• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Energiakriisi sekä inflaatio 2022 (keskustelua elämisen kustannusten äkillisestä noususta)

10R

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
122
Jos ei valtion varsin avokätisestä avusta huolimatta ole olevinaan varaa sähköä maksaa, voi 24/7 ruikuttamisen sijaan itse tehdä asialle jotain.
Totta, kerrankin valtio antaa jotain apuja veroja maksavillekin. Jos talvikuukausina on omavastuuosuus täytymässä käyttösähkön, auton latauksen yms. myötä, niin voi sitten miettiä onko sisälämpötilan laskeminen mielekästä vaiko ei. Ainakin siitä porealtaan lämmittämisestä voi ilmeisesti verotuksessa vähentää sen 60%.:hmm:
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 681
Ilman sen suurempia vittuiluja voi todeta, että jos rahat ei riitä niin:

1. Lisätä omaa tulotasoa (ylityöt, sivutyöt ym)
2. Leikata omaa kulutustasoa (Sähkön säästäminen, Tupakan, Alkoholin ja Autoilun vähentäminen (Kaikki nuo on korkeasti verotettua valtionkassan kartuttamista), Lehtitilaukset, Suoratoistopalvelut, Ulkona syöminen, Salivuorot, Lemmikeistä luopuminen, Matkailu jne)

Ei täällä kukaan ulkopuolinen voi kertoa mistä juuri yksittäisen yksilön kannattaisi säästää. Se on sitten eri keskusteluketju, jossa voi spekuloida sillä mitkä aktiviteetit kuuluu ns kelvolliseen elämiseen. Jotkut jotka tuntevat historiaa hieman pidemmälle kuin 2000-luvulle niin aiemmin ei tuollaisia ylellisyyksiä ollut ns peruskansalaisella edes mahdollista harrastaa.

Onhan se nyt yleisen ns hyvinvointivaltion kehitykseen niistä luopuminen takapakkia, mutta ei kansalainen siihen kuole jos ei ulkomaille pääse jokavuosi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Tukea ei saa alle 500e/kk sähkölaskuun.
Omaa kulutusta ei pysty enää laskemaan millään mielekkäällä tavalla.
Eli tavallinen käyttäjä, jolla ei ole ylimääräistä rahaa ja on pihistänyt sähkölaskun esim 70e /kk, niin kun hinta nyt nousee (esim 5snt -> 35 snt) niin sähkölsku nousee esim summaan 490e /kk ja valtio ei anna mitään tukea.

Ei mikään ihme, että on odotettavissa paljon kasautuvia, kokoajan pahenevia ongelmia, talouden sakkaaminen ja todennäköisesti sitten myöhemmin pankkisektorin ongelmia, kun hommat kaatuu lopulta sinne ja tilanteen pitkittyessä myös pankit tulevat kaatumaan (joka hävittää kaikki isommat talletukset). Lisäksi raha tulee menettämään voimakkaasti arvoaan, joka tietysti luo ongelmia lisää, kiihtyvällä vauhdilla..
 
Älä nyt maalaa piruja seinille :(
Tuossa skenaariossa voittajia ei ole, ainoastaan ne joilla ei ole ennestäkään mitään niin eivät häviä mitään. Ainoat artikkelit, jotka säilyttävät arvonsa on ihmiskunnalle elintärkeät tekijät.
 
Silloin, kun perusasiat nousevat hinnaltaan sietämättömiksi (Yksi niistä on energia), ollaan tilanteessa, jossa piru on seinällä ja mitä pidempään tilanne jatkuu, sitä totaalisemmin koko korttikalo kaatuu..

Kurjistuminen ja puute alkavat valua ylöspäin, eikä lopulta kukaan ole turvassa kippaamisesta tulevista ongelmista..

Länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan yksi paksuimmista peruspilareista on kohtuuhintaan saatavissa oleva energia. Silloin jos ja kun energian hinta aiheuttaa yksilön taloudelle huomattavan raskaan taakan, homma käy kusemaan pahasti, koska energiasta leikkaaminen en ole mitenkään välttämättä mahdollista yli tietyn rajan, jolla monet voivat jo olla. On myös erittäin mahdollista, että asiaan ei ole ollut varaa reagoida etukäteen, ja hintojen pompsahtaessa yllättäin (esim vuoden kuluessa 7X on yllättäin) varojen hankkiminen ei enää onnistu korjaavien toimenpiteiden maksamiseen, vaikka ne tekisi lainalla..
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Eli tavallinen käyttäjä, jolla ei ole ylimääräistä rahaa ja on pihistänyt sähkölaskun esim 70e /kk, niin kun hinta nyt nousee (esim 5snt -> 35 snt) niin sähkölsku nousee esim summaan 490e /kk ja valtio ei anna mitään tukea.

Ei mikään ihme, että on odotettavissa paljon kasautuvia, kokoajan pahenevia ongelmia, talouden sakkaaminen ja todennäköisesti sitten myöhemmin pankkisektorin ongelmia, kun hommat kaatuu lopulta sinne ja tilanteen pitkittyessä myös pankit tulevat kaatumaan (joka hävittää kaikki isommat talletukset). Lisäksi raha tulee menettämään voimakkaasti arvoaan, joka tietysti luo ongelmia lisää, kiihtyvällä vauhdilla..
Älähän nyt. Suomessa oli hesarissa esitetyn arvion mukaan vain alle 100 000 kotitaloutta pelkän sähkölämmityksen varassa, ja nämäkin pääosin uusia työssäkäyvien ihmisten koteja. Ja nämä ovat oikeutettuja siihen tukeen koska niillä kulut yli sen 500 euroa jo normitalvena.

Sitten se mainitsemasi "tavallinen" käyttäjä, jota ei selvästi vaihtoehtoinen lämmitys kiinnosta ja joka ei ole valmis tinkimään veden kulutuksesta. Sille tuleva alle 2000 euron lisälasku on kuitenkin pienempi kuin mitä moni kaupunkiasuja ottaa pikavippejä kauneudenhoitoon. Ei tasan tarkkaan sakkaa taloutta tai kaada pankkeja
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 681
Silloin, kun perusasiat nousevat hinnaltaan sietämättömiksi (Yksi niistä on energia), ollaan tilanteessa, jossa piru on seinällä ja mitä pidempään tilanne jatkuu, sitä totaalisemmin koko korttikalo kaatuu..

Kurjistuminen ja puute alkavat valua ylöspäin, eikä lopulta kukaan ole turvassa kippaamisesta tulevista ongelmista..

Länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan yksi paksuimmista peruspilareista on kohtuuhintaan saatavissa oleva energia. Silloin jos ja kun energian hinta aiheuttaa yksilön taloudelle huomattavan raskaan taakan, homma käy kusemaan pahasti, koska energiasta leikkaaminen en ole mitenkään välttämättä mahdollista yli tietyn rajan, jolla monet voivat jo olla. On myös erittäin mahdollista, että asiaan ei ole ollut varaa reagoida etukäteen, ja hintojen pompsahtaessa yllättäin (esim vuoden kuluessa 7X on yllättäin) varojen hankkiminen ei enää onnistu korjaavien toimenpiteiden maksamiseen, vaikka ne tekisi lainalla..
Hyperinflaatio -> Kansalaisten (aseellinen) kapina, yhteiskunnan romahtaminen -> vahvimman oikeus, omaisuuden uusjako. Siinä on pirujen maalailua seinille.

Maltillisemmissakin ajatuksissa viimevuosien ns rahanpainaminen on yksi perussyy nykyiseen inflaatiokorjaukseen vaikkakin sen näkyvin aspekti on (Putinin sotatoimet) energian kallistuminen, joka valuu välillisesti kaikkeen hintatasoon.

Silti toivon ja uskon, että Euroopan ja Valtioiden toimet saavat ns peruspilarit pysymään pystyssä ettei vajota täyteen kaaokseen.

Sitä ei voi kiistää, että nykyinen energian/kustannusten nousu tulee osumaan osalle kansalaisista kipeästi :(
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466

Kyllä tässä valitettavasti systeemikriisin ainekset ovat käsillä. Toinen kysymys on se, että saako sitä enää mitenkään estettyä, kun alkaa löysät olemaan housuissa aika monessa paikassa.

Ongelmat ovat nyt moninverroin pahempia kuin jos homman olisi antanut romahtaa 2008 kuten se meinasikin.

Liittynyt
14.03.2020
Viestejä
142
Jos nyt lukisit edes viestit ennen vastaamista. Kyse oli siitä että jotkut haluaisivat lopettaa halvat sopparit. Tyyliin 400% sähkölaskun kasvuun ei ole varaa. Ja ei myöskään kiinnosta istua pimeässä muiden sähkölaskujen takia, kuten oli mainittu.
Jos isäntiä ei talkoot kiinnosta voihan ne sähköt kadota sitten koko kylästä. Siinäpä istuvat sitten pimeässä ja kylmissään 5c/kWh soppari povitaskussa.
 
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
624
Sähkön hinta on itsellä pysynyt samana 6snt/kW ja on vielä 2024 maaliskuuhun asti, vähän jäävi sanomaan yhtään mitään siihen. Janoisen bensa-auton vaihdoin dieseliin ja muutoskatsastin pakuksi, ajan halvemmalla mitä ennen polttoaineen hinnan korotuksia. 9-10€/100km.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Viisastelun sijaan voisit kertoa mitä muuta oleellista kuin oman sähkönkulutuksen leikkaamista voi normaali ihminen tehdä?
Tämä tietysti riippuu normaalin ihmisen tilanteesta. Mutta tässä muutamia asioita mitkä tulevat mieleen:
1) liikkuminen
- Ei ulkomaan (loma)matkoja ja muutenkin matkustelu minimiin.
- Ei omaa autoa, liikkuminen muulla tavoin jos mahdollista (bussit, polkupyörä, kävellen, junalla, ratikalla)
- Polkupyörän saa kohtuullisen halvalla (muutamia kymppejä) kunnostettuna ja kävelyyn soveltuvat kengät samaten.
- Uimahallissa voi käydä talvella ja yleisellä uimarannalla kesällä peseytymässä ja uimassa, samalla jos liikkuu kävellen ja pyörällä voi lopettaa sen salikortin ja säästää siinäkin. Kun käy useammin (kuin kerran viikossa tms) kaupassa kävellen siitäkin tulee hyvin liikuntaa ja kunto kasvaa!
- Tupakoinnin lopettaminen, jos juo alkoholia niin tekee sitten vaikka kiljua jos on riippuvuutta ja ilman ei pärjää (vettä + hiivaa + sokeria, huomattavasti halvempaa)

2) Ruokailu
- Tekee itse leivät ja muunkin ruuan (koko perheelle)
- Eväät töihin (ja kouluun jos tarvetta)
- Valmistaa kerralla suuremman määrän ruokaa (esim. koko viikoksi, tällä säästää sähköä kotona ja saa lämpöä jos viikonloppuna tekee) ja jos perheellinen niin tekee sen koko perheen voimin niin kaikki pysyvät lämpiminä.
- Suomessa on jokamiehen oikeus. Eli mustikat, puolukat sekä sienet kannattaa kerätä ja valmistaa hillot, mehut ja muut niistä sekä myy esim. FB ilmoitusta ja myy pois. Ostajia löytyy runsaasti. Mikäli metsästää niin hirvet ja muut kannattaa pakastaa.
- Monissa paikoissa saa kalastaa ilmaiseksi. Kala on tervellinen vaihtoehto eikä mato-onki paljoa maksa!
- Kannattaa käydä kysymässä talosta minkä pihassa paljon omenapuita jos ei löydy luonnosta, omenoita talteen, hillot ja mehut siitä...
- Osta suurempien tapahtumien jälkeen ruokaa varastoon. Esim. joulun välipäivät: osta silloin niitä laatikoita (kilo eurolla) sekä kinkkua (alle 4€/kg) mitä voit hyvin pakastaa ja syödä vaikka juhannuksena... Muista pakastaa myös kinkunrasvat ja luista saa hyvää makua kun tekee soppaa. Hernekeittoon voi aina laittaa hieman lihaa tuosta jne jne... Eli älä ajattele sitä ainostaan "joulukinkkuna / laatikkona".

3) Vaatetus & lämpö + valaistus
- Kirppareilta saa halvalla villapaitoja sekä sukkia, niitä voi myös kutoa itse
- Kun laskee lämpöä se, kuten yllä mainitsit, leikkaa sähkönkulutusta ja voi hyvin olla pitkissä villapaidoissa ja kalsareissa, villasukat jalassa. Myös kun istuu esim. pyörittämällä sähköä tuottavan radion (toimii myös taskulamppuna jos tarvetta) ääressä voi pitää vilttiä päällään.
- Lämmitä vain niitä tiloja missä olet "kunnolla". Se ~18C on oikein hyvä lämpö makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen. Muissa tiloissa riittää se noin 10C (ei siellä vessassa nyt kuulu lorvia ja jääkaappikin kuluttaa vähemmän jos keittiössä / ruokatilassa on viileämpää. Kun valmistat ruokaa se tila lämpiää kyllä enemmän ja niitä liikoja vaatteita voi ottaa pois)

4) Lisäansiot & työt
- Esim. aamulehtien/mainosten jakaminen*
- Myy ylimääräistä (vaikka ATK ja se auto)
- Ole luova ja järjestä vaikka pihakirppis... ...käy lävitse KAIKKI tavarasi, tarvitseko niitä jokaista? Koska olet viimeksi esim. leiponut pipareita tms? Ehkä voisit luopua (myydä) osan tavaroista? Samalla voisit myös myydä itse tekemääsi mehua euron per lasi ja ehkä itse tekemiäsi pipareita / munkkeja tms..

5) Asuminen
- Muuttaa halvempaan vuokra-asuntoon
- Mikäli omakoti/asunto ja ei millään selviä veloista + menoista niin myy sen ja muuttaa pienempään / vuokralle
- Hakee kelan tukea ja ottaa yhteyttä TE toimistoon ja etsii työpaikkaa (kelpuuttaa jokaisen minkä vaan saa => lisää rahaa)
- Harkitsee esim. kimppa-asumista kavereiden kanssa. Jos vaikka 10 henkilöä vuokraa isonkin asunnon se on 10 kertaa halvempaa kuin asua yksin vastaavan kokoisessa asunnossa. Toki tämä onnistuu paremmin opiskelijalla / sinkkuna vielä ollessa.
- Miten asuminen vanhempien kanssa? Saako heiltä ehkä apua tilanteeseen? Voiko siellä pestä vaatteita ja käydä välillä syömässä. Ikävä tilanne mutta parempi tuokin kuin joutua kadulle ja menettää luottotietonsa?

*toki muitakin töitä löytyy. Kun on festareita tai pikkujoulutapahtumia ole paikalla ja kerää niitä pulloja. Saat yllättävän paljon kun palautat ne... ...kannattaa kerätä myös viikonlopun jäljiltä niitä pulloja. Osa pulloista on vain alkoon palautettavia, joten muista myös ne...

Toki jos jo nyt olet tehnyt tämän kaiken niin onnittelut! Siinä on säästynyt todella suuri määrä rahaa sitten viimevuoden nousseiden sähkölaskujen talvella, joten olet toivottavasti saanut hyvän pesämunan kerättyä tätä talvea varten!
Tämä ohje on siis kaikille ja voi laskea miten paljon rahaa kuluu keskimäärin ruokaan / juomaan mitä syö mutta ei ole tehnyt itse, savukkeisiin, alkoholiin (mitä ei ole tehnyt itse), lämmitykseen, autoon, matkailuun vuodessa...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 348

Autosta luopumalla eläminen olisi paljon hankalampaa, eikä siinä edes säästäisi mainittavasti. Monessa muussa asiassa ei taas pahemmin ole säästöpotentiaalia kun tapoihin ei muutenkaan kuulu tuhlaaminen turhaan.

Vuokralla asuminen on varmaan vielä kalliimpaa, ja elämänlaatu silti heikompaa.

Olen jo maksanut oman sähkönkulutuksen leikkaamisesta. Nyt osa haluaisi lakkauttaa halvemmat sähkösopimukset että joutuisi lisäksi maksamaan muidenkin sähkölaskua. Ei se nyt niin voi mennä että muut laitetaan maksamaan toisten harakanpesien lämmitystä, niiden ketkä eivät ole viitsineet tehdä asialle mitään.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 925
Onko tossa kestosopparien lakkautuksessa kaikki firmatkin mukana vai vaan yksityisasiakkaat?
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Autosta luopumalla eläminen olisi paljon hankalampaa, eikä siinä edes säästäisi mainittavasti.
Paljon hankalampaa ja epärealistista suurimmalle osalle kansasta toki. Kaupungissa vähän helpompaa, mutta lapsiperheet toki ainakin tarvitsevat vähintään yhden. Ja jos työpaikka ei ole keskustassa tai koti sen työpaikan vieressä (ilman etätyömahdollisuutta), on homma vaikeaa.

Tämän vastuuvapautuslausekkeen jälkeen ei kyllä mielestäni pidä paikkaansa, etteikö autosta irtaantumalla säästäisi merkittävästi ja itsellä auto on vain kesäaikaan käytössä, enkä edes aja sillä joka päivä, mutta silti ns. auton normikuluissa (bensa, pysäköinti, vakuutus, vuosihuolto, katsastus jne.) säästäisi noin 3 000 euroa, jos sitä en käyttäisi. Ja noista kuluista on siis poistettu ns. harrasteautokulut. Ja ei, se ei edes syö bensaa normaalia enempää.

Kaupungin bussilippu vuodeksi on noin 400 euroa.
 
10R

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
122
Olen jo maksanut oman sähkönkulutuksen leikkaamisesta. Nyt osa haluaisi lakkauttaa halvemmat sähkösopimukset että joutuisi vielä maksamaan muidenkin sähkölaskua. Ei se nyt niin voi mennä että muut laitetaan maksamaan toisten harakanpesien lämmitystä, niiden ketkä eivät ole viitsineet tehdä asialle mitään.
Ei niitä määräaikaisia mihinkään tulla lakkauttamaan. Vaalit lähestyy, niin demareiden pitää tehdä lennokkaita avauksia. Noita demareiden juttuja, kun lukee niin jokainen voi sitten miettiä mitä puoluetta kannattaa seuraavissa vaaleissa äänestää.

Pitää nyt toivoa, että tuo Ukrainan sota loppuisi mahdollisimman nopeasti. Luultavasti ajat olisi sen jälkeen parempia.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 534
No sanotaan velaton auto, ei täyskaskoa, katsastus 40€ ja vuosihuolto itse tehtynä saman verran ja vähillä vuotuisilla kilometreilla niin ei tonneja kuitenkaan maksa. Ei pysäköintikuluja jne.

meillä kaksi autoa + kolme moottoripyörää, niin toki niistä jotakin tulee.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 348
Paljon hankalampaa ja epärealistista suurimmalle osalle kansasta toki. Kaupungissa vähän helpompaa, mutta lapsiperheet toki ainakin tarvitsevat vähintään yhden. Ja jos työpaikka ei ole keskustassa tai koti sen työpaikan vieressä (ilman etätyömahdollisuutta), on homma vaikeaa.

Tämän vastuuvapautuslausekkeen jälkeen ei kyllä mielestäni pidä paikkaansa, etteikö autosta irtaantumalla säästäisi merkittävästi ja itsellä auto on vain kesäaikaan käytössä, enkä edes aja sillä joka päivä, mutta silti ns. auton normikuluissa (bensa, pysäköinti, vakuutus, vuosihuolto, katsastus jne.) säästäisi noin 3 000 euroa, jos sitä en käyttäisi. Ja noista kuluista on siis poistettu ns. harrasteautokulut. Ja ei, se ei edes syö bensaa normaalia enempää.

Kaupungin bussilippu vuodeksi on noin 400 euroa.
Mökkimatkoissa säästää omalla autolla varmaan pari tonnia vuodessa. Ei se tuon jälkeen enää niin kalliilta tunnu.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 925
Mökkimatkoissa säästää omalla autolla varmaan pari tonnia vuodessa. Ei se tuon jälkeen enää niin kalliilta tunnu.
Vingutko sä oikeasti sähkölaskuista ja vastaavasta paskasta jos sulla on heittää pari tonnia matkakuluihin mökkireissuja varten?
Mä oikeasti luulin että sun talous oli menossa suht vituilleen..
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 925
Onko säästäminen siis väärin?
Ei tietenkään. Mä jäin vaan siihen uskoon sun viesteistä että tää asia oikeasti olis ettei sulla olis varaa maksaa niitä tulevia sähkölaskuja tms.
Olin väärässä ja pyydän anteeksi kun kuvittelin jotain toista.

Btw. näin toimeentulotuella me jotkut jopa joudutaan selittämään kelalle ettei vaan käytetä kauheasti sähköä vaikka ois kiinteä palvelupaketti. siihen kuuluu 45e/kk sähköt siirtoineen ja oisko ollu kymppi kotivakuutuksesta. Helen vaan tykkäs nostaa tota palvelupaketin hintaa eikä ketään siinä vaiheessa kiinnostanu.
Ens päätökseen asti sain sähkölaskun selvitettyä, saa nähä ens kuusta.
 
Tarkoitin tuota autosta luopumista säästömielessä. Säästän noilla matkoilla pari tonnia vuodessa autolla, ei niihin mene paria tonnia. Autosta ei siis kannata luopua säästömielessä.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Nyt osa haluaisi lakkauttaa halvemmat sähkösopimukset että joutuisi lisäksi maksamaan muidenkin sähkölaskua. Ei se nyt niin voi mennä että muut laitetaan maksamaan toisten harakanpesien lämmitystä, niiden ketkä eivät ole viitsineet tehdä asialle mitään.
Ei tietenkään voi. Ainakaan itselleni ei ole sähköyhtiöstä vielä tullut moisesta mitään viestiä. Mikäli tulee otaksun että minä ja useampi muukin alkavat valittaa aiheesta ja useampi sähköä myyvä yritys Suomessa joutuu oikeuteen ja ehkä pakkomyyntiin koska ainakaan tähän saakka yhdelläkään yhtiöllä ei ole ollut oikeutta yksipuolisesti muuttaa sopimusta elleivät sitten ole menneet konkurssiin.. ..mutta niistäkin väännetään konkurssipesien kanssa oikeutta käsittääkseni.

Eli eihän sellainen ole kiinteähintainen sopimus tietylle ajalle jos sen päälle äkkiä tuleekin lisää maksettavaa muiden henkilöiden laskuja JA mielivaltaisesti vielä sopimus katkaistaan (yksityishenkilöltä ja otaksun että yrityksiltäkin). Epäilen että viimeistään silloin Suomen valtiokin älähtää aiheesta jos äkisti vaan sairaaloihin, poliisille, eduskuntaan jne jne. yritetään vaan tehdä väkisin uusi sopimus "nyt joudutte maksamaan euron kilowattitunti sähköstä vaikka teillä olisikin ollut jokin muu sopimus aiemmin voimassa". Lisäksi moni yritys lopettaisi ja siirtäisi toimintansa pois Suomesta, mihin hallitus tuskin olisi myöskään tyytyväinen...
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 339
Ei tietenkään voi. Ainakaan itselleni ei ole sähköyhtiöstä vielä tullut moisesta mitään viestiä.
Taidettiin viitata kanssa keskustelijoihin joilla on alkanut sosialismi tulemaan pintaan. Se nyt on selva etta ei ilman valtion hallintoa nykyisia sopimuksia saa poikki muuta kuin konkurssin kautta.
 
Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 509
Mökkimatkoissa säästää omalla autolla varmaan pari tonnia vuodessa. Ei se tuon jälkeen enää niin kalliilta tunnu.
Valittamisen aihetta inflaation tuomien talousongelmien kanssa ei sinänsä pitäisi olla, jos on oman asunnon lisäksi vielä oma mökkikin. Tai valittaa saa, mutta pitäisikö valtion tukea jotenkin tuollaisessa tilanteessa, niin ei tietenkään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 348
Jotenkin huvittavaa että ihmiset polttavat jo puita. Näillä keleillä ei vielä mene juuri mitään lämmitykseen.
 
10R

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
122
Jotenkin huvittavaa että ihmiset polttavat jo puita. Näillä keleillä ei vielä mene juuri mitään lämmitykseen.
Lokakuussa on aiemmin tullut takkaa jo poltettua, onhan siihen muitakin syitä, kun pelkkä lämmityksen tarve.
Mutta saman havainnon tein jo syyskuussa, että paljon enemmän on alettu jo tulisijoja käyttämään.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Jotenkin huvittavaa että ihmiset polttavat jo puita. Näillä keleillä ei vielä mene juuri mitään lämmitykseen.
Miksi ei polttaisi? Kovalla pakkasilla ei varmasti monilla tulisija(t) yksistään riitä pitämään taloa lämpimänä, joten silloin on pakko käyttää sitten sähköä tai mitä kukin nyt käyttää. Itse olen jo syyskuun alkupuolelta lämmittänyt leivinuunia. Muuten olisi joutunut laittamaan patterit päälle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Jotenkin huvittavaa että ihmiset polttavat jo puita. Näillä keleillä ei vielä mene juuri mitään lämmitykseen.
Isä ainakin polttaa puita kesät talvet. Kesällä toki kiertovesipumppu on pois päältä ja varaajasta lämpö menee vain käyttöveteen. Samoin tässä naapurilla on joku samankaltainen puulämmitys käytössä. Eikä esim kaukolämpöä saa tälle vanhalle alueelle.

Täällä vielä vuosi sähkösopimusta jäljellä, eli Mitsu LN35 ilp:illä mennään. Saisi kyllä puillakin lämmitettyä, mutta laiskana ei jaksa, vaikka iso varaaja olisikin autotallin perällä. Eli tätäkin vanhaa 1966 taloa on joskus puulla lämmitetty.

Mutta jos ilp löytyy, niin sillähän on fiksua lämmittää ja säästää polttopuita kunnon pakkasille. Toki jos on jaksanut puutkin itse kaataa ja pilkkoa, niin taitaa olla sama paljonko sitä polttopuuta kuluu :) Ja jos ei ole ilp:iä viitsitty ostaa, niin lämmitys olisi sitten sähköllä tai öljyllä. Tuossa naapurilla on ilp, mutta käyttävät sitä vain viilentämiseen kesällä. Muuten ilmeisesti polttopuulla, kun öljyä eivät kai ole ostaneet.
 
Kannattavampaa polttaa pakkasella jos niistä joutuu maksamaan? Näyttää tänään menneen 3kwh sähköä lämmitykseen.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Kannattavampaa polttaa pakkasella jos niistä joutuu maksamaan? Näyttää tänään menneen 3kwh sähköä lämmitykseen.
Niin, mutta kun polttaa niitä sitten pakkasella sekä nyt? En maksanut kenellekkään puista, kuluja taisi tulla jotain ~5€/motti (en jaksa alkaa tarkkaan laskemaan). Toki jos on vain vähän polttopuita, niin ei niitä nyt kannata polttaa. Näillä keleillä menee todella vähän polttopuuta, joten ei ole paljoakaan merkitystä.
 
Voihan niitä polttaa jos haluaa, on se järkevää tai ei. Itse ajattelin polttaa -10c jälkeen, silloin kun sähköstä voi tulla pulaa.
 
En oikein usko sähköstä varsinaisesti tulevan pulaa, hinta voi nousta toki pörssi/toistaiseksi voimassa olevissa, mutta itsellä on kiinteä halpa soppari. Ihan samoin se on järkevää niitä käyttää lämmitykseen kuin talvellakin jos suoralla sähköllä lämmittää.
 
Jää nähtäväksi miten käy. Onhan niitä muutenkin mukava joskus polttaa, ja samalla on ehkä hyödyksi muille kun oma kulutus laskee.
 
Itse osallistun tässä energiatalkoisiin ja säästää tässä nyt ehkä samalla jotain. Jos ei näin paljon puulla lämmittäisi, niin ilp tulisi kyllä per heti.
 
Oman kulutuksen pitäisi laskea ~30% verrattuna viime talveen. Näkee sitten kun tulee kylmät kelit miten onnistuu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Jotenkin huvittavaa että ihmiset polttavat jo puita. Näillä keleillä ei vielä mene juuri mitään lämmitykseen.
Kyllä itekin aloin polttelee kun kuunvaihteessa sopimus kallistui.
Vois katella kuinka pienellä kulutuksella pääsee ja kuinka kauan ennenkuin tarttee lisää lämpöä.

Puut ilmaisia.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 004
Isä ainakin polttaa puita kesät talvet. Kesällä toki kiertovesipumppu on pois päältä ja varaajasta lämpö menee vain käyttöveteen. Samoin tässä naapurilla on joku samankaltainen puulämmitys käytössä. Eikä esim kaukolämpöä saa tälle vanhalle alueelle.

Täällä vielä vuosi sähkösopimusta jäljellä, eli Mitsu LN35 ilp:illä mennään. Saisi kyllä puillakin lämmitettyä, mutta laiskana ei jaksa, vaikka iso varaaja olisikin autotallin perällä. Eli tätäkin vanhaa 1966 taloa on joskus puulla lämmitetty.

Mutta jos ilp löytyy, niin sillähän on fiksua lämmittää ja säästää polttopuita kunnon pakkasille. Toki jos on jaksanut puutkin itse kaataa ja pilkkoa, niin taitaa olla sama paljonko sitä polttopuuta kuluu :) Ja jos ei ole ilp:iä viitsitty ostaa, niin lämmitys olisi sitten sähköllä tai öljyllä. Tuossa naapurilla on ilp, mutta käyttävät sitä vain viilentämiseen kesällä. Muuten ilmeisesti polttopuulla, kun öljyä eivät kai ole ostaneet.
Meidänkin talossa on öljy & puulämmitys sekä myös IlP. Käyttövesi/lattialämmitys vesi lämpenee arimax 35:lla tai sitten öljypolttimella. Öljyä ajattelin sitten käyttää sillon kun ollaan reissussa/kovemmilla pakkasjaksoilla (kun se on niin vaivatonta), tai sitten mahdollisesti takkaa & IlP mutta käyttöveden nyt joka tapauksessa joutuu öljyllä tai puulla lämmittämään. Näillä keleillä joutuu arimaxin sytyttämään n. 2x viikossa niin ei niin valtava vaiva ole.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Saa niitä muidenkin metsistä kunhan kysyy luvan.
Tarkoittaa yleensä jotain risu/harvennus juttua, jota vastaan saa ne "risut" viedä mennessään, ja niistä tehdä sitten polttopuita.
Jos arvostaa työtä, siitä tulevaa hyötyä, niin sureksi että korvaa niiden puiden rahtaamisen, pilkkomisen ja varastoinin, ja ei lähdetä sitä miettiin mikä arvo niillä valmiilla polttupuilla olisi, jos ne myisi.

Noita puutalkoita harrastaa mm. hyvinkoulutetut työssäkäyvät toimihenkilöt, ilmeisesti hyvää arvokasta vaihtelua. Sitä tekee myös jotkut pienituloiset, työttömät, saavat hyvää tekemistä josta jopa "maksetaan", tai siis säästää rahaa, eikä menetä tulonsiirroissa. Tosin jotkut sanoneet että enemmän sitä omin toimeentulevan touhua.

Joku ekonomi sitten laskee tarkkaan hintaa ja kannattavuutta, jos hänen naapurissa on tuo eka tyyppi, niin siitä voisi vääntää kimpan, jolloin win-win. (Ekonimi saa halvalla klapeja, harrastaja saa vähän rahaa klapi harrastukseen)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
552
Kaatuneita puita kanssa jotkut käy korjaamassa tuolta. Ihan hyvä tapa jos moottorisaha pysyy kädessä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 384
Viestejä
4 159 393
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom