Tehdäänpäs tälle pelille nyt kunnollinen alustus, kun yllä kirjoitettu oli vähän puutteellinen ja vertaus Left 4 Deadiin oli muutenkin vähän ontuva. Peli on steamissä edelleen early access game, mutta peli toimii jo todella hyvin, kehittäjät kehittävät sitä aktiivisesti ja pelaajia löytyy mukavasti. Oikein valmis tuotos siis jo tässä vaiheessa mutta paljon on vielä tulossa lisää.
Kyseessä on siis co-op -luolaräiskintäpeli, jossa olet osa neljän ominaisuuksiltaan erilaisen kääpiön kaivuutiimiä. Jokainen luolasto on uniikisti generoitu ja ympäristö on 100% tuhoutuva. Riippuen mille alueelle planeetalla laskeudut, niin saat vastaasi myös tätä aluetta vastaavan yksilöllisen "ilmaston" (biome) esimerkiksi magmakentillä, radioaktiivisilla kristalleilla, jäätävillä ja liukkailla lumikentillä, myrkyllisillä sieni kasvustoilla ja monilla muilla. Tehtävänä on kaivautua tämän vihamielisen luolaston uumeniin, suorittaa annettu tehtävä erilaisilla tavoitteilla ja tämän jälkeen rajatun ajan puitteissa palata takaisin luolasukkulan laukaisualustalle ja hypätä kyytiin. Matkan varrella etsit luolaston seinistä mahdollisimman paljon erilaisia mineraaleja ja hakkaat niitä hakulla irti samalla kun taistelet erilaisia luola-asukkeja vastaan. Lisäksi pyrit löytämään luolastosta erilaisia kasveja, alienin fossiileja tai tiettyä mineraalia varsinaisen tavoitteen lisäksi. Vähän väliä pitää irti kaivettuja mineraaleja ja kasveja tallettaa kävelevään säilöön, joka kulkee kutsusta pelaajien mukana. Ympäristö on siis täysin tuhoutuva, joten voit jokapuolella lähteä heiluttamaan hakkua Minecraft tyyliin ja vaikka kaivaa tiesi perille haluttuun paikkaan.
Jokaisella kääpiöllä on oma uniikki varustuksensa ja aseistuksensa, joiden avulla tehtävän suorittaminen onnistuu. Varustuksena kääpiöstä riippuen on muun muassa maaplänttejä luolan seinämiin ampuva tykki, koukun ampuva tarttuma-ase nopeille siirtymille, voimapora jolla porata tehokkaasti käytävää seinämään, zipline-ase jolla ampua vaijereita joiden varassa koko tiimi voi liikkua ja monia muita sekä tietty monipuolinen arsenaali erilaista aseistusta. Lisätäydennystä varusteille ja ammuksille saa kutsumalla varustepudotuksen, kunhan on ensin hakannut siihen tarvittavaa mineraalia tarpeeksi seinästä. Pelissä on jo nyt onnistuttu oikein hyvin siinä, että tiimipelillä pääsee parhaimpaan lopputulokseen kun eri varusteita käytetään tehokkaasti yhteen.
Mineraalien rooli on sitten emoaluksen minipelissä toimia varusteiden parannusten valuuttana sekä kääpiön ulkonäön ehosteita varten. Emoalusta kutsun minipeliksi sen takia, että pystyt siellä myös kävelemään ympäriinsä ja aiheuttamaan harmia, juomaan kaljaa ja humaltumaan (sekä sammumaan, voit myös humalassa lähteä tehtävälle), tanssimaan viimeisimpiä hittitansseja kääpiöporukassa ja heittämään tynnyriä kisailumielessä. Kun kehityt ja saat leveleitä, niin emoaluksella pystyt myös kehittämään kääpiön ominaisuuksia (perks), sekä avaamaan omia tehtävänantoja, joiden avulla saat avattua uusia aseita.
Kaiken kaikkiaan siis oikein mainio peli jo nyt ja samaa mieltä siitä, että hauskaa tuntuu olevan. Ja ehkä tästä kirjoituksesta myös ymmärrätte, että monipuolisempi kuin Left 4 Dead. Jos vähääkään kiinnostaa hyvin suunniteltu co-op peli, niin suosittelen asentamaan.
Rock and stone, brother!