Epätarkka kuva koneen päivityksen jälkeen

Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
176
Päivitin hiljattain koneeni ja huomasin välittömästi, että kuvassa on jotain outoa vanhaan verrattuna. Esim. CS:GO:ssa kuva näyttää jotenkin erilaiselta kuin ennen, ikään kuin sharpness asetus monitorissa olisi laitettu aivan tappiin. En kuitenkaan ole koskenut monitorin asetuksiin päivityksne yhteydessä. Myös esimerkiksi CS:GO:ssa tähtäimen ympärillä voi havaita sellaisen himmeän "coronan", näyttää vähän samalta kuin ghosting monitorissa. Esim. Cyan tähtäimellä corona on violetin sävyinen ja vihreällä tähtäimella punainen. Kokeilin laittaa vanhan näytönohjaimen kiinni uuteen koneeseen, jolloin tuo corona katosi, mutta tällöin tähtäimen paksuus vaihteli samalla tavalla kuin tuo corona oli uudella näytönohjaimella vilkahdellut tähtäimen ympärillä.

Lisäksi myös esimerkiksi Windowsissa jotkin tekstit ovat rösöisempiä, kuin aikaisemmin. Asetukset ovat Windowsissa täysin samat kuin aikaisemmin, mutta puhtaan asennuksen myötä versio on nyt 1903.

Onkohan tuo uusin Windows päivitys nyt tuonut mukanaan jotain ongelmia jälleen kerran? Myös NVidia ajurit ovat nyt uusimmat, vanhalla koneella käytin 398.82 ajureita.

Hankala ongelma selittää, kun tuota ei välttämättä edes joku toinen äkkiseltään huomaisi ellei olisi tuhansia tunteja tottunut katsomaan tasan tarkkaan tietynlaista kuvaa CS:ssä...
 

H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 188
Oletko kokeillut vanhempia näyttiksen ajureita?
 

Desgorr

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 071
Onhan nVidian Control Panelissa (Display -> Change Resolution) valittuna use default color settings. Voit myös kokeilla asettaa manuaalisesti:

Desktop Color Depth: Highest
Output color depth: 8 bpc
Output color format: RGB
Output dynamic range: Full

Ja olihan Windowsista myös skaalaus 100%:ssa?

Change DPI Scaling Level for Displays in Windows 10
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
176
Juu kokeilin vanhoja 398.82 ajureita samalla kun kokeilin vanhaa näyttistä.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
176
Onhan nVidian Control Panelissa (Display -> Change Resolution) valittuna use default color settings. Voit myös kokeilla asettaa manuaalisesti:

Desktop Color Depth: Highest
Output color depth: 8 bpc
Output color format: RGB
Output dynamic range: Full

Ja olihan Windowsista myös skaalaus 100%:ssa?

Change DPI Scaling Level for Displays in Windows 10
Skaalaus on 100%. Täytyy kotona tarkastaa noi nvidia värit.

E: Nvidia värit on ihan defaulteilla myöskin
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
176
Olen koittanut vanhempia ajureita myös tällä uudella kortilla, ei auttanut. Koitin myös vanhempaa Windows 10 1809 buildia, ei auttanut. Mikähän ihme tässä nyt mättää...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 762
Kirjoittele ClearType windowsin hakukenttään ja asentele noi fonttien antialiasoinnit uusiksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 762
No koeta tuolta käydä poistamassa se Legacy App Scaling:
upload_2019-9-1_22-36-30.png


ja katso samalla ettei custom scaling ole päällä.

Myös Nvidialla voi joku asetus eksyä päälle, mutta tässä koneessa on Vega, niin ei tänään enää jaksa katsoa sieltä..
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
176
No koeta tuolta käydä poistamassa se Legacy App Scaling:


ja katso samalla ettei custom scaling ole päällä.

Myös Nvidialla voi joku asetus eksyä päälle, mutta tässä koneessa on Vega, niin ei tänään enää jaksa katsoa sieltä..
Olen kokeillut tuota Windowsin sumeuden korjaus asetusta päällä ja pois päältä, ei vaikutusta. Olen myös kokeillut mukautettua skaalausta päällä ja pois päältä, ei vaikutusta.
 
Liittynyt
22.04.2018
Viestejä
219
Olen koittanut vanhempia ajureita myös tällä uudella kortilla, ei auttanut. Koitin myös vanhempaa Windows 10 1809 buildia, ei auttanut. Mikähän ihme tässä nyt mättää...
Kaikki rauta temput on ilmeisesti tehty. Mitenkäs kaapeli, niissäkin joskus voi ilmetä "toimimattomuutta" ja onhan molemmat päät kunnolla kontaktissa ? Ja monitori on kuosissa ?
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
176
Kaikki rauta temput on ilmeisesti tehty. Mitenkäs kaapeli, niissäkin joskus voi ilmetä "toimimattomuutta" ja onhan molemmat päät kunnolla kontaktissa ? Ja monitori on kuosissa ?
Olen koittanut toisella kaapelillakin. Olen myös kokeillut iGPU:lla, sama ongelma. Ennen koneen päivitystä tosiaan oli tämä sama kaapeli ja ei ongelmia. Monitori oli myös sama vanhalla koneella, ei ongelmaa. Kävin tässä vielä hiljattain veljenkin luona testaamassa hänen koneellaan omalla monitorillani ja piuhoillani, kuva näytti normaalilta.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
176
Tässä koitin ottaa puhelimen kameralla kuvaa ongelmasta CS:GO:ssa.

IMG_20190901_225749[1].jpg

Klikkaamalla kuvan isoksi, näkee tähtäimen ympärillä violetin "koronan". Jos tähtäimen väriksi vaihtaa vaikkapa virheän, on korona punainen.

Ongelma näkyy parhaiten juurikin tämän "koronan" kautta, mutta muutenki kuva on epätarkka (tai "liian tarkka", kuin sharpness asetus olisi täysillä) ja tuollaista koronaa/muuta outoutta esiintyy monessa paikkaa.

Tässä kuva ilman ongelmaa: IMG_20190901_225838[1].jpg

Koronan vahvuus tosiaan riippuu taustan väristä, aiemmin ei koronaa ilmennyt koskaan. Ja kuten aloituspostauksessa kerroin, kun kokeilin vanhaa näyttistä tässä koneessa, tuo korona olikin tähtäimen värinen, eli tähtäin oli ikäänkuin paksumpi. Kun tähtäintä liikutteli eri väristen taustojen välillä, tähtäimen paksuus vaihteli. Nykyisellään tähtäintä eri väristen taustojen välillä liikuteltaessa korona vilkkuu (koska sen vahvuus vaihtelee selkeästi näkyvästä käytännössä huomaamattomaksi).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.04.2018
Viestejä
219
Olen koittanut toisella kaapelillakin. Olen myös kokeillut iGPU:lla, sama ongelma. Ennen koneen päivitystä tosiaan oli tämä sama kaapeli ja ei ongelmia. Monitori oli myös sama vanhalla koneella, ei ongelmaa. Kävin tässä vielä hiljattain veljenkin luona testaamassa hänen koneellaan omalla monitorillani ja piuhoillani, kuva näytti normaalilta.
Oletko testannut jollain muulla monitorilla omassa koneessasi, onko edelleen sama ongelma ?
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
176
Oletko testannut jollain muulla monitorilla omassa koneessasi, onko edelleen sama ongelma ?
En ole, ajatuksena on ollut käydä hakemassa veljen näyttö joku päivä ja testata sillä. Josko uusi kone jotenkin hylkisi tätä näyttöä...

Tämä näyttö kuitenkin näytti normaalia kuvaa veljen koneella, niin en ymmärrä miksi näytössä olisi vikaa
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
248 192
Viestejä
4 325 736
Jäsenet
72 180
Uusin jäsen
skyz

Hinta.fi

Ylös Bottom