DT: Käyttäjäraporttien määrä hajonneista GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjaimista huolestuttavaa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543

DigitalTrends raportoi aiemmin tällä viikolla NVIDIAn uusien GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjainten hajoavan käyttäjillä huolestuttavissa määrin. Nyt Tom’s Hardware on saanut NVIDIAlta myös virallisen lausunnon ongelmasta.

DigitalTrendsin mukaan käyttäjäraportteja kuolleista GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjaimista on alkanut kertymään NVIDIAn virallisille GeForce-foorumeille ja Redditiin huolestuttavia määriä. Sivuston mukaan hajonneet näytönohjaimet esimerkiksi kaatuilevat usein, aiheuttavat Windowsin BSOD-virheitä ja mustia ruutuja. Joissain tapauksissa käyttäjät ovat kertoneet jopa takuusta vaihdossa saaneen kortin olleen joko valmiiksi hajonnut tai hajonneen pian. Ongelmien kerrotaan keskittyvän ennen kaikkea NVIDIAn omiin Founders Edition -kortteihin, vaikka joitain hajonneita AIB-valmistajien suunnittelemiakin kortteja löytyy.

Tom’s Hardware on nyt saanut NVIDIAlta virallisen kommentin asiaan liittyen. Yhtiön mukaan se on tietoinen ongelmasta, mutta sen mukaan ongelma ei ole laajalle levinnyt eikä hajonneiden korttien määrä ole normaalia näytönohjainjulkaisua korkeampi. NVIDIA kertoo työskentelevänsä jokaisen ongelmia kohdanneen käyttäjän kanssa yksilöllisesti hoitaakseen asian.

On mahdotonta osoittaa tässä vaiheessa, onko ongelma normaalia suurempi vai ei. Julkaisun yhteydessä keskustelualueille tulevat ilmoitukset ongelmista ovat normaali ilmiö, eikä muutaman keskustelualueen ketjuista voi vielä tehdä isomman skaalan johtopäätöksiä. Jotain viitteitä hajonneiden näytönohjainten määrästä voidaan saada tulevaisuudessa, mikäli jälleenmyyjät julkaisevat näytönohjainten palautusprosentteja.

Lähteet: DigitalTrends, Tom's Hardware

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 717
Tälläkin foorumilla on rsportoitu monista hajonneista korteista. Eli ei se nyt ihan marginaaliseksi jää tuo hajonneiden osuus. Tuskin noita nyt kovin montaa sataa on tälläkään foorumilla vielä käytössä ja silti rikkoutuneita useita.
 
TTE

Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
864
Taidanpa lykätä hankintaa, kunnes asiasta enemmän tietoa...
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Mikähän mahtaa olla syynä, jos kerran referenssikortit hajoilevat enemmän...
Ei valmistajien kustomoituja kortteja varmasti alemmilla kelloilla ajella.

Palatusprosenttien osalta eiköhän sieltä ole jo Nvidialta lähtenyt gag orderit tukkureille...
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768

Eräällä pc buildaajalla kolme korttia yhdeksästä rikki. Ei vaikuta normaalilta määrältä nämä. :/
Ihan uusi kortti, hervottoman iso piiri. Eli lastentauteja on ihan normaalia odottaa. Mutta ei siis kannata tilata joltain "edulliselta" kiinalaistukkurilta, vaan virallisten kanavien kautta. Joskus kalliitakin vermeitä hajoaa ja menee takuuseen. Autot ovat varsin hyvä esimerkki. Audin pikkuturbot söivät joku aika sitten öljyä enemmän kuin bensaa. Syyksi paljastui liian ahtaat männänrenkaan aukot, jotka tukkeutuivat. Vaihtoivat isompiin rööreihin ja homma korjaantui. Kyseessä yli 30000€ pirssi, eikä mikään halpamalli...
En itse arvosta nykyisten Nvidian korttien hintaa, mutta se että niitä nyt hajoilee ei ole erityisen huolestuttavaa sinällään.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
806
Huomautus - pysytäänpä ketjun aiheessa ja jätetään Vegat-offtopic pois
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Tää on kyllä yllättävää kun se kortti on niin ylisuuniteltu ja volttimodi yms on lukittu ja kellotuskin on Wattitehon käytönpuolesta lukittu niin miten niitä pystyy hajoilemaan.

Edit lisäys:

Kyseisen kortin rakenne on hyvin monimutkainen niin että voisiko syynä olla monimutkaisuudesta johtuvat kasausvirheet ?

Toinen on tuo että se siili peitää tosiaankin koko kortin niin että ilmavita ei pääse suoraan kortille, voisiko sittenkin ola joku komponenti joa tuosat johtuen pääsee ylikuuumumaan kun sille ei ole suoraa jäähdytystä ?

Kolmas mikä tulee mieleen on se että kortin takapulellal ei GPU:n ruuvien ympärillä ole minkäänlaista metallikehystä tukena vaan GPU:n ruuvit tulee suoraan piirilevyyn ja kun se GPU on todella suuri ja siinä on valtasti juotos bumpeja niin josko emo pääsisi GPU:n kohdalla hiukan taipumaan ja korkaaman joitakin bumppeja ?

Edit lisäys:

Yksi tuli mileleen

rtx.JPG

Baseplate on kiinni suurella ruuvimäärällä mutta itse siili/etulevy/tuulettimet on kiinni vain GPU:n ympärillä olevalla neljällä ruuvilla ts korttia asenteassa/irroittaessa kaikki voima välittyy kortin emolevyyn niiden neljän GPU:n ympärillä olevan ruuvin kautta ja kun se GPU on valtavan suuri ja sen ja piirilevyn väliseen litäntää voi välittyä vääntörasituksia noiden neljön ruuvin kautta ?

Normaalistihan se tuuletinkehys ja tuulettiment ei ole kiinni GPU:n ympärillä olevissa neljässä ruuvissa vaan sen näytönohjain piirilevyn reunoila olevissa ruuveissa eli normaalisti kortin asennus/irroitus voimat välityy kauas GPU:sta ei suoraan sen ympärille niin kuin tässä RTX founders editionissa käy.
 
Viimeksi muokattu:

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 649
2070 strix OC VS Vega 64 nitro+ kellotettuna.
241W VS 452W Asus GeForce RTX 2070 Strix OC im Test (Seite 3)

Taitaa tuo Vega olla sittenkin lämmöntuoton takia tärkeämpää laittaa vedelle.
Ja silloinkin kannattaa testailla viikon verran vakiojäähyllä et toimii.

Turha tulla trollailee millään sisäänajettavilla....
Ja täällähän kukaan ei kysynyt Vegasta mitään ennenkuin sinä sen väkisin ja turhaan esille kaivoit. Pysy aiheessa
 
Eramaankettu

Lost and Forgotten
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
2 055
Tää on kyllä yllättävää kun se kortti on niin ylisuuniteltu ja volttimodi yms on lukittu ja kellotuskin on Wattitehon käytönpuolesta lukittu niin miten niitä pystyy hajoilemaan.

Normaalistihan se tuuletinkehys ja tuulettiment ei ole kiinni GPU:n ympärillä olevissa neljässä ruuvissa vaan sen näytönohjain piirilevyn reunoila olevissa ruuveissa eli normaalisti kortin asennus/irroitus voimat välityy kauas GPU:sta ei suoraan sen ympärille niin kuin tässä RTX founders editionissa käy.
Joo, epäilen ettei nvidia ole halunnut niitä kortteja "enemmän hajoilevan" ainakaan extreme kellottelujen takia... Eli ei halua maksaa muiden "aiheuttamia" kun omissakin on jo maksamista...

Normaalisti on ollut ainakin 7xx sarjasta saakka noin kaikissa korteissa jotka itse olen purkanut vedelle. Varsinkin noi kortit jossa on tuo baseplate + backplate ei tuo jäähy voi mitenkään vääntää yhtään mitään, noin vain taataan paras kontakti itse piirille. Jos se jäähy vääntäis siinä, niin olis varmaan kulmatkin rullalla sitten..

Ja niille nVidia - AMD spedeille, kummankin leirin kortit on hiljaisempia vedelle, joten luonnollisesti molemman leirin kortit menis nesteille joka tapauksessa virrankulutuksesta riippumatta.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 717

Ilmeisesti osa ongelmista (BSOD) voi johtua ihan vain epäyhteensopivasta laitteistosta.

Artifaktit ja ajan kanssa tulevat ongelmat ei kyllä tähän kategoriaan oikein istu, joten varmasti on kyse myös oikeasti fyysisesti rikkinäisistä tuotteista.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 318

Epäyhteensopivat laitteistot vuonna 2018? Suuresti kyllä tuota epäilen..

Tosin onhan tommosia ollut kyllä Nvidialla aikaisemmin. Yhteen törmäsin itse alkuvuodesta kun AM2+ romuja testailin. Eli nvidian piirisarjan kanssa ei toiminut nvidian näytönohjain, mutta AMD ohjaimet toimi :D

Mutta ei kyllä hyvältä jos tämä juttu on oikeasti näin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 360
Eikä olisi valmistajalta kovin viisasta määrittää korttinsa toimimaan vaan jossain spesifessä kokoonpanossa. Toki varmaan olisi pikku hiljaa selventää että vieläkö uusimmatkin kortit toimivat esim pci-e gen1:ssä tms systeemeissä.

Niin ja toki tuo piirisarja-puoli, aika selkeästi pitäisi ilmoittaa mistä versiosta alkaen toimivat.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 843
Ei taida olla noin päin yhteensopiva. Voit laittaa vanhemman speksin laitteen uudempaan väylään, mutta et uutta laitetta vanhaan väylään, ellei tukea erikseen luvata. Ainakaan MXM kortit eivät toimineet vanhassa väylässä.
 
No ainakin tähän mennessä PCIE Gen 1 paikkaan on voinut tunkea PCIE Gen 3 kortteja ilman ongelmia ja tietenkin homma toimii myös toistepäin. Välillä on toki piirisarjojen kanssa ongelmia varsinkin VIA:n (kauhea ylläri) ja osa Nvidian nforceista ovat myös aika pihtareita milloin mistäkin.

Vanhaan AGP aikaan tuo homma oli monimutkainen ja silloin eri versiot eivät oikein olleet yhteensopivia keskenään.
 
PCI Expressit ovat tosiaan kumpaankin suuntaan yhteensopivia, mutta vauhti menee hitaimman mukaan
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 843
Pitäisi katsoa speksistä, mutta oma muistikuva on että uudemman juuren on tuettava vanhempia laitteita mutta toisinpäin tukea ei vaadita. MXM 3.0 kortin kanssa kun päivitin niin uudempi kortti ei toiminut yhteen vanhemman juuren kanssa. Voi olla että näytönohjaimet ovat tähän mennessä käyttäytyneet kauniisti, mutta ei se ole vaadittua.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Pitäisi katsoa speksistä, mutta oma muistikuva on että uudemman juuren on tuettava vanhempia laitteita mutta toisinpäin tukea ei vaadita. MXM 3.0 kortin kanssa kun päivitin niin uudempi kortti ei toiminut yhteen vanhemman juuren kanssa. Voi olla että näytönohjaimet ovat tähän mennessä käyttäytyneet kauniisti, mutta ei se ole vaadittua.
PCI-SIG is proud of its long heritage of developing compatible architectures and its members have consistently produced compatible and interoperable products. In keeping with this tradition, the PCIe 3.0 architecture is fully compatible with prior generations of this technology, from software to clocking architecture to mechanical interfaces. That is to say PCIe 1.x and 2.x cards will seamlessly plug into PCIe 3.0-capable slots and operate at their highest performance levels. Similarly, all PCIe 3.0 cards will plug into PCIe 1.x- and PCIe 2.x-capable slots and operate at the highest performance levels supported by those configurations.
Frequently Asked Questions | PCI-SIG
 
  • Tykkää
Reactions: E.T

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 717
Ei tässä mistään vanhojen vaylien yhteensopivuudesta ole kyse kun testissä oli uusin kortti uusimmalla intelin piirisarjalla. Lisäksi samalla piirisarjalla, mutta eri emolla, ei ongelmia ole ilmennyt. Eli jostain muusta epäyhteensopivuudesta nyt kyse.

Edit: ja edelleenkin yhteensopivuus ei aiheuta artifakteja ja kuolleita kortteja. :)
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 022
Mikähän mahtaa olla syynä, jos kerran referenssikortit hajoilevat enemmän...
Ei valmistajien kustomoituja kortteja varmasti alemmilla kelloilla ajella.
Ei noista tosin tarkkoja numeroita taida olla, että millä prosentilla saadaan susia yksilöitä miltäkin valmistajalta.

FE luultavasti ylivoimaisesti myydyin malli, mikä osin selittää miksi sen kohdalla kuullaan ongelmista eniten.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 717
FE luultavasti ylivoimaisesti myydyin malli, mikä osin selittää miksi sen kohdalla kuullaan ongelmista eniten.
Mutta aika huolestuttavaa jos nvidialla ei meinaa riittää kortteja edes rma tapauksiin. Ainakin noin videoilla spekuloitiin.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Samasta lähteestä:
"Also, PCIe 3.0 products will need to support 8b/10b encoding when operating in a pre-PCIe 3.0 environment." Ei siis shall tai must vaan will.
"Will" sopii tuohon oikein hyvin tarkoittaen juurikin että niiden pitää tukea 8b/10b-enkoodausta.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
...
Normaalisti on ollut ainakin 7xx sarjasta saakka noin kaikissa korteissa jotka itse olen purkanut vedelle. Varsinkin noi kortit jossa on tuo baseplate + backplate ei tuo jäähy voi mitenkään vääntää yhtään mitään, noin vain taataan paras kontakti itse piirille. Jos se jäähy vääntäis siinä, niin olis varmaan kulmatkin rullalla sitten..
...
Missasit pointtini kun ei ole ollut.

RTX kortissa on sen etukuoren shrud tms kiinni vain siinä siilissä joka on neljällä ruuvila kiinni GPU:n ympärillä normaalisti nuo nöyttisten etukuoret on kiinni suoraan piirilevyn reunoilla olevissa ruuveissa ei sen piirilevyn keskellä GOU:n ympärillä olevissa ruuveissa.

Eli kun ihmiset käsitelee/asentaa korteja pääasiaa pitäen kiinni siitä etukuoresta niin noissa FE RTX korteissa se asennustyön aikana syntyvä rasitus kohdistuu eri alueelle piirilevyssä kuin mitä muissa korteisa yleensä tapahtuu (ottakaa huomioon että näyttiksiä asentelee kaikentasoiset "säätäjät").

Tämä 2080 Ti taitaa kuulua petojen sukuun... susi jo syntyessään
No onneksi Olivetti ei ole enää valmistamassa näytönohjaimia :)
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 072
Hyvä sijoittaa 1500€ sormet ristissä...
On se silti kahden vuoden käyttöajalle kova hinta vaikka takuuajan kestäisi.

Mutta homma muistuttaa ihmeen paljon edellisen sukupolven ongelmia jossa näytönohjaimiin vaihdettiin huonommat Micronin muistit.
Ehkä nytkin on saatu halvelvempaa muistia joka ei pelaakkaa kuten pitäisi.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Tomshardwaressa epäilevät, jotta syynä olisivat ylikuumenevat GDDR6 muistit. On sijoitettu sellaiseen paikkaan, että käyvät todella lämpöisinä.
RTX 2080 Ti Owners Complain of Defects, Nvidia Responds (Update)

No eiköhän noista tarkempaakin tietoa ala tulla piakkoin. Asiaa varmasti tutkitaan monellakin taholla.
Tuon uutisen taustalla on Saksan Tomshardware, jonka juttuihin itse uskon paljon paremmin kuin kumileimasimen oloinen Ameriikan serkkunsa, joten ehkä tällä kertaa jutussa on savua, kun tulta on näkyvissä...
Stimmen häufen sich: Sterbende Nvidia RTX 2080 Ti Grafikkarten | Update vom 01.11.2018 – Tom's Hardware Deutschland
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 792
Vaikuttaa entistäkin paremmalta päätökseltä skipata tämä sukupolvi.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
Jos syynä on kuumana käyvät muistin niin senhän voi helposti todentaa vääntämään tuulettiman RPM:n tappiin ja laitamalla ylimääräisiä tuulettimaia tohottaman kortti kohti jos kortti alkoin pelata oikein lämmöllä on osuutta asiaan jos ei niin silloin syy on jossain muualla.

Se on totta että Nvidian RTX versiossa virransyötön komponentit on tuotu lähemmäs muisteja kuin monessa muussa näytönohjaimessa on aikaisemmin tehty ja kortin rakenne on sellainen että se estää suoran ilmavirran kortin pinnalle saakka ja koska kortissa on silenmode voi ne muistipiirit ehtiä lämmitä varsin lämpimiksi ennen kuin mikään varsinainen grafiikka rasitus alkaa.

Eli en pitäisi täysin mahdottomana että mustipiirit on valmiiksi lähelle 80 asteisia ennen kuin kortilla tehdään yhtään mitään todella rasittavaa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 680
Viestejä
4 188 677
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom