Elon Musk, messias vai narsisti?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja DaKyy
  • Aloitettu Aloitettu
Kyllä se mielestäni menee salaliittoteorian puolelle jos väittää noin ison yrityksen tekevän tuollaisia hankintoja ja toimari valehtelisi niistä.

Näin sitä liioitellaan. Elon ei väittänyt että artikkeli oli feikki tai edes että se ei ole totta. Enimmillään hän vain väitti että artikkeli ei ole tarkka ja sitten hän kiisti jonkun yksityiskohdan joka ei vältämättä ole oleellinen ja josta Elon on esim voinut muuttaa mielensä sen jälkeen kun tätä asiaa on esitelty investoijajoukolle ja josta WSJ teki juttunsa. Tässä keskustelussa en lisäksi ole huomannut kenenkään väittäneen että Elon valehtelee just tästä jutusta. On vain sanottu että joku ei usko Elonia joka on siis täysin eri asia. Lisäksi se jos joku väittäisi että yksi ihminen valehtelee, se ei ole mikään salaliittoteoria. Minä uskon että suuryritysten toimitusjohtajat ovat myös ihmisiä jotka toisinaan valehtelevat.
 
Artikkelissa (mitä ilmaiseksi pääsee lukemaan) lukee näin: Under a proposed arrangement as described to investors, Tesla would license xAI’s artificial-intelligence models to help power its driver-assistance software, called Full Self-Driving, and share some of that revenue with the startup, according to people familiar with the matter.

Elon kirjoittaa vastineeksi näin: there is no need to license anything from xAI.

"Kiisti jonkun yksityiskohdan joka ei välttämättä ole oleellinen." Just joo. :D

Joka tapauksessa se ainakin on feikkiä että joku diili olisi jo tehty, kuten Tege tässä aiemmin väitti. Kun ei edes tässä "artikkelissa" niin lue, jonka lisensointiväitteen yhtiön toimari vielä kieltää. Kantsii lukea ne artikkelit ennen postaamista. Jatkakaa vaan.
 
Diili voi olla feikki mutta miksi Tesla hakee tukea xAIlta joka on suora kilpailija?
 
Tässä Elonia parhaimmillaan. On se vaan niin paha ja ikävä ihminen.

X pyydettiin sulkemaan vissiin kuusi tjs. äärioikeisto tiliä. Brasiliassa kun on ollut vallankaappauksia niin heillä on lait ehkäisemään näitä.
Sehän nyt ei sinun idolia kiinnosta. Parempi kun saisi vähän diktaattoria valtaan niin voisi tehdä diilejä.
 
Enemmänkin haluttiin poistaa väärän tiedon jakamista jne. mutta X ei siihen suostunut/saanut hoidettua tätä ajoissa oikeuden osalta.

Tottakai Elon tarjoaa nettiä millä pääsee X:n koska Brasiliassa on suuri käyttäjämäärä ja X tarvitsee kaiken rahan mitä vaan saa.
 
Ai te ootte näitä tyyppejä jotka haluaisi, että valtiot voi hiljentää kenet ne haluaa yksityisillä alustoilla vaan päättämällä. Sehän on aina toiminut lopulta hyvin. En enää ihmettele miksi meuhkaatte täällä.
 
Asiaton käytös

Vittu mikä pelle. Muski lähinnä hakee sananvapautta heille jotka maksaa.
 
Huomautus - keskity keskustelemaan rakentavasti aiheesta, jätä toisten käyttäjien provosointi ja lokerointi pois
Vittu mikä pelle. Muski lähinnä hakee sananvapautta heille jotka maksaa.

Tämä raivo ja viestintäalustojen rajoittamisen toive sinetöi tämän Elon-langan heitteripuolen position kyllä mainiosti.

Nythän Elon antaa sananvapauden kaikille tuolla ilmaiseksi. :)
 
Tämä raivo ja viestintäalustojen rajoittamisen toive sinetöi tämän Elon-langan heitteripuolen position kyllä mainiosti.

Nythän Elon antaa sananvapauden kaikille tuolla ilmaiseksi. :)

Minkä sananvapauden? Eikö X ole se sananvapauden kehto mihin viittaat ja starlinkhän ilmoitti sen blokkaavansa:
 
Tällä kertaa puolustelun kohteena vielä tuomari, jonka autoritarismista kirjoiteltu jo vuosia länsimediassakin.

Paitsi että tämä tuomari luovutti tapauksen arvioitavaksi Brasilian korkeimman oikeuden viisihenkiselle paneelille joka piti päätöksen yksimielisesti voimassa.
 
Paitsi että tämä tuomari luovutti tapauksen arvioitavaksi Brasilian korkeimman oikeuden viisihenkiselle paneelille joka piti päätöksen yksimielisesti voimassa.
Miten viestisi liittyy lainaamaasi? Paljastit sentään, ettet tiedä koko tapauksesta juuri mitään, siellähän paneelissa oli arvioimassa tuomari itse ja neljä hänen (työ)kaveria.
 
Miten viestisi liittyy lainaamaasi? Paljastit sentään, ettet tiedä koko tapauksesta juuri mitään, siellähän paneelissa oli arvioimassa tuomari itse ja neljä hänen (työ)kaveria.

Sä väitit siinä että tässä olisi joku puolustellut tätä yksittäistä tuomaria, vaikka ainoa tähän viittaava uutinen joka tässä on viimeiseksi linkitetty on tämän paneelin yksimielinen päätös. Voivat hyvinkin olla täysin korruptoituneita koko sakki, mutta sun väite että olisi joku hyvävelikerho vaatii kyllä jotain muitakin todisteita kuin sun "trust me bro". :lol:
 
Keskittykääpäs sitten puolin ja toisin asialliseen rakentavaan keskusteluun, sitä ei nyt tässä ketjussa ole ollut. Kiitos.
 
Pidät Muskia messiaana, mutta et edes osaa erottaa parodiatiliä oikeasta henkilöstä?

Musk on kyllä mennyt ihan sekaisin, vaikea on arvostaa enää yhtään

En pidä messiaana. Kyllä minä osaan erottaa. :) Viesti toi hyvin esille ja jatkoi aiemmalla sivulla käsiteltyä feikkiuutisen myötä sitä, että Elonin vastustajat eivät kauheasti lue mistä tieto on peräisin ennen sen kimppuun hyökkäämistä. Hyvä että huomasit!

Onko sinulla joku peruste sille, että Elon on mennyt sekaisin? Tätä toistellaan kaikkialla, mutta kukaan ei tiedä miksi. Tai sitten linkataan feikkiuutinen. Tai oma mielipide. Tai myönnetään että kaikki oikeastoa tukevat ihmiset on omasta mielestä sekaisin. :)
 
Viimeksi muokattu:
joku peruste sille, että Elon on mennyt sekaisin? Tätä toistellaan kaikkialla, mutta kukaan ei tiedä miksi.

Elon Musk says he refused to give Kyiv access to his Starlink communications network over Crimea to avoid complicity in a "major act of war"

Musk suggests Ukraine should cede Crimea

En tosin ota kantaa onko se mennyt sekaisin vai ollut alunperin.
 
En tosin ota kantaa onko se mennyt sekaisin vai ollut alunperin.
Tuo eka linkki on ihan höpöä jos sillä yrittää sekopäisyyttä todistella. Starlink ei ole mikään sotilasjärjestelmä eikä yksityistä firmaa tai sen toimaria voi syyttää siitä, ettei lähde sotimaan.

Tuo Krimijuttu on ihan hyvä nosto. Jos Elon on sitä mieltä, olen hänen kanssaan eri mieltä. Silti se ei tee hänestä mielestäni sekopäätä.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo eka linkki on ihan höpöä jos sillä yrittää sekopäisyyttä todistella. Starlink ei ole mikään sotilasjärjestelmä eikä yksityistä firmaa tai sen toimaria voi syyttää siitä, ettei lähde sotimaan.
Pentagon maksaa tosta järjestelmästä jolloin musk ei voi alkaa rajoittaa sitä järjestelmän käyttöä. Jos ei halua että sitä käytetään sotaan, niin ei sitten tee diilejä pentagonin kanssa.
 
Pentagon maksaa tosta järjestelmästä jolloin musk ei voi alkaa rajoittaa sitä järjestelmän käyttöä. Jos ei halua että sitä käytetään sotaan, niin ei sitten tee diilejä pentagonin kanssa.
Miten se liittyy juuri tuohon tilanteeseen?
 
Eikö ihmiset oikeasti muista tätä asiaa enää ?

Elon Musk ordered Starlink to be turned off during Ukraine offensive, book says

Elon Musk’s refusal to have Starlink support Ukraine attack in Crimea raises questions for Pentagon
 
Eikö ihmiset oikeasti muista tätä asiaa enää ?
Suunnilleen joka sivuhan tuo sama asia käsitellään ja aina alkaa alusta "mutta kirja väitti!", väittäjille ei ole mitään merkitystä sillä, että kirjailija on muuttanut tarinan ja kaikki muutkin osalliset kiistää sen.

Voisit vaikka aluksi kertoa miksi Starlink olisi ylipäänsä ollut aktiivinen venäläisten kontrolloimalla alueella, että sen voisi edes sulkea? Sen jälkeen voisit kertoa miksi yhä tänäkin päivänä valtiot laittaa rajoituksia antamiinsa aseisiin, mutta yksityishenkilön pitäisi mahdollistaa hyökkäys rikkoen ties mitä lakeja?
 
Ensin vänkäät lähdettä, kun se annetaan, alat väittää jotain muuta, eli tottavissiin Muskilla oli oikeus pätkäistä yhteys, että ei lakeja tulisi rikotuksi. Säälittävää maalitolppien siirtelyä ja trollausta.
 
Etkö osaa lukea? Boldaan vielä olennaisen kohdan:
Suunnilleen joka sivuhan tuo sama asia käsitellään ja aina alkaa alusta "mutta kirja väitti!", väittäjille ei ole mitään merkitystä sillä, että kirjailija on muuttanut tarinan ja kaikki muutkin osalliset kiistää sen.
 
Onko sinulla antaa parempi lähde?
Minulleko puhut? Jo tuossa linkatussa uutisessa korjattu, kuten lähes jokaisessa muussakin uutisessa. Jos kumminkin haluaa olla salaliittoteoreetikko ja uskoa sulkemiseen kysymykseni (ja muutama lisää) on yhä voimassa:
- miksi Starlink olisi ylipäänsä ollut aktiivinen venäläisten kontrolloimalla alueella, että sen voisi edes sulkea?
- miten Musk olisi saanut edes tietää salaisesta operaatiosta, onko hän/joku muu ollut tuijottamassa ruutua vastaanottimien sijainnista 24/7?
- miksi arvostettu Isaacson ei puolustaisi versiotaan jos pitää sitä 100% totuutena, onko hänet maksettu muuttamaan tarinaa vai joku muu salaliitto?
- miten joku "nimetön lähde" ei ole tullut jo kiistämään korjattua versiota?

No ei ole pelkoa että Elon ketään saa Marsiin vietyä, tai ainakaan että ne hengissä pysyisi pitkään.
Miksei se onnistuisi?

Elonilla menee aina tunteisiin ja sitten tulee teiniuhmatwiittiä aina, on kyllä aikamme suurin nero. Taylor siis laittoi tukensa Kamalalle.
Mikä tuossa on mennyt tunteisiin? Jenkeissähän ovat jaksaneet jauhaa childless cat ladyistä sen jälkeen kun Vance sen sanoi, kuten Taylorkin sitä käytti ja tuo nolo viesti jatkaa samaa retoriikkaa.
 
Eikö ihmiset oikeasti muista tätä asiaa enää ?

Elon Musk ordered Starlink to be turned off during Ukraine offensive, book says

Elon Musk’s refusal to have Starlink support Ukraine attack in Crimea raises questions for Pentagon
Eikös tuo ole jo miljoona kertaa joka palstalla debunkattu, ei siellä ymmärtääkseni edes ollut yhteyksiä päällä joita laittaa kiinni. Mitään ei ole suljettu. Ongelma joillekin oli siinä, että Musk ei suostunut avaamaan niitä. Ihan muutamia postauksia taakse näet linkin jossa kitistään siitä että niitä ei avattu erikoispyynnöstä.
 
Viimeksi muokattu:
Miksei se onnistuisi?

Mikä tuossa on mennyt tunteisiin? Jenkeissähän ovat jaksaneet jauhaa childless cat ladyistä sen jälkeen kun Vance sen sanoi, kuten Taylorkin sitä käytti ja tuo nolo viesti jatkaa samaa retoriikkaa.
No jos et noloutta nää, oot selkeesti kohderyhmää huikeelle murjaisulle. Jos ei menis tunteisiin, tuskin Taylorin tekemiset suuntaan tai toiseen kiinnostais.

Marsin menon suhteen suunnitelmat on haihattelua kunnes jonkinlainen konkreettinen yksityiskohtainen suunnitelma mukaanlukien rahoitus esitetään. Nyt on lähinnä ilmeisesti Muskin heittoja asiaan liittyen?

Koko homma on äärimäisen monimutkainen esim. jos vertaa Muskin hehkuttamaan hyperlooppiin. Millos se Muskin hyperloop aukeaa? Ainiin, sekin oli vaan tyhjää puhetta.

Starship on ilmeisesti jonkinlaisessa testivaiheessa ja siitä on pitkä matka että kolonisoidaan Mars...

EDIT: olihan siellä wikissä juttua, joka vahvistaa yo. ajatukset että lähinnä vain toivomuksia on nyt

Some people object to the concept of colonizing Mars, believing the planet's lack of both breathable air and protective magnetosphere to be problems, and that pressurized habitats would be an unacceptable solution.[52]

SpaceX's program to colonize Mars has been criticized as far-fetched, because of uncertainties regarding its financing[5] and because it primarily addresses transportation to Mars and not the steps that follow. As of July 2019, SpaceX has not publicly detailed plans for the spacecraft's life-support systems, radiation protection, and in situ resource utilization, which are essential for space colonization.
[53]
 
Viimeksi muokattu:
Muskhan katkoi ukrainan yhteyksiä, vaikka pentagon oli maksanut niistä.

Ei toi kyllä mitään ihan normaalia toimintaa ole.

Ai siis "katkoi" eli ei laittanut päälle hyökkäystä varten? Outoa että teitä harmittaa että Elon on antanut ilmaiseksi noita Starlinkkejä tonne. Pitäisikö hakea kaikki pois niin olisi parempi?

Aiemmasta linkistä: Musk was not on a military contract when he refused the Crimea request; he’d been providing terminals to Ukraine for free in response to Russia’s February 2022 invasion. However, in the months since, the U.S. military has funded and officially contracted with Starlink for continued support.

Tässä Elonin omat kommentit asiaan:

Eli Elon on vienyt niitä Starlinkkejä ilmaiseksi sinne (toki myös ainakin myöhemmin saanut niistä eri tahoilta rahaa, mutta miten muuten tuolla poteroissa netti toimis?) ja porukka on siitä vihasia, että ne ei toiminu hyökkäyksessä tiettyyn paikkaan. Tämä on sitten pääsyy vihata tuota henkilöä. En vaan ymmärrä.
 
Viimeksi muokattu:
No jos et noloutta nää, oot selkeesti kohderyhmää huikeelle murjaisulle.
Lukeeko täällä porukka viestejä ollenkaan?
tuo nolo viesti

Jos ei menis tunteisiin, tuskin Taylorin tekemiset suuntaan tai toiseen kiinnostais.
Mielenkiintoista logiikkaa, aina menee siis tunteisiin jos puhuu jostain. Onko sinulla mennyt Musk tunteisiin?

Marsin menon suhteen suunnitelmat on haihattelua kunnes jonkinlainen konkreettinen yksityiskohtainen suunnitelma mukaanlukien rahoitus esitetään. Nyt on lähinnä ilmeisesti Muskin heittoja asiaan liittyen?
Mitä se suunnitelma auttaa kun ei avaruusaluskaan ole läheskään valmis? Aika kova väite kyllä sinulta, että maailman johtava rakettifirma ei saisi alustaan Marsiin.
 
Marsin menon suhteen suunnitelmat on haihattelua kunnes jonkinlainen konkreettinen yksityiskohtainen suunnitelma mukaanlukien rahoitus esitetään. Nyt on lähinnä ilmeisesti Muskin heittoja asiaan liittyen?

Koko homma on äärimäisen monimutkainen esim. jos vertaa Muskin hehkuttamaan hyperlooppiin. Millos se Muskin hyperloop aukeaa? Ainiin, sekin oli vaan tyhjää puhetta.

Starship on ilmeisesti jonkinlaisessa testivaiheessa ja siitä on pitkä matka että kolonisoidaan Mars...
Marsin kolonisaatio taitaa olla pitkän ajan unelma/päämäärä, mutta tuon Starshipin kehittäminen ja toimintaan saattaminen mahdollistaa monta muutakin kehitysaskelta avaruuden tutkimuksessa ja hyödyntämisessä. Laukaisukustannusten lasku ja hyötykuorman koon kasvaminen mahdollistaa suurempia teleskooppeja, tutkimuslaitteita, laskeutujia ja kulkijoita mitä aikaisemmin. Todennäköisemmin siirtokuntia rakennetaan ensin Kuuhun ja sitten suunnataan Marsiin.
 
Lukeeko täällä porukka viestejä ollenkaan?

Mielenkiintoista logiikkaa, aina menee siis tunteisiin jos puhuu jostain. Onko sinulla mennyt Musk tunteisiin?

Mitä se suunnitelma auttaa kun ei avaruusaluskaan ole läheskään valmis? Aika kova väite kyllä sinulta, että maailman johtava rakettifirma ei saisi alustaan Marsiin.
Juu, kyllä valehteleminen ja yleinen perseily herättää negatiivisia tunteita kun niistä lukee. Tosin ei se vakavaa ole, kun en asialle mitään voi ja herran tekemiset ei omaan elämään vaikuta ellei itseajava tesla aja päälle.

Elonissa aina ristiriidassa mitä sanoo ja mitä tekee. Ihmetyttää miten se usko puheisiin silti niin vahva monella.
 
Marsin kolonisaatio taitaa olla pitkän ajan unelma/päämäärä, mutta tuon Starshipin kehittäminen ja toimintaan saattaminen mahdollistaa monta muutakin kehitysaskelta avaruuden tutkimuksessa ja hyödyntämisessä. Laukaisukustannusten lasku ja hyötykuorman koon kasvaminen mahdollistaa suurempia teleskooppeja, tutkimuslaitteita, laskeutujia ja kulkijoita mitä aikaisemmin. Todennäköisemmin siirtokuntia rakennetaan ensin Kuuhun ja sitten suunnataan Marsiin.
Eli haaveilua koko Mars-homma. En sanonut ettei starshipille käyttöä olisi jos se toimii.
 
Mitähän tästäkin oikein sanoisi. Elon haluaisi lisääntyä Taylor Switfin kanssa.

Elonillahan on jo ennestään lapsia ainakin kolmen naisen kanssa.

Mutta jotenkin veikkaan, että Taylor voi kieltäytyä tarjouksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Mitähän tästäkin oikein sanoisi. Elon haluaisi lisääntyä Taylo Switfin kanssa.

Elonillahan on jo ennestään lapsia ainakin kolmen naisen kanssa.

Mutta jotenkin veikkaan, että Taylor voi kieltäytyä tarjouksesta.

Tämähän liittyy Swiftin ilmoitukseen Harrisin tukemisesta. Swift allekirjoitti ilmoituksensa "Chuldless Cat Lady". Muskista ilmeisesti hauska "vitsailla" asiasta. Vastenmielistä.
 
Viimeksi muokattu:
Tämähän liittyy Swiftin ilmoitukseen Harrisin tukemieesta. Swift allekirjoitti ilmoituksensa "Chuldless Cat Lady". Muskista ilmeisesti hauska "vitsailla" asiasta. Vastenmielistä.

Siihenhän se oli. Vance oli haukkunut lapsettomia kissanaisia miten ne haluaa tehdä kaikkien elämästä kurjaa. Taylor päätti viestinsä lapseton kissanainen. Elon yritti kai omasta mielestään olla hauska, mutta onnistui saamaan jokaisen suvusta/tuttavapiiristä löytyvän julkipervon näyttämään sivistyneeltä herrasmieheltä.
 
Muski voisi bannata itsensä X:stä. Ei tulisi lauottua typeryyksiä tai katteettomia lupauksia.
Keskittyisi nyt vaan omassa luolassaan sinne marsiin matkaamiseen ja pakkaisi kapsäkkinsä jo valmiiksi reissua varten.
 
Viimeksi muokattu:
Guardian kirjoitti artikkelin Elonin päivästä Twitterissä. Tiivistettynä hiton aktiivista twiittausta, ihmetyttää missä välissä se ehtii johtaa niitä firmojaan. On myös tukevasti omassa alt-right kaikukammiossa. 145 twiittiä päivässä, mikä on Elonilta aika normi suoritus.

1726460287465.png

...ja tasapainoisen mielen tuottamat twiitit jatkuvat.

Edit: Jaa niin, monet usein miettivät, että mitäs Maga sitten tekee kun Trumpista aika jättää, eikä hänelle ole ketään realistista manttelinperijää. Mä sanoisin, että kyllä muuten on. Mark my words :)
 
Avaatko vähän meille muillekki että mikä tuossa on epätasapainoista?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
255 760
Viestejä
4 446 666
Jäsenet
73 602
Uusin jäsen
Vanhavisukinttu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom