Downshiftaus elämäntapana?

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Ulkomailla toki vähän eri asia kun ei välttämättä edes osaa kieltä. Mutta jos olet majaillut täällä 40-50v ja ainut syy aikaisen eläkäöitymisen estymiselle on, koska kaikki kaveritkin on töissä niin on se vähän heikon kuuloinen syy ellei sitten oikeasti ole kovin riippuvainen vakioituneista sosiaalisista kontakteista.
Tuo oli lähinnä kommentti tuohon monien viljelemään "jos muuttaisi johonkin halpaan ja lämpimään maahan aikaistetulle eläkkeelle", ajatukseen, mitä viljeltiin.

Downshiftauksen ei tarvitse toki tarkoittaa eläköitymistä - esim. 4 tai 3-päiväiseen työviikkoon vaihtaminen on myös mahdollista.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 633
Itsellä on enää pari vuotta asuntolainaa lusittavana ja sitten olisi tarkoitus muutaman vuoden sisällä vähän himmata duunintekoa.

Välillä jo tehnyt 60 tai 80% duunia ja erittäin hyvät fiilikset siitä.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 162
Olisi tosi kiva downshiftata, mutta nykyisessä elämäntilanteessa se ei ole mahdollista (vaimo, kaksi lasta ja kolmas tulossa).

Monesti juteltu työkaverin kanssa, miten halvalla oikeasti päästäis, kun ostettais 20ke mummonmökki puoliksi käteisellä. Ei lämmitystä päällä ja töiden jälkeen vaan leivinuuniin tulet ym.
Kaiken voisi tehdä ite ja jos koko paska palais, niin menettäisi vaan sen 10ke.

Käteen jäisi aika paljon enemmän rahaa, kuin nytten ja elämänlaatu olis loppupeleissä ihan sama.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Olisi tosi kiva downshiftata, mutta nykyisessä elämäntilanteessa se ei ole mahdollista (vaimo, kaksi lasta ja kolmas tulossa).

Monesti juteltu työkaverin kanssa, miten halvalla oikeasti päästäis, kun ostettais 20ke mummonmökki puoliksi käteisellä. Ei lämmitystä päällä ja töiden jälkeen vaan leivinuuniin tulet ym.
Kaiken voisi tehdä ite ja jos koko paska palais, niin menettäisi vaan sen 10ke.

Käteen jäisi aika paljon enemmän rahaa, kuin nytten ja elämänlaatu olis loppupeleissä ihan sama.
Meidän käsitys elämänlaadusta on aika erilainen.

Itselleni ainakin elämänlaatu tarkoittaa nimenomaan sitä, että kun tulee pakkasesta sisään, niin kämpässä on 20 astetta lämmintä ja suihkusta tulee loputtomasti kuumaa vettä.
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Ptää sitten muistaa jos hiljentää, vähentää työntekoa
ja tekee sen kovin nuorena , se syö loppupeleissä paljon
lopullista eläkettä.

Tunne parikin jannua jotka tekee vuokravirmaduunia joka vuosi
3..7 kk käytännössä heti kun rahat rittää lippu Thaimaahan
ja siellä 4..6 kk vuodesta. He pitävät tätä paljon parempana
kun 5 päivää viikossa duunia 1kk kesälomaa.

Joskin eivät huomioi sitä että eläkkeet tulevat olemaan selvästi
pienempiä sitten joskus.

Yhden tyypin tiedän joka teki pimeitä töitä norjassa 20 vuotta
ja tyhmyttää ei laittanut säästöön , kirosi kun Thaimaassa
tapasin kuinka on vittumaista 1000e eläkkeellä koittaa
laulattaa menemään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
Joskin eivät huomioi sitä että eläkkeet tulevat olemaan selvästi
pienempiä sitten joskus.
Toden totta tulevat eläkkeet "sitten joskus" olemaan pienemmät kuin nykyisin, paljon pienemmät. Oli töissä tai ei. Oma veikkaukseni on, että nykyiset kolmikymppiset eivät eläkkeitä näe. Joko sellaista ei enää tunneta tai eläkeiäksi on asetettu joku 85 vuotta tai jotain sinne päin. On kyllä suuret ikäluokat pelanneet hyvin. Syövät nuorempien eläkkeitä parhaillaan ja nyt vielä järjestivät hoitajamitoituksen itselleen hyväksi. Me nuoremmat sitten saamme mitä nyt yhteiskunnasta on enää parinkymmenen vuoden kuluttua jäljellä. Tuskin juuri mitään.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Itse olen pari kertaa downshiftannut oikein kunnolla. Vaimo ja lapset ei ole esteenä. Ulkomailla vain (ainkin itse) tietyn ajan kuluttua kaipaa sitä arkea ja säännöllisyyttä. Alkuun on kivaa ja kaikki täydellistä, mutta kun tietää että voi ottaa rennosti, se ei ole enää niin kivaa pidemmän päälle (kun 99,9% ihmisistä lähellä ei downshiftaa).

Nyt on myös hankala tilanne Suomessa. Vituttaa suoraan sanoen asua täällä, mutta lapsille olisi järkevin vaihtoehto kasvaa ja asua täällä. Olisi velaton talo, lyhyet työmatkat ja molemmilla hyvin palkatut työt. Mutta...vihaan tätä kaupunkia ja paskaa ilmastoa. En keksi käyttöä sille ylim. rahalle täällä. Vastaavasti jos vähennettäisiin työt minimiin, niin ajalla ei tekisi mitään, kun maa on yksi junttilandia. Nyt pitää tehdä päätös laittaako kaikki myyntiin (taas) ja jatkaa arkea toisessa maassa, "huonommalla" elintasolla mutta paremmalla elämänlaadulla.

On vaikeaa kun on vaihtoehtoja ja varsinkin kun tietää millaista on asua muualla. Ilmaston merkityksen tajuaa vasta kun ensimmäistä kertaa ei ole talvikoomassa, eikä siihen tarvita mitään Aasiaa. Itse en enää usko sinne matkusvani eikä koskaan ole ollut hinkua siellä edes asua. Vielä vaikeampaa on kun tietää myös että missään ei ole kaikki asiat hyvin, vaan elämä on aina kompromisseja. Mutta sen voin sanoa, että mitä vähemmän omistaa turhaa paskaa, niin sitä vähemmän on stressiä.
 
Viimeksi muokattu:

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 800
Eläke on sellainen vitsi ettei sen varaan voi laskea. Kuka jaksaa kuutiossa koodaamista 68++ ikävuoteen asti? Maailma myös kerkeää muuttumaan niin ettei 20-30-40v päästä monia nykyisiä duuneja edes ole olemassa kiitos automaation.

Oikea eläke saa downshift option maistumaan paremmalta. Takoo silloin kun rauta on kuumaa ja miettii exit-suunnitelman valmiiksi.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Rehellisesti sanottuna ilmassa on tällä hetkellä niin paljon pahoja enteitä, että ei ole mitään järkevää syytä jäädä tänne ja yrittää toivoa valoisaa tulevaisuutta oravanpyörässä; todellisuudesta täysin vieraantunut vihervassari hallitus naiskärjellä, huoltosuhdeen syöksykierre, eläkejärjestelmän pyramidihuijauksen tuleva romahdus josta kukaan ei halua puhua ääneen, syntyvyyden lasku, ihmisten lihoaminen, asuntomarkkinoiden uusjako ja hintojen romahdus syrjäseuduilla, kolmannes miehistä ei pysty käymään armeijaa, koska joku toinen näkee gigulin tai pitäisi nukkua samassa huoneessa muiden kanssa ja lista vaan jatkuu. Kusessa ollaan ja tästä suosta ei nousta enää uudella Nokiallakaan. En ole kauheasti nähnyt positiivisia merkkejä missään, vaikka ollaan miten maaiman onnellisin kansa. Tietty Maisa Torppa purjehti avioliiton onnelliseen satamaan IT-pomon kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Jos jatketaan siitä halpempaan maahan muuttamisesta.
Niin toki jokaisella on omat mielipiteensä. ja useimmiten
ne isoimmat jos ei kohdemaassa ole ikinä matkustanutkaan.

Pidään aasiasiata oli maa melkein mikä , jotenkin se elämäntyyli
rentous vaan jotenkin istuu kuin nenä päähän.
Mutta jenkki pörssin akttiivi seuranta edellyttäisi
öiden valvomista.

Joskin uskon itsen ainakin osan vuotta Espanjassa näkeväni.
koska parempi ilmasto, ja aktiivisijoittaja jenkki börsä menee
kiinni kello 9 illallla sikälaista aikaa ja on oiva hetki lähteä ulos
syömään ja parille olulle.

Jotenkin nyt sekottuu kyllä downshiftaus ja oravanpyörästä
karkaamininen mutta miellään että tavallaan samaa
vapautta siinä haetaan.

Onhan jotkut ihan tyytyväisiä iki työttöminäkin
Toisaal luen monesta paikasta että pitäisi olla 4..5 k euroa
per kk että töistä luopuisi.

Kun fakta on se että maailmalla voi elää perus elämää
noin 1200eurolla usessa eri maassa.

Ja tietysti varmaan suurin osa ei edes haikale maailmalle.
Itselläni se on kuitenkin se ajava voima mikä pitää tiellä
että pääsen kaus pois täällä pimedestä kylmästä märästä
maasta. Koska olen aasiassakin yhteensä noin 1.5 vuotta asunut.
Thaimaassa j Philippiineillä.

Eräs keino on tube videoiden teko. Eglanniksi
Suomekielellä ei saa riittävästi seuraajia.
On sangen iso joukko joka rahoittaa täysin 365vrk matkustelunsa
tubevideoilaan. Jenkki Gabriel perus pelkistetyillä videolla yli 30
vuorra kiertänyt maailmaa.

Jätkä elää unelmaansa eli matkustelua ja elää sillä

 

tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Rehellisesti sanottuna ilmassa on tällä hetkellä niin paljon pahoja enteitä, että ei ole mitään järkevää syytä jäädä tänne ja yrittää toivoa valoisaa tulevaisuutta oravanpyörässä; todellisuudesta täysin vieraantunut vihervassari hallitus naiskärjellä, huoltosuhdeen syöksykierre, eläkejärjestelmän pyramidihuijauksen tuleva romahdus josta kukaan ei halua puhua ääneen, syntyvyyden lasku, ihmisten lihoaminen, asuntomarkkinoiden uusjako ja hintojen romahdus syrjäseuduilla, kolmannes miehistä ei pysty käymään armeijaa, koska joku toinen näkee gigulin tai pitäisi nukkua samassa huoneessa muiden kanssa ja lista vaan jatkuu. Kusessa ollaan ja tästä suosta ei nousta enää uudella Nokiallakaan. En ole kauheasti nähnyt positiivisia merkkejä missään, vaikka ollaan miten maaiman onnellisin kansa. Tietty Maisa Torppa purjehti avioliiton onnelliseen satamaan IT-pomon kanssa.
Mutta onko meno sen parempaa muuallakaan? Ehkä siellä toisessa maassa on joku muu paremmin, mutta joku toinen asia on sitten huonommin. Aika iso osa noista sun mainitsemista ongelmista on aika globaaleja ongelmia, jos ei juuri nyt niin tulevaisuudessa viimeistään.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Mutta onko meno sen parempaa muuallakaan? Ehkä siellä toisessa maassa on joku muu paremmin, mutta joku toinen asia on sitten huonommin. Aika iso osa noista sun mainitsemista ongelmista on aika globaaleja ongelmia, jos ei juuri nyt niin tulevaisuudessa viimeistään.
Jep... Kyllä kaikki maat on ihan paskoja, jos aletaan kaivelemaan pelkästään negatiivisia asioita esiin ja jätetään positiiviset asiat huomioimatta. Varmaan jossain Sveitsissä asiat on parhaiten, mutta kaipa sielläkin jotain ongelmia on.
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Sveisiin kun lähdet downshiftaamaan
niin huomaat heti että kusi nilkoille ei ole kuin 2 kertaa kalliimpaa kuin Suomessa.
 

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 800
Mutta onko meno sen parempaa muuallakaan? Ehkä siellä toisessa maassa on joku muu paremmin, mutta joku toinen asia on sitten huonommin. Aika iso osa noista sun mainitsemista ongelmista on aika globaaleja ongelmia, jos ei juuri nyt niin tulevaisuudessa viimeistään.
Varmaan harrasteet määrittää missä kannattaa asua. Downshiftauksen jälkeen ei ole muuta käsissä kuin aikaa harrastaa. Jos ei tykkää kolata lunta, tai tykkää kiipeillä vuorilla tai,... Jokaiselle suomi ei ole se optimipaikka.
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Yksi kovimmista vedoita teki Englannin ukko laittoi talonsa vuoralle ja noin 500E per kk
otti ja lähti Philiiineille asumaan.



Nut on jotain 5 vuotta jo oleillut ja elämä on tehnyt täydet kärrypyörät

5 vuotta reissua niukoilla tuloilla tubekaa ei enää niin liekessä ole
aika karua asuinseutua, mutta se juju on hinta varmaan joyain 120 e perkk vuokra.
Nasimisiin päätyi (monelle sinkulle niin käy) ja lapsikin on syntynyt...Tylsää elämä ei kyllä ole.

Aika juttu oli miten tuon Mel typyn kanssa päätyi yksiin.
Hullu ulkomaalainen tuli maasudulle pikkukylään ja etsi asuntoa halpaa.
Moni tietysti kiinnostui ainoasta ulkomaan elävästä ja kerran ihmetteli
miksi tuo yksi neito ei koskaan hymyile. Sitten selvisi että sillä oli hampaat
ihan vinksin vonksin , ei kedannut juuri suutaan avata. Yotube tuojottajat lähettivät
donatee niin että sai uudet hampaat ja siinä sitten lempikin roihahti.

Nyt suunnittelee Englannin talonsa myyntiä ja oman maapalan ostoa
ja talonrakentamista mutta vielä 5 vuotta että jonkinmoinen eläke alkaa rullata.



Loppupeleissä se on vaan että monellakaan ei ole munaa
tehdä tuollaista siirtoa vaikka mahdollisuus olisi.

Itsekään en noin niukoilla lähtisi
ja kämppä olis 300..400 euroa kk ja
uima-allas.

Eli jotain tälläistä missä itse majailen/ majailisin

 
Viimeksi muokattu:

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Jätä jenkki on ex sotilas. taitaa jotain sotku eläkettä saada
ja tubetulot. Vuosia kevyessä laitamyötäisessä omalla tyylillään.
Se on vaan se että jonkun videot on viihdyttäviä.

Taas sellaiset travel videot kun mennää kaupungin food tour ja kuvataan
sen. Kun gooletta vaikka tubesta Prague food tour niin 20 videobloggajaa
on tehnyt tismalleen samanlaisen videon.

Tämä typpi erottuu kun antaa vaan kameran laulaa ja
tekee noin 40 min videoita ja koskaan ei tiedä mitä on luvassa.

Ei luulisi vaikeeta olevan jos on vain ulospäinsuuntaunut
ja vähän vaikka humoristinen ja englantia taitaa.
Mutta alkuun on kivinen tie ennekuin lyö läpi jos lyö

 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Mutta onko meno sen parempaa muuallakaan? Ehkä siellä toisessa maassa on joku muu paremmin, mutta joku toinen asia on sitten huonommin. Aika iso osa noista sun mainitsemista ongelmista on aika globaaleja ongelmia, jos ei juuri nyt niin tulevaisuudessa viimeistään.
Jos luit aiemman viestini hieman ylempää, niin vastasin jo tähän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Itse olen pari kertaa downshiftannut oikein kunnolla. Vaimo ja lapset ei ole esteenä. Ulkomailla vain (ainkin itse) tietyn ajan kuluttua kaipaa sitä arkea ja säännöllisyyttä. Alkuun on kivaa ja kaikki täydellistä, mutta kun tietää että voi ottaa rennosti, se ei ole enää niin kivaa pidemmän päälle (kun 99,9% ihmisistä lähellä ei downshiftaa).

Nyt on myös hankala tilanne Suomessa. Vituttaa suoraan sanoen asua täällä, mutta lapsille olisi järkevin vaihtoehto kasvaa ja asua täällä. Olisi velaton talo, lyhyet työmatkat ja molemmilla hyvin palkatut työt. Mutta...vihaan tätä kaupunkia ja paskaa ilmastoa. En keksi käyttöä sille ylim. rahalle täällä. Vastaavasti jos vähennettäisiin työt minimiin, niin ajalla ei tekisi mitään, kun maa on yksi junttilandia. Nyt pitää tehdä päätös laittaako kaikki myyntiin (taas) ja jatkaa arkea toisessa maassa, "huonommalla" elintasolla mutta paremmalla elämänlaadulla.
Miten olette lasten koulut yms. hoitaneet downshiftatesssa vai oliko muksut silloin niin pieniä? Jotenkin tuntuu että tuo lasten koulutus tulee aika nopeasti jonkinlaiseksi ongelmaksi, jos siis ajatuksena olisi hoitaa hommat siten ettei sössi muksujen vaihtoehtoja elämässä ihan täysin. Jos muutat johonkin täysin vinku-intiaan niin ei muksuja tavalliseen "ilmaiseen" kouluun voi laittaa vaan tarttis maksaa joku yksityiskoulu joka yleensä maksaa paljon tai helvetisti vaikka muuten halpaa onkin. Toisaalta jos muutat vaikka jonkun 14v muksun kanssa esim. Saksaan niin siinäkin saattaa koulutusputki mennä ihan perseelleen kun vuoden/kaksi rämpii täysin oudon kielen kanssa, pahimmillaan ilman kavereita ja syrjäytyy täysin... Euroopasta ei taida juuri löytyä ilmaisia englannin kielisiä kouluja (voihan niihin suomessakin hakea kunnallisella puolella ja on ilmaisia, mutta hemmetin vähän niitä on) ja olettavasti näitä on ylipäänsä vain hyvin isoissa kaupungeissa, jolloin ne asumiskulutkaan ei yleensä ole enää ihan niin halpaa. Euroopassakin ykistyiskoulut maksavat sen verran että downshiftaamiselta putoaa pohja käytännössä heti.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
64
Olisi tosi kiva downshiftata, mutta nykyisessä elämäntilanteessa se ei ole mahdollista (vaimo, kaksi lasta ja kolmas tulossa).

Monesti juteltu työkaverin kanssa, miten halvalla oikeasti päästäis, kun ostettais 20ke mummonmökki puoliksi käteisellä. Ei lämmitystä päällä ja töiden jälkeen vaan leivinuuniin tulet ym.
Kaiken voisi tehdä ite ja jos koko paska palais, niin menettäisi vaan sen 10ke.

Käteen jäisi aika paljon enemmän rahaa, kuin nytten ja elämänlaatu olis loppupeleissä ihan sama.
Jonkinlainen ylläpitolämpö varmaan tarvitsisi olla kokoajan. Oman mummon maatilalle muutti puuseppä kaupungista ja on ollut tyytyväinen. Kauppaan tosin matkaa reilu 20km, mutta toisaalta saa olla rauhassa.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
231
Itse olen leppoistanut jonkin verran. Olen tehnyt töitä viimeiset kolmisen vuotta noin 40% täydestä työmäärästä eli kaksi päivää viikossa. Aika harvoin on tylsää tai tekemisen puutetta ja silloin kun on niin sekin omaa laiskuutta. (tykkään olla kalenteri tyhjänä tekemättä mitään)

Taloudellinen selusta on turvattu hyvällä tuntihinnalla, velattomalla neukkukuutiolla ja pienellä säästökassalla. Suomen progressiivinen verotus auttaa toki myös.

Emäntä tekee täyttä päivää, mutta meillä molemmilla on mahdollisuus tehdä etänä (itsellä oikeastaan pakkokin). Jotain Suomen ulkopuolista mestaa ollaan vähän sillä silmällä katottu, mutta mitään peliliikkeitä ei olla sen suhteen vakavasti ottaen tehty. Jos asia etenee, niin varmaan Itä-Eurooppa kohteena. Siellä on yllättävänkin mukavia paikkoja, mutta hintataso miellyttävä, esim. Sloveniassa ja Tshekissä. Käytännössä kuitenkaan mitään virallista muuttoa tuskin tulisi tehtyä, vaan vuokraisi/ostaisi kakkosasunnon ja tarpeen mukaan matkustaisi Suomeen työn ja ystävien/sukulaisten tapaamisen merkeissä. Manner-Euroopasta pääsee Suomeen pääkaupunkiseudulle halvalla jos käyttää "vähän" enemmän aikaa (bussi/juna Tallinnaan ja lautta yli) tai nopeammin (lentäen) eikä sekään kovin kallista ole jos voi itse päättää matkustusajankohdan.
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Taas mielikuvia haaveita toiveita.

Euroopaasta löytyy monia eri kohteita


nyt yksi ei ehkä heti mieleen tuleva
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Jos on duuni mitä tehdä etänä on aika masokisti jos tykkää pimestä märätä kolkosta kylmästä
eikä osaa vaihtaa maisemaa.

 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Elämässä on paljon muitakin asioita kuin ilmasto ja halvat hinnat. Mua ei kyllä saisi kirveelläkään muuttamaan johonkin Filippiineille, vaikka ei tarvitsisikaan enää ikinä tehdä päivääkään töitä. Tykkään asua paikoissa, joissa asiat toimii suunnilleen odottamallani tavalla ja joissa elintaso on korkea. Täällä Italiassakin monesti tulee ikävä Suomea, kun jokin paikallinen asia vituttaa, vaikka sinäänsä korkean elintason maassa ollaankin.

Täytyisi varmaan tosissaa alkaa kehittelemään jotain netin kautta hoidettavaa bisnestä, jonka kautta saisi tienattua vaikka 4-5k€/kk mistä tahansa. Tuolla summalla saisi minun haaveet toteutettua ja pystyisi elämään haluamissani paikoissa.

P.S. Minun tapauksessa Filippiineille en lähtisi kyllä ilmastonkaan puolesta. Kuuma ja kostea ilma ympärivuoden ei ole meikäläistä varten.
 

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 800
(osake) Sijoitustuottojen varaan downshiftaavalle belgia näyttäisi olevan oiva optio. Olettaen siis, että haluaa asua euroopassa. Vois laittaa belgian todo listalle, että jossain vaiheessa sinne pitemmäksi aikaa tutustumaan.

 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
774
Kuka jaksaa kuutiossa koodaamista 68++ ikävuoteen asti?
:rofl:

Juu, olenkin joskus ajatellut että olisi siistiä kun jaksaisi omia hommia edes tuonne 60v. asti. Koodaamisesta en mitään tiedä mutta ei se ihan hirveältä vanhan ihmisen hommalta kuulosta. Pahempiakin vanhusten hommia on...
 

Ahr

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
122
Espanja tai Portugali tuntuu päivä päivältä houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Olen kuitenkin viettänyt aikaisemmin vuosia Euroopassa ja Aasiassa, joten tämä ikuinen kylmyys ja sade rupeaa riittämään taas tältä osin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Mitä se downshiftaus nyt sitten kullekin tarkoitta
(osake) Sijoitustuottojen varaan downshiftaavalle belgia näyttäisi olevan oiva optio. Olettaen siis, että haluaa asua euroopassa. Vois laittaa belgian todo listalle, että jossain vaiheessa sinne pitemmäksi aikaa tutustumaan.

Pääomatuloveroa ei ole erikseen sveitsissä, koska vuokratulot ja osingot verotetaan normaalina tuloverona.

Osakkeiden ja muiden arvonnousua voi saada ulos verottomasti, mutta jos treidaa osakkeilla työkseen, niin se verotetaan myös tuloverona.

Sen lisäksi on omaisuusvero, jota verotetaan omaisuuden arvon mukaan. Toki sadoilla tonneilla se on käytännössä nollissa, mutta pelkästään Zürichiläisen perheasunnon omistamalla tikittää jo jotain.
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Thaimaa on kiristänyt viisumiehtoja
Alkuun vaikka 25 000 euroa thai pankkitillä ja
kuukausittain ilmoitus asuuko vielä samassa paikassa
ja ikää min 50v jotta saa vuoden viisumin.

kaljottelukin on jo suomessa halvempaa kuin Thaimaassa.

 
Viimeksi muokattu:

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Kaljottelu kun tuli mainittua.

Espanja on monelle osittautunut ongelmaksi, koska bunsi on niin halpaa.

Alkuun vaikka En missään tapauksessa suosittele nuoria lähtemään paskapalkalla
puhelinmyyjiksi. Monella on mennyt dokailuksi kun se on halpaa ja ajautuu
suomi deeku porukohin. (kattokaa toi ylen doku niin selviää miksi käytän muotoa deeku porukoihin)

Kattokaa yleltä tää fungeriola kuollut likka doku

ja tässä päivän ostokset 3 mandariinia , 3 baanian 1.5l fantaa ja 6 litraa viiniä

 
Viimeksi muokattu:

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
P.S. Minun tapauksessa Filippiineille en lähtisi kyllä ilmastonkaan puolesta. Kuuma ja kostea ilma ympärivuoden ei ole meikäläistä varten.
Paljonko olet moista kokenut?

Kyllä se itsellekin ekan 2 viikon loman perusteella
kuumalta tuntui. Mutta nyt pitemmän kokemuksen omaavanani
mieluummiin thaimaan tai Philiipiinen sää kuin Suomen.

Kyllä siiihen tottuu ja kämpillä kuonnollisesti on ilmastointi.
Kuumat päivät on sellasia että istut vaan paikallasi ja hikikarpalot
kailoissa valuu. Siihen pitää tottua. Ei lämpö luita riko.

Kaikenkaikkiaan jos tropiikissa haluaa asua on hyväksyttävä
tropiikin lämpötilat ja kosteus.

Ja Espanjassa olen kesällä kokenyt ihan yhtä tukalia kelejä kuin Aasiassa.

 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Paljonko olet moista kokenut?
Asun nyt kolmatta vuotta Pohjois-Italiassa Po-laaksossa (Po Valley, pianura padana). Täällä on todella kostea ilma ja kesällä lämpötilat on hellelukemissa vuorokauden ympäri. Täällä on hyvin oppinut vihaamaan kesää ja arvostamaan talvea. Ei paljon sumu ja kylmyys haittaa kun muistelee kesän tuskaa. Viime viikkoina on ollut paras ilma ikinä. 10-15 astetta lämmintä ja aurinkoita. Olisipa tuollainen sää koko vuoden ympäri.

Harmi, että kaikki edulliset maat, joissa downshiftaamista voisi harkita pienemmälläkin omaisuudella on kosteita ja trooppisia pätsejä.
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Onko siellä Italiassa ilmastointi.

Olen nimittäin noin 1.5 vuoden kokonaismäärällä about 10 yötä aasiassa
nukkunut ilman ilmastointia ja se on kyllä persiistä.

Hyvin on rittänyt se että kuumana aikana ymmärtää koska minäpäivinä
on liian kuuma ja välttelee tuijotellen netflixsiä kuumimmat hetket päivästä.

Mutta toki on ihmisiä jotka ei pidä lämmöstä ja ymmärrän sen.

Toki siihenkin olisi ratkaisu ettei jumiudu mihinkään.

Kesä Euroopassa missä vaan on kiva säiden puolesta
ja talvi sitten vaikka Kanarialla tai aasissa joilloin juuri
silloin on high seson koska ei ole niin kumaa kuin kesällä.

Kanariansaarista on sanottu että maailman parhain ilmasto.
Las Palmasissa vaikka 4..5 kk ja takasin minne ikinä Europpaan.



Sitä en tee että ostaisin kämpän jostain
ja jumittaisin itse yhteen paikaan.

Airbnb kautta löytää huokeita välillä
todella hienoja asuntoja edullisesti vaikka usemmaksi kuukaudeksi
sillä tokihan vuokraaja tykkää pidemmistä diileistä.

Sellainen sopii itselleni ikäänkuin hidas matkustelu
2..3 kk samassa paikassa ja sitten uuteen mestaan.

Jos ei kokemust airbnb kämpistä
niin tässä esimerkiksi kuukaudeksi kämppä
Malaga, Costa Del Sol , Spain

 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Onko siellä Italiassa ilmastointi.
On toki, mutta ei joka huoneessa ja ilmalämpöpumpusta tuleva kylmä viima ei ole mitenkään mukavan tuntuista.

Kanariansaarista on sanottu että maailman parhain ilmasto.
Las Palmasissa vaikka 4..5 kk ja takasin minne ikinä Europpaan.
Tästä olen samaa mieltä. Fuerteventuralla on kyllä loistava keli. Koko vuoden sopivan lämmin ja kesällä ei tule liian kuuma viileiden merituulien vuoksi. Jos joku "rantapaikka" pitäisi valita downshiftaus-paikaksi, niin tällä hetkellä oma valintani olisi Fuerteventura.
 
Liittynyt
29.12.2018
Viestejä
89
Itse oon downshiftannut muutaman vuoden tässä. En niinkään tarkoituksella, vaan tavallaan ajauduin tähän elämäntapaan.
Hieman taustoja auki:
Olen jonkin sortin työnarkomaani, ja tehtaalla tuli suorastaan asuttua. Ei niinkään rahan takia, vaan täyttääkseen jotakin elämän osa-aluetta. Mutta jotenkin loppujen lopuksi siitä kuitenkn jäi vaan paskanmaku suuhun. Tuntui aina että itse antoi paljon enemmän firmalle, kuin ne jotka kävivät töissä pelkästään rahan takia. Ja tätä työnantaja(t) osaa(vat) käyttää hyödyksi. Mutta itse olen aina huono neuvottelemaan itselleni etuja.

Oon aina elänyt vaatimattomasti, lähinnä opiskelijatason budjetilla. Vaikka sitä alkoikin käymään töissä, niin ei koskaan tullut nostettua kulutusta ja rahaa jäi kivasti säästöön. Valitettavasti koskaan saanut rahoja sijoitettua,(vaan makaavat tilillä) kun ei ymmärrys ole koskaan riittänyt että mitä sillä sijoittamisella sitten lopulta saa. Tyyliin aina kannattaa sijoittaa, mutta milloin nautit sitten niistä sijoituksista. Kukaan ei tiedä montako päivää sitä itsellä on vielä jäljellä.
Matkustelu ei sinänsä itseä kiinnosta, vaikka sitäkin on tullu kokeiltua. Ja muutenkin huomannut omaisuuden haaliminen itsessään on enemmän rasite kuin iloa tuottava käsite.

Itse vietän puolet vuodesta Philippiineillä, ja puolet Suomessa. Philippiineillä ollessa aina suunnittelen jos sitä jotakin työkseen tekis Suomessa, koska korkeampi palkka, mutta mistään ei oikein saa otetta. Monenlainen osaaminen ja tekeminen kiinnostaa kyllä, mutta sitten aina ne kollegat, ja työnantaja-puoli rupeaa ahdistamaan.
Ja yrittäjyys itsessään tuntuu ahdistavalta kaikkine vastuineen, vakuutuksineen ja verotuksineen.
Sen puoleen yrittäjyys täällä Philippiineillä voisikin olla helpompi ku ketään juuri kiinnosta mitä teet kunhan homma toimii edes sinnepäin. Tosin taitaa tuo turistiviisumi rajoittaa ansaitsemisen en ole tutkinut asiaa sen enempää.

Ja tosiaan Philippiineillä tuolla pienellä budjetilla eläminen kärjistyy, kun tyyliin kaksi ihmistä elää 250€/kk. Suurin osa vuosibudjetista menee neukkukuution vastikkeisiin Suomessa ja lentolippuihin. Toisaalta jos osaisi/raaskisi luopua omista romuista/ser:stä Suomen päässä, niin menot romahtaisivat tuntuvasti.

Hieman sekavaa tekstiä, mutta siinä hieman tämän hetkisiä ajatuksia omasta elämästä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
Onko kukaan pohdinut/tutkinut Etelä-Amerikaa vaihtoehtona downshiftaamiseen? Asuminen ainakin olisi varmasti edullista ja turvallisia maitakin siellä on.
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Lupasin olla puhumatta sijoittamisesta , mutta nyt kuitenkin muutama sana.

Monet säästävät pikku euroja rahastoihin , mutta ovatko he koskaan laskeneet
voiko sitten vaikka dowshiftata kun ikää alkaa olla 40..50v
Monelle jos osa laskea karu todellisuus astuu esiin se että 100 ...200 euroa
säästää rahastoon noin 7% kasvulle ei kertakaikkiaan riitä.

Tietysti jokin mielenkiinto opiskeluun tarvitaan
itselläni se aina on ollut tuntuvien lisätulojen tai
jopa ammatisijoittaminen ja sillä eläminen.

Vuosia olen opetellut tutkinut ollut kaikesta kiinostunut
ja olen aika maalissa jo.

Sijoitusrahastossa ei ole lantinkaan lanttia.

Totta Philipiineillä voi pärjätä vaatimatomalla elämällä
todella niukasti.

Ja jos omaa karimaattisen tyylin voi lisä euroja
tienata tubevideoilla ja kuten mainitsin kielen on oltava englanti.
Tiedän ainakin 4 tubettajaa jotka ovat käytänössä jääneet
asumaan Philippiineille. Koska siellä on 80 miljoonaa
Englaanitaitoista eli saa aika helposti paikalliset katselamaan
länkkäri touhuilua.

Ei sen tarvi olla mitää seikkalusta seikkailuun jos
on kova puhumaan niin kuin tämä heppu voi
vaikka tehdä kanaa ja makrooneja , eli vilastaampa

 
Viimeksi muokattu:

J23

Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
67
No laskinpa, vaikka ei itseäni koskekkaan.

Jos lähtee 200€/kk liikkeelle. 2% inflaatio (nostaa euromääräistä säästösummaa). 7% vuosittainen tuotto. Säästöaika 20v:
Lopussa pääoma 114000€

Tästä jos jatkossa realisoi 4% vuosittain -> 4576€, verojen jälkeen jää käteen 3547€. Jos downshiftaa tuon summan verran, on tuo summa marginaaliveron myötä efektiivisesti 4788€. Käytettävissä olevaan summaan lisätään tietenkin aikaisemmin säästöön laitettu summa (tässä vaiheessa 3496€), eli 8284€.

Jotta tulot ei laskisi downshiftauksen (nelipäiväinen viikko), saisi vuositulot olla enintään 41400€. Inflaatiokorjattuna 28400€.
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Minulle dowshiftaus 3k olisi yksi kuukausi palkatonta, ei sillä juhlia tule.

Sillain pitää mennä että vähintaan rittää että on pari kolme kuukautta

töissä ja loppuvuoden tulot sijoituksista.
ja huomioi sen että loppupeleissä se lovettaa eläkettä
ja siihen pari kiloa kylkeen kuukaudessa tekee nannaa.

1 mitä vähemmän töitä sen parempi 2 tarkoitus ei ole köyhäillä.
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Onko kukaan pohdinut/tutkinut Etelä-Amerikaa vaihtoehtona downshiftaamiseen? Asuminen ainakin olisi varmasti edullista ja turvallisia maitakin siellä on.
Kolumbia on edullinen, mutta jotta elämästä
saa jotain irti on syytä pusua Espanjaa.

Manner Espanjanta vaikka Alicante
Iso kaunpunki alle 400e kuusaa löytää kämppiä
ainakin keväällä ja edulliset ruokailut.

Kopkeilee jossain tuollaisessa paikassa ennekuin
haaveileekaan Kolumbiassa asumisessa tai vieresiss ei niin
mukavissa maissa.

Vähän vaikke Alicantesta löyttää edullisia ruokapaikka videoita
kun 99% on lomavideoita syöden kaupungin kalleimissa paikoissa
vanhassa kaupungissa.

Ja edullista on Espanjalinen ruoka, jos pitsoja
haluaa syödä on maa väärä. pitsat 9e

 
Viimeksi muokattu:

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Niin taidan vähän lytättä muijen haaveita, mutta pienikin voi tuntua isolta

Mutta onhan sekin jo todella iso muutos jos vaikka
yhden kuukauden voi olla pois töistä.

Etenkin jos tykkää matkustella niin 2 kesälomaa
olisi jo kelle tahansa iso muutos.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Kolumbia on edullinen, mutta jotta elämästä
saa jotain irti on syytä pusua Espanjaa.
Voitko tarkentaa mitä tarkoitat tällä? Viittaatko kulttuurieroihin? Vaarallisuuteen? Etäisyyteen Suomesta?


Etenkin jos tykkää matkustella niin 2 kesälomaa
olisi jo kelle tahansa iso muutos.
Tämä on kyllä totta. Lomat voisi sijoittaa vaikka näin:

  • Heinäkuussa 4vk
  • Joulukuu 4vk
  • Helmikuun loppu / marraskuun alku 1vk (talviloma)
  • Kaksi lisäviikkoa lomaa lomaksi vaihdetuista lomarahoista, joista yksi viikko toukokuussa ja toinen lokakuussa
Eihän tuossa kerkeiskään muuta kuin lomailemaan.

Edit: Sitten yksi viikko vielä syksylle työaikapankin nollausta varten.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
Voitko tarkentaa mitä tarkoitat tällä? Viittaatko kulttuurieroihin? Vaarallisuuteen? Etäisyyteen Suomesta?


Tämä on kyllä totta. Lomat voisi sijoittaa vaikka näin:

  • Heinäkuussa 4vk
  • Joulukuu 4vk
  • Helmikuun loppu / marraskuun alku 1vk (talviloma)
  • Kaksi lisäviikkoa lomaa lomaksi vaihdetuista lomarahoista, joista yksi viikko toukokuussa ja toinen lokakuussa
Eihän tuossa kerkeiskään muuta kuin lomailemaan.

Edit: Sitten yksi viikko vielä syksylle työaikapankin nollausta varten.
Itse tehnyt aikalailla vastaavalla lailla viimeiset 3-4 vuotta enkä voisi enää kuvitella palaavani takaisin siihen 5vko lomaan vuosittain.. Tosin noin 4vko ottanut palkattomana, ja loput 7-8vko lomista + lomarahanvaihtovapaista + saldovapaista.

Suomen progressiivinen verotus myös kannustaa tähän eli tuosta palkattomasta ei käytännössä menetä koko kuukauden käteen jäävää palkkaa, vaan ainoastaan reilu puolet. Sama juttu kun lomarahat vaihtaa lomaan. En usko, että tällä järjestelyllä tulen ainakaan ennen vanhuuspäiviä sen enempää "downshiftaamaan" vaan koen, että tämä on täydellinen järjestely.
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Columbia Gartahenegna pärjää Englannilla . kallis

Suosittelen Santa Marta tarvii Espanjankielitaidon . edullista


Siis olet pihalla kuin lumiukko etkä viihdy pitempään jos et pääse
sisään paikalliseen meinikiin.

Siksi Ensin Espanja ja siellä koittaa opetella kieltä.
Koska se on lähellä ja kaikiin puolin jos ei nappaa
helpompi kuin helevetin kaukanan Columbissa.

Hay Hombre una Grande Cerveca kielitaidolla ei elämään
saa kunnon otetta.


vrt Philiiippiiinit jossa vois istua vaikka vanhojen ukkojen ja akkojen kassa
maailman menosta
Englanniksi

Sitä on vaikea käsittää kotisohvalta sohjolasta
ymmärtää ja tulla ymmerrytyksi on HELVETIN iso
asia viihtyä maassa.


 
Viimeksi muokattu:

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
ja siihen columbiian ja kielitaitoon kotisohvalta mielikuviin haaveisiin
kuinka paljon ymmärrät?

 
Viimeksi muokattu:

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Sitten yksi asia mistä pitää myös mainita

Nuorempa on helppo ajatella että suhde kestää ja kestää
kuitenkin tilastot sanovat eroja tule useita kumppaneita
ja kun alkaa olla ikää se 40 ..50 ja kenties mahdollisuus
hypätä ainakin osaksi aikaakaa pois mutta ei ole siippaa.

En sano puolesta enkä vastaan ikäkysymyksiä
mutta se on fakta että vaikka olisit 60 vuotias
ja muutat yksin Flippiineille et ole yksin hetken päästä.

katsellaa tämä maassa vieraillenna paljoinkin en pidä täät elosteluna
joskin itse en ihan teinien kanssa seurustelisi.

Video tekijä 57 vuotta tyttöystävä kohta täyttä 20 vuotta.

huomioidaan 3 länkkäriä ja heidä tyyttöystävänsä
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Tässä aika hyvä tilitys miksi pois omasta maasta
ja elämässä tulee kolhuja jos toisiakin vaikka kuinka
ruusuisesti nuorten aajatelisi.

 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Aikaisemmin sanoin yksi kuukausikin lisää lomaa vuodessa
ja kenties matkustaminen lomall 2 kertaa tekisi ihmeitä.

Viimeiset vuodet joka ikinen kesälomä Ensimmäisenä
päivänä pois ja loman viimeisenä päivänä takaisin vietin.

Ogmelmaksi tulee se seikka kun olet töissä tuotat
rahaa sille firmalle ja olet poissa et tuota.

Tarvii joviaalin työnantaja joka salli olla 2 kk vuodesta poissa
töistä.

Unelmoiti on aina hyvästä , ilman unelmoitia ei ole tulevaisutta
mutta kongretia on se joka puhuu
Onnea haaveissainne.

 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 412
Viestejä
4 160 198
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom