DigiTimes: MediaTek aikoo lisensoida NVIDIAn GeForce-teknologioita järjestelmäpiireihinsä

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 623

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
DigiTimes raportoi mielenkiintoisia huhuja Aasian perukoilta. Sivuston mukaan MediaTek ja NVIDIA suunnittelevat nykyistä syvempää yhteistyötä lisensoinnin merkeissä.

MediaTek ja NVIDIA ovat viritelleet jo pidempään eri tasoisia yhteistyökuvioita. Viimeisimpänä yhtiöiden oli tarkoitus tuoda NVIDIAn grafiikkaohjaimet Chromebook-kannettaviin MediaTekin järjestelmäpiirien kavereina, mutta ainakaan toistaiseksi tuloksia yhteistyöstä ei ole päästy maistelemaan.

Tuorein väite tekisi yhteistyöstä vielä selvästi tiiviimpää. MediaTekin kerrotaan aikovan integroida NVIDIAn grafiikkateknologioita osaksi omia järjestelmäpiirejään, käytännössä siis korvaamaan nykyisin käytetyt Armin Mali-grafiikkaohjaimet GeForce-pohjaisilla. Raportin mukaan MediaTek ja NVIDIA tekisivät parhaillaan yhteistyötä paitsi mobiilijärjestelmäpiirien puolella, myös Windows-on-Arm-kannettaviin tarkoitetuissa järeämmissä järjestelmäpiireissä.

NVIDIA on jo aikaa sitten ilmaissut olevansa avoin lisensoimaan IP:tään ulkopuolisille. Yhtiöllä on myös omasta takaa kokemusta mobiilijärjestelmäpiireistä, vaikka se puoli jätettiinkin heikon menestyksen myötä unholaan jo vuosia sitten. Yhtiön Tegra-järjestelmäpiirien fokus siirrettiin ensin mobiilipuolelta automaailmaan ja sittemmin NVIDIA on jos ei nyt täysin jättänyt Tegra-brändiä taakseen, ainakin siirtänyt sen taka-alalle. Yhtiön tuorein järjestelmäpiiri tunnetaan käyttökohteesta riippumatta Orin nimellä.

Lähde: Tom's Hardware

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 457
Mahtaako tulla uusi shield markkinoille mediatek piirillä.
 
Liittynyt
05.03.2018
Viestejä
1 366
Tuskin, eiköhän se ole semicustom lastu. Se, onko virallisesti Nintendon itsensä teettämä vai NVIDIAn, saa nähdä, mutta aivan varmasti NVIDIAn suunnittelema, kyllä ne ARM SoCn osaa tehdä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
552
Tuskin, eiköhän se ole semicustom lastu. Se, onko virallisesti Nintendon itsensä teettämä vai NVIDIAn, saa nähdä, mutta aivan varmasti NVIDIAn suunnittelema, kyllä ne ARM SoCn osaa tehdä.
Sekotitko shieldin ja switchin kun Nintendon mainitsit?
 
jsa

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
624
Huhut kertoo että t239 olis seuraavan nintendon sydän (Orin AGX on t234).
 
Liittynyt
05.03.2018
Viestejä
1 366
Totta, Shield, Switch, samaa kauraa. Mutta pääpointti lienee sama - jos NVIDIA jostain syystä haluaa rakentaa lisää Android-rautaa, eiköhän ne osaa SoCin tehdä. Niillä jopa on oma ARM CPU core joka on tehty servereitä varten.

Eri asia sitten onko Shieldin kaltaiselle vekottimelle niin paljoa kysyntää että tekisivät uuden. Ehkä sitten tekevät kun ARM Windows on kehittynyt ja voivat julkaista ARM-pohjaisen Windows-portablen vähän samaan tapaan kuin Steam Deck jne.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 046
ARM kauppaa yrittäessä nvidia puhui, että haluaa lisensoida omia teknologioitaan arm:in kautta. Lienee samoja lisensointihaaveita mitkä saattavat realisoitua mediatekin kautta. IP lisensointi lienee ihan hyvä bisnes, kun ei nvidiankaan kokoinen firma voi tehdä kaikkia tuotteita kaikkiin kategorioihin.

Lieköhän microsoftin huhuttu windows12 satsaa jollain realisisella tavalla arm-piireihin? Paljon ollut win12+arm huhuja ilmassa.

Erittäin villi spekulaatio niin lisensointi voi liittyä joiltain osin myös nvidian autobisneksiin. Helpompi myydä autopuolelle soc:ia, jos/kun autovalmistajat saavat yhteensopivan arm+cuda ratkaisua myös toisen valmistajan kuten mediatekin kautta. Ehkä on vaikea tehdä isoja diilejä joissa on vain yksi toimittaja. Ehkä cuda+arm mediatek/... kautta pelkän nvidian lisäksi tekee autodiileistä helpompia, kun on vaihtoehto nvidialle. Toinen toimittaja laskee riskejä etenkin siitä, että nvidia ainoana toimittajana kiristäisi myöhemmin hinnalla/... tai, että nvidian seuraavat SOC:it myöhästyisivät/eivät vastaisi autovalmistajan toiveita samalla kun mediatek:lta löytyisi parempi konfiguraatio/hinta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
417
Totta, Shield, Switch, samaa kauraa. Mutta pääpointti lienee sama - jos NVIDIA jostain syystä haluaa rakentaa lisää Android-rautaa, eiköhän ne osaa SoCin tehdä. Niillä jopa on oma ARM CPU core joka on tehty servereitä varten.

Eri asia sitten onko Shieldin kaltaiselle vekottimelle niin paljoa kysyntää että tekisivät uuden. Ehkä sitten tekevät kun ARM Windows on kehittynyt ja voivat julkaista ARM-pohjaisen Windows-portablen vähän samaan tapaan kuin Steam Deck jne.
Kyllä mää uskoisin, että tässä nyt tehdään piiri Nintendolle. Jos Nvidialta olisi oma ARM SoC kuluttajamarkkinoille tulossa, tuskin lisensoisivat näytönohjaimiaan. Mediatekille taas pelkän Windows on Arm + highend Chromebook -prossun tekeminen tuntuu kannattamattomalta. Tilanne muuttuu, jos sama piiri tulisi myös Switchin seuraajaan. Nvidian näytönohjaimen integroiminen älypuhelinten järjestelmäpiiriin ei sekään kuulosta järkevältä.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 046
Nvidian oma seuraava alusta on Thor minkä pitäisi olla 2025 vuosimallin autoissa. Thor:ssa grace-hopper-ada teknologioita käytetty. Meneeköhän mediatek:lle wanhaa ip:ta tai kenties ip:ta mitä on thor:ssa käytössä? Jos thor shippaa 2025 tuotteissa niin voi yrittää laskea taaksepäin millon piirin suunnitelman tarvii olla valmis, että piiri+autot saadaan debugattua ja tuotantoon.

Geely-owned automaker ZEEKR announced it will integrate DRIVE Thor on its centralized vehicle computer for its next-generation intelligent electric vehicles, starting production in early 2025.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
417
Armin näytönohjaimet ovat olleet kelvollisia ja AMD:n ja Samsungin yhteistyö varoittavana esimerkkinä. Pelinäytönohjaimiin suunniteltu mikroarkkitehtuuri on tuskin ihanteellinen mobiililaitteisiin, joissa tehorajat estävät niiden korkeiden kellotaajuuksien käytön.

Ihan hyvä kysymys ja olisi ollut parempi, jos joku piirisuunnitteluun perehtynyt olisi siihen vastannut, mutkun ei. Yleisesti korkeat kellotaajuudet mahdollistava pitkä liukuhihna heikentää suorituskykyä kelloa kohden.
 
Minä ihmeen varoittavana esimerkkinä? Koska ei ollut heti paras kaikkialla? Ei se suorituskyky kuitenkaan mikään surkeakaan ollut ja ei ole tiedossa, ovatko ongelmat arkkitehtuurin skaalautumisessa vai Samsungin implementaatiossa ja prosessissa, todennäköisemmin jälkimmäisissä olettaen että nuo muutoin luotettavina pidetyt lähteet olivat oikeassa siitä kuinka paljon Sampan piti laskea kelloja aiotuista.
Ja oli siinä vika missä tahansa, se ei liity yhtään mitenkään siihen miten NVIDIAn arkkitehtuuri sopii tai on sopimatta mobiilimaailmaan.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 046
Armin näytönohjaimet ovat olleet kelvollisia ja AMD:n ja Samsungin yhteistyö varoittavana esimerkkinä. Pelinäytönohjaimiin suunniteltu mikroarkkitehtuuri on tuskin ihanteellinen mobiililaitteisiin, joissa tehorajat estävät niiden korkeiden kellotaajuuksien käytön.
Nvidia on tehnyt "mobiililaitteisiin" gpu:ta vuosikausia. Uutta on lisensointi. Nvidia yritti puhelimiin ja tabletteihin ja epäonnistui. Shield boxi ja switch sen sijaan olivat jonkinlaisia onnistumisia. Tuohon päälle robotiikkaan/itseajaviin autoihin ratkaisut jetson/tegra/... joista uusimpana tarjolla orin niminen ratkaisu.

Ehkä nvidia onnistuu lisensoimisen kautta breikkaamaan sisään mobiiliin, ehkä ei. Ihan hyvä yrittää kuitenkin. Windows 12+arm huhut on mielenkiintoista. Sieltä voi avautua uusi bisnes tai sitten ei.

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 302
Viestejä
4 213 972
Jäsenet
71 034
Uusin jäsen
Perskutarillaa

Hinta.fi

Ylös Bottom