Elon Musk, messias vai narsisti?

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 130
En ymmärrä miksi pitäisi maksaa vaikka saikin Teslan nykyiseen asemaan mutta myös ajanut sitä ahdinkoon.
 
BNo1

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 145
En ymmärrä miksi pitäisi maksaa vaikka saikin Teslan nykyiseen asemaan mutta myös ajanut sitä ahdinkoon.
Minua hämmentää vähän se että käytännössä sen jälkeen kun Tesla meni pörssiin niin Musk on vain työntekijä osakeyhtiölle (ja osaomistaja osakkeiden kautta), nyt osakeyhtiön pitäisi katsoa paljonko niiden kannattaa maksaa duunarilleen ja ainakin minun on vaikea nähdä nykyistä CEO:ta 56 miljardin arvoisena. Ihan varmasti löytyisi parempikin johtaja jatkamaan siitä mihin Elon jäi, sota kun ei yhtä miestä kaipaa ainakaan tässä vaiheessa.

Joko kyseessä on henkilökultti kuten trumpin osakeyhtiössä jossa ei makseta itse yhtiöstä vaan sen keulakuvasta tai sitten asiaa pitäisi tarkastella yhtiön talouden kannalta. Jo pelkästään se että tämän hetken tuotoilla menisi 14v maksaa CEO:n palkka on ihan järjetön ajatus.
 
Elonian on ns. keulakuvaTeslalle ja muille yhtiöilleen eli siitä maksetaan jos maksetaan. Sitä voivat äänestäjät punnita mikä on paras ratkaisu.
 
BNo1

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 145
Elonian on ns. keulakuvaTeslalle ja muille yhtiöilleen eli siitä maksetaan jos maksetaan. Sitä voivat äänestäjät punnita mikä on paras ratkaisu.
Totta kai, mutta Elon ei enää omista Teslaa kuin ~20% eli ~80% Teslan omistuksesta on muualla kuin Elonin käsissä mutta silti se esittää että kyseessä on "hänen" firmansa vaikka käytännössä Elon on vain töissä pörssiyritykssä CEO:na ja keulakuvana. Olisi kyllä aika hienoa jos omistajat toteaisivat että taloudellisesti ei ole mitään järkeä maksaa tuollaisia palkkoja, mutta pelkään että omistajissa on sen verran paljon fanipoikia että ne ovat valmiita hyväksymään typerimmätkin pyynnöt mutta mielenkiintoista nähdä millainen vaikutus tällä on kurssiin koska itse en ainakaan nyt koske pitkällä tikullakaan Teslan osakkeisiin laimennusuhan takia. Osinkoahan Tesla ei maksa, joten ainoa tuotto mitä siitä voi saada on arvonnousu ja siihen on nyt ladattu -10% jos Muskin pyyntö menee läpi.
 
Eikö tässä samassa myös äänestetty jotain muutosta hallitukseen, että Muskin veli menisi sinne ja joku muukin kellä olisi myös voimaa antaa tuo palkkio?
 
Liittynyt
25.03.2024
Viestejä
51
No päälimmäisenä tulee mieleen Muskin kommentit Ukrainasta, vastustaa jenkkien tukea Ukrainalle, pilkkaa Zelenskyä siitä että se hakee apua Ukrainalle, ei estä venäläisten starlinkin käyttöä, viimeisimpänä toteaa että "There is no way in hell that Putin loses this war", jne kremlin agendaa. Ongelmana näissä kommenteissa on että Muskilla on paljon fanipoikia jotka imee nuo ajatukset sellaisinaan.
Miten niin ei esim. estä venäläisten käyttöä? Muskia voi vihata ilman disinformaatiotakin. Taitaa olla iso osa sen levittäjistä niitä Kremlin miehiä, disinformaation määrä kun kasvoi sen verran sodan tultua, Starlink taisi pahasti kusta Venäjän suunnitelmia. Hyvä esimerkki se Nailya Asker-Zaden pikaisesti ottama yhteiskuva, Kremlin miehet ja vihaajat levitti sitä yhdessä rintamassa todisteena putinismista. Sinunkin viesteissä riittäisi näköjään korjattavaa vaikka kuinka, mutta en nyt jaksa käydä kaikkea läpi.
Ja minkä takia? Kun se kehtasi kyseenalaistaa Muskin tietämyksen vedenalaista pelastustöistä :D
Tuostakin tarinasta kummallisesti aina unohtuu mitä tapahtui ennen pedotwiittiä:

Muskilla on selvästi jotain neuropsykiatrisia vaikeuksia, joten en ihmettele jos näkee punaista tuommoisen jälkeen. Järjettömiä twiittejä silti, en sitä puolustele.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
1 048

Twiitti ei näy, voitko laittaa kuvakaappauksia?
 
Liittynyt
25.03.2024
Viestejä
51
Twiitti ei näy, voitko laittaa kuvakaappauksia?
Se on video Facebookissa, piti hetki googletella, että löysi toisesta paikasta:

Samalla törmäsin tämmöiseen tuoreeseen pitkään kirjoitukseen aiheesta:
 
BNo1

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 145
Miten niin ei esim. estä venäläisten käyttöä? Muskia voi vihata ilman disinformaatiotakin. Taitaa olla iso osa sen levittäjistä niitä Kremlin miehiä, disinformaation määrä kun kasvoi sen verran sodan tultua, Starlink taisi pahasti kusta Venäjän suunnitelmia. Hyvä esimerkki se Nailya Asker-Zaden pikaisesti ottama yhteiskuva, Kremlin miehet ja vihaajat levitti sitä yhdessä rintamassa todisteena putinismista. Sinunkin viesteissä riittäisi näköjään korjattavaa vaikka kuinka, mutta en nyt jaksa käydä kaikkea läpi.
Totta kai minunkin viesteissäni on virheitä ja sehän tämän keskustelun pointti on että oppisi jotain uutta kuten tänään opin että Venäjällä on omat rautatiejoukot

Ukrainalaiset ovat valitelleet sitä että venäläiset käyttävät Starlinkkiä jotka on ilmeisesti uitettu Dubaista.

"As new details come to light about Russia’s use of Starlink satellite terminals, a top Pentagon official said the Defense Department can’t force SpaceX to cut service to the invaders—say, by creating a whitelist for Ukrainian troops’ terminals."

Nyt voisit vastapalloon kertoa mihin sinun mielipiteesi perustuu sen sijaan että alat vihjailemaan Kremlin miehistä, jne. Mutta jos Pentagon julkisesti valittelee ongelmasta niin millä perusteella minä sitten puhun paskaa ja sinä olet oikeassa?

Edit: Niin ja väitteen mukaanhan Musk esti Ukrainan droneveneiden hyökkäyksen Krimille ja Musk ilmeisesti myönsi tämän
"Later on Thursday, Mr. Musk responded on his social media platform to say that he hadn’t disabled the service but had rather refused to comply with an emergency request from Ukrainian officials to enable Starlink connections to Sevastopol on the occupied Crimean peninsula. That was in effect an acknowledgment that he had made the decision to prevent a Ukrainian attack."
Mikä on aika huvittavaa kun Starlinkkiä saa käyttää "puolustukseen" mutta jos sitä ei saa käyttää venäläisten pois ajamiseen krimiltä niin silloinhan Musk väittää että Krimi kuuluu Venäjälle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 276
Mikä on aika huvittavaa kun Starlinkkiä saa käyttää "puolustukseen" mutta jos sitä ei saa käyttää venäläisten pois ajamiseen krimiltä niin silloinhan Musk väittää että Krimi kuuluu Venäjälle.
Eikös Musk ole ihan suoraankin sanonut olevansa sitä mieltä että Krimi kuuluu venäjälle?
 
Liittynyt
12.09.2020
Viestejä
1 093
Teslan osakkeen arvohan on täysin FSD, robotaxien ja muun huuhaan kannattalema. Eli Muskia tarvitaan tän fiktion kannatteluun, ei ole helppoa löytää toista CEO:ta joka yhtä hyvin saisi valhteet läpi vuodesta toiseen. Jos Musk poistuu, luulen että yhtiön arvotuskertoimet lähenee muita autofirmoja, eikä pysy nykyisissä "kasvutekkifirman" luvuissa.
 
BNo1

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 145
Eikös Musk ole ihan suoraankin sanonut olevansa sitä mieltä että Krimi kuuluu venäjälle?
Juu siinä rauhannsuunnitelmassaan se taisi ehdottaa että krimi jää venäjälle, olin eilen kännykän varassa enkä jaksanut enää etsiä tarkkaa vastausta kun kerran jo nyt syytetään disinformaation levittämisestä niin kirjoitin väitteen avoimeksi.

Mutta nyt löyty ainakin Reutersilta vahvistus -> "In a Twitter poll posted on Monday, the Tesla boss proposed Ukraine permanently cede Crimea to Russia, that new referendums be held under U.N. auspices to determine the fate of Russian-controlled territory, and that Ukraine agree to neutrality."

Odottelen edelleen @El Toro vastinetta sille mikä viestissäni oli disinformaatiota että voisin oppia uutta ja korjata tietojani....
 
Liittynyt
25.03.2024
Viestejä
51
"As new details come to light about Russia’s use of Starlink satellite terminals, a top Pentagon official said the Defense Department can’t force SpaceX to cut service to the invaders—say, by creating a whitelist for Ukrainian troops’ terminals."

Nyt voisit vastapalloon kertoa mihin sinun mielipiteesi perustuu sen sijaan että alat vihjailemaan Kremlin miehistä, jne. Mutta jos Pentagon julkisesti valittelee ongelmasta niin millä perusteella minä sitten puhun paskaa ja sinä olet oikeassa?
Melko erikoisesti pitää nuo lukea jos niistä tulee johtopäätös "ei estä starlinkin käyttöä", linkeissä kun sanotaan, että ongelmaa ratkaistaan.

"Pentagon julkisesti valittelee ongelmasta" on taas puolestaan huuhaan puolella, Plumb vain vastannut kysymykseen. Hienosti kyllä olet löytänyt suunnilleen ainoan jutun missä tuommoista kuvaa maalaillaan.
Asked whether DoD would mandate SpaceX to create a list of approved terminals for use in occupied Ukraine — an apparent desire of Kyiv — Plumb said he didn’t believe DoD has the authority.

“First of all, I don’t think the DoD is in a position to make them do these things,” he said. “I’m aware of Ukraine’s concerns, [and] working through it with both Ukraine and Starlink.”

Edit: Niin ja väitteen mukaanhan Musk esti Ukrainan droneveneiden hyökkäyksen Krimille ja Musk ilmeisesti myönsi tämän
"Later on Thursday, Mr. Musk responded on his social media platform to say that he hadn’t disabled the service but had rather refused to comply with an emergency request from Ukrainian officials to enable Starlink connections to Sevastopol on the occupied Crimean peninsula. That was in effect an acknowledgment that he had made the decision to prevent a Ukrainian attack."
Mikä on aika huvittavaa kun Starlinkkiä saa käyttää "puolustukseen" mutta jos sitä ei saa käyttää venäläisten pois ajamiseen krimiltä niin silloinhan Musk väittää että Krimi kuuluu Venäjälle.
https://www.nytimes.com/2023/09/08/world/europe/elon-musk-starlink-ukraine.html
Sehän annettiin puolustukseen eikä hyökkäämiseen, liekö olisi ollut edes laillista mahdollistaa hyökkäyskäyttöä, en muista. Ukrainalaiset näköjään yhä valittavat, että länsi ei suostu antamaan aseita hyökätäkseen Krimiin, logiikkasi mukaan siis myös länsi väittää Krimin kuuluvan Venäjälle.
 
BNo1

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 145
Melko erikoisesti pitää nuo lukea jos niistä tulee johtopäätös "ei estä starlinkin käyttöä", linkeissä kun sanotaan, että ongelmaa ratkaistaan.
SpaceX vetoaa enimmäkseen että "emme tee bisnestä venäjän hallinnon kanssa" mutta se ei vielä tarkoita etteikö harmaatuontina tuodut laitteet toimisi (näinhän Ukraina väittää) ainakin valloitetuilla alueilla.

"Pentagon julkisesti valittelee ongelmasta" on taas puolestaan huuhaan puolella, Plumb vain vastannut kysymykseen. Hienosti kyllä olet löytänyt suunnilleen ainoan jutun missä tuommoista kuvaa maalaillaan.
Kyllä näitä riittää, mutta pointtina on että joko Ukraina valehtelee mustamaalatakseen Muskia tai sitten venäläiset pystyvät käyttämään Starlinkkiä, ilmeisesti SpaceX voisi deaktivoida laitteet jotka löytyy venäjän puolelta mutta tätä nyt "selvitetään". Oma arvaukseni on että Musk ei halua tehdä mitään mikä sijoittaisi hänet venäjää vastaan koska Muskin näkemyksen mukaan venäjä tulee varmasti voittamaan sodan.

Viimeisimmästä artikkelista löytyy kohta -> "SpaceX CEO Elon Musk last month denied what he called "false news reports [that] claim that SpaceX is selling Starlink terminals to Russia," saying that, "to the best of our knowledge, no Starlinks have been sold directly or indirectly to Russia."

Väitän että aika varmasti paskapuhetta väittää että starlinkkiä ei olisi mennyt "indirectly" venäjälle, mutta ainahan voi vedota "best of our knowledge" kohtaan eli kun pistää silmät kiinni niin ongelmaakaan ei ole.

Sehän annettiin puolustukseen eikä hyökkäämiseen, liekö olisi ollut edes laillista mahdollistaa hyökkäyskäyttöä, en muista. Ukrainalaiset näköjään yhä valittavat, että länsi ei suostu antamaan aseita hyökätäkseen Krimiin, logiikkasi mukaan siis myös länsi väittää Krimin kuuluvan Venäjälle.
Kumpis meistä oli se Kremlin mies?

Se että Musk esti Ukrainaa tuhoamasta venäläisiä aluksia joista ammutaan risteilyohjuksia Ukrainaan on todellakin puolustautumisen estämistä ja se että Musk pelasti venäläisiä aluksia tuholta ei tarkoita neutraaliutta. Luulen että Musk kuvittelee pystyvänsä olemaan neutraali tässä sodassa, mutta käytännössä jos näet vaikka raiskauksen niin et voi poistua paikalta neutraalina koska silloin autat hyökkääjää joten moraalisesti ainoa vaihtoehto on auttaa uhria. Ihan sama juttu Ukrainan kanssa, kaikki mitä teet joka hyödyttää venäjää pelaa Ukrainaa vastaan.
Tähän päälle kun vielä huomioi Muskin vittuilut Ukrainan johdolle niin minua vähän hämmentää miksi sitä jaksetaan puolustaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 449
Tiedä sitten onko totta mutta omaan korvaan kyllä ihmetyttää, että miksi Teslan johdossa on henkilö, jota ei kiinnosta yritys ellei saa X määrää osakkeita?
On tuo kieltämättä aika outoa. Teslan voittoprosentti on painunut autoalan keskiarvon alle. Veikkaisin, että Elonin twitter lainojen takauksena taitaa olla Teslan osakkeita ja kurssia on saatava ylös tai omistusta on kasvatettava muiden piikkiin.

Irtisanomiset päälle, latausyksikkö sai mennä, kun ne olivat vähentäneet jo väkeä ja johtaja vastusti lisäleikkauksia. Nyt ne palkkaa latauspuolen väkeä takaisin. No tietty se ei ole uutta, Elonin tapa on leikata: leikkaa kunnes jotain hajoaa ja palkata sitten vähän takaisin.

Autopuolen uudistukset ovat tekemättä, joten Musk ilmoittaa teslan olevan AI & robotiikka yhtiö, mutta ei halua tehdä AI hommia, ellei saa 25% valtaa yhtiöön. Eli käytännössä lisää rahaa, tai upotan koko firman.

Sääli, Tesla oli hitonmoinen edelläkävijä, joka hukkasi etumatkansa. Nyt sitä kannattelee hype ja Itseajettavuus, joka tulee kyllä aikanaan, mutta en ole varma, onko Tesla ensimmäinen firma, joka saa sen aikaan.
 
Liittynyt
25.03.2024
Viestejä
51
Tiedä sitten onko totta mutta omaan korvaan kyllä ihmetyttää, että miksi Teslan johdossa on henkilö, jota ei kiinnosta yritys ellei saa X määrää osakkeita?
“Let me explain why,” Musk replied. “I see a path to creating an artificial intelligence and robotics juggernaut of truly immense capability and power. And my concern would be…if I have so little influence over the company at that stage that I could be voted out by some sort of random shareholder advisory firm.”

Musk then called out Institutional Shareholder Services (ISS), the world’s largest shareholder advisory firm, or proxy advisor. These firms provide research-backed recommendations for investors on how they should vote at corporate shareholder meetings. ISS has created a lot of trouble for Tesla’s internal shareholders like Musk in recent years. The firm has advised Tesla shareholders to oust the CEO’s brother, Kimbal Musk, from the company’s board. It has also advised shareholders to vote against re-electing Robyn Denholm as Tesla’s board chairperson.

“I call them ISIS,” Musk said on yesterday’s call. “There’s a lot of activists that basically infiltrate those organizations and have strange ideas about what should be done. So, I want to have enough to be influential.”

Musk has floated the idea of implementing a dual-class stock structure, where holders of a special class of shares have superior voting rights to others. “If we could do a dual-class stock, that would be ideal,” he said yeterday. “I’m not looking for additional economics; I just want to be an effective steward of very powerful technology.” However, Musk said in his X post last week he’d been told it’s impossible for Tesla because it’s already a publicly traded company.

Musk added that he’s seeking a 25 percent stake because “that’s not so much that I can control the company even if I go bonkers. And if I’m, like, mad, they can throw me out, but it’s enough that I have a strong influence.”
En tuota maailmaa ymmärrä tarpeeksi, että osaisin sanoa mikä tuohon on riski, mutta eikö tuo ole Muskille ihan hyvä siirto? Jos hän saa kenkää tai lähtee mikään ei muutu hänelle, omistaa yhä osakkeet ja nyt kun maksupaketti peruttiin ei edes siitä tienaa, samahan se on testata mitä irtoaa. Täysin hulluilta hänen visiot kyllä kuulostaa, ihmettelen jos äänestävät paketin puolesta.
 
Tietty Teslan arvosta on aikapaljon kiinni Elonin hypekertoimesta, niin se voisi puoltaa antamaan Elonille nuo osakkeet ja laimentamaan muiden omistusta. Summana se on vain kovempi palkkio, kuin Teslan koko historian aikaset voitot. Eli Elonin pitäisi tuottaa firmalle ihan järkyttävä määrä rahaa, jotta tuo olisi edes jollain tasolla kannattavaa muille osakkeenomistajille.

On tuossa myös "haluan pitää ja syödä kakun". Elon omisti muistaakseni 23% parhaillaan Teslasta, nyt sen 20%. Silläkin on ihan kiitettävästi valtaa sen suhteen mitä firma kehittää ja miten.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 314
Sääli, Tesla oli hitonmoinen edelläkävijä, joka hukkasi etumatkansa. Nyt sitä kannattelee hype ja Itseajettavuus, joka tulee kyllä aikanaan, mutta en ole varma, onko Tesla ensimmäinen firma, joka saa sen aikaan.
Teslalla on edelleen sitä teknistä etumatkaa akkutekniikassa ja sähkömoottoritekniikassa/sähkömoottoreihin liittyvässä suurteho-elektroniikassa, mutta valitettavasti Teslat on vaan muuten monilta muilta osa-alueilta niin huonoja(*) autoja, että se tekninen etumatka voimalinjassa ei riitä kompensoimaan niitä muita puutteita

(*)
Teslojen ongelmat siis jakaantuvat lähinnä kahteen ryhmään
* Laatuongelmat muualla kuin itse voimalinjassa. Puslat, muoviosat, tiivisteet, maalaustyön laatu jne.
* Elon Muskin käyttöliittymä-idiotismit. Viiksien poistaminen, yoke- sähellys, perinteisen ratin takana olevan mittariston poistaminen joistain malleista, kaiken ohjaaminen kosketusnäytöltä jne.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 314
Se, että ensin myydään osakkeita pois ja sitten aletaan kiristämään että yrityksen pitää lahjoittaa bonuspakettina todella suuri määrä lisää osakkeita on todella törkeää sijoittajien kusettamista/kiristämistä. Tällä periaatteellahan voi kiristää loputtomasti rahaa sijoittajilta.

Sijoittajien pitäisi nyt selvästi nousta Elonia vastaan ja sanoa, että jos se haluaa sen 25% osuuden firmasta niin sitten ostaa ne osakkeet pörssistä. Ja vihjata, että voi vaikka myydä some-firmansa pois saadakseen rahaa siihen(*). Ja samalla alkaa katselemaan firmalle uutta pääjohtajaa.

Yleensä olen tällaisissa kiistoissa yrityksen perustajien ja visionäärien puolella ja sijoittajia vastaan, mutta tässä tapauksessa Elonin touhu on vaan liian törkeää.

(*) Tosin some-firmankin arvo on tainnut laskea luokkaan kymmenesosaan siitä, mitä Elon siitä maksoi, joten sen poismyymisestäkään ei varmaan enää saisi tarpeeksi rahaa nostaakseen omistustaan Teslassa tuohon 25%iin.
 
Liittynyt
05.03.2023
Viestejä
571
Jos Muskin uhkakuva toteutuu ja hänen visionsa Teslan tulevaisudesta ei toteudu, kun isommat shareholderit päättää, Musk saattaa lähteä Teslan TJn paikalta, jolloin Muskilla on kuitenkin vielä 20% = satoja miljardeja osakkeina, mutta Musk ei ole enään Teslan mannekiini, mitä käy Teslan osakkeen arvolle? Eli onks Elon Musk = Teslan osakkeen hinta?
Eikö Teslan osakkeella vieläkin ole sitä hypelisää vaikka arvosta lähtenyt se 50% peakista.

Jos Musk riitaantuu Teslan kanssa, niin tuskin Teslan arvo ainakaan siitä nousee. Mut sitten taas toisaalta toi Muskin ehdotus on täysin älyvapaa käytännössä jos se ei itte niitä osakkeita osta. Eli Muskin ei kannata riitaantua isompien shareholderien kanssa, koska lähtöpassit tietäisi että oma varallisuuskin voisi laskea kuin lehmänhäntä, mutta ei silti halua päästä otsikoihin selittelemään Teslan tekemiä päätöksiä jos ne ei ole Muskin omia, joka sitten taas laskisi Muskin brändiarvoa.

Vaikka Elon Musk on viimeaikoina ollut kaikessa ei niin positiivisessa valossa, niin Musk kuitenkin ykköstyyppi kun puhutaan jostain yhtiön markkinoinnista tai jonkun yhtiön markkinoinnin potentiaalista. Kuka ois toinen hyvä melkein kuin Musk? Yhtiöitä on, mut ei henkilöitä juurikaan.
 
Viimeksi muokattu:

kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 973

Tokkopa tuossa kohtaa enää tarvitaan perseilevää visionääriä. Tuskin moni tietää kuka on bydin johtaja, vaikka Kiinan isoin sähköautovalmistaja onkin. Oikeastaan en edes tiedä kuka on Mersun, bemarin tai Audin johtaja mutta tiedän silti että ne on hyviä autoja.
 
Jep, on siinä sijoittajallakin riskit kohdillaan jos osakkeen arvo on yhdestä äijästä kiinni. Mitä jos kuolee vaikka lento-onnettomuudessa tms? Tai tosiaan lähtee vaan firmasta kun ei enää kiinnosta.

Ongelma mun mielestä Teslalle alkaa myös olemaan se että kaikki Muskin hypetys ei enää mene läpi, vaan jengi alkaa kyselemään keisarin uusien vaatteiden perään.
 
Liittynyt
05.03.2023
Viestejä
571
Tokkopa tuossa kohtaa enää tarvitaan perseilevää visionääriä. Tuskin moni tietää kuka on bydin johtaja, vaikka Kiinan isoin sähköautovalmistaja onkin. Oikeastaan en edes tiedä kuka on Mersun, bemarin tai Audin johtaja mutta tiedän silti että ne on hyviä autoja.
Tesla on yksi arvokkaimmista autoyhtiöistä, ehkä jopa arvokkain, mutta kuitenkin niiden myyntivolyymit ei oo lähellekkään mitään top tilastoja myynnin osalta. Jos siis laskee myös polttomottorit jne.

Siis on selvää että Teslan potentiaali perustuu muuhunkin kuin autoihin. Mut ei niil muuta ole nyt myynnissä kuin autot. Musk sanonut että tesla ei ole autoyhtiö vaan teknologia yhtiö.
 
AI ja Robottifirma jos ei ole muuttanut mieltään.
Oli myös Xssa kertonut että tehtaan laajennukseen tulee datacentteri. Ilmeisesti alkavat myymään pilveä?
 
Liittynyt
05.03.2023
Viestejä
571
AI ja Robottifirma jos ei ole muuttanut mieltään.
Oli myös Xssa kertonut että tehtaan laajennukseen tulee datacentteri. Ilmeisesti alkavat myymään pilveä?
Ja eikö ton autopilot järjestelmän voi myös laittaa omaksi lonkeroksi? Jos se ois onnistunut niinkuin sen piti, niin Teslan autot olisi luonut autoilun uudelleen, ja ois käärinyt hyvät lisenssimaksut, kun muidenkin autoyhtiöiden ois pakko ollut se hankkia, koska kuka nyt haluaa ajaa ajaa autoa enään vuonna 2024? Yks syy myös miks Elon ja Tesla on vähän yskinyt, kyl siihen myös liittyy BYD, korealaiset sun muut. Teslassa ei konkreettisesti ole mitään ainutlaatuista, ehkä länsimaisittain kilpailukykyinen volyymi, mut siinäkin kiinalaiset voittaa tavallaan. Elon Musk ei oo vielä päässyt kävelemään Teslan kanssa estradille niinkuin Steve Jobs teki Iphonen kanssa vuonna 2007.
 
Liittynyt
25.03.2024
Viestejä
51
Tietty Teslan arvosta on aikapaljon kiinni Elonin hypekertoimesta, niin se voisi puoltaa antamaan Elonille nuo osakkeet ja laimentamaan muiden omistusta. Summana se on vain kovempi palkkio, kuin Teslan koko historian aikaset voitot. Eli Elonin pitäisi tuottaa firmalle ihan järkyttävä määrä rahaa, jotta tuo olisi edes jollain tasolla kannattavaa muille osakkeenomistajille.

On tuossa myös "haluan pitää ja syödä kakun". Elon omisti muistaakseni 23% parhaillaan Teslasta, nyt sen 20%. Silläkin on ihan kiitettävästi valtaa sen suhteen mitä firma kehittää ja miten.
Jep, voisi sanoa, että nyt on menossa testi kuinka kova se hype on, varsinkin jos uskoo robotakseista ja muusta pöhinästä tulevan todellisuutta lähiaikoina Muskille kannattaisi maksaa, voitot olisivat aivan järjettömät. FSD on nyt kehittynyt melko hyvää vauhtia, joten se ei näytä edes täysin epärealistiselta asialta. Veikkaan, että paketti ei mene läpi ja alkaa jotkut kunnon mayhemit, olisihan se hauskaa seurattavaa, omat rahat kun ei ole siinä kiinni.

Teslojen ongelmat siis jakaantuvat lähinnä kahteen ryhmään
* Laatuongelmat muualla kuin itse voimalinjassa. Puslat, muoviosat, tiivisteet, maalaustyön laatu jne.
* Elon Muskin käyttöliittymä-idiotismit. Viiksien poistaminen, yoke- sähellys, perinteisen ratin takana olevan mittariston poistaminen joistain malleista, kaiken ohjaaminen kosketusnäytöltä jne.
Onko koko laatuongelmaa edes olemassa jos verrataan muihin merkkeihin? Teslasta tykätään uutisoida, kellään ei kiinnosta vaikka joku bemarin maalipinta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
119
Musk tietää että Tesla kusessa, tää on vain omien kasvojen pesua. Nytkun Tesla romahtaa niin voi sanoa "olisitte antaneet mulle ne osakkeet niin olisin pelastanut"
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 130
FSD:n osalta on joitakin suuria puutteita ja sen takia sitä pitää valvoa. Viimeisin on, että koitti ajaa junan kylkeen. Jos se joskus tulee niin tulee mutta ei nykyisessä muodossaan vaikka onkin mennyt eteenpäin.
Tesla tuntuu nyt laajentavan ihan hatusta eri sektoreille ja etsiä sieltä tuottoa ja perus autovalmistajan rooli alkaa kadota... Kiinassa kilpailu on kovaa ja kilpailijat tykittävät uutta kiinnostavaa mallia ulos, Tesalla ei ole kuin S, X ja 3 mitkä uudistettiin, Y on pahasti uudistamatta.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
1 844
Musk on luvannut jo vuodesta 2016 lähtien autonomisen ajamisen olevan nurkan takana.
Nyt tuomari avasi mahdollisuuden joukkokanteelle tuosta paskan puhumisesta.
U.S. District Judge Rita Lin in San Francisco said owners could pursue negligence and fraud-based claims, to the extent they relied on Tesla's representations regarding vehicles' hardware and ability to drive coast-to-coast across the U.S.
 
Liittynyt
05.03.2023
Viestejä
571
Musk on luvannut jo vuodesta 2016 lähtien autonomisen ajamisen olevan nurkan takana.
Nyt tuomari avasi mahdollisuuden joukkokanteelle tuosta paskan puhumisesta.

Ihan hyvä vaan, muutenkin toi täysin autonominen pilotti kuulostaa jotenkin mahdottomalta toteuttaa. Puoliksi ehkä jälkiviisastelua, mutta jos se toteutetaan vain jollain sensoreilla ja kameroilla, niin kuulostaa liian yksinkertaiselta, niitä muuttuvia tilanteita on kuitenkin ääretön määrä ja sen järjestelmän pitäisi olla täysin aukoton, eli kaikissa tilanteissa turvallinen, ja parempi kuin manuaalisesti ohjaisi. Käytännössä siihen pisteeseen asti, että kolariin tai onnettomuuteen joutunut henkilö tietää, että Teslalta on turha mitään korvauksia pyydellä koska se järjestelmä toimii, eikä virhe ollut Teslan, eikä kukaan ole ikinä saanut mitään Teslalta vaikka on yrittänyt.

Toi on alusta alkaen ollut lähtökohtaisesti kusetus, kunnes toisin todistetaan. Kaikki on käytännössä vain puhunut että toimiiko se, ei niinkään siitä että miten se mullistaa autoilun käytännössä. Ton järjestelmän toimivuuteen ei ole ikinä nojattu aidosti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 944
En ymmärrä miksi pitäisi maksaa vaikka saikin Teslan nykyiseen asemaan mutta myös ajanut sitä ahdinkoon.
Jotenkin mä muistelen, että kun noi tavoitteet asetettiin kaikki sano että ovat liian kunnianhimoisia eikä voi onnistua. Osakkeenomistajat myös äänestivät siitä että bonukset ovat ok kun niin suuri nousu tarkoitti heille vielä suurempia voittoja?

En tajua miten kukaan tarvis noin suuria bonuksia, ja Teslan kurssista iso osa pohjautuu valheisiin - mut noin niinkuin yleisesti olisi parempi vaan olla alun perin hyväksymättä liian isoja bonuksia kuin perua niitä sitten kun päästään tavoitteisiin.
 
Liittynyt
25.03.2024
Viestejä
51
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 050
Tuosta tuleekin mielenkiintoinen oikeudenkäynti, optimismi ei ole laitonta, mutta jos Muskilta löytyy viestejä, että ei usko sen tapahtuvan kyseessä onkin kusetus.
Optimismi on yksi asia mutta vaikka nyt ei kusetukseksi tietäisikään niin hervottomat lupaukset myynnin edistämiseksi ilman mitään todellista kykyä tai tietoa asiaa arvioida lie nekin vähän arvelluttavia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 130
Jotenkin mä muistelen, että kun noi tavoitteet asetettiin kaikki sano että ovat liian kunnianhimoisia eikä voi onnistua. Osakkeenomistajat myös äänestivät siitä että bonukset ovat ok kun niin suuri nousu tarkoitti heille vielä suurempia voittoja?

En tajua miten kukaan tarvis noin suuria bonuksia, ja Teslan kurssista iso osa pohjautuu valheisiin - mut noin niinkuin yleisesti olisi parempi vaan olla alun perin hyväksymättä liian isoja bonuksia kuin perua niitä sitten kun päästään tavoitteisiin.
Oikeudenkäynti mikä tuli vuoden alussa päätökseen kertoo, että osakkeenomistajille ei kerrottu aivan kaikkea tuosta paketista vaan sen aikainen hallitus ajoi sen läpi ja tottakai osakkeenomistajat uskoivat. Myöhemmin kun eräs osakkeenomistaja nosti tämän esiin, mentiin oikeuteen ja sen takia vuoden alussa hylättiin tuo paketti mikä nyt on uudelleen äänestyksessä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 449
Sijoittaryhmää on Tesla shareholder group opposes Musk’s $46B pay, slams board “dysfunction” kasattu vastustamaan tuota bonuspakettia, tämä oli niiden materiaalista:

"The 2018 Pay Package Does Not Serve Tesla Shareholders

In 2018, one could argue about the rigor of the targets, but by now, those goals have all been met. Shareholders should not pretend that this award has any kind of incentivizing effect—it does not. What it does have is an excessiveness problem, which has been glaringly apparent from the start. We note that both major proxy advisors, Institutional Shareholder Services and Glass-Lewis, recommended AGAINST the 2018 Pay Package previously. ISS’ 2018 report noted that it was not clear if “the oard gave any indication to investors that the magnitude would total in the billions of dollars, the largest-ever of its kind.” It is only through Tornetta that we know that the Board did not even negotiate with Musk about the size of the award, and the Special Committee Report confirms that this lack of negotiation remains unaddressed in this ratification proposal."

Oli siinä pino muitakin, johtoryhmä ja hallitus on Elonin kavereita, Elon on käyttänyt Teslan väkeä Twitteriin ja muihin firmoihinsa, viimeaikojen kurssisuorituminen, miten tulosten suhteen on menty taaksepäin jne.
 
Liittynyt
12.09.2020
Viestejä
1 093
Talouselämässä juttu Elon Muskista, on kyllä taas kaikki vanhat kehukliseet nielty ilman juuri mitään kritiikkiä. Ei nyt pelkkää hehkutusta, mutta jos ei nyt suoria virheitä, niin paljon asioita joiden lähde on lähinnä Muskin omakehut...
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 314
Elonin asenne on, että itseajavassa autossa ei tarvita mitään muita sensoreita kuin kameroita.

Hyvin toimii taas sumussa Elonin KITT-kopio:

Elon vaan unohti asentaa tuohon autoon sen "turbo boost"-toiminnallisuuden jolla se olisi hypännyt sen junan yli. Ehkä siihen autoa ohjaavaan AI:hin oli sen "turbo boost"-ominaisuuden olemassaolo kuitenkin koodattu? ;)

Onneksi kuski tajusi tilanteen ja tiesi, että hänen autonsa lisävarustelistalta tuo "turbo boost" puuttuu ja viime hetkellä sai otettua auton omaan hallintaansa ja ohjasi auton tieltä ulos ettei törmännyt junaan. Ja onneksi kaistavahti ei estänyt tätä ohjausta.

(*) Se turbo boost-ominaisuushan on siis oikeasti tulossa vasta siihen uuden sukupolven roadsteriin, joka on jo aika monta vuotta myöhässä...

Viimeksi muokattu:

finWeazel

Chief Karpfen - ruoKalan C&R
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 239
Elonin asenne on, että itseajavassa autossa ei tarvita mitään muita sensoreita kuin kameroita.

Hyvin toimii taas sumussa Elonin KITT-kopio:
Auto olisi voinut tietää kartasta tietää että junaristeys tulossa. Sumun läpikin vilkkuvat punaiset valot näkyy hyvin videolla. Oli sitten ihminen tai kamerapohjainen auto niin kamera ja karttafuusiosta tuli tarpeeksi tietoa siihen, että kannattais pysähtyä. Ylipäänsä tuollaisessa sumussa kannattais nopeus sovittaa hitaammaksi oli sitten normi tai junaristeys tulossa. Kuolemaapelkäätämön tilannevauhti videolla, todennäköisesti kuskin asettama kun on kiire, kiire, kiire.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 130
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 314
Näin paljon Elon välittää Teslasta.

Teslalle varatut chipit meneekin tyypin toisille firmoille. Omaa kuoppaa tuo vaan kaivaa. Taitaa olla sama juttu että kun Tesla oli menossa konkkaan, oliko se vuosi 2018 niin valehdeltiin että saatiin rahoitus jota ei ollut. Nyt varmaan jotain samaa taustalla.
Eiköhän tämä täytä jo kavalluksen tunnusmerkit.

Teslan osakkeenomistajien tulisi nyt pikaisesti poistaa Elonilta nimenkirjoitusoikedet firmassa ja tehdä poliisille tutkintapyyntö kavalluksesta.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
1 844
Teslan osakkeenomistaja syyttää Muskia sisäpiirikaupasta. Musk olisi saanut huomattavasti vähemmän, jos olisi myynyt osakkeet vasta tuotanto-ongelmien ilmoittamisen jälkeen.
Had Musk waited to make the selloff after the public announcement of the delivery miss, the sales would have netted him less than 55% of what he actually realized
 
Liittynyt
05.03.2023
Viestejä
571
Onks tossa tekoälyä kaikkiin Muskin yhtiöihin nyt ja isossti jotain epätoivoisuutta ilmassa?
Tekoäly tietenkin kuuminta hottia nyt ja tulevaisuudessa.

Mut jos Teslalta puuttuu tuotteet, Space X on tasainen ikuisuusprojekti, Twitter tappiollinen rasite, aivosiruimplantit putoilee päästä, niin onko maailman tehokkain AI ratkaisu noiden yhtiöiden ongelmiin. En tiedä, mutta sen uskoisin, että AIn potentiaaliin nojaaminen tarkoittaa että noi yhtiöt myös nojaa liikaa AIn potentiaaliin. Eli onko yhtiöiden suunta hukassa tai ideat vähissä, tai toteutukset?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 314
Onks tossa tekoälyä kaikkiin Muskin yhtiöihin nyt ja isossti jotain epätoivoisuutta ilmassa?
Tekoäly tietenkin kuuminta hottia nyt ja tulevaisuudessa.

Mut jos Teslalta puuttuu tuotteet,
Teslalla on markkinoilla viisi eri automallia ja joitain tuotteita.

Space X on tasainen ikuisuusprojekti,
SpaceX on firma, joka laukoo luokkaa >80% kaikesta kiertoradalle menevästä (painossa laskettuna) , söi suurimman osan Venäjän markkinaosuudesta kaupallisista avaruuslaukaisuista, on säästänyt huomattavia määrän USAn veronmaksajien rahoja laukomalla puolustusministeriön ja NASAn sateliitteja ULAa halvemmalla, pelasti NASAn miehitetyn avaruusohjelman, ja on estänyt Putinia kiristämästä USAa avaruuslaukaisuilla.

SpaceX on ylivoimaisesti eniten avaruusteknilogiaa-alaa mullistanut firma koskaan.

Twitter tappiollinen rasite,
Tämä osa pitää paikkansa. Twitterin osto oli Elonilta katastrofaalinen virhe.

aivosiruimplantit putoilee päästä
Ei todellakaan putoile päästä, vaan sieltä irtoilee muutamia yksittäisiä johtoja niistä n. tuhannesta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 130
Outoa sanoa että ei ole tiloja. Tilaako ne palikoita ilman suunnitelmia?
 
Liittynyt
05.03.2023
Viestejä
571
Musk sanoi tossa CNBC haastattelussa näin

Rather than discuss EV sales or the massive restructuring underway at Tesla, Musk has been encouraging investors to focus on future products that he’s been promising for years but has yet to deliver. That includes AI software to turn existing cars into self-driving vehicles, dedicated robotaxis that can make money for their owners, and a driverless transportation network.

“If somebody doesn’t believe Tesla’s going to solve autonomy, I think they should not be an investor in the company,” Musk said on the April earnings call. “We will, and we are.”

Sen takia kysyin tosta "epätoivosta". Siis Muskin kontekstissa. Eka kerätään yhtiölle tähtitieteellinen arvo, sitten vasta kehitetään tuotteita? AI ei ollut pöydällä silloinkun Teslan osake ampaisi ylös 5 vuotta sitten, mutta self driving oli.
Toi FSD ehkä onnistuu, mut jos se onnistuu AIllä, niin onko se silloin enään mullistus, jos sellaisen kehittäminen helpottuu AIn takia.

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 449
Kyllähän kunnon AI raudalla voi luoda mallin, jota autojen kevyempi rauta pyörittää ajettaessa. Joten siinä suhteessa olisi kytkös ostaa konttikaupalla laskentarautaa.

Niillä on kyllä aika pitkät toimitusajat ja kontrollia prosessissakin, niin se, että ne vain päätyisi varastonpohjalle, niin se on jotain todella outoa. Ihan kuin olisi AI hypessä ostettu vain kaikki mitä on saatu, vailla selvää suunnitelmaa miten se rauta otetaan käyttöön ja mitä sillä tehdään. Tuollaista erää ei vain tungeta räkkiin ja oteta käyttöön hetkessä.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
1 844
Teslan johtokunnan puheenjohtaja lähetti osakkeenomistajille anelukirjeen, jotta he hyväksyisivät muskin jättibonukset.
Hieman lyhentäen: "elon niin suuri visionääri, että häntä ei motivoi raha. Joten meidän täytyy antaa hänelle 56 miljardin arvosta osakkeita, muuten hän lähtee visioimaan muualle."
This is obviously not about the money.
Motivating someone like Elon requires something different.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
245 085
Viestejä
4 278 015
Jäsenet
71 597
Uusin jäsen
2teemu

Hinta.fi

Ylös Bottom