EKWB:ltä ja Bykskiltä nestejäähdytysblokit GeForce RTX 30 -sarjan "referensismalleille"

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
NVIDIAn uudet GeForce RTX 3080 -näytönohjaimet saapuivat myyntiin eilen niin yhtiön omien Founders Edition -mallien kuin AIB-valmistajien (Add-in-Board) custom-korttienkin osalta. Myös nestejäähdytinvalmistajat ovat valmiina uusiin haasteisiin ja ovat jo esitelleet omat blokkinsa uutuuksille.

NVIDIAn RTX 3080- ja RTX 3090 -näytönohjainten nestejäähdytys on yhtä pykälää monimutkaisempi tapaus, kuin aiemmat sukupolvet. Founders Edition -mallit perustuvat tällä kertaa täysin uniikkiin omaan piirilevyynsä, eikä referenssipiirilevyyn kuten aiemmin. NVIDIA on kuitenkin julkaissut myös ns. referenssipiirilevyn, jota AIB-valmistajat voivat halutessaan käyttää näytönohjaimissaan. Uutisen pääkuva on Bykskin julkaisema kuva referenssipiirilevystä. Sama piirilevy on käytössä sekä RTX 3080- että RTX 3090 -malleissa.



Nestejäähdytystä harkitseville isompi kysymys onkin selvittää, mitä piirilevyä oma näytönohjain käyttää. EKWB:n mukaan sen referenssipiirilevyille tarkoitettu RTX 3080 / 3090 -blokki on yhteensopiva Gainwardin Phoenix- ja Phoenix GS -mallien kanssa, Galaxin EX Gamer -mallien kanssa, KFA:n SG-mallien kanssa, Palitin Gaming Pro- ja Gaming Pro OC -mallien kanssa sekä PNY:n XLR8 Gaming Epic-X RGB Triple Fan Edition- ja Zotacin Trinity-mallien kanssa. Lisäksi EKWB:ltä on tarjolla Asuksen Strix-malleille suunniteltu versio blokista, mutta Founders Editioneille suunniteltu versio saapuu myyntiin vasta myöhemmin.

Päivitys: EKWB on poistanut Zotacin Trinity-mallit yhteensopivuuslistaltaan.



Bykski ei ole toistaiseksi kertonut kattavaa listaa sen referenssiblokin tukemista näytönohjaimista, mutta Aliexpress-kaupan sivuilla sen mainitaan tukevan ainakin Colorfulin ja Zotacin ”AIC Public Edition PCB” -näytönohjaimia. EKWB:n yhteensopivuuslistan perusteella voitaneen olettaa, että Zotacin kohdalla kyse on nimenomaan Trinity-malleista, mutta kaupoille lähtevän on syytä varmistaa yhteensopivuus myyjältä etukäteen. Bykskiltä on lisäksi saatavilla Founders Edition -malleille suunniteltu jäähdytysblokki, joka ottaa huomioon vinoon asennetun lisävirtaliittimen.

Lähteet: EKWB, Bykski, Bykski @ AliExpress

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.04.2018
Viestejä
435
Asiaan liittyen.

Joko tai jos milloinkaan myydään pelkkiä näytönohjaimia ilman jäähdytyssiiltä? Ts. on jokseenkin turhaa ja jopa epäympäristöystävällistä kaupata vain näytönohjaimia, joiden mukana tulee nestekierrolle aikovalle turhat reilun kilon jäähdytyselementit. Voisi kuvitella myös, että puolet näytönohjaimen valmistuskustannuksista on jäähdytyssiilessä.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 780
Me nestejäähdyttäjät ollaan niin onnettoman pieni marginaali että tuossa ei olisi mielestäni mitään järkeä. Joko ilmalla, AIO:lla tai blokilla, mutta jäähyttömänä en näe mitään järkeä. Takuupuoli voisi myös olla mielenkiintoinen kun moni valmistaja ei anna edes tahnoja vaihtaa..
En sinänsä näe että takuuasia olisi mitenkään erilainen kuin vaikkapa prossujen kanssa, eihän niitäkään kaikkia myydä jäähyn kanssa edes laatikossa.

Muuten samaa mieltä kyllä että oikeat markkinat olis pienet ja hässäkät siitä kun porukka ostaa pöljänä ilman jäähyä vaikkeivat omaa ratkaisua olisikaan tekemässä ihan liian vaivalloista. Ei siitä oikein hyötyäkään valmistajalle olisi, puhdas materiaalikustannus ei liene iso kun suurin osa hinnasta tullee suunnittelusta ja valmistuksesta eli bisnesmielessä lienee täysin sama meneekö cooleri mukana vai ei.

Jatkossa jotkut AIO mallit voikin yleistyä kuten prossupuolella on käynyt. Ei yllättäisi juurikaan jos vaikka Gigabyte jossain kohtaa toisi Aoruksen alle myös GPU-AIO ratkaisuja kun siellä on CPU-AIO puolellekin lähdetty.
 

shakal

RGB ON
Liittynyt
09.09.2017
Viestejä
1 420
On se ymmärrettävää ettei myydä pelkkää korttia, korkeintaan omalla blokilla varustettua spessumallia. Takuuasiat muuttuisi hankalaksi ja vaatisi monessa tapauksessa suurempaa tulkintaa, kuin pitää yksi ja sama linja.

Kuten mainittu: Me nestejäähdyttäjät olemme todella marginaalinen osa asiakaskunnasta.
 

Charun

Tukijäsen
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 120
Se on vaan hanurista, kun usein valmiiksi blokitetusta kortista saa maksaa selvästi enemmän, kuin jos ostaa perus ilmajäähyllä ja siihen päälle sitten blokin.. Eikö tosta 30-sarjan FE-cooleristakin liikkunut jotain arvioita, että se maksaa ~150$ Nvidialle ja siihen vielä katteet päälle, niin saa jo minkä tahansa blokin hommattua.
 

shakal

RGB ON
Liittynyt
09.09.2017
Viestejä
1 420
Se on vaan hanurista, kun usein valmiiksi blokitetusta kortista saa maksaa selvästi enemmän, kuin jos ostaa perus ilmajäähyllä ja siihen päälle sitten blokin.. Eikö tosta 30-sarjan FE-cooleristakin liikkunut jotain arvioita, että se maksaa ~150$ Nvidialle ja siihen vielä katteet päälle, niin saa jo minkä tahansa blokin hommattua.
En kyllä voi väittää vastaan, ettei tuntuisi ikävältä kun omasta mieltymyksestä rankaistaan ja vaihtoehtoja ei ole kuin vain maksaa enemmän, usein vielä takuun menetyksen uhalla.
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Itsekin ostaisin mielusti ohjaimen ilman jäähyä kun blokin ostan aina.
Vuodesta 2002 on blokki ollut kaikki paitsi yhdessä näytönohjaimessa kun oli erikoisversio eikä siihen saanut kun yleismalli ja vakio jäähy oli jo arctic ilmajäähyllä varustettu.
 
Liittynyt
06.09.2017
Viestejä
1 575
Itse näen nuo "osta ilmajäähy ja heitä blokki tilalle" sinä, että jälleenmyynti second handina on itselle helpompaa, kun voi tarjota sekä blokki että ilman vaihtoehtoa. Yleensähän porukka jotka vesijäähdytystä harrastaa ovat tosiharrastajia, jotka aina haluavat uusinta uutta, eli vanhat vain blokkikortit eivät ole yhtä suuressa kysynnässä, kuin blokki+ilmajäähy. En aio itse korttia koskaan sen elinkaaren loppuun asti kumminkaan pitää, koska rautahinku kasvaa aina ennen sitä liian suureksi, niin on vähän mielenrauhaa, että tietää saavansa kortin myydyksi helpommalla. Tuossa minun pari senttiä
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Jep. Toi on ihan totta. Helpompi myydä se ilmajäähytteisenä eteenpäin ja jos laittaa vesijäähyn kaupan päälle, sillä on kilpailuetua pelkkää ilmajäähyä myyviin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 633
Viestejä
4 186 749
Jäsenet
70 774
Uusin jäsen
Berch

Hinta.fi

Ylös Bottom