Emperion esitteli Nebulus-puhelimen Windows 10 Pro -käyttöjärjestelmällä

Liittynyt
23.05.2019
Viestejä
51

Brittiläinen Emperion on esitellyt Twitterissä uutta Nebulus-älypuhelinta, jossa on ARM-pohjainen Windows 10 Pro -käyttöjärjestelmä Emperiuksen omalla käyttöliittymällä ja Android-sovellusten tuella. Sisällä on ylikellotettu Snapdragon 845, kaksoiskamera ja tuki Continuumin kaltaiselle työpöytätilalle ulkoisessa näytössä. Microsoft on auttanut puhelimen kehityksessä. Windowsin ARM-versiossa tosin ei ole tukea puheluille, joten sen osalta kyseessä ei ole puhelin, ellei valmistaja ole itse onnistunut toteuttamaan tukea jollain tavalla. Nebulus tulee ennakkotilattavaksi lähiaikoina yrityksen sivuilta.

Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
11 583
Voisin kuvitella että koska MS on osallisena tässä siellä on voitu ihan hyvin tuoda vanhemmista Windows-versioista puheluominaisuudet nykyiseen, vaikkei nykyinen Windowsin ARM-versio sitä virallisesti tuekaan.
Noissa kuvissa kuitenkin näkyy puhelinsovellus siellä missä pitäisikin, niin eiköhän se ole ihan selvää että tavalla tai toisella siellä tuki puheluille on mukana.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
572

Luulen että näin on tehty koska muutenhan tuossa ei olisi järjenhäivää koko vehkeessä:)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
560
Jotain on todella perustavalla tavalla pielessä jos käytöjärjestelmän pitää tukea jotain tiettyä ominaisuutta joka ei millään tasolla kuulu itse käyttöjärjestelmälle. "Puhelin" on vain yksi ohjelma muiden joukossa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
11 583
Jotain on todella perustavalla tavalla pielessä jos käytöjärjestelmän pitää tukea jotain tiettyä ominaisuutta joka ei millään tasolla kuulu itse käyttöjärjestelmälle. "Puhelin" on vain yksi ohjelma muiden joukossa.
"Puhelin" on vain yksi ohjelma joka tarvitsee taakseen järjettömän määrän erilaisia palveluita että se toimii.
 
Liittynyt
23.05.2019
Viestejä
51
Tuokin puhelimen puuttuminen tuosta Windowsin ARM-versiosta johtuu hyvinkin yksinkertaisesta asiasta; Windows 10 ARM on suunnattu tietokoneille, joissa on ARM-prosessori, eikä niinkään puhelimille, joita varten oli Windows Mobile aikanaan.
 
Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 364
Esittelee puhelimen jossa ei ole tukea puhelimelle? Heh...hinoa. Vähän kun esittelisi auton jossa ei ole rattia tai että sillä ei voi ajaa...
Niin, tuossahan sanotaan että kyseisessä käyttöjärjestelmässä ei ole perusmuodossaan tukea puhelintoiminnoille, ei sitä etteikö kyseisessä toteutuksessa voisi niitä olla.
Jotain on todella perustavalla tavalla pielessä jos käytöjärjestelmän pitää tukea jotain tiettyä ominaisuutta joka ei millään tasolla kuulu itse käyttöjärjestelmälle. "Puhelin" on vain yksi ohjelma muiden joukossa.
Kuten tuossa yllä jo mainittiinkin, puhelinsovellus tarvitsee toimiakseen useamman eri rajapinnan, jotka käyttöliittymästä olisi hyvä etenkin älypuhelimessa löytyä, jotta puhelinominaisuuden toiminta olisi kaikissa tilanteissa mahdollisimman sujuvaa.
 
CryptoKid

Jonkun tarttis varmaan tehrä jottain
Make ATK Great Again
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
142
Käyttöliittymä ei herätä luottamusta, jos jo mainoskuvassa on windowsin rasti- ja ikkunanpienennyspainikkeet näytön nurkassa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
577
Mitä etua win10 arm tuo verrattuna androidiin, kun ei siinä juuri mikään työpöytäsofta pyöri?
 
Liittynyt
23.05.2019
Viestejä
51
Käyttöliittymä ei herätä luottamusta, jos jo mainoskuvassa on windowsin rasti- ja ikkunanpienennyspainikkeet näytön nurkassa.
Aika huomattava projektihan tuon ARM-Windowsin saaminen puhelimeen on varmasti ollut huomioiden huomattavasti pienemmän näyttökoon verrattuna tietokoneeseen...
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
577
Jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti syystä tai toisesta pidä Androidin ylivallasta. Omasta mielestäni on hienoa, että kuluttajille tarjotaan vaihtoehtoja.
Niin mikä siinä on hienoa että tuodaan markkinoille vanhentuneella raudalla ja kyseenalaisella käyttiksellä todennäköisesti ylihintainen puhelin jota juuri kukaan ei tule ostamaan, ja jonka ainoa myyntivaltti on ilmeisesti ettei se ole android?
 
Liittynyt
23.05.2019
Viestejä
51
Niin mikä siinä on hienoa että tuodaan markkinoille vanhentuneella raudalla ja kyseenalaisella käyttiksellä todennäköisesti ylihintainen puhelin jota juuri kukaan ei tule ostamaan, ja jonka ainoa myyntivaltti on ilmeisesti ettei se ole android?
Tuonkin kehitys on varmasti aloitettu jo muutama vuosi sitten, ja koska kyseessä on pieni "startup" projekti, on hyvin ymmärrettävää että hinta on verrattain korkea ja kohderyhmä pieni. Aivan kuten yleensäkin tällaisissa puolijärkevissä tilanteissa. Ja tuo SD845 on todennäköisesti tullut helpommaksi ja halvemmaksi toteuttaa tuohon puhelimeen. Windowsin "etu" taasen on sen joukosta erottuva käyttöliittymä, josta ainakin itse pidin kovasti vielä Windows Mobilen aikaan.
 
Joo, siis toki ymmärrän miksi tässä on vanha soc ja niin edelleen. Sitä lähinnä kommentoin että tyypillistä ostajaa ei kiinnosta miksi puhelin on huono, vaan se jää sitten ostamatta. Jos se UI on tämän pointti, niin olisi varmaan ollut kustannustehokkaampaa väsätä windows tyylinen launcheri androidin päälle ja myydä sitä play storessa. Puhelinrauta on niin kilpailtua isojen pelaajien toimesta että sinne on aika paha tälläisen pikkufirman yrittää, ja myyntierien jäädessä kymmeniin tuhansiin tulee overheadia per puhelin niinpaljon että hinta karkaa käsistä.
 
Eipä se Launcherikaan ilmoituskeskusta tai moniajonäkymää muuta. Ja maasta se pienikin ponnistaa!
 
Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 364
Onhan se niin, että hankala tästä on mitään menestystarinaa povata, mutta silti on aina mukava nähdä jotain uutta ja erilaista yritelmää markkinoilla.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 902
Jep. Itse pidin Winkka puhelimesta. Mutta appi-tuki ei ollut ihan kohdillaan.
Tässäkö toimisi perus ohjelmat suoraan Winkka-kaupasta? Heh! Pitänee katsastaa jahka nykyinen Antero potkaisee tyhjää.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 418
Mitä etua win10 arm tuo verrattuna androidiin, kun ei siinä juuri mikään työpöytäsofta pyöri?
Eikös noissa pitäisi 32-bittisten x86 softien (joita on aikas paljon) pyöriä? Siis olettaen tietysti, että käyttöliittymä toimii riittävän hyvin ja vääntö riittää. Lisäksi tietysti ne ARM-windows softat ja Android-softat, nähtäväksi toki jää onko jälkimmäinen kuinka toimivaa.

Mutta selvä niche-tuotehan tässä on kyseessä, joten ihan turha edes verrata mihinkään mainstream Android tai iOS luureihin suoraan. Varmasti edes valmistaja ei haaveile, että tästä joku Galaxyn tai iPhonen tappaja tulisi. Oma pieni niche sen sijaan voi arvostaa joko tuota Windows softien (rajoitettua) tukea tai vaan haluta jotain erillaista. Eikä tällöin välttämättä satanen tai kaksi hinnassa ole mikään kynnyskysymys. Vähemmistö niitä kahden ison ekosysteemin luurejakaan välttämättömään tarpeeseen ostaa, ainakaan hintaluokassa yli 200€.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
577
Eikös noissa pitäisi 32-bittisten x86 softien (joita on aikas paljon) pyöriä? Siis olettaen tietysti, että käyttöliittymä toimii riittävän hyvin ja vääntö riittää. Lisäksi tietysti ne ARM-windows softat ja Android-softat, nähtäväksi toki jää onko jälkimmäinen kuinka toimivaa.
Toimiiko tuo emulaatio kunnolla nykyään? En ole pahemmin seurannut tuon kehitystä, muistaakseni julkaisun aikoihin iso osa softasta ei toiminut kunnolla ja loput olivat aika tuskaisen lagisia ihan peruskäytössäkin.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Team Android
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 007
Toimiiko tuo emulaatio kunnolla nykyään? En ole pahemmin seurannut tuon kehitystä, muistaakseni julkaisun aikoihin iso osa softasta ei toiminut kunnolla ja loput olivat aika tuskaisen lagisia ihan peruskäytössäkin.
Käsittääkseni tässä on sama Windows 10 versio pohjalla kuin Snapdragon 8cx ARM prosessorilla varustetuissa läppäreissä. Niitä tuli jo viime vuoden puolella markkinoille, niin luulisi homman jo pelaavan. Windows 10:ä on demottu Snapdragon prosessorilla SD821:stä lähtien ja SD845 kohdalla taisi tulla ensimmäiset läppärit saataville. Sen vuoksi varmaan valittu tähänkin SD845.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
3 450
Jotenkin kiinnostus heräsi taas heti kun pitkästä aikaa näki Live Tilesit käytössä. Vie android käyttöliittymää 10-0. Harmi ettei MS voittanut koko kilpailua, koska sitten ei tarvitsisi sovellustuen takia androideihin koskea.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
811
Vaikka emulaatio toimisikin niin miten joku legacy softa toimii pienellä kosketusnäytöllä? Mielestäni sama myös Surfaceiden suurin puute, kosketusoptiomoitua Windows softaa aika vähän tarjolla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
83 912
Viestejä
1 726 658
Jäsenet
37 216
Uusin jäsen
Aleksi71

Hinta.fi

Ylös Bottom