Ensimmäinen 3DMark Time Spy -testitulos Intelin tulevalla 8-ytimisellä kuluttajaprosessorilla

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542

Nettiin vuoti aiemmin tällä viikolla väitettyjä yksityiskohtia Intelin tulevista 8-ytimisistä kuluttajaprosessoreista. Nyt niiden rinnalle on saatu myös ensimmäinen testitulos, mikä varmistaa samalla osan huhuista.

Tuoreimman Intel-vuodon takaa löytyy tuttu nimi, Tum Apisak. Thaimaalainen vuotaja on kerta toisensa jälkeen julkaissut ennakkoon testituloksia lähitulevaisuudessa julkaistavista tuotteista ja tällä kertaa vuorossa on Intelin tuleva 8-ytiminen kuluttajaprosessori, oletettavasti Core i9-9900K.

3DMark Time Spy -testissä prosessori tunnistuu Intelille tyypilliseen tapaan nimellä Genuine Intel CPU 0000 @ 3,1 GHz, mikä viittaa prosessorin peruskellotaajuuteen. 3DMarkin System Infon mukaan prosessorin maksimi Turbo-kellotaajuus on 5 GHz. Prosessoriytimiä on tietenkin kahdeksan ja prosessori kykenee suorittamaan samanaikaisesti 16 säiettä kiitos Hyper-threading-teknologian. 3DMarkin kertomat tiedot osuvat Turbon osalta yksiin aiemmin vuotaneiden tietojen kanssa, mutta peruskellotaajuus on 500 MHz pienempi kuin aiempi vuoto lupasi.

Prosessori sai 3DMark Time Spyn prosessoritestissä tulokseksekseen 10 719 pistettä. Guru3D:n testien mukaan tulos sijottaisi prosessorin suorituskyvyn Time Spyssä AMD:n Threadripper 1920X- ja 1950X -mallien välimaastoon. Tulosta vertaillessa kannattaa kuitenkin huomioida, että Intelin tulevalla prosessorilla oli tukenaan NVIDIAn GeForce GTX 1080 Ti, kun Guru3D:n omat tulokset on ajettu GTX 1080:lla. Näytönohjaimen vaikutus prosessoripisteisiin pitäisi kuitenkin olla käytännössä virhemarginaalin sisällä, kun puhutaan tämän teholuokan näytönohjaimista.

Testit ajettiin Asuksen ROG Strix Z370-F Gaming -emolevyllä, eli tällä kertaa prosessoripäivitys ei tarkoita samalla automaattisesti emolevypäivitystä. Huhujen mukaan ylikellottajat ja modaajat ovat onnistuneet lisäksi virittämään tulevat prosessorit toimimaan nykyisten Coffee Lake -mallien tapaan vanhemmilla Z170-emolevyilläkin, mutta näille huhuille joudutaan vielä odottamaan varmistusta.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Hammu

Rauchbegrenzungskennfeld
Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
746
Eikö 9900K:n pitänyt olla 8c/16t ja 9700K:n 8c/8t, vai onko mulla vanhentunutta tietoa?

e: eikun olihan siellä 16 säiettä :facepalm:
 
Hammu

Rauchbegrenzungskennfeld
Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
746
Kyllä ja artikkelissa puhutaan nimenomaan 9900K. Pointti?
Lukuvirhe tässä päässä, katsoin että screenshotissa olisi ollut 8 säiettä mutta tarkemmin katsottuna olikin 16.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 843
Onko ensimmäinen kerta sitten vähään aikaan, kun Intelin lippulaiva(9900K) jää AMD:n vastaavasta(1950X) missään testissä?
 
Liittynyt
16.02.2017
Viestejä
560

Paitsi ettei 9900K ole intelin lippulaiva. 9900K kilpailee AMD:n 2700X:ää vastaan. Ja näyttäisi lyövän sen tässä testissä. Intelin lippulaiva on i9 7980XE.

Sitten taas odotetaan amd:n vastinetta. Toivottavasti Zen2 kulkisi samat kuin Intel niin olisi taas kisa huipussaan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Paitsi ettei 9900K ole intelin lippulaiva. 9900K kilpailee AMD:n 2700X:ää vastaan. Ja näyttäisi lyövän sen tässä testissä. Intelin lippulaiva on i9 7980XE.

Sitten taas odotetaan amd:n vastinetta. Toivottavasti Zen2 kulkisi samat kuin Intel niin olisi taas kisa huipussaan.
Sieltä tulee 2nd gen Threadripperit ennen Zen 2sta ;)
 
Olisihan se aika kutkuttavaa 32core threadripper 4.2Ghz... Vedelle koko laitos jajaja
 
Liittynyt
30.03.2018
Viestejä
201
Onko ensimmäinen kerta sitten vähään aikaan, kun Intelin lippulaiva(9900K) jää AMD:n vastaavasta(1950X) missään testissä?
:facepalm:
Paitsi ettei 9900K ole intelin lippulaiva. 9900K kilpailee AMD:n 2700X:ää vastaan. Ja näyttäisi lyövän sen tässä testissä. Intelin lippulaiva on i9 7980XE.

Sitten taas odotetaan amd:n vastinetta. Toivottavasti Zen2 kulkisi samat kuin Intel niin olisi taas kisa huipussaan.
Jep
Sieltä tulee 2nd gen Threadripperit ennen Zen 2sta ;)
so what
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Arvotaan sitä mitä vastaan se "kilpailee" kun nähdään hinnat. En yllättyisi jos threadrippereiden hintaluokka on paljon lähempänä totuutta kuin 2700x
 
Samaa itsekin pohdin kun TR 1950X on luokassa 900€ ja 7980XE 2k€+. En tiedä sitten miten jos laskee mukaan alustan, muistit ja kumppanit.

Edit:
Kalleimmat kuluttajaprossut Intel on aikaisemmin tainnut hinnoitella noin tuhannen euron hintaluokkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 447
Arvotaan sitä mitä vastaan se "kilpailee" kun nähdään hinnat. En yllättyisi jos threadrippereiden hintaluokka on paljon lähempänä totuutta kuin 2700x
Niin, nykyisessä valossahan AMD on näyttämässä nyrkkiä Intelin anneliin hinnoittelun puolesta. Hyvänä esimerkkinä useampikin verkkokauppa on lipsautellut 2990X:ää siinä 1500-1600€ haarukassa. Työasemakäytössä voisi kuvitella valinnan olevan täysin selvä AMD:n hyväksi. Mahtaa (oletettu)16 ytiminen 2950X olla erittäin edullinen saapuessaan.

Elämme jänniä aikoja.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 550

Intelin seuraavat hedt kivekset ja niiden hinnoittelu lähinnä itseä kiinnostaa muuten kyllä amd vahvoilla ainakin nyky hinnoilla.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Olisihan se aika kutkuttavaa 32core threadripper 4.2Ghz... Vedelle koko laitos jajaja
Paitsi pelaamiseen olisi todennäköisesti selkeästi parempi 16C threadripper 4,5 GHz. Noista täysin ylimääräisestä 16 threadista et saa peleissä mitään hyötyä, mutta pienemmastä /thread suorituskyvystä taas otat takuulla takkiin..

Ainut 32C threadripperin pelastus voisi olla, jos siinä olisi jotenkin selkeästi parempi välimuistisysteemi..
 
Juu, mutta ei nuo kulje kun sen 4.2-4.3Ghz yleensä.

Pelaamisessa varmasti olisivatkin täysin turhia, mutta tulee jonkin verran moniajettua kaikkea muuta samalla. Ja videoiden enkoodaus/dekoodaus olisi "vähän" parempi kuin nykyisellä 8corella.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Juu, mutta ei nuo kulje kun sen 4.2-4.3Ghz yleensä.

Pelaamisessa varmasti olisivatkin täysin turhia, mutta tulee jonkin verran moniajettua kaikkea muuta samalla. Ja videoiden enkoodaus/dekoodaus olisi "vähän" parempi kuin nykyisellä 8corella.
Mites, säikeistyykö tuo videohommma millä kodekeilla NYKYÄÄN minkäkinverran? Muistelisin, että siinäkin oli joskus rajoituksia. Purkuhan ei pitäisi olla mikään ongelma juuri millekään nykyiselle X86 prossulle, poislukien aivan halvimmat ongelmajätteet, kun resona on 4k.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
1 432
Arvotaan sitä mitä vastaan se "kilpailee" kun nähdään hinnat. En yllättyisi jos threadrippereiden hintaluokka on paljon lähempänä totuutta kuin 2700x
Niin, nykyisessä valossahan AMD on näyttämässä nyrkkiä Intelin anneliin hinnoittelun puolesta. Hyvänä esimerkkinä useampikin verkkokauppa on lipsautellut 2990X:ää siinä 1500-1600€ haarukassa. Työasemakäytössä voisi kuvitella valinnan olevan täysin selvä AMD:n hyväksi. Mahtaa (oletettu)16 ytiminen 2950X olla erittäin edullinen saapuessaan.

Elämme jänniä aikoja.
Kaikissa virastoissa ei voi valita AMD:n tuotteita työasemaan vaan peruskäyttäjälle on kilpailutettu Core i5 ja seuraava tehomalli onkin sitten jokin Xeon. Sama näytönohjaimissa, että otat joko Intelin iGPU:n tai seuraava vaihtoehto on muutaman tonnin Quadro.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
1 432
Mites, säikeistyykö tuo videohommma millä kodekeilla NYKYÄÄN minkäkinverran? Muistelisin, että siinäkin oli joskus rajoituksia. Purkuhan ei pitäisi olla mikään ongelma juuri millekään nykyiselle X86 prossulle, poislukien aivan halvimmat ongelmajätteet, kun resona on 4k.
Riippuu koodekista ja asetuksista. Kyllä esimerkiksi H.264 / 4k skaalautuu 16 ytimelle helposti, esim. The AMD Ryzen Threadripper 1950X and 1920X Review: CPUs on Steroids
 
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
1 589

Njoo x264:nen hyödyntää nykyään jo avx-512:sta, taitaa se olla tullu jo x265:seenkin. Oikeastaan tiedä onko se tuki ollut jo mukana tuossa anandtechin käyttämässä handbraken versiossa eli saattaa jo senkin johdosta tilanne hieman muuttua(Intelin valkopaperi aiheesta).
 
Liittynyt
16.02.2017
Viestejä
560
Mites, säikeistyykö tuo videohommma millä kodekeilla NYKYÄÄN minkäkinverran? Muistelisin, että siinäkin oli joskus rajoituksia. Purkuhan ei pitäisi olla mikään ongelma juuri millekään nykyiselle X86 prossulle, poislukien aivan halvimmat ongelmajätteet, kun resona on 4k.
Saa senkin ongelmaksi, jos virtualisoisi palvelimen samaan syssyyn, niinkuin etäisesti houkuttaisi. Ei se purku toki sinäänsä mitään rasita, mutta kun niitä on perjantai-lauantaisin parhaimmillaan 8 samaan aikaan, plex palvelimella, ja uudelleenpakkaus saman aikaisesti. handbrake taipuu johonkin 10-20 core välimaastoon. Ei ole tullut päästyä kokeilemaan kun nykyinen 2700X on liian tuhnu. :D

Menossa juuri tuon hemmetin elokuvakirjaston VC1 videoiden uudelleenpakkaus h.264 formaattiin, ja hyvällä laadulla vie jonkun 3-4h per elokuva tuolla 2700X.:darra:
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 197 296
Jäsenet
70 761
Uusin jäsen
aksl

Hinta.fi

Ylös Bottom