DIY kiinnitys jäähdyttimelle / blokille

mäggäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 374
Tässä eräs malli, kukin voi suunnitella itse vaikka minkälaisen, pääosin tietenkin tarpeen mukaan. Kiinnitystapoja on yhtä paljon kuin tekijöitä.

Blokkini valmistaja Swiftech ei ole tehnyt kyseiselle Apogee HD blokille AM4 kiinnikkeitä, joten katselin hieman mitä "roskaa" nurkista löytyy entuudestaan.
Katse osui alumiinikomposiittilevyyn, jossa kerroksia 3kpl; Alumiini-muovi-alumiini. Levy on sisustuslevyä esimerkiksi kalusteiden väliin seinälle, perinteisen laatoituksen sijaan. Isonakin kappaleena erittäin jäykkää, puhumattakaan kun leikkaa pienemmäksi. Lisäbonuksena tulee erittäin helppo ja kevyt työstettävyys vaikka polven päällä ja istuskellen, ihmeempiä erikoistyökaluja ei tarvita, dremel ja santapaperi riittää.
Tässä levyssä on erilaiset kuosit molemmin puolin, voi valita fiiliksen mukaan kumpi on esillä.

Aloitin mittailemalla AM4 backplaten reikien etäisyydet keskenään, googlestakin löytää kuvat toki josta asia selviää. :cigar2: Sitten mittasin prosessorin sijainnin suhteessa reikiin, osoittautui että prosessorin keskipiste on kiinnityspisteiden ristimittaan nähden keskellä, ja hyvä niin painojakauman kannalta.

Sirkkelillä nykäsin 90mm-80mm-70mm-60mm leveät ja 110mm pitkät kappaleet. Voisin tarvittaessa tehdä useamman kokoisen, mikäli 90mm jolla aloitin, osoittautuisi liian suureksi. Kuvista voi jokainen vetää omia mielipiteitään. Mitä isompi, niin jäykempi, joka vuorostaan tarkoittaa mahdollisuutta kovempaan puristukseen blokki-CPU kontaktin osalta.

Työkaluina käytin Dewalt DW711 jiirisirkkeliä, jossa myös pöytä selkäpuolella. Fein Multimasterilla reikä leikaten. Makitan akkuruuvarilla reijät, joista tuli hieman reilut (5.5mm, ruuvit 3mm). Mutta en jaksanut etsiä pienempää terää siihen hetkeen, kello oli jotain 22:30 illalla. Ruuvinreikien reunat senkkasin isohkolla terällä, tulee hieman siistimmät kun ei aivan terävät reunat ole. Kappaleen nurkat pyöristin 80-santapaperilla ja "viimeistelyhionta" reunoille ei-niin-soveliaalla 150-karkeudella. :rofl:

AM4 kannassa annan olla originaalin backplaten, siitä laitan ruuvit läpi sojottamaan, jotka lukitsen paikoilleen muttereilla. Kysyin kupumuttereita, mutta ne lähtevät vasta 4mm koosta käymässäni kaupassa. Jossain laatikoiden syvyyksissä niitä on omasta takaa 3mm koossa rosterisena. Ehkä ne joskus tulevat vastaan, saisi aina vain viimeistellymmän lopputuloksen. Mutta mennään näillä eväillä jotka nyt on.
Blokki suorittimen päälle jossa välissä Phobya HeGrease, tekemäni kiinnityslevy pystyssäoleviin ruuveihin asettaen ja prikat+mutterit. Siipimuttereilla olisi saanut "työkaluvapaan" asennuksen. Nekin alkoivat vasta 4mm koosta. Tosin emolevyn reijät, sekä suoritinkannan ympärillä sijaitsevat reijät ovat juurikin 4mm kokoa. :tup: Ensi kerralla ruuvit toista kokoa. Tämän koneen osalta ruuvit vaihtuvat, jahka teen pysyvän asennuksen kotelooni.

Valmiina, musta puoli näkyvillä
Eidhmmtl.jpg

RgaZ7Kcl.jpg

Valkoinen puoli
VfAC3Ypl.jpg


YuWVm2xl.jpg


Ruuvit backplaten läpi
34elfR2l.jpg


KUVAKANSIO *klik*
 
Viimeksi muokattu:
"ihan vähän" fiksumman näköinen viritys kuin mun "Machon kiinnikkeet on hukassa, laitetaan nippusiteillä emännän koneeseen kiinni."
 
:rofl:

Shoppasin Feiniin parempia teriä, saa leikattua tarkemmin. Lisäksi työnalla mittatarkka (koneilla valmistettu) rosterinen kiinnityslevy, jossa laserilla printattuna jotain. Nykynen tuli tekastua polven päällä silmät kiinni. :joy:
 
Siisti viritys:cool:

Itse kun joskus vedellä lotrailin ja emo vaihtui,jonka jälkeen blokin kiinnike ei sopinut niin..

Samalla tavalla pitkät koneruuvit emoon eriste prikoilla.
Pari millisestä rosteri tai haponkestävästä H muotoinen läpyskä (ei oo kuvaa nyt)
H "kulmiin" reiät vaan. Tuo H:n vaakaviiva meni blokin letkulähtöjen välistä. Lähdöt oli niinku itä-länsi suunnassa,kun sulla tuossa luonas-koillinen ;)

Sekava selostus,jonka kuva selventäisi laakista..
Mutta pointtina se että aina ei tarvii tilailla merkkikohtaisia kiinnikkeitä jäähyyn,vaan tehdä perus työkaluilla vaan oma sovellus.
Ei välttämättä tarvii olla noin siistii työtä,kunhan ajaa asiansa :tup:
 

Statistiikka

Viestiketjuista
262 341
Viestejä
4 553 274
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom