Lare
Error 404
- Liittynyt
- 13.11.2016
- Viestejä
- 4 751
Uutta Dying Lightia pukkaa. Tuon piti olla alkujaan DLC Dying Light 2:lle, mutta siitä päätettiin lopulta tehdä oma, erillinen peli.
store.steampowered.com
Tiivistelmä Pelaajasta:
"Dying Light 2:n lisäsisältönä alkunsa saaneessa Dying Light: The Beastissa palataan sarjan alkuperäisestä osasta tutun Kyle Cranen ohjaksiin. Itsekin tartunnan saanut Crane pääsee hyödyntämään noin 18 tunnin mittaisessa tarinassa uusia kykyjään kostaakseen hänet 13 vuotta vankina pitäneelle The Baronille."
Alkuperäinen Dying Light oli kova peli ja tuli pelattua kahdesti. Kakkonen oli puolestaan pienoinen pettymys ja hyvä, kun jaksoi pelata kerran läpi. Aika äkkiä tuli huomattua, että copy pastea on kaikkialla ja monet talot olivat sisältä identtisiä. Samoin monet pelimaailman ja kohtauksien toteutukset olivat immersion kannalta aika kummallisia. Tuntui, että asiat oli tehty vähän kiireellä, eikä niitä oltu mietitty kunnolla.
Järjestelmävaatimukset ovat varsin matalat ja peli tulee myös vanhoille konsoleille. Graafisesti tuskin hirveästi eroaa kakkosesta. Toki siinäkin oli jo nätti säteenseuranta.

Dying Light: The Beast on Steam
Dying Light: The Beast is a thrilling standalone zombie adventure set in a tightly-crafted rural region. Play as Kyle Crane, a legendary hero who breaks free after years of brutal experiments. Now, he must realize there’s more at stake than just revenge.