Elisa Viihteen tallenteet omalle koneelle (15.9.18: Toimii jälleen!)

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751



Vastaavaa ketjua ei taida TechBBS:ssä olla, joten ajattelin, että aiheelle voisi luoda oman ketjun. Murossa tällainen oli, täältä en ainakaan löytänyt. Koska aiheesta keskustellaan kuitenkin aika ajoin "väärissä" ketjuissa milloin missäkin, tänne mahtunee ihan oma ketju aiheesta? Jos ei, niin moderaattorit sitten poistanevat. :)


Lyhyesti mainitsen, että Elisa Viihteestä pystyy lataamaan tallenteita TS -muodossa omalle tietokoneelle. Aihe on vielä ajankohtainen kun Elisa päätti että tallenne voidaan säilyttää Elisa Viihteessä vain kaksi vuotta, kun alunperin Elisa Viihdettä mainostettiin kuulemma "ikuiseksi" paikaksi tallentaa ohjelmia. Näin ne ajat muuttuvat.

Lataaminen omalle koneelle onnistuu mm. Chrome-pohjaisille selaimille saatavalla laajennuksella Elisa Viihde, mutta myös mainio itsenäisesti toimiva Elisa ViihdeX Media Manager, tunnetaan nykyään lyhyemmin myös nimellä ViihdeX_q mahdollistaa Windowsissa laajemman Elisa Viihteen hallinnan. Oma ensimmäinen varsinainen viesti alla liittyy nimenomaan jälkimmäiseen, mutta kaikki muutkin keinot ovat siis aiheena täällä.

Itselläni ei ole esim. Elisa Viihteen digiboksia tms, joten kokemusta ei niistä ole, onnistuuko niistä suoraan tallenteiden siirto tietokoneelle ja miten. Mutta tästähän voivat kirjoittaa ne, joilla tietoa on. :)
 
Viimeksi muokattu:

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Aloituksessa mainitsemani ohjelmistot eivät siis vaadi muuta kuin että sinulla on Elisa Viihde palvelu käytettävissä netin kautta. Ja tämän viestin pääasia liittyy nimenomaan Elisa ViihdeX Media Manager/ViihdeX_q käyttöönottoon, joiden kanssa joillain on ollut ongelmia erinäisistä syistä.

Elisa ViihdeX Media Managerista löytyy paljon keskustelua Elisa Viihteen sekavalta palstalta, mm tässä ketjussa. Kannattaa huomata, että varsinkaan em. keskustelun alkupuolesta on kulunut aikaa, eikä niistä viesteistä löydy nykyaikaisia versioita ViihdeX_q:sta. Mutta tietoa aiheesta ja kehityksestä kuitenkin. Ja mihin kaikkeen ViihdeX_q pystyy. :)

Koska nimenomaan toimivan ViihdeX Media Manager pakkauksen, jossa olisi kaikki tarpeellinen tallenteiden siirtämiseksi omalle koneelle, löytäminen tuntuu olevan vaikeaa, tein oman pakkauksen jossa on vain pieniä muutoksia viimeiseen jaossa olleeseen pakkaukseen, eli siihen on lisätty Wget ja uusi kuvake ViihdeX_q:lle ettei porukat sekoita sitä Edgeen. :rofl:

Tässä pakkauksessa on kaikki millä Elisa ViihdeX Media Manager toimii.

LISÄYS 15.9.18: Elisa ViihdeX:ää ei saa enää jakaa muut, mutta linkittää saa, elikä tätä kirjoitettaessa uusi ja uuden APIn kanssa toimiva ViihdeX q löytyy tästä linkistä. Lue myös tekijän viesti asiasta ja em. pakkauksesta löytyvä Lue minut.txt.


Tämä on testattu mm. ihan tuoreessa Windows -asennuksessa, ja kirjautuminen Elisa Viihteeseen sekä lataaminen Wgetillä, sekä lisäksi katsominen suoraan Elisa Viihteestä MPC-HC:llä onnistuivat kaikki.


HUOM!Koska kyse ennen kaikkea lataamisesta, paketti ei sisällä MPC-HC:n asennusta. Eikä sen asennus siis ole millään tavalla välttämätöntä halutessasi ladata tallenteita Elisa Viihteestä omalle koneelle talteen.

Ja lopuksi. Minulla itselläni ei ole mitään tekemistä viihdeX_q.hta ja muiden tärkeiden ohjelman tarvitsemien tiedostojen kanssa. Kaikki krediitti kuuluu siis tätä projektia omalta osaltaan tehneille henkilöille.:tup:


Laitan tähän myös pakkauksesta löytyvän kirjoittamani tekstin niitä varten joita asia kiinnostaa.

Miksi tällainen pakkaus?

Tämän pakkauksen idea on yksinkertaisesti koota tarpeelliset tiedostot yhteen pakkaukseen, jotta ViihdeX_q:n käyttöönotto olisi mahd. helppoa. Netistä löytyy eri keskusteluketjuista mm. pakkauksia joissa on vain muuttuneet tiedostot, ja sitten tarvittavia vanhoja ei välttämättä löydy ollenkaan. Sekä lukuisia todella wanhoja versioita jne. ViihdeX_q ei käsittääkseni ole enää kenenkään vastuulla, eli joka jakaisi viimeistä versiota aina tietyssä paikassa ja kun tietoa etsivälle tulee vastaan eri käyttäjien muokkauksia, sekalaiset pakkauksia yms. niin tavalliselle käyttäjälle voi olla vaikeaa koota toimiva pakkaus. Pohjimmiltaan kyseessä on kuitenkin perin yksinkertainen "asennus" ja käyttöönotto.

Itse olen seurannut Elisa Viihteen keskustelussa nimimerkki Qotscha tekemiä versioita. Hän on viime aikoina ollut ainoa, joka on mm. kehittänyt uusia ominaisuuksia (esim. valintaruudut voi asetuksista vaihtaa vasemmalle, oma toiveeni, koska se helpottaa usein oikean tiedoston valintaa). Samoin on viimeisessä ViihdeX_q versiossa, joka on 18.11.2016 julkaistu versio 2.1 (v1.5.1X1.5.q2.1, järjestelmällinen versionumerointi on näiden viihdeX_q muokkausten heikko kohta) siirrytty käyttämään APIa suojatulla yhteydellä (https), eli kirjautumistiedot liikkuvat netissä vihdoin oikeaoppisesti salattuna. Suurkiitos Qotschalle.

Hyvä pakkaus on tällä hetkellä, em. viimeisin versio ViihdeX_q:sta sisältävä, joka löytyy tämän ketjun sivun 18 ensimmäisestä viestistä, jonka on kirjoittanut em. nimim. Qotscha. Valitettavasti hänenkin pakkauksestaan puuttuu tarvittava Wget -ohjelma, vaikka olen sitä ehdottanut pakkaukseen mukaan. Niinpä tässä pakkauksessa on siis mukana tarvittava Wget. :)

Olen myös vaihtanut ViihdeX_q:n käyttämän kuvakkeen jota se käyttää Windowsin tehtäväpalkissa. Tämä siksi, koska jotkut näemmä sekoittivan Elisan vanhan e-kirjain kuvakkeen Edge-selaimeen, ja asiasta oli pitkä vääntö erään käyttäjän kanssa siitä käyttääkö ViihdeX_q Edgeä vai ei :rofl: (ei käytä, ViihdeX_q.hta käyttää mshta.exeä).



"Asennus"
Pura Elisa-ViihdeX-q-v1.5.1X1.5.q2.1-(2016-11-18)-repack.zip sopivaan paikkaan (älä kuitenkaan yritä tapella esim. Program files -kansioon tms. Jos olet yhtään epävarma, ihan Windowsin työpöytä voi olla hyvä valinta. Siinä se. Aloittaaksesi käyttämisen, tuplaklikkaa viihdeX_q(.hta) tiedostoa.



Ongelmia kirjautumisessa Elisa Viihteeseen?

Joillain käyttäjillä on ollut ongelmia kirjautumisessa Elisa Viihteeseen ViihdeX Media Managerilla. Ongelma on mielestäni Elisan sekaisen järjestelmän, kun joissain palveluissa käytetään eri tunnuksia kuin taas toisaalla Elisassa. Käyttäjät ovat välillä olleet epätietoisia mitä tunnuksia käyttää missäkin. Itsellä toimii nimenomaan vain Elisa Viihteeseen sidottu käyttäjänimi, ei esim. käytetty sähköpostiosoite ilman pisteitä tai pisteiden kanssa, minkälaisia ohjeita on nähty niitäkin.:confused2:

Jos et Elisa Viihteen käyttäjänimeä muista, oma käyttäjänimi Elisa Viihtessä selviää seuraavasti:
  1. Kirjaudu Oma Elisaan sen tunnuksilla osoitteessa verkkoasiointi.elisa.fi
  2. Valitse vasemmalta listasta Viihde sovellus.

  3. Tunnukset -osassa ja Käyttäjätunnus -riviltä näet Elisa Viihteessä käyttämäsi käyttäjätunnuksen, jota siis tarvitaan kirjautuessa Elisa Viihteeseen ViihdeX Media Manager/ViihdeX_q:llä.

    Ainakin itsellä tällä em. löydettävällä Elisa Viihteen käyttäjätunnuksella ja salasanalla ViihdeX_q kirjautuu nätisti Elisa Viihteeseen. En väitä että tämä olisi 100% ratkaisu, mutta kannattaa mielestäni kokeilla, ennen kuin alkaa kikkailemaan kaikenlaisten "poista pisteet sähköpostiosoitteesta" tappeluja.:btooth: HTH



Huomioita liittyen LUEMINUT.txt ohjeisiin.

Kannattaa lukea mukana oleva LUEMINUT.txt tiedosto, vaikka periaatteessa tilanne luultavasti järjestelmässäsi on se, että kaikki ohjelmat ja niiden polut yms. toimivat sellaisenaan.

  1. MPC-HC käyttäminen katseluohjelmana ViihdeX_q:stä käsin

    Jos haluat ViihdeX_q:n käyttöliittymästä katsella lataamatonta tallennetta, niin kannattaa lukea LUEMINUT.txt tiedosto liittyen esim. MPC-HC:n käyttämiseen ViihdeX_q:sta käynnistettävää katselua varten. Eli huomio siihen että muuttaa tarvittaessa MPC-HC:n polun oikeaksi run_mpc.vbs-tiedostossa (tavallinen tekstitiedosto).

    Oletuksena run_mpc.vbs -tiedostossa polkuna (mpcPath -muuttujassa) on "C:\Program Files\MPC-HC\mpc-hc64.exe", joka sopii sellaisenaan, jos 64-bittisessä Windowsissa on asennettuna 64-bittinen MPC-HC tai 32-bittisessä Windowsissa luonnollisesti 32-bittinen MPC-HC. Ainoa milloin tullee tarvetta vaihtaa polku, on jos asennat 32-bittisen MPC-HC:n 64-bittiseen Windowsiin, jolloin polku oletuksena ollee "C:\Program Files (x86)\MPC-HC\mpc-hc.exe".


  2. Wget

    Wget komentoriviohjelmaa, jota ViihdeX_q siis käyttää tallenteiden lataamiseen, ei tarvitse itse hankkia. En halunnut koskea LUEMINUT.txt -tiedostoon, joten siksi sen hankkimisestä on maininta.

    Wgetistä on mukana tässä pakkauksessa 32-bittinen versio, joka soveltuu mainiosti niin 64-bittiseen Windowsiin että tietenkin 32-bittiseen Windowsiin. Et hyötyisi 64-bittisestä Wgetistä 64-bittisessä Windowsissa kaiketi juuri mitenkään, joten jotta kaikki olisi mahd. helppoa, luonnollinen valinta tähän pakkaukseen oli 32-bittinen Wget. Itselläni tämä on toiminut mainiosti (Windows 10 Pro x64).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 162
Hieno juttu, pitääpä latailla omien sarjojen tuotantokaudet talteen. Tukeeko kumpikaan HD lähetyksiä? Käsittääkseni ainakin Chromecastin kautta katsottuna laatu on aina SD vaikka tallennettu YLE HD esim.
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Ei ainakaan täällä ole tuollaista ongelmaa Chromecastin kautta.:confused: Kannattaa kenties ottaa asiaa asiaksi tuolla Elisan palstalla, siellä enemmän kenties asiaan perehtyneitä.

Niin tai näin, jos olet HD-kanavaa/ohjelmaa tallentanut, niin HD-laatuna se koneellesi pötkähtää. Huomaa jo resoluutiossa ja ladatessa koossa :D
 

Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 058
Ei sillä digiboksilla mun mielestä onnistu siirto minnekään, sen verran käpyinen on. Tolla Chrome Storesta saatavalla ViihdeHelperillä olen lataillut jotain jemmaan.

Käsitin että jotkut tekijänoikeus tyypit tuon tallenteiden vanhenemisenkin järjesti? Vuosien mittaan lähtenyt kivoja ominaisuuksia pois, mutta sentään digiboksit ovat pysyneet aina yhtä kälyisinä.
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
1
Olen elokuussa onnistuneesti ladannut Elisa Viihteen sisältöä kovalevylle käyttäen Viihdehelpperiä.
Nyt kuitenkin pari päivää sitten lataaminen ei enää onnistu.

Cromen laajennus käynnistää lataamisen nätisti, lataa txt-tiedoston mutta itse videon lataamien ei onnistu.
Ohjelma antaa virheilmoituksen
Stream.php
Epäonnistui - Palvelinvirhe.

Missähän vika piilee?

Ei sillä digiboksilla mun mielestä onnistu siirto minnekään, sen verran käpyinen on. Tolla Chrome Storesta saatavalla ViihdeHelperillä olen lataillut jotain jemmaan.

Käsitin että jotkut tekijänoikeus tyypit tuon tallenteiden vanhenemisenkin järjesti? Vuosien mittaan lähtenyt kivoja ominaisuuksia pois, mutta sentään digiboksit ovat pysyneet aina yhtä kälyisinä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 995
Lainaan nyt tätä vähän törkeesti ja kysyn onko teillä hd-kanavilta tallennettu (esim yle) ohjelmien laatu koneella selaimella katottuna ihan susipaska? Sit kuitenkin boksilta se laatu on hyvä.

Selaimena opera, edgellä en pystyny ees kattomaan kun "epäonnistui" jatkuvasti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
22
Elisa blokkasi Media Managerin, koska se käyttää salaamatonta yhteyttä. Yhteyden saa salatuksi korvaamalla .hta-tiedostossa kaikki "http:" -> "https:". Taas toimii:D.
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Tuosta on jo pitkään (lähemmäs vuoden?) ollut korjattu versio, jossa muistaakseni oli muitakin korjauksia. :D
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
9
Hei
Kysymys maallikolta:
käytän nyt sitä Chrome-laajennusta (ViihdeHelper v.4.4.4).

Voiko tämän tässä ketjussa mainostetun systeemin ottaa käyttöön, vaikka olisi tuo toinenkin käytössä?

Löytyykö maallikon ymmärrykselle sopivat käyttöohjeet myös...? :geek:

Olen ollut ViihdeHelperiin varsin tyytyväinen, mutta nyt ongelmana on, että ohjelmat, jotka ovat tulleet kanavalta Yle Teema & Fem, eivät tallennu tietokoneelle, vaan tulee herjaus palvelinvirheestä.
En ole huomannut, koskeeko jonkin muunkin kanavan ohjelmia.
Ainakin sain eilen tallennettua muita ohjelmia, mutta eivät olleet YLEn kanavilta.

Onko tähän löydetty ratkaisu?
Olisi kiire asialla, kun menee vanhaksi muutama ohjelma about just pian...
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Voi tietenkin ottaa. Ja käyttöön otossa riittää paketin lataaminen ja kansiosta klikkaa viihdeX_q(.hta) -kuvaketta, täyttää kirjautumistiedot, ja siinä se.

Edit. Korjattu typo .hat -> .hta
 
Viimeksi muokattu:

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Ok! Kiitos neuvoista.

Täytyy kokeilla!
Kannattaa sitten lukea puretun kansion Ohjeet -kansiosta löytyvä Elisa-ViihdeX-q-v1.5.1X1.5.q2.1-(2016-11-18)-repack.txt ohje, jos tulee ongelmia kirjautumisen kanssa.

Sama teksti on luettavissa tämän ketjun toisessa viestissä, piilossa napin takaa, kun on niin pitkä teksti, rautalangan vuoksi.
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
9
Kannattaa sitten lukea puretun kansion Ohjeet -kansiosta löytyvä Elisa-ViihdeX-q-v1.5.1X1.5.q2.1-(2016-11-18)-repack.txt ohje, jos tulee ongelmia kirjautumisen kanssa.

Sama teksti on luettavissa tämän ketjun toisessa viestissä, piilossa napin takaa, kun on niin pitkä teksti, rautalangan vuoksi.
Voihan viude.....
Ohjelmapaketti ladattuna työpöydällä, mutta mitään ei tapahdu, kun yritän kaksoisklikata viihdeX_q.hta -tiedostoa....
(tuntee itsensä tyhmäksi.....) :oops:
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Älä turhaan, niin tunnen minäkin. Eipä ole moista tullut vastaan koskaan. o_O
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
9
Voi helkutti....poistin ekan latauksen roskikseen ja latasin koko roskan jo kertaalleen uusiksi, kun ei toiminut eikä edelleenkään toimi.

Voisiko olla syynä, että mulla windows 8.1?
Hiffasin kuitenkin, että vielä onnistui saamaan ilmaisen päivityksen 10:iin, kun olin sen aikoinaan unohtanut tsekata, windows kun ei ole mun ykkösjärjestelmä...
Eli se nyt latauksessa, pitänee koittaa sitten uudelleen.....

Mitähän voisin vielä kokeilla?
Purkanut zip-tiedoston kuitenkin oikein, koska tuo hta-tiedosto ylipäätään on näkyvissä....?!
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Oletko varmasti purkanut sen, et vain klikannut paketin auki, ja yrittänyt sieltä käynnistää?
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
9
Vaihdoin purkausohjelmaa ja nyt sain puretuksi ja käynnistetyksi ja sisäänkirjautuminen onnistui.
Latailen juuri yhtä ohjelmaa, täytyy katsoa, miten onnistuu....
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
No niin. Loistavaa.:tup: Ohjelmalla onnistuu kyllä. Ja esim. tuplien/triplojen ties kuinka monien samojen tallenteiden poisto on hyvä ominaisuus.

Ai niin, itsellä välillä Wget.exe kaatuu tallennuksen lopussa, mutta tällä ei ole merkitystä tallennuksiin, ne ovat kokonaan ladattu (jos ei, Wget osaa jatkaa tallennusta siitä mistä sen lataus keskeytyi, kun aloittaa lataamisen uudestaan).
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
9
Lisätietoa tallentamiseen liittyen:

kokeilin tallentaa ohjelmia, jotka olivat Yle Fem tai Yle Teema & Fem -kanavilta.

Yle Fem -ohjelmat eivät onnistuneet.
Yle Teema & Fem -ohjelmat onnistuivat.
Eli alkuperäinen ongelmani ei ratkennutkaan...
huomenna ohjelma, jonka haluaisin siirtää tietokoneelle (Yle Fem-kanavalta äänitetty), katoaa...... :(
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Ihme juttu. Kerro minulle (privana jos haluat), niin otan ohjelman talteen ja kokeilen että mikä ihme. :)

Edit. Luin väärin. Eli ei ollutkaan tulossa vaan poistumassa. :(

Kyse on siis vanhemmissa ohjelmissa? Kannattaisiko tehdä Elisan palstalle ihan oma ketju tästä, ettet saa millään poistuvaa ohjelmaa talteen? Elisa kyllä teki ikävän tempun tuolla 2 vuoden ajalla mitä voi maksimissaan tallennetta säilyttää. :mad:
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
9
Olen tätä asiaa jo kailottanut siellä, täällä....
Ei tunnu ratkaisua löytyvän....
Ja näyttää liittyvän nimenomaan Yle Femmaan....
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
kokeilin tallentaa ohjelmia, jotka olivat Yle Fem tai Yle Teema & Fem -kanavilta.
Liittynee jotenkin tuohon Yle Teeman ja Femin yhdistymiseen, Femiä ja Teemahan ei enää erikseen ole. Pitääkin yrittää, löytyykö itseltä tallenteita ennen tuota yhdistymistä, että onnistuuko lataaminen.

Edit. Hyvin onnistui Yle Fem HD:ltä talteen otettujen dokumenttien (vuodelta 2016 ja 2017) lataaminen, kaikki mitä kokeilin (kokeilin aloittaa lataamisen, mutta en sentään kokonaan ladannut). Eli väkisin tulee mieleen tuo mitä @SuperPete tuossa ehdotti, varsinkin jos on vain tietyssä yhdessä se vika ettei saa ladattua.

Olen tätä asiaa jo kailottanut siellä, täällä....
Ei tunnu ratkaisua löytyvän....
Ja näyttää liittyvän nimenomaan Yle Femmaan....
Perhanan Elisa. Mennyt kyllä alas kuin lehmän häntä koko palvelu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
9
Ei ole tietyssä yhdessä vaan kaikissa Yle Fem -ohjelmissa, joita ehdin kokeilla.
Ainakin kolmea neljää kokeilin ja niidenkin välillä oli aikaa.
Yle Fem Hd -ohjelmia mulla ei ole.
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Ok. Todella outoa. Mutta tosiaan, näin kun asian tiedot ovat tarkentuneet mitä ne alussa olivat, niin tosiaan apua löytynee vain Elisalta (josta sitä ei saane).

Ihan mielenkiinnosta, pystytkö kuitenkin katsomaan niitä Yle fem tallenteita?
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Kyllähän @hatih taitaa olla oikeassa, että vaikka laki ei käsittääkseni vaadi tallenteiden poistamista, nimenomaan tekijänoikeusjärjestöt niin vaativat. Itselle oli jäänyt mieleen tuo lain vaatimattomuus, mutta unohdin nuo verenimijä mulkkujärjestöt.

No toisaalta, leffojen suhteen ei ole pelkoa, ne tulevat jatkuvasti uudelleen. ;) Jotkut hyvät dokumentit kyllä harmittavat kun menettää ne.

Mutta Elisa Viihde on niin mennyttä talvea kun saan jonkun ulkoisen ja ilman rajoituksia olevan boksin hankittua. Pilvitallennus tässä suhteessa oli ja meni, osaltani ainakin.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 930
Kyllähän @hatih taitaa olla oikeassa, että vaikka laki ei käsittääkseni vaadi tallenteiden poistamista, nimenomaan tekijänoikeusjärjestöt niin vaativat. Itselle oli jäänyt mieleen tuo lain vaatimattomuus, mutta unohdin nuo verenimijä mulkkujärjestöt.
Niin vaativat muttei Elisalla ollut mikään pakko suostua noihin tyhmiin vaatimuksiin.
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Mun on myönnettävä, etten tunne asiaa riittävästi, tiedä sitten onko asia niin yksiselitteinen. Mutta olisiko se perinteinen, koko maailmaa hallitseva asia, josta jo Irwin lauloi aikanaan: Raha ratkaisee. Niin se yleensä on.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 930
Mun on myönnettävä, etten tunne asiaa riittävästi, tiedä sitten onko asia niin yksiselitteinen. Mutta olisiko se perinteinen, koko maailmaa hallitseva asia, josta jo Irwin lauloi aikanaan: Raha ratkaisee. Niin se yleensä on.
Se on hyvin yksiselitteistä. Koska laki ei vaadi mitään "kahden vuoden säilytysaikaa", kaikki on kiinni siitä mitä järjestöt ja Elisa sun muut sopivat asiasta.
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Juujuu, mutta ihmettelen miksi jotkut muut palvelut poistavat vieläkin nopeammin kuin Elisa. Olisiko Elisa sopinut sellaisen hinnan kuin arveli koronkiskureille riittävän ja sai pidettyä jonkunlaisen marginaalin? Ja älä käsitä väärin, en ole tässä mitenkään Elisan puolella. En vain tiedä näistä asioista tarpeeksi. Olisiko sinulla näyttää joku dokumentti tms josta selviäisi että Elisalla olisi ollut mahdollisuus kieltäytyä poistosta ilman kohtuuttomia maksuja (jep, mikä sitten on kohtuutonta, mutta kuitenkin). Asia kiinnostaa kyllä jos on heittää linkkejä asiaan.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 930
Telia on poistanut nopeammin kuin Elisa jo pitkän aikaa, lienee kustannuskysymys. Onhan se helpompaa ja säästää tilaa kun ei tarvitse säilyttää kahden vuoden sijaan kuin kolme kuukautta.

Elisa ja kumppanit ovat sopineet Teoston ja kumppanien kanssa, eikä Elisa tietääkseni ole kertonut paljonko maksaa. Aika varmasti pidempi aika olisi maksanut enemmän. Tosin aika moni ainakin uhkasi irtisanovansa Elisa viihteen, eli ei sekään kovin "halvaksi" tullut. Rajaton tallennusaika olisi saattanut tulla aika kalliiksi kun Telialle olisi vanhaan tapaan riittänyt se 90 päivää.

Tuskin näitä kovin tarkasti koskaan julkisuuteen kerrotaan, tietojen vuotamiset eri asia. En ota kantaa tuohon "kohtuuttomaan" hintaan vaan siihen ettei Elisan olisi ollut pakko suostua minkäänlaiseen rajoittamiseen. Kuten noissa tietojenluovutuskeisseissä on nähty, eivät operaattorit kovin pahasti laita vastaan. Tuskin tässäkään laittoivat.
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Joo. No, ikävä juttu, varsinkin niille joille kai on markkinoitu alunperin "ikuisena" tallennuspaikkana. Itse en tällaista ole luullut, mutta kyllä jotenkin oletin hölmöyksissäni pidempää aikaa. Että lähinnä itse saisi päättää, kun on kuitenkin pähkäilemistä sen käytettävissä olevan tilan kanssa. Että en tosiaan pidä tästä.

Mitä tulee tilauksen lopettaneisiin, niitä varmasti on, mutta veikkaan että vähemmän kuin moni suutuspäissään vannoi tekevänsä. Mutta veikkausta tämä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 630
Niin vaativat muttei Elisalla ollut mikään pakko suostua noihin tyhmiin vaatimuksiin.
Ei Elisa huvikseen poista ehkä suurinta kilpailuetuaan. Ja melkein ikuista tallennusta enemmän minua harmittaa se että teosto torppasi sen ajansiirron, eli kaikki mitä vapailta kanavilta tuli oli kaksi viikkoa puskurissa. Minulla ei viihdettä ollut kun tuo oli beta-asteella mutta itse tehdyssä pc-pohjaisessa tallennussystemissä tuo oli niin kätevä vaikka levytila ei riittänytkään lähellekään kahta viikkoa että sen puuttuminen harmittaa suuresti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
443
Mutta Elisa Viihde on niin mennyttä talvea kun saan jonkun ulkoisen ja ilman rajoituksia olevan boksin hankittua. Pilvitallennus tässä suhteessa oli ja meni, osaltani ainakin.
Jep, sama täällä, huhtikuussa loppuu määräaikainen sopimus ja samassa katkeaa viihde sopimus. Kun eivät ole saaneet suosikkilistoja kanaville toimimaan vieläkään, uskomaton pykiminen valikoissa, laskujen tuplana tuleminen ja huhuttu tallenteiden mainoksien skippaamattomuus niin nyt saa riittää.
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
9
Elisan toimista: kyse on myös erittäin paljon siitä, miten asiakkaita on asiasta tiedotettu. Eli sopimusta uusittaessa ei ole kerrottu tästä uudesta rajoituksesta (2 v.) sekä informoitu asiakaskirjeessä vasta erittäin myöhään asiakkaita siitä, että tallenteet alkavat poistumaan. Palvelupaketin sisältö ja arvo on selkeästi vähentynyt, mutta hinta ei ole laskenut. Nyt vielä poistivat tuon Travel Channelinkin, eikä sitä saa edes maksamalla...

Mutta tämä menee ohi keskustelun varsinaisen aiheen eli noiden ohjelmien tallentamisen. Asia tosiaan on outo tuon Yle Femman kanssa. Pystyn katsomaan ko. ohjelmia, mutta tietokoneelle en niitä saa siirrettyä edes lapiolla tai kauhakuormaajalla...:mad:
 
Liittynyt
22.01.2018
Viestejä
1
Duplikaattien hakuun olisi hyvä saada suodatus myös ohjelman nimen alussa oleville "Elokuva" ja "subleffa" teksteille niin saisi nuokin kaksoiskappaleet suodatettua. Yrittelin viikonloppuna tuollaista koodin pätkää askarrella mutta eihän siitä tullut mitään kun oma osaaminen aiheesta on hyvin rajallinen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
326
Minulla ei viihdettä ollut kun tuo oli beta-asteella mutta itse tehdyssä pc-pohjaisessa tallennussystemissä tuo oli niin kätevä vaikka levytila ei riittänytkään lähellekään kahta viikkoa että sen puuttuminen harmittaa suuresti.
Laskitko paljonko parin viikon kaikkien muxien tallentaminen 24/7 veisi tilaa?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 630
Laskitko paljonko parin viikon kaikkien muxien tallentaminen 24/7 veisi tilaa?
Mainitaan että se ei ollut minun tekemä projekti, löysin muistaakseni dvdplazalta ketjun. Pyöri monta vuotta erittäin luotettavasti, kertaakaan ei jäänyt mitään tallentumatta softan takia. Muistaakseni tilankäyttö oli (SD-kanavilla) sitä luokaa että 2 teran levyllä olisi saanyt yhden muxin viikoksi talteen. Eli jos nykyään on neljä muxia niin kaksi viikkoa olisi varmaan viitisentoista teraa.

Ohjelman tekijän arvio on 40 gigaa vuorokaudessa kanavaa kohden.
Ajansiirrin - TV-ohjelmat talteen
Päivittäinen käyttö oli helppoa mutta konffimuutosten teko haastavaa ja joku apuohjelma (vissiin dvbstream) ei päivittynyt ja lopetti toimintansa jos yritti päivittää Ubuntua uudemmaksi.

[edit] Koetin ennen viestin lähettämistä että linkki toimii mutta lähettämisen jälkeen se ei enää aukea... Jollei lähde enää toimimaan niin siinä oli softat ja ohje millä tuon sai käyttöön.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
326
Mainitaan että se ei ollut minun tekemä projekti, löysin muistaakseni dvdplazalta ketjun. Pyöri monta vuotta erittäin luotettavasti, kertaakaan ei jäänyt mitään tallentumatta softan takia. Muistaakseni tilankäyttö oli (SD-kanavilla) sitä luokaa että 2 teran levyllä olisi saanyt yhden muxin viikoksi talteen. Eli jos nykyään on neljä muxia niin kaksi viikkoa olisi varmaan viitisentoista teraa.

Ohjelman tekijän arvio on 40 gigaa vuorokaudessa kanavaa kohden.
Ajansiirrin - TV-ohjelmat talteen
Päivittäinen käyttö oli helppoa mutta konffimuutosten teko haastavaa ja joku apuohjelma (vissiin dvbstream) ei päivittynyt ja lopetti toimintansa jos yritti päivittää Ubuntua uudemmaksi.

[edit] Koetin ennen viestin lähettämistä että linkki toimii mutta lähettämisen jälkeen se ei enää aukea... Jollei lähde enää toimimaan niin siinä oli softat ja ohje millä tuon sai käyttöön.
Kiitti, sivut aukesi ihan ok. Pitää laittaa tutkien.
Nykyisin levytila on aika halpaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
34
Nuo Femin tallenteet, joita ei ViihdeX Media Managerilla eikä ViihdeHelperillä saa ladattua voi ottaa talteen youtube-dl:ää käyttämällä. URLin muotoa https://netpvr.cdn.elisaviihde.fi/paljontavaraa saa kaivettua lähdekoodista, kun laittaa tallenteen toistumaan selaimessa. Tuon tai .mpd-loppuisen URLin löytää myös verkkoliikennettä tarkkailemalla.

Samalla lailla verkkoliikenteestä .mpd kaivamalla saa muuten myös ladattua Katsomon DRM-vapaita videoita. Ne saa hieman URLin loppua muutamalla ladattua halutessaan myös muita striimausprotokollia käyttäen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 440
Viestejä
4 161 809
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom