DIY putkiradiosta internet-radio

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
995
FB_IMG_1541878127605.jpg

Tuli aikoinaan hankittua tuo Wienissä Aatun aikaan valmistettu Hornyphon Lord 39 sillä silmällä, että kunnostan alkuperäisen kojeiston ja liitän Raspin levysoittimen liitäntään. Kojeiston kunnostus olisi kuitenkin tarvinnut useamman putken ja muuta aikansa elektroniikkaa, joten päätin olla räpeltämättä tuon kanssa. Lisäksi radio oli tässä vain AM-taajuuksille. Täytyi siis purkaa sisukset ulos.

Tein kaikki muutostyöt sillä silmällä, että alkuperäinen koneisto voitaisiin tarvittaessa palauttaa käyttöön, ja mitään pysyviä muutoksia itse runkoon ei tehdä. Myös ulkokuori jäi alkuperäiseen kuntoonsa, joskin Liberonin hoitoöljyt vetäisin alkuperäisen lakkapinnan päälle.

IMG_20160404_180719_362.jpg
Malli on siis Hornyphon Lord 39, valmistettu Saksan Wienissä. Vehje viettää 8-kymppisiä siis ensi vuonna.

IMG_20181002_190722.jpg
Nykyisellään sisuskaluina siis Raspberry Pi 3 jossa 7" kosketusnäyttö. Näyttö on kiinnitetty kaksipuolisella teipillä vanhaan aukkoon, joka oli sattumoisin juuri tuon virallisen 7" kosketusnäytön kokoinen. Mieluusti olisin kyllä isommankin ottanut, mutta järkihintaan ei näitä hirveästi liiku. Tässä ratkaisussa jää sivureunoille pari senttiä ja ylä/alareunoille noin sentin kaistaleet mustaa reunusta. No, kaikkea ei voi saada.

Kaiuttimen tilalle piti keksiä jotain. Vanha kaiutin oli 8" elementti, mutta päädyin kuitenkin 2-tie järjestelmään ostamalla Hifitalosta Aw-102TB rakennussarjan (Aw-102TB rakennussarja - Hifitalo), jossa Tangbandin elementit. Yhdessä elementtien halkaisija olisi kuitenkin 9" kieppeillä, joten elementit piti asennella hieman limittäin. Tuossa ylläolevassa kuvassa näkyykin asennuskaulus radion kotelossa,johon tämä kaiutin asettuu. Mitään kauneuskisoja ei tällä kotelolla voiteta, mutta puolustaudun sillä että käytin vanhan rulo-kaapin jämiä kotelon rakentamiseen. Ja eihän kukaan tiedä miltä se näyttää.
IMG_20180924_180637.jpg
Tilavuudeksi tuli hieman reilu 10 litraa, eikä ihan päästä siihen mikä rakennussarjan suositus oli. Mutta eiköhän se tällä käyttöasteella ole "riittävän hyvä".

Vanhat bakeliitti-säätimet käytin hyödyksi, ja niiden perässä on 2kpl Ky-040 kiertoenkooderia (onko tämä oikeasti paras suomennos näille? Rotary encoder siis) ja radiota pystyy käyttämään niiden kautta, kuten myös kosketusnäytöstä painelemalla.

Vahvistimena on 20w D-luokan kiina-vahvistin, joskaan ei se kaikkein halvin versio SMSL SA-S3 minivahvistin testissä | AudioVideo.fi
Vanha virittimen säätönupikka on valjastettu nyt vahvistimen äänenvoimakkuuden säätämiseen. Ohjelmallisestikin tuo äänenvoimakkuuden säätö olisi onnistunut, mutta piti kaikille nupeillekkehittää jokin toiminnallisuus :) Nyt kyllä toteuttaisin toisin tuon, ja vahvistimen virkaa voisi toimittaa suoraan raspin päälle asennettava vahvistin. Esim HiFiBerry AMP+ - 25W digial audio amplifier for the Raspberry Pi | HiFiBerry
Äänikorttina tällä hetkellä on Pimoronin Phat Dac
pHAT DAC – Pimoroni

IMG_20181110_170903.jpg

Frontendinä toimii tällä hetkellä Bob Rathbonen perusteellisesti dokumentoima Raspberry Pi Internet Radio (Raspberry Pi Internet Radio) joskin tämä kuvissa ja videolla näkyvä Vintage radio ei osaakaan muuta tehdä kuin soittaa tosiaan sitä internet radioita. Mutta ulkonäkö kyllä korvaa pitkälti puutteet. Multibootilla sitten Volumio tulossa jossain vaiheessa. Sen ulkonäön muokattavuus vaan on käytännössä olematonta, niin ei kauheasti kiinnosta sitä laittaa.

Pääasiassa tämä taitaa kuitenkin toimia koriste-esineenä, onhan se jo sellaisenaan hieno.


Vaihdoin alkuperäisen virtajohdon tekstiilipäällystettyyn, sopii hyvin tuohon väriin.




Ja vielä video

 
Viimeksi muokattu:

H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 178
Bongasin tämän ketkun sattumalta.. Onko jengillä kiinostusta näiden entisöimiseen? Isälläni on ziljoona ehjää ja vähemmän ehjää näitä sekä putkia sadoittain, ellei jopa tuhansittain... :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
995
@H0rna laita ihmeessä kuvia jostain vähän erikoisemmista yksilöistä, jos sattuu löytymään. Eiköhän joku innostu.
 

H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 178
@H0rna laita ihmeessä kuvia jostain vähän erikoisemmista yksilöistä, jos sattuu löytymään. Eiköhän joku innostu.
Valitettavasti ainakaan tällä hetkellä ei ole edes koteloa myynnissä, vain joitain putkia...
 

Gobi

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 691
Samanlaista projektia täällä tekeillä, pohjana Salora 710V. Koneisto jo niin huonossa kunnossa että menee kierrätykseen, radion pinnastakin vaneri+viilu lohkeillut.

IMG_20190628_221532.jpg

Vanerit korjaan 1mm lentokonevanerilla ja viilutan kokonaan uusiksi 0,6mm liimapintaisella 60cm leveällä vanerilla. Vielä epäselvää lakkaanko vai vedänkö Osmon pintaan.

Orkkis 8" kaiutin menee kierrätykseen, radio kun on suht iso niin sisälle mahtuu 2x 10l koteloa. Niihin sopivaa elementtiä metsästän vielä, vahvistin löytyy jo. 2x50W + 100W subwooferille bluetoothilla.

Elementeiksi haen 4-6" full-range osia, subwooferin rakennan erilliseksi lattialle.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 681
Viestejä
4 188 687
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom