyydellä tai tuntumalla.


Edit: Unohtui linkittää yksi ihan hyvä blogikirjoitus etätyöskentelystä. TLDR versio suosituksista jos kokee etätyöt ongelmalliseksi jollain tavalla: säilytä sama rytmitys kuin normaalisti, pukeudu eri tavalla kuin normaalisti kotona, käy ulkona ainakin aamulla & lounaalla, pystytä mahdollisuuksien mukaan erillinen työpiste jossa teet ainoastaan töitä, pidä normaalit tauot ja yritä säilyttää normaali sosiaalinen kanssakäyminen, kuten vaikka etäkahvien avulla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Saakos täällä keskustella etäopiskelusta vai pitääkö tehdä oma ketju sille? :hmm:
Eiköhän näihin päde aika paljon samat asiat. Mulla on myös opiskelut tässä menossa loppusuoralla.
Etätöissä viime torstaista asti ja tähän mennessä mennyt ihan hyvin, joskin pieniä ongelmia omassa ajanhallinnassa. Olen koittanut käydä aamulla & lounaan jälkeen kävelyllä, sekä pitää ajastinta jäljellä olevan työpäivän pituudesta ja päivän jaksottamista varten.
Tämä ajanhallinta on kyllä itsellekin jonkinlainen kompastuskivi. Toivottavasti tässä vähän rutinoituu ja mielen osaa vaihtaa pois "kotimoodista" vähän nopeammin jatkossa.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
pukeudu niin kuin olisit menossa toimistolle
Nyt kyllä pitää kysyä että miksi ihmeessä joku haluaisi tehdä näin?
Mulle ainakin yksi etätöiden parhaista asioista on se, että saa rauhassa hengata pieruverkkareissa tai shortseissa eikä tarvitse vetää farkkuja/lakerihousuja jalkaan, jostain kauluspaidoista ja pikkutakeista puhumattakaan..?
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 634
Nyt kyllä pitää kysyä että miksi ihmeessä joku haluaisi tehdä näin?
Mulle ainakin yksi etätöiden parhaista asioista on se, että saa rauhassa hengata pieruverkkareissa tai shortseissa eikä tarvitse vetää farkkuja/lakerihousuja jalkaan, jostain kauluspaidoista ja pikkutakeista puhumattakaan..?
Siis pukeudutteko te yleensäkin etäpäivinä? Kunhan rajaa webcamia sopivasti eikä nouse vahingossa seisomaan niin hyvin menee... :D
 
Liittynyt
11.05.2017
Viestejä
321
Ite tulee tehtyä pääsääntöisesti kotona ja työ setuppina on:
- Työpöytänä 90x180 (joka itse asiassa on 6-hengen ruokapöytä)
- Läppäri sellaisella alustalla että näytön saa vähän korkeammalle
- 2 erillistä näyttöä lisäksi 43" ja 27" (27 pystyssä)
- Joku Hyper X pelituoli
- Langaton hiiri+näppis yhdistelmä, sellainen jossa on logitechin vastaanottimen lisäksi myös bluethoot sillä samalla kombolla voi käyttää erillistä "studio-pc:tä", jos musiikinteko yhtä-äkkiä kiinnostaa.

Vinkkeinä kuten aiemmatki, pitäkää mieluummin "liikaa" taukoja kuin liian vähän, itse käyn hakee postit ja vein roskat ym. erillisillä kerroilla että tulee pakosta pihalle asti lähdettyä. Käy helposti siten, että pari päivää jaksaa painaa mut sen jälkeen alkaa tuntumaan työt jo raskaammalta. Itsellä kuullokkeista tuleva tausta musa auttaa keskittymään jos sattuu kotona olemaan muitakin. Pyrin pitämään näytöt himmeänä / sinivalon alhaisena ettei ala särkee silmiä. Toki on niitäkin päiviä että tulee vaan istuttua koneella, ilman taukoja mutta kyllä sen huomaa pidemmässä juoksussa. Työpäivän tavoitteiden asetus on yksi mitä harrasta, eli päätän mihin vaiheeseen tai mitä pitää saada tehtyä kun suurinpiirtein jo etukäteen tiedän mitä menee aikaa, sen jälkeen työt sivuun eikä yritä ahmia liikoja.

Mulla työpäivien pituus vaihtelee 6-14h riippuen projekteista.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
- Langaton hiiri+näppis yhdistelmä, sellainen jossa on logitechin vastaanottimen lisäksi myös bluethoot sillä samalla kombolla voi käyttää erillistä "studio-pc:tä", jos musiikinteko yhtä-äkkiä kiinnostaa.
Olisko heittää tähän mikä malli kyseessä? Itsellä ois vastaavan hankinta edessä eikä oikein löytynyt sopivaa mallia
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
109
Nyt kyllä pitää kysyä että miksi ihmeessä joku haluaisi tehdä näin?
Mulle ainakin yksi etätöiden parhaista asioista on se, että saa rauhassa hengata pieruverkkareissa tai shortseissa eikä tarvitse vetää farkkuja/lakerihousuja jalkaan, jostain kauluspaidoista ja pikkutakeista puhumattakaan..?
En nyt mitään pukua tai kauluspaitaa tarkoittanut, vaan sitä, että laittaa jotain muuta kuin ne normaaliin kotona olemiseen tarkoitetut vaatteet töiden ja vapaa-ajan erottamista varten, vaikka "työ-pieruverkkarit" jos siltä tuntuu.

Toki jos kokee etätöiden onnistuvan ilmankin, niin mainiota, mutta joillekin tämän tyylinen jaottelu auttaa yllätävän paljon. Selkeytin alkuperäistä viestiäni ja tuo lista kannattaa ottaa enemmänkin kokeiltavina ideoina jos tuntee etätyöt ongelmallisiksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7
Kohta viikko putkeen oltu etätöissä, hyvinhän tämä tässä menee. Välillä tulee oltua vihteen puolella liikaa ja välillä tekee ilman taukoja.
2 näyttöä, joista toinen on oman koneen ja toinen työkoneen käytössä + työläppärin ruutu hyötykäytössä.

Sähköpöytä on ihan kiva näissä oloissa. Normaalisti 0-2 päivää viikossa etätöitä. Kannattaa jollain tavalla edes suunnitella mitä tekee seuraavana päivänä, jos työt ovat sen verran vapaata tekemistä kuten itsellä.

P3180035.JPG


Ja ei tosiaan kyllä pueta päälle kuin töihin olisi menossa.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 853
Ensimmäinen etäpäivä menossa, pl. jotkut satunnaiset lopetukset illalla jos ollut pakko olla aamulla valmista, joten ajankäytön hallinnasta yms. en osaa sanoa vielä. VPN toimii hitaasti, voi olla että joutuu käymään välillä toimistolla. Ei kai tässä mitään jos olisi valmiiksi kotitoimisto mutta kun ei ole niin firman toiminta ärsyttää, otaksuivat että kaikille sopii ja tehokas paikka löytyy. Muuten on ollut ohje että etänä voi tehdä satunnaisesti mutta muut täytyy sopia ennakkoon eli ei ole mitenkään vahvat perinteet että kaikki niitä olisi tehneet.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
352
Ei hirveästi ole tullut etäiltyä aikasemmin, muutama satunnainen päivä sillon tällön. Nyt sitten määrittelemätön aika etänä. Toistaiseksi vain työläppärin näyttö käytössä. Perjantaina ajattelin käydä työpaikalla sen verran, että otan toisen näytön ja telakan sieltä mukaan. Tuolikin ois kiva tuoda, mutta ei sitä jaksa alkaa roudaamaan.
 

Javaq

ſ ɐ ʌ ɐ b
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 177
Tekeekä tekkiläisten esimiehet tarkistussoittoja tai lähtettävätkö viestejä tiedustellen, mitä sillä hetkellä on tekemässä?
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Tekeekä tekkiläisten esimiehet tarkistussoittoja tai lähtettävätkö viestejä tiedustellen, mitä sillä hetkellä on tekemässä?
Juuei. Kolmessa eri firmassa yli 10v tehnyt pääosin (80-95% työajasta) etätöitä. Koskaan ei ole yksikään esimies kysellyt. Eli tämänhetkinen 100% etätyö ei paljoa tunnu. Ainoa on, että vaimo, jolla normisti 1-2pv etätöitä viikossa on kanssa 100% etänä nyt. Ja lapset kanssa. Onneksi lapset on sen ikäisiä, että ne hoitaa hommat itsenäisesti (lukiossa ja yläkoulussa).

Mulla on pelkkä läppäri + kunnon kuulokkeet ja hiiri. Näillä on pärjätty aina.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
375
Kannettava läppäri 17" näytöllä, headset ja sohva / keittiön pöytä / työpöytä (suhteessa 70-20-10). Siinä millä itse yli 5v mennyt. Ei ulkoisia näyttöjä, näppiksiä tai hiiriä. Saatan kävellä myös läppäri kädessä ympäri kämppää. Langattomat kuulokkeet mulla on myös kaapissa, mutta niiden äänenlaatu on niin huono mikrofonin osalta, että jääneet pois.

Työtehtävät siis palavereissa olemista, datan analysointia, spostien läpikäyntiä yms. palvelupäälikön tehtäviä.

Taukoja en pidä säännöllisesti, toki jos on hiljaisempaa, saatan pyörittää pesukoneita jne.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 339
Kehitys ylipäätään on mahdotonta Windowsilla mm. tiedostojärjestelmän älyttömyyksien vuoksi (esimerkiksi kaksoispisteillä varustettuja tiedostonnimiä ei ole mahdollista luoda)
Ei liene ylipäätään suositeltavaa käyttää kaksoispisteitä tiedostonnimissä, vaikka käyttöjärjestelmä sen mahdollistaisikin. Vähän kuin käyttäisi ääkkösiä tai välilyöntejä.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 634
Tekeekä tekkiläisten esimiehet tarkistussoittoja tai lähtettävätkö viestejä tiedustellen, mitä sillä hetkellä on tekemässä?
Nyt on hyvä tilaisuus määritellä etätyöhön järkevät toimintatavat jos niitä ei vielä ole - itse ainakin ajattelen että valvonta ja kyttääminen ei kuulu nykyaikaan. Muutenkin työaikojen suhteen sitä mieltä että jos hommat hoituu niin ei pitäisi olla hitonkaan väliä missä ja miten hommat tekee.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
375
Nyt on hyvä tilaisuus määritellä etätyöhön järkevät toimintatavat jos niitä ei vielä ole - itse ainakin ajattelen että valvonta ja kyttääminen ei kuulu nykyaikaan. Muutenkin työaikojen suhteen sitä mieltä että jos hommat hoituu niin ei pitäisi olla hitonkaan väliä missä ja miten hommat tekee.
Täysin samaa mieltä. Itse kokisin mikromanageerauksena ja täydellisenä epäluottamuksen osoituksena tuollaisen käytöksen. Enkä myöskään itse tuota harrasta. Toki jos tuloksia ei tule ja aikataulut viivästyy jatku asti, on asia hieman eri (mutta ei tässäkään kuulu lähteä tuolle mikrokyttäämisen linjalle).

Hyvä esimies luottaa siihen, että työntekijä tekee duuninsa kyttäämättä, paikasta riippumatta.

Hyvä työntekijä osoittaa teoillaan että on luottamisen arvoinen.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
534
Ensimmäistä kertaa ikinä ollut nyt tämän viikon etätöissä, ja olen yllättynyt miten paljon oma työteho on kasvanut. Kun ei ole yhtään häiriötekijää, niin olen unohtanut pitää kahvi/lounastauot kun flow on iskenyt päälle. Täytyypä jatkossa laittaa hälytys soimaan tauon merkiksi, että muistaa pitää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
219
Itse pääsääntöisesti tehnyt työt ennenkin etänä, joten eipä juuri tullut muutoksia päiviin. Palavereissa tulee usein demonstroitua jotain piirtämällä projektihuoneiden valkotauluille. Skypessä on whiteboard / esim. onenoteen voi piirtää ja jakaa kuvaa -> piirtoalustaa tulee hyödynnettyä todella paljon teknisemmissä palavereissa ja ymmärryksen kasvattamisessa/speksailussa palaverien jäsenten kesken. USB-laitteet ovat kiinni Aten us224 -USB -jakajassa, jolloin nappulaa painamalla saan työkoneen kiinnilaiton jälkeen näppiksen ja hiiren takaisin pöytäkoneeseen työpäivän päätteeksi. Input lagia en ole testannut, mutta en ainakaan itse havaitse mitään. Näppiksenä ja hiirenä siis samat, joilla tulee pelailtua vapaa-ajalla. Näyttönä Lenovon 27" 165 Hz IPS.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
559
2,5 vuotta etätöitä tehneenä on hommat sujunut mielestäni tehokkaammin kuin toimistolla. Ainoa huono puoli on sosiaalinen kanssakäyminen tai oikeastaan sen puute.
Tilannetta on nyt helpottanut kohta vuoden kun avopuoliso on ollut kotona äitiyslomalla.

Viimeisen viikon aikana on huomannut että VPN on takkuillut ja haitannu sen takia työntekoa, kun kaikki työpaikan työntekijät joilla on mahdollisuus ovat myös tehneet etätöitä tän tilanteen myötä. Ei oltu siis varauduttu työpaikan IT:ssä tähän etätyön kasvamiseen :D Veikkaan etä on kyse tuhansista työntekijöistä tän kansainvälisen firman osalta.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
169
Tähän asti olen tehnyt töitä kotona vain satunnaisesti, suoraan läppärin ruudulta. Nyt tuli parin päivän jälkeen mitta täyteen ja oli pakko satsata vähän omaan työergonomiaan. Tilaukseen lähti MX Keys, 24" IPS-näyttö ja ständi läppärille. Eiköhän näille ole käyttöä vielä virushärdellin jälkeenkin! :thumbsup:

Viimeisen viikon aikana on huomannut että VPN on takkuillut ja haitannu sen takia työntekoa, kun kaikki työpaikan työntekijät joilla on mahdollisuus ovat myös tehneet etätöitä tän tilanteen myötä. Ei oltu siis varauduttu työpaikan IT:ssä tähän etätyön kasvamiseen :D Veikkaan etä on kyse yli tuhansista työntekijöistä tän kansainvälisen firman osalta.
Meillä on kans vuorotellen lagannut ja kaatuillut Webex ja MS Teams. Joku puhui 400% noususta MS Teamsin käytössä...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
949
Tekeekä tekkiläisten esimiehet tarkistussoittoja tai lähtettävätkö viestejä tiedustellen, mitä sillä hetkellä on tekemässä?
Esimies soittaa kerran päivässä ja varmistaa että kaikki ok. En ole meidän tiimissä yksin, eli kyllä siellä huomattaisiin jos työnteko täällä loppuisi ja tauot venyisi pitkiksi.

Nyt koronan takia etätöitä tekemässä (aikaisemmin ei ollut sallittua) ja kyllähän tämä työ meillä on ajoittain niin hektistä että puhelin soi sen verran usein että ei tarvitse pomon soitella että mitäkö tekee, sanomista tulisi jos niihin ei vastaa. Valitettavasti ei paljoa pääse nauttimaan etätyön vapaudesta esim ottamalla pitkiä lounastunteja päivisin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
194
Itse pääsääntöisesti tehnyt työt ennenkin etänä, joten eipä juuri tullut muutoksia päiviin. Palavereissa tulee usein demonstroitua jotain piirtämällä projektihuoneiden valkotauluille. Skypessä on whiteboard / esim. onenoteen voi piirtää ja jakaa kuvaa -> piirtoalustaa tulee hyödynnettyä todella paljon teknisemmissä palavereissa ja ymmärryksen kasvattamisessa/speksailussa palaverien jäsenten kesken. USB-laitteet ovat kiinni Aten us224 -USB -jakajassa, jolloin nappulaa painamalla saan työkoneen kiinnilaiton jälkeen näppiksen ja hiiren takaisin pöytäkoneeseen työpäivän päätteeksi. Input lagia en ole testannut, mutta en ainakaan itse havaitse mitään. Näppiksenä ja hiirenä siis samat, joilla tulee pelailtua vapaa-ajalla. Näyttönä Lenovon 27" 165 Hz IPS.
Täältä myös peukkua Aten US224 USB-jakajalle. Suosittelen vahvasti jos haluaa käyttää samoja lisälaitteita esim omalla pelikoneella ja työläppärillä. Itsellä kiinni hiiri, näppis ja headset.

Olen koko talven tehnyt 2/5 etänä, nyt tietysti 5/5. Tarkkana saa olla ettei päivät venähdä.
 

Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
Noihin setteihin voisi lisätä Laser-tulostimen. Itsellä värillinen monitoimimalli.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
Meillä hyväksi koettu rutiini ennen ja nyt myös Koronan aikana on käydä aamulla tiimin kanssa ns. aamukahvipalaveri jonka aikana käydään läpi tulokset edelliseltä päivältä, mahdolliset ongelmat ja suunnitelma mitä kukin tekee tahollaan sen päivän aikana ja homma taas toistetaan seuraavana päivänä.

Itse esimiehenä sitten tämän lisäksi tarpeen mukaan olen yhteydessä Skypellä, sähköpostilla tai Skypen chatilla jokaiseen erikseen tai pienemmissä porukoissa tarpeen vaatiessa, mutta muuta kiinteää meillä ei ole.

En lainkaan ymmärrä tuollaisen kyttäämisen perään, muutenhan saman saisi tehdä myös toimistolla? Vai onko joidenkin vanhojen kampaviineri-esimiehien mielestä osoitus ahkeruudesta se, että on saanut vaatteet päälle ja itsensä toimistolle juomaan kahvia kahdeksaksi? Ns. tulokset puhuvat.
 

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Tekeekä tekkiläisten esimiehet tarkistussoittoja tai lähtettävätkö viestejä tiedustellen, mitä sillä hetkellä on tekemässä?
Ei oo kyllä ikinä kyselty mitä teet, toisaalta kun hommat on hoitunu mallikkaasti aikaisempinakin vuosina niin löytyy sentään luottoa sen verran ettei tarvitse kytätä.

Silloin joku 7 vuotta sitten ku aloittelen ekan kerran etätyöt, niin yleensä piti perustella miksi haluaa olla etänä ja mitä tekee, mutta sekin loppui sitten kun etätyöt yleisty koko firmassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 518
Mites hoidatte etätyöt kun lapsi pyörii jaloissa? Sen verran nuhainen ja yskivä tuo, että eskarista sanottiin että ei tervetuloa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Pyrin pitämään näytöt himmeänä / sinivalon alhaisena ettei ala särkee silmiä.
Itse teen päinvastoin - Päästän luonnonvaloa huoneeseen niin paljon, että on kirkasta ja pidän näytöt "täysillä". Se ei rasita silmiä yhtään, kunhan huoneessa on tarpeeksi valoa.

Minulla on myös sävysäädettävää valotehoa joku 2500lumenia olkkarissa, jonka nurkassa työnurkkaus on, jos ulkoa ei paista tarpeeksi sisään, sitten autetaan 5500K säädetyllä valolla.

Pimennysverhoilla olisi tilanne tietty täysin toinen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
559
Meillä on kans vuorotellen lagannut ja kaatuillut Webex ja MS Teams. Joku puhui 400% noususta MS Teamsin käytössä...
Joku puhui äsken luvuista että 600 normaali lukumäärä ja tänään on ollut sellaiset 6000 VPN käyttäjää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Itse pääsääntöisesti tehnyt työt ennenkin etänä, joten eipä juuri tullut muutoksia päiviin. Palavereissa tulee usein demonstroitua jotain piirtämällä projektihuoneiden valkotauluille. Skypessä on whiteboard / esim. onenoteen voi piirtää ja jakaa kuvaa -> piirtoalustaa tulee hyödynnettyä todella paljon teknisemmissä palavereissa ja ymmärryksen kasvattamisessa/speksailussa palaverien jäsenten kesken. USB-laitteet ovat kiinni Aten us224 -USB -jakajassa, jolloin nappulaa painamalla saan työkoneen kiinnilaiton jälkeen näppiksen ja hiiren takaisin pöytäkoneeseen työpäivän päätteeksi. Input lagia en ole testannut, mutta en ainakaan itse havaitse mitään. Näppiksenä ja hiirenä siis samat, joilla tulee pelailtua vapaa-ajalla. Näyttönä Lenovon 27" 165 Hz IPS.
Minulla olisi kotitaloudessa iPad Pro + kynä, mutta jos siihen haluaisi MS Teamsin tai one-noten, niin pitäisi asentaa firman remote management softa. Tuo on vielä periaatteessa paremman puoliskon opiskelukäyttöön hommattu yhdistelmä, niin en oikein haluaisi omia sitä.

Jos tilanne jatkuu kovin pitkään, niin voisin ehkä hommata työkäyttöön 10" ipadin ja koittaa sillä piirtämistä.

Ongelma on se, että oikeastaan useampi ihminen tarvitsisi saman.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Aika moni on kommentoinut noista kahvitauoista. Kuinka monella TES:ssä on kahvitauot?
Itselläni ei tätä etua ole ole ollut vuosikymmeniin, mutta monesti kyllä toimistolla tulee kahvitauot pidettyä.

Noin yleisesti, samapa se minulle tai työnantajalleni on milloin hommat tehdään, kunhan ne tulee tehdyksi. Eli voisin nukkua päivät ja tehdä työpäivän (7,5h) yöllä. Mutta luonnollisesti työt tulee hoidettua "normaaliin" toimistoaikaan. Ja kun työmatkat jää päivästä pois, on helpompi tehdä saldotunteja sisään.

Sohvalla ja keittiönpöydällä tulee hommat tehtyä, ja niiden väliä jumpataan sopivasti. Myös jumppaaminen onnistuu helpommin, kun ei ole kehtaamisonglemaa. Asioiden hoitaminenkin (omien ja työ) on luentevampaa, kun voi sopia ne vapaammin.
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
486
Valaistus on kyllä tärkeä homma, tässä on kohta 10v 100% etätöitä takana ja pitempään ollut satunnaisesti. Tämä nykyinen työhuone on aika pimeä, niin jotta pysyy virkeänä laittelin tuollasen 2400 lumenia valoa kattoon.

Hyvä tuoli, hyvä pöytä, pari monitoria ja siinäpä se sitten. UPSista olen myös tykännyt, kun satunnaisesti räpsyy sähköt. Pysyy monitorit ja verkkoyhteydet päällä vaikka välillä räpsyy. Välillä sai kunnon sätkyn, kun tuijotti intensiivisesti monitoria ja yhtäkkiä räpsis, monitori sammuu.
 
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 514
Normaalisti on tullut etätyöskenneltyä sellainen ~10h viikossa, yleensä käytännössä lounaaseen asti kotona ja sen jälkeen toimistolle. Tuohon on toiminut ihan hyvin läppäri eikä sen kummempaa. Peli PC on sähköpöydällä, joten normaalisti heitän näppiksen syrjään ja laitan läppärin hiirimatolle.

Nyt kun tässä on toista viikkoa istunut etäilemässä kokonaista päivää, niin kyllähän sitä pikkuhiljaa alkaa parannuksia kaipailemaan. Hankintaan lähtee ainakin teline läppärille sekä USB-C => HDMI adapteri näyttöön.

Edellisestä duunista olikin jäänyt käteen yksi langallinen Applen näppis ja uudemman version touchpad, joten nuo voisi hyvinkin viritellä tähän nykyiseen työkoneeseen kiinni. Vähän harmillista kun ei ole USB-C adaptereita kotona niin joutuu läppärin näppäimistöltä kärvistelemään kunnes tilanne ratkeaa. Ehkäpä pitäisi vaan vaivautua hakemaan toimistolta nykyinen näppis.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 634
Mites hoidatte etätyöt kun lapsi pyörii jaloissa? Sen verran nuhainen ja yskivä tuo, että eskarista sanottiin että ei tervetuloa.
Täällä sama tilanne, eihän tää ihan helppoa ole:

1. aamulla aikaisin ylös ja töitä ennen kuin napero herää.

2. Sitten aamiainen ja naperolle tabi kouraan ja itse takaisin töihin.

3. Lounas taas yhdessä ja sitten napero leikkii puolison kanssa iltapäivän.

Iltapäivällä taas kone kiinni ja yhdessäoloa, illalla vielä hommia mitä jäi päivältä. Jatkuvasti aina kännykkä ja kone mukana jos joku kaipaa kun on naperon kanssa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 413
Viestejä
4 160 305
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom