Tärkeä Epärehelliset kaupankävijät ja huonot kauppakokemukset

Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 674
Huijarit harvoin kyllä jaksavat noin pitkälle että ostaisivat ennakkoon paketin netistä mutta eivät sitten mitään postiin vie. Sillä vitosella saa kuitenkin vedettyä kerran pään sekasin.
 
Liittynyt
17.08.2017
Viestejä
59
Mutta sillä vitosella saa ilmaset 330€ euroa itselleen ja jatkaa vedätystä ja selityksiä miten pitkään haluaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 209
Huijarit harvoin kyllä jaksavat noin pitkälle että ostaisivat ennakkoon paketin netistä mutta eivät sitten mitään postiin vie. Sillä vitosella saa kuitenkin vedettyä kerran pään sekasin.
No jos on jo puhetta ja lupauksia rahojen palauttamisesta, nii mitään ei ole lähetetty tai lähettämässä. Emmä itse ainakaa olis palauttamassa rahoja, jos paketti on vasta postin kyytiin laitettu ja matkalla. Postille voi ensinnäkin tehdä selvityspyynnön, kun kyse lähetysseurannalla olevasta lähetyksestä. Itse sain taannoin tarkan selvityksen myöhässä olevasta lähetyksestä (helposti koodi ei toiminut, mutta lähetystunnus toimi ja lähti jollain erikoiskoodilla eteenpäin). Löysi kyl perille lopulta.
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
185
Onko kenelläkään tietoa käyttäjästä nimeltä @Arska? Eilen huudin "hp+postit" Asus Strix 1080 Gaming A8G näyttiksestä, mutta tuote menikin toiselle huutajalle joka huusi jälkeen "hp+nouto" enkä saanutkaan tuotetta.

Tässä linkki myyntipalstalle, Myyty - ASUS Strix GTX 1080 8G Gaming (takuu) -Hki-

Sain häneltä yksityisviestin vähän tämän jälkeen, että huomenna (eli tänään olisi uusia kortteja tulossa) ja laitetaanko sellainen pakettiin. Tähän en suostunut ja pyysin häntä tekemään myynti-ilmoituksen kun hänellä on oikeasti se kortti käsissään, jonka voin sitten huutaa edellisen kortin hp:lla. Ilmoitusta ei ole näkynyt enkä tiedä haluanko ryhtyä tähän rulettiin enää mukaan. Yritti myös myydä privassa MSI:n vastaavaa näyttistä tilalle jota myydään myös myyntiosiossa.

Jäänyt nyt huono maku koko hommasta. Onko trokari vai mikä lie. Alle HP ei näytä lähtevän mikään.
 
Snowman

Peräsmies
Liittynyt
09.02.2017
Viestejä
1 427

En nyt näe tässä hirveää ongelmaa. Tietysti väärin toimittu tuo noutajalle myynti, jos ei noutokauppojen suosimisesta erikseen mainittu. Mutta sitten sulle tarjottiin kuitenkin uutta (samanlaista?) Korttia ilmeisesti samalla hinnalla mitä olit valmis maksamaan? Minusta ihan reilu veto ja ihan oma syy jos ei tuollainen kelpaa. Jos vielä toiseenkin kertaan on vastaavaa korttia tarjottu. Miksi et tarttunut tarjoukseen?

Positiivista palautetta näyttää olevan reilusti ja ainakin mun mielestä ihan reilusti toimittu tuo, että tarjosi heti perään kuitenkin sulle korttia.

Eihän alle hp:n ole pakko mitään myydäkään.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 332
Arskahan on tainnut tehdä kauppaa rapiat 15-20v. muro/io/yms. etten nyt ihan heti lähtisi mitään ihmettelemään.

Varoitus muuten Postin toiminnasta tällä hetkellä. n.35km matka XXS-paketilla PK-seudulla kesti n.viikon ja meni täysin huti koko paketti. Onneksi oli seuranta ja vielä parempi onni että oli harvinaisen rehellinen vastaanottaja, joka ilmoitti väärästä paketista.
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
984
Tietysti väärin toimittu tuo noutajalle myynti, jos ei noutokauppojen suosimisesta erikseen mainittu.
Säännöt eivät tunne mitään nouto etusijalla lisälauseketta.
Kyllä se pitää tuotetta myyntiin laittaessa tietää onko valmis postittamaan vai ei. Tuollaisella "ensisijaisesti nouto" ei ole käytössä olevien sääntöjen puitteissa siis käytännössä mitään painoarvoa, jos joku hintapyynnin tarjoaa.
Toisaalta säännöt eivät nykyisellään myöskään erittele kauppatapoja mitenkään, eli hp+postit ilmoittajalle on sääntöjen mukaan pakko myydä vaikka kuinka lukisi, että pelkkä nouto. Samoin hintapyynnön tarjoavalle se tuote on pakko varata, vaikka kuinka käyttäjän palaute olisi negatiivista (@Osnow), tai mikä ikinä olisikaan syynä.

Pointti siis, että tämä kohta pitäisi muotoilla uudelleen:
- Tuote on myytävä ensimmäiselle hintapyynnön tarjonneelle ostajalle. Kiistatilanteissa ensimmäinen tarjous on pystyttävä tarvittaessa todentamaan ylläpidon jäsenelle.
 
Retale

Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 003
Arskahan on tainnut tehdä kauppaa rapiat 15-20v. muro/io/yms. etten nyt ihan heti lähtisi mitään ihmettelemään.

Varoitus muuten Postin toiminnasta tällä hetkellä. n.35km matka XXS-paketilla PK-seudulla kesti n.viikon ja meni täysin huti koko paketti. Onneksi oli seuranta ja vielä parempi onni että oli harvinaisen rehellinen vastaanottaja, joka ilmoitti väärästä paketista.
XXS-"paketti" on kyllä yksi suurimmista kusetuksista taas Postilta. Jos kaikki menee nappiin niin "paketti" on perillä 3-4 päivässä. Maksamalla euron lisää "oikeasta" paketista saat sen kunnon seurannalla perille yleensä jo seuraavana päivänä.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 652
Säännöt eivät tunne mitään nouto etusijalla lisälauseketta.

Toisaalta säännöt eivät nykyisellään myöskään erittele kauppatapoja mitenkään, eli hp+postit ilmoittajalle on sääntöjen mukaan pakko myydä vaikka kuinka lukisi, että pelkkä nouto. Samoin hintapyynnön tarjoavalle se tuote on pakko varata, vaikka kuinka käyttäjän palaute olisi negatiivista (@Osnow), tai mikä ikinä olisikaan syynä.

Pointti siis, että tämä kohta pitäisi muotoilla uudelleen:
Ompa muuten tyhmät säännöt, itse olen aina laittanut noudon etusijalle, mutta jatkossa pitänee ilmoittaa se ainoaksi vaihtoehdoksi.
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 740

Ei kai jos sen ilmoittaa vaan lauseella ilmoituksessa?

Edit: Tai näin niitä on ainakin ennen tulkittu.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 652
Ei kai jos sen ilmoittaa vaan lauseella ilmoituksessa?

Edit: Tai näin niitä on ainakin ennen tulkittu.
Juha Kokkonen sanoi:

Kyllä se pitää tuotetta myyntiin laittaessa tietää onko valmis postittamaan vai ei. Tuollaisella "ensisijaisesti nouto" ei ole käytössä olevien sääntöjen puitteissa siis käytännössä mitään painoarvoa, jos joku hintapyynnin tarjoaa.
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 740
Jaa katohan. Muistelin joskus @Sampsa n huudelleen että käyttäkää järkeänne näissä ja noudot saa laittaa etusijalle jne. Voishan pojat tuota sitten selventää.
 
Juhalius

Yhteistyökumppani
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Sehän tässä on kuitenkin takana että iotechin säännöt ei ole mitään lakeja. Sampsa & co voi soveltaa niitä ja käyttää hyvin "käyttäkää järkeänne" yms lisäyksiä. Onhan tuota 'noudot etusijalla' käytetty jo ikuisuus :)
 
Arska

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 189
Onko kenelläkään tietoa käyttäjästä nimeltä @Arska? Eilen huudin "hp+postit" Asus Strix 1080 Gaming A8G näyttiksestä, mutta tuote menikin toiselle huutajalle joka huusi jälkeen "hp+nouto" enkä saanutkaan tuotetta.

Tässä linkki myyntipalstalle, Myyty - ASUS Strix GTX 1080 8G Gaming (takuu) -Hki-

Sain häneltä yksityisviestin vähän tämän jälkeen, että huomenna (eli tänään olisi uusia kortteja tulossa) ja laitetaanko sellainen pakettiin. Tähän en suostunut ja pyysin häntä tekemään myynti-ilmoituksen kun hänellä on oikeasti se kortti käsissään, jonka voin sitten huutaa edellisen kortin hp:lla. Ilmoitusta ei ole näkynyt enkä tiedä haluanko ryhtyä tähän rulettiin enää mukaan. Yritti myös myydä privassa MSI:n vastaavaa näyttistä tilalle jota myydään myös myyntiosiossa.

Jäänyt nyt huono maku koko hommasta. Onko trokari vai mikä lie. Alle HP ei näytä lähtevän mikään.
Hp+postit huutajalle tarjottu myös korttia yv:n kautta seuraavana päivänä ostettavaksi, tai vaihtoehtoisena korttina Msi:n tekelettä, josta olisi saatu kaupat kerralla valmiiksi ja seuraavana päivänä postiin.

Mielestäni aika turhaa tulla tähän ketjuun piruja maalailemaan minun kaupankäynneistäni?
 
Liitteet

Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
185
En maalaa piruja seinille. Ihmettelin vain kaupankäyntiä ja halusin kirjoittaa ajatuksistani tänne. En tee tästä kamalaa numeroa enkä myöskään osoita ketään sormella. Kiitoksia kommenteista ja hyvin mielin tästä jatketaan!
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
185
En nyt näe tässä hirveää ongelmaa. Tietysti väärin toimittu tuo noutajalle myynti, jos ei noutokauppojen suosimisesta erikseen mainittu. Mutta sitten sulle tarjottiin kuitenkin uutta (samanlaista?) Korttia ilmeisesti samalla hinnalla mitä olit valmis maksamaan? Minusta ihan reilu veto ja ihan oma syy jos ei tuollainen kelpaa. Jos vielä toiseenkin kertaan on vastaavaa korttia tarjottu. Miksi et tarttunut tarjoukseen?

Positiivista palautetta näyttää olevan reilusti ja ainakin mun mielestä ihan reilusti toimittu tuo, että tarjosi heti perään kuitenkin sulle korttia.

Eihän alle hp:n ole pakko mitään myydäkään.
Minulle tuli epävarma olo siitä, että kortti lähti alta pois. Toiseksi minulle tarjottiin korttia, jota kerrottiin saapuvaksi seuraavna päivänä. Periaatteen vuoksi otan vastaan mustaa valkoisella. Privana en kauppoja ole solminut ja mietin olisiko 'sääntöjen mukaista' laittaa uusi ilmoitus kortin saapuessa myyntiosioon. MSI:n vastinetta on tarjottu, joka löytyi myyntiosiosta.

Tavallaan sitä voi sanoa, että oma vika. Sain yv:tä Asuksesta ja uskallan näiden puheiden perusteella tarttua tarjoukseen. Tämän asian voisi jättää nyt tähän.
 
Liittynyt
11.11.2020
Viestejä
9
Nimimerkistä @Tur_K tehty rikosilmoitus, rahat meni, tuotetta ei näkynyt. En suosittele hänen kanssaan kaupantekoa. Laita Yv jos tarvitset lisätietoa.
Tähän liittyen päivitys: minuun on oltu poliisista yhteydessä ja kyseessä on tiedossa oleva petosten tehtailija jonka (todelliset) etu- ja sukunimien alkukirjaimet ovat J. W.
Koska tällä foorumilla ei saa julkaista tarkkoja henkilötietoja, saat koko nimen tarvittaessa tietoosi laittamalla minulle yv:n perusteluiden kera.
Turvallisia kauppoja vaan kaikille!
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
822
@Tomi0987

Perui kaupat, vaikka olin hyväksynyt tarjouksen ja antanut maksutiedot. Mistä näitä hupihuutelijoita oikein sikiää. :facepalm:

Muistutin foorumin säännöistä ja varsinkin kohdasta "- Jos teet tuotteesta tarjouksen, sitoudut ostamaan tuotteen kyseisellä hinnalla ". Vastauksena tuli, ettei osaa edes käyttää foorumia.
 
Liittynyt
19.05.2020
Viestejä
898

Näitä keskenkasvuisia ja perseaukisia haaveilijoita riittää palstoilla. Et sitten kuitenkaan kauppiaspalautetta ole hänelle antanut, kun puhdas on
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
Nyt kyllä on uusi ja tuore käyttäjä - ja keneltäkään ei huijattu mitään, niin en tästä nyt hirveästi meuhkaisi. Tässä voi vielä opetella foorumin käyttöä ja sitten porukka vaan haukkuu keskenkasvuiseksi ja persaukiseksi. Tervetuloa vaan foorumeille..

Itse antaisin tässä tapauksessa asian vaan olla. Eri asia, jos pari vuotta sitten rekisteröitynyt käyttäjä huutelee jatkuvasti hupihuutoja ja ei lunasta kuin ne tavarat, jotka sai jo myytyä eteenpäin.
 
Eli säännöt ei päde kaikkiin? Mitä tolla säännöllä sitten tekee, jos tietyt henkilöt voi huudella tarjouksia ja perua kaupat koska syyt x ja y, unohtamatta syytä z? Toki ei tosta mitään vahinkoa tullut, mutta harvemmin hupihuudosta vahinkoa tulee. Eiköhän se ole ihan perusasia, että ennenkuin myyntialuetta käytetään, niin luetaan ne säännöt läpi.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527

Asia ei ole niin vakava että siitä pitäisi meuhkaamaan alkaa,rahaa ei menetetty.
Pelkkä palaute olisi riittänyt tässä tapauskessa ilman foorumi jatkoja koska kyseessä oli joku random jampan 1.viesti niin mitäpä tuolle mahtaa.

Ymmärrän että kun rahaa menee niin se harmittaa ja haluaa vähän purkaa asiaa, mutta nyt kun kyse hyvin pienestä asiasta niin ei kannata kuluttaa energiaa moiseen eikä antaa asian mennä ihonalle.
Jatkaa myyntiä vaan.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
822
Asia ei ole niin vakava että siitä pitäisi meuhkaamaan alkaa,rahaa ei menetetty.
Pelkkä palaute olisi riittänyt tässä tapauskessa ilman foorumi jatkoja koska kyseessä oli joku random jamppa niin mitäpä tuolle mahtaa.
Eli en saa kirjoittaa "huonot kauppakokemukset" ketjuun huonosta kauppakokemuksesta? Täällä on jo aikaisemmin ylläpidon toimesta sanottu, että kaupat on sovittu jos ostaja tarjoaa HP:n, myyjä hyväksyy tarjouksen ja/tai maksutiedot on annettu yms jne. Ja mitä tässä on meuhkattu? Kerroin vain, että kyseessä on hupihuutelija.

Pitääkö toi sääntö sitten poistaa teidän mielestä? Ihan sallittua huudella tarjouksia ja jättää ne lunastamatta?

Ei ole ensimmäinen kerta, kun täällä sanoo että käyttäjä x toimii sääntöjen vastaisesti, niin tietyt henkilöt tulee vänkäämään "no ei ole niin vakava juttu".
 
Kyseessä on huipihuuto ja 1.viesti joltain randomi jamppalta.
Tuolle ei mahda yhtään mitään eikä asiaan ole järkeä kuluttaa aikaa eikä energiaa sen enempää,vaan jatkaa kohteen myyntiä ja jättää palaute henkilölle.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 332
Se on vähän tosiaan miten noihin suhtautuu, meinaa noita hupihuutoja tulee kyllä ja paljon pitkässä juoksussa. Ihan pienistäkin summista ostajat katoavat tai sitten tulee perinteinen "autoon tulikin korjaus" jostain 5€ tuuletinkaupasta (ei tapahtunut skenaario, mutta hyvinkin mahdollinen).
 
gouca

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 497
eli hp+postit ilmoittajalle on sääntöjen mukaan pakko myydä vaikka kuinka lukisi, että pelkkä nouto. Samoin hintapyynnön tarjoavalle se tuote on pakko varata, vaikka kuinka käyttäjän palaute olisi negatiivista (@Osnow), tai mikä ikinä olisikaan syynä.
Älä nyt naurata, saa täälläkin omaa järkeä käyttää. Mikään ei velvoita sinua myymään postilla, jos ainoastaan nouto sopii. Toiseksi kuten suuri osa porukasta tekikin, selvät osnowin kaltaiset trollit voi jättää kokonaan huomioimatta.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 243
Huono kauppakokemus Leeviheikkinen kanssa.

Maksoin tuotteesta hintapyynnön ja postit, mutta en koskaan saanut tuotetta. Lupasi aina muutaman päivän välein postittaa muutaman päivän päästä. Lopulta palautti rahat oma-aloitteisesti vaikka olin valmis odottamaan tuotetta.

Eli siis case closed mun osalta, mutta toki harmittaa kun meni 1,5vko turhaan venkslaamiseen ja tavara jäi saamatta.
 
Liittynyt
23.08.2018
Viestejä
219

Laitahan pikavippaajasta palautetta niin ei muut joudu kokemaan samaa.
 
Juhalius

Yhteistyökumppani
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Selvät tapaukset toki asia eri mutta kuten tuossa aikaisemmin kirjoittelin niin posti toimii tällähetkellä ihan miten sattuu ja sitä on jatkunut jo pari kuukautta.

Tuossa uusin keissi. Sain paketin äsken paikallisesta postista kun tädit olivat huomanneet tuollaisen hyllyssä...
 
Liittynyt
10.10.2017
Viestejä
522

Mullaki on oma paketti hukassa postissa, ei siis ole rekisteröitynyt postille koko lähetys vaikka lähettäjä on sen postittanutkin. Saas nähdä kauan menee että paketti löytää perille....
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
137

Siis postilla voi ostaa lähetyksen ja luo silloin seurantakoodit yms. Sitten kun vie paketin fyysisesti postille niin rekisteröityy kuljetukseen.
 
Liittynyt
10.10.2017
Viestejä
522
Siis postilla voi ostaa lähetyksen ja luo silloin seurantakoodit yms. Sitten kun vie 0paketin fyysisesti postille niin rekisteröityy kuljetukseen.
Vienyt myyjä paketin postiin mutta ei ole seurannan mukaan rekisteröity kuljetukseen. Positiivista palautetta saanut myyjä täällä et en usko että valehtelis 30e ostoksesta vaan pikemminkin postin sekoiluja tämä.

E: Paketti löytyi ja lähtenyt jo tulemaan :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
Vienyt myyjä paketin postiin mutta ei ole seurannan mukaan rekisteröity kuljetukseen. Positiivista palautetta saanut myyjä täällä et en usko että valehtelis 30e ostoksesta vaan pikemminkin postin sekoiluja tämä.

E: Paketti löytyi ja lähtenyt jo tulemaan :)
Smartpostilta saa muuten seurantatunnuksen jo ennen kuin paketti on viety postiin. Ne pitää maksaa etukäteen ja samassa yhteydessä tulee koodi.

Tämä vaan mahdollisten kusettajien varalta tiedoksi.

--

Postista saa kuitin, kun ostaa kirjeen postimerkit paikanpäällä.

--

Postipaketeistakin oli ainakin ennen semmoinen lappu, jossa oli seurantakoodi.

--

Joulun/black friday/singles day aikaan noissa kahdessa jälkimmäisessä varmaan on jotain viivettä ja meidän toimipisteen ATK oli nurin yhtenä iltana, niin ne vaan huuteli sieltä takaa, että lähetyksiä ei voi noutaa eikä lähettää, ollaan täällä vaan kertomassa tämä.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
600
Säännöt eivät tunne mitään nouto etusijalla lisälauseketta.

Toisaalta säännöt eivät nykyisellään myöskään erittele kauppatapoja mitenkään, eli hp+postit ilmoittajalle on sääntöjen mukaan pakko myydä vaikka kuinka lukisi, että pelkkä nouto. Samoin hintapyynnön tarjoavalle se tuote on pakko varata, vaikka kuinka käyttäjän palaute olisi negatiivista (@Osnow), tai mikä ikinä olisikaan syynä.

Pointti siis, että tämä kohta pitäisi muotoilla uudelleen:
Joo, no eipä ollut noin Myyty - Thrustmaster t300 ferrari. Pirkkala.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
600
Tarjoat noutoilmossa HP+postit ja kitiset kun myyjä myy noudolla? Huikeaa viihdettä taas täällä.
Mitäpä jos lukisit myynti-ilmoituksen ja ketjun? Luetunymmärtämisestä puhumattakaan :tup:

1. Hyvin selvästi ilmoittaa mieluiten pakettina ja nouto. Postitus mahdollisuus jätetty auki.
2. Tarjoan HP ja hp:n tarjonneelle myytävä, olin pakettia valmis hakemaan.

Tämän enempää en tähän asiaa tuhlaa aikaani.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 200

Kellä se luetun ymmärtäminen nyt pettää? Aika moneen kertaan se asia on tuolla ketjussakin sinulle selitetty, myös ylläpidon toimesta, mutta ei näytä menevän perille.

Tämän enempää en tähän asiaa tuhlaa aikaani.
Hyvä kiitos, lopetat samalla muiden ajan tuhlaamisen.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 209
Kyllä nyt luulis kaikille olevan selvää, että nouto on myyjälle kaikkein paras vaihtoehto. HP+postit ei kata myyjän vaivaa hankkia paketti, pakata tuote ja viedä se postitettavaksi(+lähettämisen riski). Jossain toi postiin vieminen voi olla kaukanakin. Aika on rahaa.

(Maalais)järki käteen!

edit: sellainen ehdotus sääntöihin olisi, että palautteessa olisi suositeltavaa olla linkki kauppakohteseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.10.2017
Viestejä
85
Varoisin torissa nimimerkillä Mikko. Myy kupittaa, turku alueella.
Aikaisemmin tänään myi b450-f emoa jossa kuvissa näky selvästi että oli vanha msi intelin emo muoveissa. Nyt myy ryzen 3600 mutta ei ole kuvaa prossusta ja mukamas uus vaikka paketti on avattu. Myy varmaanki tyhjää pakettia. Toimitustapa tietenki vaa posti.
 
Sen verran huonoa suomea kyseinen kaveri ainakin puhuu, että tuskin on oikeasti nimeltään Mikko. Sovittiin että käyn hakemassa prossun klo 16 jälkeen, sitten se olikin varattu jollekin muulle.

1606731122222.png
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 121
Sen verran huonoa suomea kyseinen kaveri ainakin puhuu, että tuskin on oikeasti nimeltään Mikko. Sovittiin että käyn hakemassa prossun klo 16 jälkeen, sitten se olikin varattu jollekin muulle.

Ilmeisesti tämä kaveri? Soittelin niin sanoi että neljältä oli jollekkin toiselle sovittu nouto mutta jos ei mene niin myy minulle. Hoonosoomi oli ja ei varmasti Mikko nimeltään.
 
Liitteet

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
Kommentoidaan tähän näin yrittäjän ja aika paljon paketteja lähettävän näkökulmasta. Posti on onnistunut nyt loppukesän/syksyn aikaan kusemaan todella monta pakettia. Eivät juuri kirjaannu ollenkaan järjestelmään ja sit niitä etsitään parhaillaan viikkoja... Yksikään ei kuitenkaan (kop kop) ole vielä lopullisesti hukkunu

Yksityisenä kun viette paketit postiin niin älkää jättäkö valmiiden pakettien luukkuun, kassalle paketti ja pyytäkää kuitti rekisteröinnistä niin se kirjautuu heti.
Ei tulisi mieleenkään jättää pakettia siihen pakettien luukulle. Kaikenlaista itsellekkin tullut vastaan, kun aika paljon tulee itsekin lähetettyä paketteja. Esim. semmoinen, että paketti vaihtoi lähetystunnuksen, rekisteröinnin yhteydessä. Jos en olisi ottanut kuittia, niin empä olisi osannut kysellä lähetyksen perään..
 
WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 456
edit: sellainen ehdotus sääntöihin olisi, että palautteessa olisi suositeltavaa olla linkki kauppakohteseen.
Kauppiaspalautteen ohjeissa lukee näin, ja tämän mukaan olen itse pyrkinyt toimimaan:

Huom! Kun annat palautetta, lisää palautteen loppuun linkki alkuperäiseen myyntiketjuun niin palaute on mahdollista yhdistää toteutuneeseen kauppaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 564
Viestejä
4 190 825
Jäsenet
70 767
Uusin jäsen
Toloppainen

Hinta.fi

Ylös Bottom