Elisa aloitti ensimmäisenä suomalaisoperaattorina 5G-liittymien ennakkomyynnin

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Vanhempien luona Oulussa nopeudet olivat 4 vuotta sitten aina tasaista pikkuisen alle 100 Mb latausnopeus ja lähetysnopeus joku 40+. Tämä siis DNA verkossa 1800 Mhz taajuudella. Varmaan olisi antanut aluksi suurempiakin latausnopeuksia, mutta Huawei B593-s22 boksin ethernet oli vain 100 megainen. Signaalikin oli aika hyvä kun tehokkaat yagit ristipolarisaatiossa ja tukiasema 400 metrin päässä. RSSI taisi olla joku -34.

Vähitellen se nopeus painui sitten sellaiseksi, että oli alle 5 Mb siinä ruuhka-aikaan alkuillasta klo 18-21 välillä. 800 Mhz verkossa nopeudet olivat alle kolmannes siitäkin.

Sitten vaihtui operaattori Soneraan. Se toimi tuplaten tai triplaten nopeampaa, mutta senkin vauhti alkoi hiljentyä vuodessa parissa mitä se ehti olla.

Onneksi DNA rakensi sitten kokonaan uuden tukiaseman noin 50 metrin päähän talosta. Nyt taas antaa aina sen reilu 50 Mb nopeutta DNA:n 50 Mbit/s liittymällä ja lähetysnopeuskin on aina jonkun 35-40 Mb. Voisi toimia vielä paremmin 2100 Mhz taajuudella, mutta reititin ei tue sitä taajuutta.

Melkoisen paskoja voivat naapureilla olla 4G nopeudet jos mitään ulkoisia lisäantenneja ei ole ja ovat sattuneet valitsemaan vielä väärän operaattorin liittymän. Vielä paskempi on tilanne niillä jotka asuvat niin kaukana tukiasemasta ettei toimi muuta kuin 800 Mhz taajuus.

Valokuitua alueelle ei saa ja Telia on lopettanut myymästä myös niitä 8/1 ADSL liitttymiä. Sitä en tiedä mitä maksaisi kun vetäisi oman valokaapelin sinne 50 metrin päähän olevaan tukiasemaan metsän läpi ja ottaisi sieltä kuituliittymän. Veikkaisin ettei hinta olisi mikään kuluttajaliittymän 35 euroa kuussa hinta.

Kovin pitkäksi aikaa 3500 Mhz taajuuden 5G ei ratkaise kaistan riittävyysongelmaa jos nettiliikenne kasvaa Mooren lakia noudattaen eli tuplaantuu noin 18 kuukauden välein. Parissa kolmessa vuodessa se on syöty ja taas yhteydet on yhtä jumissa kuin 4G yhteydet nykyään. Kestävämpi ratkaisu olisi tuoda ne 26-28 GHz taajuudet käyttöön ja se 39 GHz taajuus ja moninkertaistaa tukiasemien määrä nykyisestä.
Kestävämpi ratkaisu olisi että ihmiset ostaisi kiinteitä yhteyksiä kotiin eikä yrittäisi mobiilinetillä elää väkisin.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742
Kestävämpi ratkaisu olisi että ihmiset ostaisi kiinteitä yhteyksiä kotiin eikä yrittäisi mobiilinetillä elää väkisin.
Niinhän se olisi. Vaikeaa se vain tahtoo olla se kiinteän yhteyden ostaminen kun esimerkiksi vanhempien asunnolle Telia ei enää suostu myymään edes sitä 8/1 ADSL liittymää vaikka maassa on hyvät kaapelit, kukaan ei myy kuituliittymiä alueelle ja kaapelitelevisiota ei ole alueella eikä saa edes kaapelitvnettiä.

Siinä sitä sitten voi pohtia miksi mobiiliverkot ovat tukossa.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Valokuitua alueelle ei saa ja Telia on lopettanut myymästä myös niitä 8/1 ADSL liitttymiä. Sitä en tiedä mitä maksaisi kun vetäisi oman valokaapelin sinne 50 metrin päähän olevaan tukiasemaan metsän läpi ja ottaisi sieltä kuituliittymän. Veikkaisin ettei hinta olisi mikään kuluttajaliittymän 35 euroa kuussa hinta.
Turha on kuvitella, että operaattori myy varsinkaan yhtäkään kuluttajaliittymää tukarilla olevasta kuitukaapelista. Kun niitä käytetään tukarin lähtevään liikenteeseen ja eikä siellä ole välttämättä vapaita kuitujakaan käytössä. Eli operaattori myy yhteyden lähimmästä vapaana olevasta pisteestä ja eivät välttämättä anna lupia sen kaapelin kaivuuseen.

Taloyhtiö saattaa saada ostettua ehkä sen yhden parin, muttei siltikään.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 234
Meilläpäin Sonera osti paikallisen verkkoyhtiön ja veti kylmästi pari vuotta sitten asennetut kaapelit poikki meistä eteenpäin ja pakotti kaikki risteyksen toisella puolella asuvat siirtymään valitsemaansa mobiiliyhteyteen:dead:

Siinä on paha ostaa kiinteää jos kukaan ei sellaista pysty tarjoamaan:(

Meille onneksi jäi mahdollisuus kiinteään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Niinhän se olisi. Vaikeaa se vain tahtoo olla se kiinteän yhteyden ostaminen kun esimerkiksi vanhempien asunnolle Telia ei enää suostu myymään edes sitä 8/1 ADSL liittymää vaikka maassa on hyvät kaapelit, kukaan ei myy kuituliittymiä alueelle ja kaapelitelevisiota ei ole alueella eikä saa edes kaapelitvnettiä.

Siinä sitä sitten voi pohtia miksi mobiiliverkot ovat tukossa.
Toki eri asia seuduilla missä ei oikein vaihtoehtoja ole mutta ihmiset ostelee mokkuloita kaupunkien keskustoissakin vaikka tarjolla olisi kuitua ja muuta kivaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718
Meilläpäin Sonera osti paikallisen verkkoyhtiön ja veti kylmästi pari vuotta sitten asennetut kaapelit poikki meistä eteenpäin ja pakotti kaikki risteyksen toisella puolella asuvat siirtymään valitsemaansa mobiiliyhteyteen:dead:

Siinä on paha ostaa kiinteää jos kukaan ei sellaista pysty tarjoamaan:(

Meille onneksi jäi mahdollisuus kiinteään.
Minkälainen tuo kiinteä yhteys on? ADSL, VDSL, kamo?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Vähän off-topiccia, mutta eipä tuo näköjään kiinnosta ketään, 5G:n terveys vaikutukset. Eikä tässä nyt folioida vaan ihan tutkittua asiaa.
FACT CHECK: Did a 5G Cellular Network Test Cause Hundreds of Birds to Die?

Foliohattuja ja salaliittoteoreetikkoja riittää aina, ja nykyään disinformaation jakaminen on helppoa. Jää jokaisen omalle vastuulle ottaa selvää, pitääkö jonkin random nettisivuston tai youtubekanavan uutisina syöttämä tarina paikkansa vai ei. Nämä sähköyliherkkyyksistä ja kaikenmaailman radiosäteilyn vaaroista paasaavat on samaa seurakuntaa flat earth-hörhöjen kanssa. Tieteellisiä todisteita heidän väitteidensä paikkansapitämättömyydelle löytyy helposti, mutta kun vielä helpommin löytyy se salaliittoteorioita ympäriinsä saarnaava youtubekanava tai nettisivu.

Lähdekritiikkiä pitäisi opettaa nykyään huomattavasti enemmän. Myös aikuisille.

Yliopiston tms. tekemä tieteellinen tutkimus on varsin luotettava tiedonlähde. "conspiracyvids758324":n julkaisema video Youtubessa ei ole luotettava tiedonlähde. Esim. tuo radiationhealthrisks.com näkyy olevan jonkin konsultointifirman omistama sivu, ja sivulla esitellään erilaisia tapoja joilla "suojautua" säteilyltä. Ja sivun alalaidassa todetaan, että firma saa rahaa kun se ohjaa ihmisiä ostamaan näitä tuotteita, joita se sivustollaan hehkuttaa. Pikaisella vilkaisulla hupaisin sivuston mainostama tuote on "Aulterra EMF neutralizer", joka on pieni tarra joka liimataan puhelimen takakanteen. Sivuston mukaan tämän tarran "musteessa oleva paramagneettinen kidematriisi neutraloi ja harmonisoi puhelinten ja muiden laitteiden aiheuttaman epäkoherentin ja epäluonnollisen säteilyn luonnolliseksi, koherentiksi säteilyksi, joka ei vahingoita ihmisen DNA:ta." Kuulostaa tosi legitiltä tuotteelta, varsinkin kun se "testien" mukaan suojaa koko ihmiskehon kaikelta harmilliselta sähkömagneettiselta säteilyltä :D Toisin sanoen tuo sivusto mainostaa höpöhöpötuotteita hyväuskoisille hölmöläisille. Sama konsulttifirma omistaa myös toisen, täsmälleen samalla pohjalla tehdyn sivuston, joka mainostaa valmiustuotteita erilaisten hätätilojen varalle. Ja taas kassaan kilahtaa rahaa, kun joku klikkaa mainoslinkkiä.
Lisätään vielä, että googlaamalla 3G:n tai 4G:n vaaroja saa ihan samanlaisia tuloksia; sivustoja jotka varoittelee että 3G tai 4G aiheuttaa syöpää, ADHD:ta, autismia, osteoporoosia, alzheimeria ja ties mitä muuta, PAITSI jos käytät sitä heidän suosittelemaa tuotetta jolla suojautua säteilyltä.

Ehkä vähän off-topiccia, mutta tarkistakaa hyvät ihmiset ne lähteet joista uutisia luette.

Mitä tulee itse 5G:hen, niin sitä päivää odotellessa kun se tänne Varkauden keskustan liepeillekin saadaan. Tähän taloon ei saa ADSL:ää, ei saa kaapelia, ei saa kuitua. Pelkät mobiiliyhteydet, ja 4G:n vauhti kyykkää iltaisin niin alas että youtuben fullhd-videot ei tahdo pyöriä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
1 591
Itse tyytyväinen ainakin 4G mobiiliin ja odotellaan mitä 5G pitää sisällään toki varmaan uuden modeemin osto silloin tulee.. Itellä omaan taloon saisi vain kiinteän telian mutta heidän palveluita ja laajakaistaa en halua pitkällä tikullakaan. Itsellä elisan 4G mobiili netti ja riittää netflixille, peleihin, youtubeen ja kaikkeen mihin tarviikin ja 14.90€/kk ei ole paha kun täysi nopeus käytössä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786

Sama homma täällä. Elisan 4G pelannut koko reilu 2v asumisajan aina nopeuden puolesta 50 - 100 välillä niin eipä tässä oikein osaa kiinteää edes kaivata. Yhteyskatkoja ei ole ollut kertaakaan vaan homma on toiminut kuin se kuuluisa junan vessa, matkaa tukiasemaan noin 500 metriä ja hyvin pelaa täystiilitalostakin ilman lisäantenneja. Kiinteänkin kyllä saa, mutta kun ne kovimmat fps- peliajat on jo takanapäin niin se kiinteä tarkoittaisi hitaampaa nopeutta ja kalliimpaa hintaa. Ainoa etu olisi hivenen paremmat pingit, mutta kun nämä nykyiset 4G:n tarjoamatkin riittää täysin satunnaisiin csgo ja pubg sessioihin kun ei hampaat irvessä enää väännetä.

Mitä 5G:hen tulee niin sitä nyt saa varmaan helposti odotella lähemmäs vuosikymmenen, että sellaisen omalle asuinalueella saa.
 
Itellä talon katolla tukiasema niin hyvä. Toki 1960 tehty talo ja ei mitään ongelmaa huawein purkki hoitanu hommansa hyvin.
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Itse varastan naapureiden 4g taajuudet kotona ja matkoilla käyttämällä useampaa liittymää. Speedify vpn palvelu nitoo ne kätevästi yhteen, mutta halpaa se touhu ei kylläkään ole.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
Paljon saa vettä Vantaanjoessa virrata että tänne toispuolelle jokkee yltää 5G. Toi Helsingin peittoalue on ihan vitsi ja siinäkin karmee katvealue keskellä. :lol:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 077
Tuohon taajuuksiin ja lähetystehoihin, olisiköhan tutkimusta tehty mehiläisillä. Kun parit mehiläistarhan omistajat eivät päästä pesän lähelle jos matkapuhelin on päällä...

Youtube videossa on perjantai-dokkari jossa perheen Naisen keho on kehittynyt sähköyliherkäksi (lienekkö kyseiseltä henkilöltä on kehon sähköimpulssi järjestelmä mennyt rikki, harmi kun lääketiede ei tiedä mistäkohtaa pitäisi ja mitä olisi leikattava).
Yle Areena
Julkaistu 1.5.2019
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111

Ongelmahan tuossa on se, että tuokaan nainen tuskin on sähköyliherkkä. Sokkotestien takia tuo on luokiteltu mielenterveyden ongelmaksi.
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 579
Jos nuo oireet syyt olisi sähkö niin sokkotestin järjestäminen olisi todella helppoa. Kunnes kukaan ei läpäise uskottavaa sokkotestiä niin kyllä sähköyöiherkkien todennäköisin syy on mieli ja hoidon pitäisi keskittyä siihen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Tunsin joskus erittäin sähköyliherkän ihmisen. Mikroa ei voinut mitenkään käyttää ja pesukonekin aiheutti ongelmia.
Ko henkilö parantui sähköyliherkkyydestään. Tuli nimittäin rankka dementia. Sen jälkeen mikään sähkölaite ei enää haitannut mitään.
 
Liittynyt
07.10.2017
Viestejä
1 100
Tuohon taajuuksiin ja lähetystehoihin, olisiköhan tutkimusta tehty mehiläisillä. Kun parit mehiläistarhan omistajat eivät päästä pesän lähelle jos matkapuhelin on päällä...

Youtube videossa on perjantai-dokkari jossa perheen Naisen keho on kehittynyt sähköyliherkäksi (lienekkö kyseiseltä henkilöltä on kehon sähköimpulssi järjestelmä mennyt rikki, harmi kun lääketiede ei tiedä mistäkohtaa pitäisi ja mitä olisi leikattava).
Yle Areena
Julkaistu 1.5.2019
En edes ymmärrä miten joku voi uskoa tuohon.

Edit: Ton naisen koko olemuksesta ja puheista huomaa ettei sillä ole pääkopassa kaikki hyvin. Surullista
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
En edes ymmärrä miten joku voi uskoa tuohon.
Suomessa sympatiseerataan luulosairaita jostain syystä. Tulee heti mieleen taannoinen Jimm'sin keissi, missä Tukes oli ruvennut soittamaan suuta jonkun ikkunallisen tietokonekotelon myynnistä, koska sellaiseen koteloon kasattu tietokoneen virtalähde tuottaa enemmän sähkömagneettista säteilyä ympäristöön ikkunan vaimentaessa sitä vähemmän kuin alumiinipaneeli.

Eli nämä uskomukset eivät liity täällä pelkästään perus tallaajiin, vaan myös ihan Tukesin virkamiehistöstä löytyy folion suurkuluttajia.
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 579
Ylen artikkelissa annettiin ymmärtää että Suomessa on asiat huonosti kun valtio ei kustanna foliohattuja sähköyliherkille. Ruotsi ja Norja ilmeisesti osallistuu näihin kuluihin.
Suomessa sähköyliherkien oireet saavat ympäristöherkkyysdiagnoosin. Minusta aivan hyvin lääkärit voisivat antaa luulosairausdiagnoosin koska yhtään tieteellistä näyttöä mistään muusta ei ole sähköyliherkkien kohdalla. Tämä edistäisi paranemista koska päästäisiin hoitamaan syitä eikä oireita. Kannattaa muistaa että luulosairaankin tuntemukset ovat aitoja, tunteiden syyt vain ovat mielessä.
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Suomessa sympatiseerataan luulosairaita jostain syystä. Tulee heti mieleen taannoinen Jimm'sin keissi, missä Tukes oli ruvennut soittamaan suuta jonkun ikkunallisen tietokonekotelon myynnistä, koska sellaiseen koteloon kasattu tietokoneen virtalähde tuottaa enemmän sähkömagneettista säteilyä ympäristöön ikkunan vaimentaessa sitä vähemmän kuin alumiinipaneeli.

Eli nämä uskomukset eivät liity täällä pelkästään perus tallaajiin, vaan myös ihan Tukesin virkamiehistöstä löytyy folion suurkuluttajia.
Tuotteiden EMC testaukset eivät ole mikään luulosairaus, vaan ihan todellinen juttu.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247

Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543

Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
No mikä se sinun pointti sitten oli?
Että tukesin virkamiehillä ei ole mitään luulosairautta, vaan hyvä syy riehua. Spede se tässä korkeintaan asiaa on rinnastanut sähköyliherkkyyteen.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Että tukesin virkamiehillä ei ole mitään luulosairautta, vaan hyvä syy riehua. Spede se tässä korkeintaan asiaa on rinnastanut sähköyliherkkyyteen.
Niin, ne on riehunu siksi että jos tuote säteilee liikaa niin se voi häiritä muita laitteita. Sinun alkuperäisestä viestistä sai sen kuvan, että EMC-testausta tehdään sen takia, että "sähköyliherkät" sun muut ei saisi niistä jotain kohtauksia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Huomattavasti riippuu, minkälaisen häiriönlähteen sinne koppaan pistää ja miten säätää sen häiriönlähteen asetukset. Melkoisen turhaa käydä avautumaan jostain kopasta. Ainoastaan silloin voi olla syytä, JOS sen kopan teknisissä tiedoissa on ilmoitettu joku vaimennus ja se on päin honkia.
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Niin, ne on riehunu siksi että jos tuote säteilee liikaa niin se voi häiritä muita laitteita. Sinun alkuperäisestä viestistä sai sen kuvan, että EMC-testausta tehdään sen takia, että "sähköyliherkät" sun muut ei saisi niistä jotain kohtauksia.
Ai sai. Mistä kohtaa? Jospa ei luettaisi enää rivien välistä jatkossa
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Että tukesin virkamiehillä ei ole mitään luulosairautta, vaan hyvä syy riehua. Spede se tässä korkeintaan asiaa on rinnastanut sähköyliherkkyyteen.
Muistelisin, että kun tuosta asiasta vinkattiin niin siihen liittyi juuri foliohattuilu eikä mikään perus EMC-testaus. Muutenkin, eikö ne virtalähteet testata eikä mitään ikkunallisia koteloita. Minkä tahansa virtalähteen voi kääriä vaikka vessapaperiin pöydälle eikä se aiheuta häiriöitä muissa laitteissa; jos sen sijoituspaikka vaikuttaisi tähän jotenkin niin koko -lähteelle tuskin heruisi CE merkintää.

Mutta menee turhan paljon ohi aiheen. Pitänee jatkaa salaliitto- ja reptiliaaniketjussa.
 
Virtalähteen pitää lähinnä käyttäytyä verkkoon päin nätisti (oikeanlainen kuorma ja eikä saa työntää häiriöitä (ESim hakkuritaajuista häröä)).
Emolevy (etupäässä) lähettää varmasti häiriöitä ympäristöön lukuisilla taajuuksilla ja sen aiheuttamaa "mekkalaa" vaimentaa sitten se koppa.. varmasti aiheuttaa jonkinverran 5G taajuuksillekin erinäistä kohinaa ja kun varsinkin suuret taajuudet läpäisevät seinät huonosti, niin paikallinen häiriölähde voi vaikuttaa vastaanottoa haittaavasti, rajatapauksissa.
---------------------------------
Tukeekos mikään kaupasta saatava päätelaite muuten 5G:tä juuri nyt? SIIS saako niitä muilta, kuin Elisalta?
 
Viimeksi muokattu:

Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Muistelisin, että kun tuosta asiasta vinkattiin niin siihen liittyi juuri foliohattuilu eikä mikään perus EMC-testaus. Muutenkin, eikö ne virtalähteet testata eikä mitään ikkunallisia koteloita. Minkä tahansa virtalähteen voi kääriä vaikka vessapaperiin pöydälle eikä se aiheuta häiriöitä muissa laitteissa; jos sen sijoituspaikka vaikuttaisi tähän jotenkin niin koko -lähteelle tuskin heruisi CE merkintää.

Mutta menee turhan paljon ohi aiheen. Pitänee jatkaa salaliitto- ja reptiliaaniketjussa.
Direktiivin ja sitä kautta lainsäädännön mukaan myytävän kuluttajatuotteen pitää täyttää sille asetetut rajat. Eli tarkalleen ottaen koko kone pitäisi testata, mutta varsinkaan jonkun Jimssin kiinakoneen kanssa näin tuskin on. Toisaalta eipä niitä testejä mikään pakko ole tehdäkkään, koska riittää kun valmistaja vakuuttaa asian olevan kunnossa. Periaatteessa sen olisi hyvä perustua testaukseen, mutta on täällä suomessakin ihan yleistä luottaa komponenttien ce-merkintöihin.

Mitä tulee tähän tapaukseen. Niin et nyt kerro miksi tukes on asian edes ottanut käsittelyyn. Onko tehty valitus tai jotain?
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Palaillaanpas sitten uutisen aiheeseen...
Niin. Sori jos unohdin jo vastauksen, mutta olikos teidän tarkoitus kokeilla siellä toimituksessa sitä ennakkotilattavaa vekotinta? Vaikka 5g on harvojen herkkua vielä pitkään, niin se voi olla ihan kelpo peli myös 4g:lle tuettujen standardien ja signaalitekniikoiden suhteen. Toisaalta viitsisi itse lähteä testaamaan 800 euron vekotinta, jos ei se tuo yhtikäs mitään hyötyä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268

Ei nyt ainakaan tästä kyseisestä Huawein laitteesta ole vielä mitään suunnitelmia, eikä myöskään tuo kuuluvuus yllä vielä tähän Kalevaan asti.
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Elisan yritysnettiliittymästä, siitä parhaasta, tuli tänään ilmoitus että se on muutettu 5g (600m) liittymäksi.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851

j7u

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
305
5G ei tule tuomaan mitään lisäarvoa kuluttajille vielä pitkään, toimiva 4G tekee jo kaiken tarpeellisen ja sekin on melko harvinaista herkkua. Yli 50mbps kaistalle on hyvin vähän käyttöä, toki latenssiparannukset kelpaavat mutta kun jo 4G tyssää modernien kämppien seiniin niin miten käy lyhkäsemmälle aaltopituudelle? Samaten 5G pykätään ensin pystyyn alueille, joissa on mahdollisuus kuituun ja sitä kautta aivan tarpeeksi hyviin yhteyksiin.
Tuo mahdollisuus kuituun on aika hauska käsite. Asun alle 5 km tampereen keskustasta (itseasiassa jäähallille 200 m). Mahdollisuutta kuituun ei ole. Kaapelitelevisiota ei ole. Kupari katoaa 1 kk sisällä. Loppupäätelmä 4G tai 5G ainoa vaihtoehto. (loppuvuodesta kun kaiketi tulee jo tuo 5G tarjolle tosin varmaan keilat kaikkialle muualle kuin juuri tähän missä asun :( ). Kyllähän se "kuitu" varmaan menee alle 100 m päässä kuten se kaapeli TVkin mutta kun kukaan ei ole kiinnostunut kaivamaan sitä vanhalle omakotialueelle.
 
Ja kummasti Lounea on noita vanhoja asunalueita uudistanut eli kuparin tilalle valokuitua. He katsoo eri tavalla rakentamista
 
j7u

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
305
Ja kummasti Lounea on noita vanhoja asunalueita uudistanut eli kuparin tilalle valokuitua. He katsoo eri tavalla rakentamista
Niinhän se on Lounea edistyksellinen, ei taida saada tänne tampereelle Lounean kuitua! ;)
Täällä vain Elisa ja Telia jotka katsovat, että vain "muutama asiakas" ei kannata.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Saisi alkaa tulla pikatahtia pienempiinkin kaupunkeihin tuo 5G. Täällä menee kuitu tien toisella puolella, mutta taloyhtiötä ei kiinnosta. Kaapelia ei ole ja ADSL:ää tänne ei enää myydä. 4G on ihan tukossa iltaisin; 13 Mbps kertoo Speedtest tällä hetkellä, ja tuo on 2600 MHz 4G-taajuudella, joka on tässä kohti se nopeiten toimiva. Keskellä yötä ja aamupäivällä toimii ~100 Mbps, joka on minun liittymän maksimi.
Kyllä ottaa välillä pattiin ihan urakalla, kun edes Youtuben 1080p 30fps videot ei pyöri pätkimättä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Tuo mahdollisuus kuituun on aika hauska käsite. Asun alle 5 km tampereen keskustasta (itseasiassa jäähallille 200 m). Mahdollisuutta kuituun ei ole. Kaapelitelevisiota ei ole. Kupari katoaa 1 kk sisällä. Loppupäätelmä 4G tai 5G ainoa vaihtoehto. (loppuvuodesta kun kaiketi tulee jo tuo 5G tarjolle tosin varmaan keilat kaikkialle muualle kuin juuri tähän missä asun :( ). Kyllähän se "kuitu" varmaan menee alle 100 m päässä kuten se kaapeli TVkin mutta kun kukaan ei ole kiinnostunut kaivamaan sitä vanhalle omakotialueelle.
Oletko kysynyt, että vetäisikö joku? Parilla tonnilla luulisi irtoavan, etenkin jos useampikin lähtisi samalla ottamaan.
 
j7u

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
305
Oletko kysynyt, että vetäisikö joku? Parilla tonnilla luulisi irtoavan, etenkin jos useampikin lähtisi samalla ottamaan.
Avointa kuitua vetelivät tuossa 100 m päässä. Ei tainnut kiinnostaa kun yhteydenottoihin ei vastattu.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105
Avointa kuitua vetelivät tuossa 100 m päässä. Ei tainnut kiinnostaa kun yhteydenottoihin ei vastattu.
Melko outoa etteivät ole tuoneet tarjolle tai edes halua tarjota, ihan samanlaista väliinputoajaseutua eli 50-80 luvun pientaloaluetta on kuitenkin koko alue Hakametsästä melkeinpä Kangasalan rajalle saakka lähes katkeamatta, ja isoin osa juuri tuon piirissä, kun Elisaa ei vähempää kiinnosta asialle tehdä mitään.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
85
5-6Mbs tulee keskimäärin Elisan 100Mbs 4g mobiiliyhteydellä täällä Seinäjoella. 3km keskustasta.. Huiput mitä on saanut nopeustestillä ollut 30Mbs. Onneksi on vielä 30Mbs vdsl2 kupari että pyörii edes netflixiä ym.mutta sekin alkanut kummasti hidastumaan. Sitten kauppaavat jatkuvasti jotain Elisa viihdettä vaikka sillä ei tee hevin helvettiä vaan kaistaa tarttis ja siitä olis valmis maksamaankin. Helvetin monopoli..
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 563
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom