Elektronisen musiikin ystävät

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
88
Tunnun olevan tuttavapiirissäni outolintu, muutenkin tuntuu että meitä elektronisen musiikin ystäviä on äärimmäisen vähän. Löytyykös täältä kanssaveljiä/sisaria?

Erityisen lähellä sydäntä tällä hetkellä on Vocal Trance, Deep House ja Drum 'n Bass, hankaluutena on löytää uutta hyvää musaa kun kaikkialla mielletään elektroninen musa EDM:si jota ei vaan kestä. Youtube onneksi auttanut nyt pahimpaan hätään, bongannut muutaman kanavan seurattavaks joihin tulee musaa joita ei radioiden soittolistoilla kuule. Tässä yksi esimerkki hyvästä setistä!

 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 000
Täällä ollaan jumissa pääosin 2010-luvun alkutaipaleen tuotannossa. Lisää löytyy jatkuvasti, mutta vaatii kyllä alati piteneviä etsintäsessioita :btooth:





 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
26
Erityisen lähellä sydäntä tällä hetkellä on Vocal Trance, Deep House ja Drum 'n Bass, hankaluutena on löytää uutta hyvää musaa kun kaikkialla mielletään elektroninen musa EDM:si jota ei vaan kestä.
Eletroninen musiikki on käsitteenä paljon laajempi kuin voisi olettaa: Alkuaikoina 1960/1970-luvulla sillä kuvattiin artisteja kuten JM Jarre, Kraftwerk, Vangelis ja Tangerine Dream, jotka tekivät musiikkia syntetisaattoreilla; 1970-luvun lopulla se laajeni diskomusiikin puolelle, kiitos Giorgio Moroderin kaltaisten tuottajien, ja koko 1980-luku oli synthpopin ja italodiscon (genre taitaa nykyään kulkea spacesynth-nimikkeellä) kulta-aikaa; 1990-luvulla EM:llä tarkoitettiin lähinnä techno-, acid- ja rave-musiikkia; 2000-luvulla ambient-, chillout- ja muut hidastempoisemmat tyylit tulivat mukaan ja 2010-luvulla EDM kaikkine alalajeineen on hallitseva. Mielenkiinnolla odotan, mitä on luvassa seuraavaksi...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
112
Tunnun olevan tuttavapiirissäni outolintu, muutenkin tuntuu että meitä elektronisen musiikin ystäviä on äärimmäisen vähän. Löytyykös täältä kanssaveljiä/sisaria?

Erityisen lähellä sydäntä tällä hetkellä on Vocal Trance, Deep House ja Drum 'n Bass, hankaluutena on löytää uutta hyvää musaa kun kaikkialla mielletään elektroninen musa EDM:si jota ei vaan kestä.
Pari linkkivinkkiä:

http://www.di.fm - Elektronista tanssimusiikkia laidasta laitaan. Tietyillä kanavilla, kuten Trance, löytyy paljon isojen DJ:en settejä ihan ensilähetyksenä.
http://www.dogglounge.com/ - Deep house-radio. Enimmäkseen biisejä non-stoppina. Kanavan omat DJ:t soittelevat omissa lähetyksissään kukin vähän eri tyyppistä soundia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
88
Pari linkkivinkkiä:

http://www.di.fm - Elektronista tanssimusiikkia laidasta laitaan. Tietyillä kanavilla, kuten Trance, löytyy paljon isojen DJ:en settejä ihan ensilähetyksenä.
Premium-Member jo useamman vuoden :). Käytän tätä nykyisin Spotifyn sijaan töissä kun alkaa noi Spofityn omat soittolistat oleen puhkikulutettu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
88
Eletroninen musiikki on käsitteenä paljon laajempi kuin voisi olettaa: Alkuaikoina 1960/1970-luvulla sillä kuvattiin artisteja kuten JM Jarre, Kraftwerk, Vangelis ja Tangerine Dream, jotka tekivät musiikkia syntetisaattoreilla; 1970-luvun lopulla se laajeni diskomusiikin puolelle, kiitos Giorgio Moroderin kaltaisten tuottajien, ja koko 1980-luku oli synthpopin ja italodiscon (genre taitaa nykyään kulkea spacesynth-nimikkeellä) kulta-aikaa; 1990-luvulla EM:llä tarkoitettiin lähinnä techno-, acid- ja rave-musiikkia; 2000-luvulla ambient-, chillout- ja muut hidastempoisemmat tyylit tulivat mukaan ja 2010-luvulla EDM kaikkine alalajeineen on hallitseva. Mielenkiinnolla odotan, mitä on luvassa seuraavaksi...
Konemusiikin kuuntelu itsellä alkoi pienenä jo, oon syntynyt -79. Muistan hämärästi lapsena kuunnelleeni jotain Hammond-kasetteja mitä meiltä kotona löytyi. 90-luvulla löysin mm. Jarren, Oldfieldin ja Pet Shop Boysin, joka on edelleen mun suosikkibändi. Tottakai ysäriteininä kaikki nämä Aquat ja Eroticit sun muut toimi, ja edelleen nostalgiasyistä näitä välillä kuuntelee :). Jyväskylässä toiminut Airon musiikki oli huippumesta koska he tilasivat saksasta tarvittaessa levyjä, sai hyllyyn kaiken haluamansa :). Nyt on levyjen ostelu vähentynyt, ehkä lähinnä siksi että piheys iskenyt eikä levyhyllyä viitsi enää laajentaa. Ja onhan nää streamaukset pirun käteviä!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
88
Täällä ollaan jumissa pääosin 2010-luvun alkutaipaleen tuotannossa. Lisää löytyy jatkuvasti, mutta vaatii kyllä alati piteneviä etsintäsessioita :btooth:





En ole siis yksin ongelmani kanssa. Täytyypä kuunnella jossain välissä nää! Ja kiva etten ole tämän foorumin outolintu omine musiikkeineni :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
676
Nykyään ei enää mikään uusi musiikki jaksa kiinnostaa ollenkaan. Se elektroninen musiikki jota kuuntelen on ainoastaan 90-luvulta. Muuten kuuntelen muunlaista musiikkia, pääasiassa vanhempaa tuotantoa.
 

Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
Ajauduin elektronisen musiikin pariin Amiga tracker moduleiden kautta, suosikkigenret ovat technon ja drum & bassin alalajit, mutta nykyään tulee kuunneltua kaikkea musiikkia rajoista välittämättä, hard-lajit ei tosin enää vanhana uppoa. Yksittäisten biisien metsästystä ei enää jaksa harrastaa, kuuntelen paljon suosikki dj:n radio-ohjelmia ja *casteja.

Suosikkeja mm.:
Adam Beyer, Alan Fitzpatrick, Ben Sims, Blake Baxter, Boris Brejcha, Cari Lekebusch, Carl Cox, Carl Craig, Chris Liebing, Christian Varela, Cobblestone Jazz, Dave Clarke, Dave The Drummer, Derrick May, Dj Cave, Dj Rush, Ellen Allien, Filterheadz, Frank Kvitta, Gaetano Parisio, Gayle San, Guy Gerber, Hertz, Ida Engberg, Jeff Mills, Joey Beltram, Johannes Heil, John Acquaviva, Joseph Capriati, Karotte, Ken Ishii, Kenny Larkin, Kevin Saunderson, Laurent Garnier, Len Faki, Loco Dice, Luke Slater, Magda, Marco Bailey, Marco Carola, Miss Kittin, Misstress Barbara, Monika Kruse, Nina Kraviz, Pascal F.E.O.S., Pig & Dan, Ricardo Villalobos, Richie Hawtin, Sam Paganini, Samuel L Session, Stacey Pullen, Stephan Bodzin, Sven Wittekind, Sven Väth, Takkyu Ishino, Technasia, Tom Hades, Toni Rios, Umek.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
40
Itse aloitin 2000-luvun alussa kuuntelemalla radiosta Bomfunk MC'siä, mikä toimi siltana breakbeattiin, drum & bassiin ja jungleen (sekä tosi tuuheaan raggacoreen). The Prodigyn vanhemman tuotannon kautta tutustuin myös vanhaan reivimusaan, mistä kovalevyllä on muistona iso läjä Metalheadzia, Suburban Basea, XL Recordsia, Reinforcedia ja Moving Shadowia.

Kaiken elektronisen musiikin niputtaminen EDM:ksi on kyllä surullista ja surullisen yleistä, kun tyylisuunnalla on niin paljon enemmän tarjottavaa kuin sieluton big room house -jytke. Toisaalta mitenkäs määrittelet "elektronisen tanssimusiikin", kai se on tanssimusiikkia tyylisuunnasta huolimatta, jos sen tahtiin voi tanssia? Warp Records julkaisi 90-luvulla sarjan albumeita, joita tituleerattiin electronic dance musicin sijaan electronic listening musiciksi vastapainona ajan breakbeat hardcore -reivijumputukselle. Artificial Intelligencen nimellä tunnettu sarja sisältää musiikkia Autechrelta ja Richard D. Jamesilta (joka tunnetaan parhaiten Aphex Twininä). Sarjan kaikki julkaisut ovat laatutavaraa ja se kannattaa ehdottomasti ottaa kuunteluun, jos tyylisuunta yhtään kiinnostaa: https://en.wikipedia.org/wiki/Artificial_Intelligence_(series)

Nykyään kuuntelussa on enemmän dubstep-tekno-akselilla liikkuvaa musiikkia. Artisteista parhaimpia on vaikea valita, mutta last.fm onneksi osaa tehdä sen kylmän analyyttisesti: http://www.last.fm/user/NorthNitro/library/artists

Kirjaston kun järjestää ilmestymisvuoden mukaan, niin ysikytluvun alkupäässä on havaittavissa toistuva kuvio...

 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 031
Kuuluukos tämä kategoriaan? :D Tällanen rauhallinen tasanen jumputus joskus kyllä iskee Johnny Cash-maratonien jälkeen
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
393
Tässä pari suosikkiani:

 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
393
Pari lisää:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 000
Parrainta melodista progehousea. Joku lienee nämä jo varmaan bongannutkin :kahvi:




 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
88
Mun kone kyykkää aina ku avaan tän ketjun :D. Johtuukohan noista kaikista linkeistä Spoilereissa...
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
40
Postaampa itsekin diipit bassojytinät:


Mun kone kyykkää aina ku avaan tän ketjun :D. Johtuukohan noista kaikista linkeistä Spoilereissa...
Joku autoembeddaus on/off asetus noille youtube-linkeille olisi kyllä kätevä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
71
Laitetaanpa muutama hyvä:
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
24
Ysäriltä se alkoi. Scooterin, Daruden ja vastaavien kautta. Vähän myöhemmin tuli joku trance Astral Projectionin ja Hallucinogenin myötä. Sit mentiin varmaan kymmenisen vuotta niillä linjoilla, kunnes joku kaveri ilmoitti et on muutakin teknoa. Tuli Proteus ja kumppanit, rankempi konemusiikki. Sitten sieltä löytyi välillä melodia ja muu. Löytyi hardstyle. Ja nykyään soittolistat täyttyy tällä:
Tässä nimenomaan tämä instrumentaalinen versio, mihin törmäsin hyvän aikaa ennen radiosoittoa. Oom edistyksellinen.


Lyhyesti sanottuna, sopivasti melodinen mutta menevä musiikki toimii. Ei jaksa enää varsinaisesti innostua niistä vanhoista "hiteistä" kuten:
Evil Activities - Nobody Said It Was Easy
Angerfist - Raise Your Fist
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
951
No nyt on hyvä ketju. Itse etsin aina uutta musaa juurikin elektronisen musan puolelta. Muutenkin kun musamaku tuntuu vaan kasvavan kokoajan, niin etsittävää piisaa. aikoinaan ysäristä lähti, sitten tuli 2pacin levy hyllyyn(vuonna 1997)ja meikää vietiin räpin ja hiphopin puolelle. ja sitä jatkuikin aina vuoteen 2013 asti. Nyt kuunnellaan melkein kaikkea muuta paitsi klassista, hevi örinää(sellaista kuuntelen josta saa selvän ekalla kerralla) ja iskelmää(tässäkin muutama poikkeus). Nyt kuuntelen pääasiassa elektronista. dubsteppiä, chillsteppiä, deephousea yms
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
105
Kaikenlaista musiikkia tulee kyllä kuunneltua täällä! Myös elektronin musa sopii hyvin makuuni, esimerkiksi pcllä touhutessa tai lenkillä ollessa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
112
Ajattelinpa lähestyä aihetta retrohengessä listaamalla muutaman tärkeimmän biisin jotka ovat lisänneet kiinnostusta elektroniseen musiikkiin ala-asteikäisenä joskus menneisyydessä (paljon toki muutakin tulee kuunneltua, mutta se on toisen langan aihe se)

Ehkä seuraavassa postauksessa palaan asiaan mitenkä asiat näistä eteni :)

THE PRODIGY - voodoo people (original)

Chicane - Offshore

BT - Flaming June

Blümchen - Kleiner Satellit (Piep, Piep) (Official Video)

Sash! - Encore Une Fois (Future Breeze)

Upotus onnistui näköjään vain viiteen videoon, niin viimeinen linkkinä

Unreal 2 music by Purple Motion of Future Crew
Retrohengessä toki piti valita trackerivideo
https://www.youtube.com/watch?v=Dmhtc5S4atU

Kolme ensimmäistä taitavat kaikki olla vielä aktiiveja tuotantopuolella joskin uudempi materiaali ei napostele
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
254
Itsellä hardstylen kuuntelu on kuuden, seitsemän vuoden aikajanalla kaventunut vuosi vuodelta. Aluksi kävi kaikki ja fiilikset olivat todella kovat. Nykyään en jaksa kuunnella juuri muita kuin Da Tweekazia ja Zatoxia. Tuntuu, että artistien tuotanto on polarisoitunut - joko tehdään melodista poppia tai sitten melankolista rawstylea. Sellainen hyvän fiiliksen 150bpm sopivan vahvalla potkulla ei enää irtoa kuin em. artisteilta.

Ja tämä on itsellä kestokuuntelussa:
Virallinen:

Ja pidempi (parempi) versio:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 100
Tunnun olevan tuttavapiirissäni outolintu, muutenkin tuntuu että meitä elektronisen musiikin ystäviä on äärimmäisen vähän. Löytyykös täältä kanssaveljiä/sisaria?

Erityisen lähellä sydäntä tällä hetkellä on Vocal Trance, Deep House ja Drum 'n Bass, hankaluutena on löytää uutta hyvää musaa kun kaikkialla mielletään elektroninen musa EDM:si jota ei vaan kestä. Youtube onneksi auttanut nyt pahimpaan hätään, bongannut muutaman kanavan seurattavaks joihin tulee musaa joita ei radioiden soittolistoilla kuule. Tässä yksi esimerkki hyvästä setistä!


Samat tunnelmat ollut, löysin "skenen" ollessani about 16v, 19 vitun vuotta sitten ja voi pojat sitä tunnetta kun saapastelin ensimmäisiin reiveihini, musiikki, valot ja se ilmapiiri teki lähtemättömän vaikutuksen, kaikki oli uutta ja raikasta, olin myyty. Olen musiikin kanssa sillä tavalla moniruokainen, että saatan kuunnella vaikka Mokomaa tai Septic Fleshiä jos sille tuntuu, mutta sydän sykkii eritoten elektroniseen tahtiin.

Drum'n'Bass eli härmäksi rumpubasso on se omin juttu, Tekno seuraa tiiviisti vanavedessä, mutta fiiliksen mukaan mennään trancella, elektrolla, housella ja ambientillakin.

Linkitän parit biisit tähän, ihan vain for the fucking sake of it:





Ja kyllä ->:kippis:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
872
Jarresta ja amiga ajasta se lähti.. vieläkin sitä jaksaa kuunnella. Maku on tietty vähän muuttunu nuoruuden jumputuksista tuonne vocal trancen suuntaan ja sitä rataa. Mutta vanhoja klassikkoja jaksaa aina kuunnella. Livekeikkoja tullu koluttua ja suosikit näyty livenä useaan kertaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
219
Trance oli se juttu vuodet 98-2006. Tuon jälkeen trance on muuttunut niin paljon ettei sitä enää tunnista samaksi genreksi mihin aikoinaan rakastui palavasti. Klassikoita kuuntelen varmaan joka päivä ja muistelen vanhoja hyviä aikoja.

Nykyään tulee kuunneltua melkein pelkästään Silk Musicin playlisteja ja voi veljet miten hienoa musiikkia sieltä tuleekaan. Gregory Esayan, Vintage&Morelli, LTN, Approaching Black. Yleensä diippiä ja tunnelmallista progea ja housea.

Gregory Esayan eritysesti iskee ihan kunnolla, hienoja melodioita ja tunnelmaa tulee tän miehen kynästä:


 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
222
Pistetääs tähän pari omaa suosikkia niin saa sopivasti samalla tägättyä ketjun. :tup:


Elektroonista tullut kuunneltua pienestä pitäen. Suomisaundi on termi minkä moni tunnistaa ulkomaillakin. :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 353
Mun kone kyykkää aina ku avaan tän ketjun :D. Johtuukohan noista kaikista linkeistä Spoilereissa...
Jostain syystä mun firefox oli ihan jumissa jonkun aikaa kun tän avas. Nyt vie 2.5Gt RAMia selain kun tää sivu on auki :) mitähän toi niinku tekee. Latailee jotenkin valmiiksi noita videoita tms?

Diggaan kovasti tuosta aloituspostin setistä. Juurikin tuo ensimmäinen biisi on yks suosikeista, mitä on miksailtu moniin setteihin.

Ite olen viimeaikoina kuunnellut paljon ihan perus trancea tai vocal trancea.. ajalta 2000-2010 about. Aina välillä vaihtuu genre kun hieman puutuu samoihin. Se on ihan kiva että elektronisesta musiikista löytyy niin paljon erilaista.

Voi olla vaikka ihan sama biisi mutta erilailla miksattu niin siihen tulee ihan uusi vivahde.

Tässä yksi hyvä yhdeltä kokoelmalta mitä olen kuunnellut:
Toinen iha jees samasta:

Elektronista musiikkia tuli alkuun kuunneltua sivukorvalla paljon kun isoveli soitteli aina jotain 90-luvulla. Sitten 2000 luvun alussa tuli aloitettua di.fm kuuntelu ja sitten jo täysi-ikäisenä tuli käytyä bileissä jonkun verran.

Siitä lähtien tullut aina oikeastaan kuunneltua jotain genreä vaihtelevasti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 000
Tärkeä nosto :comp: Raita julkaistiin aika lailla päivälleen 4v takaperin

 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 100
poikkeuksellisen kevyissä tunnelmissa tänään


EDIT

Nautin myäs tästä

 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
715
Itsehän uskon vahvasti siihen, että alle 138bpm ei ole elämää ja mitä ylemmäs mennään sitä enemmän bileet paranee ;) Eli kaipa mä sitten edustan "rankempaa" päätä, mulle maistuu (happy) hardcore, (euphoric) hardstyle, hard trance, freeform, frenchcore jne. Ohessa muutamia nostoja omalta playlistiltä, toi Orkidean biisi on varmaan kevyintä mitä tulee kuunneltua ja imo sekin hyötyis pikku remixistä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 100
Itsehän uskon vahvasti siihen, että alle 138bpm ei ole elämää ja mitä ylemmäs mennään sitä enemmän bileet paranee ;) Eli kaipa mä sitten edustan "rankempaa" päätä, mulle maistuu (happy) hardcore, (euphoric) hardstyle, hard trance, freeform, frenchcore jne. Ohessa muutamia nostoja omalta playlistiltä, toi Orkidean biisi on varmaan kevyintä mitä tulee kuunneltua ja imo sekin hyötyis pikku remixistä.
Meil samat veli. Niinku tuossa aiemmin sanoin niin poikkeuksellisen kevyissä tunnelmissa mennään tänään.

Tässä muutama poiminta soittolistan ikivihreistä:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
12
Liitytään jengiin. +150 bpm alkaa jo lähentelemään elämän määritelmää allekirjoittaneelle. Noin 3 vuotta sitten löysin hardstylen ja siitä se sitten lähti. Nykyään menee eniten juuri hooässää, ja sitten sekalaisemmin hardcorea, frenchcorea, speedcorea, unohtamatta drum'n'bassia ja liquid d'n'b:tä sekä myös ajoittaista psy trance jytinää.

Hitaamman musiikin kuunteluun ei vaan jaksa keskittyä, tulee sellainen fiilis että voisin nyt kuunnella jotain paljon parempaa. Sitten ihan fiiliksen mukaan se mikä genre tuntuu juuri sillä hetkellä parhaalta. Yleensä päädyn euforiseen styleen, mutta opiskelu-/työskentelymusana liquid d'n'b on ihan ykköstä.

Oman kaveripiirin ulkopuolelta vastaantulleet nopeamman musiikin ystävät ovat olleet harvassa. Mukava kuittenkin nähdä että löytyy tälläisenkin musiikin ystäviä. Seuraavaksi muutamat omat suosikit.




 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
143
Ei elektrooninen iske meikäläiseen hirveen laajasti, mutta silti aika randomisti Deadmau5 on yks suosikkiartisteja.



Laitetaas boonuksena jytinää tuutteihin toiselta artistilta. Sopii mm. reenimusaksi oikein hyvin:

 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 000
@Serke :llä hyvät tunnelmat tuossa yllä. Nyt on kyllä melko melankolista settiä, mutta menee kahvin ja sadekelin kanssa hyvin yhteen. Komeat progressiot :kahvi:

 
Liittynyt
21.01.2017
Viestejä
89
Täällä ilmoittautuu yksi. Kevyensarjan vinyyliharrastaja, mutta suuri elektronisen musiikin digitaalikuluttaja. Menee genret laidasta laitaan, ihan fiilispohjalta. On päiviä jolloin luukutellaan nitkuteknoa koko päivä kun seuraavana mennäänkin jo rankemman rumpubasson parissa. Scooter, Prodigy, ATB ja muu kikkelitrance löi alkutahdit vuodesta 1996- alkaen ja samalla polulla mennään. Onhan se musiikkimaku jo vähän värittynyt matkan varrella, mutta pääpaino konemusiikissa edelleen.

Laitetaan nyt tähän joku kestolemppari vielä:

 
Liittynyt
04.06.2017
Viestejä
59
Alkaa jo sen verran kolottamaan, ettei yli 140 biisejä tule enää hirveästi kuunneltua, vaikka joskus sanoin etten koskaan kyllästy. :rolleyes:
Nykyään menee paljon laajemmalla skaalalla musaa, mutta nää nykypäivän sireenit jätän suosiolla nuoremmille.

Pari biisiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 100
Jägermeisterin höystämiä teknojumituksia tältä iltaa:





Nautin tästä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
179 083
Viestejä
3 297 414
Jäsenet
59 223
Uusin jäsen
tty

Hinta.fi

Ylös Bottom