Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Jättänyt "kuulemma" postiin? Näkyykö se siis edes seurannassa?@closed Sovittiin kaupat rx7800xt ostoilmoituksesta tulleeseen yksityisviestistä 06.08 kesän positiivisen palautteen pohjalta ja ennen neutraalia palautetta.
Jätti kuulemma postiin 07.08 ja asiaa alkoi selvittämään postilta 12.08 keskiviikkona.
15.08 lauantaina sovittu rahojen palautuksesta 21.08 perjantaina jos paketti ei ala liikkumaan ja maksan sen jos saapuu myöhemmin.
Sain tuotteesta verkkokauppa kuitin joka täsmäsi mobilepay nimeen ja numeroon.
Eli jossain välissä vaikuttaa ainakin omistanut kyseisen tuotteen.
Vastaillut viesteihin ihan hyvin koko tämän ajan, mutta nyt jään odottelemaan perjantaita ja jatkoa katsotaan sitten.
Tästä viisaampana eteenpäin![]()
Melkoisella tahdilla tuntuu muutenkin myyvän noita näyttiksiään.

Jättänyt kuulemma maksettujen lähetyksien tiskille ja posti näyttää että odotamme pakettia. Eli hänen mukaansa se on kadonnut tiskiltä ennen kuin se on kirjattu vastaanotetuksi postin toimesta.Jättänyt "kuulemma" postiin? Näkyykö se siis edes seurannassa?
Eikä näköjään edes riitä. Nyt on lisäksi jo pelikonetta, muisteja ja 7800XT. Lisäksi käynyt aamulla foorumilla eikä ole tänne vaivautunut kommentoimaan mitään. Lisäksi jokaiselle samat selitykset, että posti/matkahuolto on hukannut paketin.Sanokaa jos ei kuulu tänne, mutta aina joskus sitä miettii onko jengi ekaa päivää internetissä. Myyjä sekä ostajat. 0 palautetta ja myyntiin 3090, peliläppäri ja käsikonsoli. Eikö tuo ole melko epäilyttävää että tollanen kasa yhtäkkiä tullut myyntiin? Ja sitten ihmiset ostaa sen enempiä kyselemättä, eivät ilmeisesti usko että niitä huijareita oikeasti on. Oppirahoja.
@closed on vajaa 3 vuotta vanha tunnus. En pitäisi kovin tuoreena.tuoreille
Et ole ensimmäinen ostaja jolle tuo on kertonut noita seliselitarinoitaan. Ei Postillakaan nyt niin huonosti voi mennä että hukataan kasa paketteja lyhyen ajan sisään jotka nyt ihan sattumalta on samalta lähettäjältä.Jättänyt kuulemma maksettujen lähetyksien tiskille ja posti näyttää että odotamme pakettia. Eli hänen mukaansa se on kadonnut tiskiltä ennen kuin se on kirjattu vastaanotetuksi postin toimesta.
Kysyin minne jätetty niin soitin sille postipisteelle netistä löytyvällä numerolla josta kertoivat, että maanantaisin he toimittavat lähetykset joissa puutteelliset tiedot (väärä tai puuttuva helposti koodi) postin selvitykseen.
Jäin odottamaan koska postin mukaan tuollainen ei ole harvinaista.
Jos kerran jättänyt postiin, sen seurantakoodin saa saman tien. Ei pitäisi olla ongelmaa lähettäjällä antaa sitä saman tien ostajalle, vaikka olisi "posti hävittänyt".@closed Sovittiin kaupat rx7800xt ostoilmoituksesta tulleeseen yksityisviestistä 06.08 kesän positiivisen palautteen pohjalta ja ennen neutraalia palautetta.
Jätti kuulemma postiin 07.08 ja asiaa alkoi selvittämään postilta 12.08 keskiviikkona.
15.08 lauantaina sovittu rahojen palautuksesta 21.08 perjantaina jos paketti ei ala liikkumaan ja maksan sen jos saapuu myöhemmin.
Sain tuotteesta verkkokauppa kuitin joka täsmäsi mobilepay nimeen ja numeroon.
Eli jossain välissä vaikuttaa ainakin omistanut kyseisen tuotteen.
Vastaillut viesteihin ihan hyvin koko tämän ajan, mutta nyt jään odottelemaan perjantaita ja jatkoa katsotaan sitten.
Tästä viisaampana eteenpäin![]()
Ja minkä takia vieläkään ei oo noita negatiivisia laitettu. Täytyy laittaa omasta kokemuksesta vaikka en rahoja menettänytkäänMontakohan kusetusta tuo ehti tehdä sen takia, että tähänkin ketjuun kirjoittaneet eivät ole laittaneet kauppiaspalautetta siinä vaiheessa, kun Posti "hävitti" paketin tai lähetyksessä kestää? nytkin tuo saattaa vielä tarjoilla yv:llä ostoilmoituksiin, ja kun ostaja katsoo palautteet, niin pari positiivista ja yksi neutraali.
Epäilen lukevatko kaikki edes noita palautteita, hyvän tarjouksen nähdessä iskee vain "saalistusvietti" ja seuraavaksi rahat onkin jo huoran perseessä.Montakohan kusetusta tuo ehti tehdä sen takia, että tähänkin ketjuun kirjoittaneet eivät ole laittaneet kauppiaspalautetta siinä vaiheessa, kun Posti "hävitti" paketin tai lähetyksessä kestää? nytkin tuo saattaa vielä tarjoilla yv:llä ostoilmoituksiin, ja kun ostaja katsoo palautteet, niin pari positiivista ja yksi neutraali.
Olet oikeassa,Sanokaa jos ei kuulu tänne, mutta aina joskus sitä miettii onko jengi ekaa päivää internetissä. Myyjä sekä ostajat. 0 palautetta ja myyntiin 3090, peliläppäri ja käsikonsoli. Eikö tuo ole melko epäilyttävää että tollanen kasa yhtäkkiä tullut myyntiin? Ja sitten ihmiset ostaa sen enempiä kyselemättä, eivät ilmeisesti usko että niitä huijareita oikeasti on. Oppirahoja.
Tossa keskiviikko aamuna kun laitoin rahat näytönohjaimesta menemään viimeistä palautetta ei vielä ollut. Tämän lisäksi kolme vuotta vanha tunnari johti lopulliseen miinaan ajoon. No edellisestä onkin jo aikaa, ~2018 yhden sarjakusettajan lapsen äiti haki lähestymiskieltoa kun oli sitä mieltä että perin saataviani liian pontevasti. Oikeus oli eri mieltä.Epäilen lukevatko kaikki edes noita palautteita, hyvän tarjouksen nähdessä iskee vain "saalistusvietti" ja seuraavaksi rahat onkin jo huoran perseessä.
Itsekkin mietin ja laitoin siitä kuitenkin kauppiaspalautteen vaikka kaupat ns kesken. Mitä luin niin sen muokkausta voi pyytää myöhemmin tai miksi ei vähintään täydentävä palaute aikaisempaan uudella kokemuksella jos muuttunut/ratkennut.Miten on kauppiaspalautteen suhteen, onko minun sallittua antaa palauttetta, vaikka kauppoja ei viety loppuun? Tämä @closed tarjosi siis yv:llä tablettia, viestitteli vakuuttavasti mutta alkoi hälytyskello soida ajoissa.
Ja toinen asia: voisikos perustaa oman ketjun niille, joiden viestien ainoa pointti on taivastella miten voi ihmiset noin helposti mennä halpaan? Uhrin syyllistäminen on taatusti hyödytöntä, mutta joidenkin mielestä selvästi mukavaa. Minusta se ei kuulu tähän ketjuun tippaakaan.
Et ole kauppoja tehnyt joten et palautettakaan ole oikeutettu antamaan. Tähän ketjuun voi raportoida epäilyttävyydet.Miten on kauppiaspalautteen suhteen, onko minun sallittua antaa palauttetta, vaikka kauppoja ei viety loppuun? Tämä @closed tarjosi siis yv:llä tablettia, viestitteli vakuuttavasti mutta alkoi hälytyskello soida ajoissa.
Ja toinen asia: voisikos perustaa oman ketjun niille, joiden viestien ainoa pointti on taivastella miten voi ihmiset noin helposti mennä halpaan? Uhrin syyllistäminen on taatusti hyödytöntä, mutta joidenkin mielestä selvästi mukavaa. Minusta se ei kuulu tähän ketjuun tippaakaan.
Kaupoista sovittu, niin kyllä se riittää. Ei vaadi rahan siirtymistä, että on oikeus palautteisiin.Et ole kauppoja tehnyt joten et palautettakaan ole oikeutettu antamaan. Tähän ketjuun voi raportoida epäilyttävyydet.
Ei tuosta riston viestistä kylläkään käy selväksi, että kaupat oli sovittu.Kaupoista sovittu, niin kyllä se riittää. Ei vaadi rahan siirtymistä, että on oikeus palautteisiin.
Kaupoista sovittu, niin kyllä se riittää. Ei vaadi rahan siirtymistä, että on oikeus palautteisiin.
Ihan puhdas rosvo-alusta.On tämä kyllä kelpo paikka nopean rahan tekoon näille tuoreille 0-1 palautteen koijareille. Sitä suorastaan tungetaan näiden taskuihin.
Alusta on ihan hyvä, kunhan on mukana hitunen maalaisjärkeä ja yleistä varovaisuutta. Edelleen: jos joku on liian hyvää, niin se kannattaa tarkastaa aiempaa tarkemmin ja olla varpaillaan.Ihan puhdas rosvo-alusta.
Vähän on tulkinnanvaraista joo. Kaupoista kyllä sovittiin ja asetin muutamia ehtoja, jotka myyjä hyväksyi. Maksamaan en kuitenkaan ehtinyt, kun ei esittänyt lupaamaansa kuittia.Ei tuosta riston viestistä kylläkään käy selväksi, että kaupat oli sovittu.
Meinasin omaa kokemusta tuossa omassa viestissä.Ei tuosta riston viestistä kylläkään käy selväksi, että kaupat oli sovittu.
Kerro mullekki miten näet toisten yksityisviestit missä tarjonnut erinlaisia kallista elektroniikkaa. Jälkikäteen helppo huudella kun asia tulee julkiEn yleensä osta elektroniikkaa netistä käytettynä, mutta kun ostan, niin ostan sen ihmiseltä jolla on iso kasa kallista elektroniikkaa nollapalautteilla yhtäkkiä myynnissä.
Kannattaa kysyä ihan verkkiksen sähköposti aspasta oikeallisuus. Ne kyllä kertoo tuosta "kuitista" onko paikkaansa pitävä. Koska helppo niitä on väärentää.@closed Sovittiin kaupat rx7800xt ostoilmoituksesta tulleeseen yksityisviestistä 06.08 kesän positiivisen palautteen pohjalta ja ennen neutraalia palautetta.
Jätti kuulemma postiin 07.08 ja asiaa alkoi selvittämään postilta 12.08 keskiviikkona.
15.08 lauantaina sovittu rahojen palautuksesta 21.08 perjantaina jos paketti ei ala liikkumaan ja maksan sen jos saapuu myöhemmin.
Sain tuotteesta verkkokauppa kuitin joka täsmäsi mobilepay nimeen ja numeroon.
Eli jossain välissä vaikuttaa ainakin omistanut kyseisen tuotteen.
Vastaillut viesteihin ihan hyvin koko tämän ajan, mutta nyt jään odottelemaan perjantaita ja jatkoa katsotaan sitten.
Tästä viisaampana eteenpäin![]()
Näistä rikosilmoituksista ilmoitus ylläpidolle raportilla tai yksityisviestillä, muuten moderaattorit eivät voi tietää että sellainen on tehty. Näemmä joku tuon oli onneksi saanut käsiteltyä ja tunnus on nyt lukossa.Edit: Ja @closed:sta lähti rikosilmoitus jo eilen. Ei kirjallista käsittelyä, kotimaan matkailua avartaa. Kilometrikorvaukset ja ansionmenetys vaateena. Samaten asian selvittämiseksi käytetty aika, viimeksi taisi mennä 30€/h läpi niin laitoin sen mukaan. Ja korot tietysti.
Laita ylläpidolle viestiä. Esim @Juha Kokkonen@vagmies tehty rikosilmoitus. Voi laittaa banniin jos haluaa
Oikea tapa on ensisijaisesti raportoida käyttäjä saatesanoilla mistä on kyse, ei lähettää viestiä. Kyseinen käyttäjä on ollut jo bannissa eilisestä lähtien.Laita ylläpidolle viestiä. Esim @Juha Kokkonen
Itseäni on ärsyttänyt ennemmin ostajat, jotka viestivät ensin, mutta sitten ei kuulu yhtään mitään. Yhden tällaisen kohdalla itse laitoin leikille lopun, kun ei kuulunut mitään. Kyllä siitä sitten nega tuli, mutta sehän on vain kauneuspilkku muutoin täydellisessä historiassa. Jatkossa mahd. myynti-ilmoituksiini ehkä laitan maininnan, että ripeä viestintä on edellytys. Mitään sääntöähän tuohon ei liene.Ei liity bännäämisiin, mutta olisiko foorumilla mitään mahdollisuutta saada käyttäjien tietojen yhteyteen jonkinlaista indikaattoria siitä, miten aktiivisesti kommunikoivat?
Kiinnittänyt myös huomiota useampaan myynti ja vaihtoilmoitukseen, jotka on roiskaistu foorumille ja kadottu päiviksi, jopa viikoiksi. Jokaisen luulisi ehtivän kerta päivään katsomaan onko tullut kysymyksiä. Vastaamiseen ei oikeasti uppoa kovin paljoa aikaa. Mutta niin kuin Julle kirjoitti, taitaa ongelma olla joillain ihan asenteessa. Jos on juuri lähdössä Rodokselle 2 viikoksi, ei kannata laittaa ilmoitusta, tai vähintään kannattaa ilmoittaa milloin on taas maisemissa / kykenevä viestimään. Itse ainakin vaihdan hyvin ripeästi myyjää, jos kysymykseen ei tule pariin päivään asiallista vastausta. Toki myös ostajan pitäisi viestiä niin, ettei myyjälle jää epäselvää, onko ostamassa vai et, ja jos niin milloin.Ei liity bännäämisiin, mutta olisiko foorumilla mitään mahdollisuutta saada käyttäjien tietojen yhteyteen jonkinlaista indikaattoria siitä, miten aktiivisesti kommunikoivat? Mielestäni tavaran myyntiin laittaminen pitäisi velvoittaa myös jonkinlaiseen kommunikaatioon ostajakandidaattien kanssa. Aika hitsin paljon viime aikoina näitä, että kun jotakin tuotetta kyselee, niin siihen reagoidaan 5-6 vuorokauden päästä. Sitten kun yrittää sopia kaupan yksityiskohdista, niin taas menee vähintään 3-4 päivää, ennen kuin mitään kommenttia tulee. Yleensä nämä jäävät lopulta kokonaan roikkumaan, joten ei oikein ehkä kauppiaspalautettakaan voi antaa, kun kaupat kerran ovat jääneet syntymättä.
Sinänsä ymmärrän että tämä on ns. ensimmäisen maailman ongelma, mutta jos sille olisi helposti tehtävissä jotakin, niin olisi kiva.
@DYYYZ @joonashi @Sprattus Tigelin tyyliin rikosilmoitusta raapustamaan. Jos ei paikalle asti halua lähteä, niin käsittely kirjallisena ja hommasta selviää puhelinhaastattelulla.@closed:sta lähti rikosilmoitus jo eilen. Ei kirjallista käsittelyä, kotimaan matkailua avartaa. Kilometrikorvaukset ja ansionmenetys vaateena. Samaten asian selvittämiseksi käytetty aika, viimeksi taisi mennä 30€/h läpi niin laitoin sen mukaan. Ja korot tietysti.
Kyllähän meillä kaikilla on oikeasti mahdollisuus viestitellä ilman mitään isompia viiveitä. Puhelin on nykyään läsnä joka helevetin paikassa. Eri asia, jos olet kuollut tai makaat tiedottomana sairaalassa. Kaikki on selittelyä, että mikset ole pystynyt esim. vastaamaan ostajan viesteihin. Itse makasin muutama vuosi sitten myyräkuumeen takia sairaalassa, vaikka heikolla hapella olinkin, pystyin kuitenkin yrittäjänä viestimään asiakkaille, ja delogoimaan asioita eteenpäin. Eihän kaikki turhiin viesteihin tarvikkaan vastailla, mutta jos oot myymässä jotain, kaikki pystyy halutessaan viestimään vaikka lähes samantien. Itse teen aliurakointia isommille toimijoille, jolloin joudun olemaan lähes koko ajan tavoitettavissa. Maailman on mennyt tähän, vaikka se välillä vituttaaki aika lailla. Siksi tuntuu oudolta lukea täältäkin, miten vaikeaa voi olla joillekki kommunikointi esim. myyntitilanteissa.Tuo on kyllä käsittämätöntä miten, jollain ihmisellä ei ole muka minuuttia aikaa, jossain vaiheessa päivää vastata viestiin. Parin tunnin välein vähintään jokainen ottaa luurin käteen, se on varma. Pois lukien aika kun nukkuu. Jos joku on nuin kiireinen, joka päivä elämässään, niin otan osaa.
VARSINKIN jos on kaupanteko käynnissä, niin silloin se asia hoidetaan pikimmiten maaliin. Vai liekö sitten jollain tapana aloittaa kaupanhierominen ja lähteä samontien 2pv eräjorma retkelle ilman puhelinta.
Kyse on varmaan luonteenpiirteestä, ja todennäköisesti on silloin itsekäs hälläväliä asenne kaikkeen muuhunkin elämässä.
Veikkaan että näillä sarjahuijareilla on useampikin vanha tunnus takataskussa, varmaan tälläkin. Eli malttia kaupantekoon jos kohta taas joku vanhempi tunnus aktivoituu yhtäkkiä ja on puolet omaisuudestaan myynnissä halpaan hintaan.@closed on vajaa 3 vuotta vanha tunnus. En pitäisi kovin tuoreena.
Silti olematon viestihistoria ja kauppiaspaulautteet on herättää epäilyksiä.
Yllättävän ripeää toimintaa poliisilta, tänään tuli puhelu, @closed kuulustelu maanataina. Rikosilmoituksia on tehty kuulemma neljä.Tehty toissapäivänäunohtui tänne infota
Hienoa että homma eteneeYllättävän ripeää toimintaa poliisilta, tänään tuli puhelu, @closed kuulustelu maanataina. Rikosilmoituksia on tehty kuulemma neljä.
Nyt on viides kun pääsin kotiinYllättävän ripeää toimintaa poliisilta, tänään tuli puhelu, @closed kuulustelu maanataina. Rikosilmoituksia on tehty kuulemma neljä.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.