Engadget: OnePlus siirtämässä Euroopan pääkonttoriaan Helsinkiin

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Engadgetin saamien tietojen mukaan kiinalainen älypuhelinvalmistaja OnePlus on siirtämässä Euroopan pääkonttoriaan Lontoosta Helsinkiin. Samalla yhtiö uudelleenorganisoi toimintojaan Euroopassa vähentämällä henkilöstöä muun muassa Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa mutta palkkaamalla lisää työntekijöitä Benelux- ja Pohjoismaissa. OnePlus on vahvistanut käynnissä olevat organisaatiomuutokset foorumillaan mutta ei ole toistaiseksi ottanut kantaa pääkonttorin sijaintiin. Engadgetin mukaan useita työntekijöitä kuitenkin pyydetty muuttamaan Helsinkiin, mikä viittaa pääkonttorin vaihtumiseen.

Lähteet:
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Olisiko myös reagointia Brexitiinkin?
On varmaan hyödyllistä olla alueen pääkonttori EU-maassa.
Lentoyhteyksien suhteenhan Suomesta on EU:n lyhimmät lennot Kiinaan, niin Helsinki olisi sinällään hyvä paikka logistisessa ketjussa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Aika outo valinta olisi Helsinki kyllä, ja varsinkin voi olla aika kova pala saada tyntekijät muuttamaan lontoosta tänne.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Aika outo valinta olisi Helsinki kyllä, ja varsinkin voi olla aika kova pala saada tyntekijät muuttamaan lontoosta tänne.
Toisaalta OnePlussan Euroopan strategiajohtaja Tuomas Lampén työskentelee Linkedin perusteella Helsingistä käsin ja Suomi on alusta asti ollut OnePlussalle erityinen markkina-alue.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Suomeen ryntäsi melkein kaikki isot mobiilialan pelurit heti kun Nokia/Microsoft laittoi puhelinpuolen multiin. Brexit lienee iso syy miksi Lontoosta lähdetään. Helsinki voi olla hyvä kompromissi itäeuroopan edullisuuden ja länsieuroopan vakauden välillä eikä suorat lentoyhteydet varmaan haittaa tee. Ilmasto on molemmissa kelvoton
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067

Suomella on ollu erityisasema oneplussan alussa. Oneplus on supistanu minimiin monta toimipaikkaa ja onhan suomessa jonkin sortin keskushuoltokin.

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Tuo olisi suomelle kyllä hyvä asia jos useampi tulisi vaikka työpaikkamäärissä ei olisi kovinkaan suuri hyöty mutta näkyvyyttä saataisiin lisää mikä taas avaa mahdollisuuden saada muitakin yhtiöitä tänne.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 880
Miten Itä-Euroopan edullisuus liittyy Suomeen? Tuoreimman tilaston mukaan (vuodelta 2018) Suomi on EU:n neljänneksi kallein maa Tanskan, Luxemburgin ja Itävällan jälkeen, ja koko Euroopan tasollakin sijalla seitsemän yhdessä Irlannin kanssa (kun Norja, Sveitsi ja Islanti menevät kaikkien EU-maiden edelle).
Kyllä kai insinöörityövoiman pitäisi olla täällä vielä suht edullista (?)
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Miten Itä-Euroopan edullisuus liittyy Suomeen? Tuoreimman tilaston mukaan (vuodelta 2018) Suomi on EU:n neljänneksi kallein maa Tanskan, Luxemburgin ja Itävällan jälkeen, ja koko Euroopan tasollakin sijalla seitsemän yhdessä Irlannin kanssa (kun Norja, Sveitsi ja Islanti menevät kaikkien EU-maiden edelle).
olisi mielenkiintoista tietää mitä kyseinen tilasto mittasi. Väitän että Helsingissä toimistoneliöt ovat keskusta-alueella sieltä Läntisen Euroopan halvimmasta päästä kun vertaillaan pääkaupunkien tai muiden teknologiakeskittymien hintoja.
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743

Joo tuskin täällä on ainakaan kalliimmat toimitilavuokrat kuin siellä Dublin/Oslo/Amsterdam/Köpis-osastolla mitä siellä on (ollut) vaihtoehtona. Siitä en tiedä miten joku Varsova sijoittuu vertailussa.
Aasian lentoyhteyksissä Helsinki pesee varmasti about kaikki vaihtoehdot.
 
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
8
Suomi-inssi on superhalpa ja saa kuukaudessa kenkää ilman irtisanomiskorvausta :smoke:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Eikös suomifirmatkin ole haalineet tänne kaiken maailman intialaisia ja muita murteellisen englannin taitajia.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
HMD Global on palkannut aiemmin OnePlussalla työskennelleen Adam Fergusonin tuotemarkkinoinnista vastaavaksi johtajaksi. Ferguson työskenteli OnePlussalla Euroopan markkinointiosastolla Lontoon toimistolla. Työt ilmeisesti jatkuvat Lontoossa, sillä HMD Globalin markkinointia ja viestintää pyöritetään Lontoosta käsin. Tämä vahvistaisi käsitystä, että OnePlus on siirtämässä toimintojaan Lontoosta Helsinkiin.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
OnePlus siirtää Pohjoismaiden pääkonttorinsa Helsinkiin. Tivi ehti eilen jo uutisoida, että OnePlus siirtäisi Euroopan pääkonttorinsa Helsinkiin mutta korjasi uutista myöhemmin.
Juttua korjattu 25.9.2020 klo 08.29. Oikaisu, toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin, Helsinkiin ei siirry Oneplussan Euroopan-pääkonttori, vaan Pohjoismaiden pääkonttori.
Olisiko tämä sitten ensimmäinen askel myös Euroopan pääkonttorin siirtämistä ajatellen vai koskivatko aiemmat huhut vain Pohjoismaiden pääkonttoria?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Mitä tämmöinen pohjoismaiden pääkonttori tarkoittaa? Muutaman hengen myyntitiimiä?
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Mitä tämmöinen pohjoismaiden pääkonttori tarkoittaa? Muutaman hengen myyntitiimiä?
Paha mennä sanomaan mutta Mikrobitin uutisessa oli asiaa vähän avattu. Jokin "vahva alueellinen keskus".
”Pohjoismaiden alueella on paljon kysyntää mobiililaitteille ja uudelle 5g-teknologialle, mikä tekee siitä kannaltamme tuottoisan markkinan”, sanoo OnePlussan Euroopan-aluejohtaja Bingo Liu.

”Aiomme kasvattaa läsnäoloamme tällä markkinalla rakentamalla Helsinkiin vahvan alueellisen keskuksen ja tiimin”, hän sanoo.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 410
Viestejä
4 160 102
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom