Dorolta uusi senioreille suunnattu 8110 Android-älypuhelin

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
1636715425769.png

Doro on julkaissut uuden senioreille suunnatun älypuhelimen, jonka mallinimi tuo mieleen kultaiset Nokia-ajat 90-luvun lopulta. Doron mukaan 8110:ssa kiinnitetty erityistä huomiota helppokäyttöisyyteen, selkeään ääneen ja kuvaan sekä hyvään ergonomiaan. IP54-suojatussa puhelimessa on 6,1-tuumainen näyttö, Unisocin järjestelmäpiiri ja Android 11 Go -käyttöjärjestelmä.

Laite tulee myyntiin marraskuussa 269 euron suositushintaan.

Lähde: Doro 8110 - - Doro
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
985
Näyttää vähän vaan siltä, että otettu halpa android laite, lykätty siihen launcheri jolla voidaan skaalata kuvakkeita 500% ja asennettu tietyt applikaatiot valmiiksi.

Tuolla on kuitenkin, ainakin kuvien perusteella paljon tota normaalia android tauhkaa mistä vanhukset eivät mitään ymmärrä.

Omasta mielestä ne dorot isoilla fyysisillä näppäimillä ajo asiansa. Toki nykyään moderni käyttöjärjetelmä pitää jossain muodossa olla taustalla mikäli haluaa esim pankkien tunnuslukusovellusten toimivan.

Tässäkin olisi voinut jättää ne päänappulat paikalleen ja kustomoida sitä androidia sen verran enemmän että siellä olis ollu oikeasti vaan ne ~5 kuvaketta mihin päästä käsiksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 712
Hyvä ergonomia? Minusta tossa on yhtäpaljon ergonomiaa kuin missä tahansa muussa nyky älypuhelimessa... Kaikessa muussa menettelee kohtalaisesti mutta korvalla puhelimeen puhuminen on mitä on.
Esim. juurikin Nokia 8110:ssa oli sitä ergonomiaa, kun sai kunnon otteen puhelimesta eikä käsi puutunut, kun puhui pitempiä puheluita. :smoke:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 200
Esim. juurikin Nokia 8110:ssa oli sitä ergonomiaa, kun sai kunnon otteen puhelimesta eikä käsi puutunut, kun puhui pitempiä puheluita. :smoke:
Eiköhän tuollaisia suojakuoria ainakin löydy jolla saa sentin lisää paksuutta :smoke: Ja jos puhuu pitkiä jaksoja niin kannattaisiko sijoittaa esim langattomiin nappeihin niin ei tarvi puuduttaa sitä kättä?
 
Liittynyt
17.06.2020
Viestejä
39
Ainakin aikaisemmat Doron androidi mallit olivat täyttä kuraa. Ergonomiasta ei tietoakaan, eikä käytettävyys ollut todellakaan 'helppoa'. Lisäksi susi hitaat prossat ja surkeat näytöt. Perus android, esim OnePlus & voimakas kuvakkeiden siivoaminen aloitusnäytöltä + muiden näyttöjen sulkeminen ja sitten kuvakkeet suuremmaksi, niin peittoaa käytettävyydessä mennen tullen Doron paskeet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 053
Ainoa, millä tätä olisi voinut sietää tuttujen eläkeläisten puhelimena, olisi se, että tähän olisi heti luvattu 5 vuoden tuki.

Kyllä vanhukset sen Androidin oppivat, mutta sitten laitetta ei haluta vaihtaa ja en todellakaan halua, että siellä käytetään tietoturvapäivityksiä saamatonta laitetta, kun eläkesäästöt on tilillä ja ajatus ei aina kulje kuin nuorena.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 106
Omalle mummolle piti hankkia simpukkamallin Doro, kun hän ei ymmärtänyt puhelun lopetusta punaista luuria painamalla. Simpukasta saa vain laittaa kannen kiinni.
 
Liittynyt
30.01.2021
Viestejä
384
Onhan tuo niin sanotusti vähän huvituttavaa, että järjestelmäpiiriksi on valittu [jo vuonna 2018 lanseerattu] Unisoc SC9863, kuten tuolta Doron tuotesivun "Tekniikka"-taulukosta ilmenee, kyseisen piirin ollessa suunnattu käytettäväksi lähinnä noin 100 USD hintaisiin laitteisiin. Sen sijaan Doro 8110 hinta on siihen nähden lähemmäs kolminkertainen. :greedy:
 
Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
348
No tekniikaltaanhan tuo on alle satkun puhelin. Mainoslauseissa puhutaan hyvästä ergonomiasta mutta eihän se sitä ole kun puhelin luultavasti lagaa koko ajan eikä näytöstä välttämättä näe paljoakaan huonon kirkkauden takia. Semikusetus imho.
 
jsa

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
619
No eipä se välttämättä lagaa, 11 go lienee hieman vähempi resurssisyöppö kuin normi android. Hinta on kyllä aika hirveä.
 
Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
813
Onhan tuossa vähintään satasen verran irtosilavaa hinnassa.

Sinänsä hyvä, että tällekin ikäryhmälle suunnitellaan puhelimia. Tosin uusin Android 12 on jo muutenkin aika paljon tuon näköinen, kaikki isoa, yksinkertaista ja "esteettömäksi" suunniteltua.

Jollekin papalle tai mammalle pitäisi laittaa tämä Doro testiin, aivan turha tässä on vertailla jotain synteettisiä testejä.
 
Viimeksi muokattu:

tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 266
Kyllä tuo olis hyvä testata. Meillä monilla on iäkkäämpiä sukulaisia, joille sitten teknisesti orientoituneet henkilöt joutuvat suosittelemaan/hankkimaan puhelimia, että sillälailla tässä saattaa kysyntä ja tarjonta kohdata IO-techillä.
 
Nokkeli

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
98
Isälle ostin joskus kymmenen vuotta sitten Doron peruskännykän. Hyvin on tehnyt tehtävänsä ja on selkeä ja helppokäyttöinen. Äitini vanhasta simpukkamallisesta samsungista akku loppui täysin, niin päätin sitten ostaa äitienpäivälahjaksi Doron simpukkamallisen puhelimen. Se paskakasa on vaikein puhelin mitä olen ikinä käyttänyt. Voisitte kyllä ottaa testiin senioripuhelimet IO-techillä.
 
CryptoKid

Jonkun tarttis varmaan tehrä jottain
Make ATK Great Again
Team Linux
Team H2O
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
242
Tällaisen testissä olisi kyllä potentiaalia, olettaen etei testaajaksi laiteta Juhaa, vaan esim. Juhan isoäiti. Perusfooruminkäyttäjälle kuitenkin varmasti jopa surkea puhelin, mutta eipä se ole kohderyhmäkään. Kiinnostaisi itseäkin ostaa äidille puhelin josta hän näkisi vaikkapa bussiaikataulut, kun nykyinen Nokia tuntuu olevan vähän turhan monimutkainen kapistus.
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Aika ripuli pihelin. Jos oikeasti haluaisi lähteä älypuhelinta vamhukselle ostamaan niin samalla hinnalla saa monta kertaa parempaa vehjettä ja siihen vaan ikonit 400% zoom ja poistaa/piilottaa kaikki ylimääräiset ohjelmat, tai asentaa jonkun mummo launcherin. Parempi kuitenkin joku alle satkun normaali napeilla varistettu nokia tai samsung.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380

Älypuhelimen näytöstä näkee paremmin.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
BANNED
NOSTO
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 797
Olenkos nyt aivan väärässä, mutta eikös Androidissa ole nykyisin jo vaihtoehtona, että valikoista valitsee päälle sen "vanhus" tilan tai mikä helppokäyttöisyys tila onkaan. Eli käytännössä Doro ei ole tehnyt yhtään mitään tuon luurin eteen.
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
826

Riippuu valmistajasta. Honor/Huawei: yksinkertainen tila, Samsung: helppo tila, Xiaomi: Lite Mode (en muista mikä oli suomeksi).

Oneplussasta, Motorolasta yms. ei ole tietoa.
 
Shikanjyo

#low&slow
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 338
Näitä aikaisempia kaikkia Doroja kokeilleena, ja senioreille käyttöön laittaneena sanon; Älä osta näitä sukulaisille.
Paljon parempi lopputulos saadaan ostamalla jokin muu, esim. Samsung, ja säätämällä se sopivaksi seniorille.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
BANNED
NOSTO
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 797
Riippuu valmistajasta. Honor/Huawei: yksinkertainen tila, Samsung: helppo tila, Xiaomi: Lite Mode (en muista mikä oli suomeksi).

Oneplussasta, Motorolasta yms. ei ole tietoa.
Juu nimet vaihtelee. Jotenkin muistelen vaan, että tämä on siis ihan Androidista lähtöisin jo jostain 4.x tms. asti ollut mukana aina jossain muodossa.
 
Liittynyt
27.12.2018
Viestejä
2 385
Jos toimivassa senioripuhelimessa on kapasitiivinen kosketusnäyttö, niin siinä on myös ultraherkäksi säädettävissä oleva touch tai/ja tehdasasennettu rikkoutumaton näytönsuoja
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Omalle mummolle piti hankkia simpukkamallin Doro, kun hän ei ymmärtänyt puhelun lopetusta punaista luuria painamalla. Simpukasta saa vain laittaa kannen kiinni.
Sama omien vanhempien kohdalla. Mikään muu ei tunnu menevän enää jakeluun kuin luuri, jossa puheluun vastaaminen ja lopettaminen hoituu avaamalla/sulkemalla kansi. Joku tuollainen seniori-älyluuri voisi olla etäisesti mahdollinen, mutta en usko että ovat Dorolla saaneet kustomoitua tuota uuttakaan versiota niin yksinkertaiseksi, että pärjäisivät sen kanssa. Edelliset Doron älyluurit eivät sellaisia ainakaan olleet.

Hinta noissa Doron luureissa on ihan järkyttävä. Ovat löytäneet markkinaraon ja nyhtävät kaiken irti, kun ei ole juurikaan kilpailua.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 397
Eiköhän tuollaisia suojakuoria ainakin löydy jolla saa sentin lisää paksuutta :smoke: Ja jos puhuu pitkiä jaksoja niin kannattaisiko sijoittaa esim langattomiin nappeihin niin ei tarvi puuduttaa sitä kättä?
Saako sillä suorakuorella kans 3 senttiä kavennettua leveyttä?
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 676
Hinta on kova, mutta kaikessa mitä tehdään pienelle kohderyhmälle, on. Ajatus korvanapeista vanhukselle on yhtä hyvä kuin ajatus vr-laseista koiralle. Oma äitini ei aio opetella älykännykän käyttöä, vaikka noita olisi tuossa puoli tusinaa kokeiltavaksi, eikä myöskään tätä uutuutta, vanha simpukkadoo kuulema pätki, joten piti saada ihan samanlainen tilalle. Onneksi löytyi. Jos itse olisin Lisbeth Doro, tekisin nykypuhelimen joka imitoi normaalia pöytäpuhelinta ;-)

p.s. boomerit ei moisia tarvitse, vaan vanhukset. Ne, joiden lapsia ne boomerit ovat. Meinaan jos jonnet ei tiiä.
 
Kyllä niitä pöytä gesmejä on, olemassa ainakin, Dorolla sekä Huaweilla, varmaan vähän hintsummin enää löytyy kaupan hyllyltä.
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 676
Ai onnistuisi vai? Olisihan kunnon värkki tuossa eteisessä...

_1160819.jpg
...taitaa tuo pyöritettävä olla liikaa millekään systeemille.
Pitäisiköhän hommata mutsille tämmöinen?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: MrM
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 397
No siis toi pyöriteltävä (eli pulssivalinta) on haasteellinen, että ei välttämättä ihan jokaisen laitteen kanssa toimi. Sinänsä sellaisia sovittimia kyllä on, jotka tukevat myös sitä.
 
Mawe

Thread Killer
NOSTO
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
748
Voisitte kyllä ottaa testiin senioripuhelimet IO-techillä.
Ei taida täksi jouluksi keretä vääntämään, mut ainakin ensi jouluksi suosittelisin toimitusta tekemään vertailun senioreille tarkoitetuista luureista.

Monet seniorit kuitenkin joululahjaksi tulevat uuden luurin saamaan ja ei taida ainakaan liikaa testejä olla.
 
Liittynyt
07.10.2021
Viestejä
29
Senioripuhelinten testailu olisi kyllä kiva asia - painotuksena softa, ei kovo. Omat vanhempani ovat siinä 80 vuoden nurkilla, ja kun toinen tulee samat tekstiviestit aina uudellen kun ei hahmota niiden olevan vanhoja ja toinen menee paniikkiin aina kun ruudulle pomppaa joku Googlen käyttölupakysely, niin ei se laitteiden käyttö heillä suurta hupia ole. Onneksi heillä sentään on allekirjoittanut atk-tukena, mikä hitusen auttaa - kaikilla ei kuitenkaan näin ol.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Näyttää vähän vaan siltä, että otettu halpa android laite, lykätty siihen launcheri jolla voidaan skaalata kuvakkeita 500% ja asennettu tietyt applikaatiot valmiiksi.

Tuolla on kuitenkin, ainakin kuvien perusteella paljon tota normaalia android tauhkaa mistä vanhukset eivät mitään ymmärrä.

Omasta mielestä ne dorot isoilla fyysisillä näppäimillä ajo asiansa. Toki nykyään moderni käyttöjärjetelmä pitää jossain muodossa olla taustalla mikäli haluaa esim pankkien tunnuslukusovellusten toimivan.

Tässäkin olisi voinut jättää ne päänappulat paikalleen ja kustomoida sitä androidia sen verran enemmän että siellä olis ollu oikeasti vaan ne ~5 kuvaketta mihin päästä käsiksi.
Dorot, tuotteita joissa halvinta sontaa yritetään brandätät vanhuksille. Sinänsä sana väärä, koska kyse enemmän vedätyksestä.

Vanhukset tarvii ne tämänpäivän palvelut, mutta tarvii helppokäyttöisyyttä, eli samat tarpee kuin muilla.

Mainitsemasi napit, käyttäjät joille puhelut on vielä tärkeä palvelu puhelimissa, niin ne tunnepalautteiset luurinapit, joita voi käyttää sokkona ja toimivat rukkasilla, sormilla, kynällä jne. Eli perinteiseen tapaan kunnon fyysiset napit. vaihtoehtoisesti simpukka tai läppä. Läppämallissa jos läpää kiinni on luuri kiinni, niin jo ihan keskiverto puhujallekkin plussaa.
Eli siis kunnon perinteiset luurinapit tai aktiivi läppä.

Senioripuhelinten testailu olisi kyllä kiva asia - painotuksena softa, ei kovo. Omat vanhempani ovat siinä 80 vuoden nurkilla, ja kun toinen tulee samat tekstiviestit aina uudellen kun ei hahmota niiden olevan vanhoja ja toinen menee paniikkiin aina kun ruudulle pomppaa joku Googlen käyttölupakysely, niin ei se laitteiden käyttö heillä suurta hupia ole. Onneksi heillä sentään on allekirjoittanut atk-tukena, mikä hitusen auttaa - kaikilla ei kuitenkaan näin ol.
Jatkuva käyttökokemuksen muuttuminen, kaikenmailman kysely, jossa ei tiedä onko ok vai ei, on hallaa kaikilli, saata henkilöille joilla ei ole intoa, halua tai kykyä selvitellä.

"Huolettavien" tai siis jos toimii tunkihenkilänä, niin hyvä kohtuu hintainen laitehallinta, jossa oikeasta voi hoitaa nuo etänä, antaa pysyvi tai tilapäisiä lupia. (lasten hallinta softissa on sitten ne yksityisyys ongelmat)

Yksi tärkeä on se itun kotinäyttö, sen jäädyttäminen, niin että se pysyy, ei vahingossa muutu, lukittua saa monessa, mutta siihen vielä se semi vaihtoehto, missä kaikki olemassa oleva pysyy paikoillaan, mutta saisi kuitenkin lisättyä.

Ja sitten ne ominaisuudet ei niitä karsia, eli ne perusominaisuudet, BT, Wlan, NFC, Qi, hyvä taajuus tuki, Volte, Vowifi, moni arvostaa kameraa.

Mitäs läppä/simpukka puhelimia on, Samsungilla Flip, Motorolla oli omansa, saako sitä enään ?
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 676
Olen vähän jo vanha, mutta en paljoa tajua höpötyksistänne. Haluan nähdä satavuotiaan joka konffailee wifiä, korvanappeja ja bluutuuttia -ja sanoo niitä perusominaisuuksiksi ;-D
 
Tänävuonna Suomessa yli satavuotiaiden määrä ylitti tuhannen hengen rajan.
Uutisen laite ei ole suunnattu noin kapealla käyttäjäryhmälle.

No vitsi tuo varmaan oli :)

100 vuotiaiden kunnosta en osaa yleisesti sanoa, mutta jos levitetään alarajaa jonnekkin 80v tai 70v ylöspäin, niin kyllä Wifi, korvanpit mukaan lukien BT aihan normi juttuja. Mutta se sitten eriasia onko käyttäjistä enään sama määrä innostuneita niitä itse säätelemään verrattuna nuorempiin. Säätö into ei poista tarvetta.

Yli kasikymppisissä on keskimääräistä enemmän heitä jotka on onnistunut vältteleen nuorempa noiden virrittely ja tarvitsevat muitaikäryhmiä enemmän apua, sukulaisilta tai kavereilta, tai sitten ihan ostavat palveluna.

Lisäksi jos terveys alkaa haitata niin se vaikeuttaa kaiken itse tekemistä. Ja moniin sairauksiin kuuluu myös muisti yms sellaisia ongelmia mitkä vaikeuttaa muutosten hallitsemista, jolloin ketjussa mainitut jatkuvat muutokset voi jopa estää palvelun (laitteen) käytön.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 397
Joo eipä toi säätäminen oikeastaan ketään kiinnosta ikäluokasta riippumatta. No ehkä nörtit jaksaa säätää vielä parikymppisinä tai jopa vielä kolmikymppisinäkin, mutta sitä vanhemmat nörtitkin jo pääsääntöisesti tykkäis jos kaikki toimis ilman turhaa säätämistä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 678
Viestejä
4 188 615
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom