Digiköyhyys Suomessa

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Joo on kyllä hiukan vaikea uskoa, että tämä olisi mikään todellinen ongelma, tai ainakaan rahallisista syistä johtuva sellainen. Kuten tuossa aiemmin sanottiin, niin esim 36kk pituisella 5€/kk osamaksulla saa jo ihan toimivan uuden älypuhelimen. Jos nostaa tuon 10€/kk niin saa jo ihan hyvänkin sellaisen. Teleoperaattorit kai myöntää noita korottomia osamaksuja kenelle tahansa. Tuohon sitten päälle vaikka moi mobiilin 20€/kk rajaton liittymä, niin kuluja tulee 30€/kk. Luulisi nyt melkein kenellä tahansa Suomessa olevan tuohon varaa, kun nyt minimi toimeentulotukikin on se 500€/kk ja nyt kuitenkin puhutaan nykyaikaisen elämän kannalta käytännössä välttämättömästä vekottimesta?

Suomessa on myös useita käytettyjä yristysläppäreitä myyviä firmoja, joilta saa jo ihan toimivan läppärin jollain 200-400€ budjetilla. Jos ostaa vaikka tori.fi:stä tai täältä, niin voi päästä vielä halvemmalla. Mitään tehomyllyjä nuo ei tietenkään ole mutta pääsääntöisesti ihan asiallisia ja soivia pelejä.

Jos jollain ei tällaisessä hyvinvointivaltiossa ole näihin varaa, niin sitten on jo kyllä oikeasti aika surullisesti asiat. Jos elämä uhkaa oikeasti jäädä näistä kiinni niin sossuun yhteyttä kuten tuolla aiemmin sanottiin. Mielestäni vuonna 2022 kaikilla tulisi Suomen kaltaisessa valtiossa olla mahdollisuus tietokoneen ja älypuhelimen hankintaan, nuo kun on nykyään käytännössä välttämättömiä esim. opiskelun kannalta.

Vähän tämä koko ketju nyt haisee siltä, että halutaan vastustaa tätä digiyhteiskuntaa muista syistä. Se on minusta ihan ok, itsekin kirjoitin tuolla aiemmin että mielestäni ainakin peruspalveluiden tulisi olla tarvittaessa saavutettavissa ilman tietotekniikkaa. Mutta jos kyse on tosiaan tästä, niin silloin sen voisi sanoa rehellisesti eikä naamioida sitä joksikin rahalliseksi kysymykseksi.
Ei anna teleoperaattorit osamaksusoppareita luottotiedottomalle, tai antaa mutta pitää antaa kohtuuttoman suuri summa vakuudeksi. Tai ei ainakaan vielä vuosi sitten yksi tuttu saanut. Toisaalta kuten on monta kertaa jo mainittukin, jonkun käytetyn älypuhelimen tai läppärin saa lähes ilmaiseksi ja jos ei muuten niin sossun tukiaisilla joten siitä ei pitäisi jäädä kiinni.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Ei anna teleoperaattorit osamaksusoppareita luottotiedottomalle, tai antaa mutta pitää antaa kohtuuttoman suuri summa vakuudeksi.
Aivan. Mutta juuh, ei ne puhelimet silti nyt mitään kohtuuttoman kalliita ole. Jos nyt vaikka pitäisi osamaksun sijaan säästää 10€/kk että saa uusittua älypuhelimen muutaman vuoden välein, niin ei luulisi olevan mahdoton tehtävä. Noilla kun nyt sitten kuitenkin saa tehtyä vaikka mitä.

Kyllähän perus kuluttajaelektroniikka on oikeasti nykyään aika halpaa verrattuna siihen mitä se on joskus aikanaan ollut. Jotain 4K telkkareitakin taitaa saada nykyään parhaimmillaan alle 400 eurolla.

Jos tätä digiköyhyys ongelmaa jotenkin haluaa lievittää, niin laittaa vaikka omia vanhoja puhelimia ja tietokoneita myyntiin pikkurahaa vastaan. Jos niitä siis on, mutta tälläkin foorumilla on varmasti paljon ihmisiä joilla näitä lojuu nurkissa.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Halvin uusi Android luuri mitä nyt löytyy hyllystä verkkiksestä maksaa 120€. Käytettyjä, täysin käyttökelpoisia Android luureja saat tyyliin 50€:llä.
Et sä nyt oikeasti voi olla niin köyhä Suomessa että tuosta tulee joku ongelma.

*edit*
Korjaus, näköjään halvin uusi luuri on 69€. Joku 4" näytöllä varustettu Cubot.
20€ alkaa käytettyjen toimivien hinnat.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Mitä ihmeen palveluita? Kyllähän mainitsin tuossa omassakin viestissä liittymästä. Mitä muita palveluita siihen tarvii?
Jotain akuutteja kävin läpi.
isompi jumppa kannattaa käyttää sen liittymän kustannusoptimointiin/hinta riskittömyyteen. Rajattomat paketit maksaa kuitenkin jonkinverran, ja totaaliestot (maksulliset palvelut) voi rajoittaa välttämättömiä palveluita. Mutta jos viestinnät hoitaa Meta konsernin palveluilla niin voi pärjätä liittymällä missä vain rajaton data, jolloin voi päästä liittymänkin osalta pieniin kustannuksiin, mutta vaatii sitä tarjoushaukkana olemista.

Jos taasen ne digijutut ei nappaa, ja niin yleensä joutuu maksamaan vähän enemmän, liittymä nopeasti kympin kalliimpi, no silloin ehkä kannattaa laitteesta maksaa sen verran enemmän että saa tiskiltä palvelua ostotilanteessa ja myös seuraavalla kerralla.
Vahvaa tunnistautumista varten tarvii jonki laajasti tuetun tunnistupalvelun, sopivat pankkitunnukset voi olla välttämättömät, jos henkilökortti ei riitä.

Ongelma on se että jos on "digikoyhä" niin ehkä hintahaukkana toimiminen ei onnistu, jos se nuukailu onnistuu, niin rahaa jää enemmän muuhun, ehkä käyttää enemmän siihen laitteen hankintaan ja siinä nimenomaan palveluun.

(Pointti siis se että digipalvelut ei ole Suomessa rahasta kiinni, mutta nuukailia voi niistä tinkimättä jopa säästää rahaa muuhun)
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Jotain akuutteja kävin läpi.

Vahvaa tunnistautumista varten tarvii jonki laajasti tuetun tunnistupalvelun, sopivat pankkitunnukset voi olla välttämättömät, jos henkilökortti ei riitä.
Kyllä kai nyt pankkitili ja sitä kautta verkkopankkitunnukset löytyy käytännössä kaikilta täysi-ikäisiltä? Jos näitä ei ole niin taitaa kyllä jo muutenkin elää aika lailla yhteiskunnan ulkopuolella, mutta jos tällaista "off-grid" elämää elää niin mihin noita elektronisia härpäkkeitäkään sitten tarvii?
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 472
Mitä olen käsittänyt netin ja telkkarin köyhätarinoista, hirveä määrä juoksevia kuluja on per kuukausi, eikä niitä ole ollut varaa, niin otettu sitten pikavippejä ja sitten pikavippienkin juoksevat kulut on tulleet siihen rinnalle. Kun kehä on johtanut luottotietojen menetykseen, niin sitten on vasta mietitty noiden karsimista.

En minäkäään tarvitse 4 streamauspalvelua, mutta onneksi on rahaa. Mutta tämä ei ollut minusta.
Tämähän se yleensä on homman nimi. Kun vielä oli opiskelija, juuri kiinteiden kulujen minimointi tuntui eniten.

Pyytäisin ihmisiä lopettamaan offtopicin ja kirjoittamaan niitä kokemuksia digiköyhyydestä tai sitten olemaan kirjoittamatta ketjuun yhtään mitään. Usein digiköyhyyteen liittyy kontaktien puute - tuttavapiirissä ei vain välttämättä ole ketään, jonka kautta saisi tuota ilmaista serriä hankittua. Välttämättä ei myöskään ole mahdollisuutta kuljettaa kookasta pöytäkonetta kotiinsa. Ja kyllä ainakin täällä köyhässä itä-Suomessa oli vielä vuonna 2006 kouluissa jotain nelikasikuutosiakin käytössä, hävisivät kyllä sittemmin kun oppilaitokset alkoivat hankkia koneensa leasing-sopimuksilla. Ei todellakaan joskus vuonna 2003 saanut välttämättä ilmaiseksi edes sitä kolmekasikuutosta ainakaan markkinahinnoilla.
Pöytäkoneen saa kyllä kuskattua vaikka bussissa, jos vie näytön ja keskusyksikön eri reissuilla.

Samoin on aika ryöstöä, jos 2003 joutui maksamaan 386:sta jotain oikeaa rahaa jonkun nimellisen summan sijaan (max joku 10e?). Niiden markkinahinta kun on ollut tuolloin 0e.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Kyllä kai nyt pankkitili ja sitä kautta verkkopankkitunnukset löytyy käytännössä kaikilta täysi-ikäisiltä? Jos näitä ei ole niin taitaa kyllä jo muutenkin elää aika lailla yhteiskunnan ulkopuolella, mutta jos tällaista "off-grid" elämää elää niin mihin noita elektronisia härpäkkeitäkään sitten tarvii?
Jos on syrjäytynyt, niin pankkitili varmaan on, mutta ei välttämättä pankkitunnuksia ja ei välttämättä ole asiakasta vahvasti tunnistettu, ei välttämättä henkkareita.
Oma joukkonsa on sitten ne parituneet, joissa on mennyt vuosituhannen yli vanhan kaavan mukaan, vedetty yksillä tunnuksilla, jotka sen puolison. ei matkusteltu, joten paperitkin vanhentuneet.
 
Jonkinlaisen henkkarin saa aina hankittua, jos ei muuten niin sossun tukemana. Samoin nykypäivänä verkkopankkitunnukset pitäisi ilmeisesti saada kunhan on tili pankissa. Onhan noiden hankkimisessa oma vaivansa mutta ei pitäisi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa.
 
Onnistuu ja pankkin kynnys kieltäytyä on aika korkea.
Ymmärtääksni pankki kustannukset menee ns yleiseen menoon, joten siinäkkin on nuukailijalla paikka optimoida. Henkkari maksaa sen minkä maksaa, jos puhelimen hinta kauhistuttaa, niin tuo sun vinkki, hakea sossusta tukea, on hyvä. Jos pankkii on vahvasti tunnistautunut, niin niillä pärjää pitkälle vaikka uusiminen jäisi väliin, toki jos siihen uusimiseen saa erillista rahaa, niin paperit kannttaa pitää kunnossa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Älypuhelimet ovat kyllä kalliita, vaikka niitä miten päin katsoisi - uskomatonta, että yhä löytyy porukkaa, jotka tulevat kertomaan köyhälle, miten pieni raha joku 50 euroa tai 100 euroa on. Parhaat ilmaiseksi saamani puhelimet ovat olleet jotain vanhoja Lumioita ja nelosandroideja, joilla ei tee enää mitään.
Mielestäni tuossa on juurikin se ongelma joka jokaisesta tätä aihetta käsittelevässä lehtijutussakin tulee vastaan. Joko ollaan ostamassa uutta tai sitten halutaan ilmaiseksi. 50€ tai 100€ voi tosiaan olla iso raha, mutta miksi sellaisia summia pitäisi maksaa kun käytettyinä löydät vaikka kuinka paljon vaihtoehtoja alle 50€. Perus android luureja löydät 5€ ylöspäin. Siinä vaiheessa kun on oikeasti tarve ja vähän rahaa niin tuskin haittaa jos on pientä halkeamaa tai naarmua näytössä kunhan vaan toimii. Mä voin vaikka henkilökohtaisesti myydä sulle 10€ + 4€ postikulut Huawei P8 Lite (Ale-L21) jossa näytössä muutama halkeama joka näkyy lähinnä valkoista taustaa vasten, mutta muuten toimii kaikinpuolin. Samoin pari läppäriä on tulossa lahjoitettavaksi ja toiseen on kaiuttimetkin mukana kunhan kerkeän ne porukoilta hakea.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Pakko olla trolli, jos on saanut 386 käyttöönsä vasta 2003 vuonna.
Mä käytin ihan suht innoissani isoveljeltä "perittyä" Commodore 64:ää joskus tyyliin 1991-1994. Ei varsinaisesti kyse edes köyhyydestä vaan siitä että kun ei muusta tiennyt niin mitään ongelmaa ei ole :think: Nykypäivänä ei toki samalla tavalla toimisi kun lapset altistetaan vertailulle muiden elämään käytännössä päivittäin.
 
Ehkä enemmän se, että äiti oli hankkinut 386:n 2003 koululta ostamalla, jos ymmärsin oikein. Lapselle tosiaan on saatettu antaa vähän vanhempi kone varsinkin alkuun. :)
 
Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
686
Ehkä enemmän se, että äiti oli hankkinut 386:n 2003 koululta ostamalla, jos ymmärsin oikein. Lapselle tosiaan on saatettu antaa vähän vanhempi kone varsinkin alkuun. :)
Äiti teki sillä koneella koulujuttujaan ja sen takia se ostettiin. Ei tosiaankaan ollut omia koneita varaa hankkia lapselle. Täällä foorumilla kyllä tosiaankin parempiosaiset myrkyttävät piilovittuilullaan tämän koko aiheen, eihän tänne enää kukaan uskalla tulla omia kokemuksiaan kertomaan kaiken tämän jankkaamisen jälkeen.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Äiti teki sillä koneella koulujuttujaan ja sen takia se ostettiin.
Yritin hahmottaa aloittajan syntymävuotta, jos aloittaja on syntynyt vuonna 1990, ja jonain yläkouluun tai tuohonaikaan kai yläasteelle siirtyessa saanut jonkin vanhan tietokoneen omakseen, niin ihan hieno juttuhan se on ollut.

Ehkä enemmän perehtymisenkanssa merkitystä kuin että olisi saanut kaupasta pränikän.

Tosin joku hämmästeli vuosilukuja, 2000 luvulla XP oli se juttu (julkaistu vuosituhannen alussa), ei joku windows 95.
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Äiti teki sillä koneella koulujuttujaan ja sen takia se ostettiin. Ei tosiaankaan ollut omia koneita varaa hankkia lapselle. Täällä foorumilla kyllä tosiaankin parempiosaiset myrkyttävät piilovittuilullaan tämän koko aiheen, eihän tänne enää kukaan uskalla tulla omia kokemuksiaan kertomaan kaiken tämän jankkaamisen jälkeen.
Täällä on sinulle @Team_Slow puolesta tarjottu älypuhelin ja tietokone. Pääset nousemaan äärimmäisestä digiköyhyydestä. Oletko jo noudon sopinut? Olisin maailman onnellisin mies, jos olisin tuossa tilanteessa ja saisin apua.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
784
Äiti teki sillä koneella koulujuttujaan ja sen takia se ostettiin. Ei tosiaankaan ollut omia koneita varaa hankkia lapselle. Täällä foorumilla kyllä tosiaankin parempiosaiset myrkyttävät piilovittuilullaan tämän koko aiheen, eihän tänne enää kukaan uskalla tulla omia kokemuksiaan kertomaan kaiken tämän jankkaamisen jälkeen.
Useampikin keskustelija kertonut kokemuksiaan myös esimerkiksi toimeentulotuella olemisestaan, joten tästä "digiköyhyydestä" on myös muiden näkökulmia jo tarjolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 001
Saattaa olla että osa "parempituloisista" on tehnyt töitä kesät ja tienannut laitteensa? Itse tienasin nuorena kesätöillä jääkiekkoluistimet ja puhelimeni.
 
Liittynyt
13.01.2019
Viestejä
876
Tiedän, että Suomessa asuu vielä ihmisiä, joilla ei ole sähköä talossa. Tällainen tekemällä tehty digiköyhyys on samankaltainen ilmiö. Ei ole haluttua oppia ja ei ole haluttu laittaa asioita kuntoon.

En tiedä mitä tuollaisille ihmisille pitäisi tehdä? Ketään ei voi pakottaa hoitamaan asioitaan. Jos on epäselvää onko pankkitunnuksia tai miten sellainen hankitaan, niin mitä asialle voi tehdä?
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468
Ensimulkaisulla tori.fi:stä löysin älypuhelimia jopa alle 50 eurolla, esim. Redmi 9 C NFC, Lahti

Yhdestä kauppakassillisesta palautuspulloja saa noin 5 euroa, eli 10 kassillista keräämällä olisi puhelin ostettavissa. Ja tosiaan sossustakin saa rahaa jos antaa ymmärtää oman kurjuutensa riittävän vakuuttavasti. Vai lasketaanko se köyhyydeksi kun ei ole vara ostaa sitä tonnin iPhonea?
 
3me

Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
407
Mä käytin ihan suht innoissani isoveljeltä "perittyä" Commodore 64:ää joskus tyyliin 1991-1994. Ei varsinaisesti kyse edes köyhyydestä vaan siitä että kun ei muusta tiennyt niin mitään ongelmaa ei ole :think: Nykypäivänä ei toki samalla tavalla toimisi kun lapset altistetaan vertailulle muiden elämään käytännössä päivittäin.
Kyllähän itsellänikin oli C64 käytössä vuoden 1993 loppuun asti kunnes sain 486sx:n. Nyt omatkin lapset ovat päässeet kuusnepalla pelaamaan kun kaivoin koneen kaapista neljä vuotta sitten.
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468
Kyllähän itsellänikin oli C64 käytössä vuoden 1993 loppuun asti kunnes sain 486sx:n. Nyt omatkin lapset ovat päässeet kuusnepalla pelaamaan kun kaivoin koneen kaapista neljä vuotta sitten.
Tuollainen vanhalla raudalla leikkiminen on omasta mielestäni ihan kehittävää. Osaa suhtautua paremmin nykylaitteiden tehoon ja mahdollisuuksiin ja lisäksi todennäköisesti joutuu ratkomaan loogista päättelykykyä vaativia ongelmia. Nykyiset älylaitteet ja pelikonsolit ovat niin suoraviivaisia ettei käyttäjän tarvitse ymmärtää yhtään mitään niiden toiminnasta ja mitä tapahtuu konepellin alla. Itse olen sen verran junnu että C64 meni vähän ohi, mitä nyt serkuilla silloin tällöin pääsin pelaamaan, mutta kiinnostava vehje se on aina minusta ollut. Oma PC-harrastus alkoi -91 386-koneella ja sitä tuli säädettyä -99 asti kun sitten ostettiin tuoreempaa rautaa. Se DOSsin muistinhallinnan kanssa kikkailu oli itsessään ihan mielenkiintoista puuhaa ja pelin käynnistyminen ja pelaamaan pääseminen oli oikeastaan vähän niinkuin sivuseikka lopulta. Joskus unohduin pitkäksi aikaa vain optimoimaan ja tuunaamaan irti viimeisiä kilotavuja vaikka ei olisi ollut edes pakko.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Ei ole olemassa mitään digiköyhyyttä. Se on joku typerä termi, joka on keksitty pelkästään tätä ketjua varten. Köyhyys on köyhyyttä.

Tilannetta voi yrittää korjata mm. säästämällä ja kouluttautumalla. Suomen sosiaaliturva on niin kattava, että varmasti ei jää puhelimien tms. peruskamojen hommaaminen siitä kiinni. Uusinta uutta ei tietenkään saa, mutta tuskin on tarvekaan.

Valmis ketju:
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
Täällä foorumilla kyllä tosiaankin parempiosaiset myrkyttävät piilovittuilullaan tämän koko aiheen, eihän tänne enää kukaan uskalla tulla omia kokemuksiaan kertomaan kaiken tämän jankkaamisen jälkeen.
Sekin selittää jo paljon, että tulkitset nämä rakentavat viestit vittuiluna. Mistään sellaisesta ei ole tässä kyse.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 472
Äiti teki sillä koneella koulujuttujaan ja sen takia se ostettiin. Ei tosiaankaan ollut omia koneita varaa hankkia lapselle. Täällä foorumilla kyllä tosiaankin parempiosaiset myrkyttävät piilovittuilullaan tämän koko aiheen, eihän tänne enää kukaan uskalla tulla omia kokemuksiaan kertomaan kaiken tämän jankkaamisen jälkeen.
Muistatko maksettiinko siitä jotain oikeaa rahaa? Oikeasti tuohon aikaan on ollut ryöstöä pyytää 386:sta jotain muuta kuin aivan nimellistä summaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
379
Ei ole olemassa mitään digiköyhyyttä. Se on joku typerä termi, joka on keksitty pelkästään tätä ketjua varten.
Terminä vähän käytetty, mutta ei sentään tätä ketjua varten keksitty, vaikka kaikki muu aloituksessa keksityltä tai useammalla vuodella pielessä olevalta vaikuttaakin. Googlen perusteella digiköyhyys -termiä on käsitelty parin viime vuoden aikana (vähäisesti) ihan virallisten tahojenkin toimesta. Näyttää löytyvän jostain liikenne- ja viestintäministeriön epävirallisen videokokouksen muistiostakin. Samassa yhteydessä mainitaan "liikenneköyhyys".

Noin konseptina digiköyhyys ei kyllä ole mitenkään uskomaton. Kyllähän sitä itsekin on törmännyt tuttujen kautta ihmisiin, joilla ei ole tietokonetta, tablettia tai edes ehjää puhelinta. Yhteistä näille ihmisille tosin on ollut, että elämänhallinta on muutenkin ollut täysin hukassa. Koska itsellä on usein ollut mahdollisuus päivittää laitteet kerran vuodessa uusimpiin (nykyään kulutan vähän fiksummin), niin jonkin aikaa annoin vanhat eteenpäin näille, joilla ei "mitään" ollut. Aika nopeasti kyllä selvisi syy, miksi niitä ei ole.

Lahjoitetut laitteet, jopa hyväkuntoiset, kesti sen pari kuukautta kunnes nekin oli heitetty suutuspäissään seinään, myyty "rahapulassa" tai jotain muuta yhtä fiksua. Tästä syystä lopetin itselle tarpeettomien puhelimien/koneiden lahjoittamisen, kun otti päähän tuo miten vähän niitä laitteita arvostetaan jos kerran ovat niin tarpeellisia. Laitteet olivat kuitenkin hyviä, vaikka ei niitä suosituimpia valmistajia. Tyyliin edellisen vuoden malleja Sonyn puhelimista (1,5,10 sarjat) ja koneiden osalta esimerkkinä Surface Pro / Surface Go -laitteita, Lenovon tabletteja yms.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Eli varmaan tämän keskustelun perusteella voisi todeta, ettei tällaista ongelmaa taida todellisuudessa olla Suomessa ainakaan missään merkittävässä mittakaavassa. Tai ainakin ongelma johtuu enemmänkin tietotaidon puutteesta tai yleisistä elämänhallinnan ongelmista, kuin siitä ettei ihan oikeasti olisi varaa (tai mahdollisuutta saada vaikka sossun tukea).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Lahjoitetut laitteet, jopa hyväkuntoiset, kesti sen pari kuukautta kunnes nekin oli heitetty suutuspäissään seinään, myyty "rahapulassa" tai jotain muuta yhtä fiksua. Tästä syystä lopetin itselle tarpeettomien puhelimien/koneiden lahjoittamisen, kun otti päähän tuo miten vähän niitä laitteita arvostetaan jos kerran ovat niin tarpeellisia.
Itsekin tosiaan olen esim vanhoja puhelimia lahjoittanut eteenpäin mutta ihmetyttää kyllä miten jotkut pitävät huolta laitteistaan. Yhden puhelimen annoin kaverille kun häneltä hajosi oma ja eiköhän tämä lahjoitettu puhelin ollut päreinä parin viikon päästä. Muutenkin tiedän monta ihmistä joilla esimerkiksi puhelimen näyttö ei kestä puolta vuottakaan ehjänä vaikka on suojakalvoa ja suojakuoria ympärillä. Käyttävätkö he puhelinta vasarana, frisbeenä, tuopinalusena tai johonkin muuhun vastaavaan kun ne hajoavat niin nopeasti? Itselläni ei ole pieniä naarmuja lukuunottamatta puhelimet menneet juuri miksikään noin 3-4v vaihtovälillä.
 
Hyvä kysymys sinänsä. Itselläkin on jotain 6 vuotta vanha firman Samsung jossa en pidä minkäänlaisia suojia koska en tarvitse. Sillä menty lukuisat festarit yms. läpi. Takapuoli ei ole priimakunnossa mutta ei vaikuta käyttöön. Varmaan ihmiset on niin "erilaisia" ja muita Aku Ankan parhaita.
 
Liittynyt
13.01.2019
Viestejä
876
Olen käyttänyt puhelimia vuodesta 2000 alkaen ja yksikään ei ole koskaan mennyt rikki. Muunmuassa ensimmäinen IPhone on vielä ehjänä jossain kaapissa.

Digiköyhyyden eräs syy voi hyvinkin olla huolimattomuus ja kyvyttömyys hoitaa asioitaan.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Vahinkoja voi tietysti sattua kenellä tahansa, eipä se älypuhelimen hajoaminen välttämättä vaadi kuin yhden kädestä lipeämisen ja vähän huonoa tuuria. Varsinkin kun monissa nykyään takakansikin on lasia. Mutta nämä tyypit joilla kaikki puhelimet tuntuu hajoavan muutamassa kuukaudessa kyllä ihmetyttää, luulisi että ajan myötä oppisi olemaan vähän varovaisempi noiden kanssa.

Vaikka en olekaan tainnut hajottaa puhelimen kuin kerran (ja silloinkin hajosi vain näytön suojalasi), niin itse kyllä tykkään käyttää puhelimessa näytönsuojalasia ja koteloa. Kuitenkin kun kyseessä on tavara jota kannetaan mukana käytännössä aina niin joskus se vahinko voi sattua. Ja ainakin kerran tuo näytön suojalasi pelasti. Sellainen meni armeijassa halki mutta näyttö sen alla säilyi ehjänä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Toki se 50 tai 100e voi olla iso raha sille köyhälle. Mutta ei se niin iso raha ole etteikö sitä voisi käyttää kerran 5-8 vuodessa siihen että hommaa sen älypuhelimen jotta voi kommunikoida muiden kanssa, käyttää sitä joukkoliikennettä tai pankkipalveluja. Tuossa puhutaan kuitenkin noin 1-2 eurosta kuussa siihen että hommaa elämälle oleellisen välineen.

Ei sinänsä etteikö käsite digiköyhyytenä olisi oikea ja ymmärrän sen etenkin joiden lapsiperheiden kohdalla missä pitäisi hommata vaikka neljälle lapselle kaikille se kännykkä, siihen liittymä ja läppäri tai tabletti koulunkäyntiä varten. Sitten kun tuohon lisätään vielä se että nykyään viihdepalvelut ovat siirtyneet yhä enemmän ja enemmän maksulliseen suuntaan, eli painopiste siirtynyt ilmaisista TV-kanavista streamaus palveluihin jotka voivat maksaa sen 10-20e per palvelu per kuukausi.
Niin joo, tuosta varmasti kasaantuu sen verta maksuja että köyhempien perheiden kohdalla voidaan puhua digiköyhyydestä.

Mutta että sä puhut digiköyhdyydestä kun elät Suomen sosiaalitukijärjestelmän piirissä ja et muka pysty hommaan yhtä älyluuria kerran kahdeksassa vuodessa jotta voit käyttää pankkipalveluja ja joukkoliikennettä, lähetellä Whatsapp viestejä ja käyttää kaupunkipyöriä? Siis nyt oikeesti, joku roti.
Mielestäni tässä keskimmäisessä kappaleessa on se mitä termi digiköyhyys todellisuudessa voisi Suomessa olla. Varsinkin jos vanhempien prioriteetit on enempi omassa hyvinvoinnissa (esim. kalja ja tupakka) niin tälläisen perheen lapset elävät todellisessa digiköyhyydessä mikä voi johtaa nykypäivänä oikeasti syrjäytymiseen.

Se ettei 2022 AP aikuisiällä saa hommattua älyluuria osoittaa vain elämänhallinnan puutetta ja/tai haluttomuutta edes hommata sellaista, mikä on verhoiltu tekosyyllä.
 
Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
686
Voisivatko moderaattorit lukita tämän ketjun? Tarinoita voi laittaa sähköpostiosoitteeseeni, jonka muokkasin aloitusviestiin. Tämä ketju täyttyy offtopicista, jota pitäisi ehkä käydä jossain toisessa ketjussa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221

Ihan nyt yleisenä huomiona että jos oikeasti haluat noita tarinoita niin et kyllä tule hyötymään mitenkään siitä että ketju lukittaisiin.
Päinvastoin, jos ketju lukitaan niin se tippuu muutamassa päivässä tuonne jonnekin sivulle #3 ja sitä syvemmälle mistä kukaan ei tule enää sitä lukemaan.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Terminä vähän käytetty, mutta ei sentään tätä ketjua varten keksitty, vaikka kaikki muu aloituksessa keksityltä tai useammalla vuodella pielessä olevalta vaikuttaakin. Googlen perusteella digiköyhyys -termiä on käsitelty parin viime vuoden aikana (vähäisesti) ihan virallisten tahojenkin toimesta. Näyttää löytyvän jostain liikenne- ja viestintäministeriön epävirallisen videokokouksen muistiostakin. Samassa yhteydessä mainitaan "liikenneköyhyys".
Ei tullut moista vastaan omissa hauissa. Sen sijaan tuli useampiakin artikkeleita, joissa mainittiin nykyaikana köyhyyden ilmenevän mm. juuri erilaisten digitaalisten laitteiden puuttumisena.

Mielestäni on typerää alkaa kategorisoimaan köyhyyttä eri luokkiin sen perusteella millaisiin laitteisiin henkilöllä ei ole omasta mielestään varaa. Voisin kuvitella, että digiköyhä on automaattisesti myös liikenneköyhä, viihdeköyhä, siisti puku - köyhä ja monta muutakin köyhää.

Köyhä on siis köyhä, kuten aina ennenkin ja sillä siisti. Tarpeet ratkaisevat sen mihin ne vähät rahat kulutetaan ja miten. Keinoja tilanteen parantamiseen on, mutta se ei yleensä ole helppoa eikä nopeaa.

Edit.
Aloittajalle sen verran, että ketjun voisi tosiaan lukita, mutta ei siksi että täällä olisi offtopicia, vaan siksi koska henkilökohtaiseen talouteen liittyville keskusteluille on jo entuudestaan toimivia ketjuja.

Jos haluat pelkästään niitä tarinoita, niin muokkaa nyt ensin vaikka otsikkoa rajaavammaksi. Nyt otsikko on "Digiköyhyys Suomessa", joten luonnollisesti se poikii keskustelua siitä. Ei sillä, että uskoisin tähän mitään vastaustulvaa tulevan siltikään, mutta tällaisenaan et ainakaan tule saamaan haluamiasi vastauksia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 580
Tuosta köyhyydestä ja elektroniikan kalleudesta puhuttiin käytännössä silloin kun oma tietokone alkoi olla vaatimus peruskoulussakin. Ja uudelleen sitten kun älypuhelimet alkoivat yleistyä. Taisipa olla lööppiaiheena jo 20 vuotta sitten kun kännykät yleistyivät.

Niistä ajoista on kuitenkin tultu pitkä matka, ja käyttökelpoisen tietotekniikan hinta on romahtanut. Samaan aikaan käytettyä mutta käyttistä elektroniikkaa saa pilkkahinnalla.

Tavallaan aloituspostaus on samanlaista kuin sähköautovastustajien selitykset nykyään. Ei aiota ikinä ostaa sähköautoa koska ne tulevat ikuisesti maksamaan ihan liikaa tai ainakaan minulla ei niihin ole varaa ennemmin maksan vaikka 4 euroa bensalitrasta kyllä jämpti on näin. Olisi kiva lukea samat sössötykset 10-15 vuoden kuluttua ja kysyä henkilöiltä itseltään että mites ennustaminen onnistui?
 
Juu, samanlaisia lööppejä ja keskusteluja on ollut kännyköistä, tietokoneiden käytöstä opetuksessa, älypuhelimista, mikroaaltouuneista, tiskikoneista jne. Osa ihmisistä ovat vaan niin vahvasti muutosta vastaan vaikka kaikki käytetyt perustelut ovat jo vanhentuneet.

Toisaalta, osa ihmisistä jotka valittavat että esimerkiksi älypuhelimet ovat niin kalliita eivät huoli niitä halvempia malleja vaan pitäisi sitten väkisin olla se uusin iPuhelin tai joku lippulaiva-Android. Tai "tarvitsisin tietokoneen virastoasiointia varten" -tapaus jolle sitten kuitenkin pitäisi olla se kallein mahdollinen peliläppäri kun tavallinen parin sadan markettimalli tai käytetty ei kelpaa.

Itsekään en esimerkiksi sähköautoa ole vielä hetkeen hankkimassa mutta en niitä suoranaisesti vastustakaan. Ennemmin odottelen että latausinfra yleistyy ja jos vaikka taloyhtiöönkin jonkun vuoden päästä tulisi latausmahdollisuus, ei olisi kovin kätevä ladata 2h/vrk lämmitystolpasta...
 
Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
686
En käsitä, miten tuon minun tarinan voi ymmärtää noin. Koko ajanhan meillä oli niin hyvä tietokone kuin vain oli mahdollista.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 077
En käsitä, miten tuon minun tarinan voi ymmärtää noin. Koko ajanhan meillä oli niin hyvä tietokone kuin vain oli mahdollista.
Minusta on erittäin ihmeellistä, että henkilö joka osaa koodata näppäimistöllä toimivan hiiren, olisi jäänyt paitsioon digikehityksestä vaikka taitosi ylittää varmaan 99% koko väestön keskuudessa.

Siksi vähän ihmettelen, kun osaat noiden koneiden kanssa pelata ja tehdä ohjelmistoja, niin olisiko sinulla mahdollisuus suuntautua siihen ammattimaisemmin.

Kuulostat kaipaavasi enemmän omannäköistäsi tekemistä tietotekniikan parissa ja se on jotain muuta kuin mitä tänä päivänä on tarjolla.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
Voisivatko moderaattorit lukita tämän ketjun? Tarinoita voi laittaa sähköpostiosoitteeseeni, jonka muokkasin aloitusviestiin. Tämä ketju täyttyy offtopicista, jota pitäisi ehkä käydä jossain toisessa ketjussa.
Etkö vieläkään ymmärrä? Et tule saamaan tällaisia tarinoita, koska tällaista ilmiötä kuvailemallasi tasolla tai laajuudella ei ole täällä Suomessa olemassakaan. Kyse on "vain" huonosti hoidetusta taloudesta, yleisestä saamattomuudesta, ja/tai muutosvastarinnasta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 001
Jokin näissä vuosissa mättää tai sitten tarinassa on lapin lisää:

Juuri kenelläkään tutulla ei ollut sen parempaa tietokonetta - useimmilla ei oikeastaan ollut tietokonetta ollenkaan. Jos jollain oli Windows 95, niin se vaikutti modernilta, koska siinä oli Käynnistä-valikko ja siinä toimi uudet ohjelmat. Internet-yhteys meille tuli vasta vuonna 2005, kun kohtuuhintaiset kiinteähintaiset laajakaistat yleistyivät. Eipä internet-yhteyttä ollut ennen sitä useimmilla tutuillakaan
Windows XP julkaistiin vuonna 2001. Se, että kenelläkään tuttavapiireissäkään ei ollut tietokonetta ja jos oli, siinä oli Windows 95 (julkaistu vuonna 1995) hieman särähtää korvaan.

Lisäksi tämä nettiasia. Kännyköillä on voinut käyttää GPRS:n kautta internettiä jo vuodesta 2001 ja UMTS tuli vuonna 2004. Kovin erikoista ettei taaskaan kenelläkään tutuilla ollut internet-yhteyttä ennen vuotta 2005.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
En käsitä, miten tuon minun tarinan voi ymmärtää noin. Koko ajanhan meillä oli niin hyvä tietokone kuin vain oli mahdollista.
Äidin "työpaikaltaan ostama" 386-kone, jossa MS-DOS ja Win 3.11 vuonna 2003? Kovin on tosiaan "digiköyhää" ollut, kun parempaa rautaa sai tuolloinkin vaikka lähimmästä roskiksesta. Ei siinä mitään jos näin on tosiaan ollut, mutta kuulostaa enemmän laiskuudelta tai valinnalta, kuin pakon sanelemalta tilanteelta. Veikkaan, että se kone oli oikeasti vähintään 486, tai ehkä jopa joku ensimmäisiä Pentiumeja, jotka nekin tulivat markkinoille jo 1993. Ja siis Win 3.11 vuonna 2003? Ei helvetti voi pitää paikkaansa.

Lisäksi tämä nettiasia. Kännyköillä on voinut käyttää GPRS:n kautta internettiä jo vuodesta 2001 ja UMTS tuli vuonna 2004. Kovin erikoista ettei taaskaan kenelläkään tutuilla ollut internet-yhteyttä ennen vuotta 2005 on todella erikoista.
On voinut joo, mutta ei kukaan käytännössä tietokoneellaan nettiä tuolloin noin käyttänyt. Koneessa oli joko soittosarjamodeemi tai ADSL tms.
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468
On voinut joo, mutta ei kukaan käytännössä tietokoneellaan nettiä tuolloin noin käyttänyt. Koneessa oli joko soittosarjamodeemi tai ADSL tms.
Minulla oli 2003-2004 armeija-aikana käytössä kannettava tietokone bluetooth-yhteydellä ja Nokia 6310i:n kautta GPRS-yhteys kiinteällä kuukausimaksulla. Nopeutta oli about saman verran kuin muutamaa vuotta aiemmin puhelinmodeemin kautta. Kotona porukoilla oli toki kiinteä 512/512 ADSL ja yliopiston asuntolassa itsellä maksuton 10/10M ethernet-yhteys.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Äidin "työpaikaltaan ostama" 386-kone, jossa MS-DOS ja Win 3.11 vuonna 2003? Kovin on tosiaan "digiköyhää" ollut, kun parempaa rautaa sai tuolloinkin vaikka lähimmästä roskiksesta. Ei siinä mitään jos näin on tosiaan ollut, mutta kuulostaa enemmän laiskuudelta tai valinnalta, kuin pakon sanelemalta tilanteelta. Veikkaan, että se kone oli oikeasti vähintään 486, tai ehkä jopa joku ensimmäisiä Pentiumeja, jotka nekin tulivat markkinoille jo 1993. Ja siis Win 3.11 vuonna 2003? Ei helvetti voi pitää paikkaansa.
Kyllä sitä voi ihan sujuvasti elää esim. 10 vuotta teknologisesta kehityksestä jäljessä. Joko tietoisesti, tai tietynlaisessa rinnakkaismaailmassa (esim. joku uskonnollinen yhteisö tms.) jossa ei sillei varsinaisesti vaan tajuta että sillä 20 eurolla saisi 5 vuotta vanhan poistokoneen sen sijaan että hommaa 15 vuotta vanhan poistokoneen.
Ja se on ihan ok, mutta ei se toki mihinkään köyhyyteen liity mitenkään.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 767
Voisivatko moderaattorit lukita tämän ketjun? Tarinoita voi laittaa sähköpostiosoitteeseeni, jonka muokkasin aloitusviestiin. Tämä ketju täyttyy offtopicista, jota pitäisi ehkä käydä jossain toisessa ketjussa.

Eli mitä sä siis kaipaat?
Muita voivottelemaan kuinka ei viitsi opetella uutta tai hankkia sitä puhelinta kun niitä jopa ilmaiseksi tarjotaan.

Suosittelen oikeasti lukemaan ketjun viestejä ajatuksella.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Vahvaa tunnistautumista varten tarvii jonki laajasti tuetun tunnistupalvelun, sopivat pankkitunnukset voi olla välttämättömät, jos henkilökortti ei riitä.
Pankkitilin ja verkkopankkitunnukset saa ilmaiseksi. Tosin oli kyllä taas niin epäselvää ulosantia, että tiedä sitten, mikä tämän "tarvii verkkopankkitunnukset" pointti oli.
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 002
Eli mitä sä siis kaipaat?
Muita voivottelemaan kuinka ei viitsi opetella uutta tai hankkia sitä puhelinta kun niitä jopa ilmaiseksi tarjotaan.

Suosittelen oikeasti lukemaan ketjun viestejä ajatuksella.
Kauppa-alueen Lahjoitetaan osiosta myös löytynee ihan käyttökelpoisia komponentteja jos oikeasti on rahat niin tiukilla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 415
Viestejä
4 160 385
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom