Ensimmäinen Android Q -beetaversio on nyt ladattavissa Pixel-puhelimille

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269



Google on julkaissut eilen ensimmäisen beetaversion tulevasta Android Q -mobiilikäyttöjärjestelmästään. Beetaversio on asennettavissa Googlen omiin Pixel-sarjan puhelimiin. Positiivisena yllätyksenä mahdollisuus tuli tarjolle myös ensimmäisen sukupolven Pixel-malleille, vaikka niiden elinkaarituki on jo virallisesti loppunut.

Android Q Betan voi asentaa Pixel-puhelimiin joko manuaalisesti Googlen sivuilta ladattavan järjestelmäkuvatiedoston avulla tai vaihtoehtoisesti kirjaamalla laitteen mukaan Android Beta Program -ohjelmaan, jolloin uusi versio tulee OTA-päivityksenä suoraan puhelimeen. Ennen Android Q Betan asentamista on hyvä huomioida, että kyseessä on aikainen testi- ja kehityskäyttöön suunnattu versio, jota ei ole tarkoitettu päivittäiseen käyttöön. Monet käyttöjärjestelmän kuluttajille näkyvistä ominaisuuksista puuttuvat vielä ensimmäisistä beetaversioista.



Google aikoo julkaista Android Q:sta kaikkiaan kuusi esiversiota, joista neljä (maalis-kesäkuu) on varsinaisia beetaversioita ja kaksi ns. release candidate -versioita (Q3), jotka ovat lähellä käyttöjärjestelmän lopullista muotoa sisältäen mm. lopulliset sovellusrajapinnat. Lopullisen version julkaisu on suunniteltu tuttuun tapaan kolmannelle vuosineljännekselle, eli syyskuun loppuun menessä.

Android Q tuo mukanaan useita parannuksia tietoturvaan, sovellusoikeuksien hallintaan, yhteysominaisuuksiin, multimediarajapintoihin sekä suorituskykyyn ja laitteen resurssien hyödyntämiseen. Android Q sisältää lisäksi natiivin tuen taittuvanäyttöisille laitteille. Tutustumme io-techissä Android Q:n uusiin ominaisuuksiin myöhemmin omassa jutussaan.

Lähde: Android Developers, Android Developers Blog

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 268
Toivottavasti bluetoothin bugeja korjaillaan. Android 9 rikkoi yhteistyötä auton kanssa eikä puhelujen soittaminen onnistu.
 

superzeppo

Yhdys sana migreeni
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
108
Tämän päivän testaillut sovelluksia, jotka eivät toimi. Lyhyesti sanottuna en suosittele jokapäiväiseen käyttöön :D
 

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Joo varmastikin oli user error kun painoin päivitä -nappia puhelimesta. Googlen bluetooth -stackit ovat aina olleet täyttä paskaa.
Mikä puhelin oli kyseessä?

OEM:llä on omat bt-stsckit jotka ovat yleisestikin huomattavasti enemmän piilotettuja kuin Googlen oma. Ja se Googlen oma tuppaa vaan toimimaan parhaiten. Yhteensopivuudet on sitten asia erikseen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
362
Nokia 6.1 toimi Android kasilla hienosti autossa mutta ysi tosiaan alkoi toisessa autossa sekoilemaan. Yhdistää kyllä ja näyttää tiedot näytöllä mutta puhe ei tule läpi eikä mene läpi. Tottakai tekee usein näin mutta ei aina. Yhteydet paritettu uudestaan ja nollailtu vaikka kuin monesti mutta ei vaikutusta.

Toisessa autossa ei mitään ongelmaa, päivityksen jälkeen en ole edes mitään uudelleen parituksis tehnyt.
 

superzeppo

Yhdys sana migreeni
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
108
No, eihän sitä ole siihen vielä tarkotettukaan :geek:
On, jos Reddit-kommentteja lukee... :D

Mutta joo, ainakin Freedome, Google Photos, kamera, Nordean sovellukset, pari vanhaa peliä ja GBoard ovat ottaneet damagea tässä päivityksessä. Freedome ei toimi ollenkaan, ja Nordeat piti asentaa uudestaan, koska "ei voitu varmistaa, että sovellusta käytetään laitteessa, jolla aktivoit käyttäjätilisi". Muissa kaikkia epämääräisiä vikoja.
 

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
On, jos Reddit-kommentteja lukee... :D

Mutta joo, ainakin Freedome, Google Photos, kamera, Nordean sovellukset, pari vanhaa peliä ja GBoard ovat ottaneet damagea tässä päivityksessä. Freedome ei toimi ollenkaan, ja Nordeat piti asentaa uudestaan, koska "ei voitu varmistaa, että sovellusta käytetään laitteessa, jolla aktivoit käyttäjätilisi". Muissa kaikkia epämääräisiä vikoja.
Sen mitä itse tuossa testaillut niin ei ole mitään kummoisia ongelmia vielä tullut vastaan. Google Pay ei toiminut heti alkuun, kunnes google asetti tuon betan sallituksi omissa järjestelmissään, mutta pankkisoftat yms kyllä näyttäisi toimivan ihan ok.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 268
Mikä puhelin oli kyseessä?

OEM:llä on omat bt-stsckit jotka ovat yleisestikin huomattavasti enemmän piilotettuja kuin Googlen oma. Ja se Googlen oma tuppaa vaan toimimaan parhaiten. Yhteensopivuudet on sitten asia erikseen.
Nokia 7+
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 484
Viestejä
4 163 855
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom