Ensimmäinen kuva AMD:n Vega 10 -grafiikkapiirin rakenteesta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Vega 10 on nähty aiemmin AMD:n edustajien käsissä valokuvattavana, mutta nyt julki tulleessa kuvassa on näkyvillä yksinkertaistettuna myös piirin sisäinen rakenne. Kyseessä ei ole varsinainen valokuva piirin rakenteesta siinä mielessä kuin niihin on totuttu esimerkiksi ChipWorksin julkaisemien kuvien muodossa, vaan piirivalokuva johon taiteilija on lisännyt yksinkertaistetun näkemyksensä piirin sisäisestä rakenteesta.

AMD:n Scott Wasson on varmistanut Twitterissä, että kyseessä on AMD:n markkinoinnissa käyttämä kuva. AMD on julkaissut aiemmin myös Polaris 10 -grafiikkapiiristä vastaavan, taiteilijan näkemyksellä kuorrutetun kuvan piirin yksinkertaistetusta rakenteesta.

Kuvaan merkityistä rakenteista tunnistettavissa ovat esimerkiksi kaikki 64 NCU-yksikköä ja HBM2-muistiohjaimet, mutta kaikkien muiden yksiköiden tulkinta on toistaiseksi mahdoton urakka. Tietyt mediat ovat nostaneet pöydälle kuvassa näkyvien HBM2-muistien merkinnät, jotka eivät täsmää oletettujen SK Hynixin käyttämien merkintöjen kanssa. HBM2-piireissä ei kuitenkaan ole näkyvissä paljaalla silmällä mitään merkintöjä piirin päällä, joten merkintöjen vertailu tunnettujen muistipiirien merkintätapoihin on tässä vaiheessa käytännössä mahdotonta.

Vega 10 tulee saataville 27. päivä tätä kuuta Radeon Vega Frontier Edition -näytönohjaimissa. Heinäkuun lopulla on vuorossa Radeon RX -sarjan Vega 10 -mallien julkaisu ja joulukuussa sen voi löytää myös iMac Pro -tietokoneista.

Vega 10 tulee saataville lukuisissa erilaisissa konfiguraatioissa. Vega Frontier Edition -näytönohjaimet tulevat saataville kahdessa eri konfiguraatiossa, sillä AMD varmisti, että nestejäähdytetty versio näytönohjaimesta toimii hieman ilmajäähdytettyä korkeammilla kellotaajuuksilla. Ainakin toisessa konfiguraatioista Vega 10:n Boost-kellotaajuuden on oltava noin 1550 MHz, jotta AMD:n mainostama noin 13 TFLOPSin FP32- ja noin 25 TFLOPSin FP16-suorituskyky toteutuu. Vega Frontier Edition -näytönohjaimissa on 16 Gt (2 x 8 Gt) noin 1,88 Gbps:n nopeudella toimivaa HBM2-muistia. Radeon RX -sarjan Vegoista ainakin osa tulee olemaan varustettu 8 Gt:n HBM2-muistilla (2 x 4 Gt).

Kolmas ja neljäs tunnetuista konfiguraatioista löytyvät iMac Pro -tietokoneista. Applen mukaan Vega tulee saataville iMac Prossa sekä 56 että 64 NCU-yksikön konfiguraatioissa. 64 NCU-yksikön konfiguraatiolle luvataan noin 11 TFLOPSin suorituskykyä, mikä tarkoittaa noin 1345 MHz:n kellotaajuutta. iMac Pron 56 NCU-yksikön versio on varustettu 8 Gt:n (2 x 4 Gt) HBM2-muistilla ja 64 NCU-yksikön 16 Gt:n (2 x 8 Gt) HBM2-muistilla.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
rusina666

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
569
HBM2-muisti taitaa olla melko iso ja kallis kasa kakkaa? GTX 1080 ti ja Titan Xp tarjoavat enemmän muistikaistan siirtokykyä GDDR5x-piireillä kuin RX Vega HBM2-muisteilla. Samalla kun HBM2 on hyvin paljon kalliimpi ratkaisu.

Sitten kun Micronin 16 gbps GDDR5x-piirit ovat valmiita massatuotantoon, niin jo 256-bittisellä kaistalla voidaan päästä parempaan siirtokykyyn vs. HBM2.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
HBM2-muisti taitaa olla melko iso ja kallis kasa kakkaa? GTX 1080 ti ja Titan Xp tarjoavat enemmän muistikaistan siirtokykyä GDDR5x-piireillä kuin RX Vega HBM2-muisteilla. Samalla kun HBM2 on hyvin paljon kalliimpi ratkaisu.

Sitten kun Micronin 16 gbps GDDR5x-piirit ovat valmiita massatuotantoon, niin jo 256-bittisellä kaistalla voidaan päästä parempaan siirtokykyyn vs. HBM2.
Mietipä nyt uusiksi noita vertailujasi. Yhtä todellinen vertailu olisi vaikka hypoteettinen näyttis 64-bittisellä muistiväylällä ja GDDR5X-muisteilla ja sitten nauretaan miten GDDR5-muisteilla saa enemmän kaistaa :facepalm:

Ihan samalla tavalla kuin kaikilla muillakin muisteilla HBM-muistien muistikaista on sidonnainen väylän leveyteen. Esimerkiksi Fijissä ja GP100:ssa ja GV100:ssa on 4096-bittiset muistiväylät, kun Vega 10ssä on 2048-bittinen.

AMD on laskenut, että tuo 400-512 Gt/s (riippuen nyt sitten kuinka nopeat muistit missäkin mallissa tulee olemaan, Frontier Editionissa on ~1,88 Gbps > ~480 Gt/s) riittää Vegalle, jonka vuoksi on päädytty 2048-bittiseen muistiväylään 4096-bittisen sijasta jo suunnittelupöydällä.
Samoilla muistinopeuksilla ja 4096-bittisellä väylällä muistikaistaa olisi reilusti enemmän kuin edes 16 Gbps:n GDDR6-muisteilla 384-bittisellä väylällä.
 
Se on hienoa RX Vegan kannalta jos 480GB/s riittää sille, mutta se ei poista sitä seikkaa, että HBM2-on melko kallista kakkaa kun selvästi halvemmalla 384-bittisellä kaistalla + GDDR5 muistilla saavutetaan samat tulokset ja hieman enemmän. Vuoden vaihteessa 256-bittisellä kaistalla varustetuilla korteilla päästään samaan kuin RX Vega HBM2-muisteilla.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Se on hienoa RX Vegan kannalta jos 480GB/s riittää sille, mutta se ei poista sitä seikkaa, että HBM2-on melko kallista kakkaa kun selvästi halvemmalla 384-bittisellä kaistalla + GDDR5 muistilla saavutetaan samat tulokset ja hieman enemmän. Vuoden vaihteessa 256-bittisellä kaistalla varustetuilla korteilla päästään samaan kuin RX Vega HBM2-muisteilla.
Niin, olettaen että ne nyt sitten tulee heti alkuvuodesta 16 Gbps:n nopeudella. Micron ainakin on skeptinen tästä.
HBM2-muistien hinta on toistaiseksi tuntematon, yksi valistunut laskelma arvioi että HBM-muistien käyttö nosti Fijin kohdalla koko näytönohjaimen hintaa noin 40 dollarilla vrt GDDR5-muistit. Mukaan on laskettu myös interposerin hinta ja kalliimmat pakkauskulut.
 
UX

Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
250
HBM2-muisti taitaa olla melko iso ja kallis kasa kakkaa? GTX 1080 ti ja Titan Xp tarjoavat enemmän muistikaistan siirtokykyä GDDR5x-piireillä kuin RX Vega HBM2-muisteilla. Samalla kun HBM2 on hyvin paljon kalliimpi ratkaisu.

Sitten kun Micronin 16 gbps GDDR5x-piirit ovat valmiita massatuotantoon, niin jo 256-bittisellä kaistalla voidaan päästä parempaan siirtokykyyn vs. HBM2.
Täytyy muistaa, että HBM2 ei yritä olla pelkästään suorituskykysempi, vaan kompaktimpi ja energiatehokkaampi kans. Tällä on väliä, kun näitä kuitenkin halutaan työntää kaiken maailman läppäreihin ja ahtaisiin integrointeihin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 422
Viestejä
4 160 699
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom