Ensimmäiset Euroopan hinnat GeForce RTX 3090 Ti:lle julki, julkaisun huhutaan myöhästyvän

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
NVIDIA esitteli CES 2022 -messuilla pikaisesti tulevaa GeForce RTX 3090 Ti -näytönohjainta, mutta varsinaisesta julkaisupäivästä ei vielä ehditty kertomaan. Mikäli tuoreimmat huhut pitävät paikkansa, se oli onni NVIDIAlle, sillä nyt näytönohjaimen kerrotaan myöhästyvän aiotusta aikatauluista.

TweakTown uutisoi omiin lähteisiinsä perustuen, että GeForce RTX 3090 Ti -näytönohjainten tuotanto olisi kyllä jo käynnissä, mutta nyt NVIDIA olisi pyytänyt AIB-kumppaneitaan keskeyttämään tuotannon toistaiseksi. Valitettavasti sivuston lähteet eivät osanneet kommentoida minkä vuoksi käsky keskeyttää tuotanto on annettu.

TweakTown spekuloi itse, että kyse saattaisi olla Samsungin tuotantolaitosten ongelmista, sillä myös yhtiön oma Exynos 2200:n julkistus on myöhästynyt. Exynos 2200 ei kuitenkaan tiettävästi käytä samaa valmistusprosessia, joten asioilla tuskin on tekemistä toistensa kanssa, ellei ongelmat koske koko tuotantolaitoksen toimintaa. Guru3D:n mukaan kyse olisi valmistusongelmien sijasta yhteensopivuusongelmista joko BIOSin tai piirilevyn suhteen. Sivusto kertoo useamman lähteen varmistaneen yhteensopivuusongelmat, mutta ei mainitse lähteitään.

Pitävät huhut myöhästymisestä paikkansa tai eivät, halvalla uudet GeForce-lippulaivat eivät näillä näkymin tule irtoamaan. Sveitsiläinen hintaseuranta TopPreise.ch on raportoinut kahden jälleenmyyjän listoilta ensimmäiset hinnat MSI:n GeForce RTX 3090 Ti Suprim X:lle sekä Gaming X Triolle. Hintaseurannan mukaan näytönohjaimet on hinnoiteltu 3678,40 ja 3595,30 Sveitsin frangiin eli noin 3527 ja 3447 euroon. Verrattuna saman hintaseurannan RTX 3090 Suprim X- ja Gaming X Trio -hintoihin uutuudet olisivat 66 ja 40 % kalliimpia.

Kertauksen vuoksi GeForce RTX 3090 Ti perustuu täyteen GA102-grafiikkapiiriin, eli siinä on käytössä 84 SM-yksikköä, jotka sisältävät yhteensä 10752 CUDA-ydintä. Grafiikkapiirin 384-bittisen muistiväylän jatkeena on 24 gigatavua 21 Gbps:n GDDR6X-muistia.

Lähteet: TweakTown, Guru3D, Tom's Hardware

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.03.2018
Viestejä
1 332
Kortti joka jää vanhentuneeksi alle vuodessa ja hinta täysin koominen... miksi edes vaivautuvat. Tämä olisi typerä julkaisu jopa nykyisen 3090n hinnalla. No, ehkä markkina viimeinkin jättää nämä hyllyyn mätänemään.
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
Kyllä nyt vaan pitää lypsää ne viimesetkin 2 fps lisää ja kustantaa "take my money" -asiakaskunnalla viimeisetkin eurot, ennen kuin tulee taas puolet nopeampaa näytönohjainta markkinoille. Nvidialla on iso hintaongelma siinä suhteessa, että pelinopeuksissa menee ihan tasan AMD:n kanssa. Silti jostain 3080 kortista saa maksaa lähes tuplat.

6800 xt korttia näkee myynnissä yhä useammin ja vaikka hinta on korkea, niin ei yllä läheskään samalle tasolle Nvidian kanssa. Ei voi kuin päätellä että Nvidia ei välitä meneekö kortit pelaajille vai kryptokolikko mainaajille.

LHR ei tee käytännössä kolikoiden mainaamiseen mitään lovea kuin Ethereumin osalta, joten on täysin naurettavaa edes väittää ettäkö olisivat tehneet asian eteen jotain.
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 592
3.5k eeroja, siinä on kyllä yhdelle palikalle hintaa. Noo lottovoittoa odottaessa, tosin eiköhän noikin mee kaupaksi tollakin hinnalla.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Suattaapi olla että tuo vakiintuisi huippukortin hinnaksi. Ei ollenkaan mahdotonta!
Kuulostaa ihan hyvältä. Highend 4000 euroo, middle range 2000 egee ja low end 1000 euron pintaan ;)
Lopuille sitten apuja... tai 300-500 euron toimisto kortteja joita ei ole tarkoitettu pelaamiseen, mutta joilla voi hätätilassa pelata, jos ei omista APUa...

No ei vaineskaan, mutta low end 500, middle range 1000-1500 ja highen 2000 - 3000 voi hyvinkin olla todellisuutta.
 
Liittynyt
21.08.2021
Viestejä
50
Valitettavan monesta suunnasta olen kuullu tätä samaa laulua, että paluu vanhaan hintatasoon ei ole näkyvissä. Eikä nyt ole kyse vain elektroniikasta, vaan aivan kaikilla osa-alueilla, joita itse seuraan ja toimin. Omal tavallaan mielenkiintoista seurata ja odottaa, mitä tapahtuu kesällä / kesän jälkeen, kun huhujen mukaan pitäisi kryptovaluutat muuttaa muotoaan, niin kuinka vaikuttaa näiden korttien saatavuuksiin ja niiden hintoihin, joita nyt on julkaistu. 3090 Ti voi hyvin olla vuoden päästä kelpo ostos, jos hinta painuu alle 700 e ja uudet high-end kortit maksaa sen 2000+ e. :)
 
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
245

Mitäs höpiset kryptoista? Vaihtaa muotoa miten? Meinaatko että kun etherium vaihtaa muotoa nii tämä näkyisi jossain? Tuskinpa vaan. Siirrytään louhiin seuraavaa kolikkoa.
 
Liittynyt
22.04.2018
Viestejä
343
Valitettavan monesta suunnasta olen kuullu tätä samaa laulua, että paluu vanhaan hintatasoon ei ole näkyvissä. Eikä nyt ole kyse vain elektroniikasta, vaan aivan kaikilla osa-alueilla, joita itse seuraan ja toimin. Omal tavallaan mielenkiintoista seurata ja odottaa, mitä tapahtuu kesällä / kesän jälkeen, kun huhujen mukaan pitäisi kryptovaluutat muuttaa muotoaan, niin kuinka vaikuttaa näiden korttien saatavuuksiin ja niiden hintoihin, joita nyt on julkaistu. 3090 Ti voi hyvin olla vuoden päästä kelpo ostos, jos hinta painuu alle 700 e ja uudet high-end kortit maksaa sen 2000+ e. :)
Niin Ethereumia ei voi mainata kohta, mutta maailmasta löytyy noin 2000 muuta kryptoa joita voi mainata senkin jälkeen. Ja arvaa vaan kasvaako niiden arvo kun kaikki Ethereumin mainaajat kiinnostuvat niistä. Nyt olisikin hyvä aika heittää arpaa ja valita joku potentiaalinen krypto johon siirtyä ennen kun kaikki muutkin siirtyvät niin kerkiäisi hetken aikaa tienaamaan enemmän.

Ei noi RTX40-sarjan kortit yhtään sen paremmin saataville tule eli turha odottaa RTX30 hintojen laskua tämän vuoden aikana.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 365
Valitettavan monesta suunnasta olen kuullu tätä samaa laulua, että paluu vanhaan hintatasoon ei ole näkyvissä. Eikä nyt ole kyse vain elektroniikasta, vaan aivan kaikilla osa-alueilla, joita itse seuraan ja toimin. Omal tavallaan mielenkiintoista seurata ja odottaa, mitä tapahtuu kesällä / kesän jälkeen, kun huhujen mukaan pitäisi kryptovaluutat muuttaa muotoaan, niin kuinka vaikuttaa näiden korttien saatavuuksiin ja niiden hintoihin, joita nyt on julkaistu. 3090 Ti voi hyvin olla vuoden päästä kelpo ostos, jos hinta painuu alle 700 e ja uudet high-end kortit maksaa sen 2000+ e. :)
Ihan keinotekoista tämä näytönohjainten hinnottelu.
Ei ole komponenttipula tai lelurahalouhinta tms. nostanut prosessoreiden, emolevyjen, SSD-levyjen, kovalevyjen (no, yksi chia-hetkellinen hintapiikki oli), näyttöjen, muistien (hinnat laskussa), saatikka sitten läppäreiden, kännyköiden ja televisioiden hintoja.
Pelikonsoleitakin saa listahinnalla silloin kun niitä tulee myyntiin (välillä tulee suuriakin eriä).
Mutta eihän se ole tyhmä joka pyytää.
 
Liittynyt
21.08.2021
Viestejä
50
Eikös sitä niin ole huhuttu, että seuraavat valtakryptot ei olisi näyttisriippuvaisia louhinnaltaan? Kryptot ei varmasti mihinkää häviä, valitettavasti, mutta muuttaa muotoaan se louhinta, jolloin meille normaaleille riittäisi paremmin romua viihdekäyttöön. :) Saatan olla täysin väärässä, kuten aiemminkin, mutta toivossa on hyvä elää.
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560
Ai ai. Ettei olisi vaan Samsungin tuotantojärjestelmiä korkattu. Ei ihan pikkujutun vuoksi lykkäillä exynosta/uusien luurien lanseerausta radiohiljaisuudessa. Nyt sitten tämä NVIDIA keissi. Isolle ongelmalle haiskahtaa.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
Aikalailla nämä kortit menee suoraan testaukseen eri saitelle. Juurikaan kukaan ns. normikuluttaja ei rahojaan näihin pistä. Toki aina löytyy muutama "pakko saada" ostaja, mutta luulen että aika vähissä on ne jotka ovat valmiita pistään tähän vedätykseen rahaa enää yhtään enempää. Nvidia kusee loppukäyttäjien kintuille kuten Intel teki ja jossain vaiheessa se kopsahtaa omaan nilkaan ja rajusti.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Ai ai. Ettei olisi vaan Samsungin tuotantojärjestelmiä korkattu. Ei ihan pikkujutun vuoksi lykkäillä exynosta/uusien luurien lanseerausta radiohiljaisuudessa. Nyt sitten tämä NVIDIA keissi. Isolle ongelmalle haiskahtaa.
Exynos on nyt julkaistu ja siellä tehdään aika tavalla muutakin kuin noita kahta. Erittäin epätodennäköinen skenaario että olisi mitään tekemistä piirituotannon kanssa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Aikalailla nämä kortit menee suoraan testaukseen eri saitelle. Juurikaan kukaan ns. normikuluttaja ei rahojaan näihin pistä. Toki aina löytyy muutama "pakko saada" ostaja, mutta luulen että aika vähissä on ne jotka ovat valmiita pistään tähän vedätykseen rahaa enää yhtään enempää. Nvidia kusee loppukäyttäjien kintuille kuten Intel teki ja jossain vaiheessa se kopsahtaa omaan nilkaan ja rajusti.
Niin hän ne menee monelle saitille testikorteiksi. Mutta huvittavasti tai valitettavasti myös porukka jostain syystä vaatii että kaikkien pitäisi ajaa testinsä näillä halo tuotteilla Ultra asetuksilla. Itse siis testailen SER prossuja ja näytönohjaimia ja prossu testien kohdalla aina määrätyin ajoin joku tulee vaatimaan että testit pitäisi ajaa tyyliin RTX 3090:llla... ööö miksi ?
Sitten kun vasta ilmoitin että perus testit pysyy semmoisina kuin ennenkin, mutta erillinen benchmark video on vain 1,99€/kk maksaville Youtube kanava jäsenille tai vaihtoehtoisesti Odyseen puolelta voi katsoa 6 LBRY coinilla (0.13€) niin voi pojat mitkä itku ja vinku siitä syntyi.
Kun tuo ideana että saisin vähän jotain millä hommata uusia pelejä, uutta testi näytönohjainta ja muutakin rautaa testattavaksi, ettei tarvitse omaa rahaa pumpata jatkuvasti hommaan. Mutta kuulemma pitäisi se raha tienata jotenkin muuten kuten muuttamalla video formaatti semmoiseksi mistä massa tykkää :rolleyes:
Ei tehdä mistä itse tykkään vaan tehdä sitä mikä pari vuotta sitten ajoi minun aivan loppuun ja kuitenkaan siitä en saanut sen enempää rahaa kuin nykyäänkään (oikei sain 15€/kk enemmän... 10€ vs 25€).

Mutta mitä tulee Nvidiaan niin en ymmärrä miksi porukka niiden tuotteita edes ostaa, kun firma ollut kohta 20v täys kusipää kumppaneitaan sekä kuluttajia kohtaan.
Intel sentään lopetti ylimielisen hommansa ja pakko niiden olikin se tehdäkkin tai olisi käynyt heikosti.
Moni aina että AMD hyvä jne. Mutta arvashan sen että kun saatiin ykkös tuotteet ulos niin jopa asenne muuttui ja kaikki budjetti hommat lakaistiin äkkiä pois. Eli AMD antaa nyt Intelille koko budjetti prossu sarjan suorastaan avokätisesti että olkaapa hyvä.
Huvittavasti muuten porukka ei tunnu tajuavan että FIRMAT eivät ole teidän YSTÄVIÄ koskaan. Ne eivät ajattele teitä vaikka kuinka niitä fanittaisitte.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006

Minkäs firman tuotteita sitten ostellaan kun nää kaikki on perseestä?
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Minkäs firman tuotteita sitten ostellaan kun nää kaikki on perseestä?
Tietenkin sen kuka on vähiten kusipää ;)
Onneksi näytönohjain puolella on kohta kaksi mistä valita eli AMD ja Intel. Kun aikasemmin piti tyytyä AMD:n jos ei Nvidiaa halunnut tukea.
Prossu puolella pitää sitten pallotella AMD ja Intelin välillä kun Via ei ole tehnyt vielä paluuta :)

Mutta suosittelen tutustumaan Nvidian historiaan jos ei ole tuttu, että mitä kaikkea se on tehnyt kumppaneilleen ja kuluttajille. Ja sitten miettiä että haluanko tukea tuota toimintaa vai en.
Porukka kun äänestää lompakollaan niin Nvidialle käy vielä Nokiat... oikein Nvidialla on sentään huippu tuotteen kun Nokialla ei ollut.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Eli ostopäätöstä kehotat tekemään yhä subjektiivisten fanitus- /antifanitusfiilisten mukaan... :)
Mihkä ihmeen fanitukset ? Juurihan sanoin että mitään firmaa ei kannata fanittaa oli se sitten tietotekniikka firma kuten Nvidia tai vaikka automerkkeistä Mersu.
Ostaa sen firman tuotteita mikä toimii oikein, ei se mikä käyttäytyy kuin... no Nvidia tai Apple.
Porukka kun äänestää lompakoillaan niin jossain vaiheessa Nvidiankin asenne muuttuisi.

Mutta täälläkin markkinointi puree kuin väärä raha. Eli tuijotetaan vaan FPS:ä eri benchmarkeissa ja se siitä.
Kun miksi ne lähettäis esim io-techille tai muille tekki medialle testiin näitä eri kortteja ? No "ilmatteista" markkinointia ja saadaa porukka vaatimaan niiltäkin halo korteilla tehtyjä benchmarkkeja kenelle kortteja ei ilmatteiksi lähetellä.
Nvidia onkin tämän markkinoinnin hoitanut helkutin hyvin jo monet vuodet. Kun monelle pelikortti = Geforce.

Monella tosin tuntuu olevan aivan väärä käsitys ison tekki median takia kuinka uutta rautaa oikeasti tarvitaan nykypelejen pyörittämiseen. Ja voin sanoa että yllättävän vanhalla raudalla saa ihan mukavan pelikokemuksen.

Mutta sanotaan se vielä että Nvidian touhu on vielä Applen juttuihin nähden lapset kengissä. Apple on saanut luotua uskonnon tekniikan ympärille mikä on jo saavutus sinänsä. Ja näille uskovaisille uppoaa kaikki Applen selitykset ja ne puolustavan Apple viimeiseen saakka.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
53
Joo-o, tolla 3500€ ostaa Xbox X, PS5, kelvollisen telvision, läjän pelejä ja olutta. Näitä voikin sitten kuluttaa hyvän kaveriporukan kanssa.
Itsekkin oon tässä alkanu vakavasti harkitsemaan PC Master racesta poistumista, kun tolkuttoman vanhoista näyttiksistä pyydetään humoristisen suuria hintoja jopa täällä, koska "markkinahinta". :cigar:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 119
On tää maailma hulluksi mennyt. 1000€ high-end kortista vielä jotenkin ymmärtäisi, mutta nyt on lähtenyt isolle laukalle hinnat 3000 sarjan aikana.
Porukka ilmeisesti ostaa kiimassa oli hinta mikä hyvänsä.

Oma 3080 hintakin on noin tuplaantunut ostohetkestä. Ei mitään tolkkua!
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Mihkä ihmeen fanitukset ? Juurihan sanoin että mitään firmaa ei kannata fanittaa oli se sitten tietotekniikka firma kuten Nvidia tai vaikka automerkkeistä Mersu.
Sen sanoit juu, mutta teit myös selväksi, että mielipide firmasta on sinulle merkittävä asia ostopäätöstä tehdessä. On firmoja joiden tuotteita et osta, koska et tykkää niistä ja sitten on firmoja joiden tuotteita ostat. Tähän lähinnä tartuin.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Itse lopetin lähes kokonaan PCllä pelaamisen poislukien vanhemmat pelit, jotka pyörii vielä 1070lla. Mun puolesta Nvidia ja nahkatakkihomo voi vetää vitun päähänsä! :)
Pakko kysyä mikäköhän semmoinen peli on mikä ei GTX 1070 pyöri kunnolla?
Kun kyllä tuossa puhtia pitäisi nykypeleille riittää enemmän kuin hyvin.
Riippuu toki resosta ja millä grafiikka asetuksilla yrität pelata.

Nimittäin vasta mulla tuossa kävi testeissä niinkin vanha kiuvas kuin GTX 480:n. Niin low säädöillä tuollahan pysty vielä pelailemaan. Toki DX12 ja Vulkan pelit jäi tuolla kokeilematta kun kortti ei niitä tue.
 
Wintikka

Make ATK Great Again
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
268

Kaikki muut vanhemmat pelit pyörii hyvin paitsi doom eternal 1440p, jos haluaa 100 FPS, jolloin joutuu pelaa 1080p 144FPS.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Kaikki muut vanhemmat pelit pyörii hyvin paitsi doom eternal 1440p, jos haluaa 100 FPS, jolloin joutuu pelaa 1080p 144FPS.
Ja grafiikka asetuksia et ole tiputtanut vai? Kun tuo Doom Eternali toimii paljon hitaammallakin näytönohjaimella hyvin kun asetuksia tiputtelee.
Ja on vieläpä niitä pelejä että katsomalla saa katsoa eroja eri grafiikka asetusten välillä,että; mitäs eroa tässä nyt pitäis olla?
Eli low asetuksillakin näyttävä kuin mikä ja silloin jopa R9 380 pyörittää peliä kivasti, mutta GTX 780 ei niinkään kiitos sen paskan Vulkan suorituskyvyn.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 161
Niin Ethereumia ei voi mainata kohta, mutta maailmasta löytyy noin 2000 muuta kryptoa joita voi mainata senkin jälkeen. Ja arvaa vaan kasvaako niiden arvo kun kaikki Ethereumin mainaajat kiinnostuvat niistä. Nyt olisikin hyvä aika heittää arpaa ja valita joku potentiaalinen krypto johon siirtyä ennen kun kaikki muutkin siirtyvät niin kerkiäisi hetken aikaa tienaamaan enemmän.
Kuka kertoo valuutan arvon määrittäville kryptosijoittajille että nyt mainaajat mainaa jotain alt-coinia? Ja miksi se edes kiinnostaisi sijoittajia yleensäkään. Varsinkin tilanteessa missä omistamalla ETH:iä voi saada passiivista tuottoa Proof-of-Stake systeemissä sekä transaktioiden hinnat ja niihin kuluva aika romahtaa kun niitä ei tartte laskea massiivisella koneistolla enään. Alt-coinit jää vain pahemmin marginaaliin ja mainausporukalle musta pekka.
 
Liittynyt
11.04.2018
Viestejä
802
En tiedä onko nykysin enää Quadro sarjaa työkäyttöön, mutta eiköhän tämä käytännössä ole tuottavaan työhön vaikka mainostaisivatkin "maailman tehokkain peli näytönohjain". Tosin Quadro sarjassa ajurituki kesti aika paljon pidempään, noh toisaalta taitaa nykynen ajuripaketti sisältää kaiken tauhkan GTX 7xx tai 9xx sarjasta alkaen on nimittäin aika jäätävän kokosia nuo kun vie CD:n verran tilaa. Missä on ajat kun Voodoo 3 kortin varsinainen ajuri vei muistaakseni 40 kilotavua, toki jo silloin sai ne ylimääräset softat asennettua.

Mutta asiaan, eiköhän tällä RTX 2070 kortilla pärjää hetken vaikka aina on raudanhimo. Pelit mitä olen nyt pelannut niin on D2, Empire of Sin, Dragon Age: Inquisition, Narcos: Rise of the Cartels ja tietysti Soda Dungeon jauhaa aina :D

Edit: Niin eikö tämä XX90 sarja korvannut "vanhat" titan kortit?
 
Uusimman sukupolven Quadrot on nykyään Quadron sijasta vain NVIDIA RTX Axxxx -sarja eli on edelleen, nimi vain vaihtui.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
152
Kohta rikkaille tulee niin liikenteessä kuin AAA-nettipeleissä vastaan vain tuttuja :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 545
Mutta täälläkin markkinointi puree kuin väärä raha. Eli tuijotetaan vaan FPS:ä eri benchmarkeissa ja se siitä.
Tässä lauseparissa nyt ei ole järjen hiventäkään. Tottakai kuluttajat tuijottavat FPS:ää ja hintaa ja se siitä. Näin se on aina mennyt ja näin se tulee aina menemään.
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 260
Onko semmoista testiä olemassa, jossa olisi jotenkin laskettu fps:t verrattuna euroihin, yksikköhinta?
 
Liittynyt
15.10.2017
Viestejä
591
Onko semmoista testiä olemassa, jossa olisi jotenkin laskettu fps:t verrattuna euroihin, yksikköhinta?
Ei suoraa mutta esim. Techpowerupilla on tehty taulukot performance per dollarin mukaan näyttisarvosteluissa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 545
Onko semmoista testiä olemassa, jossa olisi jotenkin laskettu fps:t verrattuna euroihin, yksikköhinta?
Sampsa harvemmin tekee Performance per Dollar -kaavioita, mutta ainakin TechPowerUpissa se on ihan vakiokamaa.

Liittynyt
11.04.2018
Viestejä
802
Jos en väärin muista niin noissa performance per taateli kaavioissa pärjäsi aikoinaan hyvin GTX 760/GTX 970/GTX 1060 ja tietysti AMD:n vastineet vielä paremmin.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Price per performansen saa myös sillä kun katsoo tuota tpu:n sivuilla relative performance kohtaa ja sovittaa siihen pässään sen hinnan joka kyseisellä näytönohjaimella on ja miettii haluaako maksaa esim. 3x hintaa vain 30 % paremmasta suorituskyvystä.

esimerkiksi vaikka 3090

Screenshot_20220119-024619_Chrome.jpg

Liittynyt
15.11.2017
Viestejä
573
Aivan järjettömiä hintoja kyllä. Ei normi kuluttajan tarvis joutua maksaan yhdestä komponentista 1,5kk palkkaa vaikka parasta haluaakin. Tähänkää tuskin muutosta tulee. Tai no ehkä kun siirrytään tuottamaan pikseleitä jollain muulla tavalla kuin nykyisillä tekniikoilla.
 
Liittynyt
22.04.2018
Viestejä
343
Kuka kertoo valuutan arvon määrittäville kryptosijoittajille että nyt mainaajat mainaa jotain alt-coinia? Ja miksi se edes kiinnostaisi sijoittajia yleensäkään. Varsinkin tilanteessa missä omistamalla ETH:iä voi saada passiivista tuottoa Proof-of-Stake systeemissä sekä transaktioiden hinnat ja niihin kuluva aika romahtaa kun niitä ei tartte laskea massiivisella koneistolla enään. Alt-coinit jää vain pahemmin marginaaliin ja mainausporukalle musta pekka.
Jää nähtäväksi. Itse en ainakaan luovu omista louhintalaitteista vaan siirryn luultavasti Ravencoiniin. Tuo on toki monelle hyvä aika ottaa ns. exitti louhimisesta jos on kerinnyt jo hyvin tienaamaan ennen PoS:ää.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Aikoinaan mietin, että onpa sikahintainen tuo huippunäytönohjain kun maksoi 3500 markkaa. nVidia oli sekin eli ei ole kauas puusta pudottu.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Joo'o. Parempi vaan vielä rukoilla, että tää 1080Ti kestäisi edes vielä pari vuotta. Ei näillä hinnoilla tarvitse harkitakkaan uutta näyttistä.
Joo ihan sikahinnoissa tällähetkellä näytönohjaimet kun esim jos haluaa pelata kaikkia tripla AAA pelejä kaikki maksimissa 1080p resoluutiolla saa maksaa 900€ 3D kortista HD resoluutioilla ja haluaa maksimit. Ennen tätä koronaa kaikki maksimissa 1080p resoluutiolle 3D kortin sai noin 500€. Jos haluaa pelata kaikkia pelejä kaikki maksimissa 1440p tai 4K HD resoluutiolla saa maksaa parista tonnista ylöspäin pelkästä 3D kortista. o_O
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 531
EI helvetti mitä hintoja, haluaisin oikeasti nähdä kaverin kuka noita ostaa. Veikkaan että jäävät kaupan hyllylle. Onneksi en itse harrasta pelaamista, vaan virtualisointikäytössä rx 550 tason kortit riittävät oikein loistavasti komentorivin ja muun graafisen informaation näyttämiseen.
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 592
EI helvetti mitä hintoja, haluaisin oikeasti nähdä kaverin kuka noita ostaa. Veikkaan että jäävät kaupan hyllylle. Onneksi en itse harrasta pelaamista, vaan virtualisointikäytössä rx 550 tason kortit riittävät oikein loistavasti komentorivin ja muun graafisen informaation näyttämiseen.
Hinnat on hurjia juu, mutta kyllä noikin varmaan tulee menemään kaupaksi. Aina on niitä kellä sitä liitua on millä piirtää.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 473
Viestejä
4 163 448
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom