Tärkeä Epärehelliset kaupankävijät ja huonot kauppakokemukset

McLandman

Matkaaja
Liittynyt
24.02.2021
Viestejä
599
Jos myyjä on myynyt toimivan kortin, kortin pitää olla toimiva. Jos et saa purettua kauppaa, tee rikosilmoitus.
Kiire oli spekuloida ja todistaa minut viallisen kortin myyjäksi ja mitä kaikkea muuta siinä oli lisäksi listattuna (mainausfirma, ...). Vähemmän kiire on nyt ollut kertoa, että vein omakustanteisesti tilalle toisen 5700xt-kortin joka paikan päällä todettiin toimivaksi.

Alunperin myymäni kortti oli suoraan toimivasta kokoonpanosta antistaattiseen pussiin laitettu ja vein sen paikan päälle pussia avaamatta. Käsitykseni mukaan minulla ei olisi ollut mitään lakisääteistä syytä suostua ottamaan sitä takaisin itselleni rikkinäisenä ja antamaan tilalle paikan päällä ehjäksi todettu tilalle. Nythän siis itselläni on hallussa kortti, joka toimi aivan ongelmitta vielä sunnuntaina ennen sen myymistä, mutta nyt sen takaisin otettua ei enää toimi.

On iso määrä menettää viiden ja puolen sadan verran rahaa varsinkin jos rahaa ei ole (ei, ei ole louhintafirmaa, ja niinsanotussa rigissä on nyt yksi kortti louhimassa).

Takaisin ottamassani kortissa on onneksi vielä takuu Jimmsille (kyllä, Jimssille, ei ole kiinalaisiltakaan hankittu kortti), sinne se täytyy nyt sitten lähettää, kun se ei enää toimi, toisin kuin kolme päivää sitten myyntitapahtuman aikana, jjolloin se toimi varsin mainiosti.

Toivottavasti ylläolevat viestit moderoidaan mahdollisimman pian pois, koska on ikävää, että jokin henkilö leimataan epärehelliseksi väärin perustein. Se haittaa yleistä kaupankäyntiä täällä forumilla.

Tämä koko kortti (kumpikaan näistä) nehän eivät ole edes olleet julkisesti myynnissä, vaan yksityisviestein vapaata korttia kyseltiin, joten mielestäni se tekee tästä julkisesta keskustelusta tarpeettoman. Eri asia ehkä olisi, jos kortti olisi ollut myynnissä tällä foorumilla, mutta kun ei ole ollut myynnissä, ei täällä eikä muuallakaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
554

Jos Jimmsiltä tulee RMA-hylky itse aiheutetun vian vuoksi, niin muista sitten toimenpiteet toiseenkin suuntaan. Eipä sekään olisi eka kerta kun ostaja itse ryssii jotain ja kustannukset yritetään saada myyjän piikkiin. En sano että näin olisi tapahtunut tässä kyseisessä kaupassa, mutta eihän sitä tiedä.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
690

Tää on taputeltu osaltani. Olen kasaillut koneita 20v. Tähän mennessä en ole näyttiksiä enkä juurikaan ryssinyt. Alussa ehkä.

Toinen näyttis lähti toimimaan heti normaalisti.

Omalta kohdalta tämä käsitelty ja taputeltu ja ylläpidolle laitettu viestiä että siivoaa ketjua yms.
 
Liittynyt
06.10.2018
Viestejä
55
Jahas näköjään tais vanhakin haksahtaa huijattavaksi täällä. Ostin käyttäjältä @aunt virtalähteen sunnuntaina. Makselin pois jonka jälkeen ei myyjästä ole kuulunut mitään.
Myydään - Corsair HX1200i Platinum Virtalähde (Uusi)
Pahoittelen. Oli aika poikkeuksellinen viikko, jonka johdosta jäi monet muut asiat jäähylle. Ihmiselossa sattuu ja tapahtuu, ja lopulta se päättyy.

Pääsin just takas boordille, ja tavara lähtee ostajalle pikimmiten.

ps. On hitusen vaikea nähdä miten henkilöidyllä pankkitilillä olisi järkeä lähteä tekemään alle parin sadan euron "huijausta".
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 546

No hyvä jos näin. Samaa itsekin ihmettelen kun tässä kesän aikana pari tapausta sattunut torin puolella kohdalle ja nämä oli mobilepay maksulla mutta samoin ne sieltäkin kohdistuu henkilön tiliin kun tuntuu ettei sitäkään ymmärretä kun trendinä on näköjään että sidotaan joku random prepaid numero mobilepayhin. Alle satasen juttuun ei poliisiltakaan tunnu olevan kiinnostusta mutta toinen tapaus 300€ luokkaa poliisi hoiti homman hienosti ja sain rahat takaisin. Pahoittelut tuosta syystä itselläkin liipasin herkillä nykyään.
 
Liittynyt
23.08.2019
Viestejä
62
Voihan noita rikosilmoituksia väsäillä mutta kanattaa pitää mielessä että poliisi ei ihan helpolla satsaa resusseja noihin netti huijauksiin ja jos tutkíikii niin sitten menee tosi kauan aikaa ennen kuin moista käräjille syyttäjä mahdollisesti vie ja ilman tuomioita homma on oikeastan pelkkää syyllisen peloittelua jotka usein on jo luottokelvottomia ja persaukisia.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054

Tästä on niin moneen kertaan ketjussa jo sanottu, että ei jaksais enää. Tottakai AINA, ku rikos on tapahtunu, kannattaa ja pitää se rikosilmoitus tehdä. Et ole välttämättä (ja nettipetoksissa todennäköisesti et ole) ainut uhri. On noita pikkurikkeiden tekijöitä linnaanki päässy tutustumaan, ku tarpeeksi paljon on tapauksia ja summat kasvanut isoksi. Seki ilmenee tästä ketjusta.
edit: ja nettipetoksissa syypää kyllä löytyy. Jos on yksittäinen tapaus ja oot eka (lisäksi summa pieni), nii voi tietty huono arpa osua kohdalle ja syyttämäjättämispäätös. Ei kuite enää seuraavalla kertaa välttis seuraavalla uhrilla.
 
McLandman

Matkaaja
Liittynyt
24.02.2021
Viestejä
599
Jos Jimmsiltä tulee RMA-hylky itse aiheutetun vian vuoksi, niin muista sitten toimenpiteet toiseenkin suuntaan. Eipä sekään olisi eka kerta kun ostaja itse ryssii jotain ja kustannukset yritetään saada myyjän piikkiin. En sano että näin olisi tapahtunut tässä kyseisessä kaupassa, mutta eihän sitä tiedä.
Huomasin vasta tänään, että @Oskari71 oli kaupan jälkeisenä aamuna laittanut minulle posiitivisen palautteen. Kaupat siis tehtiin sunnuntaina alkuillasta niin että hän ehti varmasti hyvin testata näytönohjainta ennen maanantai-aamua. Ja palautteeksi laittoi:

"maanantaina klo 06:26 Positiivinen klonk Oskari71 Hyvin sujuneet F2f näyttis kaupat!"

Kaksi päivää myöhemmin, keskiviikkona, alkoi sitten valitus. Vietyäni toimivan kortin tilalle, ei Oskari ole viitsinyt nähdä vaivaa editoida haukkumisviestejänsä pois.

Ehdotin myös tappion puolittamista (koska näytönohjaimenn hajottaja oli epäselvä, ehdotin että 560 euron määrästä Oskari maksaa 280 euroa, jonka palautan, jos kortti menee takuuseen. Tässä vaiheessa alkoi luetella tämän kuun laskujansa ja rahapulaa.

Minulle on muodostunut käsitys, että @Oskari71 sössi näytönohjaimen itse hajalle (vaikka korostaa 20 vuotta komponentteja kasanneensa), mustamaalasi ja uhkaili minut syylliseksi asiaan ja järjesti itselleen toimivan kortin uhkailemalla.

Ehdottomasti huono kauppakokemus. Mies laittoi oman sössimisensä työttömän yksinhuoltajaisän eli minun maksettavakseni. Raha on kaikille tärkeää, mutta mielestäni Oskarin toiminnassa rahasta on tullut rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta tärkeämpi elämää ohjaava asia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 881

En itse näe syytä, miksi et voisi antaa hänelle negatiivista kauppiaspalautetta. Tässä on vielä sekin, että meni käytännössä päivä , kun hän edes kertoi saaneensa sinulta uuden näytönohjaimen tilalle, vaikka tiesi varmasti edellisenä päivänä, että olit tehnyt ehdotuksen - ja tuonut jopa hänelle toimivan näytönohjaimen... Ei tässä ainakaan häntä voi nopeudesta syyttää..

Sinun ei olisi sitä uutta korttia tarvinnut toimittaa, mutta tietenkin hoitaa asia hänen kanssaan. Itse olisin hakenut kortin häneltä, pistänyt Jimm'sille takuuseen ja odottanut tuloksia (kaupat tässä vaiheessa jo muutenkin negatiiviset, niin odottakoon vaan). Nähtävästi sieltä on nyt tullut päätös, etteivät korvaa?

Jos näytönohjain on hänen rikkomansa, eikä hän myönnä mitään, niin se oli siinä sitten. Ryökäle pisti tappionsa sinun piikkiisi. Elämä on. Tietenkin tämä voi olla sinun näkymyksesi asiasta ja Oskari voi olla oikeassa. Näin ajattelee myös oikeus, jos sinne asti menee. Eli tappio meni sinulle, valitan.
 
McLandman

Matkaaja
Liittynyt
24.02.2021
Viestejä
599
En itse näe syytä, miksi et voisi antaa hänelle negatiivista kauppiaspalautetta. Tässä on vielä sekin, että meni käytännössä päivä , kun hän edes kertoi saaneensa sinulta uuden näytönohjaimen tilalle, vaikka tiesi varmasti edellisenä päivänä, että olit tehnyt ehdotuksen - ja tuonut jopa hänelle toimivan näytönohjaimen... Ei tässä ainakaan häntä voi nopeudesta syyttää..

Sinun ei olisi sitä uutta korttia tarvinnut toimittaa, mutta tietenkin hoitaa asia hänen kanssaan. Itse olisin hakenut kortin häneltä, pistänyt Jimm'sille takuuseen ja odottanut tuloksia. Nähtävästi sieltä on nyt tullut päätös, etteivät korvaa?
Ei olisi pitänyt tosiaan alunperin lähteä niitä rikosilmoitusuhkailuja pelkäämään koska tiesin että en ole tehnyt mitään rikoksen arvoista. Kiltteys ei näemmä lyö leiville.

Jimmsi ottaa kortin tutkittavakseen, se täytyy ensin sinne lähettää, antoivat siis myönteisen lähettämisluvan heillepäin. Eri asiahan on, tuleeko Jimssistä jotain korvausta kortin osalta, sitä ei kai etukäteen voi mitenkään ennustaa, ensinhän heidän on tutkittava se kortti.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231

Jos kortissa ei ole mitään ulkoisia vaurioita niin se menee takuuseen. Näet kyllä jos sieltä jotain komponentteja puuttuu tai vastaava.
 
McLandman

Matkaaja
Liittynyt
24.02.2021
Viestejä
599
Jos kortissa ei ole mitään ulkoisia vaurioita niin se menee takuuseen. Näet kyllä jos sieltä jotain komponentteja puuttuu tai vastaava.
Täytyy toivoa näin.

Huomasin vasta tänään koko jutun jujun luettuani viestejä uudelleen. Maanantaina aamulla @Oskari71 kirjoitti kortinn toimivan "Yksin pcie väylässä kuten pitää". (samalla kun kirjoitti positiivisen kauppiaspalautteen)
_____________________________
@Oskari71 kirjoitti: maanantaina klo 06:25
Hitto. Ei toi mun Emo vissiin tykkää 4:stä 5700xt :stä.

Joku microatx pakettikoneesta.

Itse kun käytän nicehash kun olen tyhmä ja laiska.

Powerin lisäsin tuohon. Ei auttanut. Riserin vaihdoin et auttanut. Yksin toimii pcie väylässä kuten pitää.

Mikä Emo sulla on? Prossu ja muistit ja Cooleri?
Hinta niille
?
_______________________________________

Seuraavana päivänä eli tiistaina hän oli hommannut jostain uuden emon, ja sitten alkoi tulla viestiä, että ei tunnista kone koko korttia.

Yhteensä niitä viestejä tuli oskarilta monta kymmentä, muutaman minuutin välein kilahti uutta yksityisviestiä, en jaksanut edes lukea koko roskaa läpi. Ja se oli näemmä virhe. Minä tyhmä en tajunnut hänen sanoneen yv:ssä maanantai-aamuna että emolevy oli tunnistanut kortin kun se oli yksin pcie väylässä. (Enää ei tunnista, ei yksin eikä yhdessä).

Kenties yritti antaa samalla powerilla neljännelle 5700xt:lleen virtaa ja sitten kilahti tuo minun kortti tai jotain (mitä lienee tehnyt, ilmeisen tahattomasti mutta silti sen tehnyt on). Siellä oli isot rigit louhimassa hänellä ja sanoi ajavansa kaikki amd:t ilman bios-modeja täysillä volteilla ja samoin nvidiat louhii maksimitehoilla sadalla prosentilla. En ole aivan varma, ymmärtääkö hän, että AMD-kortit eivät vie virtaa sen verran kuin louhintaohjelma näyttää vaan huomattavan paljon enemmän, varsinkin normiasetuksilla ilman minkäänlaista alivoltittamista tai biosmodia. Kyllä siinä yli 1kw poweri pitää olla että jaksaa neljää 5700xt:tä plus muuta hardwarea vetää maksimisäädöillä (ja jos oli nvidioita myös kiinni niin vielä pahempi).

Tai sitten hän hässi jossain muussa kohdin. Sen tietänee vain Oskari itse.
 
Viimeksi muokattu:

Kuulostaa siltä, että sunhan se pitäis olla poliisiin yhteydessä, jos ei palauta/maksa toista korttia :D emt, ihme keissi.
 
Liittynyt
19.05.2020
Viestejä
900
Ei ole @Oskari71 vaivautunut edes antamaan uutta kauppiaspalautetta asiasta, vaikka on foorumilla ollut ja tapaus erilainen, kuin hänen palautteensa siellä on. Se jo kertoo paljon luonteesta...
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
349
Ja se korjataan itse miten?
Sampsalle on laitettu viestiä
Ilmeisesti olet saanut toimivan kortin, omien viestiesi perusteella. Olet sen saanut hajalle jonka jälkeen olet verhotuilla uhkauksilla saanut uuden tilalle myyjän tappioksi.

Eikä ole ainoa taho jolle teen ilmoituksen jos kerran herra haluaa olla hankala..
Mitenkähän tilanteen voisi korjata?
 
Liittynyt
19.05.2020
Viestejä
900
Mielenkiintoista olisi myös kuulla @Oskari71 , että kuinka se kortti toimi sinulla alkuun, mutta sitten olitkin saanut ei toimivan kortin. Sinulla on siihen varmasti jokin järkevä selitys? Miehellä kun on vain suoraselkäisyytensä.

Edit: @Oskari71 toiminta täyttää petoksen merkit. Toivon, ettei pidä paikkaansa, mutta jos on tarkoituksenmukaisesti kusettanut myyjää, niin ansaitsisi ehdottomasti elinikäisen kiellon foorumille. Itse tekisin kaupan päälle rikosilmoituksen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.05.2020
Viestejä
900
Asiaton käytös
Tiedän @Oskari71 kokemuksesta, että on inhottavata jäädä rysän päältä kiinni, ja vielä housut kintuissa. Mutta jos on mies, eikä mikään säälittävä rääpäle, niin hoitaa munauksensa kuntoon, ja jatkaa elämää mieli puhtaampana.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 234
Koko casen lukeneena ei voi kun todeta että @Oskari71 kannattaisi nyt myöntää virheensä ja mikäli näytönohjain ei mene Jimssiltä takuuseen niin suostua vähintään maksamaan puolet, mieluusti kokonaan + mahdolliset kilometrit yms vaivat toiselle osapuolelle.

Aivan älytön soppa ja negatiivinen palaute annettu kun kortin on kuitenkin itse vahvistanut vielä toimivaksi.

Näissä ongelmallisissa kaupoissa, joissa halutaan perua kaupat jne niin olen vuosien varrella havainnut sen, että
  1. hiljaiseloa on ainakin muutama päivä
  2. ongelman tultua ilmi puolustustaktiikka on kärkäs syyttely; SINÄ olet myynyt MINULLE viallisen! (yritetään minimoida oma vaikutus) - ei puhuta mitään kohdasta 1 (mitä tapahtui muutaman päivän aikana)
  3. aivan järkyttävästi ylikorostunut viestintä, jolla edelleen halutaan lakaista maton alle mahdolliset omat viat, tekemiset, jne.. halutaan saada rahat takaisin ja päästä eteenpäin
Joskus myin muoveissa(!) olleen tuotteen ja mua syytettiin huijariksi, whatsappiin tuli jatkuvasti ääniviestejä... kyllä on kovat sympatiat @klonk puolella koska itsekin (idioottina+kilttinä) otin vielä tuotteen takaisin!

Nyt 3 vahva esperssoa naamaan @Oskari71 jotta saat aamupöpperöt pois ja hoidat hommat kuntoon.
 
McLandman

Matkaaja
Liittynyt
24.02.2021
Viestejä
599
Kyllä nyt näyttää siltä että @Oskari71 sulla todellakin on syytä hoitaa myös rahalliset asiat tästä sekoilustasi @klonk kanssa kuntoon
@Oskari71 ilmoitti, että voin hakea korvikkeena viemäni MSI:n kortin häneltä takaisin, ja kävin sen hakemassa, samalla palauttaen ongelma-Sapphiren hänelle sekä valmiiksi Jimssiltä saadun RMA-numeron takuuasiaa varten.

Kiitos foorumiyhteisölle asiassa auttamisessa sekä @Oskari71:lle että asia on nyt hoidettu. Oletan, että huonon kauppakokemuksen muuttuminen myönteiseksi ei olisi onnistunut ilman foorumin yhteisöllisyyshenkisyyttä.
 
Heikki_H

DevOps
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 132

Vaikka asian hoitaminen vaatikin foorumikeskustelut, silti iso peukku tosiaan myös Oskarille. Ei olisi ihan kuka tahansa kehdannut enää tässä vaiheessa myöntää omia touhujaan :thumbsup:
 
Liittynyt
06.10.2018
Viestejä
55
No hyvä jos näin. Samaa itsekin ihmettelen kun tässä kesän aikana pari tapausta sattunut torin puolella kohdalle ja nämä oli mobilepay maksulla mutta samoin ne sieltäkin kohdistuu henkilön tiliin kun tuntuu ettei sitäkään ymmärretä kun trendinä on näköjään että sidotaan joku random prepaid numero mobilepayhin. Alle satasen juttuun ei poliisiltakaan tunnu olevan kiinnostusta mutta toinen tapaus 300€ luokkaa poliisi hoiti homman hienosti ja sain rahat takaisin. Pahoittelut tuosta syystä itselläkin liipasin herkillä nykyään.
Jos on tunnistanut, että liipasin on herkillä, puolet on jo voitettu. Toinen puoli on jättää liipasematta :) Kaikkea hyvää sinulle.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
721
Oletan, että huonon kauppakokemuksen muuttuminen myönteiseksi ei olisi onnistunut ilman foorumin yhteisöllisyyshenkisyyttä.
Ihan puhtaasta akateemisesta mielenkiinnosta. Jos nyt ymmärsin oikein, niin Oskari71 siis rikkoi 560 euron arvoisen näytönohjaimen ja yritti kusettaa sinulta tuon kyseisen summan väittäen, että kortti olisi ollut jo valmiiksi rikki. Lisäksi toimintaa on tehostettu uhkauksilla ja kiristyksellä. Ja tästä tulee hänelle positiivinen kauppiaspalaute. Vai olenko nyt missannut jotain todella oleellista?
 
Viimeksi muokattu:

Heikki_H

DevOps
Tukijäsen
Liittynyt
26.02.2020
Viestejä
1 132
Ihan puhtaasta akateemisesta mielenkiinnosta. Jos nyt ymmärsin oikein, niin Oskari71 siis rikkoi 560 euron arvoisen näytönohjaimen ja yritti kusettaa sinulta tuon kyseisen summan väittäen, että kortti olisi ollut ollut jo valmiiksi rikki. Lisäksi toimintaa on tehostettu uhkauksilla ja kiristyksellä. Ja tästä tulee hänelle positiivinen kauppiaspalaute. Vai olenko nyt missannut jotain todella oleellista?
Oot missannut. Tässä muuttui Klonkin huono kauppakokemus myönteiseksi.
 
Liittynyt
19.05.2020
Viestejä
900
Ihan puhtaasta akateemisesta mielenkiinnosta. Jos nyt ymmärsin oikein, niin Oskari71 siis rikkoi 560 euron arvoisen näytönohjaimen ja yritti kusettaa sinulta tuon kyseisen summan väittäen, että kortti olisi ollut jo valmiiksi rikki. Lisäksi toimintaa on tehostettu uhkauksilla ja kiristyksellä. Ja tästä tulee hänelle positiivinen kauppiaspalaute. Vai olenko nyt missannut jotain todella oleellista?
Ymmärrän varsin hyvin ironian tekstisi takana. Mutta joskus elämä on tarua ihmeellisempää...
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
23
Täällä jouduttu luultavast huijauksen kohteeksi käyttäjän @Malitui toimesta, joka möi kaverinsa @Memlord3 näytönohjainta. https://bbs.io-tech.fi/threads/rog-strix-rtx-2070-super-kemi.333765/ .
@Malitui kertoi kuitenki olleensa myymässä kaverinsa korttia vasta, kun olin lähettänyt rahat. Tällöin hän kertoi minulle, että kortti olisikin jo mennyt myydyksi. @Malitui kuitenkin lupasi lähettää rahani takaisin, mutta samalla ehdotti, että ottaisinkin häneltä vapautuvan 2080 superin sen sijaan, jos lähettäisin vielä 100€ lisää. En kuitenkaan tähän suostunut ja hän lupasi taas lähettää rahani takaisin.
Keskusteluissa hän kertoi, että kaverinsa @Memlord3 oli lisännyt uuden 2080 superin myyntiin palstalle ja ei sen jälkeen enää vastannut viesteihini. Kun otin yhteyttä @Memlord3 ,kertoi tämä, että @Malitui olisi viikonlopun reissussa ja saisin rahat luultavasti sen jälkeen, kun hän palaa. Nyt kuitenkaan kumpikaan ei enää vastaa viesteihini.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Täällä jouduttu luultavast huijauksen kohteeksi käyttäjän @Malitui toimesta, joka möi kaverinsa @Memlord3 näytönohjainta. https://bbs.io-tech.fi/threads/rog-strix-rtx-2070-super-kemi.333765/ .
Mielenkiintoista että ei suostunut myymään 500€ noudolla vaan mieluummin myi sinulle 500€+ postit. Tosin varmaan juuri siksi että et pääsisi näkemään tuotetta / saisi rahat etukäteen.

Voi olla mahdollista että hän on viikonlopun reissussa "Viimeksi nähty torstaina klo 16:03" mutta hieman outoa että hän ei mainitse myynti-ilmoituksessaan että kaverin korttia on myymässä. Ehkä selittyy sillä että hän on Kemistä ja kaveri Kokkola/Oulu (tai ainakin noutaa sieltä tavaraa vaikka ilmoituksen mukaan myy Kemissä, tosin ei tuo taida olla kuin noin 100km...)
 
Sovittiinkin yv:llä, että möisi 535€ + postit niin ei siksi tuota noutotarjousta myös hyväksynyt
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Ihan mielenkiinnosta kiinnostaisi tietää miksi kaveri ei itse myynyt*, kun täällä käyttäjänä on. Tarjous on jokatapauksessa hyväksytty,niin ei sitä toiselle voi myydä.

Edit: *varsinkin, jos oikein käsitin, oli sen toiselle myynyt. Kyllähän tuo keissi haisee..olis nimittäin heti voinut rahat palauttaa, kun tiesi asiasta..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.03.2020
Viestejä
52
Monta päivää varailin tuotetta käyttäjälle @Memlord3 aina sanoi että huomenna hakee tai olisi sillon ja sillon tulossa hakemaan. Sain myytyä toiselle käyttäjälle, mutta tyhjän tarjoaja, ei nouda tuotteita ja näköjään jonkun sortin koijari mitä ylempiä viestejä luki..
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
203
Täällä jouduttu luultavast huijauksen kohteeksi käyttäjän @Malitui toimesta, joka möi kaverinsa @Memlord3 näytönohjainta. https://bbs.io-tech.fi/threads/rog-strix-rtx-2070-super-kemi.333765/ .
@Malitui kertoi kuitenki olleensa myymässä kaverinsa korttia vasta, kun olin lähettänyt rahat. Tällöin hän kertoi minulle, että kortti olisikin jo mennyt myydyksi. @Malitui kuitenkin lupasi lähettää rahani takaisin, mutta samalla ehdotti, että ottaisinkin häneltä vapautuvan 2080 superin sen sijaan, jos lähettäisin vielä 100€ lisää. En kuitenkaan tähän suostunut ja hän lupasi taas lähettää rahani takaisin.
Keskusteluissa hän kertoi, että kaverinsa @Memlord3 oli lisännyt uuden 2080 superin myyntiin palstalle ja ei sen jälkeen enää vastannut viesteihini. Kun otin yhteyttä @Memlord3 ,kertoi tämä, että @Malitui olisi viikonlopun reissussa ja saisin rahat luultavasti sen jälkeen, kun hän palaa. Nyt kuitenkaan kumpikaan ei enää vastaa viesteihini.
Samalta käyttäjältä koitin ostaa i5-9600K + ROG Maximus X Hero -emolevyn 170 eurolla, jonka maksoin 1.8. Myydään - i5 9600k & Maximus x hero /Kemi
- Alunperin lupasi lähettää 2.8., mutta mitään ei kuulunut.
- 3.8. kyseli, että onko maksettu ja lupasi lähettää 4. tai 5. päivä, mutta mitään ei tapahtunut
- 7.8 laittoi taas viestiä, että 9. päivä olisi postissa, mutta eipä näytä vieläkään olevan lähetetty.

Olen hänen kanssaan kommunikoinut WhatsAppissa ja puhelinnumerolla löytyy nimi numeropalvelussa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 022
Postaanpa tiedoksi oikeudellisia toimia harkitseville omasta keissistäni (tori.fi huijarin uhrina): rikosilmo keväällä 2020, poliisilta tuli yhteydenotto samana keväänä, kesä 2020 asia edennyt syyttäjälle, alkukesä 2021 keissi mennyt käräjille, jossa nyt lepäilee ja seuraava vaihe "istunto sitten joskus". Soittelin juuri tilannetietoa, kun edellinen tieto tullut 2020 kesällä, silloinkin vastauksena omaan tiedusteluun.

Hitaat on rattaat ja jos jotain tietoa haluaa, perään pitää kysellä.
 
JMu

Liittynyt
11.02.2021
Viestejä
30
Täällä jouduttu luultavast huijauksen kohteeksi käyttäjän @Malitui toimesta, joka möi kaverinsa @Memlord3 näytönohjainta. https://bbs.io-tech.fi/threads/rog-strix-rtx-2070-super-kemi.333765/ .
@Malitui kertoi kuitenki olleensa myymässä kaverinsa korttia vasta, kun olin lähettänyt rahat. Tällöin hän kertoi minulle, että kortti olisikin jo mennyt myydyksi. @Malitui kuitenkin lupasi lähettää rahani takaisin, mutta samalla ehdotti, että ottaisinkin häneltä vapautuvan 2080 superin sen sijaan, jos lähettäisin vielä 100€ lisää. En kuitenkaan tähän suostunut ja hän lupasi taas lähettää rahani takaisin.
Keskusteluissa hän kertoi, että kaverinsa @Memlord3 oli lisännyt uuden 2080 superin myyntiin palstalle ja ei sen jälkeen enää vastannut viesteihini. Kun otin yhteyttä @Memlord3 ,kertoi tämä, että @Malitui olisi viikonlopun reissussa ja saisin rahat luultavasti sen jälkeen, kun hän palaa. Nyt kuitenkaan kumpikaan ei enää vastaa viesteihini.
Itse ostin käyttäjältä Memlord3 tuon 2080 superin noudolla. Vähän oli ongelmia saada sovittua nouto, mutta loppujen lopuksi kortti toimitettiin mulle kotiin n. 30 km päähän.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 377
Viestejä
4 159 027
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom